Part 3

Männikkö aivan tien varrella, jonka on ajateltava kulkevan näyttämön etualan poikki. Näyttämön jakaa miltei keskeltä kahtia punaiseksi maalattu säleaita, joka jatkuu tien toisella puolen oikealle näyttämölaitoksiin asti. Aidan nurkkauksessa, jotakuinkin keskellä näyttämöä, on valkoiseksi maalattu portti, josta pääsee kasarmialueelle. Aitauksen sisällä näkyy reserviläisten asuinrakennus, jossa etupuolella ovat heidän kaksikerroksiset makuulaverinsa, peremmällä ruokailusuojansa. Vasemmalla, tien toisella puolen, on iso sammaltunut kivi. Perällä aita päättyy keittiö- ja pesurakennukseen, jonka takaa siintää järvimaisemaa. — Portilla kävelee reservimies vahtina. Aitaan nojaten, aivan syrjässä oikeassa etualan nurkassa, seisoo miettiväisenä Maunu. Rakennuksen edustalla on useita reserviläisiä, jotka hanurin ja viulun soidessa tanssivat keskenään polkkaa. Mieliala on hilpeä ja äänekäs, sillä on vapaa tunti illallisen jälkeen. Hetkisen tanssittua sanoo:

ERÄS RESERVIMIES: Ja sitte sitä laulettiin taas, eikö niin, pojat?

TOINEN: Lauletaan! lauletaan se meidän kylän laulu! (Muutamat reserviläiset laulavat toisten kuunnellessa).

Laulu N:o 10.

Mammani sanoi, että milloinkahan vihdoin, poikani, otat ja nait? Pappani sanoi, että helluntaina heilasi otat sinä kait?

Poikapa se vastas', että olkaapa jo tuossa, mammani, pappani, vait'! Olenhan minä vielä liian nuori eikäpä salli sitä lait.

Heilan jos yhden otan, jääväthän ne silloin heilani muut mua pait; Siitäpä tappelu jo nousis, että "mistä tuon helekkarin hait?"

Silloinpa pappa sanoi mammalleni, että "siinä sä, mammani, sait." Siitäpä saakka oli kumpainenkin, mamma ja pappani vait.

(Yleinen naurun rähäkkä).

MAUNU (tullen lähemmäksi): Mitä te viitsitte mokomaa renkutusta laulaa? Oikein ilettää kuunnellessa.

ENSIMÄINEN RESERVILÄINEN: Kas, siinähän se on Maunu! Tule pois sinäkin joukkoon laulamaan ja rakkauden huoliasi haihduttamaan!

TOINEN: Niistäpä huolista se Maunu onkin niin alakuloinen ollut siitä saakka, kun tänne tullessa Hintikkalan pihaan poikettiin.

MAUNU: Kunpa olisivat siellä kaikki siivosti käyttäytyneet, niin ei olisi muillekaan siitä huolia koitunut.

ENSIMÄINEN (naurahtaen): Kun eivät, näetsen, ole kaikki yhtä siivoja kuin sinä.

TOINEN: Jos minä tämän lutuunan päällikkö olisin, niin kyllä minä Maunun tuosta rakkauden taudista parantaisin.

ENSIMÄINEN: Panisit kai "pikommia" juoksemaan kaksi tuntia kentällä pahimmassa pölyssä ja parhaimmassa päivänpaisteessa, vai?

MAUNU: Niinkuin tänään itse sait tehdä, vaan parantumatta paheistasi sittekään.

TOINEN: Kaipa sitä sitte oli liika vähän, kun vain puoli tuntia juoksutettiin. Mutta on se jo tuiman kamala rangaistus! Lopulta tuntui kuin ei olisi luita ollut koko ruumiissani yhtään ainoata. Ja kun pääsin siitä, niin rätkähdin, kuin märkä riepu, maahan.

MAUNU: Etkä oppinut "ljevoo praavoo" sittekään.

TOINEN: Eipä se siitä tullut, vaan siitä, etten tahdissa pysynyt. Mutta sekään ei ollut minun syyni, vaan tuon Rytkösen (osoittaa erästä pitkää reserviläistä), joka edessäni marssi eikä ajoissa korjannut pitkiä koipiaan tieltäni.

(Yleistä naurua).

KOLMAS (Rytköseksi sanottu): Syytä sinä taaskin minua, vaikka "volnat" ja "napletsoot" sotkit niin, että vääpeli komensi "astavit" ja panetti kaikki temput uudelleen.

TOINEN: Enpä minä ryssä olekaan. Jos komentaisivat omalla kielelläni, niin kyllä tekisin kaikki paikalleen.

ENSIMÄINEN: Hiljaa pojat, ja "stroissa"! Tuolta näkyy itse kapteeni tulevan.

MAUNU: Ei tarvitse "stroissaa", kunhan vaan muuten kunnian muistatte tehdä. (Miehet oikovat pukujaan ja asettuvat suoriksi, mutta ei riviin. Kapteenin tultua tekevät hänelle kunniaa).

REINO TAVAST (lihavanlänlä, viiksikäs ja silmälasia käyttävä, järeä-ääninen kapteeni tulee pihan puolelta näyttämön oikeasta peränurkasta): No, kylläpä teillä ääntä riittää. Kunpa olisi ymmärrystäkin kaikilla yhtä paljon. (Miehet ovat vaiti ja vilkaisevat hiukan toisiinsa, mutta vakavina). Ja nurmenkin tuossa olette ihan hiekkapohjaksi tallanneet.

ENSIMÄINEN: Me vain vähän polkaksi pistimme, herra kapteeni.

TAVAST: No, eikös tanssi sitte tallaamista olekaan? Ette suinkaan te vain ilmassakaan liehuneet, häh?

ENSIMÄINEN: Ei, herra kapteeni.

TAVAST: Ja iloksenneko te sitte tanssitte, vai?

ENSIMÄINEN: Ei, herra kapteeni.

TAVAST: Häh? Jokos se Aapeli taaskin vastaa päin seiniä?

ENSIMÄINEN: Ei, herra kapteeni.

TAVAST: Mitäs varten sitte, häh?

ENSIMÄINEN: En uskalla sanoa, herra kapteeni.

TAVAST (kääntyen toisen puoleen): Mitäs varten te sitte tanssitte, sinä, Jopi, vai mikä sinun nimesi onkaan?

TOINEN (topakasti): Jopi, herra kapteeni.

TAVAST: Minä kysyn: mitä varten te tanssitte?

TOINEN: Suruamme lieventääksemme, herra kapteeni.

TAVAST: Suruanne? Mitä surua teillä on, häh? (Miehet ovat vaiti). Ruokaa saatte, nukkua saatte, vaatteet teillä on päällänne ja selkäänkin voitte saada tarpeeksenne. Kaikesta kruunu huolen pitää. Jos liika paljon tällä lailla surette, voitte päästä ylityönä ruokasuojaanne pesemään. Siis: — na ljevo — marsh!

RESERVILÄISET (lähtevät marssimaan asuinrakennukseensa päin, jonka taakse ja sisään katoavat).

TAVAST (portinvahdille): Onko vääpeli kulkenut tästä äskettäin?

PORTINVAHTI: Ei, herra kapteeni.

TAVAST: Eikö ketään muitakaan ole käynyt?

PORTINVAHTI: Ei, herra kapteeni.

TAVAST: Etkö ole nähnyt että tuolla kiven takana on piilossa nainen?

PORTINVAHTI: En, herra kapteeni.

TAVAST: Mutta minä näin, että sinne vähän aikaa sitte tuli tuolta alatietä ja piilottautui muuan nainen, jolla oli nyytti kädessä. Katsotaan! (Aikoo mennä kivelle päin, jolloin sen takaa tulee häntä vastaan):

HANNI (hätääntyneenä): Herra kapteeni! Minä täällä olen.

TAVAST: Mitä te täällä teette?

HANNI: Minä... minä pyytäisin vain saada tavata erästä tuttavaa reserviläistä.

TAVAST: Miksi sitte piilottauduitte? Suoralla asialla voitte saada julkisestikin tuttavanne tavata.

HANNI: Ei minulla ole ollut mitään pahaa mielessä, herra kapteeni, mutta kun en aikaisemmin päässyt, niin en heti uskaltanut tulla esille.

TAVAST: Ketä tahdotte tavata?

HANNI: Toisessa lutuunassa palvelevaa Vartiaisen Maunua.

TAVAST (hätkähtäen). Maunua?

HANNI: Niin, herra kapteeni.

TAVAST: Ja mitä asiaa teillä hänelle on?

HANNI: Olisi sitä... Pitäisi saada puhutella. Antakaa hänelle lupa, herra kapteeni, edes vähäksi aikaa tulla tänne minun puheilleni. Minä pyydän, herra kapteeni, antakaa!

TAVAST: Kenen asialla olette? Omallanneko vai?

HANNI: Niin, tuota, minä olen hänen kasvattiäitinsä asialla. Muuta en voi sanoa. Antakaa hänen tulla, herra kapteeni.

TAVAST: On tuo vähän omituista. Mutta tulkoon! Minä kutsutan. Odottakaa sitte! Tässä saatte puhutella, vaan etemmäksi ette saa mennä.

HANNI: Kiitoksia, herra kapteeni! Ei mennä, vakuutan sen. Minä odotan.

TAVAST (itsekseen): Olisiko Maunulla joku lemmensuhde? Siksipä poika onkin niin synkän näköinen ollut koko tämän ajan. (Menee portista pihaan, jossa viittaa erään reserviläisen luokseen ja sanoo). Kutsu Maunu toisesta plutoonasta tänne!

HANNI (yhä huolissaan; portinvahdille): Onko hän täällä? Onko Maunu täällä?

PORTINVAHTI: Vast'ikään oli tässä aidan luona. Tuntui kuin olisi odottanutkin jotakin.

HANNI (hiukan ilostuen): Niinkö?

PORTINVAHTI: Tuossa hän näkyy tulevankin.

MAUNU (tulee Tavastin luo tehden kunniata).

TAVAST: Tuolla portin ulkopuolella sinua odotetaan. Saat mennä vähäksi aikaa sinne, vaan et etemmäksi.

MAUNU (tehden kunniaa): Ymmärrän, herra kapteeni.

TAVAST (merkitsevästi): Ja minä ymmärrän myöskin. (Menee perältä oikealle).

MAUNU (tulee nopeasti ulos portista): Hanniko?

HANNI (rientäen Maunua vastaan): Niin, Maunu. Hyvä, että sain sinut tavata.

MAUNU: Mikä on saanut sinut tänne tulemaan näin odottamatta?

HANNI: Käyhän tänne, että saan puhua kanssasi kenenkään kuulematta!

MAUNU: Mikä nyt on tapahtunut?

HANNI (vetää Maunua kädestä vasempaan nurkkaan etualalle): Näin pitkälle salli kapteeni minun mennä kanssasi.

MAUNU: Mikä sitte on tapahtunut? Kerrohan jo!

HANNI: En tahdo saada oikein sanaa suustani, niin rajusti lyö sydämeni. Kuulehan sitte! Muistathan, että kerroit käyneesi minua tapaamassa silloin, kun me olimme Hintikkalassa?

MAUNU: Niin tein. Mitäs pahaa siinä sitte oli?

HANNI Sinun ovat nähneet siellä käyvän meidän vanha Juljaanamme ja renkimme Heikki.

MAUNU: Kaipa he näkivät, koska Heikki tuli pellonpientareella vastaani ja Juljaanaa pihalla puhuttelin.

HANNI Oli se kova onni sitte, Maunu.

MAUNU: Onkos isäsi siitäkin sitte jutun nostanut?

HANNI: Jospa se vain siitä olisi!

MAUNU: Mistäs sitte vielä?

HANNI (itku kurkussa): Voi, en tiedä, uskallanko puhua enempää?

MAUNU: Puhu vain suusi puhtaaksi, Hanni!

HANNI: Kun samaan aikaan melkein oli isän sisähuoneen akkunalasi tervapaperilla rikki painettu, akkuna avattu, huoneesen sisään kavuttu, — sieltä viinimarjapensaikon puolelta, tiedäthän, missä se iso pihlaja huonetta siimestää, — ja isän arkusta viety hänen rahansa.

MAUNU: Varkaitako teillä käynyt?

HANNI: Niin, niin! Isältä — toistako tuhatta vaiko enemmänkin — on rahoja viety.

MAUNU: Mikä kova onni, todellakin, Hanni.

HANNI: Mutta etkö sinä ymmärrä, Maunu? Sinua ovat nyt ruvenneet epäilemään tuosta teosta.

MAUNU (hätkähtäen): Minua? Varkaudesta?

HANNI: Sehän se kauheinta onkin.

MAUNU: Ja sinä uskot?

HANNI: En hetkeään ole uskonut, Maunu.

MAUNU: Entä isäsi?

HANNI: Sanoo, ettei muita voi epäillä kuin sinua.

MAUNU: Sanooko niin? Ja uskoo todellakin? Ja äitisi myös?

HANNI: Sanovat, että kukas se voisi olla, kun sinut vain siihen aikaan oli talossa nähty ja kaikki muut poissa olivat, paitsi vanha Juljaana, jota ei kukaan epäile.

MAUNU: Niin että minä nyt sitte vielä olen isäsi rahatkin varastanut, Hanni?

HANNI: Ethän sinä ole sitä tehnyt, Maunu, mutta sinun teoksesi tahtovat vain sitä väittää.

MAUNU: No, on tämä todellakin sitte jo juttu!

HANNI: Voi, niin kauhea, Maunu, niin kauhea, etten sanoakaan voi. Ja sitähän minä läksin kenenkään tietämättä sinulle kertomaan, että olisit valmis syyttömyytesi todistamaan.

MAUNU: Minunko se on todistettava? Päinvastoinhan se on toteen näytettävä, että minä ne rahat olen vienyt, jotka varastetuiksi väitetään.

HANNI: Senhän ne muka Juljaanan ja Heikin todistuksilla juuri sinun niskoillesi vierittävät.

MAUNU: Vaan se ei riitä. Siitä ei tule mitään. Rahoja ei minulta löydy, kun en niitä ole vienyt. Ja se, että pihassanne kävin, ei ole tarpeeksi, jos tahtovat minut varkaaksi saada.

HANNI: Oli se sitte kova onni todellakin, Maunu rakas, että kävit minua silloin etsimässä, voi Jumala sentään.

MAUNU: Kaipa se sitte niin oli sallittu, että vielä senkin kovan onnen entisen lisäksi kokea saisin.

HANNI: Niin, juuri nyt, kun isäni muutenkin sinua, — meitä molempia, — sillä lailla kohteli.

MAUNU: Taitaapa maar' isäsi nyt mielissään tästä oikein käsiään hykerrellä, kun sinut tämmöisen muka heittiön kynsistä pelasti.

HANNI: Siltäpä se vähän alkaa kuulostaa.

MAUNU: Niinkö? Ihanko todenperään?

HANNI: Kun siinä samassa jo Hintikkalan Sakaria rupesivat äidin kanssa sinuun vertaamaan.

MAUNU: Vaan annappas, että se heidän ilonsa on ennenaikainen ja itse vielä häpeään joutuvat!

HANNI: Häpeähän se nyt kuitenkin on sinulle, Maunu, että sinua siitä voivat edes epäilläkään.

MAUNU: Suurempi vain kunnia minulle, kun sitte syyttömäksi tulen julistetuksi, jos asia niin pitkälle menee.

HANNI: Varmaan meneekin, koska jo nimismieskin on käynyt meillä tutkintoa pitämässä.

MAUNU: Vai jo sekin on tehty?

HANNI: Tänään kävi ja senkin vuoksi heti luoksesi tulin ilmoittamaan.

MAUNU: Ja näin vielä oman henkesi alttiiksi panit, Hanni?

HANNI: Sinun kanssasi, Maunu, tulkoon mikä tuli!

MAUNU: Kannattaisi tuota asiaa kotvan miettiä, vaan kovin on siihen vähän aikaa nyt. Kohta kai iltahuutoon soittavat ja meidän täytyy erota.

HANNI: Olen onnellinen, Maunu, että edes tämän kotvan sain kanssasi olla ja sydäntäni vähän keventää.

MAUNU: Ja huoleti saat olla kokonaan, Hanniseni! Kyllä oikeus vielä kovankin onnen voittaa.

HANNI: Voi, kuinka oletkin varma asiastasi, Maunu!

MAUNU: Miks'en olisi? Ja alanpa olla varma toisestakin.

HANNI: Mistä niin?

MAUNU: Senpähän jätän tuonnemmaksi sanomatta.

HANNI: Ettäkö Soininen ja Antikainen jo olisivat meillä käyneet?

MAUNU: Kuulin kyllä jo puhuttavan heidän karkaamisestaan ja saattaa olla, että jo ehtivät tuonkin teon tehdä, sillä ei ole toisia semmoisia suurvarkaita vielä näillä mailla halmeilla konsanaan ollut.

HANNI: Vaan elleivät he? Ketäs sitte epäilet? Sano!

MAUNU: En ketään epäile.

HANNI: Mitäs sitte, Maunu? Rauhoita minua, Maunu!

MAUNU: Älä kysy enempää, Hanni nyt! Paha on lähimäisestään pahaa ajatella, saatikka vielä puhua. Annetaan olla asia tuonnemmaksi, kunnes kuulen itse, mitä todistajat sanovat. Sitte sanon ajatukseni suoraan.

HANNI (sisällisesti kauhistuen käsittäessään Maunun ajatuksen): Luuletko sinä, Maunu, että...?

MAUNU (Arvaten Hännin käsittäneen hänet): En, rakas Hanni, en luule mitään, en epäile ketään, sanoinhan sen.

HANNI (painaen päänsä Maunun povea vastaan): Sehän olisi kauheata! Sehän olisi kauheata!

MAUNU: Kas niin, Hanni! Ole rauhassa nyt! Äläkä joutavia ajattele! (Soitetaan iltahuutoon).

HANNI (säpsähtäen): Mikä se on?

MAUNU: Iltahuutoon soitetaan. Meidän täytyy erota nyt.

HANNI: Hyvästi nyt sitte, Maunu! (Heittäytyy hänen kaulaansa). Tulkoon mitä tahansa, sinua en jätä — koskaan!

MAUNU: Ole huoleti, Hanniseni! Tulee se, mikä tuleman pitää, ei muuta. Hyvästi siis, kunnes tavataan taas! (Puristaa Hännin kättä ja juoksee portista pihan kautta perälle).

HANNI (seisoo kotvan, pyyhkien kyyneleet silmistään): En tiedä, mennäkö vai jäädä? (Laulaa).

Laulu N:o 11.

Voi, tätä tuskaa tuimaa, Kuin tuli polttavin, Mun päätän' yhä huimaa, On aatos sekaisin.

Ja silmistäni vuotaa Vain karvaat kyyneleet, Maa allan' on kuin suota, Ja jalkan' eksyneet.

Voi, taivaan Herra, auta, Osoita mulle tie! Luo rauhakseni hauta Ja luokses minut vie!

PORTINVAHTI: Siihenkö sitä sitte suolapatsaaksi jäätiinkin vai?

HANNI: Eikö tässä edes seista saa?

PORTINVAHTI: Jos ei ole enää muuta tekemistä ja asiat jo ovat puhtaiksi puhutut, niin taitaisi olla parempi poistua.

HANNI: Sanohan! Panetteko te iltahuudon jälkeen täällä kasarmissa heti maata?

PORTINVAHTI: Vielä häntä kysyy! Ollaan sitä tarpeeksi väsyneitä päivän komennosta, ammoin kun aamulla varhain taas sama leikki alkaa. Vai tekisikö mieli kyyhkysten vielä kuherrella?

HANNI: Voi sitä toisilla ihmisillä olla vakavampaakin asiaa.

PORTINVAHTI: No, no, enhän minä tikulla silmään pistänyt. Rakastuneeltahan tuo on Maunu täällä näyttänyt. Saattaa olla, ettei unta silmiinsä saa ja vielä tuonne aidan taakse istuutuu hentustaan haaveilemaan.

HANNI (itsekseen): Todellakin. Ehkä jään vielä odottamaan. (Portinvahdille). Teilläpä ei näy muuta mielessäkään olevan. Hyvästi! (Poistuu nopeasti vasemmalle, mutta palaa jonkun ajan kuluttua peremmälle, piiloutuen kiven taakse).

PORTINVAHTI: Kas, kas! Siitä tulee kipakka muija. (Laulaa).

Laulu N:o 12.

Ei ole lystiä rakastunut olla, Oi, voi, rakastunut olla Tässä maailmassa; Niin sitä kävelee kaupungilla kollo, Oi, voi, kaupungilla kollo Hiukan hutikassa.

Onpa se lystiä naimisissa sitten, Oi, voi, naimisissa sitten, Sen mä teille takaan; Ei sitä olekaan mailla elävitten, Oi, voi, mailla elävitten, Kun on saanut akan!

Lystimpi vanhana poikana on kuolla, Oi, voi, piikana on kuolla Tästä maailmasta. Taivaassa tähtien tooooisella puolla Oi, voi, tooooisella puolla Naida voipi vasta.

TAVAST (tulee pihan-puolelta portille): Jokos se nainen meni pois?

PORTINVAHTI (kunniaa tehden): Aivan niin, herra kapteeni.

TAVAST: Eikä kukaan tästä kulkenut ulos?

PORTINVAHTI: Ei, herra kapteeni.

TAVAST (viitaten että asettuisi volnaksi): Hyvä on!

PORTINVAHTI (asettuu »volna» asentoon).

TAVAST (katsellen tietä pitkin oikealle): Mutta kukas se tuolta tuli? Pysähtyi aidan nurkkaan. Siihen hevosensa kiinni panee.

PORTINVAHTI (katsellen sinnepäin): Se on "Seiväspari", herra kapteeni.

TAVAST: Häh? Nimismies Segersparre?

PORTINVAHTI: Aivan niin, herra kapteeni.

TAVAST: Mitäs hänellä on täällä tekemistä tähän aikaan?

PORTINVAHTI: En voi tietää, herra kapteeni.

TAVAST: Tännepäin lähti tulemaan.

NIMISMIES (tulee nopeasti oikealta): Teellehe mine kapteen tappa! Hyve ilta, heirr kapten!

TAVAST: Iltaa, iltaa, herra nimismies! (Kättelyä). Minulleko asiaa?

NIMISMIES: Niin oikken. Täyty viel' nein myöhe heiritte.

TAVAST: Käykää sisään!

NIMISMIES: Teelle pyyde ensi pikku kysye. (Menevät näyttämön etualalle vasemmalle).

TAVAST: Niinkö on hätä? No?

NIMISMIES: Oleko se reservimies Maunu Varttiainen teelle, herr kapten?

TAVAST: Ell'ei neljännestunnin kuluessa ole karkuun lähtenyt, niin on hän komppamiassa. Entä sitte?

NIMISMIES: Ei on mikke pilkka, herr kapten. Virka poolest' ole tullu. Maunu Vartiainen fangitse ole tullu.

TAVAST (hätkähtäen): Vangitsemaan Maunua?

NIMISMIES: Just niin, herr kapten. Mies on luullu tekke se suur varkkaus Lukkarilan taloss'.

TAVAST: Nyt te vuorostanne teette pilaa, herra nimismies. Maunu on tunnettu rehelliseksi mieheksi. Häntä ei ole koskaan mistään tihutyöstä epäilty.

NIMISMIES: Kaikk' ole mahdollist', herr kapten. Hente vasta todistus ole, kaks todistus, ja sitte vartte epeluulo alla pitte fangitse.

TAVAST (itsekseen): Olisiko siis se äskeinen kohtaus ollut sen asian kanssa yhteydessä?

NIMISMIES: Mine luul', herr kapten ei on oikkeus site vastustama.

TAVAST: Hyvä on. Minä kutsutan Maunun ensin puheelleni tänne.

SIMO KUOSMANEN (on sillä välin tullut pihan puolelle porttia).

TAVAST: Tuossa näkyy vääpelikin olevan. (Kuosmaselle). Kuosmanen tulee tänne!

KUOSMANEN (astuu Tavastin eteen kunniata tehden): Mitä käskette, herra kapteeni?

TAVAST: Kuosmanen käskee Maunu Vartiaisen tänne ynnä kaksi muuta reserviläistä hänen plutoonastaan.

KUOSMANEN: Ymmärrän, herra kapteeni!

TAVAST: Ja heti. Varmaankaan eivät ole vielä makuulla.

KUOSMANEN: Ymmärrän, herra kapteeni. (Menee reserviläisten rakennukseen).

TAVAST (kävellen edestakaisin): Tämä asia minua kummastuttaa, herra nimismies. En usko korviani. En käsitä, mikä olisi saanut Maunun semmoista rikosta tekemään. Puutetta ei hän kärsi kodissaan neiti Vartiaisen luona. Ja onhan hänellä oma, vaikka vaatimaton, toimensa kauppias Kakkisen puutavaraliikkeen konttorissa.

NIMISMIES: Kylle kaikk' tiede, herr kapten. Men Lukkarila isente vaati teme tehde. Isente ole vissi, ette Varttiainen varkkaus on tekke ja sitte vartte syylis pitte fangitse.

TAVAST: Ja mitä perusteita hänellä sitte on pitää poikaa varkaana?

NIMISMIES: Poikka kuulu hene flikka ole rakkastus.

-TAVAST: Niinkö?

NIMISMIES: Men flikka vanhempat ei tahdo, ette olla rakkastus.

TAVAST: No? Ja sitte?

NIMISMIES: Ja poikka tartte rahha, kun tartte tuumas toimes panemaks', kun flikka ja hen olle rakkastus.

TAVAST: Ja sen hän varasti tytön isältä karatakseen salaa kultansa kanssa, niinkö?

NIMISMIES: Just niin sanno Lukkarila isente.

TAVAST: Tavallaan romantillinen juoni, eikö niin?

NIMISMIES: Ja hyve mahdollis.

TAVAST: Otaksukaamme, että niin on. Silloin voi otaksua myöskin, että tyttö on rakastettunsa rikoskumppani ja että he yhdessä ovat tuon varkauden panneet toimeen.

NIMISMIES: Site flikka ise ei on syy luule. Hente vaste ei on todistus.

TAVAST: Vai ei ole? Mutta Maunua vastaan on?

NIMISMIES: Just niin, herr kapten.

TAVAST: No, siinä tapauksessa sanon: kaikkihan on mahdollista.

NIMISMIES: Kaikk' on mahdollis, herr kapten.

TAVAST: Tuossa mies on. Saammehan nyt kuulla, mitä hän itse sanoo.

KUOSMANEN, MAUNU JA KAKSI MUUTA RESERVILÄISTÄ (heidän jälessään tulevat).

TAVAST: Maunu Vartiainen, tule tänne! Te muut, jääkää odottamaan!

MAUNU (astuu, kunniata tehden, Tavastin eteen).

TAVAST: Olen kutsuttanut sinut tänne. Tässä nimismies on vaatinut virkansa puolesta Maunu Vartiaisen kuulusteltavakseen.

NIMISMIES (Maunulle): Niin, sille ole esi tullu paljo raskas syyt, ette te tekke se varkkaus Lukkarila taloss'. Teme varkkaus pitte selve saa ja sitte vartte minu pitte täitä fangitse.

TAVAST: Kuuletko, Maunu? Mitä vastaat siihen?

MAUNU: Olen jo odottanut tätä.

TAVAST: Niinkö?

NIMISMIES: Te sitte jo sano itte, ette ole tekke se varkkaus?

MAUNU: En.

NIMISMIES: Nyt te on jo kaks anta vastaus, men ne ole töine toise vastakkaise.

TAVAST: Niin, Maunu, en minäkään ymmärrä sinua

NIMISMIES: Mitte vartte te sitte sano, te ole varttonu teide fangitsemine?

MAUNU: Muuten vain — tulin sen sanoneeksi. Olin hermostunut. Tiesin, että jotakin oli minun syykseni pantava — tahallaan.

NIMISMIES: Nyt te anta kiertä selitte. Mine ei siihe tyydyttä. Asia neytte hyvi epeilyalas. Herr kapten siis salli, mine otta Maunu Vartiainen mukka?

HANNI (syöksee kiven takaa esille): Ei, herra kapteeni, ei! (Seuraavat kolme vuorosanaa lausutaan melkein samalla kertaa).

MAUNU: Sinäkö täällä Hanni?

TAVAST: Tekö taaskin täällä?

NIMISMIES: Mitte te teell' tekke?

HANNI: Se ei ole totta, herra kapteeni, ei ole totta, herra nimismies; hän ei ole syyllinen. Minä tiedän sen. Minä vakuutan sen. Te ette saa häntä vangita!

MAUNU: Miksi jäit tänne, Hanni?

TAVAST: Tämä sama tyttö kävi täällä noin puoli tuntia sitte, herra nimismies.

NIMISMIES: Jassoo! Ja te jo puhele teell' Maunu Vartiainen kanss'?

TAVAST: Niin teki — minun luvallani. En aavistanut mitään tällaista.

NIMISMIES: Teme sitte selitte asia. Sitte vartte syyllis esken sanoki, hen jo vartto ittes fangitsemine.

HANNI: Mutta hän _ei ole_ syyllinen, herra nimismies.

NIMISMIES: Elke sekkoitu viel' asia, mine pyyde!

MAUNU: Älä sekaannu asiaan, Hanni, minäkin pyydän.

NIMISMIES: Nyt tule, mine nekke, minu pakko viel' teittie kuulustell' isen rahha takki.

TAVAST: Tämä on siis...?

NIMISMIES: Niin, Lukkarila isente flikka ja teme poikka — kuinka mine sano? — rakkastutettu.

HANNI: Niin olen. Ja vaikka kuolemaan viekää minut Maunun kanssa! Jos hän on syyllinen, niin silloin olen minäkin.

MAUNU: Hanni! Hanni! Miksi jäitkään tänne?!

NIMISMIES: Vartto, vartto, viel' koolema!

TAVAST: Miten on tämä juttu sitten oikein käsitettävä? En ymmärrä siitä enää mitään.

NIMISMIES: Asia, herr kapten, alkka nyt tosia keyme viel enemp' mutkuinen teme flikka tenne tulo tehde. Mine otta hen mukka. Minull' ole teell' mukka kaks apulaine.

TAVAST: Herra nimismies! Maunu on täällä sotilaspalveluksessa. Hän siis on minun komentoni alla määrätyt viikkonsa. Minä hänet pidän vartioituna, kunnes hän täältä vapaaksi pääsee. Sitte vasta luovutan hänet teille.

NIMISMIES: Hyve, hyve, herr kapten. Mine voi siihe suostu. Men kuulustell' hen minu teydy saa teell' ja jo hoomen.

TAVAST: Luonnollisesti.

NIMISMIES: Ja, sitte asia voi jo pikka tull' esill' kerejill', joka teell' pikka tull' pityks!

MAUNU (Hännille): Juuri sitä toivonkin.

HANNI (Maunulle): Ja silloin saamme nähdä...

NIMISMIES: Mine sitte pyyde, herr kapten, anta hen viede koppi.

TAVAST: Kuosmanen! Maunu Vartiainen on vietävä arestihuoneesen, sotilaspuku riisuttava hänen päältään ja kaksi miestä asetettava häntä vartioimaan. Raportista annan huomenna tarkemmat määräykset.

KUOSMANEN (on tullut Tavastin eteen ja kun tämä on sanottavansa sanonut, viittaa hän kahdelle muille reserviläiselle, että tulevat seuraamaan häntä): Tulkaa!

HANNI (heittäytyy Maunun kaulaan): Hyvästi, hyvästi, Maunu!

MAUNU: Hyvästi, Hanni! Voi hyvin, kunnes tavataan!

TAVAST: Kas niin! lähtekää!

KUOSMANEN (komentaa, asettuen edelle).

MAUNU (seuraa kahden reserviläisen välissä).

(Tällä välin on syntynyt liikettä komppaniiassa, miehiä on juossut katsomaan, mitä on tekeillä, mennyt takaisin ja taas tullut. Yleistä liikettä ja uteliaisuutta pihan perällä).

NIMISMIES (Hännille): Ja te, hyve flikka, mine nyt viede minu kanss' mukka pois.

HANNI: En vastusta, vaan päinvastoin pyydänkin sitä, herra nimismies.

NIMISMIES: Te ihka, ihka peinturha ittes sekkoituttu tehe juttu.