Part 18

"Me rukoilemme teitä yhteisten suojelusjumalien nimessä ja Hellaan hyväksi osotetun kuntomme takia taipumaan ja muuttamaan ajatuksenne, jos Teebalaiset teitä ovat yllyttäneet johonkin julmaan tekoon, sekä pyytämään heiltä vastalahjaksi, ettei niitä surmata, joita on kohtuutonta surmata, että saisitte sopivan kiitollisuuden ettekä häpeää, ja jottette toimien toisten mieliksi häpäisisi itseänne. Pian käy ruumiimme tuhoaminen, mutta vaikea on poistaa siitä johtuva häpeä. Sillä meitä te ette tule rankaisemaan oikeudenmukaisesti vihollisina, vaan sotimaan pakotettuina ystävinä. Jos te siis suojelette henkeämme, tuomitsette te oikein, muistaen että vapaaehtoisesti olemme antautuneet teille ja rukoilevina kätemme ojentaen, ja Helleeneillähän on laki, ettei sellaisia saa tappaa, sekä huomaten, että aina olemme olleet teidän hyväntekijöitänne. Heittäkää silmäys Meedialaisten surmaamien ja meidän alueellamme haudatuiden esi-isienne lepopaikkoihin, joita me vuosittain kunnioitamme juhlapuvussa kansanjuhlilla ja muillakin menoilla. Näille me uhraamme esikon kaikista maamme tuotteista, ystävinä ystävällisestä maasta, sotatovereina entisille sotatovereillemme. Aivan päinvastoin tulette tekemään, jos te julistatte väärän tuomion. Sillä Pausanias luuli hautaavansa isänne ystävälliseen maahan ja ystävällisten miesten keskuuteen, se on teidän muistettava. Mutta jos te meidät surmaatte ja teette Plataian Teebalaiseksi maaksi, mitä muuta te teette, kuin jätätte viholliseen maahan ja murhaajien keskuuteen isänne ja sukulaisenne, niitä kunnioituksia vaille, joita he nyt nauttivat? Lisäksi saatatte orjuuteen sen maan, jossa Helleenit vapautuivat, ja riistätte paljaiksi niiden jumalien pyhäköt, joita rukoillen he voittivat Meedialaiset, ja riistätte isiltä perityt uhrit niiden perustajilta ja järjestäjiltä."

"Ei teille, Lakedaimonin miehet, tuota kunniaa poikkeeminen Helleenien yleisistä tavoista ja esi-isäinne loukkaaminen eikä liioin, että te toisten vihamielisyyden takia surmaatte meidät, hyväntekijänne, jotka emme koskaan ole teitä loukanneet. Päinvastoin tulee teidän armahtaa meitä ja antaa järkevän sääliväisyyden taivuttaa mieltänne. Teidän tulee huomata niin hyvin sen rangaistuksen julmuutta, jota me tulisimme kärsimään, kuin myöskin minkäarvoisia me, jotka kärsimme rangaistuksen, olemme, ja pitää mielessänne, kuinka ansaitsematon onnettomuus voi kohdata ketä tahansa."

"Me puolestamme, niinkuin meidän sopii ja hätä vaatii, rukoilemme teitä meidän molempien ja kaikkien Helleenien yhteisten jumalien nimessä armahtamaan meitä. Vedoten isienne vannomiin valoihin, joita ette saa unhottaa, esiinnymme me rukoilevina isienne haudoilla, huutaen avuksemme kuolemaan vaipuneita, ettei meitä jätettäisi Teebalaisten käsiin, ja etteivät paraat ystävämme luovuttaisi meitä kiivaimmille vihollisillemme. Muistakaa sitä päivää, jona me esi-isienne kanssa suoritimme mitä loistavimmat urotyöt, mutta jona samana meitä uhkaa mitä julmin kohtalo."

"Mutta nyt on meidän pakko ryhtyä meidän asemassamme oleville henkilöille mitä vaikeimpaan toimeen, lopettamaan puhettamme, vaikeimpaan, koska samalla myöskin hengen menettämisen vaara lähenee, ja kun me lopetamme, painamme vielä kerran mieleenne, ettemme Teebalaisille ole luovuttaneet kaupunkiamme, sillä mieluummin olisimme valinneet hirmuisimman nälkäkuoleman, vaan että luottamuksella olemme antautuneet teille. Mutta jos ette tähän myönny, on oikeudenmukaista, että saamme päästä samaan asemaan, jossa ennen antautumista olimme, ja valita minkä vaaran haluamme. Me vaadimme niin ikään, ettette te, Lakedaimonin miehet, vasten lupaustanne jätä meitä, Plataialaisia, Helleenien innokkaampia auttajia, jotka nyt haemme apua teiltä, kiivaimpien vihamiestemme, Teebalaisten, käsiin, vaan että esiinnytte pelastajinamme, ja ettette tee meitä orjiksi, kun kaikkia muita Helleenejä vapautatte."

Näin lausuivat Plataialaiset. Mutta Teebalaiset, jotka pelkäsivät, että Lakedaimonilaiset heidän puheensa johdosta leppyisivät, ilmottivat niinikään tahtovansa puhua, koska toistenkin vasten heidän luuloansa oli sallittu pitemmältä puhua, eikä ainoastaan lyhyesti vastata kysymykseen. Kun heidän pyyntöönsä oli suostuttu, lausuivat he näin:

"Me emme olisi pyytäneet sanan vuoroa, jos Plataialaiset lyhyesti olisivat vastanneet kysymykseen, eivätkä syytöksellä olisi kääntyneet meitä vastaan, sekä asiaan kuulumattomasti puolustaneet itseänsä seikoista, joista ei kukaan ole heitä syyttänyt, eivätkä myöskään kehuneet toimista, joita ei kukaan ole moittinut. Meidän tulee siis nyt vastustaa syytöksiä ja selvittää heidän kehumisensa, jottei heitä auttaisi meidän huonoutemme eikä heidän ansiokkuutensa, vaan jotta te tuomitsisitte, kuultuanne totuuden kumpaisestakin näistä seikoista."

"Me jouduimme ensin eripuraisuuteen heidän kanssansa, kun me, asutettuamme muun osan Boiootiaa, vihdoin koetimme asuttaa myöskin Plataian, ja muut maakunnat, jotka, karkotettuamme niissä asuvat sekakansat, olivat joutuneet haltuumme, koska Plataialaiset eivät tahtoneet olla meidän johtomme alla, kuten ensin oli määrätty, vaan poiketen muista Boiootialaisista luopuivat isien tavoista, ja koska he, kun koetettiin heitä tähän pakottaa, liittyivät Ateenalaisiin ja näiden kanssa meitä suuresti vahingoittivat, jonkatakia he nyt puolestaan saavat kärsiä."

"Barbarin hyökätessä Hellaaseen, sanovat he olleensa ainoat Boiootialaiset, jotka eivät pitäneet Meedialaisten puolta, ja tästä he hyvin kerskaavat ja soimaavat meitä. Mutta me väitämme, etteivät he olleet Meedialaisten puolella sentähden ainoastaan, etteivät Ateenalaisetkaan olleet niiden puolella, ja että he myöhemmin, Ateenalaisten hyökätessä Helleenejä vastaan, samalla lailla olivat Boiootialaisista ainoat, jotka kannattivat Ateenalaisia. Mutta muistakaa, missä tilassa kumpanenkin teki niin. Meidän kaupunkiamme ei hallinnut siihen aikaan harvainvalta eikä kansanvalta, vaan hallitus oli silloin muutamien miesten käsissä, joka on vasten lakeja ja kaikkea järkeä sekä lähin yksinvaltaa. Ja koska nämät vallan anastajat siten toivoivat saavuttavansa vielä laajemman vallan, jos Meedialaiset pääsisivät voitolle, niin he, kansaa hilliten, johtivat viholliset maahan. Näin teki siis kaupunki, kun sillä ei ollut yleistä päätösvaltaa. Ei sovi sitä siis soimata siitä, mitä se on rikkonut ollessaan ilman laillista hallitusta. Mutta kun Meedialaiset olivat poistuneet ja kaupunkimme taasen pääsi laillisiin oloihin, niin muistakaa, miten me, kun Ateenalaiset myöhemmin hyökkäsivät ja koettivat panna sekä muun Hellaan että meidänkin maamme valtansa alle ja jo olivat kapinan avulla anastaneet suuren osan siitä, miten me silloin Korooneian tappelussa taistelimme ja voitimme heidät, pelastaen siten Boiootian, sekä miten me nyt innokkaasti autamme vapauttamaan Helleenejä, hankkien hevosia ja sotatarpeita enemmän, kuin muut liittolaiset. Riittäköön tämä puolustukseksi Meedialaisuudestamme."

"Miten te enemmän olette loukanneet Helleenejä ja syystä olette ansainneet kovimman rangaistuksen, sen me nyt koetamme näyttää. Te sanotte tulleenne Ateenalaisten liittolaisiksi ja kansalaisiksi, puolustautuaksenne meitä vastaan. Siinä tapauksessahan teidän olisi pitänyt ohjata heitä ainoastaan meitä vastaan, eikä heidän kanssansa hyökätä muitten kimppuun. Olihan teillä tilaisuus, jos te vastahakoisesti seurasitte Ateenalaisia, liittyä siihen liittoon, jonka Lakedaimonilaiset olivat panneet toimeen Meedialaisia vastaan, johon te itse vetoatte. Tämä liitto oli kyllä riittävä pidättämään meitä ahdistamasta teitä ja, joka on pää-asia, antamaan teille tilaisuuden pelotta päättää mielenne mukaan. Mutta vapaaehtoisesti ja pakotta valitsitte te mieluummin Ateenalaisten liiton. Te sanotte, että on häpeällistä luopua hyväntekijöistänsä; mutta paljoa häpeällisempää ja enemmän väärää on luopua kaikista Helleeneistä, joiden kanssa te olette vannoneet yhteisen liittovalan, kuin yksin Ateenalaisista, jotka koettavat saattaa orjuuteen Hellaan, kun toiset taasen koettavat vapauttaa maatamme. Ja te osotatte heille kiitollisuutta, joka ei suinkaan ole vapaa häpeästä. Sillä te olette, kuten itse sanotte, kutsuneet heitä avuksenne loukattuina, mutta myöskin auttaneet heitä loukkaamaan muita. Kuitenkin on vähemmän häpeällistä olla osottamatta vastaavaa kiitollisuutta, kuin osotetulla kiitollisuudellaan avustaa toista loukkaamaan muita."

"Te olette selvästi osottaneet, ettette siihen aikaan ainoastaan Helleenien takia vastustaneet Meedialaisia, vaan sentähden, etteivät Ateenalaiset olleet heidän puolellansa, koska tahdoitte toimia samoten kuin he, mutta toisin kuin muut. Ja nyt tahdotte te kuitenkin laskea hyväksenne sen, minkä olette tehneet muitten tähden! Mutta tämä ei ole kohtuullista, vaan niinkuin olette valinneet Ateenalaiset, niin kärsikää myöskin heidän kanssansa, eikä teidän tule vedota silloiseen liittoon, ikäänkuin teille siitä pitäisi olla apua. Sillä te luovuitte siitä ja autoitte luopumisellanne enemmän, kuin estitte, Aiginalaisten ja moniaitten muiden samaan liittoon kuuluvien orjuuteen saattamisen, ja tätä te ette tehneet vasten tahtoanne, vaan nykyisten lakien vallitessa, kenenkään teitä siihen pakottamatta, kuten meitä. Niinikään te ette myöntyneet viimeiseen kehotukseemme ennen piiritystä, että jäisitte puolueettomiksi. Keitä siis Helleenit suuremmalla syyllä vihaavat, kuin teitä, jotka kerskailette heidän haitaksensa osotetusta kunnollisuudestanne! Eikä teidän tule vedota siihen, että muka muinoin olette esiintyneet kunnon miehinä; sillä nyt olette selvästi näyttäneet, mihin luontonne teitä vetää. Ynnä Ateenalaisten kanssahan olette te kulkeneet vääryyden tietä. Riittäköön tämä meidän pakollisesta Meedialaisuudestamme ja teidän vapaaehtoisesta Ateenalaisuudestanne."

"Mitä viimeiseen vääryyteemme tulee, jonka kautta sanotte loukanneemme teitä, nimittäen että me rauhan kestäessä ja pyhässä kuussa laittomasti olemme rynnänneet teidän kaupunkianne vastaan, niin mielestämme emme ole rikkoneet enemmän, kuin tekään. Jos olisimme ominvaltaisesti hyökänneet kaupunkiinne ja vihollisina hävittäneet maatanne, niin olisimme tehneet väärin; mutta jos sekä varallisuudeltaan että suvultaan etevimmät teidän keskuudessanne vapaaehtoisesti ovat kutsuneet meitä, tahtoen lakkauttaa ulkolaisen liittonne ja palauttaa Boiootialaisten yleisen perinnäisen yhtenäisyyden, mitä me silloin olemme rikkoneet? Sillä johtajathan rikkovat enemmän kuin johdetut. Mutta meidän ymmärtääksemme eivät he enemmän, kuin mekään, ole tehneet väärin: sillä ollen kansalaisia yhtä hyvin, kuin te, ja pannen enemmän alttiiksi, aukaisivat he portit ja laskivat meidät kaupunkiinsa ystävällisesti eivätkä vihamielisesti, haluten estää huonoimpia teistä yhä huonommiksi tulemasta ja saattaa paremmat teistä oikeuksiinsa. He ovat tahtoneet johtaa kansalaistensa ajatukset oikealle uralle, eivätkä suinkaan vieroittaa kaupungin asukkaita toisistansa, vaan päinvastoin yhdistää heitä keskenänsä, hankkimatta kellekään vihollisia, vaan yhdistääkseen kaikki yhteiseen liittoon."

"Ettemme toimineet vihamielisesti, todistaa se, ettemme ketään loukanneet. Me ilmotimme, että sen, joka halusi kannattaa kaikkien Boiootialaisten isiltä perittyä hallitusmuotoa, tulisi liittyä meihin. Ensin myönnyittekin ja teitte liiton; mutta myöhemmin, kun huomasitte meidän olevan harvalukuisia, ette suinkaan esiintyneet yhtä sävyisästi kuin me, jos kohtakin mielestänne olimme toimineet kohtuuttomasti, kun ilman kansan suostumusta olimme tunkeuneet kaupunkiinne. Sillä te ryhdyitte heti väkivaltaisuuksiin ja ahdistitte meitä vasten sopimusta, koettamattakaan kehottaa meitä poistumaan kaupungista. Emme teitä syytä niiden johdosta, joita surmasitte taistelussa, sillä he kaatuivat jonkinlaisen lain mukaisesti; mutta mitä niihin tulee, jotka ojensivat kätensä teidän puoleenne, ja jotka te, otettuanne heidät vangeiksi, meille lupasitte jättää eloon, vaan jotka te kumminkin vasten lakia surmasitte, miten te ette ole siinä tehneet jotakin hirmuista? Ja vaikka te vähässä ajassa olette tehneet kolme vääryyttä: sovinnon rikkomisen, senjälkeen miesten surmaamisen sekä sen valheellisen lupauksen heidän suhteensa, ettette heitä tappaisi, jos emme hävittäisi peltojanne, niin kuitenkin väitätte meidän toimineen laittomasti, vaan ette pidä itseänne velvollisina antamaan meille mitään hyvitystä. Ei suinkaan! Niin! jos vaan nämät tuomitsevat oikein, niin tulette te kaikesta tästä kärsimään rangaistuksen."

"Lakedaimonin miehet! Kaiken tämän olemme me lausuneet sekä meidän että teidän tähden, jotta teille kävisi selväksi, että te oikeudenmukaisesti tuomitsette noille rangaistuksen, ja jotta me ymmärtäisimme, että vielä suuremmalla oikeudella kostamme heille, sekä jottette heltyisi heidän entisistä avuistansa, jos heillä joitakuita olisikin ollut, jotka kyllä ovat luettavat vääryyttä kärsivien hyväksi, mutta vääryyden tekijöille kaksinkertaisen rangaistuksen syyksi, koska nämät eivät ole toimineet luontonsa mukaisesti. Älköön heille myöskään olko apua valituksista, joilla he vetoavat isienne hautoihin ja turvattomuuteensa. Sillä me olemme kärsineet paljoa hirmuisemmin, kun nuo meiltä surmasivat kukoistavan nuorisomme, joiden isät osaksi kaatuivat Korooneian tappelussa, saattaen Boiootian puolellemme, osaksi orvoiksi jääneinä istuvat autioissa taloissansa, rukoillen teiltä paljoa oikeutetumpaa rangaistusta noille. Sillä syyttä kärsivät ihmiset ansaitsevat sääliä, mutta tyytyväisyyttä herättää niiden rankaiseminen, jotka ovat sen ansainneet, kuten nuo. Nykyiseen turvattomuuteensa ovat he itse syypäät, sillä he ovat itse tahallaan työntäneet luotaan paremmat liittolaiset. He ovat tehneet väärin, ennenkuin mitään meidän puoleltamme olivat kärsineet, ja noudattaen enemmän vihaansa kuin oikeutta, jonka takia he nyt tulevat kärsimään rangaistuksen, joka kuitenkaan ei vastaa heidän rikoksiansa. He tulevat kärsimään laillisen rangaistuksen, koska he ovat suostuneet jättämään itsensä tuomittaviksenne eivätkä suinkaan armoa rukoilevina antautuneet teille. Suojelkaa siis, Lakedaimonin miehet, näiden polkemaa Helleenien lakia, ja osottakaa meille, vääryyttä kärsineille, oikeutettua kiitollisuutta alttiudestamme, älkääkä työntäkö meitä noitten puheitten takia luotanne, vaan opettakaa Helleeneille, että heidän ei tule sanoissa vaan teoissa kilpailla, joita jälkimmäisiä, jos ovat kelvollisia, jo lyhyt puhe riittää ilmottamaan, jotavastoin vääryyttä tekevien kauniilla sanoilla koristetut puheet ovat pelkkiä verukkeita. Jospa päälliköt, kuten te nyt, aina lyhyesti päättäisivät kaikkien asiat, niin vähemmän koetettaisiin kauniilla sanoilla koristella vääryyttä."

Tähän suuntaan puhuivat Teebalaiset. Lakedaimonilaiset tuomarit katsoivat oikeaksi kysymyksen, olivatko Plataialaiset sodan kestäessä osottaneet heille mitään hyvää, koska he jo ennen olivat kehottaneet Plataialaisia pysymään rauhassa vanhojen sopimusten mukaan, jotka Pausanias oli saanut aikaan Meedialaisen sodan jälkeen, ja koska eivät olleet myöntyneet Lakedaimonilaisten ennen piiritystä tekemään ehdotukseen, että näiden sopimusten mukaan pysyisivät puolueettomina. Sentähden he Lakedaimonilaisten mielestä eivät kuuluneet liittoon, ja olivat loukanneet heitä, jonkatakia he yksitellen kysyivät jokaiselta, oliko hän sodan kuluessa osottanut heille mitään hyvää; ja kun se, jolta kysyttiin, antoi kieltävän vastauksen, vietiin hän syrjään, ja täten surmattiin kaikki poikkeuksetta. Näin surmasivat he lähes 200 Plataialaista ja 25 Ateenalaista, jotka olivat piiritettyjen joukossa; naiset tekivät he orjiksi. Kaupungin antoivat Teebalaiset vuoden ajaksi asuttavaksi kapinan kautta karkotetuille Megaralaisille, ja puolellansa oleville Plataialaisille, jotka vielä olivat elossa. Myöhemmin hävittivät he sen perustuksia myöten ja rakensivat Heereen pyhäkön läheisyyteen 200 jalkaa pitkän vieraskodin, jossa kaikille puolin ympäriinsä oli huoneita sekä ylhäällä että alhaalla. Tähän rakennukseen käyttivät he Plataialaisten kattoja ja ovia; ja mitä vaan löytyi kaupungista kuparisia tahi rautaisia huonekaluja, niistä he tekivät Heereelle pyhitettyjä vuoteita. He rakensivat niin ikään tälle jumalattarelle kivestä 100 jalkaa pitkän pyhäkön. Maan he julistivat yhteiseksi omaisuudeksi ja antoivat sen vuokralle kymmeneksi vuodeksi, ja sen viljelijät olivat Teebalaisia. Varmaankin osottivat Lakedaimonilaiset tämmöistä nurjamielisyyttä Plataialaisia kohtaan yksinomaan Teebalaisten takia, koska arvelivat näistä heillä itsellään olevan hyötyä. Tämä oli Plataian loppu 93:lla vuodella siitä, kuin olivat ruvenneet Ateenalaisten liittolaisiksi.

Ne 40 Peloponneesolaista laivaa, jotka olivat purjehtineet Lesbolaisten avuksi, saapuivat, kun aavan meren yli pakenivat Ateenalaisten laivojen takaa-ajamina, Kreetan edustalla kestäneen myrskyn hajoittamina vihdoin Peloponneesokseen. Kylleeneessä tapasivat he 13 Leukalaista ja Amprakialaista laivaa Telliksen pojan Brasidaan johdolla, joka oli saapunut sinne Alkidaan neuvonantajaksi. Sillä Lakedaimonilaiset tahtoivat, kun eivät saaneet Lesbosta haltuunsa, suuremmalla laivastolla purjehtia kapinalliseen Kerkyyraan, jotta ennättäisivät sinne, ennenkuin Ateenalaiset, joilla Naupaktoksen edustalla oli ainoastansa 12 laivaa, ehtisivät saada apua Ateenasta. Tähän yritykseen valmistautuivat Brasidas ja Alkidas.

Kerkyyrassa syntyi kapina, kun Korintolaisten Epidamoksen tappelussa ottamat vangit vapautettiin ja palasivat kotiaan. Nämät väittivät päässeensä vapaiksi kestiystävien takaamasta 800 talentin suuruisesta summasta, mutta itse asiassa lupaamalla toimittaa Kerkyyran Korintolaisten valtaan. Vapautetut kävivät jokaisen kansalaisen puheilla, saadakseen kaupungin luopumaan Ateenalaisista. Kun sekä Ateenasta että Korintosta saapui laiva, kumpikin tuoden lähettilään, ja kun sen johdosta neuvoteltiin, niin päättivät Kerkyyralaiset pysyä Ateenalaisten liittolaisina, kuten ennemmin, mutta myöskin olla Peloponneesolaisten ystäviä. Kerkyyrassa löytyi mies nimeltään Peitias, Ateenalaisten kestiystävä ja kansanpuolueen johtaja. Tämän vaativat ennenmainitut miehet oikeuteen, syyttäen häntä, että hän muka koetti saattaa Kerkyyran Ateenalaisten valtaan. Julistettuna syyttömäksi, syytti hän puolestaan syyttäjiänsä siitä, että olivat taittaneet rypälepaaluja Zeyksen ja Alkinooksen pyhästä lehdosta. Sakko jokaisesta paalusta oli stateeri. Kun heitä tästä sakotettiin, istuutuivat he rukoilevina pyhäkön eteen sakon suuruuden tähden, pyytäen saada suorittaa sakon useimmissa erissä. Mutta Peitias, joka sattui istumaan neuvostossa, sai aikaan, että päätettiin antaa lain määräyksen mennä täytäntöön. Kun ei suostuttu tuomittujen pyyntöön, ja koska nämät ymmärsivät, että Peitias, niin kauan kuin hän istuu neuvostossa, yllyttäisi kansaa pitämään vihollisina ja ystävinä samoja kuin Ateenalaiset, niin he yksissä tuumin tikareilla varustettuina tunkeutuivat äkkiä neuvostoon ja surmasivat Peitiaan sekä muutamia muita neuvosmiehistä ja yksityisiä noin 60 miestä. Vähäinen joukko Peitiaan puoluelaisia pakeni Ateenalaiselle laivalle, joka vielä oli satamassa.

Tämän tehtyään kutsuivat he Kerkyyralaiset kokoon ja lausuivat, että tämä oli etuisinta, ja että täten vähemmän oli pelättävä Ateenalaisten ikeen alle joutumista. Siitä lähtien elettäisiin rauhassa, eikä otettaisi vastaan kumpastakaan, jos tulisivat useammalla kuin yhdellä laivalla. Jos tulisivat useammalla, katsottaisiin heitä vihollisiksi. Näin he puhuivat ja pakottivat kansan hyväksymään heidän mielipiteensä. He lähettivät myös sanansaattajia Ateenaan ilmottamaan tapahtumien hyödyllisyydestä ja estämään sinne paenneita ryhtymästä mihinkään sopimattomiin vehkeisiin, jottei uutta mullistusta tapahtuisi.

Lähettiläiden saavuttua, vangitsivat Ateenalaiset heidät ja heidän puoluelaisensa kapinoitsijoina ja veivät heidät Aiginaan. Sillä välin hyökkäsivät Kerkyyran vallanpitäjät Korintolaisen kolmisoution ja Lakedaimonilaisten lähettiläiden saavuttua kansanpuolueen kimppuun ja voittivat tämän tappelussa. Yön tultua pakenivat kansanpuoluelaiset linnaan ja kaupungin korkeimpiin osiin ja asettuivat sinne yhteen, valloittaen niinikään Hyllaikon sataman. Vallanpitäjät puolestaan valloittivat torin, jonka ympärillä useimmat heistä asuivat, sekä sen läheisyydessä mannermaahan päin olevan sataman.

Seuraavana päivänä oteltiin hiukkasen, ja molemmat puolueet lähettivät maaseudulle kehotuksen orjille tulemaan heidän avuksensa, luvaten heille vapauden. Suurin osa orjista liittyi kansaan, mutta toiset saivat mannermaalta avukseen 800 soturia.

Päivän kuluttua syntyi jälleen tappelu, jossa kansanpuolue sekä paikkojen lujuuden että joukkojensa paljouden kautta pääsi voitolle. Naisetkin taistelivat miesten rinnalla suurella rohkeudella, heittäen tiiliä rakennusten katoilta ja kestäen miehuullisesti sotamelskeen. Kun ylimykset myöhään illalla joutuivat tappiolle, niin he, koska pelkäsivät, että kansa heidät surmaisi, valloitettuansa laivaveistämön ensi rynnäkössä, sytyttivät torin ympärillä olevat asunnot ja vuokratalot palamaan, säästämättä omia rakennuksiaan enemmän kuin muidenkaan, jotta tie sinne olisi suljettu. Tässä tilaisuudessa paloi paljo tavaroita, ja itse kaupunkikin oli vaarassa palaa kokonaan, jos vaan liekille suotuisa tuuli olisi johtanut sen kaupunkiin päin. Silloin lakkasi tappelu molemmin puolin ja pysyttiin rauhassa varuillaan. Kansan jouduttua voitolle, poistui Korintolainen laiva kaikessa hiljaisuudessa, ja useimmat apusotureista lähtivät salaa yli mannermaalle.

Seuraavana päivänä saapui heille avuksi Naupaktoksesta Ateenalaisten päällikkö, Diitrefeen poika Nikostratos, 12 laivalla ja 500 Messeenialaisella raskasaseisella. Hän sai sovinnon aikaan ja keskinäisen sopimuksen, että kymmenen syyllisintä miestä tuomittaisiin, jotka heti pakenivat, mutta että muut jäisivät asuntoihinsa, sovittuansa keskenään sekä Ateenalaisten kanssa, että heillä olisi yhteiset viholliset ja ystävät.

Saatuansa tämän aikaan, aikoi Nikostratos purjehtia pois, mutta kansanpuolueen johtajat kehottivat häntä jättämään heille viisi laivoistaan, jotta vastapuoluelaiset paremmin pysyisivät alallaan, luvaten miehittää ja lähettää hänen mukanaan yhtä monta omaa laivaansa. Hän suostuikin heidän pyyntöönsä, ja vastapuolueen miehiä määrättiin miehittämään näitä laivoja. Mutta koska nämät pelkäsivät, että heidät vietäisiin Ateenaan, pakenivat he Dioskuurien pyhäkköön. Nikostratos kehotti heitä tulemaan ulos sieltä ja koetti rohkaista heidän mieltänsä. Mutta kun tämä ei hänelle onnistunut, niin tarttui kansa aseisiin, väittäen näillä olevan pahaa mielessään, kun epäluulosta eivät uskaltaneet astua laivoihin. Kansa ryösti aseet heidän taloistaan ja olisipa surmannut muutamia heistä, jotka se tapasi, ellei Nikostratos olisi heitä tästä estänyt. Nähdessänsä tämän, istuutuivat ylimykset, luvultaan noin 400, Heereen temppeliin, apua rukoillen. Mutta koska kansa pelkäsi, että he ryhtyisivät levottomuuksiin, niin kehotti se heitä lähtemään pyhäköstä ja vei heidät Heereen pyhäkön edessä sijaitsevaan saareen, johon heille toimitettiin ravintoa.

Tällä kannalla oli kapina, kun neljäntenä tahi viidentenä päivänä miesten siirtämisen jälkeen saarelle saapuivat ne 50 Peloponneesolaista laivaa, jotka, purjehdittuansa Jooniasta, olivat olleet ankkuroittuina Kylleeneessä. Näitä johti heidän entinen päällikkönsä Alkidas, jota paitsi myöskin Brasidas hänen neuvonantajanansa seurasi laivastolla. Ankkuroittuansa Sybota nimiseen mannermaan satamaan, purjehtivat he aamulla Kerkyyraan.