Part 9
PETÄJÄ (hiukan hermostuneesti): Hän on siellä, verannalla.
LUCIFER: Ah, pelkäsin, että hän jo oli mennyt nukkumaan.
PETÄJÄ: Te pelkäsitte?
LUCIFER: Ainoastaan, että hän jäisi vaille tarjoamaani taidenautintoa. — Kas niin, nyt on se asia sitä myöten valmis...
PETÄJÄ: Te olette antanut määräyksenne?
LUCIFER: Pienimpiä yksityisseikkoja myöten. — (_Iivari_ tulee kantaen sampanjatarjotinta.) Ja nyt, herra taiteilija! Emmekö istu? (Viittaa sohvapöytään.)
PETÄJÄ (epävarmasti): Luulen, että meidän sittenkin täytyy kieltäytyä huvista.
LUCIFER: Kuinka?
PETÄJÄ: On ehkä parasta, että menemme levolle. — Me olemme päättäneet matkustaa huomen-aamulla varhain...
LUCIFER: Turhia, te ette matkusta minnekään.
PETÄJÄ: Kyllä.
LUCIFER (hyväntahtoisella itsepintaisuudella): Ja minä vakuutan teille: te jäätte kuin jäättekin koreasti tänne. — (Iivarille, joka on vetäytynyt ovensuuhun.) Odotatko jotakin?
IIVARI: Pyytäisin vain kysyä, tarvitseeko herrasväki vielä mitään?
LUCIFER: Emme. — Se on totta: joku kynttilä. Minua varten. (Iivari pois.)
PETÄJÄ: Mitä sillä aiotte?
LUCIFER: Eihän voi tietää koskaan... Täytyy olla aina varustettu. — (Iivari tuo kynttilän. Lucifer pistää sen povitaskuunsa, kuiskaa jotakin ja antaa rahaa hänelle, Iivari pois syvästi kumartaen.) Kas niin, herra taiteilija: maljanne!
PETÄJÄ: Lasin voin juoda kanssanne. — (Kilistävät ja maistavat seisoaltaan.)
LUCIFER: Naisen malja! _Teidän_ naisenne! — Pyydän julkilausua syvimmän kunnioitukseni ja ihailuni häntä kohtaan.
PETÄJÄ: Pyydän kiittää hänen puolestaan.
LUCIFER: Eikö hän itse voisi sitä tehdä? — Kutsukaa hänet tänne!
PETÄJÄ (vastenmielisesti): Minä koetan. — (Menee verannalle ja palajaa heti takaisin.) Hän ei ole siellä enää.
LUCIFER: Missä hän on?
PETÄJÄ: Hän on nähtävästi pistäytynyt puutarhaan kävelemään. — Te näette, minun täytyy jättää teidät.
LUCIFER: Miksi? Hänen tähtenä? — Antakaa te hänen kävellä vaan. Se tekee hyvää hänelle.
PETÄJÄ (terävästi): Mistä sen tiedätte?
LUCIFER: Täytyy ymmärtää nuoria naisia. Ja luvalla sanoen, herra taiteilija: te ette ymmärrä omaa naistanne niin hituistakaan.
PETÄJÄ: _Te_ ymmärrätte?
LUCIFER: En häntä erikoisesti, mutta ylimalkaan. Eikä ole mitään erikoisia naisia olemassa. On vain nainen, naaras, sukupuoli-olento.
PETÄJÄ (kylmästi): Niin miellyttävää kuin olisikin kuulla teidän mielipiteitänne tästä asiasta, täytyy minun nyt päättää tämä keskustelu.
LUCIFER: Te menette? Minne?
PETÄJÄ: Puutarhaan. — (Ivahymyllä.) Erikoista naista etsimään.
SALME (on tullut verannan ovelle): Ei ole tarpeellista. Tässä minä olen.
LUCIFER: Katsokaa, herra taiteilija! — Mitä minä sanoin? Turhaa te hänestä huolehditte.
PETÄJÄ (Salmelle): Eikö totta: sinä olet väsynyt, menemme levolle?
SALME: Minä voin hyvin kyllä tännekin jäädä.
LUCIFER: Katsokaa! Hän tahtoo jäädä.
PETÄJÄ: Ei.
LUCIFER: Kyllä. Mutta te tahdotte ajaa pois hänet. Hyi, ettekö häpeä, herra taiteilija?
PETÄJÄ (vie syrjään Salmen): Olet oikeassa tuon miehen suhteen. Hän on todellakin sietämätön. — Emmekö poistu?
SALME: Minä puolestani en näe mitään syytä siihen.
PETÄJÄ: Kuinka? Sanoithan itse äsken...?
SALME (hermostuneesti): Äsken, äsken! Aina sinä elät äskeisessä. — (Katsoo suoraan silmiin häntä.) Minä _tahdon_ jäädä.
PETÄJÄ: Sinä tahdot? — Mutta meidänhän piti huomen-aamulla matkustaa...
SALME: Tänä iltana meidän piti matkustaa.
PETÄJÄ: Me emme olisi enää ehtineet junalle.
SALME: Kyllä, jos vain olisimme oikein kiirehtäneet. — Sinä et tahtonut matkustaa, no niin, me jäämme.
PETÄJÄ (miltei nöyrästi): Jos jäämmekin, eihän meidän silti ole tarvis jäädä tänne, hänen seuraansa.
SALME: Äsken en minä tahtonut seurustella hänen kanssaan, sinä tahdoit. Nyt minä tahdon, sinä et tahdo.
PETÄJÄ: En.
SALME (pingoitetulla hymyllä): Suo anteeksi, armaani: olet aina moittinut minua oikulliseksi. Mutta kuinka onkaan itsesi laita?
PETÄJÄ: Miksi tahdot siis nyt välttämättömästi jäädä hänen seuraansa?
SALME: Luulin sillä sinulle mieliksi tekeväni.
PETÄJÄ: Päinvastoin, minä vakuutan, että harva ihminen on vaikuttanut minuun niin vastenmielisesti.
SALME (ilkkuen): Ensimmäinen vaikutus voi pettää, voi pettää!
PETÄJÄ: Ei. Nyt olen varma siitä.
SALME: Ja eihän ketään saa tutkimatta tuomita? Onhan se vasten sinun omia periaatteitasi!
PETÄJÄ: Salme, minä rukoilen, älä puhu minulle noin!
SALME: Kuinka minun pitäisi puhua sinulle? Koetanhan seurata vain jokaista oikkuasi ja päähänpistoasi.
PETÄJÄ: Salme, sinä et tahdo ymmärtää minua. — Olisitpa kuullut hänen raa'an äänenpainonsa äsken, kun hän naisista puhui...
SALME (kuten edellä): Hän tuntee, näetkös, naiset, hän tuntee! — Mutta miksi me tässä seisomme? Emmekö istu? Istu ja iloitse? (Lähestyy sohvapöytää, jonka laitaan Lucifer on huolettomasti nojautunut, seuraten tarkkaavaisena ryhmää etualalla.)
LUCIFER: Eikö totta, me otamme lasin?
SALME: Tietysti. Odottaahan meitä suuremmoinen taidenautinto. Pitihän meidän katsoa ilotulitusta!
(Kilistävät. Lucifer viittaa Salmen istumaan. Petäjä tyytymättömänä vasemmalla etualalla.)
Esirippu.
TOINEN NÄYTÖS.
_Salme_ ja _Lucifer_ nauravat ja ilakoivat sohva pöydän ääressä. _Petäjä_ lähestyy synkkänä heitä, tarttuu lasiinsa ja juo sen pohjaan sanaakaan sanomatta. Kumpikin katsovat häneen kummastuneina.
PETÄJÄ: Salme! Sinä olet sairas.
SALME: Minä? — (Nauraa vallattomasti.) En ole koskaan vielä tuntenut terveemmäksi itseäni.
PETÄJÄ: Sinä _olet_ sairas. Sen kuulee sinun äänestäsi, sen näkee sinun silmistäsi. — (Tarttuu hänen käteensä.) Sinähän vapiset aivan.
SALME: Mitä vielä! Vapisen vain sisällisestä jännityksestä odottaessani tuota tulikoetta.
PETÄJÄ: Ja sinun sormesi ovat jääkylmät. — Salme, minä pyydän: mene nukkumaan!
SALME (vetäen kätensä pois): Ethän sinä ole mikään sairaanhoitaja. — (Kohottaa lasinsa Luciferille.) Te kuulette: hän tahtoo ajaa minut pois.
LUCIFER: Minä kuulen. Mutta me annamme anteeksi hänelle. (Kilistävät.) Eikö totta, herra taiteilija? Ettehän te tahdo ryöstää meiltä tätä iloa?
PETÄJÄ: Kyllä, minä tahdon. — Salme: minä _käsken_, että menet nukkumaan.
SALME (katsoo häneen): Sinä käsket?
PETÄJÄ: Niin, minä teen sen, ellet ymmärrä sitä itsestäsi.
SALME: Ja ellen tottele sinua?
PETÄJÄ: Tottelet ainakin lääkäriä. Sillä nyt minä soitan hänelle. Hänen täytyy heti tulla tänne. (Menee nopeasti vasemmalle. Vaitiolo.)
SALME (arasti): Mahtaako hän tehdä sen todellakin?
LUCIFER: Luulen, että se on helpommin sanottu kuin tehty. — Elleivät minun laskuni aivan petä...
SALME: Kuinka niin? Tuo kuulostaa kovin salaperäiseltä.
LUCIFER: Ehkä minulla onkin syytä olla salaperäinen. Maljanne! (Katsoo merkitsevästi häneen. Vaitiolo. Petäjä palajaa vasemmalta.)
PETÄJÄ: Puhelinjohto lienee rikki. Minä en saa mitään vastausta keskusasemalta. — (Painaa sähkökellon nappulaa.) Viinuri voi mennä...
LUCIFER: Anteeksi, lähetin hänet juuri eräälle asialle.
PETÄJÄ (kärsimättömästi): Tottahan täällä lienee muuta palvelusväkeä. — Taikka: minä menen itse...
SALME: Sinä menet?
PETÄJÄ: Lääkäri asuu vain muutaman kivenheiton päässä tästä.
LUCIFER: On jo myöhäistä.
PETÄJÄ (häntä kuulematta): Minä tunnen hänet, hän nousee kyllä ylös, jos hän jo olisi ehtinyt mennä nukkumaankin. — (Aikoo perälle, palajaa.) Salme: vielä viimeisen kerran...
SALME: Jätä rauhaan minut!
PETÄJÄ: Kuten tahdot. (Pois nopeasti perälle. Vaitiolo. Lucifer nousee, istuu Salmen vierelle ja ottaa hänen kätensä. Salme välttää hänen katsettaan.)
LUCIFER: Katso minuun! — (Salme tottelee ehdottomasti.) Eihän sinua mikään vaivaa?
SALME: Ei.
LUCIFER: Hyvä. — (Kiertää hänet käsivarrellaan.) Siitä on kauan kuin me kaksi olemme näin tuttavallisesti jutelleet.
SALME (soinnuttomasti): On.
LUCIFER: Muistatko niitä aikoja vielä?
SALME: Muistan.
LUCIFER: Muistatko, kuinka poltit isäsi verstaan, eikä kenelläkään muulla kuin minulla ollut vihiä siitä?
SALME: Niin. Minä poltin.
LUCIFER: Oletko senjälkeen murhapolttanut mitään?
SALME (päätään pudistaen): En.
LUCIFER: Eikö sinun ole tehnyt mielikään?
SALME: Kyllä. Joskus.
LUCIFER: Hän ei tiedä mitään sinun salaisesta intohimostasi?
SALME: Hän?
LUCIFER: Tuo toinen, tarkoitan. — Sinä et ole puhunut siitä hänelle mitään? Hän ei ole arvannut sitä?
SALME (hitaasti): Ei.
LUCIFER: Siis hän ei tunne sinua ollenkaan? Hän pitää sinua aivan tavallisena, arkipäiväisenä ihmisenä?
SALME: Minä luulen niin.
LUCIFER (ylenkatseellisesti): Ja hän luulee muka olevansa taiteilija! — Valtiatar sinä olet, hävittävän ja kuluttavan tulen ikuinen jumaluus...
SALME: Niin.
LUCIFER: Luotu kypeniä kylvämään, veripunaisia liekkejä puhaltamaan...
SALME (vilkkaasti): Niin, niin.
LUCIFER: Ja hän tahtoo tehdä takkavalkean sinusta! — Mikä typeryys!
SALME: Takkavalkean?
LUCIFER: Hän tahtoo sinut vain kotiliedellä himmeästi helottamaan. — Onhan se rikos! Onhan se synti!
SALME (yksinkertaisesti): Hän sanoo, että on synti hävittää.
LUCIFER: Se poroporvari! — Niinkuin ei juuri tuhlaus, turmeleminen, hävittäminen olisi ihmisen suurin ilo!
SALME: Minulle se on ilo.
LUCIFER: Myöskin minulle. — Luonto hävittää joka hetki kokonaisia maailmoita. Miksi emme me ihmiset sitten?
SALME: Hän sanoo, että ihmisten tehtävä ei ole repiä, vaan rakentaa.
LUCIFER: Niinkuin voisi luoda hävittämättä, niinkuin voisi repiä rakentamatta! — Se arkiaivoinen, se sunnuntai-siveellinen pässinpää!
SALME (hiukan levottomasti): Hän on kuitenkin sangen hyvä minulle.
LUCIFER: Hahhah, ja hän luulee sillä sinut itseensä kiinnittävänsä! — (Äkkiä, tullen totiseksi.) Ja sinä: oletko sinäkin hyvä hänelle?
SALME: En. En kyllin hyvä.
LUCIFER: Siinäpä se! Olet oikein paha hänelle. Kiusaat häntä, teet hänen elämänsä sietämättömäksi.
SALME (katsoo hämmästyneenä häneen): Luuletko? Onko hän sanonut sinulle jotakin?
LUCIFER: Ei. Ja kuitenkin _on_ asia niin.
SALME: Voi olla.
LUCIFER: Katsopas! — Ja kuitenkin minä tiedän, kuinka hyvä _sinä_, ja juuri sinä yksin voit olla.
SALME: Hyvä sinulle, niin.
LUCIFER: Vaikka minä en ole koskaan sinulle mitään erikoista hyvyyttä osoittanut! Eikö se ole kovin ihmeellistä?
SALME (koruttomasti): En minä puolestani ole nähnyt mitään ihmeellistä siinä.
LUCIFER: Et, yhtä vähän kuin siinäkään, että olet paha hänelle. Tiedätkö, mitä se todistaa?
SALME: En tiedä, olenko paha hänelle. Minulla on vain aina hänen suhteensa paha omatunto.
LUCIFER: Häh? Paha omatunto? — Se todistaa vielä selvemmin kuin kaikki muu pahuutesi häntä kohtaan, ettet rakasta häntä.
SALME: Niinkö?
LUCIFER: Oikeilla rakastavaisilla on aina hyvä omatunto. — Sinä katsot minuun? Sinä et usko sitä?
SALME (eteensä tuijottaen): Minulla on lapsuudesta saakka ollut paha omatunto.
LUCIFER: Siksi, että sinä aina olet tahtonut peittää jotakin. Siksi, että sinä aina olet tahtonut esiintyä jonakin muuna.
SALME: Voi olla niin.
LUCIFER: Nyt sinulla ei ole paha omatunto?
SALME: Ei.
LUCIFER: Eikä ole ollut milloinkaan minun seurassani?
SALME (painaen päänsä hänen povelleen): Ei. Sinä olet ainoa, jonka luona minulla aina on ollut tyyntä ja turvallista.
LUCIFER: Tiedätkö, mistä se johtuu? Siitä, että minä olen ainoa, joka ymmärrän sinua, joka otan sinut sellaisena kuin olet, kaikkine, alastomimpinekin ominaisuuksinesi.
SALME (keimaillen): Millainen olen siis mielestäsi?
LUCIFER: Suloinen, hurmaava, päätä-pyörryttävä olento, joka voit tehdä tuokiosta ijäisyyden. — (Suutelee otsalle häntä.) Mutta sinun täytyy saada hävittää, paljon hävittää...
SALME: Niin, niin.
LUCIFER: Polttaa kokonaisia maailmoita. — Elämä on sairas, parantumattomasti sairas, Salme. On turhaa sitä paikata ja tohtoroida.
SALME: Eikö totta?
LUCIFER (nousee juhlallisesti): Minun tunnuslauseeni on: _mitä ei lääke paranna, rauta parantaa, mitä ei rauta paranna, tuli parantaa_.
SALME: Mikä suuri, mikä ihana tunnuslause! (Taputtaa käsiään.)
LUCIFER: Hyvä. Siispä tiedä, että aion sitä kohta toteuttaa, tuolla, joen toisella puolen.
SALME: Siellähän piti pian alkaa sinun ilotulituksesi.
LUCIFER (ylenkatseellisesti): Ilotulituksen? Kuka puhuu ilotulituksesta? — (Voimakkaasti.) Lakko alkaa siellä, suurlakko, vallankumous...
SALME: Vallankumous? Mitä kumotaan?
LUCIFER: Vanha maailma! Hänen maailmansa, jota Iisakin ja Jaakopin jumalaksi sanotaan. — Jo tällä hetkellä kiertävät sähköiset sanat kautta maan, salaiset kokoukset istuvat kaikkialla...
SALME: Kuinka jännittävää!
LUCIFER: Huomenna on suurlakko valmis. — Tiedätkö, mitä se merkitsee? Junaliike pysähtyy, laivaliike pysähtyy, sähkö sammuu...
SALME (huudahtaen): Se sammuu jo! Näetkö? Näetkö? (Sähkölamput himmenevät huoneessa ja sammuvat vihdoin kokonaan.)
LUCIFER: Liian varhain! Tämä voi tärvellä koko suunnitelman. — (Yrittää rientää vasemmalle, pysähtyy.) Unohdin, että puhelinjohdot ovat jo monesta kohden katkaistut.
SALME: Me jäämme pimeään! (Aikoo rientää perälle.)
LUCIFER: Kuunvalo riittää meille. — (Häntä pidättäen.) Sinä näet kädessäni tämän kynttilän. Se on sovittu merkki.
SALME: Kuinka?
LUCIFER (sytyttää kynttilän): Katso! — (Heiluttaa hitaasti kolmeen kertaan suuressa ympyrässä sitä.) Se on merkki siitä, että kaikki on hyvin ja ilotulitus voi alkaa...
SALME: Anna, anna siis merkki heille!
LUCIFER (hymyillen salaperäisesti): Minä en itse tee mitään. Minulla täytyy olla aina palvelijoita: käsiä, joita käytän, jalkoja, joita juoksutan.
SALME: Tahdot, että minä tekisin sen?
LUCIFER: Juuri niin, minun oikea, minun suuri, minun viisas tyttäreni! — (Kuiskien.) Samalla hetkellä leimahtaa tehtaan varastohuone tuleen...
SALME (katsoo jäykästi häneen): Entäpä minä en tottele sinua?
LUCIFER: Et tottele silloin omaa tahtoasi. — (Tarjoo kynttilää hänelle.) Ota kynttilä! Astu kynnykselle! Tuollainen pieni taikatemppu vaan...
PUNAINEN MIES: Kirje herra tirehtöörille. (Outo mies, punainen naamari kasvoillaan ilmestyy eteisen ovelle.)
LUCIFER: Odota! (Kiinnittää kynttilän pullon kaulaan ja vilkaisee nopeasti kirjeeseen.)
SALME: Jotakin tärkeää?
LUCIFER: Lue! (Ojentaa kirjeen hänelle.)
SALME: En ymmärrä. Se on salakirjoitusta.
LUCIFER: Ah! se on totta! — _Me_ käytämme sitä keskenämme.
SALME: Ketkä me?
LUCIFER: Me punaiset. — (Repäisee lehden muistikirjastaan ja ojentaa sen sanansaattajalle.) Vie!
PUNAINEN MIES: Minne?
LUCIFER: Sille, jolta sait kirjeen. — Hyvästi. (Punainen mies poistuu syvään kumartaen.)
SALME: Kuka hän oli?
LUCIFER: Minun käskyläisiäni.
SALME: Mitä seisoi kirjeessä?
LUCIFER (lukee): "Me olemme ilmiannetut. Sotaväkeä marssii tänne. Mitä on tehtävä?"
SALME: Ja sinä vastasit? — (Ylenkatseellisesti.) Sinä vastasit tietysti, että kaikki on toistaiseksi jätettävä?
LUCIFER (viekkaasti): Ja sinä? Miten olisit _sinä_ menetellyt minun sijassani?
SALME: Minä olisin antanut kapinan leimahtaa! Minä olisin vastannut, että sotaväki marssikoon! Minä olisin...
LUCIFER: No niin: minä olen vastannut valtiattareni mielen mukaan. (Laskee kätensä ivallisella kohteliaisuudella sydämelleen.)
SALME (vilpittömällä ihailulla): Minun herrani ja mestarini!
LUCIFER: Oletko nyt tyytyväinen minuun?
SALME: Suuri sinä olet, suuri pahassa, tarkoitan.
LUCIFER: Mikä on hyvä ja mikä on paha? Eikö ole parempi asettua niiden kummankin ulkopuolelle?
SALME: Alapuolelle, tarkoitat sinä? — (Nojaa raukeasti häneen.) Voit olla oikeassa. Jos ei kerran voi nousta niiden yläpuolelle...
LUCIFER: Vain jumalilla on voimaa siihen.
SALME (kuin unessa): ... silloin on paras painua pohjavesiin.
LUCIFER: Niin. Ei kukaan tahdo jäädä ijäkseen aaltojen ajeltavaksi.
SALME: Ei. — (Aukaisee äkkiä silmänsä, irtautuu hänestä ja katsoo terävästi häneen.) _Nyt menen minä ja ilmiannan sinut_.
LUCIFER: Kenelle? Mistä?
SALME: Työväelle: siitä, että olet pettänyt heidät. Sitten sotaväelle, jonka sinä myös olet pettänyt.
LUCIFER (nyökäyytäen olkapäitään): Sinä olet hullu!
SALME: En, vaan viisaampi kuin luuletkaan. (Tuijottaa eteensä. Kuin itsekseen.) He ovat hulluja. Niin, nyt näen päivänselvästi sen... Nehän kaksi kuuluvat yhteen.
LUCIFER: Ketkä kaksi?
SALME: Työväki ja sotaväki. Sinä yksin erotat heidät. Sinä yksin estät heitä yhtymästä.
LUCIFER (välinpitämättömästi): Paras, että he toisensa tuhoavat.
SALME: Miksi tekevät he sen? — (Kääntää hitaasti silmänsä Luciferiin.) Siksi, että _sinä_ yllytät heitä!
LUCIFER: He itse tahtovat niin.
SALME: Mutta sehän _on_ mielipuolisuutta. — Miksi he tahtovat? Miksi he eivät tee liittoa keskenään ja nouse sinua vastaan?
LUCIFER (hymyillen): Juuri siksi on paras pitää heidät erillään.
SALME: Mutta _jos_ he yhtyisivät? Mitä silloin tapahtuisi?
LUCIFER: Silloin alkaisi maan päällä tuhatvuotinen valtakunta.
SALME (päätään nyykähyttäen): Ja siksi petät sinä heitä molempia. — (Jälleen itseensä vajoten.) _Sen_ minä ymmärrän. Mutta että he antavat pettää itsensä...
LUCIFER: Jätä jo tuo!
SALME: Sinä ajattelet: Jos kapina onnistuu, asetun minä työväen puolelle. Jos se taas epäonnistuu...
LUCIFER (viekkaasti): Tämä kapina ainakin oli jo ennen syntymäänsä epäonnistunut.
SALME: ... silloin olet sinä jälleen esivallan uskollisin alammainen. — (Kääntää katseensa hitaasti häneen.) Tiedän, kuka olet. Olet molempien palveluksessa, kuulut kumpaankin järjestöön.
LUCIFER: Kenen palveluksessa? Mihin järjestöön? — Sinä hourit.
SALME (katsoo kiinteästi häneen): Sekä heihin, jotka toimeenpanevat salaliittoja, että heihin, joiden asia on tukahduttaa ja ilmiantaa niitä.
LUCIFER: Pah! Ponnistat suotta aivojasi. (Tekee torjuvan liikkeen kädellään.)
SALME: Tunnusta, että puhun totta. Tunnusta...
LUCIFER: Ei ole aikaa enää. — (Katsoo kelloaan.) Sekunnit rientävät, meidän on nyt merkki annettava.
SALME (hitaasti): Voin antaa merkin, jos sanot ensin täyden totuuden minulle. — Sinä ilmiannoit heidät?
LUCIFER: Esivalta on koko ajan tiennyt heidän hankkeistaan.
SALME: Sinun kauttasi?
LUCIFER (hymyillen): Kuulun vallankumouksellisten pääkomiteaan.
SALME: Mutta sinä olet myös valtiollisen salapoliisin palveluksessa?
LUCIFER: Teen palveluksia jokaiselle, joka vaan pyytää apuani.
SALME (päätään nyykähyttäen): Sen ymmärrän. — Mitä nyt aiot?
LUCIFER: Odotan asioiden kehittymistä.
SALME: Siellä vuotaa verta tänä yönä?
LUCIFER: Mikään ei ole sen uskottavampaa.
SALME: Itse et aio ottaa osaa taisteluun?
LUCIFER (hymyillen): En. Täytyy olla myös syrjästä-katsojia.
SALME: Vaikka olet asian alkuunpanija?
LUCIFER: Sota ei yhtä kaipaa. Ja sodassa kuulun minä aina pääesikuntaan.
SALME (päätään nyykähyttäen): Senkin ymmärrän. — Olet sangen avomielinen minua kohtaan.
LUCIFER: Koska vaadit sitä. — (Katsoo kelloaan.) Mutta nyt on sinun merkki annettava.
SALME: Teen sen, koska en voi jättää sitä tekemättä. (Menee verannan ovelle. Kello seinällä lyö kaksitoista. Salme piirtää koneellisesti kolme ympyrää ilmassa kynttilällä. _Joukko outoja miehiä_, mustat naamarit silmillään, on ilmestynyt eteisen ovelle. Lucifer menee, vaihtaa pari sanaa kuiskaten heidän kanssaan ja osoittaa Salmea.)
LUCIFER: _Siinä rikollinen!_ (Mustat miehet nyykäyttävät päätään hyväksyvästi.)
SALME (käännähtäen): En! (Pudottaa kynttilän kädestään, Pakenee oikealle etualalle, ilotulitus syttyy oikealla.)
LUCIFER: Hän on meidän!
SALME: Ei, ei!
MUSTAT MIEHET (hyväksyvästi mutisten): Meidän.
LUCIFER: Meitä tarvitaan nyt toisaalla. Tulemme ennen aamunkoittoa ja otamme sinut.
SALME (kirkaisten): Ah! (Vaipuu maahan.)
Esirippu.
KOLMAS NÄYTÖS.
_Salme_ sohvalla lepää taintuneena. _Petäjä_ istuu tuolilla hänen pääpuolessaan ja koettaa virvoitella eloon häntä. Punaiset liekit oikealta valaisevat näyttämöä.
SALME (ponnahtaen istualleen): Missä olen?
PETÄJÄ: Olet hyvässä turvassa. Minä se olen.
SALME: Reino! Miksi jätit minut?
PETÄJÄ: Muistanet, että menin lääkäriä etsimään.
SALME: Niin, niin.
PETÄJÄ: Hän oli sairasmatkalla. Juttelin vain hetken hänen vaimonsa kanssa. Tulen takaisin, löydän sinut lattialta taintuneena.
SALME (katsoen ympärilleen): Onko ... _hän_ ... poissa?
PETÄJÄ: Kuka?
SALME: Hän ... tuo toinen.
PETÄJÄ: Ilotulittaja?
SALME (vavisten): Pimeyden ruhtinas hän on.
PETÄJÄ: Varmaan on hänessä jotakin salaperäistä. — Kuulin tohtorilassa, että hän on jonkun aikaa maleksinut näillä tienoin. Eikä kukaan tiedä, mitä hänellä on oikein mielessään.
SALME: Minä tiedän. — (Kuumeentapaisesti.) Hän toimeenpanee salaliittoja...
PETÄJÄ: Niinkö?
SALME: ... ja ilmiantaa ne. Hän hävittää, mitä muut rakentavat. Hänen tunnuslauseensa on...
PETÄJÄ (rauhoittaen): Etköhän nyt väsytä itseäsi puhumalla?
SALME: En ollenkaan. Olen aivan terve. — (Peittää silmänsä.) Eikö tämä ilotulitus lopu milloinkaan?
PETÄJÄ: En tiedä, teenkö oikein sen sinulle sanoessani. On tapahtunut hirveä onnettomuus.
SALME (katsoo kauhistuneena häneen): Onnettomuus?
PETÄJÄ: Tehdas palaa. Sotaväkeä on saapunut läheiseltä leiripaikalta sitä sammuttamaan.
SALME: Minä sen poltin! (Putoaa nopeasti päänalaiselleen.)
PETÄJÄ: Sinä! Ethän ole liikkunut tästä hotellista. — Epäilemättä on sattunut joku tapaturma ilotulituksen yhteydessä.
SALME (epätoivoisesti): Turmio on tapahtunut! Murhapoltto on tapahtunut!
PETÄJÄ: Miksi aina pahinta ajatella? — Tosin kuuluu tehtaan työväki olleen jo jonkun aikaa sangen kiihdyksissä...
SALME: Siinäpä se! _Hän_ on kiihoittanut heitä.
PETÄJÄ (kuin itsekseen): ... joten _voisi_ olla kysymyksessä myös murhapoltto. — (Haihduttaen pois ne ajatuksensa.) Mutta tuo toinen selitys on luonnollisempi. On tarvittu vain joku satunnaisuus, joku tilapäinen huolimattomuus...
SALME: Minä tiedän, kuinka asia on, minä _tiedän_.
PETÄJÄ: Kuinka sen voisit tietää? Jos asiassa on jotakin epäilyttävää, kuten arvelet, on pikainen poliisitutkinto sen kyllä selvittävä.
SALME (kohoten kyynärpäänsä varaan): Poliisitutkinto? — Onko vangittu ketään?
PETÄJÄ: Enhän minä ole ollut siellä? Mutta jos asia kiinnittää siinä määrin sinun mieltäsi...
SALME (väsyneesti): Ei, ei. Tulin vain sellaista ajatelleeksi. — (Äkkiä.) Eihän päivä koita vielä? (Kohoaa istumaan.)
PETÄJÄ (katsoo kelloaan): Lie vielä hyvä puolituntinen aamun valkenemiseen. Mutta miksi sitä kysyt?
SALME: Ilman vain. Minulla on siis vielä hiukan aikaa levähtää. (Kallistuu takaisin sohvalle.)
PETÄJÄ: Tietysti sinulla on. Sinä olet vain väsynyt etkä muuta. — (Peitellen häntä.) Tahdotko, että tuon lisää päänalaista sinulle?
SALME: Kiitos, minun on hyvä näin. Jospa vain voisit verhota tuon ikkunan!
PETÄJÄ (laskee verhot alas): Ei, se ei auta mitään. Tulenkajastus tunkee läpi verhojenkin.
SALME: On jo parempi. — (Ojentaa kätensä hänelle.) Ja olethan sinä täällä. Minä voin nyt uinahtaa turvallisesti.
PETÄJÄ: Nuku, nuku! (Pitää jonkun aikaa kätensä hänen otsallaan. Etääntyy hänestä, tulee keskinäyttämölle. _Iivari_ juoksee kiireesti sisälle vasemmalta.)
IIVARI: Tulipalo! Tulipalo!
PETÄJÄ: Sht! Hiljaa! Täällä on sairas.
ILARI: Tulipalo! Tehdas palaa! (Aikoo juosta perälle.)
PETÄJÄ (tarttuen hänen kaulukseensa): Idiootti! Eihän se tänne tule! — Missä olet ollut muuten? Olen turhaan soittanut sinua.
IIVARI: Minä menin makuulle.
PETÄJÄ (ankarasti): Kenen luvalla?
IIVARI: Hän, tirehtööri, lupasi. Ja hän antoi myös hyvät juomarahat minulle.
PETÄJÄ: Se ei kuulu minulle. — Eikö täällä ole muuta palvelusväkeä? Mikä lemmon paikka tämä on oikeastaan?
IIVARI: Kaikki ovat tehtaalla, illallistarjoilua hoitamassa. — Onko herrasväki tarvinnut jotakin?
PETÄJÄ: Me? Me olemme kaiken aikaa tarvinneet jotakin. — (Hieroo otsaansa.) Mutta mitä? Minun pääni on kuin poissa paikoiltaan...
IIVARI (nokkelasti): Vähän pulveria apteekista. Minä juoksen kyllä noutamaan.
PETÄJÄ: Se voisi tehdä hyvää.
IIVARI: Herrat kysyvät sellaista aina aamupuhteella. — Mitä minä otan sitten?
PETÄJÄ: Minä kirjoitan. — (Repäisee lehden muistikirjastaan, kirjoittaa ja ojentaa sen hänelle.) Se on totta. Sinulle pitää olla vähän pikkurahaa...
IIVARI: Ei tarvitse. Minulla on kyllä itselläni. (Heläyttää rahoja taskussaan.)
PETÄJÄ: Hyvä, hyvä. Mitä odotat siis?
IIVARI (varovasti): Minä olisin vain kysynyt, olisiko niillä pulvereilla kiire?
PETÄJÄ: Kuinka niin?
IIVARI: Olisin samalla pistäytynyt tuolla joen toisella puolen.
PETÄJÄ: Tehtaalla? Tulipaloa katsomassa?