Part 25

Liittolaiset hajaantuivat tämän jälkeen kukin kaupunkiinsa, ja Brasidas valmisti, saavuttuansa Korinttoon, sotaretkeä Trakiaan, jota varten hän alkuaan olikin lähtenyt liikkeelle. Kun Ateenalaiset olivat lähteneet kotiaan, pakeni osa niistä, jotka Megaran kaupungissa olivat pitäneet Ateenalaisten puolta, koska tiesivät tuumansa olevan ilmi; toiset taasen sopivat pakolaisten ystävien kanssa, että Peegaissa olevat pakolaiset pääsisivät takaisin, heidän pyhin valoin vannottuansa, etteivät kostaisi vastapuoluelaisilleen, vaan aina toimisivat kaupungin eduksi. Mutta hädin tuskin olivat nämät miehet päässeet hallitukseen, ennenkuin he, pitäessään sotaväenkatselun, hajoittivat sotilasosastot erilleen, ja valitsivat vastustajistaan ja niistä, jotka heidän mielestään enin pitivät Ateenalaisten puolta, noin 100 miestä, joista he pakottivat kansaa julkisesti äänestämään, ja jotka he, kun nämät julistettiin syyllisiksi, surmasivat. Tämän tehtyänsä he asettivat kaupunkiin harvainvaltaisen hallituksen, joka aniharvojen henkilöiden toimeenpaneman vallankumouksen synnyttämä hallintomuutos hyvin kauan aikaa pysyi pystyssä.

Tänä kesänä aikoivat Mytileeneeläiset panna toimeen Antandroksen linnoittamisen, jota he jo kauan olivat miettineet. Mutta kun Ateenalaisten Helleespontoksessa olevien veronnosto-laivojen päälliköt Deemodokos ja Aristeidees, sillä kolmas heistä Lamakos oli kymmenellä laivalla purjehtinut Pontokseen, saivat vihiä tästä tuumasta, syntyi heissä pelko, että siitä tulisi yhtäläinen suojapaikka, kuin Anaiasta, Samoksen saarella, johon Samoksesta pakoon ajetut olivat asettuneet, ja josta he avustivat Peloponneesolaista laivastoa, lähettäen sille perämiehiä, jota paitsi he herättivät levottomuuksia Samoksen kaupungissa ja tarjosivat suojaa sieltä karkotetuille. Sentähden kokosivat he sotajoukon liittolaisten keskuudesta, purjehtivat Antandrokseen ja vallottivat takaisin tämän paikkakunnan, saatuansa voiton heitä vastaan hyökkäävistä vihollisista. Vähän tämän jälkeen menetti Lamakos, joka oli purjehtinut Pontokseen ja ankkuroinut Heerakleootiin edustalle Kaleeksjoen läheisyyteen, laivansa ylängöllä äkkiä syntyneen vedenpaisumisen kautta. Hän saapui itse soturineen, kuljettuaan jalkaisin Aasiassa toisella puolella salmea asuvien Trakialaisten Bitynialaisten alueen halki, Pontoksen suulla sijaitsevaan Kalkeedon nimiseen Korintilaiseen siirtokuntaan.

Tänä kesänä saapui Ateenalainen päällikkö Deemostenees, heti palattuansa Megaralaisten alueelta, 40 laivalla Naupaktokseen. Muutamat Boiootialaiset miehet olivat näet tehneet sopimuksen Hippokrateen ja hänen kanssansa, haluten muuttaa hallitusmuodon kaupungeissa kansanvaltaiseksi, kuten oli Ateenassa. Eräs pakolainen Teebaista, nimeltä Ptoiodooros, ajoi tätä asiaa innokkaimmin. Toisilla oli aikomus jättää heidän käsiinsä Sifai, joka on merikaupunki Krisaion lahden rannalla Tespilaisessa maassa; toiset taas Orkomenoksesta olevat halusivat samoten jättää heille Kaironeian, joka on veronalainen nykyiselle Boiootialaiselle Orkomenokselle, jota ennen kutsuttiin Minyalaiseksi. Tässä toimessa olivat varsinkin Orkomenolaiset pakolaiset innokkaita ja pestasivat miehiä Peloponneesoksestakin. Kaironeia sijaitsee Boiootian rajalla Fookilaiseen Fanotiksen kaupunkiin päin: Fookilaisia oli näet myöskin osallisina salaliittoon. Ateenalaisten tuli vallottaa Deelion, joka on Apolloonin temppeli Tanagrassa Euboiaan päin. Tämän kaiken tuli tapahtua määrättynä päivänä, jotta Boiootialaiset eivät kokoontuneina voisi tulla Deelionille avuksi, vaan jotta jokainen olisi kiinni omissa toimissaan. Jos tämä heiltä onnistuisi, ja jos Deelion linnotettaisiin, toivoivat he helposti panevansa tuumansa toimeen; ja jos kohtakaan ei heti saataisi uudistuksia aikaan valtiomuodossa, niin vanhat olot eivät kuitenkaan hyvin kauan voineet pysyä pystyssä, kun heillä oli käsissään sanotut paikat, joista he, kun suojapaikka oli lähellä, voivat tehdä ryöstöretkiä maassa. Kun täten salaliittolaiset saisivat apua Ateenalaisilta, jota vastoin vastustajat olivat hajallaan, niin aikaa voittaen onnistuisi ensinmainituilta järjestää hallitus oman mielensä mukaan.

Tämänsuuntainen oli mainittu salaliitto. Hippokratees aikoi itse sopivalla ajalla sotajoukolla käydä Ateenasta Boiootilaisia vastaan, mutta lähetti Deemosteneen 40 laivallaan edeltäpäin Naupaktoon, jotta tämä koottuansa sotureita niiltä seuduilta Akarnaanialaisilta ja muilta liittolaisilta, purjehtisi Sifaihin, joka kavallettaisiin hänelle. Päivä määrättiin heille, jona tämä oli tehtävä. Kun Deemostenees saapui, olivat Akarnaanialaiset pakottaneet Oiniadain yhtymään Ateenalaisten liittoon. Hän asetti sentähden liikkeelle kaikki sikäläiset liittolaiset ja kulki ensin Salyntiota ja Agraialaisia vastaan. Kukistettuansa nämät, valmistautui hän sopivassa tilaisuudessa hyökkäämään Sifaita vastaan.

Samaan aikaan kesästä lähti Brasidas 1,700 raskasaseisella Trakiaan. Saavuttuansa Trakinilaiseen Heerakleiaan, lähetti hän edeltäkäsin ystävilleen Farsalossa sanansaattajan, pyytäen heitä saattamaan häntä läpi heidän maansa. Hänen pyynnöstään tulivat nyt Akaian Melitiaan Panairos, Dooros, Hippolokidas, Torylaos ja Strofakos, Kalkidilaisten kesti-ystävä, joiden saavuttua hän lähti matkalle. Paitsi muita Tessalialaisia seurasi häntä myöskin Perdikkaan ystävä Nikonidas Larissasta. Muutenkin oli vaikeaa ilman opasta kulkea Tessalian maan halki, mitä sitten sotajoukolle, koska kaikista Helleeneistä näytti yhtä epäiltävältä, jos joku pyynnöttä kulki naapurin alueen kautta, ja varsinkin Brasidaan sotajoukolle, kun Tessalialaiset aina olivat olleet Ateenalaisille ystävällisiä. Näin ollen, ei hän ensinkään olisi voinut päästä Tessalian läpi, ellei yksinvalta enemmän kuin kansanvalta olisi siellä vallinnut. Nytkin olivat vastapuoluelaiset Enipeos joen varrella estämässä häntä, ilmottaen hänen loukkaavan oikeutta, jos hän, ilman yleistä suostumusta, jatkaisi matkaansa. Hänen saattajansa sanoivat, etteivät he asukkaiden suostumuksetta aikoneet saattaa häntä maan läpi, vaan että he olivat seuranneet häntä, kun hän arvaamatta oli tullut. Brasidas itse sanoi, että hän kulki heidän maansa läpi heidän ystävänänsä, käydessään sotimaan vihamielisiä Ateenalaisia, mutta ei suinkaan heitä vastaan, ja ettei Tessalialaisten ja Lakedaimonilaisten välillä hänen käsityksensä mukaan ollut mitään vihaa, joka estäisi heitä kulkemasta toistensa maassa, mutta ettei hän nytkään väkisten jatkaisi kulkuaan, jota hän ei olisikaan voinut tehdä, vaan pyysi, etteivät häneltä sulkisi tietä. Tämän kuultuaan poistuivat Tessalialaiset. Saattajiensa neuvosta jatkoi Brasidas viipymättä nopeudella matkaansa, ennenkuin suurempi joukko asettuisi häntä estämään. Samana päivänä, jona hän lähti Melitiasta, ennätti hän Farsalokseen ja leiriytyi Apidanon virralle, josta hän lähti Fakioniin ja sieltä Perraibiaan. Sieltä lähtivät hänen Tessalialaiset saattajansa kotiaan. Perraibialaiset, jotka ovat Tessalialaisten alamaisia, seurasivat häntä Perdikkaan valtakunnan kuuluisaan Dioniin, joka kaupunki sijaitsee Olympoksen juurella Makedoniassa Tessalian rajalla.

Tällä tavalla ennätti Brasidas kulkea Tessalian läpi, ennenkuin kukaan kulki häntä estämään, joten hän pääsi Perdikkaan luokse ja Kalkidikeen maahan. Sillä kun Ateenalaiset onnistuivat toimissaan, olivat heistä luopuneet Trakialaiset ja Perdikkas pelosta kutsuttaneet sotajoukon Peloponneesoksesta, niinkuin myöskin Kalkidilaiset, koska arvelivat Ateenalaisten ensin hyökkäävän heidän kimppuunsa, jota tuumaa myöskin ne naapurikaupungit kannattivat, jotka eivät olleet Ateenalaisista luopuneet. Perdikkas kylläkään ei julkisesti ollut Ateenalaisten vihollinen, vaan pelkäsi heitä kuitenkin itsensä ja heidän vanhojen riitojen takia, ja varsinkin koska hän halusi kukistaa Lynkeestiläisten kuninkaan Arribaioksen. Heidän onnistui sitä helpommin saada sotajoukko avukseen Peloponneesoksesta, kun Lakedaimonilaiset eivät tähän aikaan omassa maassaan menestyneet hankkeissaan.

Sillä kun Ateenalaiset rasittivat Peloponneesosta ja varsinkin Lakedaimonilaisten maata, toivoivat viimemainitut paraiten pääsevänsä heistä, jos he puolestaan ahdistaisivat vihollisiaan lähettämällä sotajoukon heidän liittolaisiaan vastaan, semminkin kun nämät olivat taipuisat hankkimaan heille muonaa ja olivat heiltä pyytäneet apua kapinaansa varten. Täten oli heillä myöskin tilaisuus tekosyyllä lähettää pois joukko Heilooteja. Sillä he pelkäsivät, että nämät käyttäisivät tilaisuutta kapinaan, kun Pylos oli vihollisten vallassa. Sentähden he kerran olivat keksineet seuraavan keinon: Lakedaimonilaiset olivat aina olleet suuresti varuillaan Heilootein suhteen, ja koska he silloin pelkäsivät heidän nuorisonsa paljoutta, ilmottivat he, että ne Heilootit, jotka luulivat olleensa heille hyödyllisimmät sodassa, muka vapautettaisiin. He tekivät tämän, pitäen niitä, jotka enin halusivat päästä vapaiksi, myöskin taipuvaisimpina kapinaan. Näistä valitsivat he noin parisen tuhatta, jotka ikäänkuin vapautettuina kulkivat seppelöittyinä pyhäköstä pyhäkköön. Mutta vähää jälestäpäin katosivat he, kenenkään tietämättä, millä lailla he olivat kuolleet. Nytkin he halullaan lähettivät Brasidaalle 700 raskasaseista Heilootia; muut soturinsa oli hän pestannut Peloponneesoksesta.

Itse Brasidaan lähettivät Lakedaimonilaiset, koska hän mielellään halusi lähteä ja Kalkidilaisten kehotuksesta, koska häntä Spartassa pidettiin kaikkeen kykenevimpänä, ja kun hän oli lähtenyt retkelle, osottautui hän suuriarvoiseksi Lakedaimonilaisille. Sillä tällöin hän heti oikeudenmukaisella ja tasapuolisella käytöksellään kaupunkeja kohtaan sai vallan monta niistä luopumaan Ateenalaisista sekä vallotti osan niistä kavaltajien avulla, joten Lakedaimonilaisilla oli tilaisuus sopia, jos halusivat, sekä lunastaa omia kaupunkejaan toisia vallotettuja vastaan, ja muuttaa sota Peloponneesoksesta. Ja paljoa myöhemmin, Sikelian sodan jälestä, herätti Brasidaan tällöin osottama jalous ja taito, jonka toiset kokemuksesta tunsivat, ja josta toiset olivat kuulleet puhuttavan, Ateenalaisten liittolaisissa suurta suopeutta Lakedaimonilaisia kohtaan. Sillä koska hän oli ensimmäinen ulkomaalle lähetetty päällikkö ja silloin kaikissa esiintyi kunnon miehenä, niin hän jätti jälkeensä lujan luottamuksen, että toisetkin Lakedaimonilaiset olisivat samankaltaisia.

Kun Brasidas nyt oli saapunut Trakiaan, niin Ateenalaiset, kuultuaan tämän, kohtelivat Perdikkasta vihollisena, pitäen häntä syypäänä tähän retkeen, ja asettivat sikäläiset liittolaisensa tarkemman valvonnan alaisiksi.

Perdikkas kulki heti Brasidaan ja oman sotajoukkonsa kanssa Makedonialaisten Lynkeestiläisten kuningasta, Bromeroksen poikaa, Arribaiosta vastaan, joka oli hänen lähin naapurinsa, mutta epäsovussa hänen kanssaan, koska Perdikkas tahtoi kukistaa häntä. Kun hän Brasidaan kanssa sotajoukolla oli Lynkokseen tunkeutumaisillaan, sanoi Brasidas, että hän, ennenkuin ryhdyttiin vihollisuuksiin, halusi koettaa saada, jos vaan voisi, Arribaioksen Lakedaimonilaisten liittolaiseksi. Sillä tämä oli jo ilmottanut olevansa taipuisa tunnustamaan Brasidaan riidanratkaisijaksi. Läsnäolevat Kalkidilaiset lähettiläät kehottivat häntä myöskin pitämään Perdikkasta pelossa, jotta hän olisi taipuvaisempi heidän tuumiinsa. Niinikään olivat Perdikkaan lähettiläätkin Lakedaimonissa lausuneet siihen suuntaan, että hän saattaisi monta naapurikansaa heidän liittoonsa. Tämänkaltaisista syistä katsoi Brasidas soveliaammaksi saada Arribaioksen seikat keskustelun kautta suoritetuiksi. Perdikkas kyllä väitti, ettei hän ollut kutsunut Brasidasta välittäjäksi, vaan niiden hävittäjäksi, jotka hän osotti, ja sanoi Brasidaan menettelevän väärin häntä kohtaan sopimalla Arribaioksen kanssa, kun hän ravitsi puolet sotajoukosta. Mutta huolimatta Perdikkaan paheksumisesta ja vastaväitteistä kävi hän kuitenkin Arribaioksen puheilla, ja tämän keskustelunsa johdosta vei hän sotajoukkonsa pois, hyökkäämättä Arribaioksen alueelle. Loukkautuneena tästä ei Perdikkas sen jälkeen antanut muonaa puolelle, vaan ainoastaan kolmannelle osalle sotajoukkoa.

Samana kesänä heti tämän jälkeen hyökkäsi Brasidas Kalkidilaisten kanssa vähän ennen viljankorjuuta Andrilaisten Akantos nimistä siirtolaa vastaan. Sen asukkaat olivat kahta mieltä hänen päästämisestään kaupunkiinsa. Toiset olivat Kalkidilaisten kanssa pyytäneet häntä tulemaan, mutta kansa oli toista mieltä. Pelko korjaamattoman viljan tähden sai kansan kuitenkin suostumaan Brasidaan pyyntöön, että hän yksin laskettaisiin heidän puheilleen, ja että tekisivät päätöksensä, vasta kun olivat kuulleet hänen sanojaan. Ollakseen Lakedaimonilainen, hän ei ollut mikään kykenemätön puhuja. Astuttuansa kansan eteen puhui hän näin:

"Akantoksen miehet! Lähettämällä minut tänne sotajoukon kanssa ovat Lakedaimonilaiset selvästi osottaneet syyn, minkä tähden he jo sodan alussa ilmottivat tarttuneensa aseisin, nimittäin vapauttaaksensa Hellaan Ateenalaisten vallasta. Jospa tulemmekin myöhään, odottamatta jouduttuamme tappiolle toisaalla, kun me yksin, saattamatta teitä vaaraan, toivoimme kukistavamme Ateenalaiset niin älköön kukaan meitä siitä moittiko. Kun me nyt sopivaan aikaan olemme saapuneet, koettaaksemme yhdessä kukistaa heidät, olen minä vallan kummissani, että minulta suljette porttinne, ja ettette ole iloissanne tulostani. Me Lakedaimonilaiset luulimme tulevamme liittolaistemme luokse, ja että ennenkuin todella saavuimme, meitä ajatuksissanne odotettiin teidän toivoessanne, että tulisimme. Sentähden olemme me valittamatta heittäytyneet tämmöisiin vaaroihin, kulkien vihollisten maan halki monta päivää. Olisi siis varsin hämmästyttävää, jos teillä olisi jotakin muuta mielessä, jos te toisin sanoin vastustaisitte teidän omaanne ja muiden Helleenien vapautta. Sillä ei siinä kyllin, että te minua vastustaisitte, vaan myöskin ne, joitten luokse lähtisin, tulisivat vastahakoisesti yhtymään, tehden vaikeuksia, jos te, joitten luokse ensin olen tullut, suuri-arvoisen kaupungin ja varsin älykkäinä pidetyt asukkaat, ette laskisi minua kaupunkiinne. En voisi mitään muuta pätevää syytä tuoda esiin, kuin että tarjoisin teille oikeudettoman vapauden, tahi että olen kykenemätön kostamaan Ateenalaisille, jos kävisivät hyökkäämään. Mutta eiväthän Ateenalaiset, vaikkakin lukuisammat, tahtoneet ryhtyä taisteluun, kun minä tämän nyt johtamani sotajoukon kanssa olin rientänyt Nisaian avuksi, eikä suinkaan ole otaksuttavaa, että he teitä vastaan lähettäisivät niin suurta sotajoukkoa, kuin heidän silloinen sotavoimansa Nisaian edustalla purjehtivalla laivastolla".

"Minä puolestani en suinkaan tule pahassa tarkotuksessa, vaan ainoastaan Helleenien vapauttamista varten, vannotettuani Lakedaimonilaisia vallanpitäjiä pyhimmillä valoilla lupaamaan, että minun valtiolle hankkimani liittolaiset saavat pysyä itsenäisinä, ja samaten en minä väkivallalla enkä petoksella tahdo saattaa teitä liittolaisiksemme, vaan päinvastoin auttaa teitä pääsemään Ateenalaisten orjuudesta. Teidän ei siis tule pitää epäluuloa minua vastaan, kun vannon pyhimmät valat, eikä liioin pitää minua kykenemättömänä auttamaan, vaan luottamuksella yhtyä minuun. Jos joku erityisesti, ehkä pelosta, että jättäisin kaupungin muutamien henkilöiden haltuun, on nurjamielinen minua kohtaan, älköön hän sitä pelätkö, sillä en minä ole tullut puolueita suojelemaan, koska en pidä senkaltaista vapautta minäkään, jos poiketen isien tavoista tekisin kansan muutamien henkilöiden orjaksi tahi vähemmistön kansan palvelijoiksi. Sehän olisi vaikeampaa, kuin vieras valta, eikä se meille Lakedaimonilaisille tuottaisi kiitollisuutta vaivoistamme, vaan saisimme osaksemme syytöksiä, emmekä kunniaa ja arvoa. Ne syytökset, joitten tähden me nyt sodimme Ateenalaisia vastaan, tulisivat meidän osaksemme vielä inhottavammassa muodossa, koska he eivät ole teeskennelleetkään rehellisyyttä. Sillä kunnon miehelle on häpeällisempää rikastua kauniinnäköisellä petoksella, kuin peittämättömällä väkivallalla: sillä jälkimmäinen onnistuu voiman oikeudella, jonka sattuma hänelle on suonut, vaan edellinen vääryydellä ja kavalluksella. Sentähden me olemmekin vallan varovaisia meidän etuamme koskevissa asioissa".

"Te ette voi saada varmempaa takuuta valojemme lujuudesta, kuin minkä tekomme tarjoavat verrattuina sanoihimme, sillä tämähän soveltuu hyötyymme. Mutta jos te huolimatta näistä minun lupauksistani väitätte, että teidän on mahdoton myöntyä pyyntööni, ja vaikka hyvänsuopeina minulle kuitenkin torjutte minut luotanne, vaikkette ole kärsineet mitään pahaa; jos sanotte vapauden tuntuvan teistä vaaralliselta ja että se on tarjottava niille, jotka vaaratta voivat ottaa sen vastaan; ja ettei sitä väkisten pidä tyrkyttää kenellekään; niin otan minä tämän maan jumalat ja pyhät suojelijat todistajiksi, etten ole voinut teitä taivuttaa, vaikka hyvässä tarkoituksessa olen tullut, ja koetan hävittämällä aluettanne pakottaa teitä suostumaan, enkä arvele sillä oikeutta loukkaavani. Sillä siihen minulla on kaksi pätevää syytä: ensinkin Lakedaimonilaisten puolesta, koska nämät, huolimatta teidän ystävyydestänne, eivät loukkaantumatta voi kärsiä, että te rahallista apua antamalla Ateenalaisille loukkaatte heitä; ja toiseksi Helleenien puolesta, ettette olisi esteenä heille heidän orjuutensa lakkauttamisessa. Sillä me toimisimme väärin, jos me, Lakedaimonilaiset, emme vapauttaisi teitä vasten tahtoannekin, kun yleinen hyöty niin vaatii. Emmehän me tavottele itsellemme valtaa, vaan kun ennemmin harrastamme muitten etua, tekisimme me useimmille väärin, jos me, hankkiessamme kaikille itsenäisyyttä, suvaitsisimme teidän vastustaa tätä. Tehkää nyt viisas päätös ja kilpailkaa ollaksenne ensimmäiset Helleenien vapauttamisessa, hankkien itsellenne ikuisen kunnian, ja samalla pelastuen vaarasta; seppelöitkää koko kaupunkinne kunniarikkaalla nimellä."

Näin puhui Brasidas. Kun Akantokselaiset tämän jälkeen kokoontuivat, sai kumpikin katsantokanta salaisessa äänestyksessä runsaasti puolustajia, mutta lopulta pääsi salaisessa äänestyksessä Brasidaan viehättävän puheen johdosta ja huolesta sadon tähden se mielipide vallalle, että oli luovuttava Ateenalaisista. Vannottaen Brasidasta samoilla valoilla, jotka Lakedaimonin vallanpitäjät olivat vannoneet, lähettäessään hänet matkaan, että hänen hankkimansa liittolaiset jäisivät itsenäisiksi, laskivat he sotaväen kaupunkiin. Vähää myöhemmin luopui myöskin Andrilaisten Stageiros niminen siirtola Ateenalaisista. Nämät olivat tämän kesän tapahtumat.

Heti alussa seuraavaa talvea, jolloin Boiootia oli jätettävä Ateenalaisten päälliköille, Hippokrateelle ja Deemosteneelle, oli Deemosteneen purjehdittava ahdistamaan Sifaita, ja Hippokrateen Deelionia vallottamaan. Mutta erehdys tapahtui päivämäärän suhteen, jolloin molempien piti lähteä matkalle, ja niin purjehti ensin Deemostenees Sifaihin, mukanaan laivoissa Akarnaanialaisia sotureita ja sikäläisiä liittolaisia; mutta hän palasi sieltä tyhjin toimin, koska Fookilainen mies Fanotiksesta, nimeltä Nikomakos, oli ilmottanut hänen tuumansa Lakedaimonilaisille, ja nämät Boiootialaisille. Silloin kaikki Boiootialaiset riensivät apuun, sillä Hippokratees ei vielä ollut saapunut heidän maahansa ahdistamaan heitä, ja ehtivät vallottaa Sifain ja Kairooneian. Kun salaliittolaiset kuulivat tästä erehtymisestä, niin eivät he enää vehkeilleet kaupungeissaan.

Hippokratees kutsui aseisiin koko Ateenalaisen sotajoukon ja metoikit niinkuin myöskin kaikki kaupungissa asuvat muukalaiset, ja saapui myöhemmin Deelioniin, jolloin Boiootialaiset jo olivat palanneet Sitaista. Hän leiriytyi sotajoukkoineen Deelionin läheisyyteen ja alkoi linnottaa Apolloonille pyhitettyä aluetta seuraavalla tavalla. Hän kaivatti haudan pyhäkön pihan ja pyhäkön ympäri ja heittäytti siitä kaivetun mullan muuria vastaan, vahvistaen rakentamansa linnoituksen paaluilla. Hän leikkautti myöskin pyhäkön ympärillä kasvavat viiniköynnökset sekä heitti ne ja puretuista rakennuksista otetut kivet ja tiilet sinne, kaikin tavoin koettaen saada linnoituksensa kohoamaan. Puiset tornit rakennettiin sopiviin paikkoihin, missä pyhäkön rakennukset eivät riittäneet, sillä entinen pylväskäytävä oli hävinnyt. Alotettuansa työn kolmantena päivänä, sen jälkeen kuin olivat lähteneet kotoa, työskentelivät he koko sen päivän ja neljännen päivän sekä viidettä päivää puolipäivään saakka. Kun työ oli miltei valmis, lähti sotajoukko Deelionista, ikäänkuin palatakseen kotia, noin kymmenen stadiota. Suurin osa kevytaseisista jatkoikin matkaansa, mutta raskasaseiset pysähtyivät levähtääksensä. Hippokratees jäi Deelioniin asettaakseen vartijoita ja määräämään, mitä vielä oli tehtävä linnoituksen suhteen.

Niinä päivinä kokoontuivat Boiootialaiset Tanagraan. Kun heitä oli saapuvilla kaikista kaupungeista, ja he saivat tiedon Ateenalaisten palaamisesta kotia, niin kaikki muut boiootarkit, joita oli 11, kielsivät heitä ryhtymästä taisteluun, koska Ateenalaiset eivät enää olleet Boiootiassa, vaan olivat pysähtyneet aivan Oroopian rajalle. Mutta Aioladoksen poika Pagoondas, joka Lysimakidoksen pojan Ariantidoksen kanssa oli boiootarkki Teebaista ja joka silloin oli ylijohtaja, halusi ryhtyä taisteluun ja arveli hyödyllisemmäksi koettaa onneaan. Sentähden kutsui hän eri lokokset peräkkäin esille, jotteivät kaikki yhtaikaa jättäisi aseitaan, sekä taivutti Boiootialaiset hyökkäämään Ateenalaisten kimppuun ja ryhtymään taisteluun, puhuen seuraavasti: