Part 13

"Arkidamos ja Lakedaimonilaiset! Te teette väärin, ette toimi itsenne ettekä esi-isienne arvon mukaisesti, hyökätessänne Plataialaisten maahan. Sillä vapautettuansa Hellaan Meedialaisista niitten Helleenien avulla, jotka vapaaehtoisesti heittäytyivät vaaraan täällä meidän maassamme, jätti Kleombrotoksen poika, Lakedaimonilainen Pausanias, uhrattuansa Plataian torilla Zeys vapauttajalle ja kutsuttuansa kokoon kaikki liittolaiset, Plataialaisille tämän maan ja kaupungin itsenäiseksi asunnoksi, johon ei kukaan saisi hyökätä harjottamaan vääryyttä, laskeaksensa sitä valtansa alle, vaan jota läsnäolleiden liittolaisten tarvittaessa voimiensa mukaan tulisi puollustaa. Tämän maan lahjottivat meille teidän esi-isänne palkinnoksi osottamastamme urhoollisuudesta ja innosta; mutta te toimitte päinvastoin, tullessanne yhdessä verivihollistemme, Teebalaisten, kanssa meitä orjuuttamaan. Kutsuen todistajiksi silloisia valoja valvovat jumalat sekä teidän ja meidän isänmaamme haltijat, pyydämme teitä jättämään Plataian maan loukkaamatta ja pysymään pyhissä valoissanne, sallien meidän asua itsenäisinä, kuten Pausanias on katsonut oikeaksi."

Plataialaisten puhuttua täten, lausui Arkidamos: "Te puhuisitte aivan oikein, Plataian miehet, jos te tekisitte, kuten puhutte. Kuten Pausanias on teille luvannut, asukaapa vain itsenäisinä ja vapauttakaa niin ikään muut, jotka osallisina silloisiin vaaroihin vannoivat teidän kanssanne, mutta jotka nyt ovat Ateenalaisten vallassa. Heidän niinkuin myöskin muiden vapauden tähden on tämä sotaretki juuri pantu toimeen. Paraiten pysyisitte valoissanne, jos te ottaisitte osaa tähän retkeen; mutta jollette, niin pysykää ainakin rauhassa, kuten jo ennen olemme kehottaneet teitä tekemään, hoitaen omia asioitanne, yhdistymättä kumpaiseenkaan, ja ottakaa vastaan molemmat ystävinä, mutta älkää, kumpaakaan sotaliittolaisena. Tämä on meidän neuvomme."

Näin kuului Arkidamoksen vastaus. Kuultuansa tämän, palasivat Plataialaiset lähettiläät kaupunkiin ja ilmoittivat kansalle Arkidamoksen vastauksen. Nämät vastasivat, että heidän oli mahdotonta tehdä sitä, mihin hän heitä kehotti, ilman Ateenalaisten suostumusta, koska heidän lapsensa ja vaimonsa olivat näitten hallussa. He sanoivat pelkäävänsä kaupunkinsa puolesta, jos Ateenalaiset Peloponneesolaisten poistuttua eivät sallisi heidän täyttää lupaustansa, ja että Teebalaiset, jotka heidän myöskin sopimuksen mukaan tulisi ottaa vastaan, uudestaan koettaisivat ottaa kaupungin haltuunsa.

Rauhoittaaksensa heitä, lausui Arkidamos:

"Jättäkää kaupunkinne rakennuksineen meidän Lakedaimonilaisten huostaan, osottakaa maanne rajat ja laskekaa puut metsissänne, ja mitä muuta teillä on laskettavaa, mutta menkää itse, mihin haluatte, niin kauan kuin sota kestää. Kuin se on loppunut, annamme ottamamme teille takaisin, mutta siihen saakka pidämme me sen takuuna, viljelemme maata ja maksamme teille sopivan veron siitä."

Kuultuansa tämän, palasivat lähettiläät taasen kaupunkiin, ja neuvoteltuansa kansan kanssa, lupasivat Plataialaiset tehdä sen, mihin hän heitä kehotti, jos Ateenalaiset siihen suostuisivat, mutta sillävälin pyysivät he häntä suomaan heille aselevon maata hävittämättä. Saavuttuaan Ateenalaisten puheille, ja neuvoteltuaan heidän kanssansa, toivat Plataialaisten lähettiläät kansalaisillensa seuraavan vastauksen:

"Plataian miehet! Ateenalaiset eivät koskaan tietääksensä ole olleet väliäpitämättömiä teidän loukkaamisestanne, sanovat Ateenalaiset, siitä saakka kuin olette tulleet heidän liittolaisikseen, eivätkä he nytkään tule hylkäämään teitä, vaan auttamaan teitä voimiensa mukaan. He kehottavat teitä pysymään esi-isienne vannomissa valoissa, missäkään liitosta poikkeamatta."

Kun lähettiläät olivat ilmottaneet tämän, päättivät Plataialaiset, etteivät luopuisi Ateenalaisista, vaan että kestäisivät, vaikkapa, jos olisi välttämätöntä, näkisivät maatansa hävitettävän, ja vaikka mitä tahansa olisi kärsittävä. Niinikään päättivät he, ettei kukaan enää menisi ulos kaupungista, vaan että muureilta vastattaisiin, etteivät he voineet tehdä, mitä Lakedaimonilaiset vaativat. Heidän näin vastattuansa, kutsui Arkidamos kuningas paikallisjumalat ja uroot todistajiksi, lausuen näin:

"Te Jumalat ja uroot, jotka hallitsette tätä Plataian maata, te tiedätte, että emme me, koska he ensin ovat rikkoneet valansa, ole panneet alkuun vääryyttä, kun olemme hyökänneet tähän maahan, jossa meidän esi-isämme teidän suosiollisella avullanne voittivat Meedialaiset, ja jonka te teitte niin voittorikkaaksi Helleeneille. Emmekä me nyt tee mitäkään vääryyttä teoillamme, sillä emme ole saaneet suostumusta meidän moniin kohtuullisiin ehdotuksiimme. Sallikaa siis, että ne rangaistaan, jotka ovat alkaneet vääryyden, ja että ne, jotka lainmukaisesti rankaisevat, saavat hyvitystä."

Näin rukoiltuansa järjesti hän sotilaat hyökkäykseen. Ensin ympäröi hän kaupungin puuaitauksella, jottei kukaan pääsisi ulos. Sitten rakennutti hän vallin kaupunkia vastaan, toivoen, ettei piiritys kestäisi kauan, niin suuren sotavoiman ollessa toimessa. He kaatoivat puita Kitairoon-vuorelta ja asettivat ne ristiin molemmin puolin vallia, jottei se hajoaisi. He heittivät siihen risuja, kiviä, multaa ja muuta semmoista, joka sopi täytteeksi. Työtä tehtiin keskeyttämättä yötä päivää 70 vuorokautta vuoron mukaan, niin että osa sotilaita oli työssä, toinen osa nukkumassa ja syömässä. Jokaisen Lakedaimonilaisten liittokaupungin päällikkö piti väkensä ahkerassa työssä. Kun Plataialaiset näkivät vallin kohoavan, rakensivat he puisen varustuksen sille kohdalle muuriansa, jossa valli yleni, ja täyttivät sen kivillä, joita he ottivat läheisistä rakennuksista. Siteenä he käyttivät puuta, ettei varustus kohottuansa tulisi heikoksi. Peitteeksi panivat he vuotia ja nahkoja, jotteivät palavat nuolet voisi vahingoittaa työmiehiä ja puuainetta. Muurin varustus kohosi suuresti, mutta valli yleni yhtä mittaa sitä vastaan. Plataialaiset keksivät nyt seuraavan keinon: he repivät muurinsa, missä valli oli lähinnä, ja juoksuttivat mullan sisäänpäin.

Huomattuansa tämän, heittivät Peloponneesolaiset savella täytettyjä ruokokoreja aukkoihin, jottei tämä niinkuin multa hajoaisi. Kun ei entisestä keinosta lähtenyt tulosta, eivät Plataialaiset sitä kauemmin käyttäneet, vaan kaivoivat kaupungista maanalaisen käytävän vallin keskipaikan alle ja vetivät taasen mullan puoleensa. Tätä he tekivät kauan salaa ulkopuolella olevilta, niin että huolimatta täyttämisestä valli ei kohonnut, koska piiritetyt ehtimiseen veivät alta pois mullan, ja valli sen takia vajosi kuoppaan.

Mutta koska piiritetyt olivat harvalukuiset ja piirittäjät hyvin lukuisat, pelkäsivät ensinmainitut, etteivät voisi pitää puoliaan, ja keksivät seuraavan keinon. He lakkasivat rakentamasta suurta rakennuksen alaista muuria vastapäätä vallia ja ryhtyivät sen molemmista päistä, missä muuri oli matalin, valmistamaan uutta puolikuun muotoista muuria vanhan muurin sisäpuolelle, jotta se olisi suojana, jos suuri muuri valloitettaisiin, ja että vihollisten olisi pakko rakentaa uusi valli tätä vastaan, sekä näille siten olisi kaksinkertainen vaiva sisemmäksi tunkeuduttuansa, ja he joutuisivat kahdelta puolelta ahdistetuiksi.

Vallin rakentamisen ohessa asettivat Peloponneesolaiset piirityskoneita kaupunkia vastaan, yhden, joka, murtaen suuren osan vallia vastaan rakennettua suurta muuria, kovasti säikäytti Plataialaisia, toisia toisille kohdille muuria. Mutta Plataialaiset heittivät niitten ympäri köysipauloja ja särkivät ne, sekä, ripustettuaan suuria hirsiä kumpasestakin päästä pitkiin rautaketjuihin, kohottivat ne kahdella vipupuulla yli muurin ja antoivat, hellittäen nuorat, hirsien pudota piirityskoneen päälle, kun tämä oli muuriin töytäämäisillänsä, niin että hirsi pudotessansa katkaisi muurinsärkijän pään.

Kun Peloponneesolaiset huomasivat, ettei piirityskoneista ollut mitään hyötyä, ja että vastamuuri oli rakennettu heidän valliansa vastaan, ryhtyivät he todenteolla piirittämään kaupunkia, koska siihenastisten keinojen kautta eivät voineet valloittaa sitä. Ensin päättivät he kuitenkin koettaa, voisivatko he tuulen avulla sytyttää kaupungin palamaan, koska se oli pieni. Sillä he miettivät kaikenlaisia keinoja, voidaksensa suuritta kustannuksitta ja varsinaisetta piirityksettä saada kaupungin haltuunsa. He heittivät risukimppuja vallilta tämän ja muurin väliin, ja risuläjän, työskentelijäin paljouden kautta, kohottua vallin korkuiseksi heittivät he niitä itse kaupunkiin, niin kauas kuin ulottuivat, sekä sytyttivät ne pihkalla ja tulikivellä. Tästä syntyi niin suuri tulipalo, ettei senkaltaista vielä oltu nähty ihmisten sytyttämänä, vaikkakin väliin kyllä tapahtuu, että metsät vuorilla tuulen vaikutuksesta itsestään syttyvät tuleen. Tämä tulipalo oli niin hirmuinen, että se oli vähällä tuhota Plataialaiset, jotka olivat pelastuneet siihenastisista vaaroista. Monessa kohdin kaupunkia ei voinut lähestyä tulta, ja jos tuuli olisi kääntynyt kaupunkiin päin, kuten viholliset toivoivat, niin olisi Plataian perikato ollut varma. Mutta nyt sanotaan ruvenneen runsaasti satamaan vettä taivaasta ukkosen käydessä ja sateen sammuttaneen tulen sekä siten poistaneen vaaran.

Kun Peloponneesolaiset eivät tässäkään onnistuneet, jättivät he vain osan sotajoukosta sinne, mutta lähettivät toiset pois, ja ympäröivät kaupungin sotilailla, osottaen kullekin kaupungille määrätyn alansa. Sisä- ja ulkopuolella vallia oli hauta, josta olivat ottaneet tiilenainetta. Kun kaikki Arktuuroksen nousunaikana oli valmiina, lähtivät he paluumatkalle, jätettyänsä väkeä vartioimaan puolta muuria, sillä toista osaa vartioivat Boiootialaiset, ja hajosivat kukin kotikaupunkiinsa. Plataialaiset olivat jo ennen lähettäneet lapset, naiset, vanhukset ja kaikki kivulloiset Ateenaan. Kaupunkiin jääneitä piiritettyjä oli 400 Plataialaista ja 80 Ateenalaista sekä 110 naista ruuanlaittajina. Näin paljo oli heitä yhteensä, kun piiritys alkoi, eikä ketään muuta ollut muurien sisällä, ei vapaata eikä orjaa. Tämmöiseksi järjestettiin Plataian piiritys.

Samana kesänä viljan hedelmöidessä ja hyökkäyksen tapahtuessa Plataialaisia vastaan, retkeili 2,000 Ateenalaista raskasaseista ja 200 ratsumiestä Trakiassa asuvia Kalkidilaisia ja Bottialaisia vastaan Euripideen pojan Ksenofoonin ja kahden muun päällikön johdolla. Saavuttuansa Bottialaisen Spartoolos nimisen kaupungin seuduille hävittivät he viljan. Itse kaupunkikin näkyi muutamien sikäläisten vaikutuksesta haluavan antautua Ateenalaisille, mutta vastapuoluelaisten pyydettyä apua Olyntolaisilta, tuli sieltä raskasaseisia ja muuta sotaväkeä kaupungin puolustukseksi. Kun nämät tekivät hyökkäyksen ulos Spartooloksesta, ryhtyivät Ateenalaiset taisteluun kaupungin edustalla. Tässä ottelussa voittivat Ateenalaiset Kalkidilaiset raskasaseiset ja niiden kanssa liittoutuneet, jotka vetäytyivät takaisin Spartoolokseen, mutta Kalkidilaiset ratsumiehet ja keveäaseiset voittivat Ateenalaisten ratsumiehet ja keveäaseiset. Heillä oli joukossaan moniaita kevytkilpisiä niinkutsutusta Krusis-maasta.

Kun taistelu jo oli loppumaisillaan, tuli Olyntoksesta toisia kevytkilpisiä avuksi. Tämän huomattuaan, tulivat Spartooloksen kevytaseiset rohkeammiksi sekä apuväen tulosta että siitä, etteivät olleet joutuneet tappiolle, ja tekivät Kalkidilaisten ratsumiesten ja vastatulleiden kanssa uuden hyökkäyksen Ateenalaisia vastaan. Ateenalaiset vetäytyivät nyt takaisin niitten kahden ryhmän luokse, jotka he olivat jättäneet kuormastoa vartioimaan. Kun Ateenalaiset hyökkäsivät, peräytyivät viholliset, mutta kun he vetäytyivät takaisin, hyökkäsivät vastustajat ja heittivät heitä keihäillä. Kalkidilainen ratsuväki ryntäsi esiin, missä sopivimmalta näytti, pelästytti Ateenalaisia suuresti ja ajoi heidät pakoon pitkän matkaa. Ateenalaiset pakenivat Poteidaiaan, ja korjattuansa myöhemmin sopimuksen nojalla kaatuneensa, palasivat he Ateenaan jälellä olevan sotajoukon kanssa. Heitä oli kaatunut 430 miestä ja kaikki päälliköt. Kalkidilaiset ja Bottialaiset pystyttivät voitonmerkin, ja palasivat kukin kaupunkiinsa, korjattuansa kaatuneensa.

Samana kesänä vähän näiden tapahtumien jälkeen kehottivat Amprakialaiset ja Kaonit, haluten valloittaa koko Akarnaanian ja erottaa sen Ateenalaisista, Lakedaimonilaiset varustamaan laivaston liittolaismaista ja lähettämään 1,000 raskasaseista Akarnaaniaan. He sanoivat, että he, jos Lakedaimonilaiset yhtyisivät heihin jalkaväellä ja laivoilla, kun rannikolla asuvat Akarnaanit eivät voisi tulla maanmiestensä avuksi, helposti valloittaisivat Akarnaanian ja vieläpä Tsakyntoksen ja Kefalleenian saaretkin. Sitten eivät Ateenalaiset enää voisi lähettää laivoja purjehtimaan ympäri Peloponneesosta; ehkäpä he voisivat saada Naupaktoksenkin haltuunsa.

Tämän kehotuksen johdosta lähettivät Lakedaimonilaiset meripäällikkö Kneemoksen johdolla hetimiten raskasaseisia muutamilla laivoilla, antaen koko laivastolle käskyn mitä pikimmin varustautua purjehtiaksensa Leukassaarelle. Varsinkin olivat Korintolaiset innokkaita Amprakialaisten puolesta, koska nämät olivat heidän siirtolaisiansa. Korintoksesta, Sikyoonista ja sen seudun maista tuleva laivasto oli vielä varustuksen alaisena, mutta Leukaan, Anaktorionin ja Amprakian laivastot olivat jo ennen saapuneet ja odottivat Leukas-saaren edustalla. Kneemos ja hänen johtamansa 1,000 raskasaseista olivat päässeet perille salaa Formioonilta, joka 20 Attikalaisen laivan avulla vartioi Neupaktosta ympäröiviä vesiä, ja valmistelivat heti maasotaretkeä.

Kneemosta avustivat Helleeneistä Amprakialaiset, Leukalaiset, Anaktorionilaiset ja ne 1,000 Peloponneesolaista, jotka olivat tulleet hänen mukanaan; hänen barbarilaiset liittolaisensa olivat: 1,000 kansanvaltaista Kaonia, joita johtivat hallitsevasta suvusta vuodeksi valitut päälliköt Footios ja Nikanoor. Kaonein riveissä sotivat myöskin Tesprootit. Molosseja ja Atintaaneja johti alaikäisen kuninkaan Tarypoksen holhooja Sabylintos ja Paravaialaisia heidän kuninkaansa Oroidos. 1,000 Orestia, joita hallitsi Antiokos, soti Antiokoksen suostumuksella Paravaialaisten yhteydessä Oroidoksen johdolla. Salaa Ateenalaisilta lähetti myöskin Perdikkas 1,000 Makedonialaista, jotka myöhemmin saapuivat.

Odottamatta laivastoa Korintoksesta, lähti Kneemos liikkeelle. Kulkien läpi Argeian maan, hävittivät he linnoittamattoman Limnaian kylän. Saavuttuansa Akarnaanian suurimman kaupungin Stratoksen edustalle, arvelivat he helposti saavansa kaiken muun seudun haltuunsa, kun vain voisivat valloittaa tämän kaupungin.

Kun Akarnaanialaiset saivat tietää, että suuri sotajoukko oli hyökkäämäisillänsä maahan, ja että vihollisia saapuisi myöskin meritse laivoilla, eivät he kuitenkaan yhdessä voimin koettaneet puolustautua, vaan jokainen piti huolta ainoastaan omasta pelastuksestaan. Hädissään pyysivät he apua Formioonilta; mutta tämä vastasi, että hänen oli mahdoton jättää Naupaktosta suojeluksetta, koska hän tiesi, että vihollinen laivasto kohdakkain tulisi purjehtimaan Korintoksesta.

Peloponneesolaiset ja heidän liittolaisensa jakaantuivat kolmeen osastoon ja kulkivat Stratiolaisten kaupunkia vastaan, jotta he, leiriydyttyänsä sen läheisyyteen, koettaisivat väkirynnäköllä vallottaa muurit, jos eivät he sanoilla voisi saada heitä antautumaan. Keskellä kulkivat Kaonit ja muut barbarit, oikealla puolella heitä Leukalaiset ja Anaktorionilaiset sekä heidän liittolaisensa, vasemmalla siivellä Kneemos Peloponneesolaisineen ja Amprakialaiset. He kulkivat niin etäällä toisistansa, etteivät väliin nähneet toisiansa. Helleenit kulkivat järjestyksessä ja varovasti, kunnes leiriytyivät sopivalle paikalle; mutta Kaonit, jotka luottivat itseensä ja joita pidettiin sikäläisistä mannermaalaisista sotaisimpina, eivät huolineet leiriytyä, vaan riensivät muitten barbarien kanssa kiiruusti eteenpäin, luullen voivansa valloittaa kaupungin ensi hyökkäyksellä ja yksin suorittaa valloituksen.

Kun Stratiolaiset huomasivat heidän huolettoman kulkutapansa, ajattelivat he, että, jos he erikseen voittaisivat barbarit, Helleenit eivät enää niin rohkeasti voisi hyökätä eteenpäin. He asettuivat väijyksiin kaupungin ympärille, ja kun viholliset olivat lähellä, hyökkäsivät he sekä kaupungista että väijyksistä näitten kimppuun. Paetessansa sai suuri joukko Kaoneja surmansa; toiset barbarit taas, nähtyänsä näitten pakenevan, eivät enää pitäneet puoltaan, vaan kääntyivät pakoon. Ei kumpikaan Helleenien leiri tietänyt mitään tästä tappelusta etäisyyden takia, vaan luulivat barbarien kiiruhtaneen, saadaksensa sopivan leiripaikan. Mutta kun pakenevat barbarit riensivät heidän suojiinsa, ottivat he ne joukkoonsa, yhdistivät molemmat leirit ja viipyivät siellä sen päivän. Stratiolaiset eivät ahdistaneet heitä nyt, koska muut Akarnaanit eivät vielä olleet saapuneet, vaan heittivät heitä lingoilla ja saivat siten aikaan suuren häiriön. Sillä ilman raskasaseisia eivät he voineet tehdä hyökkäystä, mutta tässä taistelutavassa pidetään Akarnaanit etevimpinä.

Yön tultua, palasi Kneemos sotajoukkoineen kiiruumman kautta Anapos-joelle, joka on 80 stadiota Stratoksesta. Seuraavana päivänä korjautti hän kaatuneensa sopimuksen suojassa, ja koska Oiniadit ystävyydestä olivat yhtyneet häneen, vetäytyi hän heidän luoksensa, ennenkuin Akarnaanit olivat ennättäneet saapua. Sieltä kulkivat he kukin kotiinsa. Stratiolaiset pystyttivät voitonmerkin barbareja vastaan tapahtuneen ottelun johdosta.

Korintolaisten ja toisten liittolaisten laivasto, jonka Krisaios-lahdesta piti purjehtia Kneemoksen avuksi, jotteivät rannikolla asuvat Akarnaanit voisi tulla ylempänä asuvien heimolaistensa avuksi, ei voinutkaan saapua, koska sen samoina päivinä, kuin tappelu Stratoksen läheisyydessä tapahtui, täytyi kestää meritappelu Formioonia ja niitä 20 Ateenalaista laivaa vastaan, jotka vartioivat Naupaktoksen satamaa. Sillä Formioon väijyi heitä, kun he purjehtivat ulos lahdesta, aikoen ahdistaa heitä aavalla merellä. Korintolaiset ja heidän liittolaisensa purjehtivat Akarnaaniaan varustettuina ennemmin maa- kuin meritaistelua varten, eivätkä luulleet Ateenalaisten 20 laivallansa uskaltavan ryhtyä meritappeluun heidän 47 laivansa kanssa. Kun he purjehtivat pitkin rantaa aikeissa Akaian Patraista purjehtia vastaiselle rannalle ja sieltä Akarnaaniaan, näkivät he äkkiarvaamatta Ateenalaisten tulevan heitä vastaan Kalkiksesta ja Eyeenos-joen suulta, ja etteivät he siis Ateenalaisilta salaa olleet yötänsä viettäneet. Täten he olivat pakotetut taistelemaan keskellä salmea.

Jokaisella kaupungilla oli omat päällikkönsä; Korintolaisten olivat Makaoon, Isokrates ja Agatarkidas. Peloponneesolaiset asettuivat, muodostaen mahdollisimman suuren ympyrän, keulat ulos- ja perät sisäänpäin, jotteivät viholliset voisi tunkeutua siitä läpi. Keskelle asettivat he pienet laivansa ja viisi parasta purjehtijaa, jotta nämät nopeasti voisivat tarpeen vaatiessa purjehtia apuun.

Asettuneina yhteen riviin, kiersivät Ateenalaiset vihollisten ympyrän ja supistivat heidän alansa sangen ahtaaksi, purjehtien aina lähemmäksi ja näyttäen siltä, kuin jos he heti olisivat valmiit hyökkäämään. Formioon oli kieltänyt heitä käymästä käsiksi, ennenkuin hän itse antoi merkin. Sillä hän toivoi, etteivät viholliset pysyisi riveissä, kuten maalla, vaan että laivat työntyisivät toisiansa vastaan, ja että pienet laivat saisivat häiriötä aikaan, niinkuin myöskin etteivät laivat pysyisi hetkeäkään yhdessä kohdin, jos rupeaisi tuulemaan lahdesta päin, kuten auringon noustessa tavallisesti sattui. Hän arveli niinikään olevan omassa vallassansa määrätä hyökkäämistä, milloin hän vain katsoi sen sopivaksi. Kun tuuli nousi, ja laivat tungettuina pienelle alalle olivat molemmista syistä, sekä tuulen että aluksien yhteentörmäyksen kautta, joutuneet epäjärjestykseen, ja kun laiva työntyi laivaan ja merimiesten huutaessa ja toisiansa parjatessa, koettaessaan väistyä toisiensa tieltä, niitä kekseillä lykättiin erilleen, ja he eivät sentakia voineet kuulla päälliköiden käskyjä eivätkä soudonjohtajain määräyksiä, ja kun merimiehet, ollen tottumattomia, eivät voineet meren kuohussa soutaa, eivätkä laivat totelleet peräsintä, antoi Formioon sopivalla hetkellä hyökkäämismerkin. Ateenalaiset ryntäsivät nyt esiin, upottivat yhden päällikkölaivan ja hävittivät sitten järjestään kaikki alukset, jotka he saivat käsiinsä, saaden aikaan, ettei yksikään epäjärjestyksen takia voinut ryhtyä puolustukseen, vaan pakenivat Akaian Patraihin ja Dymeeseen. Ateenalaiset ajoivat heitä takaa, ottivat 12 laivaa, tappoivat useimmat miehistöstä ja purjehtivat Molykreioniin.

Siellä he pystyttivät voitonmerkin Rionin niemelle ja palasivat Naupaktokseen, uhrattuansa laivan Poseidoonille. Peloponneesolaiset purjehtivat niinikään jälellä olevilla laivoillansa Dymeestä ja Patraista Eeliläisten Kylleene nimiseen satamaan. Leukaasta saapui myöskin Stratoksen tappelun jälkeen Kylleeneen Kneemos laivoineen, joitten oli ollut tarkoitus yhtyä edellämainittuihin.

Lakedaimonilaiset lähettivät laivoihinsa Timokrateen, Brasidaan ja Lykofroonin neuvonantajiksi Kneemokselle, käskien hänen valmistautua toiseen etuisampaan meriotteluun ja kieltäen häntä antamasta muutamien laivojen sulkea itseään merestä. Koska he ensi kerran antautuivat meritappeluun, näytti tämä heistä vallan kummalliselta, he kun eivät luulleet laivastonsa olevan toista juuri heikomman, vaan otaksuivat, että tappion syynä oli jonkunmoinen pelkuruus, ottamatta lukuun, että Ateenalaisten pitkällinen kokemus suuresti voitti heidän lyhyen harjoittelemisensa. Vihoissansa he siis lähettivät mainitut neuvonantajat. Saavuttuansa vaativat nämät yhdessä tuumin Kneemoksen kanssa eri kaupungeista laivoja ja varustivat käsillä olevat laivat kuntoon meritappelua varten.

Formioon lähetti niinikään puolestansa Ateenaan sanan näistä varustuksista ja voitostansa, pyytäen lähettämään hänelle mitä pikimmin mahdollisimman monta laivaa, koska hänen joka päivä täytyi olla valmis meritappeluun. He lähettivätkin hänelle 20 laivaa, antaen päällikölle käskyn matkalla poiketa Kreetaan. Sillä Kreetalainen Niikias, Gortyyniasta, heidän kestiystävänsä, oli kehottanut heitä purjehtimaan Kydooniaan, luvaten saattaa tämän vihamielisen kaupungin heidän haltuunsa. Hän teki tämän saavuttaaksensa Poliknalaisten, Kydoonialaisten naapurien, suosion. Tämä laivasto purjehti siis Kreetaan ja hävitti Poliknalaisten avulla Kydoonialaisten maata, kuluttaen myrskyssä ja tyvenen tähden paljon aikaa.

Ateenalaisten purjehtiessa Kreetan vesillä, varustautuivat Kylleenessä oleskelevat Peloponneesolaiset uutta meritappelua varten ja purjehtivat Akaian Panormokseen, johon Peloponneesolaisten maasotajoukko jo oli lähtenyt heidän avuksensa. Formioon purjehti puolestansa Molykreionin Rioniin ja ankkuroi sen edustalle ne 20 laivaa, joita hän oli käyttänyt meritaistelussa. Tämä Rion oli ystävällisissä suhteissa Ateenalaisiin. Toinen Rion sijaitsee vastapäätä Peloponneesoksen rannikolla. Niitä eroittaa seitsemän stadion levyinen vesi Krisaioslahden suulla. Kun Peloponneesolaiset näkivät Ateenalaiset, ankkuroivat he 77 laivaansa Akaialaisen Rionin satamaan lähelle Panormosta, jossa heidän maaväkensä seisoi. Kuusi tai seitsemän päivää makasivat molemmat laivastot vastapäätä toisiansa, harjoitellen ja valmistautuen meritaisteluun. Toiset eivät tahtoneet purjehtia ulos ulapalle peläten uudestaan joutuvansa tappiolle, toiset taasen karttivat salmea, koska katsoivat taistelun ahtaalla vedellä olevan vihollisten eduksi. Koska Kneemos ja Brasidas sekä Peloponneesolaisten muut päälliköt tahtoivat kiiruhtaa meritaistelua, ennenkuin Ateenalaiset ennättäisivät saada apua kotoa, kutsuivat he sotilaat kokoon, ja kun huomasivat useimpien heistä olevan peloissaan ja miehuuttomina entisen tappion tähden, koettivat he rohkaista heitä seuraavin sanoin: