Chapter 15

Olomme tässä maassa ei käynyt niin pitkäksi että minä olisin ehtinyt lähemmin tutustumaan sen valtiomuotoon tai asukkaiden luonnonlaatuun ja tapoihin. Kaikkien mielet olivat tässä tilaisuudessa kovasti liikutetut, kun hiljan oli sota puhjennut Pikardanialaisten ja heidän naapuriensa pyytölintujen kesken, ja meidän tulomme edellisenä päivänä oli tullut tieto siitä että harakat, suuressa ilmatappelussa pyytölintujen kanssa olivat joutuneet tappiolle; minkätähden myös harakoitten ylipäällikkö pidetyssä sotaoikeudessa oli tuomittu siipensä menettämään, mitä rangaistusta pidetään jotenkin samanarvoisena kuin kuolemanrangaistus. Niinpian kun oli kauppamme tehty lähdimme taas purjeille. Emme olleet erin kauvaksi vielä kulkeneetkaan ennenkun näimme merenpinnan täynnä höyheniä, ja tästä saatoimme päättää että tässä oli tuo ankara taistelu ollut.

Kolme päivää kestäneen onnellisen purjehduksen perästä saavuimme me _Musikanttien_ maahan. Niinpian kun ankkuri oli laskettu, lähdimme me maalle, ja muuan meidän tulkeistamme kulki edellä kantaen suurta paasiviulua. Tämä tuntui minusta ylen naurettavalta, sillä minä en, parhaittenkaan tuumimisteni uhaksi, osannut arvata miksi hänen tarvitsi tuommoista takkaa kantaa. Kun kaikki näytti tyhjältä ja autiolta, eikä mistäkään elävätä olentoa nähnyt, käski katteini muutamalla torventoitotuksella ilmoittaa asukkaille että me olimme saapuneet. Oitis tuli noin kolmekymmentä soitannollista konetta taikka paasi-viulua esille hypäten jalallansa, mikä minusta oli kuin todellista loihtua, kun en minä milloinkaan ennen ollut nähnyt mitäkään niin kummallista. Nämä paasi-viulut, jotka nyt ymmärsin olevan tämän maan asukkaista, olivat yläpuolestaan varustettuina ylen pitkällä kaulalla, minkä päässä oli mitä sievin pikkuruinen pää, itse ruumis oli hoikka ja sen ympärillä ohut kuori niin että kuoren ja ruumiin välillä oli onteloita. Kohta navan yläpuolelle oli luonto muodostamat "tallan" jonka päällitse oli neljä viulunkieltä kiristettynä. Koko tämä koneisto lepäsi yhdellä ainoalla jalalla, jolla se hyppeli matkaan erinomaisella nopeudella. Katsoja olisi sanalla sanoen saattanut pitää niitä todellisina soittokoneina elleivät ne olisi olleet varustettuina kahdella käsivarrella ja kummankin niiden päässä pienen pienellä kätösellä. Yhdellä kädellänsä ne pitelivät soitinta ja toisella ne tarttuivat kieliin. Tulkkimme tahtoi ruveta puhuttelemaan heitä ja otti viulunsa vasempaan käteensä, soittimen oikeaan sekä rupesi, asennon otettuansa, soittamaan. He vastasivat hänelle heti samalla tavalla, ja vaihtelevasti kysyen ja vastaten saivat he aikaan sangen sävelrikkaan kaksinsoiton. Aluksi soitettiin vain adagiota eli vienosti, ja tämä oli erittäin kaunista; sitte rupesi kuulumaan pärryttäviä ääniä, jotka korvia kiusasivat, ja lopuksi loppuivat soittajaiset suloiseen ja miellyttävään prestoon eli vilkkaasen äänivirtaan. Minä sain sitte tietää että adagio oli vain johdatus keskusteluun, jossa kumpikin lateli kohteliaisuuksia; harhaäänien kestäessä keskusteltiin hinnoista, kunnes vihdoin tuo hilpeä presto ilmoitti että oli kaupasta suostuttu. Kohta tämän jälkeen me myös palasimme laivalle ja rupesimme laivakuormaamme purkamaan.

Parhaita tavaroita täällä kaupaksi käymään on hartsi; asukkaat käyttävät sitä soittimiensa, eli toisin sanoen: puhe-elimiensä varaksi. Rikolliset tuomitaan usein soittimensa menettäneeksi, ja kuolemanrangaistukseen verrataan sitä, jos se ijäksi joltakulta otetaan. Kun kuulin että varsin naapurissa pidettiin käräjiä riensin minä sinne saadakseni olla läsnä soitannollisessa oikeudenkäymisessä. Asianajajat puhumisen asemesta soittivat vatsakieliänsä. Niin kauvan kun asia oli käsiteltävänä kuului vain soitannollisesti vääriä ääniä, ja kaunopuheliaisuus esiintyi siinä, että puhuja osoitti itsellensä olevan nopsat sormet. Mutta asian loppuun tutkittua, nousi tuomari seisaallensa, tarttui soittimeensa ja soitti adagion, joka tiesi samaa kuin tuomion julistaminen. Kohta tämän jälkeen näin muutaman vahtimestarin hyppäävän esille ja ottavan tuomitulta hänen soittimensa.

Lapset täällä näyttävät varsin leikkikalu-viuluilta; ne eivät saa soitinta käteensä ennenkuin ne ovat kolmen vuoden vanhoiksi tulleet; tultuansa neljän vuotisiksi pannan ne kouluun, jossa heitä opetetaan soitintansa käyttämään, mikä on samaa kuin meillä lukemaan opettaminen, eivätkä pääse koulusta ennenkun he ovat oppineet selviä ääniä kielistä saamaan. Nämä pikku viulut olivat meille suureksi haitaksi, seuratessaan meitä alituisella soittamisellansa. Tulkkimme selitti meille että nuo kakarat kerjäsivät ryypyksiä. Heidän pyyntönsä esiintyi adagio mutta kun niiden onnistui jotakin saada kajauttivat ne iloisen preston, -- sillä tavalla he kiittivät. Elleivät ne sitä vastoin saaneet mitäkään herkesi soitto pian.

Kun kaikki asiat olivat käyneet meidän tyytyväisyydeksemme ja saatuamme paperimme kuntoon, lähdimme me _Kusa_-kuukauden loppupuolella Musikanttien maasta, ja muutaman päivän matkan perästä saimme me taas maata näkyviin, jonka ilkeästä hajusta me saatoimme ymmärtää että se oli _Pyglossia_. Tämän maan asukkaat eivät paljon ihmisistä eroa; varsinainen erilaisuus on siinä, että niiltä puuttuu suu ja sen sijaan pitävät puhetta perällänsä. Ensimmäinen, joka tuli laivalle luoksemme, oli rikas kauppias. Hän tervehti meitä maan tapaan perällänsä ja rupesi kohta hieromaan kauppaa tavaroistamme. Meidän parturimme sattui tällöin olemaan sairaana, joten minun, suureksi mielipahakseni, täytyi käyttää Pyglossialaista parturia; sillä kun nämä ovat miltei vielä puheliaampia kuin meidän parturimme kotona, jätti hän jälkeensä semmoisen lemun, että meidän täytyi polttaa väkevähajuisia aineita hytissä hänen lähdettyänsä. Minä olin nyt jo ehtinyt niin tottua ihmeellisiin ja luonnon järjestystä vastaan oleviin seikkoihin, ettei juuri mikään minusta enään tuntunut mahdottomalta, mutta Pyglossialasten luonnon vika, jos sen siksi nimittäisin, teki kuitenkin sangen vastenmieliseksi heidän kanssansa seurustelemisen, minkä tähden me myös riensimme nostamaan ankkurin, sittekun kokeeksi olimme olleet päivälliskutsuilla erään rikkaan Pyglossialaisen luona. Kutsumuksen tullessa me kaikki kohotimme olkapäitämme eikä kukaan tahtonut sitä noudattaa muilla ehdoilla kuin että meille vakuutettaisiin alituista äänettömyyttä, ainakin niin kauvaksi kun aterialla oltiin. Kun laivamme pistäysi satamasta ulos, seisoi rannalla koko joukko Pyglossialaisia, jotka takaa päin toivottivat meille onnellista matkaa, mutta kun tuuli kävi maalta pyysimme me heitä koko joukolla merkkejä hillitsemään hyväntahtoisuutensa puhkumista, sillä kohteliaisuudestakin saatetaan joskus saada liiaksi.

Niinkuin jo ennen olen maininnut, ei tämä kansa paljon eroa ihmisestä ruumiin muodon suhteen, ottamatta lukuun heidän puhelunlaatuansa; mutta eipä meidänkään maassa kärsitä puutetta ihmisistä, jotka eivät ainoasti ruumiinlaadun vaan myös kielenkin puolesta sangen paljon ovat Pyglossialaisten kaltaisia. Juuri tämän johdosta ajattelin itsekseni: No, entä sitte! Jos herrat Pettersoni, Larsseni, ja Sörenseni ynnä muut kelpo miehet, jotka siivottomalla suoruudella nimittävät jokaista asiata omalla nimellä ja sanovat päin kuulijoita mitä heillä on sydämellänsä, tulisivat tänne: kielensä yhtäläisyyden tähden ne pian saavuttaisivat kansalaisoikeuden Pyglossiassa ja sulautuisivat heidän kanssansa yhdeksi kansaksi. Sillä mitäpä se vaikuttaa asiaan missä paikassa ruumiista suu sijaitsee, kunhan sillä vain on samat ominaisuudet ja kun se pitää samallaista puhetta!

Tästä me ohjasimme kulkuamme _Jäämaahan_, mikä oli siihen määrään kolkko ja kamala maa, etten minä saata ajatella mitäkään onnettomampaa ja surkuteltavampaa, kun ei siellä tavata ensinkään muuta kuin vuoria, pelkkiä vuoria ikuisen lumen peitossa. Asukkailla, jotka kaikki ovat jäästä, on asuntonsa siellä ja täällä vuoren loukeroissa, joihin eivät auringon lämpeät säteet milloinkaan löydä, jossa kaikki on jäätynyttä, kaikki on pimeyttä ja jossa heidän ainoa valonsa tulee huurteen heikosta kiilumisesta. Sitä vastoin ovat syvällä olevat laaksot auringon kuumuudesta poltetut. Sentähden eivät asukkaat milloinkaan uskalla alas laaksoihin ellei sää ole pilvistä ja kosteista, mutta niin pian kun auringon säde pilkistäytyy esille, rientävät he takaisin vuorillensa ja niiden rotkoihin. Usein tapahtuu etteivät he ehdikään kylläksi pian pois, vaan sulaavat tiellä taikka joutuvat jonkun muun onnettomuuden alaiseksi. Kuolemaan tuomitut rikolliset viedään sumeisen ilman vallitessa alas jollekin lakeudelle, jossa ne sidotaan erääseen paaluun auringossa sulamaan. Tästä maasta saadaan kaikellaisia metalliksia paitsi kultaa, mutta ympäri maailman matkustavat kauppiaat kuljettamaan näitä valmistamattomassa tilassa, sillä asukkaat, jotka eivät siedä lämpeyttä, eivät itse kelpaa näitä metallitöitä tekemään.

Kaikki nämä maat, joista nyt olen antanut lyhyeitä kuvaannoksia, ovat varsinaisen _Metsendorian_ suuren keisarin alammaisia; jonka tähden myös kaikki merenkulkijat kutsuvat niitä yhteisellä nimellä: _Metsendorialaiset saaret_. Tämä suuri ja kummituksellinen valtakunta oli matkamme varsinaisena tarkoituksena. Kahdeksan päivän purjehtimisen perästä Jäämaasta saavuimme me keisarilliseen pääkaupunkiin, jossa me todellisuudessa keksimme kaiken, mistä runoniekat ovat runoilleet eläimien, puiden ja taimien valtioista, sillä Metsendoria on, niin sanoaksemme kaikkein järjellisten eläimien, puiden ja taimien yhteinen isäinmaa. Mikä eläin ja puu tahansa saattaa täällä saavuttaa kansalaisoikeuden, kun ne vaan alistuvat hallitukselle ja laeille. Pianpa saattaisi luulla, että näin monien erilaisten ja eri tavalla luotujen luomisten sekoitus saisi aikaan sekaannuksia ja levottomuuksia. Mutta päin vastoin tämä erilaisuus tuottaa mitä parhaita seurauksia, viisaitten lakien ja laitosten johdosta, jotka kullekin näistä monellaisista alammaisista osoittavat sen vaikutusalan, joka parhaiten sopii hänen luonnollensa ja taipumuksillensa. Niinpä esim. valitaan hallitsijat jalopeurain suvusta, tämän heimon ylevämielisyyden tähden. Norsut, tarkalla arvostelukyvyllänsä, istuvat tavallisesti Neuvoskunnassa. Kameleonteista tehdään hovimiehet, sillä ne ovat vaihtelevia ja osaavat aina "kääntyä myötötuuleen". Sotaväki maalla muodostetaan karhuista, tiikereistä ja muista tämänlaisista taistelunhimoisista eläimistä, jota vastoin meripalvelukseen valitaan härkiä ja semmosia, koska meriväki tavallisesti on vakaata ja hyvää väkeä ja elävät semmoiseen tapaan, että se pitää yhtä heidän raa'an alkuaineensa kanssa. Täällä löytyy myös merisotaopisto, jossa vasikoita eli merioppilaita (kadetteja) valmistetaan tuleviksi sotaupseereiksi. Puista tehdään tavallisesti tuomareita, heidän synnynnäisen pitkämielisyytensä tähden. Asianajajat yläoikeuksissa ovat tavallisesti hanhia, ja prokuraattorit alaoikeuksissa harakoita. Ketuista tehdään valtionlähettiläitä, konsulia, asiamiehiä ja lähetystön pöytäkirjuria. Korpeista tavallisesti tehdään holhoojia ja kuolinpesän selvittäjiä, kutut ovat filosoofia ja ennen kaikkia kielioppineita, osaksi sarviensa tähden, joita he vähintäkin vastarintaa havaitessansa käyttävät vastustajiansa vastaan, osaksi kunnia-arvoisen partansa tähden, joka heidät eroittaa muista luoduista. Hevoset ovat pormestaria ja neuvosmiehiä. Herrasmiehiä, maanviljelijöitä ja talonpoikia ovat käärmeet, myyrit, rotat ja hiiret. Kirjeenkantajat ja kurjeerit tehdään linnuista. Aaseista, joilla on kimakka ja kiljuntaan vivahtava ääni, tulee sopivia pappia ja lukkaria, rastaista laulajia ja huilunpuhaltajia, kukoista yövartioita ja koirista portinvahtia. Susista tulee rahastonhoitajia ja tullitarkastajia ja niillä on haukkoja apureina.

Tämä käytännöllinen toimien jakaminen vaikuttaa, että julkiset virat saavat hyviä hakijoita, ja että kaikki toimitetaan innolla ja järjestyksellä. Sentähden saatetaankin tämä hallitus sanoa mallikelpoiseksi, jonka mukaan kaikkien lainsäätäjien pitäisi mukautumaan; sillä syyksi siihen, että niin monella muulla taholla kelvottomia virkamiehiä löytyy, ei ole niin paljon luettava kansalaisten yksinkertaisuutta, kuin se epäkohta ettei tarkasti oteta huomioon jokaisen erityisiä taipumuksia; jos sitä vastoin noudatettaisiin kaikella huolella ja ahkeruudella, niin että järkeville ja kunnollisilla miehille annettaisiin etusija, ei yksityisten ansioitten, vaan nähtävän etevän kelvollisuuden tähden siihen taikka siihen virkaan, niin yleiset toimitukset saisivat siitä voittoa ja valtio kokonaisuudessaan rupeaisi kukoistamaan.

Valtio, josta nyt puhun on parhaana todistuksena siitä kuinka hyödyllinen ja tarpeellinen semmoinen asioitten järjestys on. Metsendorialaiset aikakirjat kertovat että muuan keisari, _Lilakti_, noin kolmesataa vuotta takaperin oli ruvennut toiseen tapaan muodostamaan tätä lakia, ja anniskeli julkisia virkoja mitäkään punnitsematta kenelle tahansa, joka yhdellä taikka toisella tavalla oli jonkinlaista ansiota saanut itsellensä hankituksi; mutta tämä virkojen lahjoittaminen umpimähkää sai aikaan niin monia ja tuntuvia epäkohtia että koko valtio oli vaaraan joutumaisillansa. Muuan susi esim., joka siihen asti oli kunnolla hoitanut itseänsä rahastonhoitajana, haki tällä perustalla etevämpää virkaa ja pääsi raatimieheksi. Muuan puu sitä vastoin, jota yleisesti kunnioitettiin etevänä tuomarina, tuli sen johdosta rahastonhoitajaksi. Näiden takaperäisten virkaylennysten kautta tehtiin siis samalla kertaa kaksi kelvollista henkilöä yhteiskunnalle perin hyödyttömiksi. Edelleen: eräs kuttu eli filosoofi, jota kaikki tiedemiehet suuresti pitivät arvossa hänen kykynsä ja lujuutensa tähden puolustamaan mielipiteitänsä, pöyhistyi tästä kiitoksesta ja haki huomattavampata ja näkyvämpätä yhteiskunnallista asemaa, nimittäin ensimmäistä avonaista hovivirkaa, minkä se todella saikin. Sitä vastoin sai muuan kameleontti hienon seuratottumuksensa ja norjan luonteensa tähden julkisen professorin viran, jota hän haki rahallisista syistä; sillä tavalla muuttui toinen aimo hovimiehestä katalaksi filosoofiksi ja toisesta tuli sopimaton hovimies, sen sijaan että hän ennen oli ollut etevä filosoofi. Tuo lujuus mielipiteittensä puolustamisessa, joka on kaunistuksena filosoofille, ei ensinkään kelpaa hovimiehelle, sillä kun helppokäänteisyys ja epävakavuus ovat järkähtämättömiä ehtoja hovimieheksi kelpaamiseen, tulee hovimiehen pitää enemmän kiinni siitä mikä on varmaa, kuin siitä mikä totta on, ja aina kääntää viittansa sen tuulen mukaan, joka kaikkein korkeimmalta suunnalta puhaltaa. Mutta se mikä on vikana hovin palveluksessa, se on juuri hyvänä avuna yliopistossa, jossa itsepintaisuutta viimeiseen kyvyntippaan puolustaa ajatustansa pidetään opin ja virkaan kelvollisuuden todisteena. Sanalla sanoen: kaikkityynni, vieläpä nekin, jotka sielunvoimien puolesta olivat yleisöä paremmat, tulivat näiden muutettujen suhteittein kautta varsin voimattomiksi, ja valtio rupesi horjumaan. Kun siis kaikkea uhkasi turmio, rohkeni muuan erittäin järkevä elehvantti eli raatimies, nimeltä _Bakkari_, sanoa keisarille mitä suostuttavimmin sanoin mitä onnettomuutta tämä uusi asioitten laita ja järjestys toi mukanansa. Keisari havaitsi Bakkarin olevan oikeassa, ja rupesi oitis menettelemään niin että kaikki palautettaisiin vanhaan järjestykseensä, kuitenkaan ei äkkipäätä, vaan sen mukaan kuin silloiset virkamiehet kuolivat ja heidän virkansa tulivat avoimiksi. Tästä palveluksestansa isänmaalle, jonka hyvää tekeviä vaikutuksia pian saatettiin ruveta oivaltamaan, kunnioitettiin Bakkaria kunniapatsaalla joka vielä on pystyssä Metsendorian torilla. -- Näitä seikkoja sanoi tulkkimme kuulleensa eräältä hanhelta, jonka kanssa hän oli läheisessä ystävyydessä ja joka luettiin parhaimpien prokuraattorien joukkoon koko kaupungissa.

Ensimmäinen, jota tuli laivallemme oli laiha susi eli tullitarkastaja, seurassaan neljä haukkaa taikka tullinnuuskijata, joksi niitä Euroopassa sanotaan. Nämä ottivat omiksi varoiksensa tavaroita kaikkea mikä heidän mieleensä oli ja osoittivat sen kautta että he ymmärsivät virkansa ja tiesivät noudattaa vanhoja yleisiä tapoja. Katteini oli niin ystävällinen, että hän tavallisuuden mukaan salli minun seurata itseänsä maalle. Niin pian kun me laskimme jalkamme rantasillalle tuli eteemme kukko ja kysyi, miten tapana tässä maassa oli, matkamme tarkoituksesta ja mistä me tulimme, minkä jälkeen se meni ilmoittamaan vastauksemme päätullitarkastajalle. Tämä otti meidät kohteliaasti vastaan ja pyytteli meidät päivälliselle luoksensa. Hänen rouvansa, jota minä olin kuullut ylistettävän susien kaunottareksi koko maassa, ei ollut läsnä. Syynä tähän oli, sen mukaan mitä sitte saimme tietää, miehen mustasukkaisuus, joka vaikutti ettei hän uskaltanut sallia kauniin rouvansa olla vierasten, ja varsinkin merimiesten katseltavana, jotka himokkaina pitkän pidättyväisyytensä perästä tuskin ovat ehtineet astua jalallansa maalle, ennenkun he rupeavat juoksemaan naitujen ja naimattomien naisten perässä. Pöytävieraitten joukossa oli kuitenkin useoita naisia; erään komendöörin rouva, joka oli valkea lehmä mustilla pilkuilla. Hänen rinnallansa istui musta _kissa_, hovimetsästysmestarin aviopuoliso, joka hiljan oli maalta muuttanut kaupunkiin. Ruokanaapurikseni olin minä saanut kirjavan sian, puhdistusinspehtoorin rouvan; tämän laatuiset virkamiehet otetaan nimittäin mieluimmin sikojen suvusta. Hän olikin todella sangen likainen, eikä nähtävästi ollut pitkiin aikoihin pessyt käsiänsä, mikä on ylen tavallista hänen suvussansa, mutta muuten hän oli sangen kohtelias, sillä hän tarjoili minulle tavan takaa saapuvilla olevia ruokia. Tämä harvinainen kohteliaisuus hänen puoleltansa kiinnitti jokaisen huomion puoleensa, sitä enemmän, kun ei hieno seurustelutapa tavallisesti kuulu sikojen luontoon. Minä puolestani olisin ollut hyvilläni jos hän olisi ollut vähäistä vähemmän kohtelias minulle, sillä minusta ei ollut varsin mieluisata saada ruokaani sian kynsistä. Tässä tulee nimittäin tietää, että asukkaat Metsendorian keisarikunnassa kaikin puolin ovat vastaavien eläimien kaltaisia meillä, paitsi että ne etukäpäliensä suhteen ovat varustetut käsillä ja sormilla, ja kun niiden ruumiit ovat peitetyt karvoilla, höyhenillä taikka villoilla ei niiden milloinkaan tarvitse vaatteita käyttää. Rikkaita ei saata eroittaa köyhistä muuten kuin koristuksista, kullasta tai hopeasta, helmistä taikka nauhoista, joita edelliset kantavat kaulassaan tai kierävät sarviinsa. Komendöörin rouvalla esim. oli semmoinen määrä nauhoja ja pitsiä päässänsä, että sarvet tuskin tuntuivat. Hän pyysi anteeksi miehensä poissaoloa, kertoen että hänen miehensä nimittäin, erään riidan johdosta, mihin hänkin oli sekoitettuna täytyi keskustella kahden harakan eli asianajajan kanssa, joiden seuraavana päivänä piti oikeudessa hänen asiaansa ajaman.

Aterian perästä puhutteli tuo kirjava sika kahden kesken meidän tulkkiamme, milloin hän tälle uskoi että hän oli minuun rakastunut. Tulkki lohdutti häntä ja lupasi hänelle myötävaikutustansa; apina koetti nyt suostutella minua, mutta havaitessaan ettei hänen kaunopuheliaisuutensa mitäkään auttanut, neuvoi hän minun pakenemaan, sillä hän tiesi ettei tämä nainen epäillyt repiä ylös alaisin maata ja taivasta voittaaksensa tarkoitustansa. Tästä päivästä minä pysyin alati laivalla, varsinkin saatuani tietää että muuan tämän rouvan vanhoista armastelijoista, eräs filosoofian ylioppilas, pelkästä mustasukkaisuudesta vainosi henkeäni. Mutta eipä laivakaan ollut riittävänä suojana tämän arvoisan naisen alituisia hyökkäyksiä vastaan, sillä milloin asiamiehen kautta, milloin lemmenkirjeillä runomittaan taikka suorasanaisina, koetti hän sulattaa jäätä sydämessäni. Ellen minä siinä haaksirikossa, jonka sittemmin kärsimme, olisi kadottanut näitä papereita, olisin minä saattanut antaa näytteitä sikarunollisuudesta; pahaksi onneksi olen kuitenkin unhottanut kaikki tyynni paitsi allaolevat rivit, jotka vielä muistan ja joissa hän seuraavalla tavalla ylistää ulkonaista olentoansa:

Oi armahain! Kuin ruoste rautaa kuluttaa. Mun eloin kuihtuu ja sinä kylmä oot; äl' harjaksiani Sä pelkää; miltä näyttää puu kuin lehdetön Se on; kuin ruma oisi hepo harjaton; Oi onhan villa lampaallai, ja linnull' höyhen Ja miesi sitte, hän parrattansa köyh' on!

[Tässä on suomennoksessa tahalla poljettu runomittaa, niinkuin alkuteoksessakin se esiintyy. Suom. muist.]

Tavaranvaihto tehtiin niin pian että me jo muutaman päivän perästä saatoimme lähteä vesille, mutta juuri kun olimme aikeessa lähtemään viivytti meitä eräs riita, joka oli noussut meidän väen ja muutaman Metsendorialaisen kesken. Syynä siihen oli tämä: erästä meidän merimiehistämme, hänen ollessaan kävelyllä pitkin kaupunkia, ahdisti muuan käki, joka ivalla kutsui häntä _periskomiksi_, mikä heidän kielessänsä vastaa meidän komeljanttariamme; kun kujeilijat siinä maassa tavallisesti ovat apinoita, oli käki pitänyt merimiehen semmoisena. Mutta kun tämä ei ymmärtänyt leikkiä, antoi hän ivaajalle jotenkin säännönmukaisen löylytyksen ja oli vähältä, ettei mies lyönyt lintuparkaa kelvottomaksi. Käki huusi poliisia ja ne, jotka olivat olleet tappelussa läsnä, haastettiin seuraavan päivän oikeudenistuntoon todistajiksi. Sittekun nämä olivat kertoneet asian laidan lykättiin se Raastuvan oikeudessa ratkaistavaksi. Merimiehen, joka ei osannut maan kieltä eikä tuntenut oikeuden-käyntioloja Metsendoriassa, täytyi ottaa itsellensä harakan oikeudenkäynti-apumieheksi. Raastuvanoikeus julisti, tunnin kestäneen tutkimuksen perästä, sen tuomion, että käen, joka oli riidan alkajana ollut, tuli vetää sakkoa kotorauhan rikkomisesta ja maksaa riitakumppaninsa oikeudenkäyntikulut, jotka tavalliseen tapaan katosivat asiamiehen taskuun. Neuvoskuntaan, mikä tämän asian tuomitsi, kuului pelkkiä hevosia, joista kaksi oli pormestaria ja neljä raatimiestä. Oikeudessa istui myös kuusi varsaa, jotka kokelaina myös saivat antaa lausuntonsa, mutta eivät ottaneet osaa päätöksiin. Sen mukaan mitä kuulin löytyi samallaisia taimistoja kaikissa oikeudestoissa ja virkakunnissa, joista viran avonaiseksi tultua otettiin parhaimmat.

Sittekun me onnellisesti ja mieliksemme olimme saaneet asiamme selville sekä täyttäneet laivan kalliilla tavaroilla, lähdimme me kotomatkalle. Me olimme tuskin päässeet avoimelle merelle ennenkuin meidän täytyi tyynen tähden jäädä paikallemme. Muutamat meistä huvittelivat itseänsä ja muita pyytäen kaloja tuohustamalla, toiset koettivat joillakin viettelevillä syöteillä valloitaa vastustavia saaliita. Pian saapui kuitenkin pieni vihuri ja ilolla me näimme purjeemme ilmalla täyttyvän.

Jonkin ajan kiidettyämme eteenpäin hyvällä tuulella näyttäysi taas muutamia merenimpiä, jotka tavan takaa päästivät suustansa kamalia valitushuutoja. Merimiehet peljästyivät siitä suuresti, koska he kokemuksesta tiesivät että nämä surulliset huudot ennustivat pahaa ilmaa ja haaksirikkoa. Me riensimme siis korjaamaan kaikki isommat purjeet ja jokaiselle annettiin määrätty paikkansa. Tuskin oli tämä varokeino tehty niin jo levisi taivaalle synkkiä pilviä, ja meri rupesi hyrskymään mahtavassa myrskyssä, jonka vertaista ei perämies sanonut milloinkaan ennen nähneensä, vaikka hän enemmän kuin viisikymmentä vuotta oli purjehtinut näillä vesillä. Kansilasti killui vedellä, osaksi laivaan hyökkäävien ranta-aaltojen, osaksi myös ankaran sateen tähden, jota salamoiden säetessä ja ukkosen jyristessä ikäänkuin kaatamalla tulvasi maahan. Näytti siltä kuin olisivat luonnonvoimat vannoneet meistä lopun tekevänsä. Laivaa heitteli sinne tänne. Myrskypilvet tekivät ilman melkein pimeäksi, öiset sumut ryöstivät taivaan valon; salamat iskivät repeävistä pilvistä; suunta hukkui ja nyt me todella ainoasti harhailimme valkeaharhaisilla mustilla aalloilla.