Part 4

Mitenkäpä olisi valahtanutkaan, sillä säiliöhän oli jäässä, eikähän jäätynyt vesi juokse missään maailmassa valmiistakaan reiästä.

Kun amerikkalaiset eivät kuitenkaan koskaan jää tällaisissa tapauksissa kädet housuntaskussa ihmettelemään ja päivittelemään, pyydettiin vielä toistakin naapurikaupunkia lähettämään palokuntansa Bruntiin palavaa vesisäiliötä sammuttamaan.

Kahden palokunnan ja bruntilaisten itsensä ahkerin yhteisponnistuksin saatiin säiliö lopuksikin sammutetuksi, mutta vasta kun se oli palanut sekä sisältä että ulkoa.

Seutu oli saatu täten pelastetuksi tulen vakavalta vaaralta.

Mutta ei eräältä toiselta vaaralta.

Kun näet sammutettua säiliötä tarkastettiin, huomattiin sekä harmiksi että hämmästykseksi, että siinä ei ollut enää pisaraakaan vettä.

Vesi oli näet ehtinyt palaa säiliön keralla.

Kun bruntilaisilla ei ole enää toista säiliötä, uhkaa heitä nyt huolestuttava veden puute ja kiusallinen ja kammottava janokuolema. Etenkin kun Bruntissa on kieltolaki.

Onneksi on nyt vielä jonkun verran talven riekaletta jäljellä ja tilanne on siis jotenkuten siedettävissä, talvella kun ei ketään perin pahoin janota ja hätätilassa voidaan sulattaa lunta vedeksi.

Mutta annahan kun tästä ovat nämä huhtikuun pakkaset ja toukokuun lumet lopahtaneet ja tullut helteinen heinäkuu ja bruntilaisia alkaa oikein janottaa, niin —

Niin mistäs kaappaat Bruntissa vettä, kun entinen vesi on porona?

Säälittävä, syvästi säälittävä kohtalo.

Bruntilaisparat!

Onnellisempien ja osallisempien olisi tehtävä jotakin heidän hyväkseen.

Avunantokeinoja ja -muotoja olisi tarjolla tässä kuten kaikessa hyväntekeväisyydessä useitakin.

Joku rikkaampi vesimaa voisi lainata tai vielä paremminkin lahjoittaa bruntilaisille jonkin joutilaan kaivon.

Tai vihjata juutalaisille, greekkiläisille taikkapa suomalaisille gulassimiehille bruntilaisten vesipulasta ja huomauttaa, että Bruntin kaivosseutu on kiitollinen liikepaikka.

Myöskin olisi ehkä paikallaan huomauttaa asiasta virolaisille ja saksalaisille, että he ehättäisivät lähettämään eskaaderinsa ankkuroimaan Bruntin aluevesien ulkopuolelle.

Voisipa käyttää kyyneleihin asti liikuttavaa osanottoadressiakin.

Ne kun ovat nyt hyvin muodissa ja hyvin tehokkaita.

Mitä apua annettaneenkin, on se ojennettava ennenkuin bruntilaisparat kerkiävät kaikki hukkua veden puutteeseen!

PIKKUNEN PAKINA PUUTTUVISTA PILKUISTA

Edessämme on eräs pääkaupungin lehti ja lehdessä isohko ilmoitus muutamasta Pelastusarmeijan tervetuliaissoittojuhlasta Helsingissä. Ohjelmineen ja puuttuvine pilkkuineen.

Että sitä vielä kielellisesti ja kieliopillisesti korkealle kiivenneellä kultturivuosisadallamme saatetaan sillä tavoin kirjoittaa suloista suomenkieltä — pilkkuttomasti!

»Hän on avaava päärlyportin Bloom-Duhlin», »Olen kuullut äänesi Ch. Marshall», »Pysyvä on sana Toit», »Sweet and low Chas Johanson», »Gavotte Rococo W.E. Haesche», »Piano Sotilas Greta Toft», »Souvenir Fr. Dradla» j.n.e.

Sotkea sävellykset, säveltäjät, esittäjät ja esiintyjät pian ja helposti pistettävän pilkun vuoksi tuolla tavoin sekamelskaksi!

Vaikkei tapaus ole suinkaan ainutlaatuinen kielitaituruuden pilkuttomuusnäyte yhteiskunnassamme.

Mieleemme muistuu näet muuan hauska hintaluettelo. Siinä eräs musiikkikaupoistamme tarjosi halullisille ostajille käytettyjä nuotteja alennettuun hintaan seuraavin selityksin:

»Ave Maria liattuna ja keskeltä revittynä 2 mk.»

»Enkeli taivaan lausui näin kansilehdettä sopraanolle 1 mk 25 p:iä.»

»Sa kasvoit neito kaunoinen pianolla 1 mk.»

»Sydämestäni rakastan sua viheltämällä 3 mk.»

»Tuoll' on mun kultani nurkat taitettuina ja muutoinkin huonossa kunnossa 50 p:iä.»

»Voi minua poikaraukkaa kun olen omistajan nimikirjoituksella varustettuna 75 p:iä.»

»Tapaa minut yöllä unessasi pahoin pideltynä 50 p:iä.»

»Kun rakkaus kuolee eri äänissä naiskuorolle 4 mk.»

»Niin minä neitonen sinulle laulan B-kornetilla 2 mk. 50 p:iä.»

»Ensimäinen rakkaus sopiva harjoittelevalle naiselle 1 mk. 25 p:iä.»

»Sua lemmin vain yhtenä eksemplaarina 5 mk.»

»Yksin istun ja lauleskelen koviin kansiin sidottuna 3 mk.»

»Paitaressu tekijänsä kuvalla varustettuna 2 mk.»

»Miksi laulan yksiäänisesti 1 mk 75 p:iä.»

»Jos ei herra huonetta rakenna selloviululla ja urkujen myötäilyllä 2 mk.»

»Voi jos ilta joutuisi mieskuorolle 1 mk.»

»Tuoll' laulaa neitonen musteen tahrimana 50 p:iä.»

»Tonavan aallot rutistuneet ja puoliksi palaneet 1 mk.»

»Tristan ja Isolde rasvatäplien pilaamana 50 p:iä.»

»Kaksoiskotkan alla siedettävässä kunnossa 4 mk.»

»Ulla ah Ulla sormen jälkiä täynnä 75 p:iä.»

»Kaunis Helena päällyksittä 1 mk.»

»Mignon sisästä liattuna 50 p:iä.»

»Minun kultani kaunis on urkuharmoniolla 2 mk.»

»Nuku rauhaton sydämein bassoviululla 2 mk.»

»Tälläpä pojalla on hyvin harvinainen kappale 6 mk.»

»Ah jos onni olisi naiskuorolle 75 p:iä.»

»Kaunis Anna orkesterin keralla 3 mk.»

»Yksinäin en valvo yötä saksalaisena painoksena 2 mk.»

»Jos olet mun ainoastaan 2 markalla.»

Mutta se luettelo olikin painettu jo vuonna 1890.

PUHELINPAKINAA

Vartoilimme tässä eräänä ehtoona ratti korvassa puhelinvuoroamme Helsinkiin, kun kaino naisääni kuiskasi jostakin »toisesta päästä» ihan aavistamatta:

— Onko se Olavi?

Meidän nimemme ei ole Olavi eikä edes mikään o:lla alkavakaan allakan nimi, mutta me antauduimme alttiiksi kiehtovalle kiusaukselle ja kuiskasimme takaisin:

— On.

Tuntematon puhuttelijamme tuntui ilmoituksestamme isosti ilostuvan ja tiedusti:

— Miten voit nyt, rakas?

Kun meillä on alati kiusanamme vanha vainoojamme vatsakatarri, vastasimme:

— No, niinkuin märkä palaa.

Hänen ääneensä tuli huolestunut sävy:

— Ethän vain liene vilustunut, armahin? Eilen oli niin kolea ilma.

— Niin, alle nollan sitä ainakin oli. Ja tuuli oli taas pohjoisessa.

Hän mietti muutaman sekunnin ja sanoi sitten:

— Sinun pitäisi juoda jotakin lämmittävää.

— Hm — menisihän tässä todellakin kuppi pari kuumaa.

Puhelimessa kuului lyhyt houkutteleva naurahdus ja sitten veikeä ilmoitus:

— Kuulehan, minä olen nyt yksin kotona.

— Jaa-ah. Yksikseni tässä olen tällä haavaa minäkin.

— Rouva läksi juuri ostoksille torille.

— Turha vaiva. Ei siellä ole enää mitään ostettavaa, kun rautatierakennusmatamit veivät viimeiset matikat. Kuoreita kyllä oli, mutta kalliita eivätkä enää tuoreitakaan.

Hän nauraa heläytti.

— Aina sinä olet niin lystikäs. Kuulehan, meillä on parhaillaan pannu tulella.

— No, mikäs sen nätimpi! Maistukoon vain makealta.

— Ja rouva leipoi tänä aamuna lämpöisiä, pullia ja pikkuleipiä.

— Hauska kuulla.

— Niin että meillä on nyt vehnäleipää, piparkakkuja ja kaakkuja.

— Teitä miekkoisia!

Hän oli hetken vaiti. Sitten tuli puoleksi ujostellen, puoleksi houkutellen:

— Etkö sinä saattaisi tulla tänne minun luokseni?

— Saattaisinpa hyvinkin, mutta...

— Minä parantaisin sinut, poikaparan.

— Kiitos tarjouksesta, mutta...

— Ja voisimmehan mennä sitten puoleksi tunniksi niemellekin — siksi kunnes rouva tulee.

— Kyllä kai, kernaastikin, mutta...

Kuherrellen:

— Sille samalle penkille —

— Sillepä hyvinkin, mutta...

Häntä ujostutti ja hän kuiskasi tuskin kuuluvasti:

— Ja minähän voisin taas... jos sinä, rakas, tahtoisit —

— Mitä armaani?

— Hi, hi, hi — (kuiskaten ja hiljaa tyrskien) kiivetä syliisikin ja suu— hi, hi, hi — ei; enpä sano enempää!

— No, sehän sopisi niiden rouvan pikkuleipien ja pullien lisäksi, mutta...

— Tuletko?

— Tuossa tuokiossa ja vallan lentäenkin, mutta...

— Mitä sinä vielä muttailet? Vai — etkö sinä ehkä enää tekisikään minun kanssani seuraa, Olavi?

Minäkö? No, tottahan toki, miten voit sitä epäilläkään, mutta...

Ja rakastat minua vieläkin, rakas?

— Se on selvä.

— Yhtä paljon kuin ennenkin?

Kyynärää ja korttelia enemmänkin, mutta...

— Äsh, sinä! Mitä mutta —?

— Mutta minun pitäisi tässä ensin ottaa Helsingistä illan viimeisimmät tuoreimmat tiedot huomiseen numeroon.

— Tuor— huomiseen numer— Etkö sinä sitten olekaan Olavi?

— En, enkä Ollikaan, Pekkakaan, Paavokaan, Junnukaan ja Jaakkokaan...

Hyvin hätäisesti, mutta vielä toivoen:

— Kukas sitten?

— Sam.

— Sa-Sam? Missä se sitten on?

— Kaupunkimme ainoan sanomalehden toimituksessa.

Oli hetken syvä hiljaisuus. Sitten kuului arkaileva, pelästynyt ja puolittain häpeilevän hilpeä:

— Herra Juuumala!

Ja kuulotorvi pistettiin varovasti ja vitkallisen vaisusti jossakin kahaansa.

RUNOLLINEN SAVONMAA

Onhan kaunotaiteita pyhästi palvova Suomen kansa kauttaaltaankin yleensä runoutta rakastavaa ja kernaasti värssyttelevää väkeä, mutta Savon kansa taitaa siinä kuitenkin kaikitenkin muista voiton viedä ja rekordin lyödä.

Kun näet muualla maassa juhlarunoillaan jokaisesta innoittavasta isänmaallisesta tilaisuudesta korpikylän karjanäyttelyyn asti tai värkätään sisäänlämpiävissä savupirteissä vanhoja Väinämön virsiä uuteen uskoon tai tekaistaan tukkipontulla tunnelmarunoja ja rekipajulla lemmenlauluja, näprätään runollisessa Savonmaassa jo korkean oikeuden protokollatkin riimeissä ja runojaloissa.

Todistuksena siitä olkoon seuraava käsiimme joutunut näyte. Se on erään Kuopion takaisen kihlakunnanoikeuden äskeisten vuosien talvikäräjien pöytäkirjasta.

§ 198.

»Talollinen Pekka Ryynänen, Karvasalmen kylästä, on näihin käräjiin alempana selitetyssä tarkoituksessa manuuttanut talollisen Juho Ryynäsen samasta kylästä, ja kun se asia nyt tutkittavaksi otettiin, tulivat saapuville asianosaiset kumpikin itse.

Kantaja lausui kantehensa tällä lausehella:

Vastaajalta viime vuonna koni kuoli kevähällä, jonka raadon rannikolle liki vettä hän vedätti, joss' on kulku kantajalla, venevalkama valittu, sija nuotalle sopiva sekä karjan käynti kanssa; nyt kun raato rannikolla paljahana peittämättä heitti herja ympärinsä hajun haisevan pahasti, josta inho ihmisille tuli tuima sieramihin sekä kalma karjahankin tarttui huonosta hajusta, niinpä kantaja kovasti tästä vaati vastaajata sakkohon nyt saatavaksi sekä pyysi palkintoa kuluistansa käräjissä.

Vastaajapa vastineeksi sanan virkkoi, noin niinesi: Kun minulta miesparalta heitti henkensä hevonen, niin mä raadon rannikolle kauas kuljetin kotoa, hautahan sen heitin sinne ja kun sillä seutuvilla ei oo ihmisten oloja eikä konin kuollut raato ole tuottanut tuhoa, ruttotaudin tarttumista ihmisiin eik' elukoihin, niin mä pyydän puolestani kannetta kumottavaksi jutelmana joutavana.

Asianomaisten ulosmentyä Oikeudessa Päätettiin:

Koskei löydy laeissamme sääntölöitä semmoisia, joissa selvähän sanoisi kuhun koni kuoltuansa, oisi haaska haudattava sekä vieläkin vähemmin sakkoloita siitä pantu, ja kun koni kuoltuansa ei oo eneän tehnyt vahinkoa valittajalle, niin ei Oikeus osannut tehdä muuta määräystä kunpa kantehen kumota asiassa aiheetonna sekä kuitata kulutkin riitaveljesten välillä.

Julistettiin — —.

Niin että kyllä kai sanarikkaalla Savolla lienee nyt toistaiseksi runollisuudessa rekordi.

HA, HA, HA, HA

Arvoisa asiaa tuntematon yleisö ei tietenkään ota oikein vakavalta kannalta uskoakseen, että naurukin on jo otettu tieteellisen tutkimuksen alaiseksi.

Sehän olisi arvoisan yleisön mielestä suorastaan naurettavaa.

Arvoisa asiaa tuntematon yleisö on hyvä ja nauraa sille vain sydämensä pohjasta ja vähääkään kainostelematta.

Sillä paitsi että arvoisa yleisö pidentää sillä jo vanhojen viisaiden vakuutuksen mukaan lyhyttä ikäraukkaansa, paljastaa arvoisa yleisö sillä myös uuden tieteellisen tutkimuksen mukaan luonteensa väärentämättömimmän ja teeskentelemättömän laadun. Ja sellainen paljastus on kaikkialla eikä vain tiedonhaluisessa tieteellisessä maailmassa hyvin haluttua tavaraa. Tämän kirjoittaja ainakin kuuntelee hyvin kernaasti tästä lähtien sekä tuttujensa että tuntemattomien naurua. Ja jos he eivät naura, koettaa tämän kirjoittaja saada heidät nauramaan.

Kuta kovemmin ja kainostelemattomammin, sitä parempi.

Eräs hyvin oppinut italialainen tiedemies ja professori, joka jo on niin tunnettu, etteivät asiasta kertojat katso enää tarpeelliseksi mainita hänen nimeäänkään, on äskettäin tehnyt hyvin huomattavan ja uusia uria avaavan tutkimuksen naurusta. Vaikkakin tämän kirjoittaja pitäisi tämän tutkimuksen tietoonsa onkimiaan tuloksia erikoisista syistä kernaasti vain omina tietoinaan ja kuuntelisi vain hyvin viattomalla naamalla muiden naurua, saattaa tämän kirjoittaja kuitenkin ne seuraavassa julkisuuteen — ammattimme ja kutsumuksemme sanomalehtineekerinä kun on julkisuuteen saattelemista.

Jos siis arvoisa yleisö edellä olevan pitkän valmistelun jälkeen tahtoo tietää naurunsa laadusta jotakin, niin on tuo äsken viitattu viisas professori saanut selville seuraavat ilmiöt:

1. Ken nauraa hehettelee tavuja he, he, he, hänellä on hyvin halveksittava luonteenlaatu ja hän olisi heti huudettava sekä alas että ulos ja olisi lisäksi saapa kaupan päälle kansalaisten halveksumisenkin. Nauraa hehettelevän luonne on näet totisen tieteen lahjomattomalta kannalta sekä sangen juro että nurja ja tuollainen hehettelijä on omanvoitonpyyntöinen, teeskentelijä ja — sanalla sanoen: suuri kelmi, koko mies.

2. Ken taas nauraa hi, hi, hi tavuja, hänellä on tavallisesti perin epäröivä ja epäitsenäinen luonteenlaatu, ja hän on kuin luoko meren lannalla, joka tuulen tutjuteltava, heikko ja huojuvainen, vailla pysyvää pontta ja perää.

3. Ho, ho, ho nauraa hohottavalla on kylläkin kaikin puolin kiitettävä ja kunnioitettava, voimakas ja jalomielinen luonteenlaatu mutta hän arvostaa aina ja kaikessa itsensä kaikkien muiden yli eikä anna toisten mielipiteille ja katsantokannoille juuri muuta kuin korkeintaan kuuntelemisen arvon.

4. Hu, hu, hu on pahin nauru, mitä tieteelliseltä kannalta voi olla, ja sellaiselle naurajalle on heti paikalla ja hyvin kiireen vilkkaan paras kääntää selkänsä ja katsoa, mistä sattuisi olemaan viisi hirttä poikki.

5. Parhain ja kaikin puolin suositeltavin naurun malli on tuo tunnettu ja yleisesti käytetty ha, ha, ha. Se on avomielisen, sydämellisen ja suoran henkilön luonteenlaadun kuvastin ja sellaista naurutapaa käyttävän kanssa on heti hierottava tuttavuutta ja seuranpitoa.

Muita naurutapoja on vielä monia.

Tämän kirjoittaja esim. on kuullut kerran erään kunnioitettavan konstaapelin kimputtelevan suustaan seuraavan sarjan: aih, kih, kih, kih, aih, kih ja erään edesmenneen sekatavarakauppiaan harvinaisen kiah, kiah, kiah-naurun, kuten myöskin muutaman kivalterin kekuttelevan tavuja kek, kek, kek, kuk — lukuunottamatta sitä, että hyvin moni kanssaveljistämme ja sisaristamme päästää riemuitessaan hä, hä hä tai rä, rä, rä-hää.

Niiden arvoitusta, luonteenlaadullisesti, ei italialainen professori, surullista kyllä, selitä.

Mutta ehkä ne osoittavat hyvinkin lempeitä luonteenlaatuja, vaikkei niitä ehkä Italiassa nauretakaan.

Joka tapauksessa on arvoisan yleisön tämän luettuaan tästedes paras nauraa vain hyvän luonteen laadullisesti ha, ha, haa-ta. Tai kenelle se osoittautuu aivan mahdottomaksi — perusluonteelleen kun ei mitään mahda — ja ken ei halua paljastaa heti paikalla luonnettaan, naurakoon koko programmin:

He, he, he, hi, hi, hi, ha, ha, ha, hu, hu, hu, hö, hö, hö, ho, ho, ho, hä, hä, hä, kik, kik, kik, kek, kek, kek, kuk, kiah, kiah, aih, kih!

Huonot ja puolihyvät luonteenlaadut päättävät tietenkin tämän kirjoituksen luettuaan olla viisaampia kuin toiset ja jättää tästä lähtien koko naurun ja vain hymyillä.

Mutta siinä he tekevät itselleen vieläkin huonomman palveluksen.

Sillä nauramatta oleminen osoittaa, ettei tuollaisella yksilöllä ole luonteenlaatua ollenkaan.

Ha, ha, ha!

KUNINGASTEN JÄLKELÄISET

Ystävämme, neljännen luokan liikemies Nestori Nikkinen, on pasteeraillut parina äskeisenä päivänä ryhdiltään tavallista teerevämpänä ja katsellut vain ylvään taivaan ylhäitä korkeuksia.

Hänellä on mielestään syy ja epäämätön oikeus olla hieman vaateliaampi ja jonkin verran päätään pitempi vertaisiaan. Hän kun on kuninkaallisen suvun yhä harvemmin tavattavia jälkeläisiä.

Pantuaan viime lauantaina lafkansa kello kuudelta kiinni ja kulautettuaan kupin kuumaa hän istuutui hyvin päätetyn päivätyön jälkeen salinsa narisevaan nakkilalaiseen kiikkutuoliin ja syventyi silmäämään päivän pääkaupunkilehteä.

Hänen katseensa kiintyi heti ensi heitolla seuraavaan uutiseen:

— _Hjalmar Branting Kaarle Suuren jälkeläinen_. Eräs ruotsalainen sukututkija on päässyt selville, että heidän sosialidemokraattinen päämiehensä, ministeri Hjalmar Branting johtaa sukujuurensa Euroopan valtiojärjestelmän luojasta, Kaarle Suuresta, kuten seuraava johtoluettelo osoittaa: Kaarle Suuri, Rooman keisari, Ludvig Hurskas, Rooman keisari, Gisela, naimisissa Friantin Eberhardin kanssa, Berengar I, Italian kuningas, Gisela, naimisissa Jorean kreivi Adalbertin kanssa, Berengar II, Italian kuningas, Adalbert H, Italian kuningas, Otto Wilhelm I, Burgundin kreivi, Renaud I Burgundin kreivi, Sibylla, naimisissa Burgundin herttuan Henrikin kanssa, Henrik, Portugalin maakreivi, Alfons I, Portugalin kuningas, Sancho I, Portugalin kuningas, Berengaria, naimisissa Tanskan kuninkaan Valdemar II Seierin kanssa, Erik Auravero, Tanskan kuningas, Ingeborg, naimisissa Norjan kuninkaan Maunu Lainparantajan kanssa, Hakon V, Pitkäsääri, Norjan kuningas, Astrid, naimisissa Jon Martinpoika Stjernan kanssa, Catherine, naimisissa Alf Haraldinpoika Boltin, Norjan valtioneuvoksen kanssa, Ero, naimisissa Matti Jenenpoika Römerin kanssa, Gertrud, naimisissa Ruotsin valtioneuvoksen Knut Possen kanssa, Nils Posse, valtaneuvos, Axel Posse, valtaneuvos, Märta, naimisissa Jöns Thordson-Possen kanssa, Anna, naimisissa Olof Nilssonin kanssa, Märta, naimisissa majuri Hans Johansson-Löflingin kanssa, Johan Löfling, asessori, Anna Dorotea, naimisissa ratsumestari Anders Appelbomin kanssa, Samuel Appelbom, majuri, Maria Elisabet, naimisissa professori Carl Fredrik Georgiin kanssa, maaherra Carl af Georgii, laamanni, Emerentia, naimisissa professori Lars Gabriel Brantingin kanssa, Hjalmar Branting.

Nestori Nikkinen antoi lehden painua hitaasti polvelleen.

Hän vaipui hetkeksi syviin ajatuksiin.

Sitten hän nousi ja pisti peukalonsa liiviensä hihanreikiin ja käveli kymmenen kertaa salin lattian päästä päähän.

Yhdennellätoista kerralla hän pysähtyi kirjoituspöytänsä luokse, jolla lojui paitsi memoriaalia, reskontraa ja pääkirjaa, hujan hajan lasten koulukirjoja.

Pantuaan kirjat vielä villimpään epäjärjestykseen hän löysi mitä etsikin: Yleisen historian oppikirjan alempia oppilaitoksia varten.

Kaapattuaan vielä tyhjän vekselilomakkeen jₐ lyijykynän Nikkinen istuutui selailemaan historiaa ja merkkasi sieltä lomakkeelle seuraavaa:

— _Liikemies Nestori Nikkinen Ramses II jälkeläinen_. Eräs toistaiseksi kainoussyistä tuntemattomana pysyttelevä suomalainen sukututkija on päässyt selville siitä, että liikemies Nestori Nikkinen kaupungistamme johtaja sukujuurensa Egyptin suuruuden luojasta, Ramses II:sta, kuten seuraava johtoluettelo osoittaa:

Ramses II, Egyptin keisari, Hamrnurabi, Babylonian kuningas, Dareios, Persian hallitsija, Hannibal ja Hamilkar, Karthagon itsevaltiaat, Marius, Rooman keisari, naimisissa Sullan kanssa, Titus, Rooman keisari, Attila: Hunnien herttua, Corpus Juris, Benediktinus Nursialainen, Muhamed, naimisissa Medinan kanssa, Alfred Suuri, Englannin viikinkien keisari, Henrik VII, naimisissa Simonia Investituran kanssa, Gottfried buljonkilainen, Jerusalemin hallitsija, Fransiskus, naimisissa Assisittaren kanssa, Juhana, naimisissa Magna Chartan kanssa, Jeanne d'Arc, Ranskan kuningas, puoliso Orleansin neitsyt, Kalmarin Unioni, Ruotsin kuningas, naimisissa Margaretan kanssa, Kustaa Vaasa, Kustaa II Adolf, puoliso Kristina, Pietari Brahe, Eerikki Sorolainen, Matleena Korolainen, naimisissa Nikoteemus Nikkisen kanssa, Nestori Nikkinen.

Työnsä lopetettuaan Nestori pyyhki runsaan hien otsaltaan, luki lävitse sukuluettelonsa, pisti sikaarisauhuksi ja laittautui tyytyväisenä levolle.

Siitä saakka hän on kuljeskellut pää kekallaan.

Hymyillen halveksivasti kanssaveljilleen, kun nämä eivät huomaa, kuinka helposti voi johtaa sukujuurensa vaikka aikojen uumeniin.

KEKKONEN KERTOO...

Meitä oli joitakin kaupunkimme ahväärieppuja viime keväänä kauppa- ja huvimatkalla Helsingissä. Kierrettyämme kylliksemme kahviloissa ja kinograahveissa vietimme lopuksi viattoman illan hotellimme numerohuoneissa Viron kansan veljestervehdyksistä nautiskellen.

Pikkutunneille päästyämme aloimme kukin kehua erikoisuuksillamme, kuten tämän kauppiassäädyn tapana on. Yksi kehui kaupoillaan, toinen gulasseerauksillaan, kolmas liiketuttavuuksillaan ja mikähän milläkin tavalla.

Nestori Nikkinen kehui voimillaan. Nestorihan kehuu aina määrättyyn tunnelmaan tultuaan niillä, ja hänellä, hyvin syöneellä miehellä, onkin voimia enemmän kuin monella muulla.

Eikä hän ainoastaan kehunut, vaan näyttelikin voimiaan.

Hän nosteli yhdellä kädellä selustasta tuoleja, kohotteli meistä milloin mitäkin rinnasta ilmaan, löi rystysillään ruutuja pöytään ja hiilihangon luokiksi hauislihakseensa.

Lopuksi hän aikoi nostaa yhdellä kädellä jalasta pöydän koholleen.

Silloin me suutuimme ja epäsimme jyrkästi tällaisen tuuman. Ja kun hän ei totellut meitä, hyökkäsimme joukolla häneen käsiksi, kaadoimme hänet lattialle, kannoimme hänet viereiseen huoneeseen ja suljimme hänet sinne lukkojen taa.

Unohdimme hänet puoleksi tunniksi.

Sitten joku huomautti, että viereisestä huoneesta kuului kummallista ärinää ja ähkimistä.

Aavistellen jotakin kamalaa tapahtuneeksi syöksyimme miehissä sinne.

Se, mitä siellä näimme, oli sekä naurettavaa että säälittävää.

Nestori seisoi valtavan rautasängyn päädyn luona sängyn suuri pyöreä nuppi suussaan. Tiedäthän ne rautasänkyjen päissä olevat messinkipollukat.

Me kysyimme, mitä hän tuollaisella ilveellä tarkoitti, mutta Nestori vain viittoi käsillään ja mongerteli jotakin, mitä emme käsittäneet.

Silloin me ymmärsimme.

Voimiaan näyttämään innostunut Nestori oli saanut päähänsä nostaa hampaillaan rautasängyn paikoiltaan ja ottanut sitä varten sängyn pollukan suuhunsa. Pollukka oli kuitenkin kovin iso eikä Nestori saanut sitä enää ulos suustaan.

Koetimme kiskoa häntä yhdistynein voimin siitä pollukasta erilleen, ja Nestori ärisi ja härisi hirvittävästi.

Kaikki yrityksemme olivat turhia. Nestori oli ja pysyi kiinni kahden hengen maattavassa hotellin rautasängyssä.

Olimme pitkän aikaa ymmällä mitä tehdä. Nestori katsoi meihin kaiken aikaa apua anovasti että ihan sääliksi kävi. Yritimme uudestaan, mutta luovuimme siitä pian, kun Nestorin suusta alkoi vuotaa verta ja pelkäsimme hänen hampaittensa heltiävän ennen kuin pollukan.

Äkkiä sitten Käkriäinen sylkäisi kouriinsa ja viittasi meille. Kävimme taas Nestoriin käsiksi, nostimme hänet Käkriäisen neuvon mukaan vaakasuoraan — asentoon, siirsimme sängyn keskelle lattiaa ja aloimme kieputtaa häntä ympäri, kunnes pollukka oli kiertynyt ruuveistaan ja sängystä irti ja Nestori pääsi vapaaksi vuoteesta, joskaan ei pollukasta.

Mitäkö sitten teimme?

Etsimme puhelinluettelosta lähimmän lääkärin osoitteen, talutimme Nestorin kadulle, huusimme ajurin ja kyyditsimme Nestorin suuntäyteisineen lääkärin luokse.

En tiedä, kuinka pompula saatiin hänen suustaan. Suuri puuha siinä kuitenkin lienee ollut, sillä Nestori tuli tänne kotiinsa vasta viikkoa myöhemmin kuin minä.

Mainitsin hänelle kerran matkastamme, mutta Nestori suuttui silmittömästi ja läksi pois kuin puhaltaen. Hän ei kerro kenellekään tuosta sängyn pompulasta eikä siitä ole hyvä mennä häneltä kenenkään kyselemäänkään.

Ja jos hän joskus eksyy jossakin toveriseurassa viettämään hauskaa iltaa, katsoo hän aina aluksi, onko huoneessa rautasänkyjä ja niissä pompuloita.

Jos niitä on, ruuvaa hän ne heti irti ja lähettää keittiöön tarkoin talletettaviksi.

Kotiinsa hän on laittanut kaikki vuoteet puusta.

Pompuloitta.

NIKKINEN NYRKKEILEE