Part 16

Kun kaikki oli valmiina, odottivat nämät, kunnes tuli sateinen ja tuulinen yö ilman kuunvaloa, ja läksivät ulos kaupungista niitten johdolla, jotka olivat keinon keksineet. Ensin kulkivat he haudan yli, joka heitä ympäröi; sitten lähestyivät he vihollisten muuria vartijain huomaamatta, jotka pimeyden takia eivät nähneet heitä eivätkä kuulleet heidän askeleitaan vastatuulessa. He kulkivat myöskin suuresti erillänsä toisistansa, jotteivät heidän aseensa sattuisi koskemaan toisiinsa ja siten herättäisi huomiota. Heillä oli keveä puku ja kenkä ainoastaan vasemmassa jalassa, jotteivät luiskahtaisi savessa. Kahden tornin välissä lähestyivät he rintasuojia, tietäen että ne olivat tyhjiä, etunenässä tikapuitten kantajat, jotka nostivat ne pystyyn. Sitten seurasi 12 miekalla ja rintahaarniskalla varustettua miestä, joita johti Koroiboksen poika Ammeas, joka myös ensimmäisenä nousi muurille. Hänen jälestänsä nousi kuusi miestä kumpaiseenkin torniin. Näitä seurasi toiset keihäisillä keveästivarustetut, joitten kilpiä toiset miehet heidän takanansa kantoivat, jotta he helpommin kulkisivat, ja näitten piti ojentaa heille kilvet vihollisia lähestyttäessä.

Kun jo suurin osa heistä oli päässyt muurille, huomasivat heidät vartijat torneista. Kun nimittäin eräs Plataialainen tarttui rintasuojaan, irtausi tiili, jonka pudotessa syntyi jyrinä. Heti nousi tästä huuto, ja sotilaat kiiruhtivat muurille, tietämättä pimeän yön ja myrskyn takia, mistä syystä melu oli syntynyt. Samalla hyökkäsivät kaupungissa olevat Plataialaiset, jottei pakenevia huomattaisi, Peloponneesolaisten muuria vastaan päinvastaisella suunnalla siitä, missä toiset koettivat päästä yli muurin. Piirittäjät melusivat liikkumatta paikaltaan, eikä kukaan uskaltanut jättää vartiopaikkaansa, koskei voinut arvata, mitä oli tapahtumaisillaan. Ne 300 heistä, joitten piti kiiruhtaa apuun tarvittaessa, riensivät muurin ulkopuolelle sinne, mistä huuto kuului. Tulimerkkejä vihollisuuksien ilmottamiseksi sytytettiin Teebaihin päin. Mutta Plataialaiset sytyttivät myöskin useampia, jo ennaltaan valmistettuja tulisoihtuja muureille, joten viholliset epävarmoina tulisoihtujen merkityksestä, luullen tapahtumia toisenlaisiksi kuin olivatkaan, eivät rientäneet apuun, ennenkuin ulospyrkijät olivat päässeet pakoon ja pelastuneet.

Sillä välin olivat ulospyrkivät Plataialaiset, niin pian kuin ensimmäiset pääsivät muurille, surmanneet vartijat ja valloittaneet molemmat tornit. He vartioivat tornien läpikäytäviä, niin ettei kukaan päässyt apuun. He pystyttivät tikapuita muurilta torneja vastaan ja auttoivat täten useampia kansalaisistaan nousemaan muurille. Pakolaiset heittelivät ylhäältä ja alhaalta vihollisia keihäillä, siten estäen apuun rientäviä. Useimmat heistä nostivat pystyyn lukuisia tikapuita, työnsivät alas rintasuojat ja nousivat tornien väliselle muurille. Sitä myöten kuin joku pääsi muurin yli, asettui hän haudan partaalle ja ahdisti sieltä nuolilla ja keihäillä niitä, jotka pyrkivät apuun muurille estämään ylimenoa. Kun kaikki olivat päässeet yli, tunkeutuivat torneissa olleet miehet vaivalla viimeisinä haudalle, ja samalla saapuivat nuot 300 Peloponneesolaista heitä vastaan, tulisoihdut kädessä. Haudan partaalla seisovat Plataialaiset huomasivat heidät ensin, seisoessaan varjossa, ja ampuivat heitä suojattomiin paikkoihin nuolilla ja keihäillä, jotavastoin he itse, seisoen pimeässä, vähemmin olivat näkyvissä soihtujen lakia. Näin pääsivät viimeisetkin Plataialaiset yli haudan, jos kohtakin suurella vaivalla ja ponnistuksilla. Sillä jää, joka oli muodostunut, ei kantanut, vaan oli vedensekainen, ja yöllä itätuulella satanut runsas vesi oli täyttänyt haudan siihen määrin, että hädin tuskin pääsivät yli, kahlaten kaulaa myöten. Pako onnistui siis suureksi osaksi myrskyilman avulla.

Päästyänsä haudasta kulkivat Plataialaiset kokoontuneina Teebaihin vievää tietä, pitäen Androkrateen pyhäkköä oikealla puolella, ja kulkien Androkateen pyhäkön vasempaa puolta, arvellen Peloponneesolaisten vähimmin luulevan heidän kääntyneen vihollisiin päin. He näkivätkin näitten soihdut kädessä kiiruhtavan pitkin Kitairoonin ja Dryoskefalain kautta Ateenaan johtavaa tietä. Plataialaiset kulkivat kuusi, ehkä seitsemän stadiota Teebain tiellä, kääntyivät sitten vuorelle päin vievää tietä Erytraihin ja Hysiaihin, ja kun pääsivät vuoristoon, pakenivat he Ateenaan, luvultaan supistuneina 212 mieheen. Sillä muutamat heistä olivat palanneet kaupunkiin, ennenkuin päästiin yli haudan, ja yksi nuolenampujista oli joutunut vihollisten käsiin ulkohaudan partaalla. Peloponneesolaiset taukosivat ajamasta takaa ja palasivat takaisin paikoillensa. Koska kaupunkiin jääneet Plataialaiset eivät tietäneet, mitä oli tapahtunut, vaan takaisin palanneitten kertomuksen mukaan luulivat, ettei yksikään ollut elossa ulospyrkijöistä, lähettivät he airuen päivän tullessa sopimaan kaatuneitten korjaamisesta, mutta kun he saivat kuulla asian oikean laidan, niin he peruuttivat tämän tuumansa. Täten pelastuivat Plataian miehet kiipeämällä muurin yli.

Lopulla tätä talvea lähetettiin Lakedaimonilainen Salaitos laivalla Mytileeneeseen. Purjehdittuansa Pyrraan, kulki hän sieltä jalkaisin joen uraa myöten, ja pääsi salaa Mytileeneeseen, kiipeämällä muurin yli. Hän ilmoitti kaupungin vallanpitäjille, että hyökkäys tehtäisiin Attikaan, ja että samalla 40 laivaa lähetettäisiin heidän avuksensa, niinkuin myöskin että hän edeltäkäsin oli lähetetty näitten seikkojen tähden ja pitämään huolta myöskin muista asioista. Tästä rohkaistuina, jättivät Mytileeneeläiset sikseen tuumansa sopia Ateenalaisten kanssa. Tähän loppui tämä talvi ja samalla neljäs vuosi sitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.

Lähetettyänsä seuraavana kesänä Alkidaan johdolla 42 laivaa Mytileeneeseen, hyökkäsivät Peloponneesolaiset liittolaisineen Attikaan, jotta Ateenalaiset, kahdelta puolen ahdistettuina, eivät voisi hätyyttää Mytileeneeseen purjehtivia laivoja. Tämän hyökkäyksen johtajana oli vielä alaikäisen Pausanias kuninkaan, Pleistoanaksin pojan, asemasta hänen setänsä, Kleomenes. Lakoonikalaiset hävittivät ennen hävitettyjä paikkoja Attikassa, jos niihin oli jotakin kasvanut, ja niitä, joita he olivat säästäneet edellisillä hyökkäyksillään. Tämä hyökkäys oli toisen hyökkäyksen jälestä vaikein Ateenalaisille. Sillä Peloponneesolaiset, alituisesti odottaen saavansa kuulla jotakin Lesboksesta laivastonsa toimesta, jonka he luulivat jo sinne saapuneen, hävittivät laajalti aluetta. Mutta kun ei mitään tämmöisiä tietoja heille tullut, ja kun muona rupesi puuttumaan, läksivät he paluumatkalle ja erosivat kukin omaan kaupunkiinsa.

Kun laivat eivät saapuneet Peloponneesoksesta ja muonavarat olivat vähissä, oli Mytileeneeläisten pakko ryhtyä keskusteluihin Ateenalaisten kanssa. Tähän vaikutti myöskin seuraava tapaus. Koska Salaitoskaan ei enää toivonut laivojen saapuvan, asesti hän tähänasti aseettoman väestön, tehdäkseen hyökkäyksen Ateenalaisia vastaan. Mutta kun väestö oli saanut aseet käsiinsä, niin se ei enää totellut päälliköitä, vaan kokoontui ja vaati, että varakkaat toisivat esille ruokavaransa ja jakaisivat ne kaikkien kesken; muuten uhkasivat he itse antautua keskusteluihin Ateenalaisten kanssa jättääksensä kaupungin heidän haltuunsa.

Kun kaupungin vallanpitäjät tajusivat, etteivät he voineet hillitä kansaa, ja että he joutuisivat vaaraan, jos he suljettaisiin pois sopimuksista, myöntyivät he sopimuksiin Pakeen ja hänen sotaväkensä kanssa, joissa suostuttiin, että Ateenalaisten olisi oikeus menetellä Mytileeneeläisten kanssa, miten halusivat, ja että Mytileeneeläiset laskisivat Ateenalaista sotaväkeä kaupunkiinsa, niinkuin myöskin että Mytileeneeläiset toimittaisivat lähetystön Ateenaan asiaansa selittämään. Kunnes lähettiläät palaisivat, ei Pakees saisi vangita eikä orjaksi tehdä eikä mestauttaa ketään Mytileeneeläistä. Tämänkaltainen oli tämä sopimus. Ne Mytileeneeläiset, jotka olivat Lakedaimonilaisten hartaimmat puoluelaiset, pelästyivät suuresti, ja asettuivat, kun Ateenalaiset tulivat kaupunkiin, sopimuksesta huolimatta, alttareille. Pakees sai heidät kumminkin jättämään alttarit, luvaten olla kohtelematta heitä mitenkään vihamielisesti, ja lähetti heidät Tenedokseen, kunnes Ateenalaiset päättäisivät heidän kohtalostansa.

Ennenmainituilla 40 laivalla olevat Peloponneesolaiset, joitten kiiruusti piti saapua Lesbokseen, kuluttivat paljon aikaa, purjehtiessaan Peloponneesoksen ympäri, ja hidastelivat muutenkin matkallaan. He pääsivät salaa Ateenan asukkailta aina Deelos-saarelle, mutta saivat kuulla Mytileeneen antaumisesta vasta saavuttuansa Ikaros- ja Mykonos-saarten läheisyyteen. Haluten saada varmat tiedot tästä, purjehtivat he Erytraian Embatoniin, johon he saapuivat seitsemän päivää Mytileeneen antautumisen jälkeen. Saatuansa täällä varmat tiedot, neuvottelivat he silloisesta asemasta. Tässä neuvottelussa puhui Eeliläinen Teutiaplos seuraavin sanoin:

"Alkidas ja läsnäolevat Peloponneesolaiset päälliköt! Minusta meidän on purjehdittava suoraa päätä Mytileeneeseen, ennenkuin sinne ennättää tieto meidän tulostamme. Sillä todenmukaisesti yllätämme me nuo miehet, jotka juuri ovat vallottaneet kaupungin, hyvin vähän varuillansa, varsinkin merelle päin, josta he vähimmin pelkäävät vihollisten hyökkäävän heidän kimppuunsa, ja joka juuri muodostaa paraan voimamme. Luultavaa on niinikään, että heidän maasotaväkensäkin on huolimattomasti hajoitettu taloihin, kuten ainakin voittajien tapana on. Jos me siis äkkiarvaamatta hyökkäämme yöllä, toivon minä, että me kaupungissa olevien ystäviemme avulla saamme sen käsiimme. Älkäämme peräytykö vaaran edestä: tässähän on kysymys yllätyksestä. Se päällikkö, joka, itse varuillansa, rohkeasti hyökkää vihollista vastaan, voi olla varma voitosta."

Näitä hänen neuvojansa Alkidas ei ottanut kuuleviinsa korviin. Muutamat Joonialaiset pakolaiset ja laivastolla olevat Lesbolaiset kehoittivat puolestansa häntä, koska tuo yritys hänen mielestänsä oli liian vaarallinen, valloittamaan jonkun Joonian kaupungin tahi Aioliksen Kymeen, jotta hän lähtien täältä voisi nostaa Joonian kapinaan, joka hänelle varmaankin onnistuisi, koska hän kaikille muka olisi tervetullut. Täten hän riistäisi Ateenalaisilta rikkaimman tulolähteen, ja heille koituisi suuria kustannuksia, jos purjehtisivat heitä vastaan. Kehottajat luulivat myöskin voivansa saada Pissuutneen heihin liittoutumaan. Tätäkään ehdotusta ei Alkidas hyväksynyt, vaan piti lujasti kiinni aikomuksestansa mitä nopeimmin palata takaisin Peloponneesokseen, koska oli tullut liian myöhään Mytileeneeseen.

Lähdettyänsä Embatonista, purjehti hän pitkin rantaa ja ankkuroi Myonneesoksen edustalla Teeiolaisten maassa. Täällä surmautti hän merellä otetut vangit suurimmaksi osaksi. Kun hän sitten saapui Efesokseen, tuli hänen puheillensa Samolaisten lähettiläitä Anaiasta, jotka nuhtelivat häntä hänen rumasta tavastaan vapauttaa Hellasta, hän kun surmasi miehiä, jotka eivät olleet nostaneet kättänsä heitä vastaan eivätkä esiintyneet vihollisina, vaan pakosta olivat olleet Ateenalaisten liittolaisina; että hän, jos ei muuttaisi menetystapaansa, ei saattaisi juuri monta vihollista ystävyyteen, vaan päinvastoin tekisi useammat ystävistä vihollisiksi. Hän seurasi heidän neuvoansa ja päästi menemään ne Kiolaiset, jotka vielä olivat hänen vallassaan, sekä moniaita toisia. Sillä nähtyänsä laivat, eivät asukkaat paenneet, vaan lähestyivät niitä päinvastoin, luullen niitä Attikalaisiksi, koska he eivät voineet otaksua, että Peloponneesolaiset, Ateenalaisten ollessa herroja merellä, purjehtisivat Jooniaan.

Efesoksesta purjehti Alkidas kiiruumman kautta ikäänkuin paeten. Hänet olivat huomanneet Salaminia ja Paralos laivat hänen ankkurissa ollessaan Klaroksen edustalla, kun ne sattuivat tulemaan Ateenasta. Peläten että häntä ajettaisiin takaa, purjehti hän aavalle merelle päättäen, ettei hän vapaaehtoisesti poikkeaisi mihinkään satamaan, ennenkuin Peloponneesoksessa. Pakeelle ja Ateenalaisille tuli sanoma tästä sekä Erytraiasta että muualtakin. Koska Joonia oli linnoituksia vailla, syntyi suuri pelko, että Peloponneesolaiset, jos kohtakaan eivät aikoisi viipyä siellä, purjehtiessansa hyökkäisivät hävittämään kaupunkeja. Paralos ja Salaminia ilmoittivat itse nähneensä laivat lähellä Klarosta. Pakees lähti heti ajamaan heitä takaa ja seurasi heitä Patmos-saarelle asti. Kun hän ei ollut saavuttanut vihollisia merellä, oli hän hyvillään, ettei ollut tarvinnut leiriytyä, vartioidaksensa ja saartaaksensa heitä.

Purjehtiessaan takaisin poikkesi hän Notion nimiseen Kolofoonilaiseen kaupunkiin, jossa Kolofoonilaiset silloin asuivat, sittenkun ylempänä sijaitsevan kaupungin olivat vallottaneet Itamanes ja barbarit, jotka yksityiset kansalaiset kapinan syttyessä olivat kutsuneet kaupunkiin. Tämä valloitus tapahtui melkein Peloponneesolaisten toisen kerran hyökätessä Attikaan. Pakolaiset, jotka olivat asettuneet Notioniin, joutuivat taasen keskenänsä riitaan. Osa näistä sai avuksensa Arkadialaisia ja barbareja, joilla he miehittivät linnan, ja niihin yhtyivät Kolofoonilaisten yläkaupungista tulleet Meedialais-ystävät, pitäen hallituksen käsissään. Toiset taas pakenivat salaa ja anoivat Pakeelta apua. Tämä pyysi linnassa olevien Arkadialaisten päällikön, Hippiaan, puheellensa luvaten viedä hänet elävänä ja vahingoittumattomana takaisin linnaan, jos hänen ehdotuksensa ei olisi Hippiaan mieleen. Linnan päällikkö menikin hänen luoksensa; mutta Pakees pidätti hänet, häntä kuitenkaan kahlehtimatta. Sitten hyökkäsi hän äkkiarvaamatta linnaa vastaan, valloitti sen ja surmautti kaikki siellä olevat Arkadialaiset ja barbarit. Hippiaan vietti hän lupauksensa mukaan linnaan, otatti hänet kiinni, hänen astuttuansa sisään, ja ammutti hänet nuolilla kuoliaaksi. Notionin jätti hän sitten niille Kolofoonilaisille, jotka eivät olleet Meedialais-ystäviä. Myöhemmin lähettivät Ateenalaiset Notioniin siirtolaisia ja antoivat sille oman heidän lakiensa mukaisen hallitusmuodon, kooten sinne kaikki muissa kaupungeissa asuvat Kolofoonilaiset.

Palattuansa Mytileeneeseen, valloitti Pakees Pyrran ja Eresoksen. Hän otti kiinni Lakedaimonilaisen Salaitoksen, joka piileili kaupungissa, ja lähetti Ateenaan hänet ja Tenedoksessa vankeudessa olevat Mytileeneeläiset niinkuin myöskin kaikki ne, jotka hänestä näyttivät olevan kapinaan syypäät. Hän lähetti pois suurimman osan sotaväkeänsä. Itse jäi hän, luonansa pieni osa sotaväkeä, Mytileeneeseen, järjestäen asiat siellä ja koko Lesboksessa, kuten hänestä näkyi soveliaalta.

Kun Salaitos ja toiset vangit olivat saapuneet Ateenaan, mestattiin Salaitos, vaikka kohta hän muun muassa lupasi poistaa Peloponneesolaiset Plataiasta, jota he yhä vielä piirittivät. Toisista vangeista pitivät he neuvottelua, jolloin he vihoissansa eivät ainoastaan päättäneet surmata vallassaan olevia vankeja, vaan myös tappaa kaikki täysi-ikäiset Mytileeneeläiset ja tehdä lapset ja vaimot orjiksi. Ateenalaiset julmistuivat sitä suuremmin heidän luopumisestansa, koska Mytileeneeläisiä ei milloinkaan oltu kohdeltu alamaisina, ja Peloponneesolaiset laivat kiihdyttivät heitä vielä enemmän, nämät kun olivat rohjenneet tulla Joonialaisille avuksi. Tästä päättivät he, että kapinaa jo kauan oli haudottu. Sentähden lähetettiin kolmisoutulaiva Pakeen luokse ilmoittamaan päätöksestä, että hän heti surmauttaisi Mytileeneeläiset. Mutta jo seuraavana päivänä katuivat he päätöstänsä, koska nyt pitivät raakana ja julmana hävittää koko kaupungin, jottei kukaan syyllinen pääsisi rangaistuksesta. Kun Mytileeneeläiset lähettiläät ja heille suosiolliset Ateenalaiset huomasivat tämän, saattoivat he vallanpitäjät panemaan asian uuden keskustelun alaiseksi. Nämät myöntyivät siihen sitä mieluisammin, koska näkivät suurimman osan kaupunkilaisista haluavan päästä uudelleen tästä asiasta äänestämään. Kokoontuneen kansan edessä lausuttiin eri mielipiteitä. Muitten muassa esiintyi Kleaineteksen poika Kleoon, joka juuri oli saanut aikaan edellisen päätöksen Mytileeneeläisten surmaamisesta. Hän oli mitä väkivaltaisin kansalainen ja siihen aikaan kansan enin suosima mies. Hän esiintyi nyt uudestaan ja puhui seuraavasti:

"Usein ennen olen jo huomannut, että kansanvalta ei ole pätevä hallitsemaan muita valtioita, ja nyt se minulle käy vielä selvemmäksi teidän katuessanne Mytileeneeläisistä tekemäänne päätöstä. Sillä koska te jokapäiväisessä elämässänne keskenänne elätte pelotta ja vilpittä, luulette te olevanne samalla kannalla myöskin liittolaisiinne nähden. Jos te heidän sanojensa hellyttäminä tahi sääliväisyydestä teette jonkun varomattomuuden, niin ette huomaa, että siinä on vaara itsellenne, jotavastoin liittolaiset teitä tuskin kiittävät heikkoudestanne. Te unhotatte, että teidän herruutenne on täydellinen tyrannius vehkeilevien ja vastahakoisesti tottelevien henkilöiden hillitsemiseksi. He eivät suinkaan tottele teitä sentähden, että omaksi vahingoksenne osotatte heille ystävällisyyttä, vaan koska teillä on suurempi valta: he eivät tottele ystävyydestä, vaan pakosta. Vaarallisinta on kuitenkin, jos emme milloinkaan pysy päätöksissämme, niinkuin myös jos emme ymmärrä, että kaupunki, jolla on muuttumattomat, vaikkapa huonommatkin lait, on paremmasti hoidettu, kuin se, jolla on hyvät lait, joita ei noudateta, ja että tietämättömyys maltillisuuden yhteydessä on hyödyllisempi kuin taitavuus kurittomuuden yhteydessä. Taitamattomat henkilöt hoitavat useimmiten kaupungin asioita paremmin kuin taitavammat. Sillä jälkimmäiset katsovat itsensä lakeja viisaammiksi ja tyrkyttävät esiin omia mielipiteitään. Sen kautta saattavat he usein kaupungit perikatoon. Taitamattomat sitävastoin pitävät itseänsä lakeja tietämättömämpinä. He kylläkään eivät ole vallan päteviä moittimaan muitten puheita, mutta vaatimattomuutensa takia toimivat he usein oikein, kun eivät puhu vain kilpailun tähden. Täten on meidänkin puhuessamme tehtävä, eikä turhamaisen kilpailun tähden annettava teille neuvoja, jotka ovat ristiriidassa omantuntonne kanssa."

"Minä pysyn mielipiteessäni ja kummaksun, että Mytileeneeläisten juttu on otettu uudestaan pohdittavaksi, ja että täten aikaa kulutetaan selvästi syyllisten eduksi. Sillä loukatun viha syyllistä vastaan tylsistyy täten. Mutta jos rangaistus välittömästi seuraa rikosta, niin ne ovat täydellisessä sopusoinnussa keskenään".

"Olisipa hauskaa nähdä, ken minua vastaan voisi väittää, että Mytileeneeläisten väärinkäytökset olisivat meille hyödyllisiä, mutta että meidän menestyksemme tuottaisi haittaa liittolaisille. Nähtävästi koetetaan nyt viisastelemisella näyttää toteen, että päätöstä tässä asiassa ei ensinkään ole tehty, vaikka onkin tehty; tahi koetetaan voitonhimosta koristelemalla ja taitehikkaalla puheella pettää kuulijoita. Mutta valitettavasti suopi kaupunki muille palkinnot, saaden ainoastaan vaarat osakseen".

"Tähän te itse olette syypäät, te kun olette ottaneet tavaksenne katsella puheita, mutta kuunnella tekoja: te kun katselette tulevien tapahtumien mahdollisuutta puhujan silmillä, ja tapahtuneista päättäessänne luotatte enemmän kuuloonne kuin silmiinne, arvostellen niitä kauniitten puheitten mukaan. Helpoimmin petettyinä soman puheen kautta, mutta vastahakoisimpina noudattamaan tavallisen kokemuksen neuvoa, olette te ainiaan tavattomuuden orjia, mutta tavallisuuden halveksijoita, ja jokainen teistä on mielestänsä oiva puhuja, ja ainakin koettaa hän esiintyä vastaväittäjänä sille, joka on samaa mieltä, jottei hän näkyisi myöhemmin keksineen tuota aatetta. Olette kyllä valmiit jo edeltäkäsin ymmärtämään ja kiittämään puoleksi sanottua, mutta hitaat miettimään tämän seurauksia. Te niin sanoakseni hankitte toista maailmaa kuin sitä, missä elämme, mutta ette pätevästi päätä olevista oloista. Sanalla sanoen, te olette kuulon sulouden viehättäminä ja ikäänkuin sofistien narripelien katsojia ennemmin, kuin kaupungin eduista neuvottelevia miehiä".

"Koettaakseni vieroittaa teitä näistä tuumista, olen minä osottava, ettei mikään kaupunki ole teitä loukannut enemmän, kuin Mytileenee. Minä puolestani tahtoisin milten antaa anteeksi niille, jotka nousevat kapinaan joko tyytymättöminä teidän herruuteenne, tahi vihollisten pakottamina. Mutta Mytileeneeläiset asuvat saarella, joka on linnoitettu ja ainoastaan meren puolelta alttiina vihollisten hyökkäykselle, jolloin he kumminkin varsin helposti voivat puolustautua hyvästi varustetuilla laivoillansa. He elävät itsenäisinä omien lakiensa suojassa sekä teidän ylenmäärin kunnioittamina. Kun he kuitenkin näin ovat menetelleet, niin he ennemmin ovat hyökänneet, kuin kapinoineet meitä vastaan; sillä kapinaan nousevat ainoastaan ne, jotka ovat kärsineet kovaa kohtelua. Meidän katkerimpien vihollistemme avulla koettavat he saattaa meidät häviöön".

"Heidän menettelynsä on rikollisempi, kuin jos he omin voimin olisivat nousseet meitä vastaan. He eivät ole ottaneet oppia toisten onnettomuudesta, joita me jo olemme rangaisseet heidän kapinastansa, eikä heidän nykyinen asemansa ole heitä estänyt heittäytymästä vaaraan. Luottaen tulevaisuuteen ja asettaen toiveensa korkeammalle voimiansa, mutta alemmas vaatimuksiansa, ovat he antauneet sotaan, antaen voimalle suurempaa arvoa, kuin oikeudelle. Vaikka me emme ole heitä loukanneet, ovat he nousseet meitä vastaan, heti kun ovat luulleet olevansa meitä voimakkaampia. On tavallista, että kaupungit, jotka äkkiä ovat nousseet mahtavuuteen, joutuvat ylimielisiksi. Ylipäätään on odotettavissa oleva onni ihmisille vaarattomampi, kuin odottamaton. Helpompi on välttää onnettomuutta, kuin niin sanoakseni pysyä onnessaan".

"Ei enää pitkiin aikoihin olisi meidän pitänyt kunnioittaa Mytileeneeläisiä enemmän, kuin muitakaan; silloin he eivät olisi tulleet niin ylimielisiksi. Sillä ihminen on ylipäätään taipuvainen halveksimaan taipuvaista, mutta ihailemaan lujuutta osottavaa. Rangaistakoon heitä siis rikoksestaan oikeudenmukaisesti, älköönkä tehtäkö muutamia syypäiksi vapauttamalla kansaa kokonaisuudessaan. He ovat kaikki hyökänneet meitä vastaan, vaikka he ollen meidän puolellamme vastedeskin olisivat saaneet asua kaupungissansa. Mutta koska he ovat katsoneet edullisemmaksi yhdessä noitten muutamien kanssa heittäytyä vaaraan, niin ovat he myöskin nousseet kapinaan. Punnitkaapa tarkoin, onko sama rangaistus määrättävä niille liittolaisille, jotka vihollisten pakottamina ovat kapinoinneet, kuin niille, jotka pakotta ovat niin tehneet. Kenen te luulette olevan kapinoitsematta vähäpätöisimmästäkin syystä, jos hän onnistuessansa voittaa vapautensa, ja jos hän sorruttuansa saa ainoastaan lievän rangaistuksen? Meidän taasen täytyy jokaista kaupunkia vastaan panna omaisuutemme ja henkemme alttiiksi. Jos te onnistutte, tulee osaksenne hävitetty kaupunki, mutta tulot, jotka juuri ovat teidän voimanne, menetätte te toistaiseksi. Jos te sitävastoin sorrutte, saatte te uusia vihollisia entisten lisäksi. Täten täytyy meidän sotia liittolaisiamme vastaan, sillä aikaa kuin meidän olisi pitänyt vastustaa ulkonaisia vihollisia."

"Heille ei siis pidä antaa mitään toivoa, että he kauniilla puheella tahi rahalla saisivat anteeksi, koska he muka inhimillisestä heikkoudesta ovat rikkoneet. Vasten tahtoansa he eivät ole vahingoittaneet meitä, vaan ehdoin tahdoin vehkeilleet meitä vastaan; mutta ainoastaan tahdoton rikos on annettava anteeksi."

"Ollen siis samaa mieltä kuin tuonnoinkin, kehotan minä teitä nyt pysymään päätöksessänne, antamatta noitten kolmen valtiolle vaarallisimman seikan: sääliväisyyden, korupuheliaisuuden ja leväperäisyyden, viedä teitä harhaan. Sääliväisyyttä on osotettava samoten ajattelevia kohtaan, mutta ei niille, jotka eivät itse ole sääliväisiä, vaan jotka luonnoltaan ovat vihollisia. Valitkoot korusanaiset puhujat vähäpätöisemmän tilaisuuden kilpailullensa, älköötkä tätä, jossa kaupunki lyhytaikaisen nautinnon takia saa osakseen ankaran rangaistuksen, mutta jolloin he itse voittavat puhetaitonsa palkinnon. Kohtuutta on meidän osotettava niitä kohtaan, jotka pysyvät ystävinämme, eikä suinkaan niille, jotka siitä huolimatta pysyvät muuttumattomina vihollisinamme".