Part 3

Ei voitu välttää, että naisen pirteys tällä kerralla teki vaikutuksen Kragiin.

Brede istui vaunuissa laiskasti, taaksepäin kallistuneena.

"Noo, mikä on sinun aikomuksesi?"

"Olen aivan kauhistuksissa", vastasi Krag, mutta hän sanoi sen sillä tavalla, josta saattoi aavistaa, ettei hän ollut pohjiltaan ensinkään kauhistuksissa. Hän puhui aivan tyynesti, melkeinpä välinpitämättömästi.

Brede ajatteli itsekseen, ja pian hän kysyi:

"Mitä tuhat tulimmaista teemme brittiläisen kanssa?"

Krag nauroi kovasti

"Me vapautamme hänet."

"Hetikö?"

"Ei, sitten kun olemme kuulustelleet häntä ensin."

"Mistä?"

"Siitä miksi hän esiintyi niin törkeästi Järveniä kohtaan"

"Senhän hän on jo selittänyt kyllin selvästi. Hän vihastui siitä, että häntä oli seurattu. Meillä ei ole muuten vähintäkään sanottavaa miehestä ja hänen esiintymisestään, ehkä hän ei olekaan niin salaperäinen kuin me luulemme. Hän menee varmasti ja odottaa jotain, joka on tuleva mannermaanjunalla."

"Kuulitko hänen ääntänsä oikein?" kysyi Krag.

"Se tuntui minusta kovin hurjalta."

"Aivan oikein, mutta minä, joka olen kuullut massani niin monia raivokkaita ääniä, olen varma, että tapasin siinä väärän äänensävyn."

"Mutta mikä oli silloin syynä hänen käytökseensä?"

"Sitä juuri tulenkin kysymään häneltä."

"Arveletko, että hänellä on jotain yhteyttä salaperäisen varkaan kanssa?"

"Kuka tietää? Jossakin täytyy varkaan olla. Hän ei aivan varmasti ole varas. Mutta voi hän vallan hyvin olla varkaan apulainen."

"No hyvä, saamme nähdä kuulustelussa", mutisi Brede. Ja heti ennen kuin vaunut olivat pysähtyneet Möllerinkadulla 19 kohdalle lisäsi hän:

"Tunnen itseni melkein onnelliseksi, ettei meillä tänään ole ollut uutta varkautta. Varas on ehkä nähnyt varmemmaksi siirtää toimintansa muille ilmoille. Ehkä on hän jo matkustanut, se olisi kieltämättä jotain rauhoittavaa."

"Hän ei ole matkustanut", sanoi Krag.

"Hyvä ystävä, miten voit sen tietää?"

"Tiedän sen siksi, että hän niin myöhään kuin tunti sitten, on toiminut alhaalla rautatieasemalla."

"Oh, silloin olet nähnyt kuka hän on?"

"Ei kaukana siitä."

"Niin, silloin en ymmärrä todellakaan..."

"Rakas ystävä, ei ole ihmeellistä", sanoi Krag, "jos minä olen osannut vahvistaa hänen läsnäolonsa siellä, koska hän on jälleen varastanut."

Paksu poliisimies kääntyi vaunuissa niin voimakkaasti, että heikot linjaalit ratisivat.

"Niin, varmaan on hän varastanut", huudahti hän avatessaan silmänsä selälleen, "mutta eihän tänään vai kuinka?"

"Kyllä juuri tänään."

"Mutta mitä on hän varastanut?'"

"Erään käsilaukun."

"Keneltä sitten on varastettu?"

"Minulta itseltäni", vastasi Krag rauhallisesti. "Hyvä ystävä, laukkuni on varastettu, ja en voi suoraan sanoa kuka varas on. Tämä on kolmastoista varkaus."

Tämä Kragin ilmoitus saattoi Breden äänettömään hämmästykseen.

KRAG SAA NEROKKAAN AATTEEN.

Harald Brede oli niin järkytettynä siitä mitä oli tapahtunut hänen virkaveljelleen, -- tätä uskomatonta, että itse Asbjörn Kragilta on varastettu, -- että hän ainoastaan puoleksi seurasi sitä pientä kuulustelua, joka heti poliisiasemalle saapumisen jälkeen pidettiin molempien vangittujen rauhanrikkojien kanssa.

Nuori Järven näytteli vielä osansa mainiosti ja vaati brittiläistä asetettavaksi syytteeseen.

Jos Brede oli melkein välinpitämätön, niin osoitti sitävastoin Krag paljon enemmän mielenkiintoa.

Hän kuulusteli itse brittiläistä, mutta ei antanut tämän huomata, että hänellä oli jotain syvempää halua erikoisseikkoihin, jotka koskivat hänen persoonaansa.

"Nimi?"

"William Smith."

"Toimi ja ikä?"

"Välittäjä, kolmekymmentäneljä vuotta."

"Kotipaikka?"

"Southampton. Oleskelen Norjassa ainoastaan virkalomillani, ja olen täällä ollut kahdeksan päivän ajan."

Brittiläinen vastasi selvästi ja järkevästi ja ei ollut jälkeäkään entisestä kiihtymyksestä.

Krag sai Southamptonilaisen liikkeen nimen, missä hän oli palveluksessa ja kysyi:

"Osoitteenne täällä Kristianiassa?"

"Hotelli Europa."

"Mikä numero?"

"Kolmekymmentäneljä", vastasi mies ihmeissään niin merkillisestä yksityiskohtien kuulustelusta.

Krag antoi merkin Bredelle, jonka jälkeen hän huomautti brittiläiselle, että hänen hotellinsa tarkastettaisiin vakuudeksi siitä, ovatko hänen ilmoittamansa tiedot oikeita.

Brede meni hotelliin ja sillävälin kuulusteli Krag mieheltä kaikkea mahdollista, onnistumatta kuitenkaan saada esille vähintäkään, mikä voisi johdattaa hänet perille.

Krag kysyi siis mieheltä mitä hän uudistuvin kerroin oli toimittanut mannermaanjunan saapuessa Kristianiaan.

Hän vastasi odottaneensa erästä tuttavaansa, joka oli kirjoittanut hänelle ja sanonut tulevansa. Hän ei kuitenkaan vielä tullut, mutta nyt odotti hän häntä varmasti huomenna.

Krag oli ennen kuulustelun alkua riisunut valepukunsa ja sensijaan pukeutunut poliisin virkapukuun, siksi, että vieraalla olisi vielä vaikeampaa tuntea häntä uudelleen.

Krag ymmärsi heti, ettei olisi mitään hyötyä kuulustella häntä.

Ei päästy askeltakaan pitemmälle. Ja jos Krag olisi ruvennut tutkimaan häntä varkauksista olisi hän tietenkin vaan seisonut ja töllistellyt.

Krag ymmärsi, että hän sellaisella menettelyllä olisi vaan paljastanut itsensä.

Harald Brede saapui nyt takaisin käynniltään Europa hotellista, ja vahvisti ne tiedot, jotka brittiläinen oli ilmoittanut, jonka vuoksi hänet päästettiin vapaaksi, mutta "varoituksella."

Niin pian kuin hän oli mennyt, kysyi Krag virkaveljellään:

"Löysitkö mitään?"

"En, ymmärsin sinun tahtoneen, että tarkastaisin koko hotellin", vastasi Brede, "ja sen teinkin, mutta en löytänyt pienintäkään."

"Ei mitään kirjeitä ja sähkösanomia?"

"Kyllä muutamia kirjeitä. Eräs niistä varmaankin oli hänen vaimoltaan. Toiset olivat hänen rakkailtaan Englannista, ja sitten oli siellä eräs sähkösanoma eräältä hänen toveriltaan, missä hän sähköttää olevansa matkalla Norjaan. Etsin kaikki tyyni, mutta en mitään löytänyt. Hänet voimme siis jättää näkyvistä."

"Minä en jätä häntä", vastasi Krag, "uskon hänen sävyisässä esiintymisessään olevan jotain."

"Ja ei löydy mitään varastettujen tavaroiden jälkiä", jatkoi Brede.

"Ei tietenkään. Varastettuja tavaroita ei piiloteta hotelliin. Olen antanut Järvenille merkin seurata häntä, ja Järven, joka on oivallisessa valepuvussa, on paikallaan keksimään pienimmänkin erehdyksen, joka voi paljastaa brittiläisen. Sitäpaitse ei hän luule tulevansa huomatuksi."

"Epäiletkö siis miestä?" kysyi Brede.

"Kyllä", vastasi Krag, "epäilen häntä."

Kolmannen kerran sinä päivänä otti Krag esille valepuvun.

Hän riisui poliisipuvun ja pukeutui työläiseksi.

Hän ei antanut Bredelle mitään tietoa, minne hän menisi tässä puvussa, mutta Brede ymmärsi hänen menevän ales itäradanasemalle.

Krag läksikin sinne.

Brede odotti jännityksellä hänen paluutansa, ja kun Krag tunnin kuluttua tuli takaisin, näki Brede tyytymättömyyden ilmeestä hänen kasvoillaan, ettei hän ollut löytänyt mitään ja ettei mitään ollut tapahtunut.

Kun Krag tuli konttoriinsa, heittäytyi hän ikävissään sohvalle, sytytti vahvimman havannansa ja rupesi polttamaan.

Oli useasti sattunut, että hän oli saanut paraimmat vaikutukset tupakoidessa.

"Nyt olen ollut alhaalla itäradan asemalla", mutisi; hän, kuitenkin niin kovaan, että Bredekin kuuli sen.

"Ja mitä olet tehnyt siellä, jos uskallan kysyä? Näytät kuin joltain muurarinapulaiselta." --

"Sinä olen ollutkin koko tunnin", vastasi Krag. "Etkö huomannut ollessasi siellä, että asemasiltaa korjataan? Se antoi minulle paraimman aiheen ryhtyä muurarinapulaiseksi."

"Kyllä, panin sen merkille."

"Hyvä, ja nyt olen ollut siellä, tutkinut seiniä, tutkinut jälkiä, merkkejä mekaanillisista koneistoista j.n.e, mutta en ole löytänyt hiukkaakaan."

Krag puhalsi ulos paksun savupilven.

"Paras ystävä", sanoi hän, "alan todellakin tulla vakuutetuksi siitä, että olen ratkaisemassa tähän saakka omituisinta tehtävää."

"Ja minun järkeni on jo aikoja sitten kiltisti seisahtunut tämän mysterion edessä", sanoi Brede.

"Ja kuitenkin", mutisi Krag, kiintymättä virkaveljensä toivottomaan huomautukseen -- "ja kuitenkin täytyy tietysti olla joku selitys. Olen varma, että selvitys on jokseenkin lähellä saatavissa. Asia on siinä, että varas toimii yksinkertaisella, mutta nerokkaalla tavalla, eräällä uudella varastempulla, josta jo olen sinulle huomauttanut. Hän omaa oikean harkitsemiskyvyn, mutta hän ei ole yksin toimessaan, hänellä täytyy olla apulainen. Muuten ei hän voisi alituisesti sellaisella varmuudella valita oikeat hetket."

Hän jatkoi:

"Nyt olen jälleen ajatellut päivällistä tapausta, jolloin minulta varastettiin laukkuni. Näen sen vielä kokonaisuudessaan sangen selvästi: odotussalin, asemasillan, brittiläisen, Järvenin vakoojapalveluksen...

"Kaikki muistuu mieleeni niin kovin hyvin.

"Katsokaamme nyt miltä näytti tapaus itse odotussalissa?

"Niin, itse seisoin kaukana pöydästä, kasvot kääntyneinä asemasillalle, nähdäkseni mitä siellä on tapahtumassa. Ja tapaus siellä ulkopuolella, rakas Brede, olen varmana, oli toimeenpantu. Oli laskettu siten, että kääntäisin pääni sinne päin ja samassa hetkessä varastettaisiin laukkuni. Mutta miten? Ja keneltä? Ja miten oli varas päässyt ulos salista saaliineen? Minähän suletutin heti ovet.

"Katsokaamme nyt edelleen.

"Tuolla kaukana seisoi nainen myymäläpöydän takana. Hän on järjestämässä muutamia uusia leivoslajeja maljoihin. Oikealla seisoo asemamies ja korjaa erästä kaarilamppua..."

Äkkiä katkasi Asbjörn Krag yksinpuhelunsa.

Hän nousi kiireellisesti sohvasta ja huudahti:

_"Vihdoinkin ymmärrän sen!"_

SANOMALEHTI.

Krag oli kohdannut salamannopean ajatuksen.

"Silloin toivon löytäneesi salaperäisyyden ratkaisun", sanoi Brede mielenkiintoisena.

"Se tahtoo sanoa, että aavistan sen."

"Mitä sinä sitten aavistat?"

"Siitä en vielä voi puhua sinulle, paras ystävä. Mutta niin paljon voin kuitenkin sanoa, että se selitys, jonka aavistan, on kovin merkillinen, melkeinpä uskomaton."

"Uskotko sinä, että voimme päästä selville varkaasta?"

"Kyllä."

"Niitä ei siis ole montaa?"

"Luultavasti ei, on vain yksi varas, mutta arvattavasti on olemassa yksi tai toinen apulainen."

"Uskotko, että tämä apulainen on brittiläinen?"

"Kyllä, siitä olen vakuutettu. Etkö muista hänen esiintymistään asemasillalla? Hänen aivan perusteeton kiivautensa ja menettelynsä Järveniä kohtaan. Hänhän löi ja huusi kuin riivattu."

"Aivan oikein, hän riivaantui, koska hän huomasi, että häntä oli seurattu."

"Se ei ole mikään syy menetellä niin kovakouraisesti. Enemmin on hän, niin kuin jo olen sinulle aikaisemmin sanonut -- valmistanut koko metelin, johtaakseen läsnäolijani huomiokyvyn minusta, joka samassa hetkessä jouduin varkauden alaiseksi."

"Paljon mahdollista, mutta meillä ei ole kylliksi syytä vangita häntä. On sangen vaarallinen asia panna vieraan maan vapaata kansalaista vankilaan, kun siihen ei ole mitään erikoista syytä. Mutta varas, varas, Krag! Missä ja miten olet hänet keksinyt?"

"Siihen tulokseen olen tullut", vastasi Krag pukeutuessaan uudelleen, "erään sangen yksinkertaisen ajatuskokeen avulla. Loikoillessani tässä sohvalla, ajattelin tilannetta odotussalissa ja asemasillalla.

"Se oli siellä ja se siellä. Sitä on mahdoton epäillä ja sitä voi mahdollisesti epäillä. Ja samassa juolahti mieleeni, että ainoastaan siten on se voinut tapahtua, sillä tavalla, mutta ei muulla."

"Mutta miten? Miten?", huudahti Brede innostuneena ja uteliaana.

"Myöhemmin, rakas ystävä", vastasi Krag, "mutta toistaiseksi täytyy sinun auttaa minua."

"Missä?'

"Uudella matkallani."

"Matkustatko nyt taasen?"

"Kyllä."

"Minne?"

"Samaan paikkaan kuin viimenkin."

"Silloin kai täytyy sinun taasen pukeutua valepukuun?"

"Tietenkin. Ja et saa ilmaista kenellekään, että olen taasen matkustanut."

"Pidän kyllä huolen sen salassa pysymisestä."

"Niin, ei kukaan saa tietää sitä, Brede, ei kukaan enempää kuin sinä ja minä. Ei edes Järven saa sitä tietää, eikä myöskään poliisipäällikkö. Pidän kyllä huolen itse siitä, ettei kukaan tunne minua."

"Kyllä varmaan, mutta miten aijot pukeutua ja mistä auttamisesta puhuit."

"Ajattelen pukeutua tällä kerralla saksalaiseksi. Saksan juutalaiseksi kultaseppätuotteiden matkustajaksi."

"Muistan juutalaisnaamiosi vielä entiseltään. Ne ovat erinomaisia, mutta tulet toimeen paraiten itse, joten en oikeastaan ymmärrä mitä teet avullani."

"Tunnetko erästä leikkikalua, johon lapset ovat kovin ihastuneita, jota sanotaan pelirasiaksi?"

"Kyliä tunnen sellaisen", vastasi Brede hymyillen, "se on yhdistys pelirasiasta ja kellokoneistosta, joka on muuten sangen hyvä. Mutta mitä teet sinä sillä?"

"Se tulee auttamaan minua vangitessani varkaan ja paljastaessani hänet. Sikäli kuin muistan voidaan tällaisilla pelirasioilla soittaa yksinkertaisia säveleitä, määrätyllä kellon lyönnillä. Täten herätetään esimerkiksi lapset lastenkamarissa eräillä raittiilla aamusävelillä. Tämmöisen pelirasian täytyy sinun hankkia minulle."

"Kovin mielelläni, mutta en voi käsittää miten tulet sen kanssa menettelemään."

"Se kyllä selviää sinulle, kun myöhemmin saat kuulla sen soittavan siinä tilaisuudessa jonka tulen järjestämään."

"Tämä kuuluu yhtä salaperäiseltä", arveli Brede, "kuin suurten matkalaukkujen katoaminen, kuin kaste auringon paisteessa."

"Se on juuri salaperäisyys, joka asian tekee minulle niin puoleensavetäväksi. Toivon, että minulta varastetaan vielä kerta, sillä silloin ei tule kestämään montaakaan sekunttia ennen kuin todellinen varas on vallassani. Halloo, mitä siellä?"

Ankaraa koputusta kuului ovella ja viime hetkessä tökkäsi sisään nuori Järven sanomalehti ojennettuna vapisevassa kädessä.

"Onko totta?" huudahti hän kalpeana mielenliikutuksesta.

"Mitä sinä tarkoitat?" kysyi Brede ja Krag samalla kerralla.

"Tässä solvauslehdessä", änkytti Järven, "on eräs luku uudesta varkaudesta."

"Kolmannestatoistako?" kysyi Krag.

"Niin, silloin on se siis tosi."

Krag otti lehden käteensä ja hänen tarvitsi tuskin lukea päällekirjoitusta, tullakseen vakuutetuksi sanomalehden tarttuneen jo uutiseen.

Siinä oli nimittäin:

MATKAILIJAIN KAUHU TAASEN ESIINTYMÄSSÄ. POLIISI TEHNYT ITSENSÄ NAURETTAVAKSI. SALAPOLIISI ASBJÖRN KRAGILTA VARASTETTU AIKOESSAAN VANGITA VARKAAN!!!

"En ymmärrä", mutisi Krag, "miten lehden toimitus on saanut tällaisen uutisen. En ole puhunut kenellekään ja ei kukaan alhaalla asemalla olisi voinut nähdä, että minulle olisi tapahtunut niin harmillista tapausta."

"Olen arvattavasti ainoa, jolle olet puhunut siitä", sanoi Brede.

"Niin, ehdottomasti."

"Tja, silloin seisomme uuden arvoituksen edessä. Mutta lehden toimituksen tulee osata tehdä selkoa, mistä ovat saaneet tämän uutisen."

"Soittakaamme sanomalehteen."

Se tehtiin, mutta lehden toimitus vastasi, ettei se voinut jättää mitään selityksiä, sillä he itse olivat saaneet sen nimettömänä.

"Miten uskallatte silloin julaista sellaista uutista sopimatta siitä poliisin kanssa?"

"Olemme itse, silloin kun saimme tiedon, tiedustelleet sitä asemalta, ja saamamme tiedot poliisin esiintymisestä yllämainitussa tilaisuudessa saivat meidät vakuutetuiksi uutisen todenperäisyydestä. Ja eikö se ole tosi?"

"Kyllä, aivan oikein", vastasi Krag.

Toimitus ihmetteli sekä salapoliisin rehellisyyttä että kylmäverisyyttä.

"Aivan varmaan on varas itse lähettänyt uutisen nimettömänä", sanoi Krag.

"Mutta miten voisi hän silloin tietää, että varastettu matkalaukku oli sinun?"

"Hän on selvästi tietänyt sen, vaikkei minun nimeäni ollutkaan siinä, eikä se sisältänyt mitään, mikä olisi voinut paljastaa minua. Toisin sanoen varas on pahaa tarkoittava herra ja hän tuntenee itsensä kovin eteväksi ja varmaksi."

"Siltä se epäilemättä näyttää. Halloo, siellä tulee vielä uusi vieras."

Kuultiin taasen naputusta ovella.

Tällä kerralla tulija oli poliisipäällikkö. Hän tuli samalle asialle kuin Järven, ja oli hänellä kuten tälläkin, sanomalehti kädessä.

Poliisipäällikkö rauhoittui kuullessaan, ettei se ollutkaan niin vaarallinen. Aivan varmasti oli Asbjörn Kragilta varastettu, mutta sen oli hän myös laskenutkin, joten ei ollut tapahtunut mitään vahinkoa. Sitävastoin arveli Krag varkauden johtavan varkaan pikaiseen kiinnisaamiseen.

Hän oli tuskin tätä lausunut ja onnistunut rauhoittamaan poliisipäällikköä, ennen kuin jälleen koputettiin ovelle, ja _pieni neiti_ hyökkäsi sisään.

PELIRASIA.

Tämä uusi käynti koski Kragiin enemmän kiusallisemmin kuin toiset

Englantilainen naissalapoliisi syöksyi suoraan Kragin luo, jota hän melkein syleili.

"Valitan sitä sydämellisimmin", sanoi hän.

"Kiitos, neitiseni, ette voi aavistaa kuinka kiitolliseksi tunnen itseni."

"Jumalani, miten tunnen itseni onnelliseksi, nähdessäni teidän ottavan asian niin kevyesti. Ajattelin nimittäin teidän asemannekin poliisilaitoksessa käyneen epävarmaksi, joten arvelin mahdollisuutta teidän astumiseksenne Scotland Yardin palvelukseen. Tulen siinä tekemään voitavani."

"Hyvä neiti", vastasi Krag, "en luule asemani täällä olevan epävarman. Olen jo saanut poliisipäällikön anteeksiantamuksen."

Poliisipäällikkö katsoi hämillään yhdestä toiseen hieman nolona nähdessään alaisensa virkamiehen kieltäytyvän englantilaisen missin äidillisestä huolenpidosta.

Neiti istuutui heti ja tunsi itsensä selvästi tyytyväiseksi norjalaisten herrojen seurassa.

"Mutta me emme ole tulleet askeltakaan pitemmälle", sanoi hän, "päinvastoin olemme tulleet askeleen taaksepäin, sillä olettehan tulleet varastetuksi. Toivon, ettette ole menettäneet mitään kallisarvoista."

"Ei", vastasi Krag, "laukussa oli vain norjalainen harmaankiven palanen. Siinä kaikki."

"Soo, sehän oli sitten syvä. Harmaakivi sanotte, harmaakivi vain --"

"Niin, ei yhtään muuta."

Neiti istui hetkisen ja ajatteli tätä ja huudahti sitten äkkiä:

"Niin mitä teemme nyt?"

Asbjörn Krag vastasi: "Useilla syillä, neiti, ymmärrätte kyllä, että minä ainoastaan vastenmielisesti uudistan toimintani matkustavana syöttilintuna. Pelkään myöskin etten menestyksellä voi valmistaa uutta valepukua, nyt kun entinen valepukuni on niin perusteellisesti paljastettu sanomalehdessä."

"Niin, ajattelen kuten te", vastasi neiti, "sillä on kyllä epävakaisuutensa. Suoraan sanoen olin ajatellut jättää työni täällä ja kääntyä takaisin työmaalleni Scotland Yardiin, mutta olen löytänyt vielä erään tehtävän, joka odottaa minua täällä."

"Mitä sanottekaan, neiti, vieläkö eräs?"

"Kyllä;"

"Minua ilahuttaa", sanoi Krag hiljaa hymyillessään, "että tämä huomautus 'vielä eräs' on ymmärrettävä siten, että te jo olette suorittaneet vähimmän tehtävän."

"No, ja, hm."

"Ja syyt siihen", jatkoi Krag, "tahdon valaista sillä, että neidin työ täällä kaupungissa on ollut yhtä tuloksetonta, kuin meidän tähän saakka."

"On myöskin aivan satunnaista, että tulin tänne. Olin virkalomallani kun varkaudet alkoivat ja kun suuret toimistot hinnalla millä tahansa tahtoivat lopettaa varkaudet ryhdyin toimeen."

"Arvelevatko matkailutoimistot neidin suorittaneen tehtävänsä niin erinomaisesti?"

Naissalapoliisi ei vastannut tähän kysymykseen.

Sen sijaan tuntui hän olevan hiukan suutuksissa siltä pistelevästä äänestä, jonka hän nyt ensikerran huomasi Kragissa.

Neiti sanoi:

"Mutta minähän se kuitenkin olin, joka ensimäiseksi ymmärsin näytellä ylhäistä ulkolaista matkustajaa, voidaksemme sillä tavalla mahdollisesti paljastaa varkaan."

"En tiedä", vastasi Krag, "kuka meistä ensinnä tuli tähän ajatukseen. Sitäpaitsi tulee teidän, neitiseni, kuitenkin tunnustaa ettei siinä kyllin, että näyttelee ylhäistä matkustavaista."

"Soo."

"Täytyy pitää huolen myöskin siitä että tulee varastetuksi. Vasta silloin saattaa tulla kysymykseen päästä todellakin varkaan jälille."

"Niin, olette oikeassa."

"Niin, ja näettekö nyt neiti, kuka meistä tuli varastetuksi?"

"Se olitte te", vastasi nainen nauraen.

"No hyvä. Kuka silloin on saavuttanut vähimmin?"

"Parahin virkaveli", sanoi hän nauraen, "voidakseni vastata tähän kysymykseen, täytyy minun silloin todellakin tietää ensiksi, oletteko saavuttaneet mitään?"

"Siihen kysymykseen tahdon ehdottomasti vastata kyllä."

Silloin tuijotti neiti yllättyneenä häneen.

"Luuletteko todella, että olemme tulleet varasta lähemmäksi? Oo... se on varmasti vain pilaa."

"Se ei ole pilaa, neiti."

"No jaa", vastasi hän miettimisensä jälkeen, "olen kuten sanottu päättänyt jäädä edelleen tänne kunnes olen tehnyt tehtäväni."

Hän nousi äkkiä ylös tuolista, tarttui Kragin käteen ja sanoi:

"Seisokaamme rinnatusten taistelussa tätä nerokasta ja vaarallista suurroistoa vastaan, joka jo on varastanut liian suuriarvoista."

"Tehkäämme se, neiti."

"Lupaan teille, etten missään tapauksessa tule lepäämään ennenkuin olemme löytäneet hänet."

"Meille on se suuresta merkityksestä luvatessanne sen, neiti."

(Tässä mutisi Brede kärsimättömästi ja poliisipäällikkö veti ihmeissään pitkää partaansa.)

"Mutta nyt en todellakaan tiedä, miten alotamme asian."

"Sen tiedätte varmasti, neiti."

"Hm, olen kyllä ajatellut jatkaa nerokasta hankettani, näyttelemällä ylhäistä matkustajaa."

"Näen sen hankkeen erinomaiseksi, neiti" sanoi Krag, "teidän tulee ehdottomasti jatkaa sitä. Niin kuin olen sanonut teille, on se hiukan epävakaista jatkaa minulle, ja sitäpaitsi myöskin on aivan ylellistä kahden matkustaminen."

"Niin, eikö totta, aivan liiallista."

"Sitäpaitsi uskon sellaisessa tilanteessa enemmän naiselliseen harkintakykyyn."

"Olette Jumalan nimessä oikeassa, herra Krag. Juuri naisen sisäistä näkemystä Kristianian salapoliisi tarvitsee, Scotland Yardissa ovat naiset tehneet ihmeitä viime vuosina."

"Siis, milloin ajattelette uudistaa rooliinne hienona ulkolaisena matkustajana?"

"Tja, en todellakaan tiedä."

"Olette kai selvillä siitä", sanoi Krag, "että aika meille on nyt tavattoman kallista."

"Sen tiedän, olen valmis matkustamaan heti. Scotland Yardissa emme tee koskaan pitkiä valmisteluja. Siellä olemme valmiina matkustamaan vaikka maapallon ympäri, viiden minuutin kuluttua annetusta määräyksestä."

"Huomatkaa, lähtevä mannermaajuna menee tunnin kuluttua."

"Silloin voin mennä sillä."

"Mutta valepukunne?"

"Se on pian järjestetty. Missä puvussa ajattelette minun pitävän matkustaa?"

"Sehän riippuu paljon siitä vaatevarastostanne, joka teillä on käytettävissänne."

"Oh, tiedättekö paras virkaveli, matkoilla ovat, vieläpä herttuattaret, harvoin ylellisen hienoina."

"Silloinhan voitte näytellä herttuatarta."

Nuori nainen kumarsi.

"Nyt imartelette minua, herra salapoliisi."

"En, vakuutan sen teille."

"Jos näyttelisin nuorta englantilaista ladyä matkalla isänsä kesäasuntoon Norjassa."

"Mainiota, neiti. Nuori englantilainen lady, jolla on isänsä luona kesäasunto Norjassa, on juuri oikein. Mutta miten olette aikoneet pukeutua?"

"Minulla on eräs vihreä matkapuku, yksinkertainen mutta aistikas. Ja matkustan siis junalla taasen Fredriksstadiin."

"Tahtoisin ehdottaa erästä toista asemaa, joka on kauempana täältä", sanoi Krag, "esimerkiksi Kornsjöta eli Mellerudia."

"Aivan oikein, silloin valitsen Kornsjön."

"Ja silloin on ehkä parasta, että odotatte sen junan saapumista, joka on täällä huomenna kello 2.53 i.p."

"Miksikä juuri sitä junaa, herra salapoliisi?"

"Mutta onhan se päivän selvää. Tietysti siksi, että teillä tällä junalla on mahdollisesti tilaisuus tulla varastetuksi. Ettekö ole huomanneet, että varas melkein yksinomaan toimii päiväpikajunalla?"

"Kyllä, ihmettelen teidän tarkkuuttanne. Nyt menen ja pukeudun, Hyvästi, herra salapoliisi."

"Hyvästi, mylady", sanoi Krag ja suuteli hänen kättänsä jäähyväisiksi.

Ja hän meni hymyillen ovesta ulos.

PARAS VALEPUKU.

Niin pian kuin neiti oli mennyt, istuutui Krag ja puhkesi hillittömään nauruun.

Harald Brede oli nolona poliisien puolesta.

Nuori Järven oli syvästi liikutettuna.

"On eräitä asioita, joita ei voi antaa anteeksi", sanoi Brede, "nyt olet sinä loukannut koko poliisikuntaa tämän lörpöttelevän neidin takia."

"Kaukana siitä", vastasi Krag, "en ole ensinkään loukannut poliisia. Toimitan päinvastoin poliisille suuren hyvityksen."

"Mitä aijot?"

"Lähettää hänet jälleen tuleen."