Part 27

Samana talvena vallottivat Megaralaiset pitkät muurinsa, jotka olivat Ateenalaisten hallussa, ja hävittivät ne maata myöten. Brasidas taasen hyökkäsi liittolaisineen Aktee nimiselle niemikölle, joka alkaa kuninkaan kaivattamasta kanavasta ja ulottuu Aigaiolaiseen mereen. Sen korkein vuori on Atoos. Tällä niemimaalla löytyvistä kaupungeista on Sanee Andrilainen siirtokunta juuri kaivannon reunalla meren rannalla Euboiaan päin. Muut sikäläiset kaupungit ovat Tyssos, Kleoonai, Akrotooi, Olofyksos ja Dion. Näitten asukkaat ovat kaksikielisiä sekalais-barbarilaista kansakuntaa, joista vähäinen osa on Kalkidilaista syntyperää, mutta useimmat niitten Pelasgilais-Tyrseeniläisten jälkeläisiä, jotka ennen muinoin asuivat Lemnoksessa ja Ateenassa. Muut asukkaat ovat Bisaltilaista ja Kreestoonilaista sukuperää sekä Eedoonilaisia. Nämät asuvat pikkukaupungeissa. Useimmat näistä liittyivät Brasidakseen, mutta Sanee ja Dion vastustivat häntä, jonkatähden hän sotajoukkoineen pysähtyi ja hävitti niitten alueita.

Kun nämät eivät antautuneet, kulki hän suoraa päätä Kalkidilaista Torooneeta vastaan, joka oli Ateenalaisten hallussa. Muutamat tämän kaupungin miehet kutsuivat hänet sinne, ollen valmiit kavaltamaan tämän kaupungin hänelle. Saavuttuansa aamu-yöstä perille, asettui hän joukkoineen Dioskuurien pyhäkön läheisyyteen, joka on kaupungista noin kolmen stadionin matkan päässä. Muut Torooneen asukkaat eivät tietäneet mitään hänen tulostaan, yhtä vähän kuin Ateenalainen vartijaväkikään, mutta hänen puoluelaisensa tiesivät hänen tulevan, ja muutamat heistä lähtivät salaa tähystelemään hänen saapumistansa, ja kun huomasivat hänen saapuneen, ottivat he mukaansa seitsemän hänen kevytaseisista miehistään, varustettuina ainoastaan tikareilla. Vaikka tähän oli aluksi määrätty 20 miestä, niin nämät olivat ainoat, jotka eivät pelänneet tunkeutumasta kaupunkiin. Näiden johtajana oli Olyntilainen Lysistratos. Hiipien pitkin merenpuolista muuria pääsivät he salaa korkeimmalla seisovien vartijamiesten kimppuun, kaupunki näet sijaitsee kukkulalla, surmasivat nämät ja aukaisivat Kanastraiolaisen portin.

Muine sotajoukkoineen pysähtyi Brasidas, kuljettuansa hiukan eteenpäin, mutta lähetti 100 peltastaa edelleen, jotta nämät ensimmäisinä ryntäisivät kaupunkiin, heti kun portit aukaistaisiin ja määrätty merkki annettaisiin. Nämät lähestyivät ehtimiseen yhä enemmän kaupunkia, kummastellen, ettei merkkiä annettu. Sillä aikaa toimivat kaupungissa olevat Torooneelaiset yhdessä sisääntungeneitten kanssa aukaistaksensa portit ulkona seisoville, ja saivatkin torinpuolisen portin auki murtamalla teljen. Tästä he ensin laskivat sisään muutamia sotureita, jotka olivat kulkeneet kaupungin ympäri hyökäten, jotta sekä takaa että molemmin puolin pelästyttäisivät salaliitosta tietämättömiä kaupunkilaisia. Sitten nostivat he sovitun tulimerkin ja laskivat kaupunkiin muut peltastat torinpuolisesta portista.

Kun Brasidas näki merkin, riensi hän kiiruusti järjestämään sotajoukkoansa, joka, kajahuttaen sotahuudon ja kokoontuneena hyökäten esiin, herätti ääretöntä pelkoa kaupunkilaisissa. Toiset heistä ryntäsivät heti sisään, toiset taasen neliskulmaisia hirsiä myöten, jotka kivien nostoa varten sattuivat makaamaan vasten hajonneita ja korjauksen alaisia muureja. Brasidas riensi heti sotajoukkonsa enemmistöllä kaupungin yläosille, tahtoen yläältäpäin vallottaa sen varmasti. Muu osa sotureita hajaantui kaikkialle kaupunkiin ryöstölle.

Suurin osa Torooneelaisista oli vallotuksen tapahtuessa vallan levottomana, koska he eivät tietäneet hankkeista mitään, mutta toimeenpanijat ja ne, joilla tämä oli mieleen, yhtyivät heti kaupunkiin tunkeutuneisiin. Torilla sattui makaamaan noin 50 Ateenalaista raskasaseista. Kun he huomasivat viholliset, joutuivat moniaat harvat heistä syntyneessä tappelussa surman omiksi, jota vastoin toiset pakenivat joko maitse tai laivoihin, joita oli kaksi vartioimassa, löytäen turvapaikan Leekytoksen linnassa, joka oli Ateenalaisten hallussa, ja vallottivat mereen ulottuvan, soukan kannaksen kautta kaupungista erotetun niemikön. Näitten luokse pakenivat myöskin ne Torooneelaiset, jotka olivat yhtä mieltä heidän kanssansa.

Kun päivän tultua kaupungin valloitus jo oli varma, lähetti Brasidas Ateenalaisten kanssa paenneille Torooneelaisille sanan, että ken vaan halusi, pelotta voisi palata kaupunkiin täysillä omistus- ja kansalaisoikeuksilla. Ateenalaisten käski hän sovinnon suojassa, vieden mukanaan omaisuutensa, lähteä Leekytoksesta, koska se oli Kalkidilaisten. Nämät kieltäytyivät lähtemästä, mutta pyysivät päivän aselevon, voidakseen korjata kaatuneensa. Brasidas heille soi kaksi päivää. Näiden päivien kuluessa linnotti hän läheiset rakennukset, ja Ateenalaiset niinikään rakennuksiaan. Brasidas kutsui Torooneelaiset kokoon ja puhui samaten kuin Akantoksessa, lausuen, että oli väärin pitää niitä, jotka olivat häntä auttaneet kaupungin vallotuksessa, kehnoina kansalaisina tai kavaltajina, koska he eivät olleet tätä tehneet orjuuttaakseen kaupunkia eivätkä voitonhimosta, vaan kaupungin eduksi ja vapauttamiseksi, ja ettei vallotukseen osaaottamattomien pitäisi luulla, etteivät he saisi nauttia samoja etuja, kuin toisetkin. Hän ei muka ollut tullut tuhoamaan kaupunkia eikä ketään yksityistä. Sanoman tästä ilmotti hän lähettäneensä myöskin paenneille Ateenalaisille osoitteeksi ystävällisyydestään heitä kohtaan. Kokemattomuudesta oli heille Lakedaimonilaisista huono käsitys, mutta he kyllä näitä kohtaan tulisivat sitä suopeammiksi, kuta oikeutta harrastavampia Lakedaimonilaiset olivat, vaikka he nyt tietämättömyydestä heitä pelkäsivät. Hän pyysi, että he kaikki käyttäytyisivät, niinkuin vastaisuudessa luotettavia liittolaisia kohtaan, sekä että siitä lähtien heidän tekemät rikoksensa rangaistaisiin, mutta että heidän entiset hairahduksensa annettaisiin anteeksi, koska olivat mahtavamman pakottamina ne tehneet.

Näin puhui Brasidas, mieliä rauhottaaksensa; mutta kun sovitun aselevon päivät olivat kuluneet umpeen, niin teki hän rynnäkön Leekytosta vastaan. Ateenalaiset puolustautuivat kehnossa linnotuksessaan ja rintavarustuksilla varustetuissa rakennuksissa, torjuen viholliset päältään yhden päivän. Mutta seuraavana päivänä viholliset yrittivät tuomaan piirityskonetta, josta heillä oli aikomus heittää tulta puisiin rakennuksiin. Heidän jo ollessa hyökkäämäisillänsä, pystyttivät piiritetyt siinä, mihin arvelivat vihollisten asettavan koneen, koska se oli heikoin kohta, eräälle rakennukselle puisen tornin, ja toivat sinne monta saavia ja sankoa täynnänsä vettä sekä suuria kiviä. Torniin nousi myöskin joukko miehiä. Suuresta painosta luhistui kuitenkin rakennus kovalla ryskeellä. Kun lähellä olevat Ateenalaiset näkivät tämän, niin heissä tästä heräsi enemmän surua, kuin pelkoa; mutta ne, jotka olivat etäämmällä ja varsinkin etäisimmät, arvelivat kaupungin jo olevan vallotetun sillä kohdalla ja riensivät pakoon laivoihin.

Niinpian kuin Brasidas huomasi puolustajien jättäneen rintavarustukset ja näki, mitä oli tapahtunut, ryntäsi hän esiin sotajoukkoineen ja vallotti linnotuksen, surmaten kaikki, jotka sai käsiinsä. Kun linna täten oli vallotettu, pakenivat Ateenalaiset aluksillansa Palleeneeseen. Leekytoksessa oli Ateenan pyhäkkö. Brasidas oli kyllä ilmottanut antavansa ensimmäiselle muurille nousseelle 30 hopeaminaa. Mutta koska hän arveli tehdyn vallotuksen tapahtuneen toisella kuin inhimillisellä tavalla, lahjotti hän nuo 30 minaa Jumalattaren pyhäkölle, revitti Leekytoken muurit, puhdisti sen ja pyhitti sen kokonaan pyhäkön lehdoksi. Lopun talvea järjesti hän olot niillä paikkakunnilla, jotka olivat hänen hallussaan, ja tuumi suunnitelmia muita vasten. Tämän talven loputtua kului kahdeksas sodan vuosi umpeen.

Lakedaimonilaiset ja Ateenalaiset tekivät heti jo seuraavan kesän keväällä aselevon yhdeksi vuodeksi. Ateenalaiset arvelivat, että Brasidas ei lakkaisi houkuttelemasta yhä useampia kaupunkeja luopumaan heistä, ennenkuin he rauhassa varustautuisivat häntä siitä estämään, ja että he tarpeen tullessa voisivat sopia pitemmäksi ajaksi; Lakedaimonilaiset puolestaan kyllä käsittivät, mitä Ateenalaiset pelkäsivät ja että he, kun kerran olivat kokeneet onnettomuuksien ja vaivan lakkaamista, mielellään haluaisivat sopia enemmäksi ajaksi ja tehdä rauhan luovuttamalla heille Sfakteriassa vangitut miehet. Miehensä tahtoivat he kaikin mokomin saada takaisin, Brasidaan vielä ollessa voiton puolella. Sillä nyt Brasidas yhä menestyisi, mutta hänen tappiolle jouduttuansa Ateenalaiset tulisivat yhtä voimakkaiksi kuin he, menettäisivät he ehkä miehensä ja heidän olisi taisteltava yhtä voimakasta vihollista vastaan. He tekivät siis aselevon omasta ja liittolaistensa puolesta seuraavilla ehdoilla:

"Poetialaisen Apolloonin pyhäkön ja orakelin suhteen ns. suostumme me, että ken vaan haluaa, saa käyttää niitä vilpittä ja vaaratta isien tapojen mukaan. Tähän suostuvat Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa, luvaten voimiensa mukaan koettaa saada Boiootialaisia ja Fookilaisia tähän myöntymään".

"Jumalan omaisuuden hävittäjien julkisaamisesta tulemme me pitämään huolta, luvaten heihin nähden menetellä oikeudenmukaisesti ja vilpittä isien tapojen mukaan. Sekä me että te kuten myöskin jokainen tähän halukas sitoudumme kohtelemaan häntä isien tapojen mukaan".

"Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa suostuvat tähän ja siihen, että jos Ateenalaiset tekevät rauhan, kummatkin pysyvät alueellaan ja pitävät hallussaan mitä heidän hallussaan on; Koryfasiossa oleskelevat pysykööt Bufradoksen ja Tomeoksen sisäpuolella; Kyteerassa olevat älkööt pitäkö yhteyttä liittolaistemme kanssa, älköönkä päin vastoin meidän väkemme heidän liittolaistensa kanssa. Nisaiassa ja Minooassa olevat älkööt käykö Nisoksen portista Poseidoonin pyhäkköön vievän tien ulkopuolelle ja Poseidoonin pyhäköstä suorastaan Minooan sillalle; älköötkä liioin Megaralaiset ja heidän liittolaisensa kulkeko ulkopuolelle tätä tietä. Ateenalaiset pitäkööt saaren, jonka ovat vallottaneet, mutta ilman mitään yhteyttä eri puolueitten välillä, niinkuin he myös pitäkööt hallussaan sen, minkä Troitseenessa ovat vallottaneet, ja mistä Ateenalaisten kanssa ovat sopineet".

"Kummallakin on oikeus purjehtia pitkin omia ja liittolaistensa rannikoita; Lakedaimonilaiset enemmän, kuin heidän liittolaisensakaan, eivät saa purjehtiessaan käyttää sotalaivoja, vaan ainoastaan pienempiä aluksia, jotka eivät kanna enempää, kuin 500 talenttia painavaa lastia".

"Airuet ja lähettiläät seurueineen saavat vapaasti kulkea ja palata sekä maitse että meritse Ateenaan ja Peloponneesokseen sodan lakkauttamista tai riitojen ratkaisemista varten molemmanpuolisen suojeluksen nojalla".

"Aselevon kestäessä ei saa ottaa suojaansa ketään karkuria, olkoon hän vapaa tai orja, emme me ettekä te".

"Sekä me että te suostumme ratkaisemaan väliset riitamme isiemme tavoin oikeuden kautta aseisiin vetoamatta".

"Tätä suostuvat Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa hyväksymään. Jos teistä jotakin näyttää paremmalta tai oikeudenmukaisemmalta, kuin tämä ehdotus, niin tulkaa Lakedaimoniin sitä ilmoittamaan. Mitä te oikeudenmukaista ehdotatte, tulevat Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa hyväksymään. Mutta niillä, jotka tulevat tätä varten, täytyy olla valtakirja, kuten tekin meiltä vaaditte. Tämä aselepo on kestävä yhden vuoden. Kansa on sen hyväksynyt Akamantiin heimon prytaneionina ollessa, Fainippoksen kirjurina, Nikiadeen epistateena. Lakeen ehdotuksesta tehtiin tämä aselepo Ateenalaisten hyväksi onneksi, kuten Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa sen ovat hyväksyneet. Kansa on sen hyväksynyt kestäväksi yhden vuoden, ja että se alkaa 14 päivästä Elafeebolioonin kuukautta. Tällä ajalla tulevat lähettiläät ja airuet kulkemaan kumpastenkin luokse keskustelemaan tavasta, jolla sota on lakkautettava. Päälliköiden ja prytanien velvollisuus on kutsua Ateenalaiset kokoon neuvottelemaan rauhasta, jos saapuisi lähetyskunta sodan lakkauttamista varten. Läsnäolevien lähettiläiden on välittömästi vannottava vala kansan edessä, että varmasti pysyvät vuoden sovinnossa".

Tästä sopivat nyt Lakedaimonilaiset liittolaisineen Ateenalaisten ja heidän liittolaistensa kanssa 12 päivänä Gerastionkuuta Lakedaimonin ajanlaskun mukaan. Sovinnon ovat tehneet ja vannoneet Lakedaimonilaisten puolesta seuraavat: Eketemidaan poika Tauros, Perikleidaan poika Ateenaios ja Eryksidaidaan poika Filokaridas; Korintolaisten puolesta: Oekytoksen poika Aineas, Aristoonymon poika Eyfamidas; Sikyoonilaisten puolesta: Naukrateen poika Damotimos ja Megakleen poika Onasimos; Megaralaisten puolesta: Kekaloksen poika Nikasos ja Amfidooroksen poika Menekratees; Epidaurolaisten puolesta: Eypaidaan poika Amfias; Ateenalaisten puolesta: päälliköt Diitrefeen poika Nikostratos, Nikeeratoksen poika Nikias ja Tolmaion poika Autoklees.

Tällainen oli tämä aselepo, jonka kestäessä keskustelut varsinaisesta rauhasta keskeymättä jatkuivat.

Näinä päivinä, joina aselevon valat vannottiin, luopui Ateenalaisista Palleeneella sijaitseva Skioonee niminen kaupunki Brasidaan puolelle. Palleeneen Skiooneelaiset sanoivat olevansa Peloponneesosta, mutta että heidän esi-isänsä purjehtiessaan Troiasta olivat sortuneet tälle paikalle sen myrskyn heittäminä, jonka Akaialaiset silloin saivat kokea, ja olivat asettuneet sinne asumaan. Näitten luopuneiden avuksi purjehti Brasidas yöllä Skiooneeseen, asettaen puoluelaistensa sotalaivan purjehtimaan edellänsä, jota vastoin hän itse seurasi kaukaa purressa, jotta sotalaiva, jos hän kohtaisi purtta suuremman aluksen, häntä puolustaisi, ja arvellen, ettei vihollisen laiva ahdistaisi pienempää alusta, vaan kääntyisi sotalaivaa vastaan, ja että hän siten pääsisi pakoon. Saavuttuansa Skioneeseen, kutsui hän sen asukkaat kokoukseen ja puhui samaten kuin Akantoksessa ja Torooneessa, lisäten, että he olivat ansainneet suurinta kunniaa, koska he, vaikka Potidaia oli Ateenalaisten vallassa ja he itse ikäänkuin saarelaisia, ollen Palleeneen kannaksella mannermaasta erotettuina, omin päin olivat rientäneet saavuttaaksensa vapauden, eivätkä pelosta olleet odottaneet, siksi kuin tämä täysin luonnollinen onni heille pakolla tyrkytettäisiin. Hän sanoi tämän olevan osoitteen siitä, että he miehuullisesti tulisivat kestämään suurempiakin rasituksia. Kun vaan asiat olivat järjestetyt vakavalle kannalle, olisi hän kyllä todenteolla osottava heille Lakedaimonilaisten ystävyyden ja muutenkin heitä kunnioittava.

Näitten puheitten kautta ylpistyivät ja rohkaistuivat kaikki Skiooneelaiset, itse nekin, jotka ennen eivät olleet hyväksyneet tapahtuneita toimia, tuumien mielellänsä kärsivän sodan vaivat. Brasidasta kunnioittivat he kaikin tavoin ja kruunasivat häntä Hellaan vapauttajana kaupungin puolesta kultaisella seppeleellä. Yksityiset kunnioittivat häntä kalleilla nauhoilla ja samoilla menoilla, kuin voittaja-atleettia. Hän jätti toistaiseksi heidän suojaksensa vartijaväen ja purjehti takaisin. Vähää myöhemmin vei hän sinne lukuisamman sotajoukon, haluten näitten kanssa tehdä yrityksen Mendeetä ja Potidaiaa vastaan, jota hän tahtoi tehdä, ennenkuin Ateenalaiset hänen arvelunsa mukaan ehtisivät apuun, koska tämä paikka oli saaren tapainen. Näissä kaupungeissa oli hänellä myöskin apuna kavaltajia.

Hänen puuhatessaan hyökkäystä näitä kaupunkeja vastaan, saapuivat kolmisoutulaivalla hänen luoksensa aselevon ilmottajina Ateenalaisten puolesta Aristoonymos, ja Lakedaimonilaisten puolesta Ateenaios. Sotajoukko palasi nyt takaisin Torooneeseen. Kun he ilmottivat Brasidaalle sopimuksen, hyväksyivät kaikki Lakedaimonilaisten Trakian liittolaiset toimenpiteet. Aristoonymos puolestaan oli tyytyväinen muuhun; mutta koska hän, laskiessaan päivät, huomasi Skiooneelaisten luopuneen myöhemmin, kuin aselepo oli tehty, niin kielsi hän heidän olevan siitä osallisina. Brasidas vastusteli väittäen, että luopuminen oli tapahtunut ennen, eikä luovuttanut kaupunkia. Kun Aristoonymos ilmotti tästä Ateenaan, olivat Ateenalaiset heti valmiit ryhtymään sotatoimiin Skiooneeta vastaan. Lakedaimonilaiset taas ilmottivat lähettilään kautta, että Ateenalaiset olivat rikkoneet sopimukset, ja vaativat kaupunkia itselleen luottaen Brasidaaseen. He suostuivat antamaan oikeuden ratkaista asian; mutta Ateenalaiset eivät halunneet alistua oikeuden ratkaisulle, vaan tarttuivat heti aseisiin, suuresti kiivastuneina siitä, että itse saarelaisetkin, luottaen Lakedaimonilaisten tehottomaan sotavoimaan maalla, jo uskalsivat luopua heistä. Luopumisen suhteen olivatkin Ateenalaiset oikeassa, sillä Skiooneelaiset olivat luopuneet kaksi päivää aseleposopimuksen jälkeen. Kleoonin ehdotuksesta päättivät he heti ryhtyä sotaan Skiooneelaisia vastaan ja surmata heidät. Valmistautuessaan tähän retkeen, jättivät he kaikki muut toimet sikseen.

Tällä välin luopui heistä Mendee, joka on Eretrialaisten siirtolaiskaupunki Palleeneessa. Brasidas otti Mendeen asukkaat vastaan, koska ei katsonut tekevänsä väärin, kun he julkisesti aselevon kestäessä liittyivät häneen, vaan vieläpä syyttikin Ateenalaisia tavallaan sopimuksien rikkomisesta. Tästä rohkaistuivat Mendeeläiset suuresti, koska huomasivat Brasidaan olevan suopeamielisen heitä kohtaan, päättäen tähän suuntaan siitäkin, ettei hän luovuttanut Skiooneeta Ateenalaisille, ja ettei hän siis vastedeskään tulisi hylkäämään heitä. Koska toiseksi Lakedaimonilaisten puolesta toimivat olivat harvalukuiset, ja kun asiat olivat näin pitkälle kehittyneet, niin eivät nämät voineet luopua tuumistaan, peläten itsensä tähden, jos asia tulisi ilmi, jonkatähden heidän oli pakko saada kansa suostumaan luopumiseen. Heti kun Ateenalaiset saivat tiedon tästä, vihastuivat he paljoa enemmin ja varustautuivat sotaan näitä molempia kaupunkeja vastaan. Koska Brasidas aavisti heidän aikovan hyökätä näiden kimppuun, vietti hän Skiooneelaisten ja Mendeeläisten vaimot ja lapset Olyntokseen ja lähetti näille kaupungeille avuksi 500 Peloponneesolaista raskasaseista sekä 300 Kalkidilaista peltastaa, joitten kaikkien johtajaksi hän asetti Polydamidaan. Nämät odottivat yhdessä kaupunkilaisten kanssa kohta saapuvia Ateenalaisia.

Tähän aikaan lähtivät Brasidas ja Perdikkas yhdessä toistamiseen sotaretkelle Lynkokseen Arribaiosta vastaan, jolloin viimemainittu vei sotaan ne Makedonialaiset, jotka olivat hänen alamaisensa, ja valtakunnassaan asuvien Helleenien keskuudesta raskasaseisia. Brasidas taasen johti paitse hänellä vielä jäljellä olevia Peloponneesolaisia Kalkidilaisia ja Akantolaisia sekä muista kaupungeista, mitä mikin oli voinut lähettää. Yhteensä oli raskasaseisia Helleenejä noin 3,000, ja kaikkiaan seurasi heitä lähes 1,000 Makedonialaista ja Kalkidilaista ratsumiestä sekä suuri joukko muita barbareja. Kun he hyökätessään Arribaioksen maahan tapasivat Lynkeestiläiset aseissa, niin hekin asettuivat taisteluasentoon. Kumpaisellakin puolella oli jalkaväki asettunut kukkulalle ja niitten välillä oli tasanko, johon ratsumiehet karkasivat, niin että ensin syttyi ratsumies-ottelu. Kun Lynkeestiläiset raskasaseiset valmiina taisteluun astuen alas kukkulalta yhtyivät ratsuväkeen, asettuivat myöskin Brasidas ja Perdikkas joukkoineen heitä vastaan ja ottivat osaa taisteluun, jossa he ajoivat Lynkestiläiset pakosalle ja surmasivat suuren joukon heistä, jota vastoin toiset pakenivat ylängölle, jossa he pysyivät hyökkäämättä. Tämän jälkeen pystyttivät voittajat voitonmerkin ja jäivät sinne pari kolme päivää odottamaan Perdikkaan pestaamia Illyriläisiä, joitten tuli yhtyä heihin. Sitten halusi Perdikkas enempää viivyttelemättä hyökätä Arribaioksen kyliin, mutta Brasidas huolissaan, että Mendee, Ateenalaisten purjehdittua sitä vastaan, joutuisi pulaan, ja kun ei lllyrejä näkynyt, ei suostunut hänen tuumaansa, vaan tahtoi mieluummin vetäytyä takaisin.

Heidän tästä ollessaan erimieltä, ilmotettiin, että lllyriläiset olivat luopuneet Perdikkaasta ja liittyneet Arribaiokseen. Koska nämät olivat sotaista väkeä, olivat molemmat nyt pelosta sitä mieltä, että oli peräydyttävä, mutta eivät olleet vielä erimielisyyden takia määränneet lähtöhetkeä. Yön tultua säikähtyivät Makedonialaiset ja barbari-joukko, kuten usein tapahtuu suurissa sotajoukoissa, ilman mitään erityistä syytä, arvellen vihollisten hyökkäävän monta vertaa suuremmalla joukolla, kuin niitä todenteossa oli, ja jo olevan heidän kintereillänsä, jonka johdosta he äkkiä kääntyivät pakosalle kotiaan, pakottaen Perdikkasta, joka ei alussa käsittänyt, mistä oli kysymys, lähtemään, ennenkuin hän oli tavannut Brasidasta, sillä leirit olivat etäällä toisistaan. Kun Brasidas aamun tultua huomasi Makedonialaisten lähteneen pois ja Illyriläisten Arribaioksen yhteydessä olevan hyökkäämäisillään, kokosi hän raskasaseisensa nelikulmioon, jonka keskelle hän asetti kevytaseiset, aikeissa hänkin vetäytyä takaisin. Hyökkääjiksi asetti hän nuorimmat rientämään apuun, jos viholliset karkaisivat heidän kimppuunsa. Itse tuumi hän 300 miehen valiojoukon kanssa asettua jälkimmäiseksi, vastustaaksensa ensimmäisiä hyökkääjiä. Ennenkuin viholliset olivat aivan lähellä, koetti hän kiireessä rohkaista sotilaitaan seuraavin sanoin:

"Peloponneesoksen miehet! Jos en luulisi yksinjäämisen teitä pelästyttävän, ja että noin lukuisa barbarijoukko on karkaamaisillaan teidän kimppuunne, niin minä en kehoitukseeni lisäisi neuvoja. Mutta kun liittolaisemme meidät on hylännyt ja kun vihollisten joukko on noin lukuisa, niin koetan minä lyhyellä huomauttamisella ja kehotuksella miten mahdollista teitä rohkaista."

"Teidän urhoollisuutenne ei saa sodassa riippua liittolaisten tilapäisestä läsnäolosta, vaan kotoperäisestä miehuudestanne, joka ei salli, että te pelkäätte mitään vihollista, kuinka lukuisa se lieneekin. Tehän ette tule kaupungeista, joissa enemmistö hallitsee vähemmistöä, vaan mieluummin vähemmistö enemmistöä, jonka vallan se on hankkinut itselleen yksin taistelulla. Barbarit, joita kokemattomuudesta nyt pelkäätte, pitäisi teidän tuntea entisistä taisteluista heidän sotajoukossaan löytyviä Makedonialaisia vastaan, niinkuin teidän myöskin pitäisi tietää, mitä minä arvelen ja olen muilta kuullut, etteivät he ole vaarallisia. Sillä jos vihollinen itse teossa on heikko, vaikka näyttää olevan voimakas, niin todenperäinen kokemus heistä vielä enemmän rohkaisee vastustajia; mutta jos hän todellakin on voimakas, niin antaa tietämättömyys hyökkääjälle rohkeutta. Nämät näyttävät kokemattomista pelottavilta uhkaavaisuutensa kautta; sillä paljoutensa kautta pelottavat he silmää, ja heidän hirveä huutonsa on korville sietämätöntä, ja aseiden heiluttamisella saavat he jotakin uhkaavaa aikaan. Mutta he eivät osottaudu yhtäläisiksi yhteentörmätessään väistymättömän vastustajan kanssa. Sillä kun ei heillä ole mitään määrättyä järjestystä, niin ei heistä ole mitään häpeällistä pakosta väistyä paikaltaan, ja koska heistä on yhtä kunniallista hyökkäys kuin pako, niin ei heillä ole käsitystä miehuudesta. Koska taistelu on mielivaltainen, tarjoaa se erinomaisen tilaisuuden pelastukseen, ja he katsovat vaarattomammaksi pelottaa teitä kuin hyökätä kimppuunne; muuten he varmaankin käyttäisivät jälkimmäistä keinoa, eivätkä edellistä. Te ymmärrätte siis, että heidän puoleltansa uhkaava vaara todenteolla on aivan vähäpätöinen, vaikka se näölle ja kuulolle on hirvittävä. Seisokaa siis järkähtämättä, ja kun tilaisuus tulee, vetäytykää kauniissa järjestyksessä pois, niin kyllä pian saavutte turvalliselle alueelle ja tulette vastaisuuden varalta huomaamaan, että tuollaiset joukot, kun kestää heidän ensimmäisen hyökkäyksensä, ainoasti kerskailevat kaukaa osoittamalla urhoollisuuttaan uhkailulla, mutta näyttävät miehuuttaan seuraamalla kintereellä pakenevaa vihollista, kun itse ovat suojassa."