Part 30

Kun viidenkymmenen vuotiset sopimukset ja sitten liitto oli tehty, lähtivät Lakedaimonista Peloponneesolaisten lähettiläät, jotka sitä varten olivat kutsutut sinne. Kaikki muut palasivat kotia paitsi Korintolaiset, jotka ensin poikkesivat Argokseen, jossa he muutamien vallanpitäjien puheilla kävivät lausuen, että Argolaisten tulisi neuvotella, miten he voisivat pelastaa Peloponneesosta, kun Lakedaimonilaiset olivat solmineet liiton ja sopimukset entisten verivihollistensa Ateenalaisten kanssa, eikä suinkaan missään hyvässä tarkotuksessa, vaan orjuuttaaksensa Peloponneeson. Korintolaiset yllyttivät Argolaisia päättämään, että mikä Helleeniläis-kaupunki tahansa, joka oli itsenäinen ja omavaltainen, pääsisi Argolaisten liittolaiseksi puollustaaksensa molemminpuolisia etuja. He kehottivat niinikään Argolaisia määräämään muutamia miehiä rajattomalla vallalla tämän asian päättämiseksi, lykkäämättä asiaa kansan päätettäväksi, jotteivät vallanpitäjät, jos eivät voisi taivuttaa kansaa, joutuisi kansan vihan alaisiksi. He väittivät, että moni kaupunki vihasta Lakedaimonilaisia vastaan liittyisi heihin. Näitten neuvottelujen perästä palasivat Korintolaiset kotia.

Kun ne Argolaiset, jotka olivat kuunnelleet lähettiläitä, kertoivat heidän puheensa hallitusmiehille ja kansalle, määräsivät Argolaiset äänestyksellä 12 miestä, joitten kanssa kaikki muut Helleeniläis-kaupungit saisivat solmia liiton, paitsi Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset, jotka eivät kumpikaan pääsisi liittoon osallisiksi ilman Argolaiskansan suostumusta. Tähän suostuivat Argolaiset sitä mieluummin, koska he näkivät, että he kohta saisivat sodan Lakedaimonilaisten kanssa, sillä sopimukset heidän kanssansa olivat loppuun kulumaisillaan, ja koska he toivoivat pääsevänsä Peloponneesolaisten johtajiksi. Sillä tähän aikaan pidettiin Lakedaimonia vallan vähäpätöisenä, ja sitä halveksittiin sen kärsimien tappioiden takia, jota vastoin kaikki kunnioittivat Argolaisia, koska eivät olleet ottaneet osaa Ateenalaisia vastaan käytyyn sotaan, vaan hyvässä sovussa kumpaisenkin kanssa olivat hyötyneet siitä. Argolaiset ottivat siis liittoonsa ne Helleeniläis-kaupungit, jotka siihen olivat halukkaita.

Ensimmäisinä liittyivät Argolaisiin Mantinealaiset, peläten Lakedaimonilaisia, koska Mantinealaiset olivat valloittaneet osan Arkadiaa, Attikalaisen sodan vielä kestäessä, eivätkä luulleet Lakedaimonilaisten suvaitsevan heidän pitää sitä hallussaan, kun pääsisivät rauhaan. Sentakia he mielellään kääntyivät Argolaisten puoleen, pitäen Argolaisten kaupunkia mahtavana ja Lakedaimonilaisia kohtaan aina vihamielisenä, ja koska se sitäpaitsi oli kansanvaltainen, kuten he itsekin. Mantinean luovuttua, syntyi muuallakin Peloponneesoksessa se mielipide, että heidän oli tehtävä samaten, koska sitäpaitsi arvelivat Mantinealaisten nousseen kapinaan, syystä että he ehkä tiesivät jotakin enemmän kuin muut, ja koska he kantoivat vihaa Lakedaimonilaisia kohtaan monestakin syystä, mutta varsinkin siitä, että oli kirjotettu sopimuksiin Ateenalaisten kanssa, että nämät molemmat kaupungit saisivat yksin tuumin lisätä tahi poistaa sopimuksista, mitä he katsoivat hyväksi. Tämä pykälä teki Peloponneesolaiset enin levottomiksi ja herätti heissä epäluuloa, että Lakedaimonilaiset Ateenalaisten avulla koettaisivat tehdä heidät alamaisikseen. Heistä olisi oikeus muutosten tekemiseen sopimuksissa pitänyt riippua kaikkien liittolaisten suostumuksesta. Pelosta riensivät siis useimmat Peloponneesoksen kaupungit, kukin puolestaan, liittoutumaan Argolaisiin.

Kun Lakedaimonilaiset huomasivat levottomuuden Peloponneesoksessa ja Korintolaisten olevan sen alkuunpanijoina, ja että nämät itse miettivät liittoutua Argolaisiin, lähettivät he sanansaattajia Korintokseen, estääksensä tätä aikomusta. He nuhtelivat Korintolaisia kaiken tämän aikaansaamisesta ja heidän aikeestaan luopua heistä ja liittyä Argolaisiin. He väittivät, että Korintolaiset rikkoivat valansa, ja että he jo siinä olivat menetelleet väärin, kun eivät hyväksyneet sopimuksia Ateenalaisten kanssa, vaikka oli päätetty, että liittolaisten enemmistön äänestys oli hyväksyttävä, ellei tätä päätöstä vastaan olisi mikään este jumalien tahi kansallissankarien puolesta.

Korintolaiset olivat ennaltaan kutsuneet kokoon kaikki ne liittolaiset, jotka eivät hyväksyneet sopimuksia, ja kaikkien niiden läsnäollessa väittivät he, etteivät he olleet loukanneet oikeutta. He eivät kuitenkaan suorastaan tuoneet esiin, etteivät he sopimuksen mukaan Ateenalaisilta olleet saaneet takaisin Solleionia ja Anaktorionia, eivätkä liioin muita seikkoja, joissa he olivat joutuneet sorronalaisiksi, vaan käyttivät verukkeena, etteivät tahtoneet hyljätä Trakialaisia liittolaisiansa. He sanoivat yksityisesti vannoneensa näille liiton, kun he Potidaialaisten kanssa ensin kapinoivat, ja uudistaneensa tämän valansa. He kielsivät siis loukanneensa liittolaisten valoja, jos he eivät hyväksyneet Ateenalaisten kanssa tehtyä sopimusta. Sillä ei olisi ollut valanmukaista, lausuivat he, jos he olisivat hyljänneet nämät, kun he olivat vannoneet uskollisuutta jumalien edessä. Sopimuksissahan sanottiin: "ellei olisi estettä jumalien tahi kansalaissankarien puolesta", ja tämä näytti heistä esteeltä jumalien puolesta.

Näin puhuivat he vanhoista valoista. Argolaisesta liitosta sanoivat he tulevansa neuvottelemaan ystäviensä kanssa ja tekevänsä sen, mikä kohtuullista oli. Tämän kuultuaan palasivat Lakedaimonilaisten lähettiläät kotia. Argoksesta sattui myöskin lähettiläitä olemaan Korintoksessa, ja he kehottivat Korintolaisia viipymättä liittymään heihin. Korintolaiset kutsuivat heitä saapumaan ensimmäisiin Korintoksessa pidettäviin kokouksiin.

Eeliksestäkin saapui heti tämän jälkeen lähettiläitä, jotka ensin, kuten oli määrätty, solmivat liiton Korintolaisten kanssa ja sieltä lähtivät Argokseen, jossa he tulivat Argolaisten liittolaisiksi. Sillä Eeliläiset olivat riitautuneet Lakedaimonilaisten kanssa Lepreonin takia. Kun nimittäin kerran oli sota syttynyt muutamien Arkadian kaupunkien ja Lepreonilaisten välillä, ja Eeliläiset Lepreonilaisten pyynnöstä olivat tulleet näitten avuksi, ehdoilla että he saisivat palkinnoksi puolen Lepreonilaisten maasta, niin Eeliläiset sodan loputtua jättivät maan Lepreonilaisille viljeltäväksi, ehdoilla että Lepreonilaiset maksaisivat talentin Olympialaiselle Zeykselle. He suorittivatkin säännöllisesti veron aina Attikan sodan syttymiseen saakka. Mutta kun he sitten lakkasivat maksamasta tätä, syyttäen sodan rasituksia, niin pakottivat heitä Eeliläiset siihen. Lepreonilaiset kääntyivät silloin Lakedaimonilaisten puoleen. Mutta koska Eeliläiset eivät pitäneet Lakedaimonilaisia puolueettomina tuomareina, eivät he näitä hyväksyneet välittäjiksi, vaan hävittivät Lepreonilaisten maata. Tästä huolimatta julistivat Lakedaimonilaiset Lepreonilaiset itsenäisiksi, ja julistivat päätöksessään, että Eeliläiset olivat tehneet väärin. Koska Eeliläiset eivät välittäneet tästä päätöksestä, lähettivät Lakedaimonilaiset Lepreonilaisten suojaksi osaston raskasaseisia. Koska Eeliläiset tämän tapahduttua arvelivat Lakedaimonilaisten ottaneen liittoonsa heistä luopuneen kaupungin ja siten loukanneen sopimukset, joissa sanottiin, että jokainen Attikan sodan loputtua saisi pitää hallussaan, mitä hän sen kestäessä oli valloittanut, niin he katsoivat itsensä loukattuina oikeutetuiksi luopumaan Lakedaimonilaisista, ja liittyivät Argokseen, jonka kanssa he, kuten sanottu, solmivat liiton. Korintolaiset liittyivät niinikään heti tämän jälkeen Argolaisiin, ja niin myöskin Kalkidilaiset Trakian rantamailla. Vaikka Boiootialaiset ja Megaralaiset olivat samaa mieltä, niin he kuitenkin pysyivät levollisina, koska Lakedaimonilaiset heitä kohtelivat ystävällisesti, ja koska he pitivät Argolaisten kansanvallan itselleen vähemmän soveltuvana, kuin Lakedaimonilaisen hallitusmuodon, kun heillä itsellään vallitsi harvainvalta.

Tänä kesänä valloittivat Ateenalaiset piirityksellä samaan aikaan Skioonee nimisen kaupungin, surmasivat sen kaikki täysikasvaneet miehet, ja tekivät orjiksi naiset ja lapset, ja jättivät alueen Plataialaisille viljeltäväksi. Delolaiset veivät he takaisin kotimaahan sekä sodassa kärsineiden tappionsa että Deloksen jumalan käskyn johdosta.

Fookilaiset ja Lokrilaiset alkoivat tähän aikaan sotia keskenään. Korintolaiset ja Argolaiset, jotka nyt olivat liittolaisia, tulivat Tegeaan yllyttääksensä sitä luopumaan Lakedaimonilaisista, koska he pitivät tämän kaupungin sangen tärkeänä, ja koska arvelivat koko Peloponneesoksen liittyvän heihin, jos vain Tegea sen tekisi. Mutta kun Tegealaiset lausuivat, ettei heillä ollut mitään Lakedaimonilaisia vastaan, niin Korintolaiset, jotka tähän saakka olivat olleet sangen innokkaita toimessaan, laimentuivat harrastuksissaan, koska pelkäsivät, etteivät ketkään muutkaan yhtyisi heihin. He kääntyivät kuitenkin Boiootialaisten puoleen, pyytäen heitä rupeamaan Korintolaisten ja Argolaisten liittolaisiksi ja muutenkin toimimaan yksin tuumin heidän kanssansa. Boiootialaiset ja Ateenalaiset olivat vähän viidenkymmenenvuotisen sopimuksen solmimisen jälkeen tehneet aselevon keskenään kymmenen päivän irtisanomisajalla. Korintolaiset kehottivat Boiootialaisia seuraamaan heitä Ateenaan, hankkiaksensa heille samoja ehtoja, kuin oli myönnetty Boiootialaisille, mutta sanomaan irti aselevon, elleivät Ateenalaiset tähän vaatimukseen suostuisi, sekä myöhemmin olemaan tekemättä liittoa heidän kanssansa ilman Korintolaisten suostumusta. Boiootialaiset pyysivät heitä odottamaan Argolaisten sopimuksien suhteen, mutta seurasivat heitä kuitenkin Ateenaan. Ateenalaiset eivät suostuneet Korintolaisten ehdotukseen, vaan vastasivat, että Korintolaiset olivat sopimuksiin osallisina, jos vain olivat Lakedaimonilaisten liittolaisia. Boiootialaiset eivät kuitenkaan tämän johdosta sanoneet irti sopimuksia, vaikka Korintolaiset heitä tähän kehottivat, syyttäen heitä lupaustensa peruuttajiksi. Korintolaisten ja Ateenalaisten välillä oli siis aselepo ilman mitään säännöllistä sopimusta.

Sinä kesänä tekivät Lakedaimonilaiset koko sotavoimallaan Pausaniaan pojan kuninkaansa Pleistoanaksin johdolla sotaretken Arkadian Parrasilaisia vastaan, jotka olivat Mantinealaisten alamaisia, ja jotka kapinaan noustuaan olivat kutsuneet Lakedaimonilaiset avukseen. Jos vain voisivat, aikoivat Lakedaimonilaiset samalla hävittää Kypselon linnotuksen, jonka Mantinealaiset olivat rakentaneet Parrasilaisten maahan, ja josta he vartiojoukon avulla pitivät silmällä Lakooniassa sijaitsevaa Skiritistä. Lakedaimonilaiset hävittivät Parrasilaisten aluetta, mutta Mantinealaiset jättivät kaupunkinsa Argolaisten huostaan ja valvoivat itse liittolaismaata. Mutta kun he eivät kyenneet sekä pelastamaan Kypselon linnaa että samalla Parrasilaisten kaupunkeja, niin vetäytyivät he takaisin. Julistettuansa Parrasilaiset riippumattomiksi ja revittyänsä linnoituksen, palasivat Lakedaimonilaiset kotiin.

Kun sinä kesänä Klearidas rauhan tehtyään Trakiassa toi kotiin ne soturit, jotka Brasidaan johdolla olivat lähteneet sotaan, niin päättivät Lakedaimonilaiset vapauttaa ne Heilootit, jotka Brasidaan johdolla olivat ottaneet osaa sotaan, ja sallia heidän asettua asumaan, mihin vain halusivat. Vähää tämän jälkeen antoivat he heille ja Neodamoodeille asunnoksi Lakoonikan ja Eeliksen rajalla sijaitsevan Lepreonin, koska he jo ennaltaan olivat epäsovussa Eeliläisten kanssa. Mutta koska he pelkäsivät, että saarelta palanneet soturit, jotka jätettyänsä aseensa olivat joutuneet vangeiksi, arvellen joutuvansa häväistyksen alaisiksi tämän onnettomuuden takia, ryhtyisivät salavehkeisiin, jos saisivat pysyä täysissä kansalaisoikeuksissaan, moniaat heistä kun olivat valtionviroissa, niin riistettiin heiltä oikeus hoitaa valtion virkoja, kuten myöskin pätevyys tehdä myynti- ja ostosovintoja. Myöhemmin saivat he kuitenkin täydet kansalaisoikeudet takaisin.

Sinä kesänä vallottivat Diktidiläiset Ateenalaisten Atoos-vuorella sijaitsevan Tyssos nimisen liittokaupungin. Koko tämän kesän pitivät Ateenalaiset ja Peloponneesolaiset kanssakäymistä toistensa kanssa, mutta Ateenalaisissa ja Lakedaimonilaisissa syntyi kuitenkin heti sopimuksen solmittuaan keskinäistä epäluuloa, koskeivät luovuttaneet toisillensa määrättyjä paikkakuntia. Lakedaimonilaiset eivät ensimmäisinä, vaikka niin oli määrätty, luovuttaneet Amfipolista eivätkä muitakaan kaupunkeja eivätkä liioin olleet taivuttaneet Trakian rannikolla asuvia liittolaisiansa, yhtävähän kuin Boiootialaisia ja Korintolaisiakaan, hyväksymään sopimuksia, aina vain väittäen, että he kyllä Ateenalaisten avulla pakottaisivat heitä tähän, jos eivät muutoin suostuisi. He olivat suullisesti määränneet ajan, jonka jälkeen ne, jotka eivät suostuneet sovintoihin, katsottaisiin molempien vihollisiksi. Mutta kun Ateenalaiset näkivät, etteivät Lakedaimonilaiset panneet toimeen mitään tästä, niin syntyi heissä epäluulo, että Lakedaimonilaisilla oli paha mielessä, niin etteivät hekään luovuttaneet Pylosta, Lakedaimonilaisten tätä vaatiessa, vaan vieläpä katuivat, että olivat päästäneet saarella vangitut miehet. He pitivät myöskin hallussaan muut paikkakunnat, siksi kuin Lakedaimonilaisetkin heille luovuttaisivat sopimuksissa määrätyt kaupungit. Lakedaimonilaiset puolestaan väittivät tehneensä, mitä mahdollista oli. "Hehän olivat luovuttaneet kaikki hallussaan olevat Ateenalaiset vangit, palauttaneet soturinsa Trakiasta ja muutenkin tehneet kaikki voitavansa. Heidän vallassaan ei ollut jättää takaisin Amfipolista, väittivät he, kuten myöskin että he koettaisivat saada Boiootialaiset ja Korintolaiset yhtymään liittoon ja luovuttamaan Panaktonin sekä päästämään vapaiksi ne Ateenalaiset, jotka olivat Boiootialaisten vallassa." Puolestaan vaativat Lakedaimonilaiset, että Pylos annettaisiin heille takaisin, tahi ainakin että Ateenalaiset kutsuisivat pois Messeenialaiset ja Heilootit sieltä, samaten kuin hekin olivat kutsuneet soturinsa Trakiasta. Jos haluaisivat, voisivat Ateenalaiset itse valvoa tätä paikkakuntaa. Pitkien keskustelujen jälkeen suostuivat Ateenalaiset viemään Pyloksesta Messeenialaiset, Heilootit ja kaikki muut, jotka Lakoonikasta olivat paenneet sinne. Nämät saivat asuntopaikakseen Kranionin Kefalleeniassa.

Tänä kesänä pitivät Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset keskenänsä rauhassa kanssakäymistä.

Seuraavana talvena, jolloin hallitsivat toiset eforit, kuin ne, joiden hallitessa sopimukset tehtiin, joita muutamat uusista eforeista puolestaan vastustivat, saapui Lakedaimoniin lähettiläitä liittolaisilta, ja myöskin Ateenasta, Boiootiasta ja Korintosta. Kun eivät pitkät keskustelut johtaneet mihinkään sovintoon, niin tekivät lähettiläät lähtöä. Silloin eforit Kleobuulos ja Ksenarees, jotka kaikin voimin koettivat saada sopimukset puretuiksi, keskustelivat yksityisesti Boiootialaisten ja Korintolaisten kanssa, kehottaen heitä ennen kaikkea yksimielisyyteen. He kehottivat Boiootialaisia ensin tekemään liiton Argoksen kanssa ja itse liittymään Lakedaimonilaisiin, jonka jälkeen he koettaisivat saada Argolaisetkin liittoon, väittäen että Boiootialaiset siten paraiten pääsisivät Ateenalaisten liittoon yhtymästä. He sanoivat, että Lakedaimonilaisille oli suuriarvoista saada Argolaiset ystävikseen ja liittolaisikseen, ennenkuin riitaisuudet uudestaan syttyisivät Ateenalaisten ja heidän välillänsä ja sopimukset purettaisiin, ja että Boiootialaiset kyllä käsittäisivät Lakedaimonilaisten haluavan Argolaisia ystävikseen, koska tietysti sota ulkopuolella Peloponneesosta siten kävisi heille helpommaksi. Lakedaimonilaiset pyysivät heitä kuitenkin luovuttamaan Panaktonin Lakedaimonilaisille, jotta he siten ehkä saisivat Pyloksen takaisin, joka heitä suuresti auttaisi sodassa Ateenalaisia vastaan.

Kun Boiootialaiset ja Korintolaiset Ksenarekselta ja Kleobuulokselta kuten myöskin muilta Lakedaimonilaisilta ystäviltään olivat saaneet nämät viestit hallitukselleen, lähtivät he kumpaisetkin matkalleen. Mutta kaksi Argoksen korkeimmista vallanpitäjistä tavotteli heitä tiellä, ja kun olivat tavanneet heidät, ottivat he puheeksi, rupeaisivatko Boiootialaiset Argolaisten liittolaisiksi samoin kuin Korintolaiset, Eeliläiset ja Mantinealaiset. Jos tämän tekisivät, voisivat he muka yhdestä tuumin vaaratta käydä sotaa ja sopia Lakedaimonilaisten tahi minkä muun valtion kanssa tahansa mielin määrin. Tästä mieltyivät Boiootialaisten lähettiläät suuresti, sillä nämäthän pyysivät aivan samaa, kuin Lakedaimonilaiset olivat käskeneet heidän sanoa. Argolaisten huomattua, että heidän ehdotuksensa oli Boiootialaisille mieluinen, lupasivat he poistuessaan toimittaa lähettiläitä Boiootialaisten luokse. Saavuttuansa kotia ilmaisivat lähettiläät boiootarkeille Lakedaimonilaisten ja matkalla tavattujen Argolaisten viestit. Boiootarkeille olivat nämät viestit sitä mieluisammat, koska heidän Lakedaimonilaiset ystävänsä kehottivat heitä toimimaan samoin kuin Argolaisetkin. Vähää myöhemmin saapui lähettiläitä Argoksesta, toistaen kehotukset. Boiootarkit hyväksyivät heidän ehdotuksensa ja lupasivat heidän lähtiessään toimittaa miehiä Argokseen keskustelemaan liitosta.

Boiootarkkien, Korintolaisten, Megaralaisten ja Trakialaisten lähettiläiden mielestä olivat nyt keskinäiset valat vannottavat, että tuli tarpeen vaatiessa puollustaa vaaraan joutunutta, kuten myöskin ettei saanut alottaa sotaa eikä tehdä rauhaa ilman yhteistä suostumusta, ja että näin ollen Boiootialaiset ja Megaralaiset, jotka tässä suhteessa olivat yksimielisiä, solmisivat liiton Argolaisten kanssa. Mutta ennenkuin valat vannottiin, ilmottivat boiootarkit asian Boiootialaisten nelimiehiselle neuvostolle, jolla on päätösvalta kaikissa asioissa, kehottaen liiton solmimiseen kaikkien niiden kaupunkien kanssa, jotka niin halusivat. Mutta neuvoston jäsenet eivät hyväksyneet tätä ehdotusta, koska pelkäsivät loukkaavansa Lakedaimonilaisia, jos ottaisivat liittoonsa näistä luopuneet Korintolaiset. Sillä boiootarkit eivät olleet ilmaisseet neuvostolle Lakedaimonissa vallitsevia mielipiteitä, ja että eforit Kleobuulos ja Ksenarees sekä muut sikäläiset ystävät olivat kehottaneet heitä ensin tekemään liiton Argolaisten ja Korintolaisten kanssa ja sittemmin yhdessä näiden kanssa yhtymään Lakedaimonilaisiin, koska he arvelivat, ettei neuvosto kuitenkaan äänestäisi muuten kuin heidän ehdotuksensa mukaisesti, jos kohtakaan eivät tästä mitään ilmottaneet. Kun asiat näin sortuivat, lähtivät Korintolaiset ja Trakialaiset lähettiläät tyhjin toimin pois. Mutta boiootarkit, jotka olivat koettaneet saada aikaan liiton heidän ja ehkäpä Argolaistenkin kanssa, eivät tästä lähtien neuvostolle puhuneet mitään Argolaisista, eivätkä liioin toimittaneet luvattua lähetystöä heidän tykönsä, vaan kotvan aikaa ei näistä seikoista ensinkään tuumittu.

Tänä talvena valloittivat Olyntolaiset väkirynnäköllä Meekybernan, jossa oli Ateenalainen varustusväki. Ateenalaisten ja Lakedaimonilaisten keskusteluiden jatkuessa toivoivat Lakedaimonilaiset yhä saavansa Ateenalaisilta Pyloksen takaisin, jos vaan voisivat taivuttaa Boiootialaisia luovuttamaan Panaktonin Ateenalaisille. Sentähden pyysivät he lähettiläiden kautta Boiootialaisia jättämään heille Panaktonin ja heidän hallussaan olevat Ateenalaiset vangit, jotta sen sijasta saisivat Pyloksen. Mutta Boiootialaiset eivät suostuneet tähän pyyntöön, elleivät Lakedaimonilaiset heidän kanssansa tekisi samallaista sopimusta, kuin Ateenalaisten kanssa. Lakedaimonilaiset kyllä käsittivät tekevänsä vääryyttä Ateenalaisille, koska oli sanottu, ettei kumpikaan liittolaisista saisi ilman toisen suostumusta tehdä rauhaa eikä ryhtyä sotaan ketäkään vastaan; mutta koska he halusivat saada Panaktonin käsiinsä, jotta siten saisivat Pyloksen takaisin, ja kun Boiootialais-ystävät kaikin voimin koettivat saada sopimukset puretuiksi, yhtyivät he liittoon kevättalvella.

Tähän loppui yhdestoista vuosi tätä sotaa.

Kun seuraavan kevään alussa eivät saapuneet Boiootialaisten lähettiläät, joita nämät olivat luvanneet lähettää, ja kun saatiin tieto Panaktonin muurien repimisestä, ja että Boiootialaiset olivat tehneet yksityisen sovinnon Lakedaimonilaisten kanssa, niin syntyi Argolaisissa pelko, että jäisivät yksin ilman liittolaisia, ja että kaikki liittolaiset yhtyisivät Lakedaimonilaisiin. Sillä he arvelivat, että Lakedaimonilaiset olivat yllyttäneet Boiootialaisia hävittämään Panaktonin ja yhtymään Ateenalaiseen liittoon, ja että Ateenalaiset olivat tietäneet tästä, joten heillä ei enää olisi tilaisuutta pääsemään liittoon Ateenalaisten kanssa, jota vastoin he tähän saakka olivat toivoneet voivansa liittyä Ateenalaisiin, jos erimielisyyden syntyessä sopimukset Lakedaimonilaisten kanssa purettaisiin. Tästä toivottomina ja peloissaan, että heidän samalla aikaa täytyisi sotia Lakedaimonilaisia, Tegealaisia, Boiootialaisia ja Ateenalaisia vastaan, lähettivät he nyt, vaikka eivät ennen olleet hyväksyneet Lakedaimonilaisten sopimusehdotuksia, koska olivat toivoneet pääsevänsä Peloponneesoksen johtajiksi, mitä kiiruumman kautta sanansaattajina Lakedaimoniin Eystrofoksen ja Aisoonin, jotka he pitivät siellä enin suosittuina, arvellen saavansa elää rauhassa, miten asiat kävisivätkään, kun olivat tehneet liiton Lakedaimonilaisten kanssa.

Saavuttuansa perille, ryhtyivät lähettiläät keskusteluihin Lakedaimonilaisten kanssa ehdoista, joilla heille sopimus suotaisiin. Ensiksi ehdottivat Argolaiset, että jollekin kaupungille tahi yksityiselle annettaisiin ratkaisuvalta Kynosuurian alueesta, josta rajapaikasta heidän välillänsä alituisesti oli ollut riita, koska siinä sijaitsi Tyrean ja Anteenan kaupungit, ja koska Lakedaimonilaiset sitä viljelivät. Mutta kun Lakedaimonilaiset eivät halunneet kajota tähän asiaan, vaan sanoivat, että Argolaiset saisivat liittyä heihin samoin kuin ennenkin, niin Argolaiset lähettiläät saivat Lakedaimonilaisia kuitenkin suostumaan, että rauha tehtäisiin 50 vuodeksi sillä välipuheella, että kumpaisellakin, Lakedaimonilaisilla ja Argolaisilla, oli oikeus kuten ennenkin taistelun jäätyä ratkaisematta vaatimaan toista sotaan mainitusta maasta, jos ei vastustajaa rasittaisi sota tahi tauti, mutta ettei ollut luvallista ajaa toista takaa edemmäs kuin vastustajan rajalle. Tämä oli ensin Lakedaimonilaisten mielestä hulluutta, mutta koska kaikin tavoin koettivat saada Argolaiset ystävikseen, suostuivat he tähän ehdotukseen ja vahvistivat liiton kirjallisesti. Kuitenkin kehottivat heitä Lakedaimonilaiset ennen lopullista ratkaisua esittämään asian Argoksen kansalle, ja jos se kansalle oli mieluinen, saapumaan valan vannomista varten Hyakintos-juhliin. Tämän päätettyään palasivat lähettiläät kotia.