Part 17

"Sanalla sanoen: jos noudatatte neuvoani, niin sekä menettelette oikein Mytileeneeläisiä vastaan että omaksi hyödyksenne. Jos teette toisin, niin ette kuitenkaan saa heiltä kiitollisuutta, vaan tuomitsette ennemmin sillä itsenne. Jos noitten kapina on oikeudenmukainen, niin teidän herruutenne on vääryyttä. Mutta jos te tästä huolimatta kuitenkin tahdotte hallita, niin täytyy teidän nyt myöskin oman etunne tähden vasten kohtuutta rangaista heitä, tahi on teidän luopuminen herruudestanne, ja eläminen rehellisinä ihmisinä rauhan helmassa".

"Rangaiskaa heitä siis, niinkuin he olisivat teitä rangaisseet. Päästyänne vaarasta, olkaa yhtä arat loukkaukselle, kuin ne, jotka teidät vaaraan ovat johtaneet. Miettikää tarkoin, miten he olisivat kohdelleet teitä, jos he olisivat päässeet voitolle, varsinkin kun he ovat loukkaamisen alkuunpanijat. Se, joka syyttä hyökkää toista vastaan, ahdistaa häntä lakkaamatta, koska on hyvin vaarallista jättää häntä voimiinsa; sillä se, jota syyttä loukataan, on päästyänsä vaarasta katkerampi vihollinen, kuin se, joka yhtä suuresti on loukannut toista."

"Älkää siis pettäkö itseänne: miettikää kuinka lähellä sortumistanne olette olleet heidän kauttansa, ja rangaiskaa heitä, kuten he ovat ansainneet, ja näyttäkää toisille liittolaisille sopiva esimerkki, että se, joka nousee kapinaan, rangaistaan kuolemalla. Kun he tämän näkevät, on teillä enemmän tilaisuutta taistella vihollisianne vastaan, eikä ole niin usein tarvis riidellä liittolaistenne kanssa."

Näin puhui Kleoon. Hänen jälkeensä esiintyi Eykrateen poika Diodotos, joka jo edellisessä kokouksessa oli vastustellut Mytileeneeläisten surmaamista, ja puhui seuraavin sanoin:

"Minä en ainakaan moiti niitä, jotka ovat asettaneet kysymyksen Mytileeneeläisistä uuden keskustelun alaiseksi, enkä liioin kiitä niitä, jotka moittivat, että tärkeistä asioista moneen kertaan neuvotellaan. Minä olen sitä mieltä, että löytyy kaksi suurinta vastustajaa viisaalle päätökselle: hätäily ja viha. Edellinen näistä tulee kevytmielisyydestä, toinen itsepäisyydestä ja typeryydestä."

"Se, joka väittää, etteivät sanat ole tekojen ilmottajia, on joko typerä, tahi tarkottaa omaa etuaan: typerä, jos luulee voivansa muulla lailla kuin sanoilla selitellä tulevia tapahtumia; omaa etuaan tarkottava, jos hän, ehdottaen jotakin häpeällistä, peläten ettei hän voi puolustaa huonoa asiaa pätevillä perusteilla, viekkailla syytöksillä koettaa pelottaa vastustajiansa ja kuulijoitansa. Pahimmat ovat kuitenkin ne, jotka syyttävät vastustajiansa, että he voitonhimosta käyttävät kaunopuheliaisuuttansa. Jos joku syytetään tietämättömyydestä, niin pidetään häntä typeränä, mutta ei epärehellisenä, jos hän joutuu tappiolle; mutta jos häntä syytetään epärehellisyydestä, niin hän joutuu epäluulon alaiseksi, joskin hän pääsee voitolle, mutta jos hän joutuu tappiolle, niin pidetään häntä sekä typeränä että epärehellisenä."

"Kaikesta tästä ei ole kaupungille mitään hyötyä. Sillä pelko vie siltä neuvonantajat, ja parasta olisi, jos semmoiset kansalaiset olisivat huonoja puhujia; silloin ei voitaisi houkutella valtiota harhatekoihin. Hyvä kansalainen ei saa pelottaa vastustajiansa, vaan esiintyä puolueettomasti, jos kohtakin hän puhuu paremmin. Viisas valtio taasen antakoon ainoastaan ansaitun kunnian hyvälle neuvonantajalle, mutta älköön liian suurta. Toiselta puolelta valtion ei tule rangaista sortuvaa puhujaa, vaan ei edes moittia häntä. Täten ei menestyvä puhuja enemmän kunnioituksen toiveessa halua puhua vasten omaatuntoaan, eikä onnistumatonkaan silloin koeta imarruksilla voittaa takaisin menetettyä arvoansa".

"Tässä suhteessa toimimme me päin vastoin. Mutta ei siinä kyllin: jos vaan luulemme, että joku puhuja esiintyy itsekkäisyydestä, niin emme, ainoastaan hänen otaksutun itsekkäisyytensä takia, ota hänen neuvojansa, olkootpa kuinka hyviä tahansa, kuuleviin korviin, joten me kaupungilta riistämme sen hyödyn, joka sillä tästä puheesta olisi ollut. Tästä seuraa, että suorin sanoin lausutut hyödylliset neuvot ovat yhtä epäluulonalaisia kuin haitalliset, jonkatähden sekä kelvottoman neuvonantajan on käyttäminen petosta, voittaaksensa kansalaiset puolellensa, että hyvän neuvonantajan täytyy valehdella saavuttaaksensa luottamusta. Pelkän viisastelemisen tähden on kaupunkimme ainoa, jossa ei voi julkisesti saada mitään hyvää aikaan ilman valetta. Sillä se, joka mutkitta tahtoo neuvoa hyvään, saa palkinnokseen epäluulon, että hän salaa hankkii itselleen jotakin etua".

"Tämmöisten olojen vallitessa, ja kun ovat kysymyksessä näin tärkeät asiat, tulee meidän puhujien olla pitkänäköisempiä, kuin te, jotka ainoastaan pintapuolisesti tarkastatte asioita. Sillä me olemme vastuunalaisia neuvoistamme, mutta te ette äänestyksestänne. Jos neuvonantaja ja sen noudattaja olisivat yhtä vastuunalaiset, niin tekin viisaammin tekisitte päätöksenne. Mutta nyt sitävastoin kannatte te vihaa sitä vastaan, joka teitä on kehottanut tekemään jotakin, joka ei onnistu, vaikka hänellä ei ole kuin yksi ääni, mutta ette teitä itseänne vastaan, vaikka teitä on useampia päättämässä".

"Astuessani esiin puhuakseni Mytileeneen asioista, en halua vastustella enkä liioin syyttää ketään; sillä tässähän ei ole kysymys heidän vääryyksistänsä, vaan on tarkoin punnitseminen, mikä meille on edullisinta. Joskin kohta myönnän heidän harjoittaneen paljon vääryyttä, niin en minä sentähden kehota surmaamaan heitä, ellei se olisi meille hyödyksi, yhtä vähän kuin tahtoisin, että heitä säästettäisiin, ellei siitä olisi meille hyötyä. Minusta meidän nyt on päättäminen ennemmin tulevaisuudesta, kuin nykyisyydestä. Mitä taasen tulee siihen, minkä Kleoon jyrkimmin vakuuttaa olevan hyödyllistä tulevaisuudessa, että nimittäin luopumisen halu vähenisi, jos sille määrättäisiin kuolemanrangaistus, niin minä puolestani olen vakuutettu, että tämmöisellä menettelyllä olisi aivan päinvastainen seuraus. Älkää antako Kleoonin kauniin puheen viehättää teitä hylkäämään minun hyödyllistä ehdotustani. Sillä teissä kuohuva viha Mytileeneeläisiä kohtaan voisi pian houkutella teitä pitämään hänen puhettansa oikeudenmukaisena. Meidän ei ole ikäänkuin käyminen käräjiä heitä vastaan, vaan neuvotteleminen miten meillä olisi heistä hyötyä."

"Valtiot määräävät ylipäätään kuolemanrangaistuksen paljonkin pienemmistä rikoksista, kuin kyseissä olevasta, mutta kumminkin houkuttelee onnistumisen toivo heittäytymään vaaraan, eikä kukaan ryhdy vaaranalaiseen toimeen, luullen ettei yritys häneltä onnistuisi. Ja mikä kaupunki kapinoitsisi luullen, etteivät sen omat sekä liittolaistensa avulla tehdyt valmistukset ole yritykseen riittäviä? Kaikkien ihmisten luonnossa on taipumus tehdä rikoksia sekä yksityisiä että valtiota kohtaan, eikä löydy lakia, joka voisi pidättää ihmisiä tästä, vaikka kohtakin on kovennettu rangaistuksia kaikin tavoin, jotta rikokset vähenisivät. Otaksuttavasti olivat rangaistukset muinoin suurimmistakin rikoksista lievemmät, mutta kun siitä huolimatta rikokset jatkuivat, niin aikaa voittaen määrättiin kuolemanrangaistus useimmissa tapauksissa. Ja kuitenkin tehdään yhä rikoksia. On siis joko keksittävä joku hirvittävämpi pelotus, tahi myönnettävä, ettei kuolemanrangaistuksestakaan ole mitään hyötyä."

"Kaikki ihmiset ovat taipuvaiset heittäytymään vaaraan. Puute tekee köyhät rohkeiksi, varallisuus taasen tekee kopeaksi ja voitonhimoiseksi, muut sattumat viettelevät ihmisiä voimallansa vaaroihin aina sen himon vaikutuksesta, joka kutakin ihmistä vallitsee. Ennen kaikkea ovat toivo ja himo vaikuttimina: himo tekee alotteen, toivo seuraa tätä. Himo keksii vehkeet, toivo lupaa menestystä, ja molemmat saattavat aikaan suurimpia onnettomuuksia, ja vaikka kohtakin näkymättömiä, ovat ne mahtavammat, kuin näkyvät vaarat. Näitten lisäksi vaikuttaa puolestansa myöskin menestyminen: sillä odottamaton menestys saapi heikommatkin heittäytymään vaaraan, puhumattakaan kaupungeista, koska niillä ovat kysymyksessä suurimmat edut: vapaus ja toisten hallitseminen, ja koska jokainen yksityinen useiden avustamana asettaa itsensä suunnattoman korkealle. Sanalla sanoen: mahdottomia uskoo ja suurta typeryyttä ilmaisee, jos luulee jonkun lain voimalla tahi jollakin muulla hirmulla voivansa estää himon valtaamaa ihmisluonnetta mielensä mukaan toimimasta."

"Älkää siis, luottaen kuolemanrangaistuksen voimaan, tehkö mitään epäviisasta päätöstä, älkääkä riistäkö kapinoitsijoilta toivoa katumiseen ja virheensä piakkaiseen hyvittämiseen. Sillä ottakaa huomioon, että tämmöisen katsantokannan vallitessa kapinoitseva kaupunki, kun se huomaa joutuvansa alakynteen, pyrkii sovintoon, kun se vielä kykenee maksamaan sotakulungit sekä vastedes veronsa. Mutta jos kuolemanrangaistus määrätään, ettekö luule, että jokainen kaupunki siinä tapauksessa paremmin varustautuu kapinaan kuin nyt, ja että se äärimmäisiin kestää piiritystä, jos on yhdentekevää, antautuuko se myöhään vaiko heti? Miten meille ei olisi haitallista kustantaa pitkällistä piiritystä sopimuksen viipymisen takia, ja saada käsiimme kaupunki hävitettynä ja siten menettää kaikki tulo siitä vastaisuudessa? Näistä tuloista lähtee kuitenkin voimamme vihollisia vastaan."

"Näin ollen, on meidän otettava vaari, ettemme ankarasti tuomitsemalla näitä rikollisia vahingoita itseämme, vaan että pidämme silmällä, miten hallussamme olevat kaupungit varojensa runsaudella olisivat meille hyödyksi. Meidän ei tule luottaa lakiemme ankaruuteen, vaan viisaaseen menettelyyn. Mutta me teemme päinvastoin, jos me kukistettuamme ennen vapaan ja sittemmin väkivallalla valloittamamme kaupungin, kun se luonnollisesti itsenäisyytensä puolesta nousee kapinaan, luulemme sen olevan rangaistavan mitä ankarimmin. Ei pidä ankarasti rangaista vapaita kapinoitsijoita, vaan tarkasti valvoa heitä, ennenkuin he nousevat kapinaan, ja varoa, ettei tämä ajatuskaan heissä synny. Kun olemme kukistaneet kapinan, on mitä pienin osa heistä pidettävä syyllisenä."

"Ajatelkaa siis, kuinka suunnattoman virheen te tekisitte, seuraamalla Kleoonin neuvoa. Tätä nykyä on kansa kaikissa kaupungeissa teille suosiollinen, eikä ole ottanut osaa ylimyksien kapinoihin, tahi jos se pakosta on sen tehnyt, niin se esiintyy vihamielisenä kapinan alkuunpanijoita kohtaan, ja mennessänne sotaan, on teillä liittolaisena kapinoitsevan kaupungin rahvas. Jos te nyt surmaatte Mytileeneen kansan, joka ei ensinkään ole ottanut osaa kapinaan, vaan päinvastoin, heti kun se sai aseet käsiinsä, vapaa-ehtoisesti jätti kaupungin teille, niin te ensinkin teette väärin surmaamalla hyväntekijänne, ja toiseksi teette te juuri sitä, mitä ylimykset mieluimmin tahtovat. Sillä nostaessaan kaupungit kapinaan, saavat he kansan heti puolellensa, koska te näytätte saman rangaistuksen kohtaavan väärintekijöitä kuin niitä, jotka eivät ole syypäitä rikokseen. Joskin he ovat rikkoneet, tulee meidän olla huolimatta siitä, jottei ainoa meille vielä jäänyt liittolainen tulisi meidän viholliseksemme. Paljoa hyödyllisempänä meidän valtamme ylläpitämiseksi pidän minä olla loukkauksista huolimatta, kuin oikeudenmukaisesti surmata niitä, joita ei pitäisi surmata. Tuo Kleoonin rangaistuksen oikeudenmukaisuus ja hyödyllisyys eivät millään muotoa sovellu yhteen."

"Ymmärrätte siis minun neuvoni olevan paremman, jonka tähden kehoitan teitä ilman mitään hemmottelua tahi arkuutta, joita minä puolestani kovasti vastustan, vaan ainoastaan ilmituotujen syiden nojalla ja kylmäverisesti tuomitsemaan ne Mytileeneeläiset, jotka Pakees on tänne lähettänyt. Mutta sallikaa toisten rauhassa asua kaupungissansa. Sillä tämä on sekä hyvä tulevaisuudessa että nyt jo pelottava vihollisille. Se, joka tekee viisaan päätöksen, on voimakkaampi vihollisia vastaan, kuin se, joka, vaikka kohtakin väkevä, tekee ajattelemattoman hyökkäyksen."

Täten puhui Diodotos. Kun Ateenalaiset olivat kuulleet nämät tykkänään vastakkaiset lausunnot, syntyi heidän keskenään erimielisyys, ja äänestyksessä saivat molemmat mielipiteet melkein yhtä paljon kannatusta, mutta Diodotoksen ehdotus pääsi kuitenkin voitolle. Heti lähetettiin kiireesti menemään toinen kolmisoutulaiva, jottei vuorokautta ennen lähetetty laiva ennättäisi varemmin perille, ja kaupunkia hävitettäisi. Koska Mytileeneen lähettiläät olivat varustaneet laivan viinillä ja jauhoilla sekä luvanneet suuremmoisia palkinnoita, jos se saavuttaisi toisen, niin kiiruhtivat merimiehet matkaa semmoisella innolla, että soutaessaan söivät viiniin ja öljyyn kastettuja jauhoja, ja että miehistöstä osa vuorostaan nukkui, kun toinen osa souti. Kun onneksi vastatuuli ei kohdannut heitä, ja koska edellinen laiva luonnottoman tehtävänsä takia ei pitänyt kiirettä, jotavastoin tämä kulki näin suurella nopeudella, niin edellinen ennätti ainoastaan sen verran ennen saapua perille, että Pakees sai käskyn lukeneeksi ja oli panemaisillaan sen toimeen, kun toinen ennätti perille ja esti hävittämisen. Näin lähellä oli Mytileenee perikatoansa.

Ne miehet taasen, jotka Pakees oli lähettänyt kapinan alkuunpanijoina, mestattivat Ateenalaiset Kleoonin kehotuksesta. Niitä oli hiukan toista tuhatta. Ateenalaiset revittivät myös Mytileeneen muurit ja ottivat haltuunsa heidän laivansa. Lesbolaisille ei määrätty mitään veroa, mutta heidän maansa, paitsi Metymneeläisten, jaettiin 3,000 osaan, joista 300 pyhitettiin jumalille, ja muitten osien omistajiksi määräsivät Ateenalaiset arvan mukaan omia kansalaisiansa. Maksamalla näille joka osasta kaksi minaa vuodessa, saivat Lesbolaiset viljellä maatansa. Ateenalaiset ottivat niin ikään haltuunsa ne mannermaan kaupungit, jotka olivat Mytileeneeläisten vallan alaisia. Tästä lähtien kuuluivat siis nämät Ateenalaisille. Sellaiset olivat tapahtumat Lesboksessa.

Samana kesänä tekivät Ateenalaiset Lesboksen anastamisen jälkeen Nikeeratoksen pojan Niikiaan johdolla retken Minooan saareen, joka sijaitsee Megaran edustalla. Megaralaiset olivat tänne rakentaneet tornin, jota he käyttivät vartiohuoneena. Koska tämä oli lähempänä Ateenaa kuin Buudoros ja Salamis, tahtoi Niikias tähän asettaa vartiopaikan, josta hän voisi estää Peloponneesolaisia sieltä salaa purjehtimasta kolmisoutu- ja rosvolaivoilla, kuten tähän saakka olivat tehneet, niinkuin myöskin purjehtimasta Megaraan. Piirityskoneilla ensin valloitettuansa kaksi Nisaian merenpuolista linnaa ja täten avattuansa merenkulun saaren ja mannermaan välillä, rakensi hän linnoituksen myöskin mannermaan puolelle, siihen paikkaan missä matalan veden yli olisi voinut tulla avuksi siltaa myöten saarelle, joka ei ollut kaukana mannermaasta. Kun tämä kaikki muutamassa päivässä oli saatu aikaan, rakensi hän myöhemmin myöskin saarelle linnoituksen, johon hän jätti miehistön, ja palasi sotajoukkoineen kotia.

Samoihin aikoihin sinä kesänä antautuivat Plataialaiset, koska heiltä loppuivat muonavarat, eivätkä he enää voineet kestää piiritystä, Peloponneesolaisille seuraavalla tavalla. Viimeksimainitut tekivät heidän muurejansa vastaan hyökkäyksen, jota Plataialaiset eivät voineet torjua. Vaikka kohtakin Lakedaimonilainen päällikkö hyvin tunsi heidän heikkoutensa, ei hän kuitenkaan tahtonut valloittaa kaupunkia rynnäköllä. Niin oli hänelle käsketty Lakedaimonista, jottei Plataiaa tarvitsisi luovuttaa, koska se olisi vapaa-ehtoisesti antaunut, jos tehtäisiin rauha Ateenan kanssa ja sovittaisiin, että sodassa valloitetut kaupungit olisivat jätettävät takaisin. Lakedaimonilainen päällikkö lähetti sentähden heidän luoksensa airuen ilmottamaan, että jos jättäisivät kaupungin vapaaehtoisesti Lakedaimonilaisille ja alistuisivat heidän tuomionsa alle, rikolliset rangaistaisiin, mutta ei ketään tutkimatta. Näin puhui airut. Plataialaiset jättivät kaupungin, sillä he olivat jo vallan ahtaalla. Heitä ylläpitivät Peloponneesolaiset moniaita päiviä, kunnes tuomarit, viisi miestä, tulivat Lakedaimonista. Saavuttuansa he eivät tehneet mitään syytöstä, vaan kutsuivat Plataialaiset eteensä ja kysyivät heiltä, olivatko he osottaneet mitään hyvää Lakedaimonilaisille tahi heidän liittolaisillensa sodan kestäessä. Plataialaiset pyysivät saada vastata pitemmälti ja asettivat puolustajiksensa Asoopolaoksen pojan Astymakoksen ja Aeimneestoksen pojan Lakoonin, joka oli Lakedaimonilaisten kestiystävä. Nämät esiintyivät ja puhuivat seuraavasti:

"Me olemme luovuttaneet kaupunkimme teille luullen, että meidät asetettaisiin laillisen tuomioistuimen eteen, eikä tämmöisen, ja me suostuimme hyväksymään teidät tuomareina, kuten vielä nytkin teemme, jotta meidät tuomittaisiin puolueettomasti. Mutta nyt me pelkäämme, että kumpaisessakin tapauksessa olemme erehtyneet. Sillä arvattavasti tulemme me tässä taistelemaan hengestämme, ettekä te tule olemaan puolueettomia, päättäen siitä, ettei meitä vastaan ole tehty mitään syytöstä, johon voisimme vastata, vaan että omasta pyynnöstämme olemme saaneet sananvuoron. Koska kysymys on lyhyt, niin todenmukainen vastaus langettaa meidät, valheellinen taasen todistettaisiin vääräksi. Kaikin puolin pulassa on meidän kuitenkin pakko puhua; sillä varmemmalta näyttää puhua, kuin olla puhumatta. Jos ei lausuttaisi sanaakaan tämmöisten asianhaarain vallitessa, niin voisi otaksua, että olisimme tulleet pelastetuiksi, jos olisi sana sanottu. Sitäpaitsi on meidän vaikea saada teitä uskomaan sanojamme; sillä jos me olisimme outoja toisillemme, niin voisimme tuoda esiin todistuksia puolustukseksemme; mutta nyt on meidän puhuminen teille, jotka tunnette kaikki seikat. Me emme pelkää, että syytätte meitä siitä, että meidän ansiomme olisivat teidän ansioitanne vähemmät, vaan että te olette kutsuneet meidät kuuntelemaan muitten mieliksi jo langetettua tuomiota."

"Kuitenkin tahdomme osottaa käytöksemme Teebalaisia kohtaan ja muistuttamalla, mitä hyvää olemme tehneet teille muille Helleeneille, koettaa taivuttaa teidän mieltänne."

"Tuohon lyhyeen kysymykseen, olemmeko me tehneet hyvää tässä sodassa Lakedaimonilaisille ja heidän liittolaisillensa, vastaamme me, että te, jos pysytte vihollisina, ette ole kärsineet mitään vääryyttä, jos teitä ei ole kohdeltu ystävällisesti. Mutta jos katsotte itsenne ystäviksi, niin olette te itse ennemmin tehneet väärin ryhtymällä sotaan meitä vastaan. Rauhan kestäessä sekä taistelussa Meedialaisia vastaan olemme me esiintyneet kunnon miehinä; sillä emme ole ensimmäisinä rikkoneet rauhaa, ja taistelussa Hellaan vapauden puolesta olimme me ainoat Boiootialaiset. Ja vaikka olemme mannermaalaisia, taistelimme me Artemisionin meritappelussa, ja taistelussa omassa maassamme avustimme me teitä ja Pausaniasta, kuten me myöskin olemme voimiemme mukaan ottaneet osaa kaikkiin senaikuisiin taisteluihin, joihin Helleenit joutuivat. Ja kun suuri pelko valtasi Spartan, maanjäristyksen jälestä kapinoitsevien Heilootain Itoomee-vuorelle asettumisen johdosta, lähetimme me teille avuksi kolmannen osan sotajoukostamme. Tätä teidän, Lakedaimonilaisten, ei pitäisi unhoittaa."

"Tämmöisinä kehumme me muinoin esiintyneemme tärkeimmissä tapauksissa, vihollisiksi vasta myöhemmin jouduimme, johon te olette syypäät. Sillä kun me, Teebalaisten hyökätessä meidän kimppuumme, pyysimme päästä teidän liittoonne, niin te ette ottaneet meitä vastaan, vaan käskitte meidän kääntyä Ateenalaisten puoleen, koska olivat lähimpinä, jotavastoin sanoitte itse olevanne liian etäällä. Sodan kestäessä te ette ole kärsineet, ettekä tule kärsimään mitään pahaa meidän puoleltamme. Jos me emme teidän käskystänne ole tahtoneet luopua Ateenalaisista, niin emme ole tehneet väärin. Sillä nämät avustivat meitä Teebalaisia vastaan, kun te meidät hylkäsitte, eikä olisi ollut kaunista luopua heistä, semminkin kun he olivat osottaneet ystävyyttä meille ja pyynnöstämme ottaneet meidät liittolaisikseen, vaan oikein oli alttiisti noudattaa heidän käskyjänsä. Jos se, mitä kumpikin teistä määrää liittolaisensa tekemään, ei ole kunnon tekoa, niin eivät käskyn noudattajat siitä vastaa, vaan ne, jotka saattavat heidät väärin tekemään."

"Teebalaiset ovat monasti muutenkin meitä loukanneet, ja heidän viimeisen vääryytensä te tunnette, jonka tähden me olemme tässä pulassa. Sillä kun he rauhan kestäessä ja vieläpä kuukausjuhlana valloittivat kaupunkimme, olemme me luonnollisesti heille tämän kostaneet kaikkien ihmisten oikeaksi tunnustamaa lakia seuraten, jonka mukaan on oikeus torjua päältään hyökkäävä vihollinen, eikä ole oikein, että me heidän tähtensä tulemme kärsimään. Jos te katsotte oikeaksi sen, mikä teille tällä hetkellä on hyödyllistä ja Teebalaisten vihamielisyyttä tyydyttävää, niin ette näytä olevanne puolueettomia tuomareita, vaan enemmän pitävänne silmällä omaa etuanne. Joskin he nyt näkyvät olevan hyödyllisiä, niin olimme me ja muut Helleenit teille paljoa hyödyllisemmät silloin, kun olitte suurimmassa vaarassa. Nyt te uhkaatte meitä; mutta siihen aikaan, jolloin barbari koetti tehdä meidät kaikki orjiksi, olivat nuo hänen puolellansa. Oikeudenmukaista on panna meidän nykyinen hairahduksemme, jos se on hairahdus, vastapainoksi silloiselle alttiudellemme, ja silloin kyllä huomaatte alttiutemme paljoa suuremmaksi, kuin hairahduksemme, ja varsinkin semmoiseen aikaan, jolloin oli harvinaista, että joku Helleeni kunnollaan vastusti Kserkseen sotavoimia, ja jolloin niitä suuresti kiitettiin, jotka eivät barbarin hyökätessä maahan katsoneet omaa etuansa, vaan mieluummin vaaroja kestäen tavottelivat yhteistä hyvää. Me, joita näiden joukossa kunnioitettiin ensimmäisinä, saamme nyt pelätä, että joudumme perikatoon näiden samojen avujen tähden, koska oikeudenmukaisesti olemme liittoutuneet Ateenalaisiin mieluummin, kuin voitonpyynnöstä teihin. Kumminkin täytyy pitää samaa mielipidettä samoista asioista, eikä saa pitää edullisena muuta kuin, että teillekin nykyhetkenä on etuisaa olla vakaasti kiitollisia uskollisille liittolaisillenne."

"Muistakaa, että useimmat Helleenit pitävät teitä kunnollisuuden esikuvina. Jos te kohtuuttomasti päätätte meistä, niin varokaa, ettei teitä, ylistettyjä miehiä, moitita nuhteettomien miesten kohtuuttomasta tuomitsemisesta sekä siitä, että yhteisiin pyhäkköihin ripustatte meiltä, Hellaan hyväntekijöiltä, otetuita saaliita. Sillä tämä teidän, kunnon miesten, nuhteettomista miehistä langettama tuomio ei tule olemaan salassa. Hirmuiselta tuntuu, että Lakedaimonilaiset hävittäisivät Plataian, ja että Teebalaisten mieliksi koko Helleenikunnasta pyhitte pois sen kaupungin, jonka nimen sen urhollisuuden tähden esi-isänne piirsivät Delfoin kolmijalkaan. Siihen määrin onnettomiksi olemme nyt joutuneet, me, jotka Meedialaisten voittaessa jouduimme perikatoon, että nyt teidän, muinaisten parasten ystäviemme, kautta joudumme Teebalaisten valtaan, ja että olemme joutuneet äärimmäisen vaaran alaisiksi, nimittäin että me, jos emme olisi antautuneet, olisimme kuolleet nälkään, tahi nyt tuomitaan kuolemaan. Ja me Plataialaiset, jotka voimiemme mukaan olemme harrastaneet Helleenien parasta, työnnetään hyljättyinä ja avustamattomina pois kaikkien Helleenien yhteydestä. Eikä yksikään entisistä liittolaisistamme meitä auta, ettekä edes tekään, Lakedaimonilaiset, ainoa toivomme, näy olevan luotettavia."