Part 6

"Kyllähän minä sen tiedän", huoahti Marvel, "tiedän tuon kaiken".

Onnettoman näköinen olento, jolla oli päässään vanhanaikainen silkkihattu, marssi taakkoineen pitkin pikku kylän raittia ja katosi ikkunoiden valojen takana lisääntyvään pimeyteen.

NELJÄSTOISTA LUKU

Port Stowessa

Kello kymmenen seuraavana aamuna istui Thomas Marvel, parta ajamattomana, likaisena ja matkan tahraamana, kädet syvällä taskuissa, näyttäen hyvin väsyneeltä, hermostuneelta ja levottomalta ja tuon tuostakin pullistaen poskiaan Port Stowessa erään laitapuolella olevan kapakan ulkopenkillä. Hänen vieressään lojuivat kirjat, jotka nyt oli sidottu yhteen nuoralla. Vaatemytyn hän oli jättänyt Bramblehurstin takana havumetsään, koska Näkymätön Mies oli muuttanut suunnitelmiaan. Thomas Marvel istui penkillä, ja vaikkei kukaan vähimmässäkään määrin häntä tarkastellut, oli hänen kiintymyksensä kuumeentapaista. Hänen kätensä sujahtivat tavantakaa eri taskuihin omituisen hermostuneesti kopeloiden.

Mutta kun hän oli siinä istunut melkein tunnin, tuli ravintolasta ulos vanhanpuoleinen merimies sanomalehti kädessä ja istuutui hänen viereensä.

"Kaunis päivä", sanoi merimies.

Thomas Marvel katsahti häneen ikäänkuin kauhistuneena. "Hyvinkin", myönsi hän.

"Oikein sopiva ilma tähän vuodenaikaan", sanoi merimies välittämättä toisen vähäpuheisuudesta.

"Aivan niin", sanoi Marvel.

Merimies veti esille hammastikun ja (pelastaen arvonsa) puuhaili sen kanssa joitakin minuutteja. Sillä välin saattoivat hänen silmänsä vapaasti tarkastella Thomas Marvelin pölyistä olemusta ja hänen vieressään olevia kirjoja. Lähestyessään Marvelia hän oli kuullut sentapaista ääntä kuin olisi rahoja helähdellyt taskuun. Häntä hämmästytti se vastakohta, jonka saattoi huomata Thomas Marvelin ulkomuodon ja hyvinvointiin viittaavan seikan välillä. Siitä hänen ajatuksensa jälleen kääntyi siihen keskusteluaiheeseen, joka oli takertunut niin omituisen lujasti hänen mielikuvitukseensa.

"Kirjoja?" sanoi hän äkkiä, lopettaen äänekkäästi hammastikun käsittelemisen.

Marvel säpsähti ja vilkaisi niihin. "Aivan niin", sanoi hän. "Niin, ne ovat kirjoja."

"Kirjoissa on kerrassaan kummallisia juttuja", virkkoi merimies.

"Lienette oikeassa", myönsi Marvel.

"Ja peräti kummallisia juttuja niiden ulkopuolellakin", lisäsi merimies.

"Se on totta", sanoi Marvel. Hän katseli puhetoveriaan ja silmäili sitten ympärilleen.

"Sanomalehdissäkin esimerkiksi on oikein ihmeellisiä asioita", jatkoi merimies.

"Niinpä on."

"_Tässä_", sanoi merimies.

"Häh!" huudahti Marvel.

"Tässä on eräs kertomus", sanoi merimies tarkastellen Marvelia tuikein ja varovaisin katsein, "tässä esimerkiksi on kertomus Näkymättömästä Miehestä".

Thomas Marvel veti suunsa vinoon, raapi poskeaan ja tunsi korviensa hehkuvan. "Mistähän ne semmoisia kirjoittavat?" kysyi hän heikosti. "Itävallasta vai Amerikasta?"

"Ei kummastakaan", vastasi merimies. "_Täältä_."

"Hitto!" huudahti Thomas Marvel säpsähtäen.

"Kun sanon _täältä_," sanoi merimies Marvelin suureksi huojennukseksi, "en tietenkään tarkoita tästä paikasta, vaan näiltä seuduilta".

"Näkymätön Mies!" sanoi Marvel. "No mitä hän on hommannut?"

"Kaikennäköistä", vastasi merimies tarkastellen Marvelia ja lisäsi sitten mahtavasti: "kaikenlaisia kirottuja asioita".

"En ole neljään päivään nähnyt sanomalehtiä", huomautti Marvel.

"Ipingissä hän aloitti", selitti merimies.

"Jopa nyt jotakin!" sanoi Marvel.

"Siellä hän aloitti. Eikä kukaan näytä tietävän, mistä hän tuli. Tässä sanotaan: 'Omituinen juttu Ipingistä.' Ja tässä lehdessä sanotaan, että todistukset ovat harvinaisen luotettavat, harvinaisen."

"Lempo soikoon!" huudahti Thomas Marvel.

"Ja se on kerrassaan kumma juttu. Eräs pappi ja lääkäri ovat todistajina -- he näkivät hänet täydellisesti -- tai ainakin -- olivat näkemättä. Hän asusti, niin sanotaan, 'Vaunuissa ja Hevosissa', eikä kukaan näytä huomanneen hänen onnettomuuttaan, sanotaan, huomanneen hänen onnettomuuttaan, ennenkuin eräässä mellakassa majatalossa, sanotaan, hänen päänsä siteet revittiin irti. Silloin havaittiin, että hänen päänsä oli näkymätön. Paikalla yritettiin ottaa hänet kiinni, mutta hänen onnistui heittämällä vaatteensa pois päästä pakoon. Sitä ennen oli hurja tappelu, jossa hän tuotti vaikeita vammoja, sanotaan, meidän arvokkaalle kelpo konstaapelillemme, herra J. A. Jaffersille. Kerrassaan selvä juttu, vai mitä? Nimet ja kaikki."

"Voi hitto!" huudahti Thomas Marvel katsellen hermostuneesti ympärilleen ja koettaen laskea rahoja taskuissaan vain tunnustelemalla niitä, kokonaan erään uuden ja omituisen ajatuksen vallassa. "Sepä kuulostaa hämmästyttävältä."

"Eikö kuulostakin? Eriskummaiselta, sanoisin _minä_. En ole milloinkaan ennen kuullut puhuttavan Näkymättömästä Miehestä, enpä tosiaankaan, mutta nykyään kuulee niin merkillisiä asioita, että..."

"Onko siinä kaikki, mitä hän teki?" kysyi Marvel koettaen näyttää huolettomalta.

"Eikö siinä sitten ole kylliksi?" sanoi merimies.

"Eikö hän mahdollisesti tullut takaisin?" kysyi Marvel. "Lähti vain pakoon, ja siinäkö kaikki, vai mitä?"

"Kaikki", vastasi merimies... "Eikö se nyt riitä?"

"Riittäähän toki", myönsi Marvel.

"Luulisinpa siinä olevan kylliksi", vahvisti merimies. "Luulisinpa tosiaankin olevan."

"Eikö hänellä ollut mitään kaveria -- ei suinkaan siinä puhuta mistään kaverista, vai?" kysyi Marvel levottomana.

"Eikö teille riitä yksikin sitä lajia?" kysyi merimies. "Ei, Luojan kiitos, niinkuin sanotaan, kaveria hänellä ei ollut."

Hän nyökkäsi hitaasti. "Minä tulen suorastaan levottomaksi jo pelkästään ajatellessani, että se vekkuli kuljeskelee näillä tienoin! Hän on nyt vapaalla jalalla, ja varmoista merkeistä päättäen otaksutaan, että hän on lähtenyt -- _lähti_, luulen heidän tarkoittavan, Port Stoween päin. Me olemme nähkääs nyt ihan helisemässä! Tämä ei ole mikään nykyajan amerikkalainen ihme. Ja kun ajattelee, mitä kaikkea hän voisi tehdä! Miltä tuntuisi, jos hän putkahtaisi tänne ja saisi päähänsä tavoittaa teitä? Ajatelkaapa, jos häntä haluttaisi ryöstää -- kuka voisi estää häntä? Hän voi tunkeutua minne tahansa, tehdä murtovarkauksia, marssia poliisiketjun läpi yhtä helposti kuin minä ja te voisimme pujahtaa sokean miehen käsistä! Helpomminkin! Sillä olen kuullut, että sokeat kuulevat tavattoman tarkasti. Ja jos hän haluaisi jotakin ryypättävää..."

"Hänellä on tosiaankin kauhea etu puolellaan", sanoi Marvel. "Ja -- sitten..."

"Olette oikeassa", virkkoi merimies, "hänellä on".

Koko tämän ajan oli Thomas Marvel katsellut jännittyneenä ympärilleen, kuunnellen heikkoa askelten kaikua ja koettaen päästä selville huomaamattomista liikkeistä. Hän näytti olevan tekemäisillään suuren päätöksen ja yskähti kouraansa.

Sitten hän taas vilkuili ympärilleen -- kuunteli -- kumartui merimieheen päin ja alensi ääntään.

"Asia on niin, että minä sattumalta tiedän parisen seikkaa tuosta näkymättömästä miehestä. Yksityisistä lähteistä."

"Oh", sanoi merimies. "_Tekö_?"

"Niin", vastasi Thomas Marvel, "minä".

"Jopa nyt jotakin!" huudahti merimies. "Ja saanko kysyä...?"

"Te hämmästytte varmasti", sanoi Thomas Marvel kätensä suojassa... "Se on hirveää."

"Oikeinko totta?" kysyi merimies.

"Asia on niin", jatkoi Marvel kiihkeästi, alentaen ääntään tuttavallisesti. Äkkiä hänen ilmeensä muuttui hämmästyttävästi. "Au!" huudahti hän. Sitten hän nousi jäykästi seisomaan. Hänen kasvoillaan näkyi selvästi ruumiillista kärsimystä. "Voi!" huusi hän.

"Mikä nyt tuli?" kysyi merimies huolestuneesti.

"Hammassärky", vastasi Marvel ja nosti kätensä korvan kohdalle. Sitten hän otti kirjat. "Luulenpa, että minun on nyt lähdettävä", virkkoi hän. Hän vetäytyi omituisesti kauemmaksi puhetoveristaan penkillä.

"Mutta tehän aioitte juuri ruveta kertomaan minulle tuosta Näkymättömästä Miehestä", vastusteli merimies.

Thomas Marvel näytti harkitsevan.

"Pilaa vain", sanoi Ääni.

"Se on pelkkää pilaa", virkkoi Marvel.

"Mutta siitähän kerrotaan sanomalehdessä", huomautti merimies.

"Sittenkin se on pelkkää lorua", väitti Marvel. "Tunnen sen miehen, joka pani valheen liikkeelle. Ei mitään näkymätöntä ole olemassa... Hitto minut vieköön."

"Mutta kuinka sitten tuossa sanomalehdessä? Aiotteko sanoa, että..."

"Aion", sanoi Thomas Marvel.

"Miksi sitten annoitte minun kertoa teille kaikkea tuota hiton lorua? Mitä te sillä tarkoitatte, että annatte miehen käyttäytyä hupsun tavalla, häh?"

Thomas Marvel puhalsi ilman ulos poskistaan. Merimies olikin äkkiä lehahtanut hyvin punaiseksi. Hän puristi kätensä nyrkkiin. "Olen puhunut tässä kymmenen minuuttia", sanoi hän, "ja te, te pieni paksunahkainen, nahkanaamainen vanha saapasrähjä, ette ymmärrä edes ihan alkeellisia käytöstapoja..."

"Älkääpä kinastelko _minun_ kanssani", sanoi Marvel.

"Kinastelko! Oikeinpa minua haluttaisi..."

"Tulkaa pois", sanoi Ääni, ja Thomas Marvel käännähti äkkiä ympäri ja lähti astelemaan omituisella, nytkähtelevällä tavalla.

"Teidän olisi paras jatkaa matkaanne", huomautti merimies.

"Kuka jatkaa matkaansa?" sanoi Marvel. Hän peräytyi viistoon omituisesti kiirehtien, silloin tällöin hypähtäen rajusti eteenpäin. Päästyään jonkun matkaa tietä eteenpäin hän alkoi mutista yksikseen, lausua vastaväitteitään ja syytöksiään.

"Tyhmä tomppeli", sanoi merimies katsellen väistyvää olentoa sääret hajallaan ja kädet puuskassa. "Minäpä opetan sinut, tyhmyri, pilkkamaan _minua!_ Tässä se on sanomalehdessä!"

Thomas Marvel vastasi jotakin sekavaa ja katosi loitotessaan tien mutkan taakse, mutta merimies seisoi yhä mahtavana keskellä tietä, kunnes hänen oli väistettävä teurastajan läheneviä vankkureita. Sitten hän kääntyi Port Stoween päin. "Täynnä eriskummaisinta hupsuutta", virkkoi hän hiljaa itsekseen. "Hänen tyhmä tarkoituksensa oli vähän nolata minua... Lehdessähän niin sanotaan!"

Pian hän sai kuulla toisen ihmeellisen asian, joka oli tapahtunut aivan hänen lähellään. Oli nimittäin nähty "nyrkki täynnä rahaa" ilman näkyväistä liikkeellepanevaa voimaa kulkemassa pitkin seinänviertä Pyhän Mikaelin tien kulmauksessa. Eräs merimies oli juuri samana aamuna nähnyt tämän ihmeellisen näyn. Hän oli heti koettanut siepata rahoja, mutta lentänyt suinpäin kumoon, ja kun hän jälleen oli päässyt jaloilleen, olivat perhosrahat hävinneet. Meidän merimiehemme selitti voivansa uskoa mitä tahansa, mutta tuo oli sentään vähän _liian_ paksua. Mutta jälkeenpäin hän alkoi sitä miettiä.

Juttu lentävistä rahoista oli tosi. Kaikkialta lähistöltä, jopa kunnioitettavalta Lontoon ja Piirikunnan pankkiyhtiöltä, myymälöiden ja ravintoloiden kassalaatikoista -- ovet olivat näin auringonpaisteisena päivänä selkoselällään -- oli rahaa kadonnut hiljaa ja taitavasti kourallisittain ja kääröittäin, liitäen kaikessa rauhassa pitkin seinänvieriä ja varjoisia paikkoja, luiskahtaen nopeasti näkyvistä ihmisten lähestyessä. Kukaan ei ollut seurannut sen kulkua, mutta joka kerta oli salaperäinen lento päättynyt sen levottoman miehen taskuihin, joka istui Port Stowen laitapuolella kapakan ulkopuolella, päässään vanhanaikainen silkkihattu.

Kymmentä päivää myöhemmin -- ja vasta sitten kun Burdockin juttu oli jo vanha -- vertasi merimies näitä seikkoja keskenään ja alkoi ymmärtää, kuinka lähellä hän oli ollut ihmeellistä Näkymätöntä Miestä.

VIIDESTOISTA LUKU

Juokseva mies

Varhaisena iltahetkenä istui tohtori Kemp työhuoneessaan puistorakennuksessa kukkulalla, josta on näköala yli Burdockin. Se oli hauska pikku huone, jossa oli kolme ikkunaa -- pohjoiseen, länteen ja etelään -- ja kirjahyllyjä täynnä kirjoja ja tieteellisiä julkaisuja. Siellä oli myös suuri kirjoituspöytä, mikroskooppi, lasilevyjä, pieniä työkapineita, muutamia koeviljelyksiä ja eri paikoissa reagenssipulloja. Tohtori Kempin aurinkolamppu paloi, vaikka päivänlasku vielä valaisikin taivaanlakea, ja hänen ikkunankaihtimensa olivat ylhäällä, koska ei ulkona ollut mitään kurkistelijoita, joiden vuoksi olisi pitänyt vetää ne alas. Tohtori Kemp oli pitkä ja hoikka nuori mies, jolla oli pellavankarvainen tukka ja melkein valkeat viikset. Työtä, jota hän paraikaa valmisteli, hän piti niin arvokkaana, että toivoi sen hankkivan hänelle Kuninkaallisen Seuran jäsenyyden.

Hänen silmänsä, kun hän nyt kohotti ne työstä, näkivät auringonlaskun liekehtivän sen kukkulan takarinnettä vasten, joka on vastapäätä hänen omaa kukkulaansa. Minuutin verran hän ehkä istui kynä suussa ihaillen harjanteen yläpuolella näkyvää voimakasta kullan väriä. Sitten hänen huomiotaan kiinnitti eräs pieni sysimusta miehen hahmo, joka juoksi pitkin kukkulan rinnettä häntä kohti. Se oli lyhyehkö mies, jolla oli päässään korkea hattu ja joka juoksi niin nopeasti, että hänen säärensä ihan vilahtelivat. "Joku toinen samanlainen aasi", sanoi tohtori Kemp. "Samanlainen kuin se, joka nurkan takaa juoksi tänä aamuna suinpäin minuun kiinni huutaen: 'Näkymätön Mies tulee, herra!' En ymmärrä, mikä ihmisiä villitsee. Voisi melkein luulla elävänsä kolmannellatoista vuosisadalla."

Hän nousi, astui ikkunan luo ja tähysti hämärää vuorenrinnettä ja tummaa pikku olentoa kohti, joka syöksyi kovaa vauhtia sitä alas. "Hänellä näyttää olevan vietävä kiire", sanoi tohtori Kemp, "mutta ei näy pääsevän paljon eteenpäin. Jos hänen taskunsa olisivat täynnä lyijyä, ei hän voisi juosta raskaammin."

"Ponnista vain, miekkonen!" virkkoi tohtori Kemp.

Pian oli korkeampi niistä huviloista, jotka olivat kiivenneet Burdockista ylös kukkulalle, peittänyt juoksijan. Sitten hän taas näkyi hetkisen ja uudestaankin, kolme kertaa, lähinnä olevien kolmen erillisen talon välillä, ennenkuin pengermä kätki hänet.

"Aasit", sanoi tohtori Kemp kääntyen kantapäillään ja astellen takaisin kirjoituspöytänsä luokse.

Mutta ne, jotka näkivät karkurin lähempää ja huomasivat toivottoman kauhun hänen hikeä tihkuvilla kasvoillaan, kun itse olivat avoimella tiellä, eivät halveksineet häntä niinkuin tohtori. Mies oli löylyssä ja kilisi juostessaan kuin täysinäinen rahakukkaro, jota heitellään sinne tänne. Hän ei katsellut oikealle eikä vasemmalle, vaan hänen laajentuneet silmänsä tuijottivat suoraan alas rinnettä, missä sytytettiin lamppuja ja ihmisiä kerääntyi tielle. Hänen rumamuotoinen suunsa levisi, munanvalkuaisen tapainen vaahto pursui hänen huulilleen ja hänen hengityksensä kuului käheänä ja äänekkäänä. Kaikki, joiden ohi hän kulki, pysähtyivät ja alkoivat tuijottaa kumpaankin suuntaan pitkin tietä ja kysellä toisiltaan vähän levottomina, mikä oli syynä tähän kiireeseen.

Silloin äkkiä ulvahti ylhäällä kukkulalla koira ja juoksi tieltä portin alle, ja kun he yhä ihmettelivät, kohahti ohi jokin -- kuin tuuli -- puh, puh, puh, ikäänkuin läähättävä hengitys.

Ihmiset kirkaisivat ja syöksähtivät katukivitykseltä. He ryntäsivät huutaen vaistonsa vetäminä alas kukkulan rinnettä. He kiljuivat kadulla, ennenkuin Marvel oli siellä puolivälissäkään. He sulkeutuivat taloihin, paukauttivat ovet kiinni takanaan ja julistivat uutistaan. Hän kuuli sen ja teki viimeisen epätoivoisen ponnistuksen. Pelko kulki hänen rinnallaan, syöksähti hänen edelläänkin ja oli hetkessä vallannut koko kaupungin.

"Näkymätön Mies tulee! _Näkymätön Mies!"_

KUUDESTOISTA LUKU

"Hauskojen Kriketinpelaajien" ravintolassa

Sen kukkulan juurella, mistä raitiotie alkaa, on "Hauskat Kriketinpelaajat" niminen ravintola. Isäntä nojasi lihavia punaisia käsivarsiaan myymäläpöytään ja puheli hevosista näivettyneen ajurin kanssa, samalla kun mustapartainen harmaapukuinen mies pureskeli korppuja ja juustoa, ryypiskeli Burton-olutta ja jutteli Amerikan murteella erään toimesta vapaana olevan poliisin kanssa.

"Mistä tuo kiljuminen johtuu?" kysyi näivettynyt ajuri lähtien äkkiä liikkeelle ja koettaen nähdä kukkulalle matalan ikkunan likaisenkeltaisen kaihtimen yli. Joku juoksi ohitse ulkona.

"Ehkä on tulipalo", huomautti ravintoloitsija.

Askeleita lähestyi, raskaita juoksuaskeleita, ovi työnnettiin auki kovalla vauhdilla, ja sisälle syöksyi Marvel märkänä ja vaatteet epäjärjestyksessä. Hattu oli pudonnut hänen päästään ja takin kaulus oli reväisty rikki. Sisälle päästyään hän käännähti suonenvedontapaisesti ja koetti sulkea ovea. Sitä piti raollaan hihna.

"Tulee!" huusi hän, äänen vavistessa kauhusta. "Hän tulee. Näkymätön Mies! Minun jäljessäni. Jumalan tähden auttakaa, auttakaa!"

"Sulkekaa ovet", sanoi poliisi. "Kuka tulee? Mistä tämä meteli?" Hän meni ovelle, irroitti hihnan, ja ovi paukahti kiinni. Amerikkalainen sulki toisen oven.

"Antakaa minun mennä sisälle", sanoi Marvel horjahdellen ja itkien, mutta pitäen yhä kirjoja kainalossaan. "Antakaa minun mennä sisälle. Sulkekaa minut jonnekin. Uskokaa minua, hän on kintereilläni. Pujahdin pakoon häneltä. Hän sanoi tappavansa minut, ja sen hän tekeekin."

"Te olette turvassa", virkkoi mustapartainen mies. "Ovi on suljettu. Mitä tämä oikein merkitsee?"

"Antakaa minun mennä sisälle", pyysi Marvel ja kiljaisi kovasti, kun äkkiä kuului isku, joka sai lukitun oven tutisemaan. Sitä seurasi kiireinen koputus ja huuto ulkopuolelta.

"Halloo", huusi poliisi, "kuka siellä?"

Thomas Marvel alkoi tehdä mielettömiä kyykistyksiä seinälaudoitusta vastaan, joka näytti ovelta. "Hän tappaa minut -- hänellä on veitsi tai jotakin sellaista. Jumalan tähden...!"

"Täällähän te olette", sanoi ravintoloitsija. "Tulkaahan tänne." Ja hän piti koholla tarjoilupöydän kääntölevyä.

Thomas Marvel syöksyi tarjoilupöydän taakse, kun ulkoa kuului uudistettu sisäänpääsyvaatimus. "Älkää avatko ovea", huusi hän. "_Olkaa niin hyvä_, älkää avatko. _Minne_ minä kätkeydyn?"

"Tämäkö, tämäkö siis on Näkymätön Mies?" kysyi mustapartainen mies, toinen käsi selän takana. "Onpa jo aika meidänkin nähdä hänet."

Ravintolan ikkuna lyötiin äkkiä puhki, ja kadulla huudettiin ja juostiin edestakaisin. Poliisi oli seisonut rahilla ja tuijottanut ulos, koettaen nähdä kuka oli oven takana. Hän laskeutui kulmakarvat koholla. "Hän se on", virkkoi hän. Ravintoloitsija seisoi vierashuoneen oven edessä, joka oli nyt lukittu Thomas Marvelin jälkeen, tuijotti särjettyyn ikkunaan ja tuli molempien toisten miesten luo.

Kaikki oli äkkiä käynyt hiljaiseksi. "Jospa minulla olisi patukkani", sanoi poliisi mennen epävarmasti ovelle. "Kun me kerran avaamme, tulee hän sisään. Ei häntä voi pidättää."

"Älkääpä kovin kiirehtikö tuota ovea avaamaan", sanoi näivettynyt ajuri levottomasti.

"Vetäkää salvat syrjään", virkkoi mustapartainen mies, "ja jos hän tulee..." Hän näytti kädessään olevaa revolveria.

"Se ei käy päinsä", väitti poliisi. "Siitä tulisi murha."

"Tiedän kyllä, missä maassa olen", vastasi partaniekka. "Minä laukaisen hänen sääriinsä. Vetäkää salvat pois."

"En, kun tuo kapine on takanani", vastasi ravintoloitsija, joka kurkisteli ikkunankaihtimen yli.

"Sama se", sanoi mustapartainen mies ja kumartuen, revolveri valmiina, veti ne itse syrjään. Ravintoloitsija, ajuri ja poliisi tekivät täyskäännöksen.

"Tulkaa sisään", sanoi partaniekka matalalla äänellä astuen syrjään ja katsellen pistooli selän takana salvattomiin oviin. Ei kukaan tullut sisään, ovi pysyi suljettuna. Viiden minuutin kuluttua, kun toinen ajuri työnsi päänsä varovasti sisään, he odottivat yhä, ja eräät levottomat kasvot kysyivät tietoja.

"Ovatko talon kaikki ovet lukossa?" kysyi Marvel. "Hän kuljeksii ympäri saalista väijymässä. Hän on taitava kuin piru."

"Hyvä Jumala!" huudahti rehevä ravintoloitsija. "Jos se pääsee takaovesta! Pitäkää silmällä ovia! Kuulkaahan!" Hän vilkaisi avuttomana ympärilleen. Vierashuoneen ovi paukahti kiinni, ja he kuulivat avaimen kiertyvän lukossa. "Sitten on vielä ovi pihalle päin ja yksityishuoneen ovi. Pihaovi..."

Hän syöksyi ulos ravintolahuoneesta.

Minuutin kuluttua hän ilmestyi jälleen, kädessään leikkausveitsi. "Pihaovi oli auki", virkkoi hän ja hänen paksu alahuulensa venähti.

"Hän voi nyt olla talossa", huomautti ensimmäinen ajuri.

"Hän ei ole keittiössä", sanoi ravintoloitsija. "Siellä on kaksi naista, ja minä olen pistellyt siellä joka tuumanalan tällä pienellä pihviveitsellä, eivätkä he luule hänen tulleen sisälle. He ovat huomanneet --"

"Oletteko pannut sen kiinni?" kysyi ensimmäinen ajuri.

"Minä olen ymmällä", sanoi ravintoloitsija.

Partaniekka pani revolverin entiseen asentoon. Juuri silloin painettiin tarjoilupöydän luukku kiinni, ja salpa naksahti. Samassa pamahti oven ripa kauheasti jytisten, ja vierashuoneen ovi lensi auki. He kuulivat Marvelin kiljahtavan kuin ansaan joutuneen jäniksenpojan, ja heti kapusivat toiset tarjoilupöydän yli hänen avukseen. Partaniekan revolveri pamahti, ja vierashuoneen peräseinällä riippuva kuvastin välähti ja putosi murskautuen ja kilisten lattialle.

Mennessään vierashuoneeseen huomasi ravintoloitsija Marvelin omituisesti kyyristelevän ja rimpuilevan pihalle ja keittiöön vievää ovea vasten. Ovi lensi auki ravintoloitsijan viivytellessä, ja Marvel raahautui keittiöön. Kuului parkaisu ja kattiloiden kalinaa. Marvel, pää kumarassa ja itsepintaisesti pitäen vastaan, työntyi keittiön ovelle, ja salvat vedettiin syrjään.

Poliisi, joka oli koettanut sivuuttaa ravintoloitsijan, hyökkäsi sisään toisen ajurin seuraamana, tarttui Marvelin kauluksesta kiinni pitelevän näkymättömän käden ranteeseen, sai iskun kasvoihinsa ja hoiperteli taaksepäin. Ovi avautui, ja Marvel teki hurjan ponnistuksen voidakseen pysytellä sen takana. Silloin ajuri tarttui jonkun niskaan.

"Nyt sain hänet käsiini", virkkoi ajuri.

Ravintoloitsijan punaiset kädet raapaisivat näkymätöntä.

"Tässä hän on", sanoi ravintoloitsija.

Thomas Marvel, joka oli päässyt irti, lysähti äkkiä lattialle ja koetti ryömiä tappelevien miesten säärien taakse. Kamppailua jatkui ovensyrjän likellä. Näkymättömän Miehen ääni kuului ensimmäisen kerran kimeänä kiljahduksena, kun poliisi astui hänen jalalleen. Sitten hän huusi kiihkeästi, ja hänen nyrkiniskujaan sateli joka taholle kuin varstoista. Äkkiä ajuri kiljaisi ja painui kumaraan, saatuaan potkun vatsaansa. Keittiöstä vierashuoneeseen vievä ovi läjähti kiinni ja salasi Thomas Marvelin peräytymisen. Miehet huomasivat pitävänsä kiinni tyhjästä ilmasta ja tappelevansa sen kanssa.

"Minne hän on mennyt?" huusi partaniekka. "Ulosko?"

"Tätä tietä", virkkoi poliisi mennen pihalle ja jääden sinne seisomaan.

Tiilikiven kappale lensi viuhuen hänen päänsä ohi ja särkyi keittiön pöydälle kasattujen saviastioiden sekaan.

"Minäpä näytän hänelle!" huusi mustapartainen mies, ja äkkiä kiilsi poliisin olkapään yläpuolella teräspiippu, ja viisi luotia seurasi toinen toistaan siihen hämärään, josta kivi oli heitetty. Laukaistessaan liikutti partaniekka kättään vaakasuorassa kaaressa, joten hänen panoksensa lensivät säteittäin ahtaalle pihalle niinkuin pyörän puolat.

Seurasi hiljaisuus. "Viisi patruunaa", virkkoi mustapartainen mies. "Se oli parasta. Neljä ässää ja lisäksi mustapekka. Tuokaa lyhty ja tulkaa haeskelemaan hänen ruumistaan."

SEITSEMÄSTOISTA LUKU

Tohtori Kempin vieras

Tohtori Kemp oli edelleen kirjoittanut työhuoneessaan, kunnes laukaukset saivat hänet hätkähtämään. Krak, krak, krak, ne tulivat perätysten.

"Ohoh!" sanoi tohtori Kemp, pannen kynän taas suuhunsa ja kuunnellen. "Kuka ammuskelee Burdockissa? Mitä ne aasit puuhaavat?"

Hän astui etelänpuolisen ikkunan luo, avasi sen ja nojautuen ulos katseli ikkunoiden, helmimäisten kaasulamppujen ja myymälöiden verkkoa, jossa näkyivät lyhyinä mustina väliaukkoina öisen kaupungin katot ja pihat. "Näyttää siltä kuin olisi väkijoukko kukkulan juurella 'Kriketinpelaajien' luona", virkkoi hän ja jäi katselemaan. Siitä hänen silmänsä siirtyivät kaupungin yli paljon kauemmaksi sinne, missä laivojen valot loistivat ja majakka hohti -- pieni, valaistu, särmikäs torni kuin keltainen jalokivi. Kuu, josta vasta näkyi ensimmäinen neljännes, riippui lännenpuolisen kukkulan yläpuolella, ja tähdet tuikkivat melkein troopillisen kirkkaina.

Viiden minuutin kuluttua, jolloin hänen mielensä oli vaeltanut tulevaisuuden yhteiskunnallisten olojen etäiseen tarkasteluun ja lopulta menettänyt käsityksen ajan pituudesta, hän taas kokosi tarmonsa huokaisten, sulki ikkunan ja palasi kirjoituspöytänsä luo.