Part 26

"Boiootian miehet! Ei kenellekään meistä päälliköistä pitäisi juolahtaa mieleen, ettei nyt olisi sopivaa käydä taisteluun Ateenalaisia vastaan, koskeivät he enää ole tavattavissa Boiootiassa. Sillä rakennettuansa linnoituksen, aikovat he käydä rajoilta hävittämään Boiootiaa. He ovat siis vihollisemme, missä maassa tahansa tapaamme heitä, ja missä vaan he tulevat harjottamaan vihollisuuksiansa. Jos nyt jostakin näyttää varmemmalta pysyä rauhassa, älköön hän pettykö. Sillä se, jolta toinen uhkaa ryöstää omaisuuden, ei voi laskea asioista yhtä varovaisesti kuin se, jonka omaisuus ei ole vaarassa, vaan joka koettaa saada vielä enemmän. Meillä on isiltä peritty tapa torjua päältämme hyökkäävää vihollista, yhtä hyvin naapurimaassamme kuin omassa kotimaassammekin, ja varsinkin Ateenalaisia sitä enemmän, koska ovat naapurimme. Sillä jokaisen on velvollisuus puolustautua naapurikaupunkeja vastaan ja siten pelastaa vapauttaan; ja sitä enemmän noita vastaan, jotka eivät ainoastaan koeta orjuuttaa lähiseutuja, vaan myöskin kaukaisia maita. Miten ei meidän heitä vastaan tulisi taistella viimeiseen saakka? Varotuksena olkoon meille heidän käytöksensä merentakaista Euboiaa ja useimpia muita Helleenejä kohtaan. Meidän on muistaminen, että naapurit ylipäätään taistelevat keskenään rajoista, mutta että meille ei jää yhtään varmaa rajaa, jos me joudumme tappiolle: sillä he tulevat väkisten vallottamaan koko meidän maamme. Sitä vaarallisempi, kuin muille, on siis meille heidän naapuruutensa. Tavallisesti hyökkäävät viholliset, voimaansa luottaen, niitten kimppuun, jotka rauhassa odottaen torjuvat heitä päältään, ainoastaan jos heitä ahdistetaan heidän omassa maassaan; mutta he ovat vähemmän valmiit ahdistamaan niitä, jotka käyvät heitä vastaan rajojensa ulkopuolelle, ja vieläpä alkavat taistelun, jos heillä siihen vaan on tilaisuutta. Kun me olimme heiltä saaneet voiton Korooneiassa, heidän hyökättyänsä puolueitten rasittamaan maahamme, olemme me tähän saakka säilyttäneet häiritsemättömän rauhan Boiootiassa. Muistaen tämän, on meidän vanhempien velvollisuus toimia samaten, kuin ennen, ja nuorten, kunnollisesti esiintyneitten isien poikina, tulee koettaa olla häväisemättä perimiänsä hyveitä. Luottakaamme, että meidän puolellamme on jumala, jonka temppeliä he laittomasti ovat linnottaneet ja pitävät hallussaan, ja uhreihin, jotka meille osottauvat niin suotuisiksi, ja hyökätkäämme rohkeamielisinä torjumaan heitä maastamme. Näyttäkäämme heille, että karatkoot ryöstämään niitä, jotka eivät puolustaudu, vaan että eivät taistelutta pääse niitten luota, jotka jalosti taistelulla puolustavat maansa vapautta, eivätkä salli, että muittenkaan maata vääryydellä orjuutetaan!"

Tällaisilla kehoituksilla sai Pagoondas Boiootialaiset käymään Ateenalaisia vastaan. Hän järjesti kiiruusti sotajoukon taistelukuntoon ja vei sen vihollista vastaan, sillä jo oli ilta päivästä. Kun hän oli tullut lähelle vihollisten sotajoukkoa, pysähtyi hän paikkaan, josta välillä olevan kukkulan takia sotajoukot eivät voineet erottaa toisiaan, järjesti väkensä ja valmisti sen taistelua varten. Kun Hippokrateelle, joka silloin oli Deelionissa, ilmotettiin, että Boiootialaiset olivat hyökkäämäisillään, niin hän lähetti käskyn väellensä järjestymään taistelu-asentoon, ja saapui itse vähää myöhemmin. Hän jätti kolmisen sataa ratsumiestä Deelioniin vartioimaan, jos joku hyökkäisi sen kimppuun, ja että he karkaisivat taisteluun Boiootialaisten selkään, jos saisivat tähän tilaisuuden. Boiootialaiset asettivat näitä vastaan riittävän määrän vastustajia. Kun kaikki oli järjestetty, näyttäytyivät Boiootialaiset kukkulalla ja asettuivat taistelurintamaan taistellakseen määrätyssä järjestyksessä. Heitä oli noin 7,000 raskasaseista, 10,000 kevytaseista, 1,000 ratsumiestä ja 500 peltastaa. Oikean siiven muodostivat Teebalaiset ja heidän veronalaisensa, keskustan Aliatrilaiset, Koroonailaiset Koopailaiset ja muut järven ympärillä asuvat; vasemman siiven Tespialaiset, Tanagralaiset ja Orkomenolaiset. Kumpaisellakin siivellä oli ratsumiehiä ja kevytaseisia. Teebalaiset olivat asetetut 25 miehen syvyyteen, muut kuten sattui. Tämmöinen oli Boiootialaisten taistelu-asento.

Ateenalaiset raskasaseiset olivat koko sotaväeltään asetetut kahdeksan miehen syvyyteen, joten he olivat yhtä lukuisat, kuin viholliset. Kevytaseisia ei ollut sotajärjestyksessä täällä läsnä, eikä liioin kaupungissakaan. Heidän sotajoukkonsa oli monta vertaa lukuisampi, kuin vihollisten, mutta suuri joukko heistä seurasi aseettomina, koska kaikki olivat lähteneet sotaan, olivatpa he sitten kaupungissa oleskelevia muukalaisia tai kaupunkilaisia; mutta koska nämät ensimmäisinä olivat kiiruhtaneet kotia, niin ottivat aniharvat heistä osaa tappeluun. Kun he jo seisoivat taistelujärjestyksessä ja juuri olivat ryntäämäisillään taisteluun, astui Ateenalaisten päällikkö Hippokratees johdattamansa sotajoukon eteen ja koetti heitä rohkaista seuraavin sanoin:

"Ateenan miehet! Lyhyesti vaan minä teitä kehoitan, sillä täten vaikutan urhoollisiin miehiin yhtä paljon, kuin pitkällä puheella, ja olkoon tämä mieluummin huomautus, kuin kehoitus. Älköön kukaan teistä ajatelko, ettei olisi soveliasta vieraassa maassa heittäytyä tämmöiseen vaaraan; sillä vaikka muukalaisessa maassa, taistelemme kuitenkin oman maamme hyväksi. Jos, näette, pääsemme voitolle, niin eivät Peloponneesolaiset enää, kun eivät Boiootialaiset heitä avusta ratsumiehillään, hyökkää isänmaahamme, vaan tässä yhdellä ainoalla taistelulla vallotatte te tämän maan ja vapautatte omanne. Käykää siis heitä vastaan, osottaen teidän ansainneenne tämän kaupungin isänmaaksi, josta jokainen teistä kerskailee, että se on etevin Hellaassa, ja senkaltaisten isien poikina, jotka Myroonideen johdolla Oinofytain läheisyydessä, voitettuansa nämät, muinoin pitivät Boiootian maata vallassaan".

Hippokrateen näin puhuessa ja hänen ehdittyänsä sotajoukkonsa keskikohdalle, edemmäs hän ei päässyt, hyökkäsivät Boiootialaiset, Pagoondaan lyhyen puheen kiihdyttäminä, sotalaulun kaikuessa kukkulalta alas. Ateenalaiset riensivät juoksujalassa heitä vastaan ja ryhtyivät tappeluun. Kumpaisenkaan sotajoukon äärimmäiset osastot eivät päässeet taisteluun, sillä purot heitä siitä estivät. Toiset taas joutuivat niin kiivaaseen käsikähmään, että kilvet kilpiä vastaan töytäsivät. Boiootialaisten vasemman siiven keskustaan saakka voittivat Ateenalaiset, jotka ahdistivat muitakin siellä seisovia, mutta varsinkin Tespialaisia. Sillä kun heidän viereisensä miehet vetäytyivät takaisin ja kun viholliset ahtaalle ympäröivät heidät, niin he urhoollisen vastarinnan jälkeen käsikähmässä joutuivat surman omiksi. Sattuipa myöskin, että muutamat Ateenalaisista, vihollisia sekasorrossa saartaessaan, eivät tunteneet toisiansa, vaan tappoivat omia miehiään. Tässä siis joutuivat Boiootialaiset tappiolle ja pakenivat taistelevien luokse. Mutta oikea siipi, jossa Teebalaiset seisoivat, voitti Ateenalaiset ja ajoi heitä ensin hitaasti takaa. Silloin ilmestyi äkkiarvaamatta kaksi ratsumiesosastoa, jotka Pagoondas oli lähettänyt kukkulan ympäritse ahdistetun vasemman siipensä avuksi, ja kun Ateenalaisten voitolla oleva siipi tämän hämmästyksekseen huomasi, pelästyi se, arvellen uuden sotajoukon kimppuunsa hyökkäävän. Kun Ateenalaisia nyt ahdistettiin molemmin puolin, ratsumiesten yhtäältä ja Teebalaisten toisaalta hyökätessä heidän kimppuunsa, kääntyi koko heidän sotajoukkonsa pakosalle. Toiset heistä riensivät Deelioniin meren rannalle, toiset Oroopokseen, toiset taasen Parnees vuorelle, muut taasen minne mikin toivoi pelastuvansa. Takaa ajavat Boiootialaiset, ja varsinkin heidän ratsuväkensä sekä paon alkaessa avuksi rientävät Lokrilaiset, surmasivat heitä joukottain. Yön tällä välin tultua, pelastui suurin osa pakenevia. Seuraavana päivänä palasivat pakolaiset kotia Oroopoksesta ja jätettyänsä Deelioniin vartioväen, koska se vielä oli heidän hallussaan, myöskin viimemainitusta kaupungista.

Boiootialaiset pystyttivät voitonmerkin, korjasivat kaatuneensa, ryöstivät aseet kaatuneilta vihollisilta ja palasivat Tanagraan, jätettyään sinne vartijaväen, aikeissa tehdä rynnäkköä Deelionia vastaan. Ateenalaisten kaatuneitten tähden lähettämä airut tapasi Boiootialaisen airuen, joka palautti hänet ja sanoi, ettei asiasta tulisi mitään, ennenkuin hän itse palaisi takaisin. Kun tämä oli päässyt Ateenalaisten puheille, lausui hän Boiootialaisten puolesta, että Ateenalaiset harjottivat vääryyttä, kun he rikkoivat vastoin Helleenien lakeja. Sillä kaikilla oli pyhänä tapana, kun he hyökkäsivät toistensa maahan, pysyä erillään asukkaitten pyhäköistä, mutta Ateenalaiset olivat linnottaneet Deelionin ja asettuneet sinne asumaan, ja siellä toimittivat kaikkea, mitä sai tehdä vaan vihkimättömässä paikassa, ja he jokapäiväiseen tarpeeseen käyttivät vettä, jota ainoastaan uhrattaessa käytettiin käsien pesuun. Boiootialaiset pyysivät sentähden, sanoi hän, jumalan ja heidän itsensä tähden yhteisten jumalien ja Apolloonin nimessä, häntä kehottamaan heitä poistumaan pyhäköstä ja väkineen palaamaan kotia.

Airuen toimitettua nämät viestit, lähettivät Ateenalaiset airuen Boiootialaisten luokse, jonka kautta he ilmottivat, etteivät he olleet häväisseet pyhäkköä, eivätkä vast'edeskään tahallaan sitä tekisi; etteivät he ensinkään olleet sitä varten hyökänneet Boiootiaan, vaan mieluummin, jotta he torjuisivat sieltä häväisijät; että Helleeneillä oli tapana, että se, joka vallottaa jonkun maan, olkoonpa suuremmaksi tai vähemmäksi osaksi, myöskin pitää siinä löytyvät pyhäköt hallussaan, ja mahdollisuuden mukaan toimittaa tavalliset pyhät menot; että Boiootialaiset ja useimmat muut, jotka, karkotettuansa alku-asukkaat, olivat asettuneet vieraaseen maahan, joka nyt oli heidän hallussaan, alussa olivat harjottaneet sikäläisiä pyhiä menoja, että he, jos olisivat voineet vallottaa suuremman osan heidän maastaan, pitäisivät sen hallussaan, ja etteivät he nyt vapaa-ehtoisesti lähtisi siitä osasta, joka oli heidän hallussaan; että he pakosta olivat kajonneet veteen, mutta eivät ylimielisyydestä, vaan puolustautuessaan heidän maahansa ensin hyökkääviä vastaan; että kaikki, mitä sodan ja vaaran pakottamana tekee, antaa jumala anteeksi. Sillä alttarit ovat ehdottomien hairahduksien suoja, ja laittomuudeksi kutsutaan ainoastaan ehdollisia rikoksia, eikä ole sovellutettava tätä nimeä siihen, mihin joku onnettomuuksien pakottamana rohkenee ryhtyä. "Paljoa suurempaa pyhän häväistystä harjottavat Boiootialaiset pyytämällä vaihtamaan kaatuneita pyhäkköä vastaan, kuin me, jos me vastoin tahtoamme emme noudata pyhiä menoja". He käskivät lähettilään selvästi lausua Boiootialaisille, etteivät he lähtisi Boiootiasta, sillä he eivät mielestään enää olleet näiden maassa, jonka he aseella olivat vallottaneet, vaan vaativat, että Boiootialaiset sopimuksen suojassa jättäisivät kaatuneet takaisin, niinkuin oli tapana.

Mutta Boiootialaiset vastasivat, että Ateenalaiset, jos olivat Boiootiassa, poistuisivat Boiootiasta kaikkine tavaroineen, mutta että jos he olivat omassa maassaan, he kyllä tietäisivät, mitä oli tehtävä. He pitivät kyllä Oroopian maan, jossa kaatuneet, tappelun tapahduttua rajalla, makasivat, Ateenalaisena alusmaana, mutta eivät kuitenkaan luulleet, että Ateenalaiset voisivat niitä väkisten heiltä ottaa. Eikä he liioin halunneet sopia Ateenalaisten maasta. Heistä näytti soveliaalta vastata, että Ateenalaisten tuli poistua "heidän maastaan", jolloin saisivat takaisin sen, mitä pyysivät. Saatuansa tämän vastauksen, lähti Ateenalaisten airut tyhjin toimin.

Boiootialaiset kutsuivat heti Meelialaiselta lahdelta keihäänheittäjiä ja linkomiehiä. Paitsi näitä oli heihin tappelun jälestä yhtynyt 2,000 Korintolaista raskasaseista ja Nisaiasta lähteneet Peloponneesolaiset vartijamiehet sekä Megaralaisia, ja näitten kaikkien yhteydessä kävivät he nyt Deelionia vastaan ja tekivät väkirynnäkön linnotusta vastaan. Koetettuansa monenlaisia keinoja, asettivat he vihdoin ryntäyskoneen linnotusta vastaan, jolla he saivatkin sen haltuunsa. Tämä kone oli seuraavanlainen. He sahasivat suuren puunrungon halki ja koversivat sen kokonaan ontoksi; sitten yhdistivät he molemmat puoliskot hyvin tarkkaan toisiinsa ikäänkuin putkeksi. Tämän päähän ripustivat he ketjuilla kiinnitetyn kattilan ja rautapuhaltajan ja vahvistivat myöskin suuren osan puunrunkoa raudalla. Tämän koneen toivat he kaukaa vaunuilla muuria vastaan, missä se enimmäkseen oli rakennettu viiniköynnöksistä ja puusta, ja kun se oli saatu lähelle muuria, asettivat he suuret palkeet puun sisään itsensä puolisesta päästä ja lietsoivat, jolloin täten syntynyt tuulenhenki, tungettuansa kattilaan, jossa löytyi hehkuvia hiiliä, tulikiveä ja pikeä, sytytti loimuavan liekin, joka ajautui muuria vastaan, niin ettei kukaan voinut pysyä sillä, vaan puolustajat pakenivat sieltä. Täten vallotettiin linnoitus. Vartijaväestä kaatui osa, mutta 200 otettiin vangeiksi. Loput puolustusväestä nousivat laivoihin ja palasivat kotia.

Kun Deelion seitsemäntenä päivänä tappelun jälkeen oli vallotettu, ja kun Ateenalaisten lähettämä airut vähän tämän jälkeen taasen tuli kaatuneista puhumaan, tietämättänsä mitään tapahtumista, niin Boiootialaiset antoivat ne heille, eivätkä enää vastanneet samaten, kuin ensi kerralla. Boiootialaisia kaatui taistelussa vähän vähemmän kuin 500, Ateenalaisia vähän vaille 1,000 miestä, niiden joukossa heidän päällikkönsä Hippokratees, sekä suuri joukko kevytaseisia ja kuormamiehiä.

Vähän tämän taistelun jälkeen, kun Deemosteneen ei ollut onnistunut kavaluudella vallottaa Sifaita, johon hän oli sitä varten purjehtinut, purjehti hän Sikyooniin, mukanaan laivoilla 400 Akarnaanialaista, Agraialaista ja Ateenalaista raskasaseista, ja koetti nousta siellä maihin. Mutta ennenkuin kaikki laivat olivat saapuneet satamaan, riensivät Sikyoonilaiset hätään, ajoivat maihin nousseet pakosalle ja häätivät heidät aina laivoihin saakka, jolloin he surmasivat osan heistä ja ottivat osan vangiksi. Sitten pystyttivät he voitonmerkin ja antoivat sovinnon suojassa kaatuneet vihollisille.

Samoina päivinä, kuin Deelion vallotettiin, voittivat Triballolaiset Odrysalaisten kuninkaan Sitalkeksen taistelussa ja surmasivat hänet. Hänen serkkunsa Spardakoksen poika Seytes tuli nyt Odrysalaisten ja muun hänen vallassaan olevan Trakian hallitsijaksi.

Samana talvena lähti Brasidas Trakialaisten liittolaistensa kanssa sotaretkelle Ateenalaisten Strymoonin virran rannalla sijaitsevaa Amfipolis nimistä siirtokuntaa vastaan. Tätä paikkakuntaa, jossa kaupunki nyt seisoo, koetti ennenmuinoin Mileetolainen Aristagoras, paetessaan kuningas Dareiosta, asuttaa, mutta Eedoonilaiset karkottivat hänet. 32 vuotta myöhemmin lähettivät Ateenalaiset sinne 10,000 siirtolaista omasta keskuudestaan ja muukalaisia ken vaan halusi, mutta Trakialaiset surmasivat heidät Drabeeskoksessa. 29 vuotta myöhemmin tulivat sinne Ateenalaiset uudestaan Niikiaan pojan Hagnoonin johdolla, karkottivat Eedoonilaiset ja asuttivat tämän paikkakunnan, jonka nimi ennen oli Ennea Hodoi (yhdeksän tietä). He lähtivät Eeionista, joka oli heidän kauppapaikkansa meren rannalla joen suussa 20 stadion päässä nykyisestä kaupungista, jolle Hagnoon antoi nimeksi Amfipolis, siitä syystä että Strymoon virtaa kumpaisellakin puolella sitä. Hän sulki pitkällä muurilla molempien jokihaarojen välin ja rakensi kaupungin siten, että se oli nähtävänä sekä mereltä että maalta.

Tätä kaupunkia vastaan kulki nyt Brasidas, lähtien sotajoukkoineen Kalkidikeen alueella sijaitsevasta Arnaista. Saavuttuansa illalla Aulooniin ja Bromiskokseen, jossa Bolbee järvi laskee mereen, ja aterioittuansa, jatkoi hän matkaansa läpi yön. Ilma oli myrskyinen ja satoi lunta, jonka johdosta hän kiiruhti matkaansa salatakseen tulonsa muilta Amfipolilaisilta paitse salaliittolaisilta. Kaupungissa löytyi myöskin Argililaisia asukkaita Andrilaista syntyperää, jotka, kuten joukko muitakin, olivat osallisina salaliittoon, osaksi Perdikkaan, osaksi Kalkidilaisten houkuttelemina. Kiihkeimmät tässä tuumassa olivat kuitenkin Argililaiset, jotka naapurikansana aina olivat olleet huonoissa väleissä Ateenalaisten kanssa ja koettivat saada kaupungin haltuunsa. He olivat jo kauan aikaa sopineet kaupungissa asuvien kansalaistensa kanssa tämän jättämisestä heidän haltuunsa, ja kun nyt Brasidas saapui sopivaan aikaan, laskivat he hänet kaupunkiin, luopuivat Ateenalaisista sinä yönä ja saattoivat sotaväen ennen aamua joen yli kulkevalle sillalle, josta kaupunki sijaitsee jonkun matkan päässä, sillä muurit eivät siihen aikaan ulottuneet yhtä pitkälle, kuin nyt. Sinne oli asetettu ainoastaan heikko vartioväki, jonka Brasidas kavalluksen, myrskyisen sään ja odottamattoman hyökkäyksensä kautta helposti kukisti. Tämän tehtyään, kulki hän yli sillan, saaden siten haltuunsa ulkopuolella kaupunkia pitkin koko paikkakuntaa asuvien Amfipolilaisten omaisuuden.

Koska tämä hänen äkkiarvaamaton sillan yli käymisensä oli kaupunkilaisille yllätys, ja kun useimmat ulkopuolella kaupunkia asuvat vangittiin, mutta osa heistä pakeni kaupunkiin, syntyi siellä suuri häiriö, semminkin kun yleinen epäluulo oli vallalla kansalaisten kesken. Sanotaan, että Brasidas todennäköisesti olisi saanut kaupungin haltuunsa, jos hän ei olisi käyttänyt sotajoukkoansa ryöstöön, vaan olisi heti ryhtynyt sen vallottamiseen. Mutta hän asetti väkensä leiriin ja antoi sen kulkea ryöstöretkillä ulkopuolella kaupunkia, ja kun ei kaupungista kuulunut mitään, mitä hän oli odottanut, niin hän pysyi paikallaan. Silloin kavaltajien vastustajat, jotka olivat näitä paljoa lukuisammat, estivät porttien aukaisemisen ja lähettivät yhdessä Ateenalaisten päällikön Eukleen kanssa, joka oli asetettu tänne vartijaksi, Trakian sotajoukon toiselle päällikölle kehoituksen saapumaan heidän avukseen. Tämä oli Oloroksen poika Thukydides, tämän kertomuksen kirjoittaja, joka tähän aikaan oleskeli Tasoksessa. Tämä saari on Parolaisten siirtokunta, noin puolen päivän laivamatkan päässä Amfipoliksesta. Thukydides purjehtikin heti seitsemällä laivalla, jotka sattuivat olemaan hänen käytettävinään, koettaen saada Amfipoliksen haltuunsa, ennenkuin se antautuisi, mutta ainakin Eeiooliin, jos tämä ei häneltä onnistuisi.

Koska Brasidas pelkäsi laivojen apuuntuloa Tasoksesta, ja kun hän tiesi Thukydideellä olevan oikeuden kaivostöihin sikäläisissä Trakialaisissa kultakaivoksissa, ja että hän sen kautta suuresti voi vaikuttaa mannermaan etevimpiin miehiin, niin kiiruhti hän voimiensa perään vallottamaan kaupungin, jotteivät Amfipolilaiset Thukydideen saapumisen kautta kieltäytyisi antautumasta, toivoen että tämä kokoaisi meriliittolaiset ja Trakialaiset heidän avuksensa. Hän julistutti sentään airuen kautta kohtuullista sovintoa, että ken vaan Amfipolilaisista tai Ateenalaisista asukkaista halusi, saisi jäädä kaupunkiin täysillä omistus- ja kansalaisoikeuksilla, mutta se, joka halusi lähteä kaupungista, saisi viiden päivän kuluessa lähteä sieltä tavaroineen.

Tämän kuultua muuttui kansan mielipide aivan toiseksi, varsinkin kun kaupungin asukkaista ainoastaan vähäinen lukumäärä oli Ateenalaisia, vaan enemmistö sekalaiskansaa, ja kun vangituilla oli kaupungissa sukulaisia. He pitivät julistusta kohtuullisena vallitsevaan pelkoon verraten. Ateenalaisetkin tahtoivat mielellään lähteä kaupungista, koska pitivät itsensä liian heikkoina välttääksensä vaaraa, varsinkin kun pikaisesta avusta ei ollut toiveita. Kaupungin muu väestö taasen katsoi vasten toivoansa pääsevänsä vaarasta menettämättä paljon mitään. Kun siis Brasidaan puoluelaiset näkivät, että kansa oli muuttanut mielensä eikä enää totellut siellä oleskelevaa Ateenalaista päällikköä, niin he jo julki ajoivat asiataan. Sovinto solmittiin, ja kaupunki antautui Brasidaalle julistetuilla ehdoilla. Täten joutui siis Amfipolis Brasidaan haltuun. Samana iltana purjehti Thukydides laivoineen Eeiooniin, mutta Amfipolis oli jo Brasidaalle luovutettu, ja Eeioonin vallottaminen riippui vaan yhdestä yöstä; sillä elleivät laivat niin pian olisi tulleet avuksi, olisi sekin joutunut vihollisten haltuun.

Tämän jälkeen pani Thukydides Eeioonin puolustuskuntoon, jotta hän voisi vastustaa Brasidasta, jos tämä heti tai vastaisuudessa hyökkäisi vallottamaan sitä, ottaen liittoonsa niitä, jotka sopimuksen mukaan Amfipoliksesta halusivat tulla hänen tykönsä. Brasidas puolestaan purjehti lukuisilla laivoilla äkkiarvaamatta jokea myöten Eeiooniin, koettaaksensa voisiko hän vallottaa joen suuta ottamalla haltuunsa muurin ulkopuolelle ulottuvan niemikön, ja teki samalla hyökkäyksen maan puolelta, mutta torjuttiin kumpaisestakin yrityksestä takaisin. Sillä välin asetti hän Amfipoliin kaikin puolin puolustuskuntoon. Häneen liittyi myöskin Eedoonilainen Myrkinos niminen kaupunki, sen jälkeen kuin Eedoonilaisten kuningas Pittakos oli tullut surman uhriksi Goaksiin poikien ja oman vaimonsa kautta. Vähää tämän jälestä liittyivät häneen niinikään Tasolaisten siirtokunnat Galeepsos ja Oisymee. Heti vallottamisen jälkeen saapui Perdikkaskin ja auttoi Brasidasta hänen toimessaan.

Kun Amfipolis oli vallotettu, valtasi Ateenalaisia suuri pelko, varsinkin koska heillä tästä kaupungista oli suuri hyöty laivojen rakennusaineitten hankinnan ja verotulojen kautta ja senkin puolesta, että Lakedaimonilaiset kyllä Tessalialaisten avulla tähän saakka olivat päässeet Strymooniin asti ahdistamaan Ateenalaisten liittolaisia, mutta eivät edemmäs, koska joki ylempänä muodosti laajalle suuria soita, ja koska heillä oli kolmisoutulaivoja valvomassa Eeioonin edustalla; mutta tästä lähtien olisi Lakedaimonilaisten helppo päästä ylemmäs. Ateenalaiset pelkäsivät niinikään, että liittolaiset heistä luopuisivat. Brasidas taasen esiintyi vallan maltillisesti, selittäen kaikissa puheissaan, kuinka hän muka oli lähetetty vapauttamaan Hellasta. Kun Ateenalaisten alaiset kaupungit saivat tiedon Amfipoliin vallottamisesta sekä Brasidaan lupauksista ja hänen maltillisuudestaan, heräsi heissä kova kapinoitsemisen halu. He lähettivät salaa airuita hänen luokseen, kehottaen häntä mitä nopeimmin saapumaan heidän hankkeitaan auttamaan, ja kilpailivat keskenään ollakseen ensimmäiset luopumisessa. Tämä näytti heistä tykkänään vaarattomalta, koskeivät arvanneet Ateenalaisia niin mahtaviksi, kuin jälestäpäin kävi ilmi, perustaen arvelunsa enemmän epävarmaan haluun, kuin varmaan tietoon. Sillä ihmiset perustavat tavallisesti ajattelemattomaan toivoon sen, mitä he haluavat, mutta torjuvat mielivaltaisella perustelemisella luotaan sen, mikä heille on vastenmielistä. Kun lisäksi Ateenalaiset äskettäin taistelussa Boiootialaisia vastaan olivat joutuneet tappiolle, ja kun Brasidas heitä imarteli ja valehteli, etteivät Ateenalaiset olleet halunneet Nisaian edustalla hänen yksinäisenkään sotajoukkonsa kimppuun käydä, rohkaistuivat kapinoitsijat ylenmäärin, varmasti luottaen, ettei kukaan rientäisi avuksi heitä vastaan. Enin kuitenkin vaikutti hetkellinen hurmaus, ja luottamus Lakedaimonilaisissa nyt heränneeseen intoon sai heidät halukkaiksi heittäytymään vaikka minkälaisiin vaaroihin. Tämän kuultuaan lähettivät Ateenalaiset vartijaväkeä kuhunkin kaupunkiin sen määrän, minkä vaan voivat ajan lyhyyteen ja myrskyiseen säähän katsoen. Brasidas puolestaan lähetti sanansaattajan Lakedaimoniin, pyytäen lisää sotaväkeä, ja ryhtyi Strymoonjoelle rakennuttamaan kolmisoutulaivoja. Mutta osaksi etevimpien miesten kateudesta Lakedaimonilaiset eivät suostuneet hänen pyyntöönsä, osaksi koska mieluummin halusivat saada miehensä saaresta ja lakkauttaa koko sodan.