Part 4

2:N SOTAMIES. (Täräyttäen kivääriinsä maahan) Alalleen korkeakortteerissa! Kuninkaan nimessä, alalleen!

TITUS. Tulkoon lekkeri saaliiksemme, pojat, vaihka olis meillä tuhannen selkää tarjottavana Bonifaciukselle.

TOMMI. Kohta on se tässä. Olkaam valmiit!

TIMOTEUS. Tässä melakassa tahdon olla osaton ja pakenen sisään, koska vannoa en tahdo toverieni päälle. (Menee Mauran huoneeseen)

ANTON. Viaton olen minä.

TOMMI. Juo kuitenkin oltta kanssamme.--He tulevat. Olkaam valmiit. Ensin toki vähän välipuhetta, mutta jos ei hyötyä siitä, niin väkivalta.

1:N SOTAMIES. Taidammeko antaa tapahtua mitä tapahtuu, me, joiden tulee suojella yleistä rauhaa?

TOMMI. Mitä tapahtuman pitää tapahtuu, eikä auta siinä ihmislapsen vastaanponnistus. Istukaat rauhassa vaan, niin olette viattomat kuin lampaat. Ja tietkäät, ettemme teitäkään jätä osattomiksi. (Muutama sotamies tulee, kiiritellen olvilekkeriä) Seis, kuninkaan nimessä, seis!

TITUS. Vartokaat vähän sen lekkerin kanssa.

ARISTARKUS. Seis, muuton leimahtaa, paukahtaa ja kiljahtaa!

4:S SOTAMIES. Mitä tahdotte?

TOMMI. Vähän vuorotella kanssanne. Ettehän jaksa kauvemmas. Jum avita! te ette jaksa.

ARISTARKUS. Olvilekkeri tänne!

4:S SOTAMIES. Mistä syystä?

TOMMI. Me luulemme, että se on hyvää oltta.

4:S SOTAMIES. Hyvää oltta. Onkon tämä syy?

TOMMI. Hyvä syy.

4:S SOTAMIES. Totisesti on se hyvää oltta ja sentähden pidämme sen.

ARISTARKUS. Sentähden otamme sen.

5:S SOTAMIES. Sitä emme usko.

TOMMI. Te epä-uskoset, ette usko ennen kuin lyömme teitä sokeudella kuin ennen Damaskuussa.

TITUS. Antakaat nyt olvi hyvällä tänne. Tekö vaan yksin joisitte? Vai niin! Kyllä sitten käskis.--Herrajesta! me olemme niin kauvan oljentelleet tässä sydämmen hivennyksessä.--Jaa, kyllä teidän täytyy antaa se meille. Luuletteko meitä pääskösen poikasiksi, tuomitut istumaan tässä pesässämme ilman yhtään juoma-ainetta? Kyllä sitten käskis.

ARISTARKUS. Lekkeri tänne!

4:S SOTAMIES. Te hävyttömät, millä oikeudella?

ARISTARKUS. Sillä vanhimmalla oikeudella, voiman oikeudella. Sepä nyt vallitsee Saksanmaassa.--Millä oikeudella? Millä olette sen itse käsittäneet? Luuletteko, ettemme taida ryövätä yhtä hyvin kuin te?

TITUS. Kyllä teidän täytyy antaa se meille.

4:S SOTAMIES. Se on kunniallinen sotasaalimme, jota emme mieli jakaa muiden kanssa.

TOMMI. Jakaus ei tule kysymykseen, tynnörin otamme tykkänään.

5:S SOTAMIES. Sä rietas vintiö, pois tieltä! Me tahdomme retkeillä eteenpäin.

ARISTARKUS. Heleijaa, pojat! (Tappelus lekkerin ympärillä)

ANTON. Nähkäät, minä käteni pesen ja olen viaton tähän kahakaan.

4:S SOTAMIES. Hengemme olven edestä!

5:S SOTAMIES. Joka veripisara!

TITUS. Kyllä sitten käskis. (Lekkeri ryövätään toisen komppanin miehiltä; Tommi ja 3:s sotamies käyvät kiirittämään sitä kortteeriinsa kohden, Aristarkus, Titus ja muita sotamiehiä tappelevat, torjuen lekkeriä)

TOMMI. Varjelkaat trossi varjelkaat trossi! Olkaat te hevosväki ja suojelkaat retrettimme.

ANTON. Menen sisään koettamaan kääntää kaikki parhaaksi vielä. (Menee huoneeseen vasemmalla, jättäen oven auki)

TOMMI. Sankarteos ihmeteltävä, mestarillinen retretti! (Lekkeri kannetaan kortteerihuoneesen, kaikki käyvät sisään ja ovi lukitaan; toisen komppanin miehet jäävät seisomaan ulkopuolelle)

4:S SOTAMIES. Haa! minä tunnen kuinka silmäni kurtistuvat ja käyvät viherjiksi.

5:S SOTAMIES. Tämä päästäköön irti perkeleet.

4:S SOTAMIES. Sydämmeni tahtoo haljeta kuin tuliluoti. (Sisältä kuuluu laulu, hurraus ja ilometeli) Kuules riemupauhuansa.

5:S SOTAMIES. Nyt tunnen mikä autuus kostossa. Emmekö kostais?

4:S SOTAMIES. Ytimeen asti.

5:S SOTAMIES. Että itse luonto itkee ja huokaa kuin kurja äiti, koska veli veljeänsä veristää.

4:S SOTAMIES. Temmasta käsistämme saalin, jonka kunnialla viholliselta ryöväsimme vihollismaassa!

5:S SOTAMIES. He ovat virittäneet ilovalkean majaansa ja istuvat nyt ympär kultasen liekin, horien kitaansa kuohuvaa juomaa.

4:S SOTAMIES. Jos toki pääsisimme sisään häiritsemään kestiänsä vähän. (Tempoilee ovea, kierrellen avainta edestakaisin)

1:N SOTAMIES. Ole kiertelemättä sitä avainta; ovi on kernas solaumaan, käymään takalukkoon.

5:S SOTAMIES. Kiertel sitä kiukkusemmin, veljeni.

4:S SOTAMIES. Vaiti, nyt on se tehty. Nähkööt edes vähän kiusaa, ennenkuin sieltä ulospääseevät.

5:S SOTAMIES. Ja missä oltta juodaan, siinä ovetkin paukahtelee. Hyvä! (Ilolaulu sisällä)

4:S SOTAMIES. Mutta nyt--no tuhannen saakelii!--nyt keksin keinon heitä kostaaksemme.

5:S SOTAMIES. Sano.

4:S SOTAMIES. Ho hoo! Ovi lukkoon, torvi tukkoon ja juomaleiriin sauvu virtakoon!

5:S SOTAMIES. Kiitos, veli kultanen! Minä riennän katolle tukkemaan torven. Tuollapa eräs vanha niinimatto, niinkuin käsketty. (Menee)

4:S SOTAMIES. Takalukossa niinkuin pitääkin; mutta visseyden tähden tämä tynkö vielä vasten ovea; samoin myös Muori Mauran ovelle, ja vartokoo hetken ennenkuin ehti heille apu. (Asettavat raskaan tukin sekä ovelle vasemmalla että Mauran ovelle)

TOMMI. (Huoneessa) Hyvää oltta.

ARISTARKUS. (Huoneessa) Peijakkaan hyvää!

TOMMI. Skool! Eläköön kuningas!

KAIKKI. (Huoneessa) Hurraa!

TOMMI. Skool, te siellä oven takana, skool, koko mailma!

KAIKKI. Hurraa! (Laulu)

4:S SOTAMIES. Hyvin tehty! Tämän pitää heitä puristaman vähän, ja nahkansa pitää heidän jättämän, ennenkuin runsaat ruumiinsa ovat likistetyt ulos tästä pienestä akkunasta. (5:s sotamies tulee)

5:S SOTAMIES. Sauvutorvi on tukettu kuin viinapannu, ja kohta pitää sieltä kuuluman toisenlainen musiiki.

4:S SOTAMIES. Kaikki hyvin! (1:selle ja 2:selle sotamiehelle) Ja te, jos käytte askeltakaan heitä auttamaan, niin vartokaat sitä pahinta meiltä.

5:S SOTAMIES. Ensimmäisen luotimme ensimmäisessä tappelossa Preussiläisten kanssa lahjoitamme teille, olkaat varmaat siitä.

4:S SOTAMIES. Ja toiseksi, muistakaat, että vahtimies on sidottuna vahtipaikkaansa ankarimman rangaistuksen kautta. (Yskimistä kuuluu huoneesta) Minä luulen, että sauvu rupee vaikuttamaan ketun poikasiin.

TOMMI. (Huoneessa) Pelti auki!

TITUS. Onhan se auki, niinkuin näette.

ARISTARKUS. Helvetistäkö se sauvu tulee?

TITUS. Sitä en totisesti ymmärrä. (Kova yskiminen. He lyövät ovelle)

ARISTARKUS. Ulos täältä!

TITUS. Me olemme teljetyt. Laskekaat meitä ulos, me tukahdumme sauvuun.

4:S SOTAMIES. Juokaat oltta vaan.

5:S SOTAMIES. Se on hyvää oltta.

4:S SOTAMIES. Peijakkaan hyvää.

TITUS. Mitä te sanotte?

4:S SOTAMIES. Eläköön kuningas!

ANTON. Mutta me kuolemme. (Kova huuto ja yskiminen)

TITUS. Herra varjel meitä!

4:S SOTAMIES. Juokaat oltta juokaat oltta ja laulakaat ja olkaat ilosia poikia.

TOMMI. He ovat tukkeneet sauvutorven katolla, nyt ymmärrän. Peijakkaan keponen!

ARISTARKUS. Haa! Kuulkaat siellä: niin totta kuin vaimosta syntyneet olette, ette kostamatta pääse. Kuuletteko sanani?

4:S SOTAMIES. Sen kuulemme ja ymmärrämme yskäs myös.

ARISTARKUS. Hyvä!

4:S SOTAMIES. Ja te nupisette vielä! Tässä seisomme me ihan kuivin suin, siellä istutte te ilovalkean ympärillä parrat vahdossa; te Onnettaren rintalapset.

5:S SOTAMIES. Ai ai!

ARISTARKUS. Hyvä! (Maura lyö ovellensa, pitäen kovaa ääntä)

5:S SOTAMIES. Jo muijakin huomaitsee jotain.

4:S SOTAMIES. Nyt lähtekäämme.--Jääkäät hyvästi, kamraatit, voikaat hyvin ja juokaat oltta, se maistuu hyvälle saunassa. (4:s, 5:s ja muut sotamiehet menee)

MAURA. Mikä meteli siellä? Miksi on oveni tiljetty? Taivas siunakkoon minua! Auttakaat, auttakaat!

ANTON. Auttakaat meitä myös, ovi murtakaat ulkoolta, emmepä voi sitä täältä.

TITUS. Tulkaat nyt pian.

ARISTARKUS. Tämä on helvetillistä. Akkuna säpäleiksi ja siitä ulos!

ANTON. Siitä emme mahdu.

TITUS. Mahdotonta!

ARISTARKUS. Ulos ulos! Valkea on irti!

ANTON. Palaa jo vähäsen!

TITUS. Jaa, vähäsen. (Maura huutaa kovin)

1:N SOTAMIES. Sinä kuulit?

2:N SOTAMIES. Meidän kenties täytyy raportteerata.

ANTON. Hätäkello soimaan, valkea on irti!

1:N SOTAMIES. Valkea on irti!--Anna käydä.

2:N SOTAMIES. Valkea on irti!

ÄÄNI. (Ulkona) Valkea on irti. (Timoteus, työnästen auki Mauran oven tuimalla vauhdilla, tulee ja jälessänsä Maura ja Mariana. Aina kova meno ja yskiminen vasemmalla. Timoteus lykkää tynkön ovelta)

TIMOTEUS. No tulkaat sitten ulos pesästänne, mesiäiset.

MAURA. Valkea irti, valkea on irti leipomushuoneessani! Tänne ruiskut ja vettä!

TIMOTEUS. Olkaat toki kirkumatta, muori; enpä luule vaaraa juuri suureksi.--Tulkaat ulos sieltä.

TITUS. Ovi on takalukossa ja pitää murrettaman ulkoolta. Me emme jaksa.

ANTON. Pian pian!

TIMOTEUS. Ha ha haa! Mitä voin minä?

MAURA. Kiirehtikäät tänne sieltä raheilta te.

1:N SOTAMIES. Emme uskalla.

MAURA. Mitä! Koska tuli riehuu ja ihmisten henget on vaarassa.

2:N SOTAMIES. Me olemme sen jo raportteeranneet.

1:N SOTAMIES. Vahtimies ei saa jättää vahtikoppiansa ennenkuin on se tulelta sytytetty; niin seisoo sota-arttikkelin järkähtämättömässä säännössä.

MAURA. Mutta eihän ole teillä yhtään koppia, vaan istuttehan raheilla.

2:N SOTAMIES. Siis saamme vartoa kunnes rahimme rupeaa palamaan.

1:N SOTAMIES. Totta!

MARIANA. Te olvipurkit, joiden killisilmistä ei paista enemmin aatoksen valoa kuin härään silmistä.

2:N SOTAMIES. Häh?

MARIANA. Häh, hah, mitä, pata-kuningas siinä, sinä olvitynnöri!

1:N SOTAMIES. Elä sinä... (Huoneesta vasemmalla kuuluu aina kovempa yskiminen ja myrinä. Hätäkello soi)

ARISTARKUS. Akkuna ulos! (Särkee akkunan, tunkee ulos päänsä, yskien)

ANTON. (Huoneessa) Riennä riennä, Aristarkus, että pääsemme perässäs

ARISTARKUS. Kuin mahtusin tästä ometan-aukosta.

ANTON. Auta häntä, Timoteus.

TIMOTEUS. Kuin jaksasin tässä pelon vavistuksessa. (Erikseen) Lystiä! Kestäköön kauvan tätä!

ANTON. Auttakaat häntä, hyvät naiset.

MAURA. Tänne, Mariana. (Maura ja Mariana rupevat kiskomaan Aristarkusta akkunasta ulos) Voi onnettomat! Kuka on tämän tehnyt?

ARISTARKUS. Vetäkäät päälle ja elkä kyselkäät. (Patrik, kovin päissänsä, tulee paljastettu miekka kädessä. Vahtimiehet kyldrää, hän vastaa pikasesti)

PATRIK. Vai näin! (Lyö Aristarkusta, jonka jalat vielä on sisällä huoneessa, lappealla miekalla muutaman kerran reiteen)

MAURA. Kapteeni kulta! (Aristarkus vedetään ulos, Anton tunkee itseänsä akkunasta ulos)

ANTON. Vetäkäät minua nyt koreasti. (Naiset kiskovat häntä)

PATRIK. Onko valkea irti?

ANTON. Ei hätää sentähden, vaihka hädän tuskissa niin luulimme.

PATRIK. Hätäkello seisköön!

MAURA. Voih voih! Kuka on tämän tehnyt?

ANTON. Hä toisen komppanin miehet; tukkesivat sauvutorven katolla ja panit oven takalukkoon.

PATRIK. Ettekö saa häntä sieltä ulos?

ANTON. Kärsimystä, kunnioitettava kapteeni; kyllä minä täältä vähitellen tulen.

PATRIK. Vai näin te tahtositte elää, tansmestarit! Kyllä sitten kelpais. Me olemme Saksalaisia, koko mailman silmät on nyt teroitetut meitä kohtaan, jotka olemme Europan... (Lyö miekallansa Anttonia reiteen)

MAURA. Armahtakaat häntä, herra!

PATRIK. Jotka olemme Europan sivistyneimpä kansa. Tiedättekö siitä, te siat? (Anton vedetään ulos)

TITUS. (Pistää päänsä ikkunasta ulos) Nyt minä tulen.

TIMOTEUS. (Eriks.) »Nyt tulen minä, minun Jumalani.» (Kiertelee avainta kuin tahtoisi hän avata ovea) (Ääneensä) Se noiduttu lukko! (Naiset kiskovat Titusta ulos)

PATRIK. Te rahjut! käsittäkäät olevamme sitä kansaa, joka mailmalle toi tietojen valon, joka filosofian tulisoiton nosti korkuuteen, joka tutkisteli ja selitteli ihmissuvulle himpeän entisyyden kalliit hengenaarteet, sitä kansaa, jonka kieli kaikkialla maa-pallon kamaralla kaikuu, idässä, lännessä, pohjassa ja meress'. Tiedättekö, roistot, että olemme ihan tätä kansaa?--Ja te nyt saattaisitte saksalaiset häpeään? Patrikin komppani? Pois se! Ennen peittoon teidän maan mateleviksi. (Hakkaa miekallaan Titusta vinhasti reiteen) Kas näin minä teille annan, näin näin, kas näin!

TITUS. Herra kapteeni!

MAURA. Armoo armoo armoo!

PATRIK. Kyllä sitten kelpais. (Titus vedetään ulos. Tommi, 3:s sotamies ja pari muuta työnäsevät oven auki kovalla vauhdilla, Timoteus kiirahtaa selällensä, ja rynkäävät ulos yskien. Hätäkello on vaijenut, muutamia kaupungin asujamista kokounut teaterin perille)

MAURA JA MARIANA. (Yhtaikaa) Timoteus! (Tarttuvat Timoteukseen)

MAURA. Oletko loukkaunut?

MARIANA. Rintas, luulen, sai kovan tärräyksen.

TIMOTEUS. Rinta ja selkä. (Pitelee rintaansa ja selkäänsä)

PATRIK. Jumalan kuolema! Tämä päivä olkoon teille kauhistuksen päivä, armo poistukoon Uranuksen kaukaisuuteen ja välähtelköön rangaistuksen miekka! Jumalan kuolema! Kuinka sai asia alkunsa? (1:selle sotamiehelle) Kerro minulle lapsukaisen vilpittömyydellä.

1:N SOTAMIES. Tuolta kiirittivät olvitynnöriä muutama toisen komppanin miehistä. »Antakaat se tynnöri meille», sanoit meidän miehet, »emme anna», vastasit toiset, »jassoo, te ette anna», sanoit taas meidän miehet, ja sitten nousi tuima tappelus ja käskähmä...

PATRIK. Kuinka kävi tynnörin kanssa?

1:N SOTAMIES. Meidän miehet otit sen heiltä ja kannoit sen tuonne tupaan. Toisetpa sitten vihoissansa tukkesit sauvutorven ja panit suuren tynkön ovelle, ja siitäpä vasta rähinä nousi.

ANTON. Mutta mitäs minä tein?

1:N SOTAMIES. Kielsit kumppanias tästä juonesta, pesit kätes ennakolta ja menit koreasti sisään.

ANTON. Niin.

PATRIK. Kenen neuvosta tapahtui tämä? Kuka oli siinä niinkuin johdattaja, päämies?

1:N SOTAMIES. Tommi ja Aristarkus, jaa totisesti; jos valehtelen, niin niskani poikki.

PATRIK. Onko tosi, Tommi?

TOMMI. Tosi, herra kapteeni!

PATRIK. Onko tosi, Aristarkus?

ARISTARKUS. Ei sanaakaan valetta!

PATRIK. Haa!--Ja sinä Tommi, niin nuori vielä, jonka nenä tuskin on ehtinyt punertumaan, jaa, sinä! Pidinpä sinusta paljon, mutta nyt olet repinnyt alas kaikki, kaikki.--Oi te pedot! Mutta nytpä tästä jotain nousee.--Riviin, pojat, koreasti riviin, lapsiset. (Asettaa heitä seisomaan riviin) Tämä ei ole vielä mitään, vedenpä vielä henkeäni. Oletteko huomainnut pienen lapsen käytöstä koska se itsensä oikein todenperään loukkaa, koska se esimerkiksi kiirahtaa portaan ylimmäiseltä pykälältä alas tanterelle? Ensteen kuulet kolinan, sitten on äänettömyys kauvan kauvan, mutta paraseepa se viimein, että luulisit mailman repeevän. Niin minunkin sydämmeni tila nyt, vasta olen kellahtanut alas, makaan vielä tanterella ja ankara kipu mojoo äänetönnä povessani, mutta kohta remahtaa. (Käyskelee hetken äänettä ja vinhasti edestakaisin, lyöden välillä tuimasti jalkaansa) Kas niin, tässä seiskäät ja hävetkäät kaiken kansan edessä. Käykäät tänne sekä nuoret että vanhat katsomaan tämänkaltaisia miehiä. Tulkaat, tulkaat! (Taluttaa esiin erään pojan kansan joukosta sotamiesten eteen) Tänne, poikaiseni, ja hävetköön sinunkin edessäs. Sano heille jotain pelkäämättä; sillä seisotpa minun siipieni suojassa. Sano heille pari sanaa, poika.

POIKA. Tuommoisia miehiä; käykäät te sotaan sammakkoja vastaan.

PATRIK. He heh!

POIKA. Mikä loistava koristus-kivi on tuo yläpuolella teidän naamaanne? Voi te kiiltomadot, voi sinä heinäsirkka-parvi eteläisiltä mailta, joka mässäät meidän kedoilla.

PATRIK. No noh!

POIKA. Te sotamiehiä? Heittäkäät nyt kiväärinne nurkkaan ja käykäät saunaan lapsen-synnyttäjän kanssa; ei, vaan saunan taakse, sillä onpa muotonne kuin syymäkivi siellä, jonka päälle tuskin iljen sylkeä.

PATRIK. (Katsahtaen tarkasti poikaa kohden) Kyllä vähempäkin sentähden piisais.

TITUS. Syymäkivi? Minussa ei ole ollut syymää sitten piennä lapsena. Pidä suus kiin vaan, poika.

POIKA. Tuommoisia miehiä! Mutta tässäkin käy toteen vanha sananlasku: »Millainen ampuja, sellainen koiransa.» (Juoksee kiivaasti pois, Patrik muutaman askeleen hänen jälessänsä)

PATRIK. Sinä riivattu! Kyllä sinun opetan vielä. (Kääntyen kansan puoleen) Kenen poika se oli?

ERÄS ÄÄNI JOUKOSTA. On se raukka erään köyhän lesken ainoa vekama, tekee tuskin muuta kuin koiranjuonia ja pelailee knappeja kaduilla; vahinko pojasta, suuri vahinko, ettei jaksa äiti parka häntä kouluttaa; sillä se on niin viisasta lasta.

PATRIK. Vai »viisasta lasta», vai niin.--Menkäät hiiteen tästä! Mitä on teillä tässä kurkisteltavaa? Pois, roistokansa! (Ajaa pois heidät) »Viisasta lasta»! (Mauralle) Tuoppi oltta tänne, ja pian!

MAURA. (Marianalle) Astu vähän pikemmin, sinä laiskiainen. (Mariana menee sisään)

PATRIK. (Eriks.) Se kirottu nallikka! (Ääneensä) Kiireesti, eukko, kiireesti! (Huutaen) Sa saa!

MAURA. Kohta, armollisin herra! (Mariana tuo oltta, Patrik juo)

PATRIK. (Erikseen ja keskeyttäen äkisti juomistansa) Riivatut! (Tyhjentää tuopin ja kääntyy kiivaasti sotamiehiä kohden) Mitä pitää minun tekemän teille? Sanokaat, mitä pitää minun tekemän? Jaa, mitä teen? Tommi, astu esiin. (Tommi lähenee häntä, Patrik pitelee hänen knappiansa) Sano nyt, poikani, mitä pitää minun teille tekemän? Mitä mitä, sinä junkkari? Sanoppas; äänestä, mä mielin kuulla.

TOMMI. Koska suotte minulle luvan äänestykseen, niin tahdonpa sanoa sydämmeni aatoksen. Minun mielestäni olis meille yleinen armo paras.

PATRIK. Vai armo! Ha haa! Vai armo, vai armo! Hm! Vai armo! Käske ennen Helionin loimon astumaan istuimeltansa alas. Vai armoa!--Käy nyt riviis taas, poikaiseni, ja kuulkaat kaikki mitä lausun. Kakstoista tuntia teidät tuomitsin olven kaipoon, mutta rikoittepa tämän tuomion, ja kaikki myllersi taas olven perkel ylös alas. Sääntöni rikoitte, ehkä tiesitte millä uhkasin teitä siitä. Siis kuulkaat nyt miten uhkaus käy todeksi. Tästälähin ei kasteen helmen verta teille oltta, ennen kuin veressä ja voittajina palaamme ensimmäisestä tappelosta. Mutta jos teitä sillon miellyttäis näyttää selkätaulunne voittavalle viholliselle, niin totisesti ette näe koskaan enään olven vahtoo. Se on sanottu.

ANTON. Hirmuinen tuomio!

TOMMI. Verraton!

PATRIK. Ja siinä ei kaikki vielä. Tiedättepä mun ei millonkaan jakelevan miehilleni pryyliä koska lähellä on synkeä yö, vaan pidätänpä aina kättäni seuraavaan aamuun. Tällä hetkellä siis pelastutte siitä, mutta mitä tapahtuu huomenna koitteessa ihanan päivän, sitä takaamaan en käy, mutta visseyden tähden parkitkaat selkänne. Aavistanpa jotain. Varmaan en ole vielä päättänyt, mutta minä pelkään.

TOMMI. Minä uskallan sanoa: nyt on kapteenimme liian ankara.

PATRIK. Vait, sinä kirottu kappale! Kaikki äänettä kuin muuri! Haa! jos tietäsitte kuinka sydämmeni kiertyy ja vääntyy, kuinka se kiiriskelee, temmeltää ja teiskaa, juuri kuin koska katselemme kirkkaassa vesilammikossa pientä pussia eläviä kissanpoikasia täys; se kierii ja se vierii, se liikkuu ja se kiikkuu, semmenkin jos on pussissa liian vähän kivipainoa. Haa! oletteko nähnyt tätä leikkiä, te saatanat? (Ravistaa Anttonia kauluksesta) Oletko nähnyt? Te kiusan henget, te saatatte mun riiviöön, etten enään huomaa mitä teen ja lausun. (Ravistaa Aristarkusta kauluksesta) Oletko nähnyt tätä leikkiä, sinä peikko? Oletko nähnyt tätä? (Ravistaa Tommia) Oletko nähnyt tätä? Sano sano, sinä onneton.

TOMMI. Olen olen, ja vielä hullumpaakin, herra kapteeni, jaa monin kerroin hullumpaa, niinkuin koska aukenee pussin-suu ja poikaset ryömii rannoille. Silloinpa täydet käsissäs; sä hätäilet ja keikahtelet, keikahtelet etkä tiedä mihen ensin käännyt. (Patrik astuu muutaman askeleen takaperin hoipertellen ja katsoen vissisti Tommia kohden)

PATRIK. (Eriks.) Jassoo! (Ääneensä) Tule tännen, Tommi. (Tommi lähenee häntä) Kukas minä olen?

TOMMI. Kuninkaan kapteeni ja sankari. (Eriks.) Olinpa liian rohkea.

PATRIK. Kukas sinä olet?

TOMMI. Herra kapteenin mies. Käskekäät minua tuleen, minä menen; se on velvollisuuteni.

PATRIK. Mutta katsos, jos mielit käydä liian pitkälle sukkeluuksines, niin voinpa minäkin sanoa jotain puolestani. Tiedätkös mitä taidan tehdä?

TOMMI. Taidattepa asettaa minun alas maahan suoraksi kuin ranka ja käskeä Bonifaciuksen löylyttämään oikein sakramenskatusti.

PATRIK. Jaa-ah, sen minä taidan. Käy nyt riviis taas ja kiitä onneas, päästyäsi näin. (Erikseen ja käyskellen edestakaisin hoipertellen) »Koska pussin-suu aukenee»... Hmm! »Poikaset rannoilla ryömii.» Hajdja! (Ääneensä) Saattakaat paikalla Mestari Bonifacius tänne. Nyt ei auta.

TOMMI. Herra! tässä näette viheliäisen vikkelöitsijän, oikein saksan vizailijan, joka taasen hävetä saa. Niinpä käy.--Jo vuosia sitten tein mä päätöksen, poisheittää kaikki kokkapuheet, mutta enpä mieletön seisnyt siinä, ja sentähden seison nyt tässä syllän pitkällä nenällä. Sillä se, joka täällä itseänsä edes johonkin määrin viisaasti käyttää tahtoo, se olkoon aina mykkä, karmea ja kylmä kuin rautvuori, mutta voi sitä, joka lyö itsensä vizsailemaan, se olkoon varmaa kerran joutuvansa narriksi kuin Tommi nyt. Me luisahdamme niin pian yli rajan; sillä kiitos kiihoittaa omaa-rakkautta, joka taasen pimittää järjen kirkkaan loimon kuin musta sauvu päivän valon; mies rynkää esiin itsetyytyväisyydestä liekehtivällä katsannolla tietämättä ennenkuin on narrilakki päässänsä aina korvia myöden, kuin Tommin nyt, joka on perin lyöty, ja lyötyä miestä ette enään lyödä mahda, herra. (Eriks.) Jos ei tämä saarna ole pelastanut selkääni, niin tahdon muuttua koiraksi.

PATRIK. (Eriks.) Jos ei tämä liikuta sydäntäni, niin tahdon muuttua koiraksi. (Ääneensä) Jaa, Tommi, niinpä käy. Toki, näenpä, että kytee vielä povessas pieni kipenä johonki parempaan. Ja muista, ettes laske sitä sammumaan, minä rukoilen sinua: elä laske sitä sammumaan.

TOMMI. No noh.

PATRIK. Seis rauhassa rivissäs, seis rauhassa. (Torven ääni kuuluu) Mitä merkitsee tämä torven töräys?

ÄÄNIÄ. (Ulkona) Preussiläinen tulee, Preussiläinen tulee!

PATRIK. Siinä on hän. Nyt katsokaatpas kuinka käytte vastaan tätä vierasta näin humalaisina ja silmissänne sauvun pusertamat kyyneleet. Oi synti ja häpeä! (6:s sotamies tulee kiireesti)

6:S SOTAMIES. Sana överstiltä. Hän käskee teitä kohta käymään esiin, rakentaen oikean flygelin; sillä alas vuorelta, sen taidatte nähdä, jo astuu Preussiläinen, ja mentyää muutaman minuutin, seisomme tulessa. Kerkeä on aika.

PATRIK. (Eriks.) Nyt tahdon olla lakoninen, sillä vastaukseni kohta luetaan sanomissa ympär mailmaa.--(Ääneensä) _Venio_. Tämä on ylevää roomalaiskieltä ja tahtoo sanoa niin paljon kuin, minä mielin tulla. Tämä vastaus vie överstilles: venio. (Sotamies menee) (Patrik eriks.) Tämä vastaus on kerran löytyvä mailmanhistorjassa ja useinkin saattava ruoskan monen nuorukaisen kämmenelle. (Ulkona soivat torvet ja trumput ja sekavia ääniä kuuluu) Niin lähestyy nyt kunnia ja kuoleman päivä kuin päivä tuomion jyryllä ja pauhinalla. Nyt uljas mieli, ja kaikki olkaat valmiit: jäntevässä kourassa tulta ja kuolemaa oksentava traaki kirkkaalla teräskielellänsä; polvi jäykkä niinkuin kivipylväs, käsi tukeva ja silmä kirkas, rinnassa sydän ja sydämmessä Jumalan-poika, ja sitten eteenpäin kuin hirmumyrsky, joka mereltä rynkää ylös, laineet kohinalla korkeuteen nostaa ja murtaa satavuotiset männyt vuorten harjanteilla! Uljas mieli, pojat, ja kaikki viha pois, käydessämme Bellonan häihin! Oi sinä Aristarkus-poikani! (Suutelee Aristarkusta) Ja Tommi minun pikku-varikseni! (Suutelee Tommia)--ja Titus sitten! (Suutelee Titusta) Jumala auta meitä! Ja minun armas Antonini myös! (Suutelee Antonia) Niin niin! teitä kaikkia nyt mielisin syleillä ja suutella, mutta aika on hirveän tärkki. Sotatorvi soikoon, ja nyt eteenpäin mars! Jumala auta meitä! Jessus! (Menevät, Patrik edellä, heilutellen miekkaa ilmassa ja hoipertellen sinnen tännen, sotamiehet hänen jälessänsä yksi ja toinen heistä myös hoipertellen. Komantohuudot, torvet ja trumput kuuluvat kaikkialta)

Neljäs Osa

(Oikealta kuuluu sotajyry: Maura istuu toikan takana, avattu kirja helmassa, kädet ristissä ja silmät teroitettuna korkeuteen; Mariana seisoo samalla sivulla, mutta perempänä, katsahtaen sinne, josta kuuluu taistelon meteli.)

MAURA. Oi! mille näyttää taistelon tienoo nyt, Mariana tyttösein?

MARIANA. Valkeita sauvupilviä pyörii lakkaamatta ylös laaksosta tuolla vuorien välissä ja sillon tällön kirmasee yksinäinen ratsastaja salavan vauhdilla yli lakeuden tuossa.

MAURA. Oi kauheuksia, joita vielä silmäni näkemän pitää ja korvani kuuleman!--Kuinka onpi nyt, pieni Mariana?