Part 5

Hän olisi viipymättä osannut selittää vaikkapa puuttuvan välimuodon. Nimittäin sen ihmisen ja apinan välimuodon, joka tiedemiehille on tuottanut niin suunnatonta päänvaivaa heidän selitellessään ihmissuvun kehitystä apinasta meiksi. Hänelle se olisi ollut leikintekoa. Hän oli kaikkitietävä eikä ikinä ollut väärässä. Hän oli viisaampi kuin almanakka ja tietosanakirja yhteensä. Hän oli paaviakin erehtymättömämpi. Erityisesti ja nimenomaan hän esiintyi asiantuntijana urheilun alalla. Itse hän ei urheillut, mutta saattoi jaaritella tuntikausia Myyrän heittotekniikasta, Hanneksen koivista, olkavarsiväännöistä, jääpallopelin ja vesipallopelin sääntöjen kiistakysymyksistä, kutterien luokittelusta, mäyräkoirien ajokoiraominaisuuksista ja ajokoirien mäyräkoiraominaisuuksista, pistelaskutavoista, mäenlaskutavattomuuksista — lyhyesti sanoen kaikesta, mikä hituisenkin urheilulle hajahtaa, kukkotappelut, Müllerin järjestelmä lapsille ja etelänaparetket mukaan luettuina.

Olisihan tuota jaksanut kuunnella, jos siitä edes olisi viisastunut, mutta siitä päinvastoin tylsistyi, sillä minäkin, joka en urheilusta ymmärrä hölynpölyä, käsitin, että hän laverteli silkkaa pötyä. Jos joskus huomasin hänen ilmeisesti olevan väärässä ja huomautin hänelle siitä, hukutti hän vastaväitteeni vastustamattomaan ammattisanojen tulvaan, ivasi murhaavan myrkyllisestä tietämättömyyttäni, pisteli minua kymmenillä sukkeluuksilla typeristä maallikoista, nujersi minut sekunneilla, senttimetreillä ja ulkomaisten kuuluisuuksien nimillä, vyörytti päälleni kokonaisia puhevuoria, joten nitistettynä siipirikkona sain vetääntyä sanasodasta.

Hänen tuhoisa lörpöttelynsä alkoi ajanpitkään käydä hermojeni terveydelle vaaralliseksi, mutta mahdotonta oli päästä hänestä erille. Lukitsin oven, enkä päästänyt häntä sisään. Hän hankki itselleen väärän avaimen ja tuli vain. Olisin heittänyt hänet ulos, mutta, surkeata kyllä, hän oli minua paljon vahvempi.

Kerran ostin 1/4 kg mitä ilettävämmäntuoksuista piipputupakkaa ja koetin savustaa hänet ulos huoneestani. Puolen tunnin kuluttua lienee, paitsi minua, koko 5-kerroksisen talon asujamisto alkanut tuntea pahoinvoinnin oireita. Kolmen neljännestunnin kuluttua hän veti piipun taskustaan ja yhtyi polttamiseen. Minuuttia myöhemmin minut oli savustettu ulos huoneestani.

Toivottomana aloin jo kuljeskella lähiseuduilla katselemassa paikkaa, mihin olisi sopiva kaivautua maahan; kyselin rautakaupoista piikkilankojen hintaa; urkin apteekkilaisilta myrkyllisten kaasujen kokoonpanoa ja aprikoin, miten ovelimmin saisin kähvelletyksi joitakuita kiloja dynamiittia.

Edellämainittu savustamisyritys kuitenkin johti mieleeni pelastavan tuuman. Hän oli voittanut minut omalla pahanhajuisella tupakallani, enkö minä saattaisi voittaa häntä hänen omalla hölynpölyn lavertelullaan?

Olisi kuitenkin ollut uhkarohkeata lähteä valmistautumatta taisteluun. Alkoi viikon kestävä uuttera treenaus. Ruokajärjestyksellä on kaikessa harjoittelussa tärkeä sija. Pääasiallisimpana ruokalajinani olivat sitkeät pihvit, joita nautin kehittääkseni ja voimistaakseni leukalihaksiani. Ruoka-aikojen lomissa käytin samaan tarkoitukseen purukumia. Käytännössä harjoittelin liukaskielisyyttä m.m. kuljeskellen juutalaiskaupasta toiseen vaatteita tinkien. Tietopuolisesti varustauduin lukemalla Urheilulehden vanhoja vuosikertoja, Tietosanakirjaa, Egyptiläis-kaldealais-mesopotamialaisen unikirjan, Kodin keittokirjan, Cleo de Meroden uhrin, Englantiiais-suomalaisen taskusanakirjan, Tuukkalan tappelun, Pientenlasten hoidon, Eläinsuojelusyhdistyksen vuosikertomuksen, Filosofian alkeet ja Apulannoituksen hyödyn.

Arvelin olevani kypsynyt.

— Makkonen on kuollut, lausuin surumielisesti hänelle tervehdykseksi.

— Mikä Makkonen?

Makkonen oli minun keksimäni olematon henkilö, mutta sitä en tietysti hänelle sanonut, vaan huudahdin ihmettelystä väräjävin äänin.

— Mikä Makkonen! Sinä olet tajuavinasi jotakin urheilusta, etkä tiedä mitään Makkosesta! Kuka livisti Suomen ennätyksen 1,500 metrillä heinäkuun 3 p:nä 1901, vaikka tulosta sattuneesta syystä ei virallisesti hyväksytty? Kuka? Kuka sai 1 palkinnon kaikilla matkoilla sadan metrin juoksusta hamaan 10,000 metrin juoksuun Kuopion suurilla urheilujuhlilla 1903? Kuka! Kuka muu kuin ilmiömäinen, ei ainoastaan monipuolinen vaan lukemattomanpuolinen Makkonen, Hannes Kolehmaisen edeltäjä ja ennustähti, joka sitäpaitsi kaiken muun lisäksi samoilla urheilujuhlilla sai uimahyppykilpailuissa toisen palkinnon puolitoistakierroksisessa ponnahdushypyssä kankealta notkulaudalta ja seuraavana talvena maaliskuussa pidetyissä ampumamestaruus-kilpailuissa Helsingissä saavutti normaalimaksimipistemääräminimin erikoisluokkasarjasavikukko... tuota — savikyyhkysammunnassa! Kuka siihen aikaan olisi vetänyt vertoja Makkoselle monipuolisuusjuoksukeskiarvomääräsaavutuksissa?! — Englantilaiset Waterboks ja Stanley, amerikkalaiset Materwell, Platt Abrahams, Sackwille ja Macpherson, intiaani Tenawamaku ja hottentotti Watatata. Siinä kaikki! — Ja sinä! Sinä ikilikisattuinen kuorituore lantunnaatin epäpuolikkaan lukupuoli saparokeikku! Tule, tule, tule, mennäänpäs sinulle pieni hameheitale ostamaan ja nappikengät ja parasolli ja mene sitten treenaamaan espiskeikistelyä ja katukivisipsutussilittelyä, sinä urheiluoraakkeli, joka kaikkiviisauskypsyysyltäkylläisyydessäsi et tiedä, mikä mies oli Makkonen! Koo Jii Makkonen!! Hah hah hah haa!

— Ole virnistelemättä! Tietysti minä Makkosen tunnen. Minä... niin, aivan oikein... minä olen nähnyt hänen juoksevankin. Kerrassaan ihana tyyli, ihan silmiä hivelevä, suurenmoinen! Tuli niin odottamatta tämä surusanoma. En osannut oikein aavistaakaan, että hänestä oli kysymys. Hänhän on viime aikoina ollut niin reipas.

— Makkonen viime aikoina reipas! Hah hah haa. Hänen lähimmät omaisensa — kaksi sisarentytärtä, miniän mies, äitipuoli ja ottotytär, ovat jo 7 kuukautta joka hetki odottaneet hänen loppuaan. Hänellä oli aluksi paikallinen hermosolukeskusepäjohtuma, joka johti johtohermojohtojen johtoisuusjohtavaisuuden johtamattomuuteen, ja siitä johtui hänen toivoton tilansa.

— Enhän minä tarkoittanut ihan viime viime aikoja, vaan vuotta tai paria sitten. Silloin hän muistaakseni Hämeenlinnassa...

— Hämeenlinnassa! Miksei Honolulussa tai Malabari-saarilla tai Ovambomaalla tai Damaskoksessä? Yritätkö sinä puhua urheilusta, sinä, joka et näy tietävän asioista hyttysen aivastuksen enteen vertaa. Hämeenlinnassa! Makkonenhan matkusti Amerikkaan jo kymmenen vuotta sitten ja otti heti osaa suuriin Oregon-Manhattan of U.S.A. kilpailuihin ja antoi selkään kuuluisalle William Pumperille puolentoista mailin matkalla 1,5 sekuntia. 1,320 yardin matkalla hän sai selkään William Pumperin nuoremmalta veljeltä John Pumperilta 5/6 sekuntia. 400 yardin matkalla hän voitti pelätyn neekerin Harry Butlerin, mutta jäi puolen jalanmittaa jälkeen italialaisesta Bembo Grazzinista, joka silloin oli loistokunnossaan ja juoksi matkan 48,2:ssa. Heti seuraavana päivänä hän Office Hallissa paini Chicagon mestarin Bill Cockinsin kanssa ja katkaisi vasemman sääriluunsa. Seuraavana vuonna...

— Ah, kyllähän minä nuo asiat tiedän ja tunnen Makkosen ansiot paremmin kuin sinä, joka, et osaa erottaa pointeria setteristä, etkä mittanauhaa maalinauhasta!

Hän oli hermostunut. Minä hikoilin, mutta en jättänyt kesken, vaan aloitin uuden rynnäkön.

— Maalinauhasta! Pyh, maalinauha alkaa jo olla vanhentunut käsite. Sen aika on tullut väistyä elektromagnetomomentanikonduktorisilmänräpäyslopputulosvarmuusmittaajan tieltä. Sitähän on jo toista vuotta käytetty kaikissa ulkomaiden suurkilpailuissa — sinä et tietysti tiedä mitään sellaisesta!

— Mi-minäkö... tietysti. Muistan nähneenikin pienoiskoossa Tahkon luona.

— Sehän on hauskaa. No, minkälainen vehje se sitten oli?

— Se... sekö — — — I-ihan tavallinen. Toisessa päässä nappula ja toisessa päässä — — — myös — — — na-nappula.

— Toisessa päässä! Hah hah! Eihän siinä ole toista päätä ollenkaan, se on pyöreä, hah hah haa! Siinä on tavallinen yksinkertainen konduktori ja konduktori-immensialisentrifugaalikeskus, jonka ympäri kaksi magneettia — eteläelektromagneetti ja pohjoiselektromagneetti pyörivät vallan riivatusti synnyttäen y-säteitä. Maaliviivalla on positivisella sähköllä kyllästytetty y-sädeheijastin...

— Kyllä minä tuon kaiken tiedän! Ja kun sitten juoksija tulee, niin tietysti sähkövirta...

— Virta!! Ettäkö mukamas virta! Ja kun esim. ravikilpailuissa hevonen juoksisi maaliin, niin siitä kai siten samalla tulisi virtahevonen! Äijäparka, äijäparka, ei siinä sähkövirtaa käytetä, vaan y-säteilyn isolatorinen äkkikatkaisu saa kaiken aikaan. — Tiedätkö muuten, minkätähden maailmankuulu Charles Pemberton (tietysti keksitty!), joka otti osaa Antwerpenin olympialaisiin kisoihin, ei lähtenyt siellä juoksemaan 5,000 metrin matkaa?

— Mitäs tuollaisista pikkuasioista... Muistan lukeneeni sanomalehdistä, että hän oli nyrjäyttänyt nilkkansa tai... mutta oikea syy oli tietysti se, että hän tiesi joutuvansa Backmanin ja Nurmen rinnalla häviölle. Minähän heti vakuutin kaikille nähtyäni sanomalehdistä, että Pemberton oli mukana: Kyllä Pemberton saa tällä kertaa vanavedessä lönkyttää! Ja kuinkas kävi? Ei uskaltanut edes...

— Hih hih hih hih höh höh huh hah haa! Pemberton on maailmankuulu ainoastaan urheiluaatteen harrastajana ja kansainvälisen Olympialaistoimikunnan jäsenenä. Hän otti osaa Antwerpenin olympialaisiin palkintotuomarina. Hän ei juossut 5,000 metriä, sillä hän ei koskaan eläissään ollut kilpaa juossut ylimalkaan mitään matkaa — hän painoi siihen aikaan 127 kiloa ja 300 gr ilman vaatteita — hah hah! Lähdepäs laatimaan urheilutietosanakirjaa, sinä urheiluviisauslähde!

Hän huomasi olevansa auttamattomasti satimessa. Menettäneenä sanansa mahdin hän istui hervottomana, puolipyörryksiin valehdeltuna. Käytin hänen hervottomuuttaan hyväkseni ja heitin lopultakin hänet ulos. Hän ei ainakaan toistaiseksi ole tullut takaisin.

Sisäänkäynti ja uloskäynti eli Suomen kansan lukutaito.

Lihava herrasmies ja laiha herrasmies aseman odotussalissa.

_Lihava_: Saanko tarjota sikarin?

_Laiha_: Kiitos, kiitos, kiitos.

_Lihava_: Niin, kuten sanoin, Suomen kansa ei osaa lukea, se on vailla alkeellisinta lukutaitoa.

_Laiha_: No, no, mutta, hm, jaah — —

_Lihava_: Myönnettäköön, että se on pakosta, pakosta ja väkisin on oppinut lukemaan aapista ja katkismusta ja kirjoja. Korkeampaakin sivistystä tarjoavia kirjoja.

_Laiha_: Jaa. Jahah.

_Lihava_: Mutta se ei osaa lukea sellaista, mikä on välttämätöntä kulttuuriyhteiskunnassa elävien ihmisten kanssakäymisen tekemiseksi siedettäväksi, sellaista, mikä jalostaa tavat ja käyttäytymisen, suuntaa typeryyden, itsekkyyden ja piittaamattomuuden oikeille urille, ohjaavana luo järjestystä julkiseen elämään.

_Laiha_: Niin, niin, juu.

_Lihava_: Minä tarkoitan julkisten kehoitusten ja osviittain lukemista. Niitä ei osata lukea. Ei viitsitä. Ei tahdota. Se on itsepäisyyttä. Sitä siunattua suomalaista itsepäisyyttä!

_Laiha_: Juu, sitä. Sitä, juu.

_Lihava_: Jos yleisömme näkee taulun: älä sylje lattialle, niin se sylkee lattialle. Jos se näkee kysymyksen: Oletteko unohtaneet jotakin? niin se unohtaa jotakin.

_Laiha_: Juu.

_Lihava_: Katsokaa nyt tuossakin! Tähän odotussaliin johtaa useita ovia. Toisten yläpuolella on suurin kirjaimin maalattu kyltti: Sisäänkäynti ja toisten yläpuolella Uloskäynti.

_Laiha_: Jaa, jahah.

_Lihava_: Ja katsokaahan nyt! Katsokaa, tuhannen turkasta, eivätkö ihmiset ryntää ovista aivan miten sattuu. Ulos sisäänkäytävästä ja sisään uloskäytävästä. Tuossa pyrkii suuri joukko siivoja ihannekansalaisia sisään sisäänkäytävästä, mutta tuo suuri miehenrehvana tuppaa siitä samalla ulos kuorma matkatavaroita mukanaan ja työntää takaperin nuo oikeasta ovesta pyrkijät. Työntää takaperin, tuo lurjus, ja toiset saavat perääntyä ja tehdä tilaa!

_Laiha_: Jaa-a.

_Lihava_: Ja toisilla ovilla sama peli. Pentele. Minua raivostuttaa tuo tuollainen härkäpäisyys. Tuo sivistymätön sokeus. Kun eivät osaa lukea selviä osviittoja, olisi heidät johdettava oikeaan tavalla, joka tuntuisi!

_Laiha_: Juu.

_Lihava_: Oikein nahassa.

_Laiha_: Nahassa, jaa.

_Lihava_: Noihin oviinkin esimerkiksi sellaiset laitteet, että paiskaisivat oven päin kuonoa, jos yrittäisivät väärästä ovesta. Lennättäisi selälleen ja iskisi hampaat suusta. Totta totisesti seuraavalla kerralla osaisi ja muistaisi lukea osviitat ja kehoitukset.

_Laiha_: Heh, heh!

_Lihava_: Hah, hah!

_Asemamies_: Täällä ei saa tupakoida!

_Lihava_: Ohoh. Miksei saa? Kuka sen kieltää! Kyllä saa!

_Asemamies_: Eikö teillä ole silmät päässänne! Katsokaa taulua tuossa nokkanne edessä: Tupakan poltto on täällä kielletty. Ettekö osaa lukea?

_Lihava_: Millä tavalla te uskallatte puhutella yleisöä! Tämähän on suorastaan kuulumatonta röyhkeyttä! Tästä on valitettava asemapäällikölle! Täällä maassa ei osata käyttäytyä! Kyllä minä näytän! Valitan heti asemapäällikölle. Paikalla!

_Laiha_: Juu, höh, häh, mokoma! Heh!

Joulumarkkinat.

Joulu on suuri rauhan juhla. Senvuoksi ihmiset koettavat viettää sitä mahdollisimman rauhattomasti. Tietysti. Niitä varten, joille silloin ei muuten tarjoudu tilaisuutta tappelemiseen ja muuhun rauhattomuuteen, on järjestetty n.s. joulumarkkinat. Joulumarkkinain päätarkoituksena on n.s. joululahjain ostaminen. Kaikki koettavat tällöin kilvan saattaa itsensä vararikon partaalle ostamalla toisille tavaroita, joita nämä eivät tarvitse.

Nuori mies syöksyi jouluaaton aattona luokseni läähättäen, hikisenä ja silmät pyörien päässä.

— Auta minua! voihki hän esittäen sarjan kaikennäköisiä toivottomuuden sekä sisäisiä että ulkonaisia merkkejä, jopa näyttäen aikovan kieritellä permannolla — mistä hänet ajoissa estin.

— En koskaan hylkää ystävää hädässä, lausuin minä väräjävällä äänellä, oman jalomielisyyteni liikuttamana tuntien kyynelten kohoavan silmiini. — Ryömi tuonne pesukaappiin!

— Pesu... mitä minä pesukaapissasi?

— Sieltä ne eivät sinua löydä. Ryömi pian, ennenkuin ne saapuvat!

— Mitkä?

— Takaa-ajajasi. Ah, ystävä parka, näenhän toki, että olet tehnyt murhan. En tahdo kysellä syitä enkä vaikuttimia. Uskon, että ne ovat olleet painavat.

— Murhannut! Hullu! Tulin vain pyytämään neuvoja.

— Minusta vain siltä näytti. Joku onkin siis yrittänyt murhata sinut?

— Olen ollut jouluostoksilla 5 tuntia yhtämittaa. Olen menehtymäisilläni ja epätoivoissani. En ole keksinyt yhtään mitään!

— Mitä sinun pitäisi keksiä?

— Lahja, sopiva joululahja. Oh!

— Kenelle?

— Hänelle, tietysti.

— Kuka on hän?

— Nauta!

— Osta rehukakku, apeämpäri tai selkäloimi tai...

— Älä yritä mauttomia sukkeluuksia, tiedät hyvin, että naudalla tarkoitin itseäsi. Yhtä hyvin tiedät ketä tarkoitan hänellä.

— Onko hänellä omat hiukset ja hampaat?

— Roisto!

— Osta kampa tai hammasharja.

— Hyvästi. En jaksa kuunnella julkeuksiasi!

— Tietysti, tietysti olen julkea, koska uskallan ehdottaa kapineita, joita hän tiettävästi todella tarvitsee, mikäli tiedonantosi ovat oikeat. Tietysti jokainen on julkea, joka tahtoo antaa ihmisille lahjan, jota todella voivat käyttää hyödykseen. Osta kirahvi! Sellaisen ehkä saa Hampurin eläintieteellisestä puutarhasta jälkivaatimuksella. Se on aivan ihanteellinen joululahja. Se täyttää kaikki vaatimukset. Se on tarumaisen kallishintainen, mahdollisimman hankala ja hyödytön omistajalleen — se ei kuulemma kelpaa edes syötäväksi... no, no, älä lyö! Taivaan nimessä, älä lyö!

Kostoonsa sortunut.

Tämä tapahtui isänmaassamme, ei aivan kaukaisessa tulevaisuudessa. Postilaitos oli tunnettuun tapaan yhä ripeästi jatkanut postimaksujen korottamista.

Kelmeä kuu paistoi luoden ilmaiseksi valoaan öisen kaupungin autioille kaduille. Huolellisesti viittaansa kääriytyneenä ja arasti ympärilleen vilkuillen hiipi mustapartainen mies talojen seinävierustoita myöten tarkasti koettaen pysyä varjossa.

Paitsi häntä ei yhtäkään elävää olentoa ollut näkyvissä, säikähtänyt rotta vain nopeasti katosi pimeään kellarinaukkoon henkilökohtaista turvallisuuttaan ja yksilöllistä koskemattomuuttaan silmälläpitäen.

Mustapartainen mies hiipi edelleen, kunnes saapui postilaatikon luo. Vapisevin käsin hän pyyhkäisi sammalta laatikon aukon yltä, otti povestaan kirjeen, pudotti sen laatikkoon ja poistui senjälkeen kiireesti kuin näkymättömien henkien takaa-ajamana.

Hänen tekonsa ei kuitenkaan pysynyt salassa. Kohtalo oli toisin määrännyt. Ikkunastaan oli hänet nähnyt muuan nuoruuden kukoistuksensa sivuuttanut nainen. Ja seuraavana päivänä klo 11.35 ap. tiesi koko kaupunki, että mustapartainen mies oli pudottanut postilaatikkoon kirjeen, ehkäpä useampiakin.

Tuhatlukuinen kansanjoukko piiritti mustapartaisen miehen asunnon. Tuhannet tahtoivat häntä tavata, häntä, joka oli niin rikas, että vielä saattoi lähettää kirjeitä postissa.

Hänen puheilleen tunki laumoittain armonanojia sekä tavallisia että erikoisempia. Hänen kouriinsa työnnettiin 325 listaa, 14 väärinymmärrettyä keksijää yritti surmata hänet sanarikkailla esitelmillään, kaikki hänen sukulaisensa tunsivat hänet uudelleen ja yrittivät tukehduttaa hänet hellyydenosoituksillaan, romahtavat osakeyhtiöt tyrkyttelivät hänelle erinomaisia osakkeitaan, verotuslautakunnat uhkasivat raastaa hänet kuritushuoneeseen törkeästä petkutuksesta ja tosiasiain salaamisesta, toivonsa menettäneet karhut ilmestyivät uudelleen, naimatarjouksia sateli — — — Poliisin avulla hän 3 tuntia kestäneen raivoisan mellakan jälkeen sai asuntonsa tyhjennettyä ja ovensa suljettua. Hänen musta partansa oli muuttunut lumivalkeaksi.

5 minuutin kuluttua raivostunut kansanjoukko löi hänen ovensa säpäleiksi ja tunkeutui uudelleen sisään. Joukossa oli' nyt hänen avioeronnut vaimonsakin, joka oli karannut hänen luotaan köyhyyden tähden.

Ent. mustapartainen mies silloin parkaisi sydäntävihlovasti, syöksyi kylpyhuoneeseen ja hukuttautui ammeeseen.

Hän kuoli oman kostonsa uhrina. Kirje, jonka hän oli lähettänyt, oli näet frankkeeraamaton ja hän oli osoittanut sen pahimmalle vihamiehelleen, jotta tämä siitä saisi suorittaa puuttuvan postimaksun kaksinkertaisena ja tekisi vararikon.

Pörssikeinottelija.

3-näytöksinen futuristinen näytelmä.

Esipuhe.

Tämä näytelmä on hyvä. Kaikki uudenaikaiset näytelmät ovat hyviä tekijäinsä mielestä. Yleisön mielipide ei meitä liikuta.

Tämä näytelmä on nimittäin nykyaikainen näytelmä. Nykyaikaisen futuristisen näytelmän on yleensä annettava palttua kaikelle ja varsinkin järjelle. Ainoastaan tunnelma on kaikki kaikessa.

Henkilöt:

Pörssikeinottelija. Hänen (2:nen) vaimonsa. Valkoinen olio. Harmaa olio. Musta olio. Kissa.

I NÄYTÖS.

Osakkeet nousevat.

_Pörssikeinottelija_: Hih! 11

_Hänen vaimonsa_: Valoa. Valkoista, sinistä, kirjavakukallista. Piisaminahka. Silkki kahisee. Ah, linnut, linnut laulavat! (3 lintua laulaa näyttämön takana.) Ruusuja! Tuoksuu! tuoksuu! (3 ruusua tuoksuu näyttämön takana.)

_Pörssikeinottelija_: Hah hah!

_Hänen vaimonsa_: Oi!

_Pörssikeinottelija_: Nainen.

_Hänen vaimonsa_: Rakastan.

_Valkoinen olio_: Päivää.

_Pörssikeinottelija_: Kuka olet?

_Valkoinen olio_: Minä.

_Kissa_: Miau.

_Pörssikeinottelija_ (silittää kissaa).

II NÄYTÖS.

Osakkeet laskevat.

_Pörssikeinottelija_: Äh!!

_Hänen vaimonsa_: Viluttaa. Pilviä. Kellastuneita lehtiä. Sataa. Ikävä kirja. Ruma taulu. Aspiriinia. — Mitä?

_Pörssikeinottelija_: Mitä mitä mitä mitä mitä!... — Debet an, kredit per. Kaasulasku! Verokuitti! Mitä mitä! Noh! Äh!

_Hänen vaimonsa_: En rakasta.

_Pörssikeinottelija_: Kiitos.

_Hänen vaimonsa_: Uuuuuuuuu!

_Pörssikeinottelija_ (repii hiustukon päästään): Syö!

_Harmaa olio_: Iltaa.

_Pörssikeinottelija_: Kuka olet?

_Harmaa olio_: Minä.

_Kissa_: Miau.

_Pörssikeinottelija_ (rääkkää kissaa).

III NÄYTÖS.

Perikato.

_Pörssikeinottelijan vaimo_: Keltainen silakka. Mätä peruna. Voi! Roisto. Pimeätä. Serttinkiä. Mitä?

_Pörssikeinottelija_ (ei sano mitään).

_Hänen vaimonsa_: Puhu!

_Pörssikeinottelija_: Saakeli.

_Hänen vaimonsa_: Vihaan.

_Musta olio_: Hyvää yötä.

_Pörssikeinottelija_: Kuka olet?

_Musta olio_: Minä.

_Kissa_: Miau.

_Pörssikeinottelija_ (kuristaa kissan ja heittää sen ulos ikkunasta mustaan yöhön).

Tavattomia tapahtui.

Kaupungissa vallitsi yleinen hämmästys ja mieltenkuohu. Sanomalehdissä oli ollut ilmoitus, jossa tunnettu kangastavarakauppias ilmoitti myyvänsä koko varastonsa 50 %:n alennuksella. Ilmoituksessa sinänsä ei oikeastaan ollut mitään merkillistä — tuontuostakinhan kauppiailla on tapana ilmoittaa myyvänsä varastonsa 50 %:n alennuksella, vaikkakin herkkäuskoiset ostajat kauppaan tultuaan havaitsevat, että hinnat ovat aivan samat kuin muuallakin, tai ehkä mahdollisesti 1/2 % halvemmat, tai mahdollisesti jonkun verran kalliimmatkin. Merkillistä tässä tapauksessa oli se, että — kuten kulovalkeana leviävä varma tieto kertoi — tämä kauppias todella myi varastonsa 50 %:n alennuksella.

Ihmiset hieroivat korviaan ja pistelivät itseään ja toisiaan nuppineuloilla, hattuneuloilla, silmäneuloilla, hiusneuloilla, hakaneuloilla ja ompelukoneneuloilla vakuuttautuakseen siitä, että todella olivat valveilla eivätkä vain nähneet ihmeellistä unta.

Toiset sanoivat, että se on valetta, toiset, että se on humpuukia, toiset menivät sanattomiksi eivätkä osanneet puhua sanaakaan 1—20 päivään, jotkut ottivat kiireesti avioeron — avioerojahan nykyään otetaan mitä ihmeellisimmistä syistä —, jotkut menettivät väliaikaisesti järkensä, jotkut saivat luonnottomia naurukohtauksia, jotkut — etupäässä rintalapset, elinkautiset vangit ja kuolleet — eivät olleet tietääkseenkään, useat soittelivat sanomalehtien toimituksiin, — joihin tunnin kuluessa soitti 37,000 ihmistä — eräät muuttivat maailmankatsomusta, muutamat saivat hermokohtauksia ja jotkut rupesivat kirjoittamaan runoja.

Kangastavarakaupan edustalle yritti muodostua jono, mutta siitä ei tullut mitään. Jono hukkui valtavaan ihmismereen, joka täytti kangastavarakaupan edustan, koko kadun, korttelin, kaupunginosan. Kivitalo, jossa kauppa sijaitsi, tärisi sitä ympäröivän surisevan, pusertavan, tungeksivan ihmispaljouden voimasta. Vastustamattomana tulvana ihmiset täyttivät kaupan, porraskäytävän, pihan, ihmisiä kapusi mustana jonona katolle tunkien sisään paloluukusta, ihmiskuhina täytti talon kellarit, yksityishuoneistot, hissiaukon, kylpyhuoneet; ihmistulvan täyttämä talo olisi pakahtunut ja halennut, ellei puserrus ulkoapäin olisi pitänyt sitä koossa.

Palokunta, poliisit, sotaväenosastot, ambulanssit ja mielisairaanhoitajat yrittivät pelastaa ja kuljettaa väkijoukosta pois pahimmin loukkaantuneita. Toiset olivat puristuneet ja kiertyneet pitkiksi ja ohuiksi kuin sukkapuikot, toiset litistyneet niin että heitä olisi voinut käyttää kirjanmerkkinä, toiset oli survottu ja hierottu ja kieritetty palloiksi, jotkut olivat hävinneet jäljettömiin, ja eräät näyttivät raivoavan vähintään juoppohulluina.

Kangaskaupan varasto oli mennyt kaupaksi tuossa tuokiossa, mutta yleisö tahtoi yhä ostaa, ostaa, ostaa. Kauppias myi liikkeensä myymäläpöydät, hyllyt, sähkölamput, lämpöjohdon, ovet, ikkunat, kyltit, permantolaudat, seinäpaperit, jopa rappauksenkin seiniltä. Mutta yleisö tahtoi yhä ostaa, ostaa, ostaa. Ihmismeri aaltoili, ulvoi, kiehui. Kauppias myi liikeapulaisensa, vaimonsa, juoksupoikansa, velkansa ja autuutensa. Lopulta hän myi vaatteet yltään, hampaansa ja tukkansa ja juoksi alastomana kotiin.

Myydessään vanhan varaston 50 %:n alennuksella käyvistä hinnoista hän loppujen lopuksi oli voittanut 950 %. Hän kaivoi rahansa maahan — ettei verotuslautakunta saisi niitä nähdä — ja eli loput ikäänsä onnellisena. Mutta hänen kauppansa raunioilla ihmismeri yhä aaltoili, ulvoi ja kiehui tahtoen ostaa, ostaa, ostaa.

Helsinkiläisen kesäasunto.

_Helsinkiläinen_: Hyvää päivää.

_Alkuasukas_: Päivää.

_Helsinkiläinen_: Kaunis ilma. Mitenkä kalastus sujuu?

_Alkuasukas_: Huonosti.

_Helsinkiläinen_: Vähän kaloja?

_Alkuasukas_: Ei kun liian paljon. Vaikeaksi käy elämä.

_Helsinkiläinen_: Vaikka kaloja on runsaasti?

_Alkuasukas_: Mitä enemmän kaloja, sitä vähemmän niistä saa hintaa.

_Helsinkiläinen_: Teillä on kuulemma kaunis kesäasunto vuokrattavana.