Part 15
Lähtien Pindos-vuorelta, juoksee Akeloos joki Dolopian sekä Agraiein ja Amfilokialaisten maan läpi ja Akarnaanialaisen tasangon yli, sivu Stratoksen, laskee mereen Oiniadein kaupungin lähellä, ja tekee, muodostaen järven sen ympäri, mahdottomaksi hyökätä sitä vastaan talvisaikana veden tähden. Useimmat Ekiinadein saarista sijaitsevat vastapäätä Oiniadein kaupunkia, lähellä Akelooksen suuta. Tämä suuri joki täyttää aina salmet mudalla yhdistäen siten muutamia saaria toisiinsa. Luultavaa on, että ne kaikki aikaa voittaen kasvavat yhteen. Sillä joki on suuri, virtainen ja mutainen, ja saaret ovat toisiaan hyvin lähellä, joten ne ovat siteenä toisillensa, niin ettei muta hajoa, eivätkä sitäpaitsi ole suorassa jonossa, jonkatakia vesi ei pääse mutkitta mereen. Nämät saaret ovat autioita eivätkä suuria.
Sanotaan Amfiareuksen pojan, Alkmeoonin, kulkiessansa maanpakolaisuudessa, murhattuansa äitinsä, Apolloonilta saaneen viittauksen asettumaan tänne asumaan. Hänelle oli ilmoitettu, ettei hän pääsisi häntä ahdistavista hirmunäöistä, ennenkuin hän löytäisi seudun, johon aurinko ei loistanut, kun hän tappoi äitinsä, eikä vielä silloin ollut maana, koska kaikki muu maa oli saastutettu hänen tekonsa kautta. Neuvottomana samoten maita, oli hän vihdoin, kuten sanotaan, keksinyt tämän Akelooksen muodostaman maan sekä pitänyt sitä riittävänä elatuksekseen, ja sen muodostuneen hänen maita kulkiessansa äitinsä murhan jälkeen. Tänne Oiniadein seutuihin hän siis oli asettunut asumaan, hallinnut siellä ja antanut sille poikansa Akarnaanin nimen. Täten kerrotaan Alkmeoonista.
Formioonin johtamat Ateenalaiset lähtivät Akarnaaniasta, saapuivat Naupaktokseen ja purjehtivat alusta kevättä Ateenaan, mukanaan meritaistelussa otetut vapaasyntyiset vangit, jotka myöhemmin mies miestä kohti vaihdettiin, ja myös valloitetut alukset.
Täten loppui talvi ja kolmas vuosi tätä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.
KOLMAS KIRJA.
Seuraavana kesänä hyökkäsivät Peloponneesolaiset liittolaisineen viljan hedelmöidessä Lakedaimonilaisen kuninkaan Tseyksidamoksen pojan Arkidamoksen johdolla Attikaan, jonka aluetta he leiriydyttyänsä hävittivät. Tapansa mukaan ryntäsivät Ateenalaisten ratsumiehet tuon tuostakin ulos kaupungista, mikäli vaan oli tilaisuutta, ja estivät kevytaseisten suuren joukon hyökkäämästä ulos leiristä ja tuottamasta tuhoa kaupungin lähiseuduille. Viivyttyänsä Attikassa niin kauan, kuin muonaa riitti, vetäytyivät Peloponneesolaiset pois ja hajosivat kukin kotikaupunkiinsa.
Heti Peloponneesolaisten hyökkäyksen jälkeen luopui Lesbos paitsi Meetymneetä Ateenalaisista. Tämän olivat Lesbolaiset jo ennen sotaa aikoneet tehdä, mutta Lakedaimonilaiset eivät olleet ottaneet heitä liittoonsa. Nyt he olivat pakotetut luopumaan, ennenkuin heidän tarkoituksensa olikaan ollut. He olisivat nimittäin tahtoneet odottaa, kunnes olisivat saaneet sulun satamiensa eteen, muurinsa valmiiksi ja laivansa rakennetuiksi, sekä kunnes jousimiehet ja muona sekä kaikki muu, jota he odottivat Pontoksesta, olisi ehtinyt saapua. Mutta nyt olivat heidän vihollisensa, Tenedolaiset ja Metymneeläiset sekä yksityisesti muutamat miehet Mytileeneeläisistakin, ollen Ateenalaisten kestivieraita, Ateenalaisille tehneet ilmoituksen kapinasta, väittäen, että Lesboksen asukkaat pakotettiin muuttamaan Mytileeneeseen, ja että kapinan valmistuksia tehtiin Lakedaimonilaisten ja heidän heimolaistensa, Boiootialaisten, kanssa. Elleivät Ateenalaiset pian ryhtyisi ehkäisemiskeinoihin, sanoivat nämät, niin menettäisivät he Lesboksen.
Mutta Ateenalaiset, joita sekä rutto että juuri silloin ankarimmillaan oleva sota kovasti rasittivat, katsoivat vaaralliseksi tehdä Lesboksen vihollisekseen, koska sillä oli suuri laivasto ja kun se oli täysissä voimissa. Sentähden he eivät ensin ottaneet uskoaksensa syytöksiä, koska mieluummin toivoivat, ettei niissä olisi perää. Mutta kun he lähettiläittensä kautta eivät saaneet Mytileeneeläisiä lakkaamaan saaren väestön muuttamisesta kaupunkiinsa eivätkä luopumaan kapinanhankkeistaan, päättivät he pelästyneinä koettaa estää heitä yrityksestään. He lähettivät äkkiarvaamatta Deiniaan pojan Kleippideen ja kahden toisen päällikön johdolla sinne 40 laivaa, jotka olivat valmiina purjehtimaan pitkin Peloponneesoksen rantoja. Ateenalaisille oli nimittäen ilmoitettu, että ulkopuolella kaupunkia vietettäisiin Maloeis Apolloonin juhla, johon kaikki Mytileeneeläiset yhteisesti ottaisivat osaa, jonka takia he arvelivat, että he ehkä äkkiarvaamattomalla hyökkäyksellä voisivat yllättää heidät. Jos tämä ei heiltä onnistuisi, olisi hyvä, että Mytileeneeläisiä pakotettaisiin luopumaan laivoistaan ja repimään muuriaan; elleivät he tottelisi, ilmoitettaisiin, että ryhdyttäisiin sotaan. Laivat purjehtivat siis. Ateenalaiset pidättivät kymmenen Mytileeneeläistä laivaa, jotka sattuivat olemaan heidän satamassaan, ja pitivät näiden miehistöt valvonnan alla. Mytileeneeläisille kertoi kuitenkin laivaston tulosta mies, joka karattuansa Ateenasta kulki Euboiaan ja jalkaisin käveli Geraistokseen. Siellä tapasi hän kuormalaivan valmiina purjehtimaan, ja tällä hän kolmantena päivänä Ateenasta pakenemisensa jälkeen saapui Mytileeneeseen. Mytileeneeläiset eivät menneetkään juhliin Maloeisin pyhäkköön, vaan kiiruhtivat panemaan muurit ja sataman kuntoon puolustusta varten.
Kun Ateenalaiset, jotka saapuivat vähää myöhemmin, näkivät tämän, ilmoittivat heidän päällikkönsä, mitä heille oli käsketty; mutta kun eivät Mytileeneeläiset siitä huolineet, ryhtyivät he sotatoimiin. Pakotettuina näin äkkiä varustamattomina taistelemaan, purjehtivat Mytileeneeläiset hiukan ulos satamasta ikäänkuin meritaisteluun. Kun Ateenalaiset laivat ajoivat heitä takaa, ryhtyivät he keskusteluihin niitten päällikköiden kanssa, koettaen jos mahdollista kohtuullisilla ehdoilla saada viholliset laivat viipymättä poistumaan. Tähän päälliköt suostuivat, koska pelkäsivät, etteivät he olisi kyllin voimakkaita sotimaan koko Lesbosta vastaan. Saatuansa aselevon, lähettivät Mytileeneeläiset Ateenaan muitten seurassa yhden panettelijoista, joka katui tekoansa, pyytämään heitä palauttamaan laivansa heidän satamastansa, koska Mytileeneeläiset eivät puolestaan ryhtyisi mihinkään vehkeisiin. Samalla lähettivät he salaa Ateenalaisilta laivoilta, jotka makasivat ankkurissa Maleassa pohjoispuolella kaupunkia, sanansaattajia kolmisoutulaivalla myöskin Lakedaimoniin, koskeivät luulleet lähettiläittensä saavan mitään aikaan Ateenassa. Vaivaloisen matkan päästä saapuivat lähettiläät meren yli Lakedaimoniin pyytämään heiltä apua.
Kun Ateenan lähettiläät ilman mitään tulosta palasivat kotiin, ryhtyivät Mytileeneeläiset ja muu Lesbos paitsi Meetymneetä sotavarustuksiin. Viimeksimainitut kuten myöskin Imbrolaiset ja Lemnolaiset sekä muutamat muut harvat olivat Ateenalaisten puolella. Mytileeneeläiset tekivät koko sotajoukollansa rynnäkön Ateenalaisten leiriä vastaan, ja tässä syntyi tappelu, jossa Mytileeneeläiset kyllä eivät joutuneet tappiolle, mutta vetäytyivät takaisin, koskeivät luottaneet itseensä. Sitten he eivät ryhtyneet taisteluun, vaan päättivät rauhassa odottaa apua Peloponneesoksesta ja vasta apujoukon kanssa hyökätä taisteluun. Sillä heidän luoksensa tulivat Lakoonikalainen Meleas ja Teebalainen Hermaioondas, jotka olivat lähteneet jo ennen kapinaa, mutteivät ennen Ateenalaisten tuloa saapuneet perille, vaan vasta taistelun jälkeen. Nämät kehottivat lähettämään toisen laivan ja toisia lähettiläitä heidän mukanaan, jonka he tekivätkin.
Rohkaistuina Mytileeneeläisten toimettomuudesta, kutsuivat Ateenalaiset apuun liittolaisensa, jotka sitä nopeammin saapuivat, kun näkivät, etteivät Lesbolaiset ryhtyneet mihinkään toimiin. Ateenalaiset ankkuroivat eteläpuolelle kaupunkia ja rakensivat kaksi leiriä, yhden kumpaisellekin puolelle sitä, sekä sulkivat kummankin sataman, sulkien siten meren Mytileeneeläisiltä. Nämät taasen ja muut Lesbolaiset, jotka olivat saapuneet apuun, pitivät hallussaan maa-alueen paitsi sitä vähäistä osaa, jossa Ateenalaisten leirit sijaitsivat. Malea oli oikeastaan vain piirittäjäin ankkuroimispaikka ja kauppatori. Näin taisteltiin Mytileeneen ympäristössä.
Tänä kesänä lähettivät Ateenalaiset samaan aikaan Formioonin pojan Asoopioksen johdolla 30 laivaa Peloponneesokseen Akarnaanialaisten pyynnöstä, että heille lähetettäisiin päälliköksi joku Fermioonin poika tahi sukulainen. Laivat lähtivät matkalle ja hävittivät Lakoonikan rannikkoseutuja. Myöhemmin lähetti Asoopios useimmat laivat kotia ja saapui 12 laivalla Naupaktokseen. Sittemmin nosti hän kaikki Akarnaanialaiset kapinaan ja kulki heidän kanssansa Oiniadain kaupunkia vastaan. Hän purjehti laivoillaan Akeloos-virtaa myöten sisämaahan, jonka seutuja maaväki hävitti. Kun Oiniadit eivät taipuneet, lähetti hän pois jalkaväen, mutta purjehti itse Leukaaseen. Täällä astui hän maihin Neerikonissa. Mutta hänen palatessansa täältä surmasivat hänet ja suuren osan hänen sotajoukkoansa sikäläiset avuksi rientäneet asukkaat ja harvalukuinen vartijaväki. Ennen lähtöänsä korjasivat Ateenalaiset myöhemmin kaatuneensa Leukalaisten suostumuksella.
Koska Lakedaimonilaiset olivat kehoittaneet ensimmäisellä laivalla saapuneita Mytileeneeläisten lähettiläitä esiintymään Olympiassa, jotta myöskin toiset liittolaiset saisivat kuulla ja päättää heidän asiansa, niin saapuivat he Olympiaan. Tämä Olympian juhla oli se, jossa Rodolainen Doorieys toisen kerran pääsi voittajaksi. Kun keskustelut juhlan jälkeen alkoivat, puhuivat lähettiläät seuraavasti:
"Lakedaimonilaiset ja liittolaiset! Me tunnemme kaikki Helleeneillä vallitsevan tavan, että ne, jotka ottavat sodan aikana entisistä liittolaisistansa luopuneita liittoonsa, kyllä ovat ystävällisiä heitä kohtaan, niin kauan kuin heistä on hyötyä, mutta halveksivat heitä entisten ystäviensä pettäjinä. Tämä arvostelu olisikin aivan oikeudenmukainen, jos luopioilla ja niillä, joista luopuvat, olisi toisiansa kohtaan yhtäläinen mielipide ja ystävällisyys, jos heillä olisi yhtäläiset varustuskeinot ja valta, ja jos ylipäätään ei löytyisi mitään pätevää luopumisen syytä. Mutta niin ei ole ensinkään Ateenalaisten ja meidän laitamme. Älköön siis kukaan meitä halveksiko, jos me, nautittuamme heidän suosiotansa rauhan kestäessä, vaaran tullessa luovumme heistä."
"Puhukaamme siis ensin oikeudesta ja kunnosta, jotka ovat liittoonne pääsemisemme ensimmäiset ehdot, koska hyvin tiedämme, ettei synny pysyvää ystävyyttä yksityisten kesken eikä liittoa kaupunkien välillä, ellei se perustu keskinäiseen kunnioitukseen ja yksimielisyyteen. Sillä riitaisuudet syntyvät erimielisyydestä."
"Meidän ja Ateenalaisten välillä syntyi liitto, kun te luovuitte Meedialaisesta sodasta, mutta he jäivät ajamaan asioita loppuun. Me emme kuitenkaan ruvenneet Ateenalaisten liittolaisiksi Helleenien orjuuttamiseksi, vaan vapauttaaksemme Helleenejä Medialaisten ikeestä. Niin kauan, kuin Ateenalaiset johtivat kohtuudella, seurasimme me heitä mielellämme, mutta kun näimme heidän, höltyen Meedialais-vihasta, tarkottavan liittolaisten orjuuttamista, nousi meissä pelko."
"Koska liittolaiset äänestäjien lukuisuuden takia eivät voineet päästä yksimielisyyteen, orjuutettiin he kaikki paitsi me ja Kiolaiset. Nimeksi itsenäisinä ja vapaina, olemme me seuranneet heitä sodassa. Nyt meillä ei enää tapahtuneitten seikkojen takia ole luottamusta Ateenalaisiin johtajina. Sillä ei ole otaksuttavaa, etteivät he, kun kerran ovat valtansa alle laskeneet meidän kanssamme liittoon otetut kaupungit, myöskin samoten kaikkia toisiakin orjuuttaisi, jos vain voivat."
"Jos me kaikki vielä olisimme itsenäisiä, olisimme me varmemmat, ettei meitä vastaan minkäänlaisia juonia viritettäisi. Mutta kun jo suurin osa liittolaisista on heidän ikeensä alla ja me ainoat itsenäisiä heidän rinnallansa, on luonnollista, ettei heille ole mieluista tämä meidän yhdenvertaisuutemme, kaikkien toisten alistuttua, semminkin kun heidän voimansa on kasvanut sitä suuremmaksi, jota yksinäisempiä me olemme. Jokaisen liiton ainoa tuki on keskinäinen pelko: sillä liittolaisista se, joka pyrkii loukkaamaan sopimusta, jättää aikeensa ainoastaan siitä syystä, että tietää liittolaisensa olevan yhtä voimakkaan."
"Me olemme jätetyt vapaiksi ainoastaan syystä, että he luulivat ennemmin kauniilla puheilla ja viisastelemisella pääsevänsä tarkoituksiensa perille kuin väkivallalla. Myöskin käyttivät he meitä sen todistuksena, etteivät he menetelleet väärin, koskemme me muka pakotta vapaaehtoisesti auttaisi heitä sodassa, jollei heitä olisi loukattu. Sitäpaitsi veivät he voimakkaammat ensin heikompia vastaan, jotta heillä olisi sitä helpompi kukistaa viimeksi jääneitä, kun kaikki muut heidän ympärillänsä olivat voitetut. Jos he sitävastoin olisivat alkaneet meistä, kun kaikki vielä olivat täysissä voimissaan ja olisivat voineet liittyä toisiinsa, niin ei heidän olisi ollut niin helppo kukistaa meitä. Ehkäpä meidän laivastommekin heissä on aiheuttanut jotakin pelkoa, että syntyisi vaara, jos se yhtyisi teidän tahi jonkun muun kaupungin laivastoon."
"Pysyäksemme vapaina on meidän täytynyt alituisesti imarrella heidän kansaansa ja päälliköitänsä. Kumminkaan emme olisi voineet pelastua yhtä vähän kuin muutkaan, ellei tämä sota olisi syttynyt."
"Mikä todellinen ystävyys tahi vapaus tämä oli, kun me vastahakoisesti pysyimme yhdessä? Kyllähän nuo meitä sodassa pitivät hyvin, kuten mekin heitä rauhan kestäessä; mutta kun ystävällisyys muissa lujittaa luottamuksen, niin sen meissä ylläpiti pelko. Sillä ennemmin pelosta kuin ystävyydestä olimme me heidän liittolaisensa. Sentähden olivatkin ne, joilla oli turva suuremmassa vallassaan, ensimmäisinä valmiit rikkomaan sopimukset."
"Ei ole siis oikein moittia meitä siitä, että me muka olisimme harjoittaneet vääryyttä, kun me olemme purkaneet liiton, aavistaen heidän vaaralliset aikeensa meitä kohtaan, kuitenkaan tietämättä varmaan, aikoivatko he panna ne toimeen. Jos meillä olisi ollut vapaa päätösvalta, niin olisi meillä myöskin ollut valta lykätä toimeenpano toistaiseksi; mutta kun heillä on aina ollut valta hyökätä, niin täytyy meillä olla oikeus puolustautua."
"Tämmöiset ovat meidän luopumisemme syyt olleet. Ne osottavat selvästi sille, joka tahtoo ottaa ne korviinsa, että me olemme tehneet oikein, ja että meillä on ollut pätevät syyt pelkoon ja avunhakuun turvaksemme. Mehän olemme jo ennenkin rauhan aikana toimittaneet teille lähetystön luopumisestamme, mutta meitä esti kieltonne ottaa meitä liittoonne. Nyt me mielellämme noudatamme Boiootialaisten kehotusta, katsoen tekevämme kaksinkertaisen luopumisen: Helleeneistä, jottemme yhteisesti Ateenalaisten kanssa heitä vahingoittaisi, vaan vapauttaisimme heidät, ja toiseksi Ateenalaisista, jottemme itse myöhemmin heidän kauttansa joutuisi perikatoon, vaan estäisimme heitä heidän vehkeissänsä."
"Tämä meidän luopumisemme on tapahtunut, ennenkuin aioimme, ja ollessamme varustamatta, jonka tähden teidän siis sitä ennemmin tulee ottaa meidät liittoonne ja sitä nopeammin lähettää apua, jotta te sekä osottaisitte auttavanne apua tarvitsevia ja samalla vahingoittaisitte vihollisianne. Parempaa tilaisuutta ei voi löytyä. Sillä Ateenalaisia rasittavat sekä rutto että suuret menot, jota paitsi heidän laivansa purjehtivat osaksi teidän vesillänne ja osaksi meitä vastaan, joten ei ole otaksuttavaa, että heillä juuri on sanottavasti laivoja käytettävinä puolustukseksi, jos te tänä kesänä laivoilla ja jalkaväellä toistamiseen hyökkäätte heidän maahansa. Silloin he joko eivät voi kestää teidän hyökkäystänne tahi vetäytyvät pois molempien, sekä teidän että meidän, maasta."
"Älkää luulko, että te vieraan maan hyödyksi antaudutte vaaraan. Jos kohtakin Lesbos näkyy sijaitsevan kaukana teistä, niin se on kuitenkin lähellä suureksi avuksi. Sillä ei sotaa tulla käymään Attikassa, kuten ehkä joku luulee, vaan niissä maissa, joista Ateenalla on tulonsa. Varansahan he saavat liittolaisiltaan, ja heillä tulee olemaan vielä suuremmat tulot, jos he kukistavat meidätkin. Eikä sitten enää kukaan nouse kapinaan, ja meidän tulomme lankeevat siis heille. Me itse tulemme taas kärsimään enemmän, kuin varemmin orjiksi tehdyt. Jos te sitävastoin pontevasti avustatte meitä, saatte te puolellenne kaupungin, jolla on suuri laivasto, jonka tarpeessa te suuresti olette, ja voitte helpommin kukistaa Ateenalaiset, riistettyänne heiltä liittolaisensa. Silloin uskaltaa ken vain haluaa liittoutua teihin, ja te itse pääsette syytöksestä, joka teitä vastaan tehdään, ettette muka avusta Ateenalaisista luopuvia. Jos te taas esiinnytte vapauttajina, tulette te olemaan varmemmat voitosta."
"Kunnioittakaa niitä toiveita, jotka Helleenit panevat teihin, ja puolustakaa Olympialaisen Zeyksen nimessä, jonka pyhäkössä me apua rukoilevina seisomme, Mytileeneeläisiä, ottaen heidät liittoonne, älkääkä hyljätkö meitä, jotka kyllä yksityisesti olemme vaarassa, mutta jotka vaarasta päästyämme tuotamme yhteistä hyötyä, mutta vielä yleisemmän vaurion, jos me teidän hylkääminänne sorrumme. Olkaa miehiä semmoisia, joina Helleenit teitä pitävät ja meidän hätämme vaatii."
Näin puhuivat Mytileeneeläiset. Kuultuansa hyväksyivät Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa lähettiläitten puheen ja ottivat Lesbolaiset liittoonsa. He päättivät tehdä hyökkäyksen Attikaan ja käskivät läsnä-olevien liittolaisten mitä nopeimmin toimittaa kaksi kolmatta osaa sotaväestään kannakselle. Itse he saapuivat ensimmäisinä kannakselle ja alkoivat valmistaa siellä koneita, hinataksensa laivat Korintoksesta Ateenaan johtavaan lahteen, koska aikoivat hyökätä sekä laivoilla että jalkaväellä. He toimivat suurella innolla, mutta liittolaiset kokoontuivat hitaasti, koska olivat elonkorjuussa ja olivat kyllästyneet sotaan.
Saatuansa tiedon, että Lakedaimonilaiset heidän otaksutun heikkoutensa tähden valmistautuivat hyökkäykseen, tahtoivat Ateenalaiset näyttää, että nämät olivat väärässä, ja että he, liikuttamatta Lesboksen vesillä purjehtivaa laivastoa, kykenivät helposti torjumaan Peloponneesoksesta hyökkäävää laivastoa. Sentähden miehittivät he 100 laivaa omilla kansalaisillansa ja metoikeilla, ottamatta niihin kuitenkaan ritareita ja pentakosiomedimneja. He purjehtivat pitkin kannaksen rannikkoa ja astuivat maihin Peloponneesoksessa mielin määrin. Kun Lakedaimonilaiset huomasivat suuresti erehtyneensä ja pitivät Lesbolaisten ilmoitukset väärinä, joutuivat he epätoivoon, koskeivät heidän liittolaisensakaan saapuneet, ja kun Ateenalaisten 30 laivallaan ilmoitettiin hävittävän heidän kotiseutujansa, jonkatähden he palasivat kotiinsa. Myöhemmin varustivat he laivaston, jonka aikoivat lähettää Lesboksen vesille, ja käskivät liittolais-kaupunkiensa varustaa 40 laivaa, joitten päälliköksi he määräsivät Alkidaan. Ateenalaisten 100 laivaa palasi takaisin, kun näkivät vihollistenkin poistuvan.
Sodan alotettuansa Ateenalaisilla ei milloinkaan yhtaikaa ollut meressä useampia tahi komeampia laivoja, kuin näitten laivojen lähtiessä retkelleen. Sillä 100 laivaa vartioi Attikaa, Euboiaa ja Salamista, ja toiset 100 laivaa purjehtivat pitkin Peloponneesoksen rannikoita, lukuun ottamatta niitä, jotka olivat Poteidaian edustalla ja muualla, niin että Ateenalaisilla sinä kesänä oli yhteensä 250 laivaa. Tämä laivasto ja Poteidaian piiritys nielivät kaupungin tulot. Sillä Poteidaiaa piirittävät raskasaseiset saivat kaksi drakmaa päivässä mieheen, yhden itselleen ja yhden palvelijallensa. Heitä oli koko piirityksen aikana 3,000 kerrallaan ja lisäksi 1,600 Formioonin johdolla saapunutta. Saman palkan saivat merimiehetkin. Koska siis laivasto oli suurempi kuin milloinkaan ennen, nieli se suurimman osan kaupungin tuloista.
Sillä aikaa kuin Lakedaimonilaiset majailivat kannaksella, tekivät Mytileeneeläiset palkkasoturineen sotaretken maitse Meetymneeseen, toivoen petoksella saavansa sen haltuunsa. He tekivät hyökkäyksen kaupunkia vastaan, mutta kun eivät onnistuneet yrityksessään, vetäytyivät he Antissaan, Pyrraan ja Eresokseen. Asetettuansa asiat näissä kaupungeissa varmemmalle kannalle ja korjattuansa niitten muurit, palasivat he kiiruusti kotiin. Meetymneeläiset tekivät myöskin hyökkäyksen Antissaa vastaan viimeksimainittujen lähdettyä; mutta kun he joutuivat tappiolle taistelussa Antissalaisia ja heidän palkkasotureitansa vastaan, jotka olivat saaneet apua, ja kun suuri osa heistä oli kaatunut, palasivat eloon jääneet kiiruumman kautta kotia.
Kun Ateenalaiset saivat kuulla, että maa oli Mytileeneeläisten hallussa, ja että heidän sotajoukkonsa ei voinut ylläpitää piiritystä, lähettivät he alkusyksystä Epikuuroksen pojan Pakeen johdolla 1,000 raskasaseista. Itse soutaen laivojaan, saapuivat he perille ja ympäröivät kaupungin yksinkertaisella muurilla. Ylängöille he myöskin rakensivat linnoituksia, ja täten oli Mytileenee siis talven tullessa piiritetty sekä maan että meren puolelta.
Koska Ateenalaiset tarvitsivat rahaa piiritykseen, kannettiin ensi kerta kansalaisilta veroa, tällä kertaa 200 talenttia. He lähettivät niinikään Lysikleen ja neljän toisen päällikön johdolla 12 laivaa perimään veroa liittolaisilta. Lysikles perikin veroa yltympäri, mutta kun hän astui maihin Kaariassa ja Myuusin kaupungista Maiandroksen kentän yli tunkeutui aina Sandios-kummulle saakka, ryntäsivät Kaarialaiset ja Anaialaiset hänen kimppuunsa ja surmasivat hänet ja suuren joukon hänen sotilaistansa.
Samana talvena päättivät Plataialaiset ja heidän Peloponneesolaisten ja Boiootialaisten yhä piirittämään kaupunkiinsa suljetut Ateenalaiset miehissä pyrkiä ulos siitä, koska muona oli loppumaisillaan, eikä ollut mitään avun toivetta Ateenasta yhtävähän kuin muualtakaan. Kiiveten vihollisten muurin yli, aikoivat he koettaa tunkeutua heidän riviensä läpi. Tämän yrityksen olivat keksineet Tolmideen poika ennustaja Teainetos ja Daimakoksen poika Eupompidas, joka itse oli päällikkönä. Sittemmin peräytyivät puolet näistä, pitäen vaaran liian suurena, niin etteivät useammat kuin noin 120 miestä pysyneet päätöksessään koettaa tällä lailla pyrkiä ulos. He tekivät vihollisten muurin korkuiset tikapuut. Muurin korkeuden mittasivat he laskemalla tiilikerrokset siinä, missä muuri heihin päin oli savesta paljas. Useat henkilöt laskivat samat kerrokset. Jos joku siis erehtyi laskuissaan, niin oli useitten yhteen sattunut lasku oikea, varsinkin kun he laskivat moneen kertaan ja seisoivat lähellä muuria, niin että voivat helposti nähdä muurin, mistä vain halusivat. Täten laskivat he tikapuiden korkeuden tiilien paksuuden mukaan.
Peloponneesolaisten muuri oli rakennettu seuraavalla tavalla. Siinä oli kaksi vallia, toinen Plataiaan päin, toinen Ateenasta mahdollisesti saapuvia avustajia vastaan. Nämät vallit olivat toisistaan 16 jalan päässä. Niiden väliin oli rakennettu asuntoja vartijoille niin lähelle toisiaan, että kaikki näytti yhdeltä paksulta, kumpasellakin puolella rintasuojilla varustetulta muurilta. Jokaisen kymmenen rintasuojan paikalle oli rakennettu muurin levyiset suuret tornit, jotka ulottuivat vallista valliin, niin ettei ollut mitään käytävää tornien sivutse, vaan oli pakko kulkea tornin läpi. Kylminä, sateisina öinä jättivät sotilaat rintasuojat ja vartioivat lähellä toisiansa olevissa katoilla varustetuissa torneissa. Tämänkaltainen oli Plataiaa ympäröivä piiritysmuuri.