Chapter 9

Täällä istui maisteri pöydän ääressä aamukahvia juomassa. Hän oli pienenlainen sievä mies, harmaa aamunuttu yllä ja silmälasit nenällä. Elsa seisahtui ovipielessä vähän ja maisteri katsoi kahvipöydästään Elsaa silmiin, samalla ryypiskellen kahvia suuhunsa. Rouva istahti myöskin pöydän ääreen ja kaasi itsellensä kahvia, kaasipa yhden liikakupinkin, ja sanoi:

"Tules Elsa tänne pöytään ottamaan kuppi lämmintä!"

Elsa ujosteli hieman ja astui pitkäveteisesti pöydän luo. Istui kumminkin sitten uutta käskyä odottamatta kahvipöytään, ja noudattaen talonväen esimerkkiä joi kahvia vehnästen kanssa.

Maisteri, juotuansa kahvin, astui hilpeästi työhuoneesensa. Ruokasalin ja maisterin kamarin välinen ovi jäi isännän mentyä seposelälleen ja Elsa näki kahvipöydästä, kuinka maisteri istui kirjoituspöydän ääreen ja alkoi kirjoittaa.

Rouva nousi pöydästä ja astui kyökin-ovelle, jonka raosta hän sanoi:

"Mummo, tehkää niin hyvin ja tulkaa vähän tänne!"

Mummo tuli.

"Olkaa hyvä ja istukaa tähän pöytään; minä kaadan vähän kahvia."

"Kiitoksia, mitä rouva nyt minua kahvittamaan."

Mummo istui Elsan viereen. Elsa nousi ylös.

"Kiitoksia paljon rouva", sanoi Elsa.

"Ei kiittämistä", vastasi rouva ja Elsa pyörähti kyökkiin.

Mummo ja rouva tarinoivat ruokasalissa tovin aikaa.

Sillävälin muutti Elsa pukua kyökissä ja asetteli kapineitansa. Kun oli saanut kaikki järjestetyksi ja toiselta piialta vähän talon tapoja ja järjestystä kysellyksi, meni hän ruokasaliin.

"Kas, kun minäkin jäin tänne koko päiväksi istumaan", tuumi mummo.

"Jaha, Elsa tuli", sanoi rouva. "Lähdetäänpäs lastenkamariin!"

"Hyvästi nyt rouva ja paljon kiitoksia", sanoi mummo.

"Älkää nyt vielä menkö; tulkaa lapsia katsomaan", sanoi rouva.

"Voinhan tulla, jos rouva niin tahtoo."

Rouva kulki edellä, mummo perässä ja Elsa viimeisenä, ison salin takana olevaan kamariin. Täällä vetelivät vielä aamu-unta rouvan lapset, nelivuotinen poika ja kolmivuotinen tyttö. Kummallakin heistä oli oma pieni sänkynsä. Toisella puolen huonetta sijaitsi lastenpiian sänky, jota rouva kohta osoitti niinkuin Elsalle kuuluvana kapineena. Lapset kun nukkuivat, ei kauvan lastenkamarissa viivytty, vaan mentiin läpitse huoneen herrasväen makuuhuoneesen, joka sijaitsi lastenkamarin vieressä, josta myöskin oli ovi isoon saliin. Tässä makuukamarissa oli huonekaluina kaksi puusänkyä, pöytä, yksi piironki, useita tuolia, vaatekaappi ja pesokaappi. Piirongin päällä oli peili ynnä muita koristuksia ja seinillä monioita kuvatauluja.

Tärkeämpiä esineitä näytteli rouva Elsalle viran puolesta, sillä Elsan ammattina lastenpiian toimen ohessa tuli olemaan myöskin huoneiden siivous ja kunnossa-pito. Rouvan huomautuksen mukaan, jos hän nimittäin näihin molempiin pystyisi, tulisi hän isomman palkan saamaan.

Mummo puristi hellästi Elsan kättä hyvästijätöksi ja poistui.

"Hyvästi rouva", sanoi hän mennessään.

"Hyvästi, hyvästi, mummo", sanoi rouva.

"Yyää! -- mam-mammaa!" kuului lasten itkunsekainen ääni toisesta kamarista.

"Älä itke Anni, mamma kyllä tulee", sanoi rouva, kiiruhtaen lapsensa luo. Elsa seurasi hiljalleen hyvin varovasti jäljessä.

Pikku Anni oli noussut istualle sängyssään; hänellä oli aika pyöreät käsivarret ja komea pellavankarvainen tukka. Pieni Yrjö heräsi myöskin ja katseli sisarensa kanssa suurilla silmillään äitiänsä ja Elsaa.

"Täältä mamma tuopi Annille ja Yrjölle Elsan", sanoi rouva leperrellen lapsilleen.

"Elsan", sanoi Yrjö.

"Eltan", soperti Anni.

"Niin, Elsa tulee teitä hoitamaan."

"Ne taitavat vierastaa minua", tuumi Elsa ja poistui samalla etemmäksi.

"Eivät ne vierasta, tule vaan auttamaan pukemisessa ja silmien pesussa."

Yrjö laskeusi sängystään alas ja rouva pani hänelle housut jalkaan ja kasteli vedessä sienen, pyhkäisten siihen myöskin vähän saippuaa, ja pyyhki sitten sillä pojan silmät puhtaiksi.

"Nyt saa Elsa pyyhkiä silmäsi kuiviksi, ja pukea enemmän; sinä tiedät itse missä vaatteesi ovat", sanoi rouva, samalla antaen hoitoa pikku Annille, jonka silmät nyt pestäviksi tulivat. Anni aristeli ja pyristeli, eikä tahtonut lainkaan olla tyytyväinen, että hänen kasvojansa kylmänlaisella vedellä huuhdottiin.

Elsa pyyhki Yrjön kasvot, kampasi pään, auttoi pitkät punaiset sukat ja matalat solkikengät jalkaan; itse pani Yrjö röijyn yllensä, ja läksi juoksemaan kamarista pois.

"Lapset taitavat olla hyvin terveitä, kun näyttävät niin virkuilta", arveli Elsa.

"Ovathan tähän asti olleet, josta Luojalle kiitos", vastasi rouva.

Pian saatiin Annakin vaatteisiin; tukkaa vähän suorittiin ja rouva alkoi taluttamaan häntä salin kautta ruokasaliin. Isossa salissa kääntyi Anni taaksensa katsomaan, seuraako Elsa mukana. Nähtyänsä Elsan heidän jäljessään kulkevan, sanoi Anni "yhm", ja ojensi kätensä Elsan talutettavaksi.

"Eipä Anni yhtään vierastakaan", sanoi Elsa, ja otti Annia kädestä, taluttaen tytön ruokasaliin. Siellä asetettiin Anni omalle korkealle tuolillensa, joka työnnettiin pöydän ääreen. Yrjö oli jo entiseltä ruokailemisen touhussa täyttä vauhtia.

Rouva jätti lapset Elsan huostaan ja meni maisterin kamariin.

"Kuules Alfred, kun pikku Anni ei yhtään vierasta Elsaa, kokotti vaan kätensä Elsalle, että hän vaan saisi taluttaa enkä minä. Yhm sanoi vaan."

Maisteri, vaimonsa puheesta kehoitettuna, nousi työstänsä ja tuli ovelle katsomaan, jossa hän ei kuitenkaan sen enempää viipynyt, kuin että vähän vilkasi.

Rouva palasi pian takaisin ruokasaliin ja sanoi Elsalle:

"Meillä on kaikki niin husin hasin, kun on ollut niin vähän työvoimaa; tänään täytyy meidän siistiä, mutta mene nyt Elsa kyökkiin suurukselle."

Elsa meni kyökkiin, jossa suuruspöytä jo häntä odotti.

"Nyt saamme haukata", sanoi Katri. Ja molemmat tytöt rupesivat ruoalle.

Kun Elsa oli syönyt, meni hän sisälle, jossa hän sai ensi toimekseen harjata maisterin vaatteet, jota työtä hän teki ulkona rappusilla. Sen tehtyään sai hän kiilloittaa maisterin saappaat kyökissä.

Maisteri katseli vaatteitaan ja saappaitaan, ja kun ei niissä mitään moittimista huomannut, niin ei sanaakaan virkkanut. Omassa työhuoneessaan hän yllensä puki ja otti sauvan etehisen nurkasta käteensä ja alkoi astua ulos.

Maisterin mentyä alkoivat rouva ja Elsa puhdistaa maisterin työhuonetta. Se olikin kyllä puhdas; ei missään näkynyt tomun hiukkaakaan, vaan puhdistettava se nytkin oli, jos ei muuta, niin paremmaksi vakuudeksi. Lapsetkin olisivat mielellään avuksi tulleet, vaan rouva ei sallinut lasten ensinkään miehensä työhuoneesen tulevan, vaan saivat he leikkiä muissa huoneissa. Yrjö olikin Annille hyvä hoitaja, niin ett'ei tarvinnut kuin välistä mennä hätään, kun Anni rupesi kovin Yrjölle juonittelemaan.

Puhdistustyö kävi Elsalta rouvan mielestä erittäin kätevästi ja samalla tarkasti, ja hän oli erittäin tyytyväinen Elsaan.

Kun huoneet oli siistityksi saatu, sai Elsa luvan mennä lasten kanssa pihalle. Lapset olivatkin jo hyvin tuskissaan sisällä olemiseen, kun kesäaurinko sisään paistoi ja huomasivat kesäilmassa ulkona olevan paljo hauskemman olon. Elsa menikin kohta, ja Yrjö juoksi edellä; Elsa talutti Annia.

Pihan laidassa kasvoi sievää lyhyttä nurmea. Sinne lapset kohta juoksivat, sillä he olivat tottuneet siellä leikkimään. Annikin juoksenteli nurmella ja ei ollenkaan talutusta kaivannut.

Pihalla oli muitakin lapsia, ja hekin tulivat siihen katsomaan, ei maisterin lapsia, vaan uutta neitiä Elsaa. Siinä oli isännän tytärkin, joka oli jo toisella kymmenellä, erittäin sievä ja näppärä olento. Isännän tytär rupesi Elsan kanssa tarinoimaan ja toiset saivat hänen käskystänsä vähän etemmäksi poistua. Hän kyseli Elsan kotia ja sukuperää ja jutteli hänelle kaikenlaista hauskaa. Kun hän näki maisterin rouvan katselevan salin akkunasta, juoksi hän akkunan alle ja kysyi:

"Emmekö saa vaunua ulos, että saamme viedä Annin kadulle?"

"Sano Elsalle, että hän tulee ottamaan vaunun."

Elsa kuulikin rouvan käskyn ja juoksi sisälle. Tekla, se oli tytön nimi, jäi niin kauvaksi lasten luo. Elsa hinasi vaunua ulos, ja kun Anni näki että vaunua tuodaan, kurotti hän jo kaukaa käsiään, sanoen:

"Yh, yh, vaunu."

Tekla ja Elsa nostivat Annin vaunuun ja laittoivat hänen siihen istumaan niin sievästi kuin taisivat, ja nyt lähdettiin työntämään vaunua portista ulos. Yrjökin työnsi sisarensa vaunua, näyttäen, että hän oli mies ja vuotta vanhempi.

"Minnekäs mennään nyt?" kysyi Elsa.

Tekla, joka entisenkin neidin aikana oli maisterin lasten kanssa ulkona käynyt, sanoi:

"Mennään Kluuvin rantaan."

Sinne sitä niin mentiinkin ja erittäin suloiselta tuntuikin kuumanlaisena kesäpäivänä mennä veden rantaan. Siellä oli toisiakin lastenpiikoja vaunuinensa, joita he edestakaisin työntelivät. Muutamat toisista lasten hoitajista tunsivat maisterin lapset ja vaunun kuin myöskin Teklan, ja sen johdosta alettiin Elsalta kysellä yhtä ja toista. Olipa joukossa muutamia, jotka tunsivat myöskin Elsan, ei ainoastansa mamselin luona olon ajoilta, vaan myöskin luutakaupan ajoilta. Tuttavia niin Elsalle lisääntyi ja sai heidän kanssansa vaihtaa monta ystävällistä sanaa, joka olikin erittäin virkistävää, kun hän nyt oli ensi päivää uudessa paikassaan, eikä vielä varmaan tiennyt, kummoiseksi uusi paikkansa rupeaa.

YHDEKSÄSTOISTA LUKU.

Eihän nyt pilvistä siihen pudonnut.

Lapsille kun tuli nälkä ja muutenkin aika oli kotiin lähteä, erkani seurue ja meni kukin suunnallensa. Elsakin seurueinensa työnsi vaunua, eikä kauan aikaa kulunut, kun oli jo taas kotona. Rouva seisoi portaalla vastaan-ottamassa ja kun Anni sisään kannettiin, joka oli välillä nukkunut, sanoi rouva:

"Hyvin sinun kanssasi lapset viihtyy! Olitteko Kluuvin rannassa?"

"Olimme; siellä oli paljo muitakin", vastasi Elsa.

Anni kannettiin lastenkamariin omaan sänkyynsä nukkumaan; samassa tuli maisterikin kotiin.

"Pappa!" ehätti Yrjö sanomaan, "me olimme Kluuvin rannassa."

"Vai niin, vai niin", sanoi maisteri ja meni työhuoneesensa.

Päivällis-aika läheni ja Elsa joudutti itsensä päivällispöytää laittamaan, ja kyökissä hän kaikkia auttoi, minkä ennätti. Rouvakin oli kyökissä päivällispuuhassa.

"Käyhän katsomassa Annia, ett'ei putoa sängystä", sanoi rouva.

Elsa oli menossa, vaan kun rouva oli ottanut survoaksensa kaneelinparkkia, pidätti hän Elsan, sanoen:

"Survo sinä tuota", ja meni itse lasta katsomaan.

Elsa survoi ja Katri nauroi.

"Millä sinä naurat?" kysyi Elsa.

"Nauranpahan vaan emäntää; kyllä sinä saat vielä monta kertaa työstä työhön muuttaa, sillä rouva aina vaan joka työtä yrittää, vaan sitten työntää piian tehtäväksi."

"No, piikahan sitä saakin tehdä, sitä vartenhan piika on", sanoi Elsa.

"Sitä varten piika on, vaan sanoisi sitten, että tee se ja se, eikä alustaisi ja sitten kumminkin jättäisi", sanoi Katri.

Elsa ei tahtonut vastata siihen, vaan hienonsi kuoret sanan puhumatta. hänen mielestänsä oli Katri taitavan näköinen, mutta taisipa hänessä olla ivailijan ja panettelijan vikaa, eikä se ollut Elsan mieleen. Paitsi sitä oli näiden hienontaminen juuri hänen tehtävänsä niin pienessä ruokalaitoksessa kuin maisterin. Pahaksi onneksi Katrille oli tällä kertaa myöskin se, että Elsa oli nähnyt parempia keittäjiä, niinkuin esimerkiksi Munkkiniemen Liinan, ja nähnyt, kuinka liikkuu ja työssään joutuu. Katrin keitäntö siihen nähden oli paljasta apinoimista. Kumminkaan ei Elsa hänelle mitään ilmoitellut, vaan hienonnettuaan kuoret meni ruokasaliin pöytää kuntoon laittamaan.

Rouva lienee ehkä ollut suuresta suvusta, kuitenkin kun hän tuli pöytää Elsan kanssa laittamaan, huomasi Elsa hänen tehneen useita muodottomuuksia; kumminkaan ei hän siirrellyt rouvan töitä, vaan antoi olla kajoomatta, ja odotti että, jos rouva kaikki kesken jättää, niin kyllä sitten käskee hänen siirrellä kaikki paikoilleen. Mutta mitään sellaista ei kuulunut ja Elsa huomasi sen säännöttömyyden kuuluvan talon tapoihin, ja Katrin puheen johdosta hän nyt käsitti, ett'ei rouva ollut mikään töiden tekijä.

Päivällinen syötiin ja ruoat korjattiin pois. Maisteri paneusi pitkäkseen työhuoneessaan olevalle sohvalle, ja rouva salin sohvalle. Kun herrasväki oli paraiksi unen helmoihin kerinneet, rupesi Anni kirkumaan. Elsa olikin jo varalta lastenkamarissa ja sieppasi Annin ylös ja kiikutti kyökkiin. Siellä olikin pieni Yrjö entiseltä Katrin kanssa tarinoimassa. Kun Yrjö näki Annia tuotavan, sanoi hän: "Antakaa Annillekin päivällistä."

"Päivällistäpä kylläkin Anni rukalle, kun nukkui sivu päivällisen", sanoi Katri.

Elsa syötti tytön hyväksi ja meni lasten kanssa pihalle.

Melkein samaan tapaan kului aika koko kesäkauden. Elsalla oli paljon työtä, sillä hänen piti maata lastenkamarissa, ja olla valmis heräämään Annin pienimpäänkin irahdukseen. Hänen täytyi puhdistaa huoneet ja vaatteet, käydä asialla ja pitää lapsista kotona ollessaan alituista huolta. Kirkkoon ei hän päässyt koko kesänä, vaikka hän sinne hartaasti halusi. Katri kävi pari kertaa kirkossa, ja sillä ajalla sai Elsa tehdä työtä Katrinkin edestä. Elsa ei tuota kirkkolupaa liioin pyytänytkään, kun sitä ei pyytämättä annettu. Mummo ei käynyt liioin hänen luonansa, eikä hänkään mummon luona käynyt.

"Tottahan Elsa ensivuodeksikin meille jääpi?" kysyi rouva syksyllä Elsalta.

"En ole sitä ajatellut tehdä", vastasi Elsa.

"Kuinka niin", kysyi rouva ihmeissään.

"Minä en jaksa täyttää tätä ammattia, ja jos ammatin jaksankin, niin kirkosta en voi vuosittain poissa olla."

"Kyllähän meillä on paljo työtä, vaan kun olemme köyhiä, niin emme voi pitää useampaa kuin kaksi palvelijaa. Kirkossa käynninkin voisi niin järjestää että pääsisitte vuoroon", sanoi rouva erinomaisen alakuloisena.

Elsa kyllä sen huomasi, että isäntäväkensä olivat vähävaraisia, mutta niin perin suora tunnustus kuin rouvan köyhyydentunnustus oli, sai Elsan kelpolailla alakuloiseksi; se kävi suorastaan hänen sydämelleen, se tahtoo sanoa: hänen tuli herrasväkeänsä sääli.

"Jääpikö Katri paikoilleen?" kysyi Elsa rouvalta.

"Häneltä en ole vielä kysynyt, vaan minä voin mennä kysymään."

Tätä keskustelua pidettiin lastenkamarissa, ja rouva riensi kyökkiin. Hetkisen kuluttua tuli hän takaisin ja sanoi:

"Muuttaahan se Katrikin, kuuluu jo olevan paikka."

Elsa katsoi rouvaa silmiin ja rouva Elsaa.

"En minä tiedä mitä minun pitää tekemän, kun te molemmat muutatte", sanoi rouva harmissaan.

"Minä en voi mitään päättää, ennenkuin minä kysyn mummolta", vastasi Elsa.

"No, ole niin hyvä ja mene kohta mummolta kysymään."

Elsa pisti liinan päähänsä ja juoksi mummon luo.

Mummo istui kamarissaan pesotuvan perässä; nähtyänsä Elsan hän nousi seisoalle ja sanoi:

"Vielä tuonkin ihmisen silmät näkee!"

"Ei mummokaan ole meillä kesäkauteen käynyt."

"Kyllä olen aikonut sinne monta kertaa, vaan olen ajatellut, että tulisit itse. Minä olen nähnyt unta niin paljon sinusta, ja melkein olen katunut, että sinun sinne toimitin. Totta kyllä, en ole sitä paikkaa kuullut varsinaisesti moitittavan josko ei kiitettävänkään; kumminkin arvaan minä, että tällä kertaa sinä et kehu paikkaasi."

"Minä en juuri moitikaan muusta kuin kahdesta syystä. Ensiksi on siinä liian paljon työtä, ja toiseksi kirkkovuoroa ei milloinkaan."

"Kuinka olet tuuminut muuten?"

"Minua surettaa, kun rouva sanoo olevansa köyhä eikä voivansa useampaa palvelijaa pitää ja Katrikin muuttaa pois."

"Jos rupeisit kyökkipiiaksi."

"Enköhän minä olisi vielä liian nuori siksi."

"Nuori, niin, se täytyy myöntää; mutta helpompi se on, kuin ne toiset kaksi yhteen. Ajatteleppas yölepo, joka on ihmiselle tärkein."

Elsa vaipui mietteisin.

"Kuinka tuumit nyt?"

"Minä tuumin sen surkeutta, joka minun nykyisen virkani perii, jos minä kokiksi rupean."

"Joka ei siitä vähääkään välittäisi, vaan sinähän tuosta taidat kylläkin huolehtia toisen ihmisen vaikeudesta ja työskennellä toisenkin edestä. Se minua kumminkin kummastuttaa, kun köyhäkin osaa laittaa itsellensä leveän asunnon, vaikk'ei ole varaa pitää asunnonmukaista palvelijakuntaa; se minua kummastuttaa. Ja se ei ole muuta kuin ylpeyttä köyhällä, ottaa lukemattomia huoneita, ja maksaa vielä suurta hyyryä. Olisi paikallaan, että muuttaisit pois", tuumaili mummo, katsellen akkunasta ulos.

"Mummo, ei saa panetella, mummo! Sillä minä hyvin tiedän meidän herrasväen asiat, ja sen, että heillä täytyy olla niin paljo huoneita."

"Ei saa panetella! Kuinka sanoit?"

"Älkää häiritkö minua, minä nyt puhun meidän herraväen huoneista."

"Häiritkö sinua! Kuinka sanoit?"

Elsa ei ollut kuulevinansakaan, vaan jatkoi:

"Kun isäntäni on maisteri, täytyy hänellä olla erityinen työhuone, ja ett'ei hänen tarvitse työhuoneessaan syödä, täytyy hänellä olla ruokasali erikseen, ja ett'ei hänen tarvitsisi maata lasten kanssa samassa huoneessa, niin täytyy olla lastenkamari. Kyökki täytyy olla niin köyhällä kuin rikkaallakin, missä ruoka laitetaan, ja että hänellä on iso sali, on se virhe talonrakentajalta joka teki yhteen huoneistoon liikoja huoneita. Vaan olen minä nähnyt sitäkin tarvittavan, väliin istuu salissa vieraita ja toisinaan kävelee maisteri edestakaisin salin permannolla ottaen pitkiä askeleita, ja näyttää sellaisina hetkinä olevan paljasta ajatusta ja miettimistä koko mies. Ja sen puuskan ohimentyä hän kuin nuoli kiiruhtaa kamariinsa ja voipi kaikessa rauhassa lukea ja kirjoittaa monta pitkää tuntia perätysten. Niin, kaikkia huoneita meillä tähdellisesti tarvitaan."

"Hm, mukavasti sinä kyllä osaat sovittaa maisterin huonejärjestelmän, enkä minäkään voi käsittää miten hän juuri voisi tulla vähemmillä huoneilla naineena herrasmiehenä toimeen, sillä vaikka pussi onkin hoikanlainen, täytyy hänen elää arvonsa ja virkansa mukaisesti. Muutoin se asia ei meidän punnittavaksemme kuulukaan, meidän vaan piti miettiä ja tuumata, käypikö sinun laisinkaan sijallesi rupeaminen ja mihin toimeen olisi edullisinta ruveta."

Elsa jäi istumaan sanatonna.

"Niin," alkoi mummo taas puhumaan. "Minäkin tästä kohta joudan vaikka holliin, jos evästä annetaan. Oli onneksi, että sinä edes sait paikan ja tulet eteenkinpäin saamaan. Minulla tässä on toiset tanssit ja vielä päälliseksi kiipaleet!"

Elsa nosti silmänsä ja tähysti ihmeissään mummoa.

"Niin," jatkoi mummo taas. "Tähänkin taloon se menneellä viikolla tuli uusi isäntä. Kohta hän näytti, että uusi luuta lakaisee puhtaaksi. Lundin leski tyttärineen muutti jo eilen, ja sellaista poispanemistapa se oli minullekin. Sanoi hän vaan, että pesotupa pitää talossa olla vapaana ja kamarissa muka saisin minä asua tuota kaunista hyyryä vastaan, joka nyt olisi tasaisesti puolet enemmän entisestä määrästä. Herra armahda, mistä minä sen rahan kynsin? Sipoolainen ei liioin ole minulle mitään lähettänyt emäntävainajan hautauskustannuksista. Tässä maassa ei tehdä köyhälle kohtuutta. Käräjiinkö minä rikasten kanssa? Mistä minä sen rahan uitan? Jaa, jaa!" huokaili mummo.

"Todellakin harmillista", vastasi Elsa.

"Niin, harmillista se on, vaan olisi minulla vielä yksi tähti, joka himmeästi valaisee toivoni taivaalla, vaan nyt on kumminkin asiat sellaisena, että tuo toivoni on melkein mahdoton toteutumaan. Sillä siihen tarvitaan enemmän rahaa, kuin minulla nykyjään on."

"Saanko minä kuulla sen?"

"Kyllähän tuon kerron. Siellä etäällä Punavuorten kalliolla on eräs yksi-huoneinen talo, onpa se sievä koiju kahdella akkunalla. Se mökki on joutunut myytäväksi kaupungin puolesta, omistajansa perillisetönnä kuoltua. Suurta hintaa ei kaupunki siitä pyydä, vaan enemmän kuitenkin, kuin minulla on rahoja, ja tuo mökki myydään pian, sillä tavallisesti sellaiset halvat mökit menevät hyvin sulavasti kaupoiksi, koska on kosolta niitä sellaisia pieniäkin eläjiä, joilla sen verran on rahaa. Paitsi saavathan he lainaksikin, kun on kiinteimen osto kysymyksessä. Mutta minä, vaikka olenkin tuttava monen kanssa tässä kaupungissa, en saa lainaa niin paljo, että sen töllin ostaisin. En tosin ole sitä vielä hakenutkaan, vaan tiedän minä sen, ett'en saa."

"Eiköhän!"

"No, en minä tiedä, vaan kamalaa on, jos minun pitää ruveta tässä asumaan ja korkeata hyyryä maksamaan, sillä tuot'hätää ei ole minulla säästöistäni jälellä rahan haamuakaan, ja minä olen myyty muija, jonka viimmeinen asuinsija on 'köyhäinhuone'. Voi hyvä Elsa, suuri hyyry on minulle kauhistus!"

"Köyhäinhuone", se sana soi kamalasti Elsan korvissa. Raataa elin-ikänsä kaupunkilaisten töissä ja vanhana joutua köyhäinhuoneesen. Ihmisten sydämettömyys! Sellainen vanhuuden orjallinen turva sai Elsan melkein vapisemaan, ja hänen silmänsä tulivat kosteiksi, kun hän ajatteli hyvän ystävänsä "mummon" joutumista tuollaiseen maalliseen perikatoon, Ja hän sanoi:

"Eihän nyt toki köyhäinhuoneesen."

"Jaa, ei tosin sinne monenkaan suu syyhy, mutta kova pakko vaan sinnekin kerran käskee. Olisi se mamseli Eveliina vielä täällä ja naimatonna, niin en hetkeäkään epäilisi mökin saamistani, mutta otapas nyt."

"Kuinka paljo teiltä rahaa puuttuu?" kysyi Elsa.

Mummo kaivoi esille rahasäästöjänsä. Niitä oli useammassakin paikassa. Sitten hän laski rahat ja sanoi talon hinnan, vaan puuttuihan siitä. Elsan rahat kyllä täyttivät tuon vajauksen, ja hän sanoi:

"Minä annan rahani, niin voitte ostaa mökin vaikka tänään."

"Vieläkö sinulla ovat rahasi säilössä, etkö ole vaatetta ennättänyt ostamaan? Ole niin hyvä ja anna ne lainaksi; minä en niitä tarvitsisikaan, jos minä olisin saanut emännän hautauskustannukset käteeni. Kyllähän siinä vielä paljonkin tarvitaan, ennenkuin kaikista selkkauksista on päässyt, sillä siinä on ostettavana ja maksettavana pöytäkirjoja, lainhuudatuksia, karttapapereita, leimoja ja sinettiä. Kyllä minä tiedän, että rahaa talon ostaminen viepi, vaan hyyrypä rahaa viepi; ei talo niin paljon vuodessa kulu, kuin hyyry on, eipä totta toisen kerran, vaan ne kiskovat muutamissa vuosissa talon hinnan takaisin; niin ne tekevät, ne tunnottomat."

"Rahoista menee myöskin korot; monikin ostaa talon velkarahalla ja täytyy ottaa kalliin hyyryn, että voipi maksaa korot ja ulosteot ja ehkä kauppasummaakin lyhentää", sanoi Elsa.

"Niin, kyllä tiedän, mutta kyllä he kiskovat sekä pääomat, ulosteot, että korot, ja huonoilla huoneillaan ruumiin terveydenkin köyhältä ihmiseltä. Kuka käskee kerjäläisen ja kykenemättömän niin isoja taloja ostaa?"

"Minä en tiedä enkä ymmärrä niin paljon kuin mummo, mutta minun luullakseni on se poikkeustiloissa, kun niin rutiköyhät taloja ostaa, että senvuoksi tarvitseisivat ottaa korkohyyryä. Lienee tuo jonkinlaista ahneutta."

"Otaksutaan, että ei ole ahneutta, ja että he ottavat kohtuuden mukaan, mutta ajan voittamiseksi täydymme pian päättää talon ostosta ja sinun palveluksestasi."

"Mitä mieltä olette siis, rupeanko keittäjäksi vaiko entiseen toimeeni?"

"Minä tulen kanssasi, ja puhun rouvan kanssa."

Mummo läksi Elsan kanssa maisterin asuntoon ja pian he olivat molemmat maisterin rouvan luona lastenkamarissa.

Rouva, nähtyänsä Elsan ja mummon tulevan, meni heti mummoa vastaan, antoi kättä ja käski istumaan.

"Mitäs kuuluu nyt mummolle?" kysyi rouva.

"No, kiitoksia, eipä erikoisia kuulukaan, tuossahan menee hiljakseen, hiljaa vanha hiihtää."

"Me olemme tässä Elsan kanssa tuumineet, rupeaisiko hän ensivuodeksi meille, vaan hän ei oikein tyydy paikkaansa. Mitä ajatusta on siinä asiassa mummolla, kysyn sen puolesta, koska olette Elsalle muutoinkin vähän niinkuin holhojan virkaa pitäneet."

Rouvan ääni oli vähän väräjävä tuota puhetta pitäessä, niin että Elsakin helposti huomasi rouvalle tekevän vaikeata.

"Enhän minä, hyvä rouva, ole Elsan holhoja, josko ei Elsakaan minun; me olemme entisiä työkumppaneita vaan. Paitsi sitä Elsa alkaa jo olla aikainen ja päättäköön hän itse, mihin toimeen hän parahiten pystyy. Minun ymmärtääkseni kumminkin on siinä virassa, jossa hän nyt on ollut, liika työ hänen ikäisellensä. Minun tietääkseni hän pystyy kyökkipiiankin toimeen."

"Minä luotan paljon teidän sanoihinne, ja uskon, että Elsa kylläkin pystyy kyökkipiian tehtäviä täyttämään. Jos Elsa muutoin tahtoo itse, saa hän Pyhäinpäivästä ruveta meidän kyökkipiiaksi."

"Enhän minä mikään keittäjä juuri ole, vaan jotakin sentään osaan sillä alalla, johan sain opastusta mamselin luona", sanoi Elsa.

Sen sanan päälle antoi rouva Elsalle kyökkipiian pestin.