Part 7

Noin tuntia myöhemmin soi ulko-oven kello. Laukausten jälkeen hän oli kirjoittanut hitaasti ja silloin tällöin ajatuksiinsa vaipuen. Hän istui ja kuunteli. Hän kuuli palvelustytön avaavan oven ja odotti hänen askeleitaan pitkin portaita, mutta kaikki oli hiljaa. "Mitähän se oli?" ajatteli tohtori Kemp.

Hän koetti jälleen ryhtyä työhönsä, mutta se ei onnistunut. Hän nousi, lähti työhuoneestaan alas portaiden käännekohtaan, soitti kelloa ja kutsui kaiteiden yli sisäkköä, joka ilmestyi alakerran eteiseen. "Oliko se kirje?" kysyi hän.

"Vain turha soitto", vastasi tyttö.

"Minua ei nukuta tänä yönä", ajatteli Kemp. Hän palasi huoneeseensa ja tällä kertaa kävi päättävästi käsiksi työhönsä.

Hetkisen kuluttua hän oli taas päässyt hyvään vauhtiin, eikä huoneesta enää kuulunut muita ääniä kuin kellon tikitystä ja tohtorin sulkakynän hiljaista rapinaa sen kiitäessä nopeasti paperilla keskellä pientä valokehää, jonka hänen lampunvarjostimensa loi pöydälle.

Kello oli jo kaksi, ennenkuin tohtori Kemp oli täksi iltaa lopettanut työnsä. Hän nousi, haukotteli ja lähti yläkertaan nukkumaan. Hän oli jo riisunut takkinsa ja liivinsä, kun alkoi tuntea janoa. Hän otti kynttilän ja lähti alas ruokasaliin hakemaan viskyä ja soodavettä.

Tohtori Kempin tieteelliset harrastukset olivat tehneet hänestä hyvin tarkkanäköisen miehen, ja kun hän jälleen astui käytävän poikki, näki hän portaiden juurella tumman tahran korkkimatolla. Hän nousi yläkertaan ja silloin juolahti äkkiä hänen mieleensä se kysymys, mitä tuo korkkimaton tahra voisi merkitä. Ilmeisestikin pyöri tämä asia hänen alitajunnassaan. Joka tapauksessa hän kääntyi takaisin kantamuksineen, palasi eteishalliin, laski viskyn ja soodakarahvin käsistään ja kumartui tunnustelemaan tahraa. Hämmästymättä kovin pahasti hän huomasi, että se oli yhtä paksua ja samanväristä kuin kuivunut veri.

Hän otti taas kantamuksensa ja palasi yläkertaan katsellen ympärilleen ja koettaen päästä selville veritahrasta. Portaiden käänteessä hän huomasi jotakin ja pysähtyi hämmästyneenä. Hänen asuinhuoneensa oven ripa oli veren tahraama.

Hän vilkaisi omaan käteensä. Se oli ihan puhdas, ja sitten hän muisti, että tuo ovi oli ollut auki hänen tullessaan alas työhuoneesta ja ettei hän siis ollut edes koskenut ripaan. Hän astui suoraa päätä huoneeseensa, kasvot perin tyyninä -- ehkä vähän tavallista päättäväisempinä. Hänen katseensa, joka harhaili kysyvänä pitkin huonetta, sattui vuoteeseen. Päällimmäisellä peitteellä oli veriläikkä, ja lakana oli revitty rikki. Hän ei ollut huomannut sitä edellisellä kerralla täällä käydessään, koska hän oli silloin mennyt suoraan yöpöydän luo. Takasyrjällä olivat vuodevaatteet painuksissa, aivan kuin joku olisi äsken siinä istunut.

Sitten hänessä heräsi sellainen omituinen tunne kuin hän olisi kuullut matalalla äänellä sanottavan: "Laupias taivas! -- Kemp!" Mutta tohtori Kemp ei uskonut ääniin.

Hän seisoi tuijottaen pengottuihin lakanoihin. Oliko se todellakin ollut ääni? Hän katseli taas ympärilleen, mutta ei huomannut mitään muuta kuin myllerretyn ja verentahraaman vuoteen. Sitten hän selvästi kuuli liikehtimistä huoneen poikki pesukaapin likellä. Kaikilla ihmisillä, sellaisillakin, jotka ovat saaneet korkean sivistyksen, on jäljellä jonkinlaisia taikauskoisia vaistoja. Hänet valtasi omituinen kammo. Hän sulki huoneen oven, meni yöpöydän luokse ja laski sille kantamuksensa. Äkkiä hän säpsähtäen huomasi kierretyn, verentahraaman liinakääreen riippuvan ilmassa itsensä ja pesukaapin välissä.

Hän tuijotti siihen hämmästyneenä. Se oli sisältä tyhjä kääre -- oikein sidottu, mutta ihan tyhjä. Hän olisi astunut lähemmäksi tarttuakseen siihen, mutta joku pysähdytti hänet kosketuksella, ja eräs ääni alkoi puhua ihan hänen vieressään.

"Kemp!" sanoi Ääni.

"Häh?" kysyi Kemp, suu auki.

"Pysykää rauhallisena", virkkoi Ääni. "Minä olen Näkymätön Mies."

Kemp ei vähään aikaan saanut vastatuksi; hän vain tuijotti siteeseen. "Näkymätön Mies?" toisti hän.

Hänen aivojensa läpi välähti se juttu, jolle hän vielä samana aamuna oli nauranut. Hän ei näytä sillä hetkellä perin pahasti pelästyneen tai edes hämmästyneen. Jälkeenpäin vasta hän alkoi miettiä.

"Luulin koko juttua valheeksi", sanoi hän. Etusijassa hän muisteli senaamuisia yhä toistettuja perusteita. "Onko teillä side?" kysyi hän.

"On", vastasi Näkymätön Mies.

"Ohoh", sanoi Kemp ja kokosi sitten tarmonsa. "Jopa nyt jotakin! Mutta sehän on mahdotonta. Se on jokin temppu." Hän astui äkkiä lähemmäksi, ja käsi, jonka hän ojensi sidettä kohti, osui näkymättömiin sormiin.

Hän säpsähti kosketuksesta, ja hänen värinsä muuttui "Pysykäähän rauhallisena, Kemp. Jumalan tähden! Tarvitsen kipeästi apua. Seis!"

Käsi tarttui hänen käsivarteensa. Hän löi sitä. "Kemp!" huudahti Ääni. "Kemp, pysykää rauhallisena", ja puristus tiukkeni.

Kempin valtasi hurja halu päästä irti. Käsi, joka kuului siteeseen käärittyyn käsivarteen, tarttui hänen olkapäähänsä, ja äkkiä hänet kaadettiin taaksepäin vuoteelle. Hän avasi suunsa huutaakseen. Silloin työnnettiin lakanan nurkka hänen hampaittensa väliin. Näkymätön Mies piti häntä töykeästi pitkällään, mutta hänen käsivartensa olivat vapaat. Hän löi ja koetti hurjasti potkia.

"Pysykäähän järjillänne", virkkoi Näkymätön Mies pitäen hänestä kiinni, vaikka oli saanut kylkiluihinsa iskun. "Taivaan tähden, te saatte minut pian raivostumaan."

"Maatkaa paikallanne, hupsu!" karjui Näkymätön Mies Kempin korvaan.

Kemp rimpuili vieläkin vähän aikaa, mutta jäi sitten makaamaan hiljaa.

"Jos huudatte, lyön kasvonne mäsäksi", virkkoi Näkymätön Mies vapauttaen hänen suunsa. "Minä olen Näkymätön Mies. Se ei ole mitään hulluutta eikä noituutta. Olen todellakin Näkymätön Mies. Ja tarvitsen apuanne. En tahdo loukata teitä, mutta jos käyttäydytte mielettömän moukan tavalla, niin minun täytyy. Ettekö muista minua, Kemp? Griffin, yliopistotoverinne."

"Antakaa minun nousta", pyysi Kemp. "Pysyn siinä, missä olen. Ja sallikaa minun istua hetkinen rauhassa."

Hän nousi ja tunnusteli niskaansa.

"Minä olen Griffin, yliopistotoverinne, ja olen tehnyt itseni näkymättömäksi. Olen vain tavallinen mies, teille tuttu mies, joka on käynyt näkymättömäksi."

"Griffin?" kysyi Kemp.

"Griffin", vastasi Ääni. "Teitä nuorempi ylioppilas, tavattoman vaaleaverinen, kuusi jalkaa pitkä ja tukeva -- mies, jolla oli vaaleanheleät kasvot ja punaiset silmät, sama, joka sai kemian palkinnon."

"Olen ihan ymmällä", sanoi Kemp. "Aivoissani kohisee. Mitä tällä on tekemistä Griffinin kanssa?"

"Minä _olen_ Griffin."

Kemp mietti. "Se on hirveää", virkkoi hän. "Mutta mikä noituus voi tehdä miehen näkymättömäksi?"

"Se ei ole noituutta. Se on luonnollinen ja täysin ymmärrettävä ilmiö..."

"Se on hirveää!" huudahti Kemp. "Kuinka ihmeessä...?"

"Se on kyllä hirveää. Mutta minä olen haavoittunut ja kipeä ja väsynyt... Hyvä Jumala! Kemp, te olette mies. Ottakaa asia rauhalliselta kannalta. Antakaa minulle vähän ruokaa ja juomaa ja sallikaa, että istun täällä."

Kemp tuijotti siteeseen ja sen liikkuessa huoneen poikki hän näki, että korituolia vedettiin lattialla hänen vuoteensa viereen. Se natisi, ja istuinsija painui noin neljännestuuman alemmaksi. Hän hieroi silmiään ja tunnusteli taas niskaansa. "Tämä voittaa vielä aaveetkin", virkkoi hän ja nauroi tylsästi.

"Se on parempi. Luojan kiitos, te alatte tulla järkiinne!"

"Tai tyhmistyä", sanoi Kemp ja hieraisi rystysillä silmiään.

"Antakaa minulle vähän viskyä. Olen kuolemaisillani."

"Eipä se siltä tuntunut. Missä te olette? Jos nousen, niin enkö törmää teihin? _Tuossako?_ Kas niin. Viskyä... Tässä on. Mihinkä sen annan teille?"

Tuoli natisi, ja Kemp tunsi lasia vedettävän kädestään. Hän ponnisti voidakseen antaa sen tapahtua. Hänen kaikki vaistonsa sotivat sitä vastaan. Lasi pysähtyi ilmassa noin parinkymmenen tuuman päähän tuolin etusyrjän yläpuolelle. Hän tuijotti siihen tavattoman ällistyneenä.

"Tämä on -- tämän _täytyy_ olla -- hypnotismia. Te olette varmaankin vain luulotellut, että olette näkymätön."

"Loruja", sanoi Ääni.

"Se on mieletöntä!"

"Kuulkaahan minua."

"Minä todistin lopullisesti tänä aamuna", aloitti Kemp, "että näkymättömyys..."

"Mitä merkitystä teidän todistuksillanne on! Minun on nälkä", sanoi Ääni, "ja yö on kolea alastomalle miehelle".

"Ruokaako?" kysyi Kemp.

Viskylasi kallistui. "Niin", virkkoi Näkymätön Mies kulauttaen sen tyhjäksi. "Onko teillä aamunuttua?"

Kempiltä pääsi hiljainen huudahdus. Hän meni vaatekaapin luo ja otti esille tummanpunaisen mekon. "Kelpaako tämä?" kysyi hän. Se otettiin hänen käsistään. Hetkisen se riippui rentonaan ilmassa, liehui sitten kuin noiduttu, seisoi täyteläisenä ja säädyllisenä napittaen itseään ja istuutui tuolille.

"Alushousut, sukat ja tohvelit tekisivät hyvää", sanoi Näkymätön lyhyesti. "Ja ruoka."

"Mitä tahansa. Mutta tämä on järjettömintä, mitä koskaan eläissäni olen kokenut!"

Hän penkoi laatikoitaan löytääkseen pyydettyjä esineitä ja lähti sitten alakertaan tutkimaan ruokasäiliötä. Sieltä hän palasi tuoden muutamia kylmiä kyljyksiä ja leipää, veti esille kevyen pöydän ja pani ruuat vieraansa eteen.

"Älkää välittäkö veitsistä", sanoi vieras, ja ilmassa riippui kyljys samalla kun kuului nakertelua.

"Haluan aina saada jotakin päälleni, ennenkuin rupean syömään", virkkoi Näkymätön Mies suu täynnä, syöden ahnaasti. "Omituinen mieliteko."

"Luullakseni tuo ranne on kunnossa?" sanoi Kemp.

"Uskokaa minua", vakuutti Näkymätön Mies.

"Kaikesta kummallisesta ja ihmeellisestä..."

"Aivan niin. Mutta olipa omituista, että satuin tunkemaan _teidän_ taloonne saadakseni haavani sidotuksi. Se on ensimmäinen onnenpotkaukseni. Joka tapauksessa aioin nukkua täällä tämän yön. Teidän pitää se kestää! Onhan se ikävä kiusa, että vereni näkyy. Tuollakin on oikea lammikko. Huomaan, että se hyytyessään muuttuu näkyväksi. Olen muuttanut vain elimellisen kudoksen, ainoastaan niin pitkäksi ajaksi kuin olen elossa... Minä olen ollut täällä jo kolme tuntia."

"Mutta kuinka se käy päinsä?" aloitti Kemp melkein vihaisesti. "Hitto vieköön! Koko juttuhan on järjetön alusta loppuun."

"Täysin järjellinen", sanoi Näkymätön Mies, "aivan järjellinen".

Hän kurkotti ottamaan viskypullon. Kemp tuijotti ahmivaan aamumekkoon. Kynttilänsäde, joka tunkeutui oikean olkapään repeytymästä, loi valokolmion vasemmanpuolisten kylkiluitten kohdalle.

"Mitä ne laukaukset olivat?" kysyi tohtori. "Kuinka ampuminen alkoi?"

"Eräs hupsu mies -- tavallaan liittolaiseni, hitto hänet periköön! -- koetti varastaa rahani, ja niin hän tekikin."

"Onko hänkin näkymätön?"

"Ei."

"Entä sitten?

"Enkö saisi syödä vähän enemmän, ennenkuin kerron teille kaikki? Minun on nälkä, ja kärsin tuskia. Ja te tahdotte, että kertoisin juttuja!"

Kemp nousi. "Ette suinkaan te ampunut?" kysyi hän.

"En minä", sanoi vieras. "Jokin hullu, jota en ole koskaan nähnyt, laukaisi umpimähkään. Monet ihmiset pelästyivät. He kaikki pelästyivät minua. Hitto heidät vieköön. Kuulkaahan, Kemp -- minä haluaisin syödä enemmän."

"Minä menen alakertaan katsomaan, mitä voisin löytää sieltä lisää", virkkoi Kemp. "Pelkäänpä, ettei siellä ole paljon."

Syötyään, vieläpä oikein runsaasti, Näkymätön Mies pyysi sikaaria. Hän puraisi pään poikki kiivaasti, ennenkuin Kemp ehti antaa veitsen, ja kirosi ulomman lehden irtaantuessa.

Omituista oli nähdä hänen polttavan. Hänen suunsa ja kurkkunsa, nielunsa ja sieraimensa alkoivat näkyä jonkinlaisina pyörivinä savuputkina.

"Siunattu asia, että saa tupakoida", virkkoi hän ja puhalteli pontevasti. "Olipa onni, että tapasin teidät, Kemp. Teidän pitää auttaa minua. Ajatelkaahan, että osuin tänne juuri nyt, kun olen oikein lemmon pinteessä -- luullakseni olen ollut ihan järjiltäni. Millaista olenkaan saanut kokea! Mutta selvittäkäämme nyt asiat, antakaahan minun kertoa teille."

Hän otti lisää viskyä ja soodavettä. Kemp nousi, katsahti ympärilleen ja haki itselleen lasin viereisestä tyhjästä huoneesta.

"Se on hurjaa -- mutta luullakseni voin sentään juoda."

"Te ette ole paljon muuttunut, Kemp, näinä kahtenatoista vuotena. Te kohtuulliset miehet ette muutu. Kylmät ja säännölliset... Mutta kuulkaahan! Ryhtykäämme yhdessä työhöni".

"Mutta kuinka se kaikki tapahtui?" kysyi Kemp, "ja millä lailla muutuitte tuollaiseksi?"

"Herran tähden, antakaa minun polttaa hetkinen rauhassa. Sitten alan kertoa teille."

Mutta juttu jäi sinä iltana kertomatta. Näkymättömän Miehen ranteessa alkoi taas tuntua tuskia. Hän oli kuumeinen ja uupunut ja alkoi taas hautoa mielessään takaa-ajoa kukkulan rinnettä alas ja ravintolan luona sattunutta kahakkaa. Hän aloitti kertomuksensa ja poikkesi siitä. Hän puhui katkonaisesti Marvelista ja veti savuja kiihkeämmin, ja hänen äänensä kävi vihaiseksi. Kemp koetti käsittää niin paljon kuin voi.

"Hän pelkäsi minua -- sen huomasin hyvinkin, että hän pelkäsi", toisteli Näkymätön Mies moneen kertaan. "Hän koetti pujahtaa käsistäni -- alituisesti hän pyrki poikkeamaan syrjään! Mikä hupsu minä olenkaan!"

"Se rakki!"

"Olin raivoissani. Olisin voinut tappaa hänet..."

"Mistä saitte ne rahat?" kysyi Kemp äkkiä.

Näkymätön Mies oli jonkun aikaa vaiti. "En voi nyt kertoa sitä teille."

Hän voihkaisi äkkiä ja kumartui eteenpäin, tukien näkymätöntä päätään näkymättömiin käsiinsä.

"Kemp", virkkoi hän, "en ole nukkunut lähes kolmeen vuorokauteen, paitsi että olen pari kertaa torkkunut tunnin aikaa. Minun täytyy pian päästä nukkumaan."

"No niin, ottakaa minun huoneeni -- ottakaa tämä huone."

"Mutta kuinka voin nukkua? Jos nukun, pääsee hän karkuun. Uh! Mitä sillä on väliä?"

"Millaisen haavan te saitte?" kysyi Kemp.

"Ei se mitään -- raapaisi vain verinaarmun. Voi hitto, kuinka minua nukuttaa!"

"Miksi ette pane maata?"

Näkymätön mies tuntui tarkastelevan Kempiä. "Koska minusta olisi erikoisen vastenmielistä joutua lähimmäisteni vangiksi", virkkoi hän hitaasti.

Kemp säpsähti.

"Mikä hupsu minä olen!" sanoi Näkymätön Mies, lyöden kovasti pöytään. "Nyt olen herättänyt tuon ajatuksen mielessänne."

KAHDEKSASTOISTA LUKU

Näkymätön Mies nukkuu

Niin uupunut ja haavoittunut kuin Näkymätön Mies olikin, ei hän ottanut uskoakseen Kempin sanaa, ettei hänen vapauttaan loukattaisi. Hän tutki makuuhuoneen molemmat ikkunat, veti ylös kaihtimet ja avasi ikkunanpuoliskot päästäkseen varmuuteen Kempin väitteestä, että niiden kautta sopi karata. Yö oli hyvin rauhallinen ja tyyni ja uusikuu laskeutui paraikaa nummen yli. Sitten hän tutki makuuhuoneen ja molempien vaatekammioiden ovien avaimet saadakseen selville, että niilläkin voi varmentaa vapauttaan. Lopulta hän ilmaisi tyytyvänsä. Hän seisoi takan edessä matolla, ja Kemp kuuli haukotuksen.

"Olen pahoillani", virkkoi Näkymätön Mies, "etten voi kertoa teille tänä iltana kaikkea, mitä olen tehnyt. Mutta olen lopen uupunut. Se on epäilemättä eriskummaista. Se on hirveää! Mutta uskokaa minua, Kemp, että tämänaamuisista todisteluistanne huolimatta se on aivan mahdollista. Olen tehnyt keksinnön. Aioin säilyttää sen omana tietonani. En voi. Minulla täytyy olla toveri. Ja te... Me voimme suorittaa sellaisia asioita... Mutta jääköön huomiseksi. Nyt, Kemp, minusta tuntuu kuin minun täytyisi nukkua tai muuten näännyn kuoliaaksi."

Kemp seisoi keskellä huonetta tuijottaen päättömään pukuun. "Luultavasti minun nyt on jätettävä teidät", sanoi hän. "Se on -- uskomatonta. Jos sattuisi kolme tällaista asiaa, jotka mullistaisivat kaikki tähänastiset käsitykseni, niin tulisin hulluksi. Mutta se on todellista! Voinko tehdä mitään muuta hyväksenne?"

"Ainoastaan sanoa minulle hyvää yötä", vastasi Griffin.

"Hyvää yötä", sanoi Kemp ja pudisti näkymätöntä kättä. Hän käveli sivuttain ovelle.

Äkkiä lähti aamunuttu kävelemään suoraan häntä kohti. "Ymmärtäkää mitä tarkoitan", sanoi puku. "Ei mitään yrityksiä houkutella minua ansaan tai ottaa kiinni! Tai..."

Kempin kasvot muuttuivat hiukan. "Muistaakseni annoin jo lupaukseni", vastasi hän.

Kemp sulki oven hiljaa takanaan, ja avain kiertyi heti hänen lähdettyään. Seisoessaan siinä avuttoman hämmästyksen ilme kasvoillaan hän kuuli nopeiden askelien rientävän vaatekammion ovelle, ja sekin lukittiin. Kemp löi kädellä otsaansa. "Näenkö unta? Onko maailma tullut hulluksi, vai olenko minä?"

Hän naurahti ja laski kätensä lukitulle ovelle. "Nyt on ilmeinen mielettömyys ajanut minut ulos omasta makuuhuoneestani!" mutisi hän.

Hän meni portaiden päähän, kääntyi ja tuijotti lukittuihin oviin. "Se on totta", sanoi hän. Hän koetteli sormillaan niskaansa, jossa oli pieni ruhjevamma. "Eittämättömän totta!

"Mutta..."

Hän pudisti toivottomasti päätään, kääntyi ja lähti alakertaan.

Sytytettyään ruokasalin lampun hän otti esille sikaarin ja alkoi kävellä huoneessa huudahdellen. Silloin tällöin hän väitteli itsensä kanssa.

"Näkymätön!" virkkoi hän.

"Onko olemassa näkymätöntä eläintä?... Meressä kyllä. Tuhansia -- miljoonia. Kaikki toukat, kaikki pikku nuppielävät ja sauvakkaiset, kaikki mikroskooppiset olennot, maneettikalat! Meressä on enemmän näkymättömiä kuin näkyväisiä olentoja! Enpä ole milloinkaan sitä ajatellut... Ja lammikoissakin! Kaikki pienet lammikon asukkaat -- värittömän, läpikuultavan liman pisteet!... Mutta ilmassa! Ei!"

"Se on mahdotonta."

"Mutta sittenkin -- miksi ei?"

"Jos ihminen olisi lasia, näkyisi hän sittenkin!"

Hän alkoi miettiä syvemmin. Kolme sikaaria oli hajaantunut valkeaksi tuhaksi matolle, ennenkuin hän jälleen alkoi mutista. Silloin häneltä pääsi vain huudahdus. Hän kääntyi sivuttain, lähti ulos ruokasalista, meni pieneen vastaanottohuoneeseensa ja sytytti siellä kaasun. Se oli pieni huone, sillä tohtori Kemp ei pitänyt elinkeinona käytännöllistä lääkärintointa. Siellä olivat päivän sanomalehdet. Saman aamun lehti oli huolimattomasti avattuna heitetty syrjään.

Hän otti sen käteensä, käänsi sen ja luki kirjoituksen, jonka nimenä oli "Omituinen juttu Ipingistä". Se oli sama, jonka merimies oli Port Stowessa työläästi tavaillut Marvelille. Kemp luki sen kiireesti.

"Kääriytynyt vaatteisiin", sanoi Kemp. "Valepuvussa! Salaten sen! 'Ei kukaan näytä huomanneen hänen onnettomuuttaan'. Mitä hittoa hän oikein puuhaa?"

Hän pudotti lehden, ja hänen silmänsä hakivat eri tahoilta. "Ahaa", sanoi hän ja otti käteensä _St. James's Gazetten_, joka oli taivutettu kokoon, kuten oli tuotukin. "Nyt pääsemme totuuden perille", sanoi hän ja avasi lehden. Parin palstan levyinen kirjoitus sattui hänen silmiinsä. "Kokonainen kylä Sussexissa menettää järkensä" oli sen otsake.

"Laupias taivas!" sanoi Kemp lukien kiihkeästi uskomatonta kertomusta Ipingissä edellisenä iltapuolena sattuneista tapauksista, jotka jo on kuvattu. Aamupainoksen selostus julkaistiin toisella sivulla uudestaan.

Hän luki sen toistamiseen. "Juoksi katuja pitkin lyöden oikealle ja vasemmalle, Jaffers tainnoksissa. Herra Huxter kovissa tuskissa -- vieläkin kykenemätön kuvailemaan näkemäänsä. Kiusallinen nöyryytys kappalaiselle. Nainen sairaana kauhusta. Ikkunoita säpäleinä. Tämä merkillinen juttu luultavasti perätön. Liian hyvä jäädäkseen julkaisematta -- pilajuttuna."

Hän pudotti lehden ja tuijotti tyhmistyneenä eteensä. "Luultavasti perätön!"

Hän otti lehden taas käteensä ja luki uudelleen koko jutun.

"Mutta milloin se maankiertäjä siihen sekaantuu? Miksi hemmetissä hän ajoi takaa maankiertäjää?"

Hän istahti äkkiä sairassohvalle.

"Hän ei ole ainoastaan näkymätön", virkkoi hän, "vaan hän on hullu! Murhanhaluinen!..."

Kun päivänkoitto alkoi sekoittaa kalpeuttaan ruokasalin lampunvaloon ja sikaarinsavuun, asteli Kemp vieläkin edestakaisin koettaen käsittää uskomatonta.

Hän oli kerrassaan liian kiihtynyt nukkuakseen. Hänen palvelijansa, jotka tulivat unisina alakertaan, huomasivat hänet ja olivat taipuvaisia päättelemään, että liiallinen työnteko oli aiheuttanut hänelle tämän vaivan. Hän antoi heille kummallisia, mutta täysin selviä määräyksiä tuoda aamiaista kahdelle hengelle näkötornin työhuoneeseen ja sitten pysyä pohjakerroksessa. Senjälkeen hän yhä käveli ruokasalissa, kunnes tuli aamun sanomalehti. Siinä oli paljon sanoja, mutta perin vähän asiaa, paitsi edellisen illan uutisten vahvistamista. Lisäksi oli hyvin huono selostus Burdockissa sattuneista merkillisistä tapauksista. Siitä Kemp sai pääpiirteittäin tietää, mitä oli tapahtunut "Hauskoissa Kriketin pelaajissa", ja näki Marvelin nimen. "Hän pakotti minut seuraansa vuorokaudeksi", todisti Marvel. Ipingin juttuun oli tullut joitakin vähäpätöisiä lisäseikkoja, joista huomattavin oli kylän sähkölennätinlankojen katkaiseminen. Mutta mikään ei luonut valoa siihen yhteyteen, joka Näkymättömällä Miehellä oli maankiertäjän kanssa -- sillä Marvel ei ollut antanut mitään selitystä niistä kolmesta kirjasta ja rahoista, jotka hänellä oli hallussaan. Epäuskoinen sävy oli kadonnut, ja joukko uutistenhankkijoita ja tiedustelijoita oli jo täydessä touhussa muokkaamassa tätä asiaa.

Kemp luki joka hivenen selostuksesta ja lähetti sisäkkönsä hankkimaan kaikki mahdolliset aamulehdet. Nekin hän ahmi.

"Hän on näkymätön", virkkoi hän. "Ja näyttääpä kuin hänessä olisi hulluudeksi kehittyvä raivopäisyys. Mitä kaikkea hän voikaan tehdä! Ja nyt hän on tuolla yläkerrassa vapaana kuin ilma. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?"

"Olisikohan esimerkiksi kunniasanan rikkomista, jos... Ei."

Hän astui pienen siistimättömän nurkkapöydän luo ja alkoi kirjoittaa kirjettä. Puolivalmiina hän repi sen ja kirjoitti uuden. Hän luki sen läpi ja tarkasteli sitä. Sitten hän otti kirjekuoren ja piirsi siihen osoitteeksi "Eversti Adye, Port Burdock".

Näkymätön Mies heräsi juuri silloin. Hän oli pahalla tuulella, ja Kemp, joka varoi kaikkia ääniä, kuuli hänen tassuttavien jalkojensa astuvan kiireesti yläpuolellaan olevan sänkykamarin poikki. Sitten viskattiin tuoli kumoon, ja pesutelineen juomalasi paiskattiin rikki. Kemp riensi yläkertaan ja koputti kiihkeästi.

YHDEKSÄSTOISTA LUKU

Vähän alkeisperusteita

"Mikä on hätänä?" kysyi Kemp, kun Näkymätön Mies päästi hänet sisään.

"Ei mikään", kuului vastaus.

"Mutta hitto vieköön! Entä se särkeminen?"

"Tilapäistä vimmastusta", vastasi Näkymätön Mies. "Unohdin tämän käsivarteni. Se on kipeä."

"Te olette jokseenkin kerkeä sellaisiin temppuihin."

"Niin olen."

Kemp käveli huoneen poikki ja korjasi lasin sirpaleet. "Nyt tiedetään teistä kaikki", virkkoi Kemp nousten seisomaan. "Kaikki, mitä tapahtui Ipingissä ja tuolla laaksossa. Maailma on huomannut näkymättömän kansalaisensa. Mutta ei kukaan tiedä, että te olette täällä."

Näkymätön mies noitui.

"Salaisuutenne on tullut ilmi. Käsittääkseni se oli salaisuus. En tunne suunnitelmianne, mutta tietysti haluan hartaasti auttaa teitä."

Näkymätön Mies istuutui vuoteelle.

"Yläkerrassa on aamiainen valmiina", sanoi Kemp puhuen niin huolettomasti kuin mahdollista, ja ilokseen hän huomasi oudon vieraansa mielellään nousevan. Kemp kulki edellä kapeita portaita näkötorniin.

"Ennenkuin voimme tehdä mitään muuta", sanoi Kemp, "on minun saatava kuulla vähän lähemmin tästä teidän näkymättömyydestänne". Hän oli istuutunut vilkaistuaan hermostuneesti ulos ikkunasta sellaisen henkilön näköisenä, jonka on pakosta juteltava. Hänen epäilyksensä, oliko koko asiassa lainkaan järkeä, leimahti ilmi ja häipyi taas hänen katsellessaan pöydän toiselle puolelle, missä Griffin istui aamiaista syömässä päättömänä ja kädettömänä aamunuttuna, pyyhkien näkymättömiä huuliaan ihmeellisellä tavalla pitelemäänsä lautasliinaan.

"Se on perin yksinkertaista -- ja uskottavaa", sanoi Griffin pannen lautasliinan syrjään.

"Epäilemättä teistä itsestänne, mutta..." huomautti Kemp naurahtaen.

"Aivan niin, mutta tuntuipa se minustakin alussa uskomattomalta. Nyt sensijaan, hyväinen aika!... Mutta me saamme vielä suuria aikaan! Vasta Chesilstowessa tämän keksin."

"Chesilstowessa?"

"Matkustin sinne Lontoosta lähdettyäni. Tiedättehän, että luovuin lääketieteestä ja kävin käsiksi fysiikkaan. Ettekö? Niin minä tein. _Valo_ viehätti minua."

"Ahaa!"