Part 14
"Peloponneesoksen miehet! Jos joku teistä tapahtuneen meritaistelun takia on huolissansa odotettavan ottelun suhteen, niin hän päättelee väärin. Sillä me olimme, kuten tiedätte, varustautuneet enemmän maa- kuin meritappelua varten. Meitä kohtasivat nurjat onnenoikut, jotapaitsi myöskin taitamattomuus meritaistelussa suuresti aiheutti tappiomme. Koska siis tappioomme ei ollut syynä mikään urhoollisuuden puute meidän puoleltamme, niin ei ole oikein antaa sattuman lannistaa mieltämme, me kun tiedämme, ettei meiltä ole puuttunut rohkeutta. Muistakaa, että onni voi pettää jokaista, mutta että urhoolliset miehet aina pysyvät muuttumattomina, ja ettei saa puolustaa pelkuruutta tietämättömyydellä. Teillä taas ei siihen määrin puutu kokemusta, kuin teillä on enemmän urhoollisuutta. Noitten taitavuus, jota te enimmän pelkäätte, on heille avuksi, ainoastaan jos he myöskin ovat urhoollisia ja lujamielisiä vaarassa: ilman miehuutta ei mikään taito ole avuksi vaaran uhatessa. Sillä pelko järkyttää mielen, eikä taito ilman lujuutta ole kylliksi. Pankaa siis heidän suuremman kokemuksensa vastapainoksi suurempi rohkeutenne ja tappion pelon vastapainoksi silloinen varustamattomuutenne. Teillähän on enemmän laivoja ja teidänhän on taisteleminen ystävällisellä rannalla sekä raskasaseistenne ollessa läsnä; tavallisestihan voitto on suuremman joukon ja paremmin varustettujen vallassa. Ei ole siis otaksuttavaa, että nyt joutuisimme tappiolle, ja meidän viime tappelun erehdyksemme tulevat nyt olemaan meille opiksi. Hoitakaa siis, perämiehet ja merimiehet, tehtävänne urhoollisesti, älkääkä poistuko siitä paikasta, johon teidät on asetettu. Me puolestamme emme tule johtamaan teitä entisiä päälliköitä huonommin, emmekä suvaitse kenellekään tilaisuutta miehuuttomuuteen. Jos kuitenkin joku koettaisi poiketa velvollisuudestaan, niin saa hän sopivan rangaistuksen, mutta ne, jotka kunnostavat itsensä, saavat osakseen urhoollisuuden palkinnon."
Täten koettivat päälliköt rohkaista Peloponneesolaisia. Mutta koska Formioonkin oli peloissansa sotilaittensa alakuloisuuden takia ja huomasi heidän pelkäävän vihollisten laivojen suurempaa lukua, päätti hän kutsua heidät kokoon ja rohkaista heitä muutamilla oleviin oloihin soveltuvilla huomautuksilla. Jo ennenkin oli hän usein teroittanut heidän mieleensä, ettei niin suurta laivojen paljoutta heitä vastaan purjehtisi, jota he eivät voisi kukistaa; ja sotamiehissäkin oli jo vanhastaan vallinnut se mielipide, etteivät Ateenalaiset milloinkaan väistyisi, vaikka kuinkakin suuren Peloponneesolais-joukon edestä. Mutta nähdessänsä nyt heidät alakuloisina, tahtoi hän kehottaa heitä olemaan urhoollisia ja puhui kokoontulleille Ateenalaisille seuraavat sanat:
"Sotatoverini! Koska näen teidän pelkäävän vihollisten paljoutta, olen kutsunut teidät kokoon, katsoen teidän pelkonne olevan aiheettoman. Ensinkin ovat nuo varustaneet tuommoisen joukon laivoja, koska ovat kärsineet tappion ja käsittävät olevansa meitä paljoa heikommat, jos lukumäärä olisi yhtä suuri; toiseksi johtuu heidän itseluottamuksensa, että muka urhoollisuus olisi heillä synnynnäinen avu, yksinomaan heidän maataisteluissa saavuttamistaan voitoista, koska luulevat samaten menestyvänsä merelläkin. Mutta jälkimmäisessä suhteessa on meillä suuremmat edellytykset, jos kohtakin heillä edellämainitussa, koska he eivät ole meitä urhoollisemmat, vaan koska olemme kokeneempia, on meillä myöskin suurempi itseluottamus. Lakedaimonilaiset, liittolaistensa johtajina, kulettavat useimpia näistä oman kunniansa vuoksi sodan vaaroihin vasten heidän tahtoansa, sillä muuten he eivät näin perinpohjaisen tappion jälkeen uudestaan ryhtyisi meritappeluun. Älkää siis pelätkö heidän rohkeuttansa. Te päinvastoin herätätte heissä paljoa suuremman, perustetun pelon, koska jo ennen olette päässeet voitolle, ja koska he eivät luule teidän uudestaan ryhtyvän taisteluun, ellette olisi varmat voitosta. Sillä tavallisesti luotetaan, kun taisteluun rynnätään, enemmän suurempaan sotajoukkoon, kuten nyt vastustajamme tekevät, kuin sotakuntoon; mutta ne, jotka vähälukuisemmalla sotajoukolla pakotta antautuvat taisteluun, ovat myöskin itseensä luottavammat. Tämän kyllä ymmärtävät vastustajamme ja pelkäävät meitä enemmän yrityksemme tavattomuuden takia, kuin jos varustuksemme olisivat tavanmukaisia. Moni lukuisampi sotajoukko on usein kokemattomuutensa, joskus myöskin miehuuttomuutensa kautta, joutunut tappiolle, mutta tämä ei ole ensinkään teidän laitanne."
"En tahdo purjehtia lahteen taistellakseni siellä; sillä taistelussa lukuisampia laivoja vastaan on minusta ahdas vesistö epäsuotuisa vähälukuisemmille, kokeneemmin johdetuille ja paremmasti purjehtiville aluksille. Kun ei näe vihollista kaukaa, ei voi ajoissa hyökätä hänen kimppuunsa eikä vetäytyä takaisin tarpeen tullessa; ei myöskään voisi tunkeutua läpi vihollisen rivien eikä tehdä tarpeellisia käänteitä, joka juuri on nopeammin purjehtivien laivojen etu, vaan taistelu muodostuisi maatappeluksi, jossa lukuisammat laivat pääsevät voitolle."
"Tästä kaikesta olen minä voimieni mukaan pitävä huolta. Mutta te puolestanne, pysykää hyvässä järjestyksessä laivoissanne ja totelkaa tarkoin käskyjä varsinkin kun taistelutanner on ahdas, noudattaen ennen kaikkea järjestystä ja hiljaisuutta, sillä tämä on välttämätöntä kaikissa otteluissa, mutta varsinkin meritappelussa, ja puolustautukaa ennen osottamallanne miehuudella. Tämä taistelu on meille ratkaiseva, koska sen kautta joko hävitetään Peloponneesolaisten toivo merivallasta, tahi joutuu senkautta Ateenalaisten meriyliherruus vaaranalaiseksi."
"Muistutan teitä vielä kerran, että jo olette voittaneet suuren osan nykyisistä vastustajistanne: voitetuilla miehillä ei tavallisesti ole enää samaa mielen lujuutta".
Tällä lailla koetti Formioon rohkaista sotureitansa. Kun eivät Ateenalaiset olleet halukkaat purjehtimaan lahteen ahtaille vesille, koettivat Peloponneesolaiset houkutella heitä sinne vasten heidän tahtoansa ja purjehtivat aamun koittaessa, neljä laivaa rivissä, lahteen heidän maatansa kohti, oikea siipi etunenässä, niinkuin ne olivat olleet ankkurissa. Tälle siivelle asettivat he 20 nopeimmista laivoistansa, jotteivät Ateenalaiset, jos Formioon luulisi heidän pyrkivän Naupaktokseen ja purjehtisi sinne apuun, voisi välttää heidän hyökkäystänsä, vaan että nämät laivat sulkisivat heiltä tien. Peloissaan tämän varustamattoman kaupungin tähden, käski Formioon vasten tahtoansa, kun näki vihollisten purjehtivan sinne, väkensä astua laivoihin ja purjehti pitkin rantoja. Messeenialaisten jalkaväki kiiruhti myöskin apuun.
Niin pian kuin Peloponneesolaiset näkivät Ateenalaisten purjehtivan rivissä ja jo olevan lahdessa lähellä rannikkoa, käänsivät he annetun merkin mukaan äkkiä laivansa ja purjehtivat suoraa päätä Ateenalaisia vastaan mitä nopeimmin ja toivoivat jo saavansa kaikki heidän laivansa haltuunsa. Mutta 11 niistä, jotka olivat eturivissä, pääsi pakoon Peloponneesolaisilta ulos aavalle merelle, jotavastoin muut joutuivat rannalle, jossa ne hävitettiin ja niitten miehistö surmattiin. Peloponneesolaiset kiinnittivät muutamia miehettömiä laivoja omiin laivoihinsa, ja yhden miehistöineen, mutta Messeenialaiset ottivat moniaita niistä takaisin, kahlaten veteen, aseet kädessä, nousten laivoihin ja taistellen keulassa.
Tässä taistelussa voittivat siis Peloponneesolaiset ja hävittivät Ateenalaiset laivat. Heidän 20 laivaansa oikealla siivellä ajoi takaa Ateenalaisten 11 laivaa, jotka olivat paenneet aavalle merelle. Paitsi yhtä ehtivät nämät ennen vihollista Naupaktokseen, jonka satamaan ne ankkuroivat Apolloonin temppelin eteen, keula merellepäin käännettynä, valmiina puolustautumaan, jos viholliset kääntyisivät maallepäin hyökätäksensä heitä vastaan. Peloponneesolaiset tulivat myöhemmin, kajauttaen soutaessansa riemulauluja kuten ainakin voittajat. Tuota ateenalaisten yhtä jälkeenjäänyttä laivaa ajoi takaa yksinäinen Leukalainen laiva paljoa edellä muita. Eräs kuormalaiva sattui olemaan merellä ankkuroituna: tämän ympäri ehti Attikalainen laiva ennen, törmäsi keskelle takaa-ajavaa Leukalaista laivaa ja upotti sen. Tästä oudosta tapahtumasta pelästyivät Peloponneesolaiset. Koska he voiton hurmauksessa järjestyksettä ahdistivat Ateenalaisia, herkesivät muutamat miehet soutamasta, joka oli heille vahingoksi, kun vihollinen oli niin lähellä, mutta he tahtoivat odottaa toisia laivoja, toiset laivoista joutuivat karille, kun eivät tunteneet sikäläisiä vesiä.
Nähdessänsä nämät tapahtumat tulivat Ateenalaiset rohkeammiksi ja ryntäsivät kaikuvalla huudolla vihollista vastaan. Tehtyjen virheitten ja vallitsevan epäjärjestyksen takia vastustivat nämät ainoastaan vähän aikaa, mutta kääntyivät sitten Panormokseen, josta olivat lähteneetkin. Ajaen näitä takaa, valloittivat Ateenalaiset kuusi lähinnä olevaa laivaa sekä ottivat takaisin omat laivansa, joita Lakedaimonilaiset olivat vahingoittaneet rannikolla ja kiinnittäneet omiin laivoihinsa. Miehet surmasivat he suurimmaksi osaksi ja tekivät muutamat heistä orjiksi. Lakedaimonilainen Timokrates, joka purjehti kuormalaivan läheisyydessä upotetulla Leukalaisella laivalla, hukutti itsensä, kun laiva tuhoutui, ja ruumis kulkeutui Naupaktoksen satamaan.
Palattuansa takaa-ajamasta pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin sille paikalle, josta he olivat lähteneet voittoretkellensä. He korjasivat kuolleensa ja ne laivahylyt, jotka he saivat käsiinsä, sekä antoivat vihollisille sovinnon suojassa heidän kuolleensa. Peloponneesolaiset pystyttivät niinikään voitonmerkin, koska olivat saaneet voiton laivoista, jotka he rannikolla hävittivät, ja asettivat voitonmerkin viereen Rionin niemelle aluksen, jonka he olivat valloittaneet. Peläten avun saapumista Ateenasta, purjehtivat he kaikki, paitsi Leukalaiset, yön tullessa Korintokseen ja Krisaios-lahteen. Vähää myöhemmin saapuivatkin Kreetasta Naupaktokseen Ateenalaiset noilla 20 laivalla, joiden oli määrä tulla ennen meritappelua Formioonin avuksi. Näin loppui tämä kesä.
Ennenkuin hajoittivat Korintokseen ja Krisaios-lahteen palaavan laivaston, päättivät Kneemos, Brasidas ja Peloponneesolaisten toiset päälliköt Megaralaisten kehotuksesta alkutalvesta tehdä hyökkäyksen Ateenan satamaa, Peiraieystä vastaan. Se oli vartioitsematon ja avonainen, koska Ateenalaiset olivat mahtavimmat merellä. Päätettiin, että jokainen soturi ottaisi mukaansa aironsa, istuinpatjansa ja hankashihnansa sekä matkustaisi jalkaisin Korintoksesta Ateenan viereiselle lahdelle. Saavuttuansa Megaraan, laskisivat he vesille sen veistämössä, Nisaiassa, olevat 40 alusta ja purjehtisivat suoraa päätä Peiraieykseen. Täällä ei ollut mitään laivastoa vartioitsemassa, koska ei voitu otaksua, että viholliset täten äkkiarvaamatta hyökkäisivät sinne, sillä julkisesti ei kukaan uskaltaisi miettiä mitään semmoista, ja jos joku rohkeaisi sen tehdä, ei se voisi tapahtua salaa Ateenalaisilta.
Kuten päätetty, lähtivätkin he heti matkalle. Saavuttuansa yöllä Megaraan, lykkäsivät he alukset Nisaiasta vesille, mutta eivät purjehtineetkaan, kuten aikomus oli, Peiraieykseen, koska pelkäsivät yritystä vaaralliseksi, sanotaanpa myöskin vastatuulen heitä estäneen, vaan Salamiksen niemikölle vastapäätä Megaraa. Täällä oli linnoitus ja kolme laivaa valvomassa, ettei kukaan purjehtisi tähän kaupunkiin tahi sieltä ulos. He valloittivat linnoituksen, ottivat nuo kolme miehittämätöntä laivaa ja hävittivät koko Salamiksen, koska heidän hyökkäyksensä oli aivan odottamaton.
Ateenaan ilmoitettiin tulimerkeillä vihollisten hyökkäyksistä, jonka johdosta syntynyt säikähdys ei ensinkään ollut vähäisempi kuin koskaan sodan kestäessä. Kaupunkilaiset luulivat vihollisten jo purjehtineen Peiraieykseen; Peiraieyksen asukkaat taas arvelivat, että Salamis oli valloitettu, ja että viholliset olivat purjehtimaisillansa heidän kimppuunsa. Tämä olisikin helposti voinut tapahtua, elleivät nämät olisi viivytelleet; sillä tuuli ei olisi heitä siitä estänyt.
Ateenalaiset kiiruhtivat miehissä päivän valjetessa avuksi Peiraieykseen, lykkäsivät laivansa vesille, astuivat niihin kiireemmän kautta suurella melulla, purjehtivat Salamikseen ja asettivat jalkaväkeä vartioitsemaan Peiraieystä. Kun Peloponneesolaiset saivat vihiä apuuntulosta, kulkivat he läpi suurimman osan Salamista, ottivat ihmisiä ja saalista sekä nuo kolme laivaa Buudoros-linnoituksesta ja purjehtivat mitä kiiruimmin Nisaiaan. He pelkäsivät hiukan laivojensa suhteen, koska nämät eivät kauaan aikaan olleet olleet vesillä ja sentakia vuotivat. Saavuttuansa Megaraan, palasivat he jalkaisin Korintokseen. Kun Ateenalaiset eivät enää tavanneet heitä Salamiksessa, purjehtivat he itsekin kotiinsa. Tästä lähtien pitivät he paremmin huolta Peiraieyksestä, sulkemalla sen satamat sekä muullakin tavalla.
Alussa tätä talvea kulki Trakialaisten kuningas Odrysalainen Sitalkes, Teereyn poika, Makedonian kuningasta, Aleksandroksen poikaa Perdikkasta, ja Trakian rannikolla asuvia Kalkidilaisia vastaan kahden lupauksen tähden, joista hän tahtoi vaatia toisen täyttämistä, ja itse täyttää toisen. Perdikkas oli nimittäin, kun Ateenalaiset ahdistivat häntä, jo sodan alussa tehnyt hänelle lupauksen, jos sovittaisi hänet Ateenalaisten kanssa eikä avustaisi hänen vihamielistä veljeänsä, Filipposta, tämän pyrkiessä kuninkaaksi, jota lupausta Perdikkas ei kuitenkaan ollut täyttänyt. Ateenalaisille oli Sitalkes itse luvannut, kun hän teki liiton heidän kanssansa, tehdä lopun Kalkidilaisesta sodasta Trakian rajalla. Näitten molempien lupausten takia teki hän nyt tämän retken, kuljettaen mukanaan Filippoksen pojan, Amyntaan, korottaaksensa tämän Makedonian valtaistuimelle, ja Ateenalaisten hänen luonansa sattumaltaan olevat lähettiläät sekä Hagnoon päällikön. Ateenalaisten tuli nimittäin laivoilla ja mitä suurimmalla sotajoukolla olla avullisina Kalkidilaisia vastaan käytävässä sodassa.
Lähtien Odrysain maasta kutsui Sitalkes aseisiin ensin Haimoksen ja Rodopeen väliset Trakialaiset, joita hän hallitsi aina Pontos Eykseinokseen ja Hellespontokseen saakka, sittemmin Getat toiselta puolelta Haimosta ja kaikki kansat tällä puolella Istros-jokea aina Pontos Eykseinokseen saakka. Getat ja sikäläiset kansat ovat Skytain naapureita, käyttävät samanlaisia aseita ja ovat kaikki ratsujousimiehiä. Sitalkes kutsui niinikään aseisiin suuren osan itsenäisistä miekankantajista Vuoristo-Trakialaisista, joita kutsutaan Dioi nimellä ja jotka suurimmaksi osaksi asuvat Rodopeevuoristossa. Näistä seurasi osa palkkaa vastaan, osa vapaaehtoisina. Hän kutsui myöskin Agriaanit ja Laiaiit sekä kaikki muut Paionilais-kansat, jotka olivat hänen alamaisiansa. Nämät ovat äärimmäiset hänen valtakunnassansa aina Paionialaisiin Laiaieihin ja Stryymooniin saakka. Tämä joki lähtee Skomios-vuorelta, virtaa Agriaanein ja Laiaiein maitten läpi ja muodostaa Odrysain vallan rajan itsenäisiä Paionialaisia vastaan. Triballeja vastaan, jotka niinikään ovat itsenäisiä, muodostavat Treerit ja Tilataiit rajan. Nämät asuvat pohjoispuolella Skomios-vuorta ja ulottuvat länteenpäin aina Oskios-virralle saakka. Tämä joki lähtee samasta vuoresta kuin Nestos ja Hebros. Mainittu vuoristo on suuri ja autio ja ulottuu Rodopee-vuoreen saakka.
Odrysain valta ulottui pitkin Pontos Eykseinosta Abdeera kaupungista Istros-joen suulle saakka. Myötätuulella voi kuormalaiva suorinta tietä purjehtia tämän matkan neljässä vuorokaudessa. Abdeerasta Istrokselle kävelee keveästi puettu mies suorinta tietä 11 päivässä. Näin laaja oli tämä valta pitkin rannikkoa. Mannermaalle päin taas Bysantionista Laiaiein maahan ja Stryymoon-virralle, sillä siellä se ulettui merestä kauimmas sisämaahan, kävelee keveästi puettu mies 13 päivässä.
Tulot barbari-alueesta ja Helleeniläisistä kaupungeista nousivat Seuteen hallitessa, joka seurasi Sitalkesta, ja jolloin ne olivat korkeimmillaan, 400 hopeatalenttiin, osaksi kullassa, osaksi hopeassa. Yhtä suuriarvoiset olivat hänelle hopeassa ja kullassa annetut lahjat, paitse vielä neulotuita ja sileitä kankaita sekä muita huonekaluja, eikä ainoastaan hänelle, vaan myöskin muille mahtaville ja korkeasäätyisille. Täällä vallitsee päinvastainen tapa kuin persialaisten valtakunnassa ja toisten Trakialaisten luona, nimittäin että mieluummin otetaan, kuin annetaan, ja pidetään häpeällisempänä olla antamatta pyytäjälle, kuin olla saamatta, kun pyytää, ja tätä tapaa käyttää jokainen edukseen sitä enemmän, jota korkeammassa asemassa hän on; sillä ilman lahjoja ei täällä saa mitään aikaan. Tästä ovatkin kuninkaat vallan kovasti rikastuneet. Kaikista Euroopan kansoista Ioonianlahden ja Pontos Eykseinoksen välillä ei löydy yhtäkään, jonka tulot ja rikkaus olisivat suuremmat. Sotavoimain ja soturien lukuun katsoen voittavat heidät kyllä Skytat; mutta ei löydykään Euroopassa eikä liioin Aasiassakaan kansaa, joka yksinään voittaisi Skytat, jos he kaikki olisivat yksimielisiä. Viisaudessa ja vallitsevien olosuhteitten ymmärtämisessä he taasen eivät vedä muille vertoja.
Näin suuren valtakunnan hallitsijana valmisti Sitalkes nyt sotaretkeä. Kun kaikki oli valmista, lähti hän matkalle Makedoniaan ensin oman maan halki, sitten Kerkine nimisen aution vuoriston läpi, joka erottaa Sintit Paionialaisista. Hän kulki tämän yli tietä myöten, jonka hän jo ennen oli teettänyt hakkaamalla pois metsän, kun hän kävi sotaa Paionialaisia vastaan. Heidän kulkiessaan tämän vuoren yli Odrysain maasta, olivat Paionialaiset heidän oikealla, Sintit ja Maidit vasemmalla puolella. Kuljettuansa vuoren yli, saapuivat he Paionian Dobeerokseen. Tällä matkalla häneltä ei hukkunut ainoatakaan soturia muuten kuin taudin tappamana, vaan hänen joukkonsa päinvastoin eneni. Sillä useat itsenäiset Trakialaiset seurasivat kutsumatta voitonhimosta, niin että koko sotajoukon sanotaan nousseen aina 150,000 mieheen. Suurin osa näistä oli jalkaväkeä ja korkeintaan kolmas osa ratsumiehiä. Useimmat ratsumiehet olivat Odrysia ja lähinnä näitä Getoja. Jalkaväestä olivat Rodopeen lyhyillä miekoilla varustetut itsenäiset asukkaat sotaisimmat; muu joukko seurasi järjestyksettä ja oli pelottavin paljoutensa kautta.
He kokoontuivat Dobeerokseen ja varustautuivat hyökätäksensä salaa Ala-Makedoniaan, jota Perdikkas hallitsi. Sillä Makedonialaisiin kuuluvat myöskin Lynkeestat ja Elimioolaiset ja muut ylempänä asuvat kansakunnat, jotka olivat näitten joko liittolaisia tahi alamaisia, mutta joilla kumminkin oli omat hallitsijansa. Nykyisen, rannikolla sijaitsevan Makedonian olivat Perdikkaan isä, Aleksandros, ja hänen esi-isänsä, Teemenoksen jälkeläiset valloittaneet. Nämät olivat alkuaan kotoisin Argoksesta ja hallitsivat siellä, voitettuansa ja Pierianmaasta karkotettuansa Pierialaiset, jotka sittemmin asuivat Pangaion-vuoren alapuolella toisella puolen Stryymoonin virtaa Fagreessa ja muilla paikkakunnilla. Vielä nytkin kutsutaan Pangaionvuoren alapuolella merelle päin sijaitsevaa seutua Pierianlaaksoksi. He karkottivat niinikään niin kutsutusta Bottiasta Bottialaiset, jotka nyt asuvat Kalkidilaisten naapureina. He valloittivat myöskin Paioniassa pitkin Aksiosvirtaa soukan kaistaleen, joka ulettui ylimaista aina Peilaan ja mereen saakka. Karkotettuansa Edoonit ottivat he myöskin haltuunsa niin kutsutun Mygdonian toisella puolella Aksios-virtaa Stryymoon-jokeen saakka. He karkottivat myös nykyisin Eordiaksi kutsutusta maasta Eordialaiset, joista suurin osa surmattiin, mutta jotkut asettuivat asumaan Eyskan läheisyyteen, ja Almoopiasta Almoopialaiset. Samaten valloittivat nämät Makedonialaiset muilta kansakunnilta maita, jotka vieläkin ovat heidän hallussaan, kuten Antemuusin, Grestoonian, Bisaltian ja suurimman osan Makedonialaisten omaa maata. Kaikkea tätä kutsutaan nyt Makedoniaksi, ja Aleksandroksen poika Perdikkas hallitsi siellä, kun Sitalkes teki hyökkäyksensä.
Koska nämät Makedonialaiset eivät voineet puolustautua niin suurta sotajoukkoa vastaan, vetäytyivät he omaisuutensa kanssa linnoituksiin ja muurien taakse. Näitä ei löytynyt monta. Vasta myöhemmin rakensi Perdikkan poika, Arkelaos, tultuaan kuninkaaksi maan nykyiset linnat, raivasi suoria teitä ja järjesti myöskin valtion asiat, varsinkin sotajoukon, hankkien enemmän hevosia, aseita ja muita sotatarpeita, kuin kaikki kahdeksan ennen häntä hallinnutta kuningasta yhteensä.
Trakialaiset hyökkäsivät Dobeeroksesta ensin Filippoksen entiseen valtakuntaan ja valloittivat väkirynnäköllä Eidomeneen, mutta sopimuksen kautta Gortynian, Atalanteen ja moniaita muita paikkakuntia, jotka antautuivat ystävyydestä Trakialaisten seurassa olevaa Filippoksen poikaa, Amyntasta, kohtaan. He piirittivät niinikään Eurooposta, kuitenkin voimatta sitä valloittaa. Sitten he tunkeutuivat siihen osaan Makedoniaa, joka sijaitsee Pellan ja Kyrroksen vasemmalla puolella. Tälle puolelle näitä paikkakuntia, Bottiaiaan ja Pieriaan, he eivät tulleet, vaan hävittivät Mygdoniaa, Grestooniaa ja Antemuusia. Makedonialaiset eivät yrittäneetkään jalkaväellä puolustautumaan, vaan lähettivät noutamaan ratsuväkeä ylängöillä asuvilta liittolaisilta, ja nämät ahdistivat Trakialaisia, missä vaan oli sopiva tilaisuus, vaikka kohtakin vastustajat olivat heitä lukuisammat. Ei kukaan voinut kestää näitten haarniskaan puettujen ratsumiesten hyökkäystä. Mutta kun nämät joutuivat tuon suurilukuisen joukon keskelle, olivat he suuressa vaarassa, jonkatähden he vihdoin seisahtuivat, koska he eivät luulleet voivansa pitää puoliaan heitä lukuisampaa sotajoukkoa vastaan.
Sitalkes rupesi nyt keskusteluihin Perdikkaan kanssa niistä asioista, joitten tähden hän oli retken tehnyt, ja koska Ateenalaiset eivät saapuneet laivoillansa, vaan ainoastaan olivat lähettäneet lahjoja ja sanansaattajia epäillen, ettei hän tulisi, lähetti hän osan sotajoukostansa Kalkidilaisia ja Bottialaisia vastaan, ja hävitti heidän maatansa, piirittäen heitä. Hänen viipyessänsä näillä seuduilla, pelkäsivät etelässäpäin asuvat Tessalialaiset ja Magneesialaiset sekä Tessalialaisten muut alamaiset ja Termopylaihin asti asuvat Helleenit, että tämä sotajoukko hyökkäisi heitäkin vastaan ja varustautuivat sitä varten. Niinikään olivat peloissansa tasangolla asuvat Trakialaiset pohjoispuolella Stryymoonvirtaa, Panaiit, Odomantit, Drooit ja Dersaiit, jotka kaikki ovat itsenäisiä kansakuntia. Syntyipä se ajatus itse Ateenalaisille vihollisissa Helleeneissäkin, että Trakialaiset Ateenalaisien kehotuksesta kulkisivat heitäkin vastaan sopimuksen mukaan. Sitalkes puolestaan vallotti ja hävitti Kalkidikeen, Bottikeen ja Makedonian. Koska hänelle ei onnistunut mikään niistä tuumista, minkä tähden oli tullut ja kun sotilailta puuttui muonaa ja he kärsivät talven vaivoista, niin seurasi hän veljensä Sparadokoksen pojan Seyteen neuvoa ja vetäytyi mitä nopeimmin pois näistä maista. Seyteen, joka Sitalkeen jälestä oli mahtavin mies, sai Perdikkas puolellensa, luvaten hänelle sisarensa vaimoksi ja sitäpaitse lahjoja. Sitalkes palasi siis joutuisasti sotajoukkoineen kotiansa, viivyttyänsä kaikkiaan 30 päivää, ja näistä kahdeksan Kalkidikeessa. Perdikkas antoi myöhemmin sisarensa Stratonikeen Seyteelle vaimoksi, kuten oli luvannut. Tämänkaltainen oli Sitalkeen sotaretki.
Kun Peloponneesolaisten laivasto oli hajonnut, purjehtivat Naupaktoksessa olevat Ateenalaiset Formioonin johdolla samana talvena pitkin rannikkoa Astakokseen. Astuttuansa maihin, marssivat he 400 Ateenalaisella raskasaseisella laivoista ja 400 Messeenialaisella Akarnaanian sisämaahan ja ajoivat Stratoksesta, Korontasta ja muista paikkakunnista ne miehet, jotka heistä eivät näyttäneet varmoilta. Vietyänsä Korontaan takaisin Teolytoksen pojan, Kyneksen, palasivat he takaisin laivoihin. Sillä talven kestäessä he eivät luulleet voivansa hyökätä Oiniadeja vastaan, jotka yksin Arkadilaisista aina olivat olleet Ateenalaisia vastaan vihamielisiä.