Part 29

Täten puhuttuansa, valmistautui Brasidas itse hyökkäykseen, asettaen muut sotilaat Klearidaan kanssa Trakialais-nimisille porteille, tehdäksensä sieltä hyökkäyksen, kuten oli määrätty. Kun Brasidas nähtiin astuvan alas Kerdylioonista ja ilmestyvän kaupungissa, johon ulkoa vallan selvästi saattoi nähdä, sekä uhraavan Ateenan pyhäkön lehdossa, ja valmistautuvan taisteluun, ilmotetaan Kleoonille, joka oli lähtenyt tarkastamaan seutuja, että vihollisten koko sotavoima oli näkyvissä kaupungissa, ja että portin alta näkyi hevosten ja ihmisten jalkoja, ikäänkuin lähtemäisillään ulos. Kuultuansa tämän, meni hän katsomaan. Kun hän huomasi niin olevan, ei hän halunnut antautua taisteluun, ennenkuin apujoukot olivat saapuneet. Luullen ehtivänsä pois, käski hän antaa merkin peräytymiseen ja kehotti sotilaitansa vetäytymään vasemmalle siivelle, sen ollen ainoana keinona päästäksensä Eeiooniin. Mutta koska tämä hänestä tapahtui liian hitaasti, käski hän oikean siipensä kääntyä ja vei sen siten pois, paljastaen varustamattoman kyljen viholliselle. Kun Brasidas huomasi tämän sopivan tilaisuuden ja Ateenalaisen sotajoukon liikkeellä, lausui hän häntä ympäröiville ja toisille miehilleen: "Nuot miehet eivät uskalla meitä odottaa; sen huomaa kilpien ja päitten liikkeistä; ne, jotka noin tekevät, eivät tavallisesti odota hyökkääjiä. Aukaiskaa siis minulle määrätyt portit, ja tehkäämme nopeasti rohkea hyökkäys." Syöstyänsä ulos muuria läheisimmästä portista, silloisen pitkän muurin ensimmäisestä portista, juoksi hän suoraa päätä jyrkimmälle paikalle, missä nykyään seisoo voitonmerkki, ja hyökkäsi keskelle Ateenalaisten sotajoukkoa, jotka, sekä peljästyneinä järjestymättömyytensä takia että hämmästyneinä hänen rohkeudestaan, kääntyivät pakosalle. Kuten oli määrätty, ryntäsi Klearidas samalla ulos Trakialaisesta portista ja hyökkäsi vihollisten kimppuun. Täten joutuivat Ateenalaiset, molemmin puolin ahdistettuina, täydelliseen epäjärjestykseen. Heidän vasen siipensä, joka jo oli vetäytynyt Eeiooniin päin, joutui erilleen toisista ja pakeni. Kun tämä tapahtui, kääntyi Brasidas ahdistamaan oikeaa siipeä, mutta haavotettiin ja kaatui Ateenalaisten huomaamatta, mutta hänen miehensä veivät hänet pois. Ateenalaisten oikea siipi piti paremmin puoltaan. Kleoon, joka jo alusta taistelua mietti pakoa, lähti hetimiten matkoihinsa, vaan joutui Myrkinilaisen peltastan käsiin, joka hänet surmasi. Hänen kukkulalle kokoontuneet raskasaseisensa torjuivat pari kolme kertaa päältään heitä ahdistavaa Klearidasta, eivätkä peräytyneet, ennenkuin Myrkinilaiset ja Kalkidilaiset ratsumiehet ja peltastat, ympäröiden heidät, keihäiden heitolla heitä ajoivat pakosalle. Näin pakeni koko Ateenalainen sotajoukko suurella vaivalla eri teitä myöten vuoristolle. Ne, jotka eivät heti taistelussa tahi Kalkidilaisten ratsuväen ja jalkaväen käsistä saaneet surmaansa, pelastuivat Eeiooniin. Ne, jotka korjasivat Brasidaan taistelusta, tapasivat hänet vielä hengissään, joten hän sai tietää, että hänen väkensä oli päässyt voitolle, mutta vähän jälkeenpäin hän heitti henkensä. Kun Klearidaan johtamat sotilaat palasivat takaa ajamasta, ryöstivät he kaatuneilta aseet ja pystyttivät voitonmerkin.

Tämän jälestä seurasivat liittolaiset täysissä aseissa Brasidaan ruumista ja hautasivat hänen kunnan kustannuksella kaupungin nykyisen torin partaalle. Tästä lähtien toimittivat Amfipoliin asukkaat, ympäröityänsä hänen hautansa aitauksella, hänen kunniakseen vuotuisia uhreja ja kilpailuja, niinkuin ainakin suojelijauroolle, ja pyhittivät siirtokunnan hänelle ikäänkuin perustajalleen. He repivät Hagnoonille pyhitetyt rakennukset ja hävittivät kaikki, mikä olisi voinut muistuttaa hänestä perustajana, katsoen Brasidaan olleen heidän perustajansa. He tavottelivat pelosta Ateenalaisia kohtaan hetken vaatimuksesta hartaasti Lakedaimonilaisten liittoa, katsoen kunnianosoituksia Hagnoonille, Ateenalaisten vihamielisyyksien ilmaannuttua, vastenmielisiksi ja epäedullisiksi. Kaatuneiden ruumiit luovuttivat he Ateenalaisille.

Ateenalaisista sai surmansa noin 600, vastustajista ainoastaan seitsemän, johtuen siitä, ettei tämä ottelu ollut mikään säännöllisesti järjestetty taistelu, vaan edeltäpäin vaikuttavan pelon aiheuttama yhteentörmäys. Korjattuansa kaatuneensa, purjehtivat Ateenalaiset kotia. Klearidas taas jäi miehineen Amfipoliin, järjestääksensä sikäläisiä oloja.

Loppupuolella tätä kesää veivät Lakedaimonilaiset Ramfias, Autokaridas ja Epikydidas Trakiaan 900 suuruisen apujoukon raskasaseisia ja järjestivät, saavuttuansa Trakinin Heerakleiaan, sikäläiset vallitsevat heidän mielestänsä säännöttömät olot. Heidän siellä toimiessansa, tapahtui juuri mainittu tappelu. Tähän loppui tämä kesä.

Heti alussa seuraavaa talvea pyrki Ramfias joukkoineen aina Tessalian Pierioniin. Mutta kun Tessalialaiset asettuivat vastarintaan, ja koska Brasidas oli kaatunut, jonka avuksi tämä sotajoukko oli lähetetty, palasivat he kotia, arvellen ettei heillä ollut mitään hyötyä sinne jäämisestä, koska Ateenalaisetkin tappion kärsittyään olivat vetäytyneet pois, ja koskeivät katsoneet kykenevänsä toimittamaan, mitä Brasidas oli tuuminut tehdä, semminkin kun he tiesivät Lakedaimonilaisten heidän lähtiessään olleen taipuvaiset rauhaan.

Välitön seuraus Amfipoliin taistelusta ja Ramfiaan sotajoukon peräytymisestä Tessaliasta oli, ettei kumpikaan sotapuolue ryhtynyt taisteluun, vaan että he molemmat tuumivat rauhaa. Ateenalaiset halusivat rauhaa, koskeivät he enää, voitettuina Deelioonin ja vähän myöhemmin Amfipoliin tappelussa, luottaneet voimaansa, joka luottamus ennen oli houkutellut heidät hylkäämään rauhansopimukset, he kun pitivät itseänsä silloisen myötäkäymisen johdosta voittamattomina. He pelkäsivät myöskin, että heidän liittolaisensa, heidän kärsimiensä tappioiden houkuttelemina, yhä lukuisammin nousisivat kapinaan ja luopuisivat heistä, ja he katuivat, etteivät he olleet suostuneet rauhaan Pyloksen menestyksen jälkeen.

Lakedaimonilaiset taas, koska sota oli käynyt vasten heidän arveluansa, he kun olivat toivoneet voivansa jonkun vuoden sodalla kukistaa Ateenalaisten vallan, hävittämällä heidän maatansa, mutta päinvastoin olivat Sfakteriassa joutuneet senkaltaiseen onnettomuuteen, joka ei milloinkaan ennen ollut kohdannut Spartaa. Sen ohessa hävittivät Pylolaiset ja Kyteeralaiset heidän aluettaan, ja kun Heilootit yhä enemmän karkasivat, niin he pelkäsivät, että maahankin jääneet Heilootit silloisten olojen vallitessa, luottaen aikaisemmin maasta karanneitten Heilootien apuun, nousisivat kapinaan. Tähän aikaan sattuivat myöskin Argolaisten kanssa solmitut kolmenkymmenenvuotiset rauhansopimukset kulumaan loppuun, eivätkä Argolaiset halunneet niitä uudistaa, ellei heille annettaisi takaisin Kynosuurian aluetta. Mutta Lakedaimonilaiset arvelivat itsensä liian heikoiksi taistellakseen sekä Argolaisia että Ateenalaisia vastaan, varsinkin koska he pelkäsivät, että jotkut Peloponneesoksen kaupungeista luopuisivat heistä, niinkuin tapahtuikin.

Tähän katsoen, arvelivat kumpasetkin rauhan olevan tehtävän, eivätkä suinkaan vähin Lakedaimonilaiset, jotka olivat huolissaan, miten saisivat takaisin saarelta vangitut miehensä. Sillä niistä olivat jotkut ylhäisiä Spartiateja ja ylimysten sukulaisia. Keskustelut heistä olivat alkaneet heti heidän vangitsemisensa jälkeen, mutta Ateenalaiset eivät halunneet tehdä molemmille yhtä etuisaa rauhaa, niin kauan kuin heidän kävi onnellisesti. Kun he nyt olivat kärsineet Deelioonin tappion, solmivat Lakedaimonilaiset, jotka kyllä käsittivät Ateenalaisten tällöin olevan taipuvaisempia rauhaan, heti heidän kanssansa aselevon yhdeksi vuodeksi, jonka kestäessä oli neuvoteltava pitemmänaikaisesta sovinnosta.

Kun Ateenalaiset sittemmin kärsivät Amfipoliin tappion, ja koska sekä Kleoon että Brasidas olivat kaatuneet, jotka kukin puolestaan olivat rauhan kiihkeimmät vastustajat, Brasidas koska hän sodassa oli voittanut onnea ja kunniaa, Kleoon, koska hän ymmärsi, että hänen konnamaisuutensa rauhan tehtyä tulisi julki ilmi ja hänen panettelunsa vähemmän uskotuksi, nousivat rauhan puolustajiksi ne miehet, jotka kukin kaupungissaan pyrkivät etusijalle; Pausaniaan poika Pleistoanaks, Lakedaimonilaisten kuningas, ja Nikeeratoksen poika Niikias, aikakauden onnellisin sotapäällikkö. Niikias halusi rauhaa, jotta hän voisi säilyttää sotamainettansa, sen vielä ollessa korkeimmillaan, samalla hankkiakseen kansalaisillensa hiukan lepoa, ja säilyttääksensä itselleen tuleviksi ajoiksi maineen, ettei hän milloinkaan ollut johtanut kaupunkia mihinkään vaaraan. Tämän hän katsoi paraimmin saavuttavansa karttamalla vaaran ja sattuman oikkuja, ja vaarattomuuden piti hän rauhan tuotteena. Pleistoanaks taasen tavotti rauhaa, koska hänen vihamiehensä lakkaamatta parjasivat häntä maanpakolaisuudesta laittoman palaamisen takia, väittäen sen tuottaneen Lakedaimonilaisille heidän kärsimänsä onnettomuudet. He syyttivät häntä ja hänen veljeänsä Aristoklesta, että nämät muka olivat yllyttäneet Delfoin papitarta toistamiseen vastaamaan Lakedaimonilaisille orakelikysyjille, että heidän tuli vieraasta maasta kutsua kotiin Zeyksen puolijumalallisen pojan jälkeläinen, muuten täytyisi heidän kyntää maataan hopea-auralla. Täten oli hän muka saanut Lakedaimonilaiset kutsumaan kotia hänet, joka silloin oli Lykaionilla, johon hän oli paennut Lakedaimonilaisia, koska luulivat hänen lahjomana muinoin palanneen Attikasta, ja asui täällä puoleksi pyhäkköön kuuluvassa rakennuksessa. Tämä hänen palauttamisensa tapahtui yhdeksäntenätoista vuotena hänen Attikasta pakenemisensa jälkeen yhtäläisillä menoilla ja uhreilla, kuin ne, joilla he ottivat asuntonsa Lakooniassa ja asettivat kuninkaansa.

Harmissaan näistä parjauksista ja arvellen, etteivät vihamiehensäkään voisi syyttää häntä mistään, jos rauhan kestäessä ei mikään onnettomuus tapahtuisi, ja jos Lakedaimonilaiset saisivat takaisin vangitut soturinsa, vaan että vallanpitäjät sodan kestäessä olisivat panetteluiden alaisia jokaisen onnettomuuden tapahtuessa, harrasti Pleistoanaks innolla rauhaa. Keskustelut tästä alkoivat sinä talvena, ja jo alkukeväästä uhkasivat Lakedaimonilaiset varustuksilla. He lähettivät kaikkiin kaupunkeihin käskyn rakentaa linnotuksia, saadaksensa Ateenalaiset taipuvaisemmiksi. Kun monenlaisia vaatimuksia kummaltakin puolelta oli tehty, suostuttiin vihdoin, että kumpaisetkin luovuttaisivat takaisin ne paikkakunnat, jotka aseilla olivat valloittaneet. Nisaian pitivät Ateenalaiset. Sillä heidän vaatiessaan takaisin Plataian, väittivät Teebalaiset saaneensa sen haltuunsa Plataialaisten omalla suostumuksella eikä suinkaan väkivallalla, yhtävähän kuin kavaluudellakaan, ja Ateenalaiset väittivät Nisaian samoten joutuneen heidän haltuunsa. Lakedaimonilaiset kutsuivat sitten liittolaisensa kokoon, ja kun nämät paitsi Boiootialaiset, Korintolaiset, Heeleilaiset ja Megaralaiset, jotka eivät hyväksyneet sopimuksia, olivat äänestäneet, että oli tehtävä rauha, tekivät he Ateenalaisten kanssa uhrilla ja valalla vahvistetun sovinnon, ja Ateenalaiset niinikään Lakedaimonilaisten kanssa seuraavilla ehdoilla:

"Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset sekä heidän liittoIaisensa ovat solminneet ja kaupungittain valalla vahvistaneet rauhan seuraavilla ehdoilla:"

"Yhteisten pyhäköiden suhteen, että ken vaan haluaa saa vaaratta sekä maitse että meritse käydä niissä uhraamassa, pyytää neuvoja orakelilta ja isien tapaan ottaa osaa juhliin."

"Apolloonin pyhän lehdon ja pyhäkön suhteen Delfoissa ja itse Delfolaisten suhteen, että sekä he itse että heidän maansa isien tapaan ovat itsenäisiä, itseänsä verottavia ja itseänsä tuomitsevia."

"Viisikymmentä vuotta kestäkööt sopimukset Ateenalaisten ja heidän liittolaistensa puolelta Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa kanssa petoksetta ja rikkomatta sekä mailla että merillä."

"Kielletty olkoon Lakedaimonilaisilta ja heidän liittolaisiltaan nostaa aseita Ateenalaisia ja heidän liittolaisiansa vastaan, kuten myöskin Ateenalaisilta ja heidän liittolaisiltaan nostaa aseita Lakedaimonilaisia ja heidän liittolaisiansa vastaan verukkeella tahi vilpillä."

"Jos joku erimielisyys heidän välillänsä sattuisi syntymään, ratkaistakoon se tuomion ja valan kautta, miten keskinäisesti katsovat hyväksi."

"Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa luovuttakoot Ateenalaisille Amfipoliksen. Kaikista niistä kaupungeista, jotka Lakedaimonilaiset luovuttavat Ateenalaisille, saakoot halukkaat poistua omaisuuksineen."

"Ne kaupungit, jotka maksavat veroa Aristeideen säännöksen mukaan, olkoot vapaat. Ateenalaisilta ja heidän liittolaisiltaan olkoon kielletty ahdistaa näitä kaupunkeja sodalla, kun ne vaan suorittavat veronsa sopimusten solmittua. Nämät kaupungit ovat: Argilos, Stageiros, Akantos, Skoolos, Olyntos ja Spartoolos. Nämät kaupungit älkööt olko kummankaan, yhtävähän Lakedaimonilaisten kuin Ateenalaistenkaan, liittolaisia. Mutta jos Ateenalaiset voivat voittaa niitä puolelleen, olkoon sallittu, että Ateenalaiset ottavat ne liittoonsa niiden omalla suostumuksella."

"Meekybernalaiset, Sanaiolaiset ja Singaiolaiset asukoot kaupungeissaan kuten myöskin Olyntilaiset ja Akantilaiset."

"Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa luovuttakoot Ateenalaisille takaisin Panaktonin. Ateenalaiset luovuttakoot Lakedaimonilaisille takaisin Koryfasionin, Kyteeran, Metooneen, Pteleonin ja Atalanteen sekä ne Lakedaimonilaiset miehet, jotka ovat Ateenalaisten vallassa, joko itse Ateenassa tahi muualla Ateenalaisten alusmaissa. Niinikään päästäkööt Ateenalaiset pois Skiooneessa piiritetyt Peloponneesolaiset ja kaikki Lakedaimonilaisten Skiooneessa oleskelevat liittolaiset, jotka Brasidas on sinne lähettänyt, samoten kuin ne Lakedaimonilaisten liittolaiset, jotka ovat Ateenalaisten vankiloissa, joko itse Ateenassa tahi Ateenalaisten alusmaissa. Samoiten luovuttakoot Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa ne Ateenalaiset ja heidän liittolaisensa, jotka ovat heidän hallussaan."

"Skioneelaisten, Torooneelaisten ja Sermyliläisten kaupungeista kuten myöskin muista hallussaan olevista kaupungeista päättäkööt Ateenalaiset mielin määrin."

"Valalla vahvistakoot Ateenalaiset kaupungittain nämät sopimukset Lakedaimonilaisille ja heidän liittolaisilleen. Kumpaisetkin käyttäkööt paikkakunnan juhlallisinta valan muotoa, ja valan tehköön seitsemäntoista miestä joka kaupungista. Vala olkoon seuraava: 'pysyn näissä päätöksissä ja sopimuksissa vilpittä ja petoksetta'".

"Samallaiset valat vannokoot Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa Ateenalaisille."

"Kumpaisetkin uudistakoot vuosittain valan."

"Pylväät pystytettäköön Olympiaan, Pytooseen, Istmokseen ja Ateenan linnaan sekä Lakedaimonin Amyklaiooniin."

"Jos joku seikka toiselta tahi toiselta puolelta olisi unohtunut sopimusta tehdessä, niin olkoon Ateenalaisille ja Lakedaimonilaisille sallittu muuttaa tämä seikka keskinäisen sopimuksen mukaan."

Nämät sopimukset solmittiin Pleistolaan ollessa eforina Artemisionin kuukauden loppupuolen neljäntenä päivänä, Ateenassa Alkaioksen ollessa arkontina Elafeebolioonin kuukauden loppupuolen kuudentena päivänä. Valan vannoivat ja uhrasivat seuraavat henkilöt: Lakedaimonilaisten puolesta: Pleistolas, Damageetos, Kionis, Metagenees, Akantos, Daitos, Iskagoras, Filokaridas, Tseyksidas, Antippos, Tellis, Alkinidas, Empedias, Meenas ja Lamfilos; Ateenalaisten puolesta: Lampoon, Istmionikos, Niikias, Lakees, Eytydeemos, Proklees, Pytodooros, Hagnoon, Myrtilos, Trasyklees, Teagenees, Aristokoitees, Ioolkios, Timokratees, Leoon, Lamakos ja Deemostenees.

Nämät sopimukset solmittiin kevättalvena välittömästi Kaupunkilais-Dionysoksen juhlien jälkeen tarkalleen kymmenen vuotta ja muutamia päiviä Lakedaimonilaisten ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen Attikaan ja tämän sodan alotettua. Sillä tarkempi on mainita vuoden-ajat, kuin luetella arkontien ja muitten vallanpitäjien nimet, joiden ammatti-aikana joku seikka tapahtui. Siten ei tarkoin tiedä, onko mainittu seikka tapahtunut vallanpitäjän hallitusajan alussa, lopussa vai milloin. Mutta jos laskee kesät ja talvet, kuten minä olen tehnyt, niin huomaa, koska kesä ja talvi yhteensä muodostavat vuoden, että kymmenen kesää ja yhtä monta talvea on kulunut tämän ensimmäisen sodan alusta.

Lakedaimonilaiset, joiden ensimmäisinä tuli luopua valloituksistaan, päästivät heti vangitsemansa miehet irti ja lähettivät Iskagoraan, Meenaan ja Filokaridaan Trakiaan käskemään Klearidaan jättää Amfipoliin Ateenalaisille ja muitten hyväksyä sopimukset, kuten kullekin oli määrätty. Mutta nämät eivät olleet suostuvaisia tähän, koska pitivät sopimukset itselleen epäedullisina, eikä Klearidaskaan luovuttanut kaupunkia, vaan Kalkidilaisten mieliksi väitti, ettei hän voinut heitä siihen pakottaa. Kiireesti lähti hän itse sanansaattajien seurassa Lakedaimoniin puollustaaksensa itseään, jos Iskagoras ja tämän myötälähettiläät syyttäisivät häntä tottelemattomuudesta, ja koska hän halusi tietää, eikö sopimuksia voisi saada muutetuiksi. Mutta kun hän huomasi sopimukset vahvistetuiksi, niin palasi hän mitä pikemmin takaisin Lakedaimonilaisten käskystä, jotka määräsivät, että hänen tuli ennen kaikkea luovuttaa kaupunki, tahi ainakin viedä pois siellä majailevat Peloponneesolaiset.

Koska liittolaisten lähettiläät juuri sattuivat olemaan Lakedaimonissa, kehottivat Lakedaimonilaiset niitä heistä, jotka eivät olleet hyväksyneet sopimuksia, suostumaan niihin. Mutta nämät eivät näihin suostuneet, perustaen kieltonsa samoihin syihin, kuin ennenkin, ellei tehtäisi heille edullisempia sopimuksia. Kun he eivät taipuneet, lähettivät Lakedaimonilaiset heidät luotaan ja tekivät omasta puolestaan liiton Ateenalaisten kanssa, arvellen, etteivät Argolaiset uudistaisi sopimuksia, koska olivat hyljänneet Ampelidaan ja Likaan tarjoomukset, arvellen silloin, etteivät Lakedaimonilaiset ilman Ateenalaisten apua olisi vaarallisia, ja koska Lakedaimonilaiset tämän liiton kautta paraiten luulivat voivansa rauhottaa Peloponneeson. Sillä he käsittivät, että Peloponneesolaiset, jos vain olisi tilaisuutta siihen, yhtyisivät Argolaisiin. Ateenalaiset lähettiläät saapuivat nyt Lakedaimoniin ja solmivat keskusteltuansa ehdoista seuraavan valalla vahvistetun liiton.

"Seuraavilla ehdoilla ovat Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset toistensa liittolaisia viideksikymmeneksi vuodeksi:"

"Jos viholliset hyökkäävät Lakedaimonilaisten maahan ja siellä harjottavat väkivaltaa, niin tulee Ateenalaisten voimiensa mukaan avustaa Lakedaimonilaisia. Jos viholliset poistuessaan hävittävät maata, on hävittäjien kotikaupunki katsottava Lakedaimonilaisten ja Ateenalaisten viholliseksi ja on sen kärsittävä vihollisen kohtelua sekä rauha tehtävä yhteisesti petoksetta ja vilpittä."

"Jos viholliset hyökkäävät Ateenalaisten maahan ja siellä harjottavat väkivaltaa, niin tulee Lakedaimonilaisten voimiensa mukaan avustaa Ateenalaisia. Jos viholliset poistuessaan hävittävät maata, on hävittäjien kotikaupunki katsottava Lakedaimonilaisten ja Ateenalaisten viholliseksi ja on sen kärsittävä vihollisen kohtelua sekä rauha tehtävä yhteisesti petoksetta ja vilpittä."

"Jos orjat nousevat kapinaan, tulee Ateenalaisten auttaa Lakedaimonilaisia kaikin voimin, miten vaan mahdollista on."

"Tämän sopimuksen vahvistakoot kumpaistenkin puolesta ne, jotka jo ennenkin ovat vannoneet sopimuksen valan. Valat uudistakoot joka vuosi, Lakedaimonilaiset Ateenassa Dionysoksen juhlissa, Ateenalaiset Lakedaimonissa Hyakintoksen juhlissa. Kumpaisetkin pystyttäkööt pylväät, toiset Lakedaimonin Amyklaioonissa olevan Apolloonin pyhäkön eteen, toiset Ateenan linnaan Ateeneen pyhäkön läheisyyteen."

"Jos Ateenalaiset tahi Lakedaimonilaiset haluavat lisätä tahi poistaa jotakin sopimuksesta, saavat he sen tehdä yksimielisesti, jos se vaan on sopusoinnussa valan kanssa."

Valan vannoivat Lakedaimonilaisten puolesta: Pleistoanaks, Agis, Pleistolas, Damageetos, Kionis, Metagenees, Akantos, Daitos, Iskagoras, Filokaridas, Tseuksidas, Antippos, Alkinadas, Tellis, Empedias, Meenas, ja Dafilos; Ateenalaisten puolesta: Lampoon, Istmionikos, Lakees, Niikias, Eytydeemos, Proklees, Pytodooros, Hagnoon, Myrtilos, Trasyklees, Teagenees, Aristokratees, Ioolkios, Timokratees, Leoon, Lamakos ja Deemostenees.

Tämä liitto tehtiin vähän mainitun sopimuksen jälkeen. Ateenalaiset antoivat Lakedaimonilaisille takaisin saarella vangitut miehet. Tämän tapahtuessa alkoi yhdennentoista vuoden kesä. Täten on nyt kerrottu ensimmäisen kymmenen vuotta keskeytymättä kestäneen sodan vaiheet.

Kun Lakedaimonilaiset ja Ateenalaiset kymmenenvuotisen sodan jälkeen olivat tehneet sopimuksen ja liiton, Pleistolaan ollessa eforina Lakedaimonissa ja Alkaioksen arkontina Ateenassa, nauttivat näitä sopimuksia hyväksyvät valtiot rauhaa. Mutta Korintos ja muutamat Peloponneesoksen kaupungit koettivat saada levottomuuksia aikaan, joten viipymättä syntyi uusi levottomuus Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa välillä, jota paitsi Ateenalaisissakin aikaa voittaen heräsi epäluuloa Lakedaimonilaisia kohtaan, koskeivät nämät täyttäneet kaikkia sopimuksissa määrätyitä ehtoja. Kuusi vuotta ja kymmenen kuukautta he pysyivät hyökkäämättä toistensa maahan, mutta kumpaisetkin vahingottivat toisiaan, kun vain oli siihen tilaisuutta, koska aselepo oli tuiki epävarmasti määrätty. Vihdoin oli heidän pakko purkaa kymmenenvuotisen sodan jälkeen solmitut sopimukset ja ryhtyä ilmisotaan toisiansa vastaan.

Sama Thukydides, joka on kertonut edelliset sodanvaiheet, on myöskin jatkanut kertomuksensa seuraavista tapahtumista siinä järjestyksessä, missä ne tapahtuivat kesäisin ja talvisin, kunnes Lakedaimonilaiset, valloitettuansa pitkät muurit ja Peiraieuksen, kukistivat Ateenalaisten vallan. Tämän tapahtuessa oli sota kaikkiaan kestänyt 27 vuotta. Sillä jos ei pidä väliaikaista sovintoa sotatilana, niin erehtyy suuresti. Jos nimittäin tarkastaa tätä tapahtumain valossa, niin huomaa, ettei ole oikein kutsua sitä rauhaksi, koskei kumpainenkaan riitapuoli saanut eikä luovuttanut kaikkea sitä, mitä oli luvattu sovinnossa. Sitä paitsi harjotettiin molemmin puolin vääryyttä Mantinean ja Epidauroksen suhteen, kuten myöskin monessa muussa tapauksessa, jonka lisäksi Trakialaiset liittolaiset olivat yhtä viholliset, ja Boiootialaiset eivät tehneet sovintoa kuin kymmeneksi päiväksi. Jos siis laskee yhteen kymmenvuotisen sodan, sitä seuraavan epävarman aselevon ja sen jälkeen seuraavan sodan, niin huomaa tässä mainitun vuosimäärän oikeaksi lisäämällä muutamia päiviä, kuten myöskin, jos luottaa orakelin vastaukseen, tämä on näiden laskujen kanssa yhtäpitävä. Sillä minä muistan hyvin, miten sekä sodan alussa että sen kestäessä loppuun saakka yhteisesti puhuttiin, että sota kestäisi kolme kertaa yhdeksän vuotta.

Minä olen elänyt koko sodan aikana ja paraammassa iässäni tarkoin seurannut sodan vaiheita, joten minä siis tunnen ne hyvin. Oltuani päällikkönä sodassa Amfipolista vastaan, ajettiin minä maanpakoon omasta kotikaupungistani. Ja koska minä oleskelin molempien sotajoukkojen läheisyydessä, enkä suinkaan kaukana Peloponneesolaisten leiristä maanpakoni takia, niin olen minä sitä suuremmassa rauhassa tutkinut tapahtumia. Seuraavassa esittelyssä olen minä siis kertova kymmenvuotisen sodan jälkeen syntyneet eripuraisuudet, sovintojen purkamisen ja senjälkeisen sodan vaiheet.