Part 31
Argolaisten ollessa näissä toimissa, saapuivat Lakedaimonilaisten lähettiläinä Andromedees, Faidimos ja Antimenidas pyytämään Boiootialaisia luovuttamaan Panaktonin ja päästämään vapaiksi Ateenalaiset vangit jättääksensä ne Ateenalaisille. Mutta he tapasivat Panaktonin Boiootialaisten hävittämänä, johon nämät ilmottivat syyksi, että Ateenalaiset ja Boiootialaiset tästä asiasta syntyneiden eripuraisuuksien takia ennen muinoin olivat tehneet valalla vahvistetut sopimukset, ettei kumpainenkaan saisi asua tässä paikkakunnassa, vaan että he viljelisivät sitä yhteisesti. Mutta ne vangitut Ateenalaiset miehet, jotka olivat Boiootialaisten hallussa, annettiin Andromedeelle ja hänen tovereillensa, jotka veivät heidät Ateenalaisten huostaan. He kertoivat myöskin Panaktonin hävittämisestä, arvellen siten luovuttaneensa sen Ateenalaisille, koskei siellä enää löytynyt yhtäkään Ateenalaisten vihollista. Tämän kuultuansa, suuttuivat Ateenalaiset suuresti, arvellen Lakedaimonilaisten Panaktonin hävittämisellä kovasti loukanneen heitä, koska näiden olisi tullut jättää kaupunki heille hyvässä kunnossa, ja senkin takia, että olivat tehneet yksityisen liiton Boiootialaisten kanssa, vaikka sopimuksissa oli sanottu, että yhteisesti pakotettaisiin kieltäviä yhtymään liittoon. Tarkasteltuansa missä muussa suhteessa Lakedaimonilaiset olivat loukanneet sopimuksia, pitivät he itsensä petettyinä, jonka tähden he vastasivat vallan röyhkeästi lähettiläille ja antoivat heidän mennä matkoihinsa.
Kun Lakedaimonilaiset näin suuresti riitaantuivat Ateenalaisten kanssa, toimivat ne Ateenan miehet, jotka halusivat saada sopimukset puretuiksi, kaikin voimin. Näiden joukossa oli m.m. Kleiniaan poika Alkibiadees, mies, jota kyllä muissa kaupungeissa olisi pidetty liian nuorena, mutta jota esi-isiensä ansioiden johdosta suuresti kunnioitettiin kotikaupungissaan. Hänestä oli etuisampi lähestyä Argolaisia, mutta syynä tähän hänen nurjamielisyyteensä Lakedaimonilaisia kohtaan oli osaksi loukattu itserakkaus, koska sopimukset Lakedaimonilaisten kanssa olivat solmitut Niikiaan ja Lakeen kautta, syrjäyttämällä hänet hänen nuoruuteensa katsoen, ja koska ei oltu otettu huomioon hänen entistä kesti-ystävyyttänsä. Tämän kesti-ystävyyden oli hänen iso-isänsä sanonut irti, mutta hän oli aikonut uudistaa sen ajamalla saarella vangittujen miesten asiaa. Katsoen itsensä kaikin puolin syrjäytetyksi, moitti hän ennen tehtyjä sitoumuksia, koskeivät muka Lakedaimonilaiset olleet luotettavia, vaan väitti heidän liittoutuneen Ateenalaisiin, jotta vetäisivät Argolaiset pois Ateenalaisista, hyökätäksensä sitten yksin jääneiden Ateenalaisten kimppuun. Kun nyt eripuraisuus oli syntynyt, lähetti hän heti sanan Argolaisille, kehottaen heitä yhdessä Mantinealaisten ja Eeliläisten kanssa viipymättä saapumaan Ateenaan solmiaksensa liiton, koska muka siihen oli mukava tilaisuus, ja ilmotti kaikin voimin kannattavansa heitä.
Kuultuansa tämän ja saatuansa tietää, että liitto Boiootialaisten kanssa oli tehty Ateenalaisten suostumuksetta, ja että Lakedaimonilaiset päin vastoin olivat joutuneet kiivaaseen eripuraisuuteen Ateenalaisten kanssa, eivät Argolaiset välittäneet Lakedaimoniin sopimuksia varten toimitetuista lähettiläistään, vaan käänsivät mielensä Ateenalaisiin, arvellen Ateenan olevan heille vanhastaan ystävällisen ja kansanvaltaisen, kuten heidän oma kaupunkinsakin, sekä että se, koska sillä oli laivasto, kyllä voisi heitä puollustaa sodan syttyessä. He lähettivät siis heti miehiä Ateenalaisten luokse liiton solmiamista varten, kuten myöskin Eeliläiset ja Mantinealaiset. Ateenaan saapuivat niinikään Lakedaimonista kiiruudella lähettiläinä Filokaridas, Leoon ja Endios, joiden arveltiin olevan Ateenalaisten enin suositut Lakedaimonilaiset, koska Lakedaimonilaiset pelkäsivät, että Ateenalaiset vihoissaan solmisivat liiton Argolaisten kanssa. Viimeksimainituiden lähettiläiden tulisi myöskin vaatia Pylosta Panaktonin edestä, sekä selittää liittoa Boiootialaisten kanssa osottamalla, ettei sillä suinkaan tarkotettu vahingoittaa Ateenalaisia.
Kun nämät puhuivat tästä neuvostossa, sanoen saapuneensa täysin valtuutettuina sovittamaan kaikki erimielisyydet, niin nousi Alkibiadeessa pelko, että he, jos samaa ilmottaisivat kansalle, saisivat sen hylkäämään liiton Argolaisten kanssa. Hän keksi nyt seuraavan keinon: Hän vakuutti lujasti heille, että hän hankkisi heille Pyloksen takaisin, ja että kaikki muutkin riitaisuudet sovitettaisiin, jos he kieltäisivät kansankokouksessa olevansa täysin valtuutetuita; että hän yhtä kiivaasti taivuttaisi kansan suostumaan tähän, kuin hän siihen saakka oli sitä vastustanut. Täten tahtoi hän poistaa heitä Niikiaasta, ja saada kansaa pitämään heitä kelvottomina miehinä, joilla ei ollut mitään hyvää mielessä, eikä puheessaan mitään totta, saadaksensa täten aikaan liiton Argolaisten, Eeliläisten ja Mantinealaisten kanssa. Ja niin kävikin. Sillä kun heiltä kansankokouksessa kysyttiin, kielsivät he olevansa täysin valtuutetuita, siis toisin, kuin neuvostossa olivat puhuneet. Tästä suuttuivat Ateenalaiset ankarasti ja uskoivat yhä mieluummin Lakedaimonilaisia soimaavaa Alkibiadesta, ja olivat heti valmiina päästämään Afgolaisia ja heidän tovereitansa puheillensa sekä tekemään liittoa heidän kanssansa. Mutta maanjäristyksen tapahtuessa kokouksen kestäessä, lykättiin päätös toistaiseksi.
Vaikka Niikias huomasi itsensä ja Lakedaimonilaiset petetyiksi lähettiläiden ilmotettua, etteivät he olleet pätevästi valtuutetuita, niin hän kuitenkin seuraavassa kokouksessa väitti, että tuli pysyä Lakedaimonilaisten ystävinä ja olla lähettämättä sanansaattajia Argolaisten luokse, kunnes saataisiin tieto, mitä Lakedaimonilaiset itse ajattelivat asiasta. Ateenalaisille sanoi hän sodan lykkäämisen olevan hyödyksi, mutta Argolaisille haitaksi. Sillä koska Ateenalaisten asiat olivat hyvällä kannalla, tuli heidän koettaa ylläpitää tätä hyvinvointia mitä suurimmalla huolella; Argolaisten huonolle asemalle oli sitä vastoin sodan syttyminen mitä nopeimmin erinomainen onnen sattuma. Hän saikin kansan toimittamaan lähettiläitä ja hänet itsensä yhdeksi näistä, jotka pyytäisivät Lakedaimonilaisia, jos heillä oli hyvä mielessä, luovuttamaan Ateenalaisille Panaktonin hyvässä kunnossa ja Amfipoliin, kuten myöskin purkamaan liiton Boiootialaisten kanssa, jos eivät viimeksimainitut yhtyisi liittoon, koska oli määrätty, ettei saanut tehdä sovintoa kenenkään kanssa ilman molemminpuolista sopimusta. Lähettiläiden tuli niinikään ilmottaa, että Ateenalaisetkin, jos olisivat tahtoneet tehdä vääryyttä, olisivat voineet tehdä Argolaiset liittolaisikseen, koska näiden lähettiläät juuri sitä varten olivat saapuneet. Kaikkea muutakin, josta heillä oli valittamisen syytä, antoivat he Niikiaan ja hänen lähettilästoveriensa ilmotettavaksi. Kun nämät lähettiläät, saavuttuansa Lakedaimoniin, ilmottivat vaatimuksensa ja viimeksi sanoivat, että Ateenalaiset tekisivät liiton Argolaisten ja heidän puoluelaistensa kanssa, jos eivät Lakedaimonilaiset, Boiootialaisten kieltäytyessä yhtymästä liittoon, purkaisi näiden kanssa tekemää liittoa, niin kieltäytyivät Lakedaimonilaiset efori Ksenareen ja hänen henkiheimolaistensa kehotuksesta luopumasta Boiootialaisista, mutta he uudistivat kuitenkin valat Niikiaan pyynnöstä. Sillä Niikias pelkäsi, kuten myöskin tapahtui, joutuvansa panettelun alaiseksi, jos hän aivan ilman mitään tuloksia palaisi kotia, koska hän muka oli syypää sopimuksien solmimiseen Lakedaimonilaisten kanssa. Kun Ateenalaiset, lähettiläiden palattua, kuulivat, etteivät he olleet Lakedaimonissa saaneet mitään aikaan, suuttuivat he kovasti, ja pitivät itsensä suuresti loukattuina, jonka tähden he, koska Argolaiset puoluelaisilleen Alkibiadeen kehotuksesta olivat läsnä, tekivät liiton heidän kanssansa seuraavilla ehdoilla:
"Ateenalaiset tekevät sekä omasta että liittolaistensa puolesta, vilpittä ja petoksetta niin hyvin mailla kuin merellä, sadaksi vuodeksi sovinnon Argolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten kanssa seuraavilla ehdoilla:"
"Kielletty olkoon Argolaisten, Mantinealaisten ja EeliIäisten kuten myöskin heidän liittolaistensa käydä aseilla Ateenalaisten ja heidän liittolaistensa kimppuun, ja samaten Ateenalaisten ja heidän liittolaistensa käydä aseilla Argolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten tahi heidän liittolaistensa kimppuun minkäänlaisilla verukkeilla. Ateenalaiset, Argolaiset, Mantinealaiset ja Eeliläiset ovat liittolaisia sadaksi vuodeksi seuraavilla ehdoilla:"
"Jos vihollinen hyökkää Ateenalaisten maahan, niin tulee Argolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten välittömästi heidän pyynnöstänsä avustaa heitä voimiensa mukaan mitä tukevimmin. Jos vihollinen poistuessaan hävittää maata, niin on hyökkäävä kaupunki katsottava Argolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten yhtä hyvin kuin Ateenalaisten viholliseksi ja kaikkien mainituiden kaupunkien sodalla kohdeltavaksi, eikä yksikään mainituista kaupungeista saa tehdä rauhaa tämän kaupungin kanssa ilman yhteistä suostumusta."
"Niinikään tulee Ateenalaisten voimiensa mukaan auttaa Argolaisia, Mantinealaisia ja Eeliläisiä heidän sitä pyytäessä, jos vihollinen hyökkää heidän maahansa. Jos vihollinen poistuessaan hävittää maata, niin on hyökkäävä kaupunki katsottava Ateenalaistenkin yhtähyvin kuin Argolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten viholliseksi ja kaikkien mainituiden kaupunkien sodalla kohdeltavaksi, eikä yksikään mainituista kaupungeista saa tehdä rauhaa tämän kaupungin kanssa ilman yhteistä suostumusta."
"Aseelliset joukot ei saa mennessänsä sotaan kulkea näiden kaupunkien enemmän kuin heidän liittolaistensakaan alueen halki tahi meritse ilman Ateenalaisten, Argolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten suostumusta."
"Kaupunki, joka lähettää pyynnöstä apua, antakoon joukollensa ravintoa 30 päiväksi, siitä päivästä laskien, jolloin se on saapunut apua pyytävään kaupunkiin, kuten myöskin paluumatkalle. Mutta jos sotajoukkoa halutaan käyttää pitempi aika, niin on apua pyytävä kaupunki velvollinen antamaan ylläpidoksi raskaasti ja keveästi varustetulle sotilaalle sekä jousimiehille kolme Aiginalaista obolia miestä varten päivässä, mutta jokaiselle Aiginalaisen drakman."
"Apua pyytävä kaupunki pitäköön ylipäällikkyyttä niinkauan, kuin taistellaan sen alueella; mutta jos kaikki kaupungit päättävät tehdä yhteisen retken, niin on jokaisella vuoroonsa ylipäällikkyys."
"Ateenalaisten on tehtävä vala itsensä ja liittolaistensa puolesta, mutta Argolaisten, Matinealaisten ja Eeliläisten sekä heidän liittolaistensa jokaisen kaupungin erillään. Jokainen paikkakunta vannokoon pyhiä uhria toimittaessaan sitovimman valansa. Vala on tehtävä seuraavin sanoin: 'Pysyn uskollisena liitolle sopimusten mukaan oikeudenmukaisesti vahingottamatta ja vilpittömästi, enkä millään verukkeilla tahi keinottelulla tule sitä loukkaamaan.'"
"Ateenalaisten puolesta vannokoot valan neuvosto ja vallanpitäjät prytaneiden edessä. Argoksessa vannokoot valan kahdeksankymmenkunnan edessä neuvosto, artynit ja kahdeksankymmenkunta. Mantineassa vannokoot valan deemiurgit ja neuvosto sekä muut virastot teoorein ja polemarkkien edessä. Eeliksessä vannokoot valan deemiurgit, ylivirastot ja kuusisatakunta deemiurgien ja tesmofylaksien edessä."
"Uudistamaan valoja lähtekööt Ateenalaiset Argokseen, Mantineaan ja Eelikseen kolmekymmentä päivää ennen Olympialais-juhlia. Argolaiset, Mantinealaiset ja Eeliläiset lähtevät sitä varten Ateenaan kymmenen päivää ennen suuria panateenalais-juhlia."
"Sopimukset rauhasta, valoista ja liittolaisuudesta ovat piirrettävät kivipatsaisiin, jotka Ateenassa pystytetään linnaan, Argoksessa torilla sijaitsevaan Apolloonin pyhäkköön, Mantineassa torilla sijaitsevaan Zeuksen pyhäkköön. Myöskin Olympiassa on pystytettävä yhteisesti vaskinen pylväs ensin vietettävissä Olympialais-juhlissa."
"Jos nämät mainitut kaupungit yksin neuvoin haluavat lisätä jotakin parannusta sopimuksiin, niin olkoon tällä muutoksella laillinen voima."
Täten tehtiin sopimukset ja liitto, mutta Lakedaimonilaisten ja Ateenalaisten keskinäisiä sopimuksia ei kumpaiseltakaan puolelta sanottu irti. Korintolaiset, vaikka olivat Argolaisten liittolaisia, eivät kuitenkaan yhtyneet liittoon. Koska heillä vanhastaan oli liitto Eeliläisten, Argolaisten ja Mantinealaisten kanssa, jonka nojalla heidän tuli sotia ja elää rauhassa samojen kaupunkien kanssa kuin he, niin he eivät vannoneet sopimuksia, vaan sanoivat itsellensä riittävän ennen tehdyn puollustusliiton, joka määräsi, että heidän tuli auttaa toisiaan, kuitenkin velvottamatta heitä hyökkäykseen toistensa avuksi. Korintolaiset siis erosivat liittolaisistaan ja käänsivät uudestaan mielensä Lakedaimonilaisten puoleen.
Sinä kesänä vietettiin ne Olympialais-juhlat, joissa Arkadialainen Androstenees ensi kerran pääsi voittajaksi pankrationissa. Näissä juhlissa eivät Eeliläiset päästäneet Lakedaimonilaisia pyhäkköön uhraamaan ja kilpailemaan, koskeivät olleet suorittaneet niitä sakkoja, joihin Eeliläiset olivat heidät tuominneet Olympialais-lain mukaan, syystä että he muka olivat aseilla ahdistaneet Eeliläisten Fyrkon nimistä linnaa ja Olympialaisen aselevon kestäessä lähettäneet raskasaseisiaan Lepreoniin. Sakot nousivat 2,000 minaan, kahteen minaan jokaista raskasaseista kohti, kuten laki määräsi. Lakedaimonilaiset lähettiläät väittivät sakottamisen laittomaksi sanoen, ettei aselepoa vielä oltu kuulutettu Lakedaimonissa, kun sotajoukko lähetettiin. Mutta Eeliläiset yhä vaan väittivät aselevon heillä jo alkaneen, koska se heillä ensiksi julistettiin, ja että Lakedaimonilaiset olivat ahdistaneet heitä, jotka, luottaen sopimukseen, elivät täydessä rauhassa aavistamatta minkäänlaisia vihollisuuksia. Lakedaimonilaiset vastasivat, ettei enää tarvinnut ilmottaa Lakedaimoniin, jos katsoivat itseään heidän loukkaamiksensa, vaikka eivät arvelleet olevansa syypäät, mutta etteivät vastedes tulisi ahdistamaan heitä. Eeliläiset kuitenkin pysyivät vaatimuksissaan, mutta myöntyivät luopumaan omasta vaatimuksestaan, että Lakedaimonilaiset heille luovuttaisivat Lepreonin, jos vain suorittaisivat jumalalle tulevan osan sakoista.
Kun eivät Lakedaimonilaiset tähän suostuneet, ehdottivat Eeliläiset, että Lakedaimonilaiset, kun eivät suostuneet luovuttamaan Lepreonia heille, jos halusivat saada käyttää pyhäkköä, astuisivat Olympialaisen Zeyksen alttarille ja kaikkien Helleenien edessä vannoisivat vastedes maksavansa sakot. Mutta kun Lakedaimonilaiset eivät suostuneet tähänkään, niin suljettiin he pyhäköstä, uhreista ja kilpailusta. He uhrasivat kotonaan, jota vastoin kaikki muut Helleenit paitsi Lepreonit ottivat osaa yleisiin uhreihin. Koska Eeliläiset kuitenkin pelkäsivät, että Lakedaimonilaiset väkivallalla ottaisivat osaa juhliin, niin he asettivat nuorison vartioimaan aseet kädessä. Argolaiset ja Mantinealaiset lähettivät kumpikin 1,000 miestä ja Ateenalaiset ratsuväkeä, jotka Harpineessä odottivat juhlan alkamista. Mutta juhlia viettävissä vallitsi kuitenkin kova pelko, että Lakedaimonilaiset käyttäisivät väkivaltaa, varsinkin koska juhlatuomarit kilpailussa olivat pieksättäneet Arkesilaoksen poikaa Likasta Lakedaimonista, sentähden että hän, kun hänen hevosensa olivat päässeet voitolle kilpailussa, mutta Boiootialaiset kuitenkin olivat julistetut voittajiksi, koska Lakedaimonilaiset olivat suljetut kilpailusta, oli astunut juhlakentälle ja seppelöinyt ajurinsa, sillä tahtoen osottaa voittavan vaunun olevan hänen. Tämän tähden oltiin vielä enemmän peloissaan ja arveltiin syntyvän levottomuuksia. Mutta Lakedaimonilaiset kuitenkin pysyivät rauhallisina, ja näin vietettiin nämät juhlat häiriöttä.
Korintoon tulivat Dionysos-juhlien jälkeen Argolaiset liittolaisineen pyytämään, että Korintolaiset yhtyisivät heihin. Myöskin Lakedaimonista sattui siellä olemaan läsnä lähettiläitä. Mutta pitkistä keskusteluista ei ollut mitään tulosta, sillä maanjäristys hajotti kaikki osanottajat kotiinsa. Tähän loppui tämä kesä.
Seuraavana talvena oli Trakinin Heerakleialaisilla ottelu Ainianein, Dolopain, Meeliläisten ja muutamien Tessalialaisten heimojen kanssa. Nämät naapurikansat olivat tälle kaupungille vihamielisiä, koska se oli linnotettu ainoastaan heidän uhaksensa, jonka tähden he heti sen perustamisesta saakka olivat sitä vastustaneet ja kaikin tavoin vahingottaneet. Tässä ottelussa voittivatkin he Heerakleialaiset ja viimeksimainituiden päällikkö, Knidoksen poika Ksenarees Lakedaimonista, kaatui siinä, kuten myöskin joukko Heerakleialaisia. Tähän loppui kahdestoista vuosi tätä sotaa.
Heti seuraavan kesän alussa valloittivat Boiootialaiset Heerakleian, koska se muka mainitun ottelun johdosta oli kovin suuressa häviössä, ja karkottivat sieltä Lakedaimonilaisen Hegeesippidaan kelvottomana arkontina. Mutta todellinen syy miksi he vallottivat tämän kaupungin oli pelko, että Ateenalaiset ottaisivat sen haltuunsa, kun Lakedaimonilaiset Peloponneesoksessa vallitsevien levottomuuksien takia eivät olisi kyenneet sitä estämään.
Samana kesänä tuli Kleiniaan poika Ateenalainen Alkibiadees Ateenalaisten päällikkönä Argolaisten ja heidän liittolaistensa avustamana vähäisellä joukolla Ateenalaisia raskasaseisia ja jousimiehiä Peloponneesokseen. Otettuansa seuraansa siellä joukon liittolaisia, kulki hän halki Peloponneesoksen, järjesti liittolaisten seikat ja taivutti Patralaisia rakentamaan muurin aina mereen saakka; itse aikoi hän rakentaa toisen muurin Akaialaiselle Rionille, mutta Korintolaiset, Sikyoonilaiset ja muut, joille tämä muuri olisi ollut haitaksi, estivät häntä väkisin tästä.
Tänä kesänä syttyi sota Epidaurolaisten ja Argolaisten välillä sen uhrin johdosta, jonka Epidaurolaisten olisi muka tullut suorittaa Pytialaiselle Apolloonille laitumien käyttämisestä, mutta jota he eivät olleet maksaneet. Sillä Argolaiset olivat tämän pyhäkön lähimmät vartijat. Huolimatta tästäkin syystä teki Alkibiadeen ja Argolaisten mieli vallottaa Epidaurosta, jos vaan kykenisivät, sekä Korintoksen kurissa pidon tähden, että siitä syystä, että Ateenalaisille Aiginasta oli lyhyempi matka tulla sinne avuksi kuin purjehtiessaan Skyllaionin ympäri. Argolaiset varustautuivat siis hyökkäykseen Epidaurosta vastaan periäksensä heiltä maksun uhreista.
Samoihin aikoihin tekivät myöskin Lakedaimonilaiset koko sotajoukollansa Arkidamoksen pojan kuningas Agiin johdolla sotaretken heidän rajallansa Lykaioniin päin sijaitsevata Leuktraa vastaan. Ei kenelläkään ollut tietoa, mihin kuljettiin, ei edes niillä kaupungeilla, joista sotamiehiä oli lähetetty. Vaan kun eivät rajan ylikävijäis-uhrit ennustaneet onnea, palasi sotajoukko takaisin, ja liittolaiset saivat käskyn olemaan valmiina lähtöön sotaretkelle seuraavan kuun loppuun kuluttua: sillä oli juuri Karneioskuu, jonka Doorilaiset pitävät pyhänä. Kun sotilaat olivat palanneet kotia, lähtivät Argolaiset liikkeelle neljäntenä päivänä ennen Karneioksen edellisen kuun loppua, hyökkäsivät Epidauroksen alueelle ja, kuljettuansa koko sen päivän, hävittivät tämän kuun kaikkina loppupäivinä näitä seutuja. Epidaurolaiset kyllä kutsuivat liittolaisiansa avuksi, mutta muutamat heistä käyttivät pyhää kuuta tekosyynä, toiset pysyivät toimettomina, saavuttuansa Epidauroksen rajoille.
Argolaisten ollessa Epidauroksessa, kokoontui Ateenalaisten kehotuksesta lähettiläitä liittokaupungeista Mantineaan. Heidän keskustelussansa lausui Korintolainen Eufamidas, etteivät heidän sanansa olleet yhtäpitäviä heidän tekojensa kanssa. He olivat kyllä, sanoi hän, kokoontuneet keskustelemaan rauhasta, mutta Epidaurolaiset ja Argolaiset seisoivat vastakkain aseet kädessä. Ensin tulisi saada nämät molemmat riitapuolueet sopimaan, ja sitten vasta ryhtyä keskusteluun rauhasta. Kun tämä ehdotus oli hyväksytty, lähetettiin sanansaattajia Argolaisten luokse, ja he saivatkin Argolaiset poistumaan Epidauroksen alueelta. Kun myöhemmin kokoonnuttiin keskustelemaan tästä asiasta, ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen, vaan Argolaiset hyökkäsivät uudestaan hävittämään Epidauroksen aluetta. Lakedaimonilaiset puolestaan tunkeutuivat aina Karyaihin saakka, mutta palasivat kotiin, kun ylikäymisuhrit eivät olleet suosiollisia. Argolaiset hävittivät kolmannen osan Epidauroksen aluetta, jonka tehtyään he palasivat kotia. Saatuansa tiedon, että Lakedaimonilaiset olivat lähteneet taisteluun, lähettivät Ateenalaiset heille avuksi 1,000 raskasaseista Alkibiadeen johdolla, mutta kun heitä ei enää tarvittu, poistuivat he. Tähän loppui tämä kesä.
Seuraavana talvena lähettivät Lakedaimonilaiset salaa Ateenalaisilta Ageesippidaan johdolla 300 suuruisen vartioväen meritse Epidaurokseen. Silloin tulivat Argolaiset Ateenalaisten puheille, syyttäen heitä siitä, että he olivat sallineet Lakedaimonilaisten purjehtia Epidaurokseen, vaikka sopimukseissa oli määrätty, etteivät yksityiset kaupungit saisi sallia vihollisien kulkea alueensa halki, ja sanoen pitävänsä itsensä vääryyttä kärsineinä, elleivät Ateenalaiset puolestaan lähettäisi Pylokseen Messeenialaisia ja Heilootteja Lakedaimonilaisia vastustamaan. Alkibiadeen neuvosta kirjotuttivat Ateenalaiset nyt Lakonilaisen pylvään alareunaan, että Lakedaimonilaiset olivat rikkoneet valansa, ja lähettivät ryöstöretkelle Pylokseen Kranioissa olevat Heilootit, mutta pysyivät muuten rauhassa. Huolimatta Argolaisten ja Epidaurolaisten sodasta, tänä talvena ei taisteltu mitään järjestettyä tappelua, vaan ainoastaan toimitettiin väijyksiä ja äkkihyökkäyksiä, joissa kumpaisellakin puolella kaatui vähälukuinen määrä. Jo kevättalvella tulivat Argolaiset tikapuilla varustettuina Epidaurokseen, valloittaaksensa tämän kaupungin väkirynnäköllä, koska se oli varustusväen puutteessa, mutta heidän täytyi poistua tyhjin toimin.
Tähän loppui talvi ja kolmastoista vuosi tätä sotaa.
Keskipaikoilla seuraavaa kesää tekivät Lakedaimonilaiset koko sotajoukollaan Heiloottineen sotaretken Argokseen, koska Epidaurolaiset heidän liittolaisensa olivat pulassa, ja koska muista Peloponneesoksen valtioista toiset olivat luopuneet heistä, toiset taas olivat kurjassa tilassa. He arvelivat asemansa yhä huonontuvan, elleivät he pian ryhtyisi toimiin, ja retken johtajaksi määräsivät he Arkidamoksen pojan Lakedaimonilaisten kuninkaan Agiin. Heihin liittyivät Tegealaiset ja heidän kaikki muut liittolaisensa Arkadiassa. Heidän liittolaisensa Peloponneesoksen muista osista ja sen ulkopuolelta kokoontuivat Fliuusiin: Boiootialaisia 5,000 raskasaseista ja yhtä monta keveästi varustettua, 500 ratsumiestä ja yhtä monta hamipposta; Korintolaisia 2,000 raskasaseista ja muista kaupungeista näiden suuruuden mukaan. Mutta Fliuusilaiset auttoivat koko sotavoimallaan, koska sotajoukko kokoontui heidän maahansa.
Saatuansa tiedon sekä Lakedaimonilaisten varustuksista että heidän aikomuksestansa myöhemmin yhtyä Fliuusiin kokoontuneisiin liittolaisiinsa, lähtivät Argolaisetkin liikkeelle. Heitä avustivat Mantinealaiset liittolaisineen ja Eeliläiset 3,000 raskasaseisella. He tapasivat Lakedaimonilaiset Metydrioonin läheisyydessä Arkadiassa ja kumpaisetkin valloittivat kukkulansa. Argolaiset valmistautuivat yksinolevia Lakedaimonilaisia vastaan. Mutta Agis lähti yöllä liikkeelle sotajoukkoinensa ja kulki salaa Fliuusiin muitten liittolaisten luokse. Kun Argolaiset huomasivat tämän, lähtivät he aamun koittaessa ensin Argokseen, mutta kääntyivät sitten Nemeaan vievälle tielle, jossa arvelivat Lakedaimonilaisten liittolaisineen astuvan alas tasangolle. Mutta Agis ei kulkenutkaan sitä tietä, kuten Argolaiset olivat luulleet, vaan lähti, ilmotettuansa tästä tuumastaan Lakedaimonilaisille, Arkadialaisille ja Epidaurolaisille, toista vaikeampaa tietä ja astui Argolaiselle tasangolle. Korintolaiset, Pelleeneeläiset ja Fliuusilaiset kulkivat taas toista suoraa tietä. Boiootialaisten, Megaralaisten ja Sikyoonilaisten käski Agis kulkea alas Nemean tietä, jossa Argolaiset olivat vihollisia odottamassa, jotta he, jos Argolaiset saapuisivat tasangolle ahdistamaan häntä, rientäisivät hänen avuksensa ja ratsumiehet ajaisivat näitä takaa. Tässä järjestyksessä astui hän alas tasangolle, hävittäen Samintoksen ja muita paikkakuntia.