Peloponneesolais-sota

Part 24

Chapter 242,840 wordsPublic domain

Vaikka Ateenalaiset hävittivät maata, eivät viholliset heitä ahdistaneet, vaan vartijaväki pysyi levollisena sielläkin, missä he astuivat maihin, koska sekä pitivät itsensä vähälukuisempina että myöskin olivat niin oudossa asemassa. Kuitenkin pelotti yksi vartijakunta, joka suojeli Kotyrtaa ja Afroditiaa, hyökkäyksellään kevytaseisten hajallaan olevan joukon pakosalle; mutta kun raskasaseiset asettuivat heitä vastaan, niin he vetäytyivät takaisin, menettäen muutamia miehiä, joiden aseet joutuivat vihollisten haltuun. Pystytettyänsä voitonmerkin, purjehtivat Ateenalaiset Kyteeraan. Täältä purjehtivat he niemen ympäri Epidaurokseen, joka kutsutaan liikanimellä Limeera, ja saapuivat, hävitettyänsä osan maata, Tyreaan, joka sijaitsee Kynosuuria nimisessä maassa, Argeian ja Lakoonikeen maan rajalla. Tämä maa oli Lakedaimonilaisten hallussa, mutta he olivat antaneet sen asuinpaikaksi karkoitetuille Aiginalaisille palkinnoksi siitä ystävällisyydestä, jolla Aiginalaiset olivat heitä kohdelleet, kun maanjäristys heitä kohtasi, ja kun Heilootit nousivat kapinaan, ja koska, vaikkakin olivat Ateenalaisten alamaisia, aina olivat asettuneet heidän puolellensa.

Ateenalaisten vielä purjehtiessa, jättivät Aiginalaiset linnoituksen, jota he parastaikaa rakensivat rannalle, ja lähtivät sisämaassa sijaitsevaan asuin-kaupunkiinsa, josta rannalle on noin 10 stadiota. He kehottivat myöskin yhden Lakedaimonilaisista vartijakunnista näillä seuduilla, joka oli auttanut heitä linnoituksen rakentamisessa, seuraamaan heitä linnoitukseen; mutta nämät eivät suostuneet tähän, koska heistä näytti vaaralliselta sulkeutua linnoitukseen. Aiginalaiset lähtivät siis ylängölle, koska eivät pitäneet itseään kyllin voimakkaina vastustamaan vihollista, ja pysyivät siellä rauhassa. Tällä välin saapuivat Ateenalaiset ja anastivat Tyrean kaupungin, pannen heti koko sotavoimansa liikkeelle. He ryöstivät sen autioksi ja polttivat sen. Ne Aiginalaiset, jotka eivät kaatuneet taistelussa, veivät he mukanaan Ateenaan, kuten myöskin Tyreassa olevan Lakedaimonilaisten päällikön, Patrokleen pojan Tantaloksen, jonka he haavoitettuna olivat elävänä saaneet käsiinsä. He veivät mukanaan myöskin muutamia harvoja miehiä Kyteerasta, jotka heidän mielestänsä varmuuden vuoksi olivat sijoitettavat muualle. Nämät päättivät Ateenalaiset lähettää saarille, mutta muut Kyteeralaiset saivat viljellä kotimaatansa, maksaen neljän talentin veron. Aiginalaiset päättivät he surmata kaikki, jotka he olivat saaneet käsiinsä, heidän alituisen vihamielisyytensä takia; Tantaloksen he taas lähettivät vankeuteen yhteen muitten Sfakteriassa vangittujen Lakedaimonilaisten kanssa.

Samana kesänä tekivät ensin Sikelian Kamarinalaiset ja Geloolaiset sovinnon keskenään. Myöhemmin kokoontui myöskin lähettiläitä kaikista Sikelioottain kaupungeista neuvottelemaan keskinäisestä sovinnosta. Molemmin puolin lausuttiin täällä monta eriävää mielipidettä ja tehtiin vaatimuksia, kun joku katsoi itsensä loukatuksi. Mutta enimmän vaikutti keskinäiseen sovintoon Hermokratees, Hermoonin poika, Syrakuusalainen, joka huomautti yleisestä hyödystä seuraavin sanoin:

"Kunnioitetut Sikeliootat! Minä, joka en ole juuri pienimmästä kaupungista, enkä kaupungista, joka enin on kärsinyt sodan kautta, minä aion nyt esittää, mikä minusta näyttää olevan koko Sikelialle yleisimmäksi hyödyksi. Teille, jotka sen kyllin tiedätte, en pitkälti tahdo puhua, kuinka vaikeaa on esittää sodan kaikki vaivat. Sillä ei kukaan ajattelemattomuudesta siihen ryhdy, eikä kukaan liioin pelosta sitä karta, jos vaan luulee sillä saavansa etuja: toisista näyttää voitto olevan vaaroja suurempi, toiset taas tahtovat kestää vaaroja, jotteivät mitään menettäisi siitä, mitä heillä on. Mutta jos eivät kummatkaan ryhdy toimeen oikealla hetkellä, niin ovat kehoitukset sovintoon varsin paikallaan. Nykyhetkellä on meille suurimmasta arvosta, että tämän ymmärrämme; sillä sotamme alkusyy on ollut se, että jokainen on tahtonut asettaa asiansa parahimmalle kannalle. Ja nyt me sananvaihtelulla koetamme päästä sovintoon; mutta jos ei jokaisen onnistu päästä vaatimuksiensa perille, niin me taas turvaudumme sotaan".

"Kuitenkin pitäisi meidän käsittää, jos viisaasti punnitsemme asiata, ettei tämä kokous ole yhtynyt ainoastaan yksityisiä asioita varten, vaan minun ymmärrykseni mukaan keskusteluksemme siitä, voisimmeko vielä pelastaa koko Sikelian Ateenalaisten vainoa vastaan. Ja tässä pidän minä itse Ateenalaisia paljoa pätevämpinä sovittajina, kuin minun sanani. He, näette, jotka ovat mahtavimmat kaikista Helleeneistä, saapuvat tänne muutamilla laivoilla, vaaniaksensa meidän erehdyksiä, ja esittävät koristellen vihamielisiä vehkeitään hyödyllisen liiton oikeuden nimellä. Sillä meidän ollessamme sodassa keskenämme ja kutsuessamme heitä, noita miehiä, jotka kyllä kutsumattammekin olisivat saapuneet, karkaamaan kimppuumme, korvatessamme itse omilla kustannuksillamme heidän väkivaltansa meitä kohtaan ja meidän raivatessamme tietä heidän vallallensa, tulevat he vastaisuudessa luonnollisesti, kun huomaavat meidät riitojen raatelemina, suuremmalla sotajoukolla koettaaksensa saada haltuunsa koko tämän maan".

"Jos viisaasti menettelemme, tulee meidän jokaisen hankkia semmoisia liittolaisia, jotka tuottavat omalle kaupungillemme uusia etuja, mieluummin kuin vahingottavat sitä, mitä meidän on, ja sitä varten antautua vaaroihin sekä pitää erimielisyyden olevan kaupunkimme ja Sikelian perikadon pääsyynä, Sikelian, jonka kaikki kaupungit ovat keskinäisessä riidassa, vaikka me kaikki sen asukkaat olemme väijytysten alaisina. Tämä on meidän ymmärrettävä ja sopia tulee yksityisen yksityisen kanssa, kaupungin kaupungin kanssa, koettaaksemme yhteisesti pelastaa koko Sikelian saaren. Älköön kukaan kuvitelko, että Ateenalaiset meitä kohtelevat vihollisina sen tähden, että olemme Doorilaisia, ja että Kalkidilaiset Joonialaisen sukuperänsä takia olisivat turvatut. Eivät Ateenalaiset meitä ahdista sen takia, että he meitä vihaavat, koska olemme eri heimokuntaa, vaan koska tavottelevat Sikelian rikkauksia, tuota yhteistä omaisuuttamme. Sehän näkyi selvästi Kalkidilaisen heimon kutsuessa heitä avukseen; sillä vaikka nämät eivät koskaan olleet liiton mukaan saapuneet apuun, niin esiintyivät he kuitenkin suosiollisemmin, kuin mitkään sopimukset olisivat vaatineet. Tämä Ateenalaisten saaliinhimo on kuitenkin annettava anteeksi, sillä ei vallantavoittelijoita voi moittia, vaan niitä, jotka ovat valmiit heitä tottelemaan. Aina on ihmisissä ollut taipumus hallitsemaan väistyviä, mutta varoa itseään hyökkääjiltä. Kun me tämän tiedämme, niin tekisimme suuren virheen, jos emme koettaisi tätä estää, ja jos emme pitäisi meidän kaikkien tärkeimpänä velvollisuutena torjua yhteistä vaaraa. Parahimmin me sen torjumme, jos sovimme keskenämme. Sillä Ateenalaiset eivät meitä ahdista omasta maastaan, vaan niitten maasta, jotka heidät tänne ovat kutsuneet. Täten ei sota sotaa lakkauta, vaan erimielisyydet sovitetaan levollisesti rauhan kautta, ja nuot kauniilla tekosyillä tänne kutsutut epärehelliset avustajat saavat, niinkuin ovatkin ansainneet, lähteä täältä tyhjin toimin".

"Ateenalaisten suhteen on meillä oleva näin suuret edut, jos viisaasti menettelemme. Kun nyt kaikki myöntävät rauhan olevan suurimman edun, miten meidän ei myöskään keskenämme pitäisi koettaa saavuttaa sitä! Eikö teistä näytä, jos joku pääsee voitolle tai päinvastoin tulee tappiolle, että rauha mieluummin kuin sota on kumpaisellekin sekä voitolle päässeelle että tappiolle joutuneelle eduksi, koska se tekee lopun tappioista ja toiselta puolen tekee voiton edut varmoiksi, ja koska rauhan vallitessa kunnianosoitukset ja arvonosoitukset ovat turvallisemmat, jota paitse se suopi meille monta muutakin etua, yhtä vaikeat luetella kuin sodan aiheuttamat vauriot? Ottakaa siis sanani huomioon tarkasti, älkääpä niitä halveksiko, vaan koettakaa niistä saada neuvoa pelastukseksenne. Jos joku teistä luulee varmasti voivansa joko oikeudella tai väkivallalla päästä tuumiensa perille, niin varokoon, ettei hän suuresti pety. Tiettyhän on, että moni, joka on koettanut kostaa vääryyden tekijälle, kaukana siitä, että olisi saanut korvausta, itse on joutunut perikatoon; kuten myöskin, että moni valtio, tavoitellessaan laajempaa valtaa, on menettänyt senkin, mikä sillä ennestään oli. Kostaminen näet ei tule loukatun osaksi; samaten kuin valta ei ole varma tuki, jos kohtakin toivoa täynnä. Tulevaisuus on ylipäätään huikentelevainen, mutta vaikka se onkin kaikista epävarmin, on se meille kuitenkin väliin vallan hyödyllinen; sillä koska kumpaisetkin riitapuolet pelkäävät tulevaisuuden epävarmuutta, niin he ovat enemmän varovaisia karkaamaan toistensa kimppuun".

"Nyt kun kahdenkertainen hätä meitä ahdistaa: sekä hämärä pelko tuntemattoman tulevaisuuden suhteen, että Ateenalaisten meille niin pelottava läsnä-olo, ja kun ymmärrämme, että sanotut seikat ovat meitä estäneet toimittamasta, mitä kukin meistä on halunnut, niin karkottakaamme hyökkäävät viholliset maastamme, lykäten ellei ainiaaksi, ainakin toistaiseksi yksityiset erimielisyytemme. Lyhyesti sanoen: jos seuraatte neuvojani, tulee jokainen meistä asumaan vapaassa kaupungissa, jossa meidän vallassamme on ansionsa mukaan kostaa yhtä hyvin hyväntekijälle kuin pahantekijälle. Mutta jos, luottamatta minuun, noudatatte muunsuuntaisia neuvoja, niin ei ole enää kysymys kostamisesta, vaan jos hyvin käy, niin joudumme verivihollistemme ystäviksi, mutta niitten vihollisiksi, joita kohtaan emme pakostakaan saisi olla nurjamielisiä".

"Minä puolestani, vaikka, kuten jo alussa sanoin, olen mitä suurimmasta kaupungista kotoisin, jonka ei suinkaan tarvitse hankkia puolustajia, vaan mieluummin voi hyökätä minkä kaupungin kimppuun tahansa, minä ajattelen, että meidän varovaisuudesta tulee väistyä vaarojen pakottamina. Emme saa siihen määrin pahoin pidellä vastustajiamme, että siitä vielä suuremmin itse vahingoitumme. Enkä minä ole kyllin tyhmän ylpeä, pitääkseni oman ajatukseni onnen sattuman määrääjänä, jonka yli minulla ei ensinkään ole valtaa, vaan minä teen myönnytyksiä niin paljon, kuin kohtuullista on. Samaa pyydän teitä muitakin tekemään vapaasta tahdosta, ennenkuin viholliset teitä siihen pakottavat. Sillä ei ole ensinkään häpeällistä, jos kansalainen tekee myönnytyksiä kansalaiselle. Doorilainen Doorilaiselle tai Kalkidilainen naapurillensa, sanalla sanoen, jos naapurit yhteisellä nimellä Sikeliooteiksi kutsutut, saman veden ympäröivän yhteisen maan asukkaat, tekevät myönnytyksiä toisilleen. Me kylläkin sodimme, kun niin sattuu, ja sovimme taasen yhteisesti keskusteltuamme. Mutta torjukaamme yhdistetyin voimin vierasheimolaiset, viisauden neuvomina, koska yksityisen loukkaaminen kaikille on vaarallinen, älkäämmekä milloinkaan enää kutsuko ulkomaalaisia liittolaisiksemme tai välittäjiksemme. Jos me niin toimimme, pelastamme me Sikelian kahdesta nyt vallitsevasta pahasta, karkottaen Ateenalaiset maastamme ja lakkauttaen kotoisen sodan, ja vastaisuudessa tulemme me sitä omaksi hyödyksemme vapaina viljelemään, jonka ohessa muut vieraat kansat sitä tulevat vähemmän väijymään".

Hermokrateen näin puhuttua, olivat Sikeliootat yksimieliset siitä, että keskinäinen sota oli lakkautettava ehdoilla, että jokainen saisi pitää, mitä hänen omansa oli, ja että Kamarinalaiset saisivat Morgantineen maksamalla Syrakuusalaisille määrätyn rahasumman. Ateenalaistenkin liittolaiset kutsuivat näiden päälliköt puheilleen ja sanoivat, että hekin halusivat sopia ja päästä liittoon. Nämät suostuivat heidän pyyntöönsä, ja sopimus solmittiin, jonka jälkeen Ateenalaisten laivat purjehtivat pois Sikeliasta. Mutta kun Ateenalaiset päälliköt saapuivat kotia, rangaistiin Pytodooros ja Sofoklees maanpaolla, jota vastoin kolmas päällikkö Eyrymedoon tuomittiin rahasakkoon, koska heitä syytettiin lähteneen pois lahjoittamina, vaikka olisivat voineet vallottaa Sikelian saaren. Siihenastisen menestyksensä sokaisemina arvelivat Ateenalaiset, ettei kukaan voinut heitä vastustaa, vaan että mahdollinen yhtähyvin kuin mahdoton, olipa heillä suuri tai vaillinainen varustus, oli heidän saavutettavissaan. Siihen oli syypää heidän aavistamaton menestyksensä useimmissa yrityksissään, joka heissä herätti vakavan luulon heidän jokaisen toiveensa toteutumisesta.

Koska Ateenalaiset ahdistivat Megaran kaupungin asukkaita sodalla, hyökäten kaksi kertaa vuodessa heidän alueellensa, ja kun heidän omat pakolaisensa, jotka kansa heidän kapinan tehtyä oli karkottanut, Peegaista rasittivat heitä ryöstöretkillä, niin tuumivat Megaralaiset sinä kesänä, että pakolaiset olivat laskettavat kaupunkiin, jottei kaupunki kahden puolin olisi vainon alaisena. Kun pakolaisten ystävät saivat vihiä tästä keskustelusta, niin he selvemmin kuin ennen vaativat, että tämä tuuma toteutuisi. Mutta kun kansanmielisten johtajat saivat tästä tiedon, niin pelkäsivät he, ettei kansa tämänkaltaisten vaivojen rasittamana pysyisi heidän johdettavanansa, ja sopivat Ateenalaisten päälliköiden, Arifroonin pojan Hippokrateen ja Alkisteneen pojan Deemosteneen kanssa, että jättäisivät kaupungin näitten haltuun, koska pitivät itselleen vähempänä vaarana, jos kaupunki joutuisi Ateenalaisten haltuun, kuin jos heidän neuvostansa karkotetut kansalaiset palaisivat kaupunkiin. He sopivat siitä, että Ateenalaiset ensin repisivät pitkät muurit, jotka kaupungista kulkivat noin kahdeksan stadionin matkan Nisaiaan, jotta Peloponneesolaiset eivät pääsisi apuun Nisaiasta, jossa he yksin vartioivat, ollaksensa varmat Megarasta; sitten koettaisivat he myöskin jättää yläkaupungin Ateenalaisten haltuun. Kun tämä oli tehty, antautuisivat heidän mielestänsä myöskin yläkaupunkilaiset helposti.

Kun molemmin puolin olivat sekä sanoin että toimin valmistautuneet, purjehtivat Ateenalaiset yön aikana 600 raskasaseisella, joiden johtaja oli Hippokratees, Minooas nimiseen, Megaralaiseen saareen ja piiloutuivat lähellä kaupunkia olevaan hautaan, josta otettiin tiilejä muurin rakentamiseen. Toisen päällikön, Deemosteneen, johtamat kevytaseiset Plataialaiset ja muut peripolot asettuivat väijyksiin Enyalionin temppeliin, joka on vähän lähempänä. Ainoat, jotka huomasivat heidät, olivat ne miehet, joilla oli tieto tästä yöllisestä yllätyksestä. Kun aamu koitti, menettelivät Megaralaiset seuraavalla tavalla: Jotta porttien aukaiseminen olisi heidän vallassaan, olivat he jo paljoa ennen päälliköltä hankkineet itselleen luvan yön aikana lähteä ryöstöretkelle merelle pariairoisella aluksella, jota heillä oli tapana kuljettaa vaunuilla ojaa myöten, ja ennen päivän tuloa taasen tuoda takaisin portista muurien sisäpuolelle, jotta Minooaassa Ateenalaiset huomaisivat heidän valvomisensa, vaikka ei yhtään alusta näkynyt satamassa. Kun nyt vaunut jo olivat portilla, ja nämät tavan mukaan avattiin alukselle, niin Ateenalaiset, kuten oli määrätty, tämän nähtyään, hyökkäsivät juoksujalassa väijyksistään, ehtiäkseen porteille, ennenkuin ne suljettaisiin, ja kun vaunut vielä olivat porttien suussa esteenä sen sulkemiselle. Hyökkääjät ynnä myötävaikuttavat Megaralaiset surmasivat portin vartijat, jonka jälkeen Deemosteneen johtamat Plataialaiset ja peripolot ensimmäisinä tunkeutuivat sisään siinä, missä nyt seisoo voitonmerkki. Heti sisäpuolella portteja syntyi tappelu, sillä lähimmäiset Peloponneesolaiset olivat huomanneet tapahtuman, jolloin Plataialaiset saivat voiton apuun rientävistä ja aukaisivat portit hyökkääville Ateenalaisille raskasaseisille.

Nyt riensivät Ateenalaiset muurille sitä myöten, kuin he pääsivät sisään. Harvalukuinen Peloponneesolainen vartijaväki pysyi ensin paikallaan puolustautuen, jolloin muutamia heistä kaatui, mutta useimmat turvautuivat pakoon, peläten yön aikana hyökkääviä vihollisia ja heitä ahdistavia Megaralaisia kavaltajia, koska he päälle päätteeksi arvelivat, että kaikki Megaralaiset olivat nousseet heitä vastaan. Sattuipa Ateenalaisten airut omin luvin ilmoittamaan, että se Megaralainen, joka niin halusi, saisi liittyä Ateenalaisiin, kun vaan jättäisi aseensa. Kun Peloponneesolaiset tämän kuulivat, niin he eivät enää puolustautuneet, koska arvelivat kaikkien yhdistetyin voimin taistelevan heitä vastaan, vaan pakenivat Nisaiaan. Kun aamu koitti, olivat portit jo vihollisten käsissä, ja kun tästä syntyi suuri häiriö Megaran kaupungissa, vaativat kavaltajat ja muu joukko, joka tästä tiesi, että portit avattaisiin ja hyökättäisiin ulos Ateenalaisia vastaan taisteluun. Välipuhe oli semmoinen, että Ateenalaiset heti porttien avattua hyökkäisivät sisään. Kavaltajat voitelisivat itseään öljyllä, jotta heitä ei portteja avatessa ahdistettaisi. Muuten heillä ei ollut mitään vaaraa porttien avaamisessa, sillä sopimuksen mukaan saapuisi 4,000 raskasaseista Ateenalaista ja 600 ratsumiestä Eleysiksesta, yön aikana kuljettuansa. Kun salaliittolaiset jo olivat öljynneet itsensä ja seisoivat porteilla, ilmoitti joku heistä tuuman toisille. Nämät kokoontuivat nyt ja sanoivat, ettei saisi hyökätä ulos, jota eivät milloinkaan ennen lukuisempinakaan olleet tehneet, eikä saattaa kaupunkia vaaraan, ja että he väkisten estäisivät sitä, joka koettaisi niin tehdä. He eivät ensinkään olleet huomaavinaan kavaltajien petosta, vaan muka toimivinaan yleisen hyödyn hyväksi, pysyivät he järkähtämättöminä vartioimassa portteja, niin etteivät kavaltajat voineet toteuttaa vehkeitään.

Kun Ateenalaiset päälliköt huomasivat, että oli syntynyt joku este, ja etteivät voineet valloittaa kaupunkia väkivallalla, ryhtyivät he ympäröimään Nisaiaa muurilla, arvellen Megaran pikemmin antautuvan, jos he ehtisivät vallottaa Nisaian, ennenkuin se saisi apua. He tuottivat Ateenasta kivenhakkaajia, rautaa ja muita työntarpeita. Alkaen muurista, joka oli heidän vallassaan, rakensivat he Megaraa sulkevan poikkimuurin molemmin puolin Nisaiaa mereen saakka. Muurin ja kaivoksen teko oli jaettu soturien kesken, jotka ottivat kiviä ja tiiliä esikaupungista, kaatoivat puita ja paaluttivat, missä oli tarvis. Esikaupungin talot varustivat he itselleen rintamasuojiksi. Koko tämän päivän he työskentelivät, joten muuri seuraavan päivän illalla oli miltei valmis. Koska Nisaian asukkaat pelkäsivät ravinnon puutetta, kun he ainoastaan päiväksi toivat itselleen ruokatavaroita yläkaupungista, ja otaksuivat, etteivät Peloponneesolaiset aivan pian ehtisi apuun, ja sen lisäksi arvelivat Megaralaisten olevan heille vihamielisiä, niin sopivat he Ateenalaisten kanssa, että jokainen, jätettyänsä aseet, saisi lunastaa itseään vapaaksi määrätyllä rahasummalla, mutta että Ateenalaiset saisivat menetellä, miten halusivat, Lakedaimonilaisten päällikön ja muitten kaupungissa oleskelevien Lakedaimonilaisien suhteen. Näillä ehdoilla he lähtivät ulos. Ateenalaiset repivät Megaran puoleisen osan pitkiä muuria, ja varustautuivat vallotettuansa Nisaian lisätoimiin.

Lakedaimonilainen Telliksen poika Brasidas sattui tähän aikaan olemaan Sikyoonin ja Korinton seuduilla, valmistautuen retkelle Trakiaa vastaan. Kuultuansa muurien vallottamisesta, ja ollen huolissaan Nisaiassa olevista Lakedaimonilaisista sekä peljäten, että Megara vallotettaisiin, käski hän lähettilään kautta Boiootialaisia mitä nopeimmin sotajoukkoineen yhtymään häneen Tripodiskon läheisyydessä. Tämän niminen kylä löytyy Megaran alueella Geraneian vuoren juurella. Brasidaalla itsellään oli 2,700 raskasaseista Korintolaista, 400 Fliasilaista, 600 Sikyoonilaista, ja lisäksi ne, jotka hän jo ennen oli pestannut. Näillä hän vielä arveli ehtivänsä pelastamaan Nisaian vihollisten hyökkäyksiltä. Kun hän, saavuttuansa yönaikaan Tripodiskoon, sai tiedon tapahtumasta, valitsi hän 300 miestä joukostaan, joilla hän, ennenkuin hänen tulonsa tuli tunnetuksi, lähestyi Megaraa Ateenalaisten huomaamatta, ja ilmotti tahtovansa ja ehkäpä todellakin tahtoi, jos voisi, koettaa valloittaa Nisaian. Hänen päätuumansa oli tunkeutua sisään Megaraan, saadaksensa sen varmasti valtaansa. Hän pyysi sentähden päästä sisään tähän kaupunkiin, väittäen että hän toivoi vallottavansa Nisaian takaisin.

Megarassa olevat puolueet pelkäsivät kumpikin, toinen että Brasidas, tuomalla pakolaiset kaupunkiin, pakottaisi heidät pakenemaan; toinen taasen että kansa, peläten samaa, ahdistaisi heitä, ja että kaupunki sisällisten taisteluiden kautta, semminkin kun Ateenalaiset läheltä heitä väijyivät, joutuisi perikatoon. He eivät siis laskeneet häntä kaupunkiin, vaan kummatkin päättivät rauhassa odottaa tapahtumien menoa, toivoen että Ateenalaiset ja apuun rientäneet Lakedaimonilaiset keskenään joutuisivat taisteluun, arvellen itselleen olevan varmempaa silloin osoittautua ystäviksi voittajille. Mutta kun ei Brasidas päässyt kaupunkiin, palasi hän sotajoukkonsa luokse.

Päivän valjetessa saapuivat Boiootialaiset. He olivat jo ennenkuin saivat Brasidaan käskyn, aikoneet lähettää apua Megaraan sekä saapuneet Plataiaan. Kun nyt sanansaattaja tuli, niin he rohkaistuivat vielä enemmän ja palasivat, lähetettyään 2,200 raskasaseista ja 600 ratsumiestä apuun, sotajoukon enemmistöllä kotiin. Näiden saavuttua, oli Brasidaalla yhteensä 6,000 raskasaseista. Ateenalaiset raskasaseiset olivat asettuneet taistelun rintamaan, mutta heidän kevytaseisensa olivat hajallaan tasangolla. Boiootialaiset ratsumiehet tekivät äkkiarvaamatta hyökkäyksen viimemainituita vastaan ja ajoivat heidät pakoon aina rannalle saakka, sillä Megaralaiset eivät tätä ennen olleet mistään saaneet apua. Nyt asettui Ateenalainen ratsuväki heitä vastaan, ja pitkällinen ratsutappelu syntyi, jossa ei kumpikaan katsonut joutuneensa tappiolle. Sillä Ateenalaiset kyllä surmasivat Boiootialaisen ratsupäällikön ja osan Boiootialaisia, jotka olivat ratsastaneet aina Nisaian läheisyyteen asti, ryöstivät heiltä sotapuvut ja veivät mukanaan heidän kaatuneensa, jotka he kumminkin sopimuksen suojassa luovuttivat, jonka jälkeen he pystyttivät voitonmerkin. Mutta sotajoukot erosivat kuitenkin, kumpikaan saamatta ratkaisevaa voittoa, Boiootialaiset yhtyen kansalaisiinsa, Ateenalaiset palaten Nisaiaan.

Tämän jälkeen lähestyi Brasidas soturineen enemmän rantaa ja Megaran kaupunkia. He asettuivat sopivaan paikkaan, jossa he sota-asennossa pysyivät taistelematta, arvellen että Ateenalaiset ahdistaisivat heitä ja käsittäen Megaralaisten odottavan, mille puolelle voitto kallistuisi. Tämä näytti Peloponneesolaisista kahdessa suhteessa etuisalta: ensinkin he eivät olleet alottaneet taistelua eivätkä ehdoin tahdoin heittäytyneet vaaraan, vaan selvästi osottamalla kyllä olevansa valmiit puolustautumaan, voivat he ikäänkuin itsestään pitää itseänsä voittajina, ja samalla oli tämä heille toiselta puolin edullisinta Megaralaisiin nähden. Sillä jos he eivät ensinkään olisi esiintyneet taistelunhaluisina, niin heiltä voiton toivo tykkänään haihtuisi, mutta jos he joutuisivat tappiolle, olisi kaupunki samalla menetetty. Jos Ateenalaiset eivät haluaisi ryhtyä taisteluun, olivat he miekanlyönnittä saavuttaneet sen, minkä tähden he olivat saapuneet, niinkuin tapahtuikin. Ateenalaiset lähtivät kyllä ulos kaupungista ja asettuivat pitkien muurien eteen, mutta pysyivät liikkumatta, koska eivät vihollisetkaan hyökänneet esiin. Ateenalaisten päälliköt pitivät vaaraa heille itselleen suurempana, koska oli taisteltava lukuisampaa vihollista vastaan, joka jo taistelun alussa oli saavuttanut miltei täydellisen voiton heistä. Voittajina arvelivat he korkeintaan vallottavansa Megaran; joutuneina tappiolle he menettäisivät parahimmat raskasaseisensa; Peloponneesolaisten sotajoukon jokainen osasto niinkuin myöskin sen liittoväki sitävastoin oli valmis heittäytymään vaaraan. Kotvan aikaa pysyivät kumpaisetkin toistensa kimppuun hyökkäämättä, mutta vihdoin lähtivät ensin Ateenalaiset Nisaiaan, ja sitten Peloponneesolaiset lähtöpaikkaansa. Koska Ateenalaiset olivat karttaneet taistelua, rohkaistuivat pakolaisten Megarassa olevat ystävät suuresti ja aukaisivat portit Brasidaalle itselleen kuten ainakin voittajalle, ja toisten kaupunkien päälliköille, ja ryhtyivät keskusteluihin heidän kanssaan, jota vastoin Ateenan puoluelaiset olivat suuresti peloissaan.