Part 11

Toiseksi se, että tässä tapauksessa väkivalta ulottuu kaikkiin maattomiin ihmisiin, jotka antoivat ennen ainoastaan osan työstään viljan edestä, vaan nyt ovat velvolliset, paitsi viljasta antamaansa osaa, antamaan sortajalle vielä osan työstään veroista. Epäedullista sortajalle on se, että hänen tulee jakaa saalis useamman ihmisen kanssa, ei ainoastaan välittömien apulaistensa, vaan, ensiksikin, kaikkien niitten yksityisten maanomistajain, joita tavallisesti ilmaantuu tätä keinoa käytettäessä, toiseksi kaikkien niitten oman ja vieraankin kansan ihmisten, joilla on orjilta vaadittuja rahamerkkejä. Etu sorretulle, verraten toiseen keinoon, on yksi: se, että hän saa vielä suuremman persoonallisen riippumattomuuden sortajasta. Hän saapi elää, missä tahtoo, tehdä, mitä tahtoo, kylvää tai olla kylvämättä viljaa, ei ole velvollinen tekemään tiliä työstään ja jos hänellä on rahaa, voi pitää itseänsä aivan vapaana ja aina toivoa saavuttavansa joksikin aikaa, kun hänellä on liikoja rahoja tai niillä ostettua maata, ei ainoastaan riippumatonta asemaa, vaan sortajankin aseman. Epäedullista hänelle on se, että yleensä katsottuna tätä keinoa käytettäessä sorrettujen asema tulee paljon raskaammaksi ja he kadottavat suuremman osan työnsä tuotteista, sillä niitten ihmisten luku, jotka käyttävät hyväkseen toisten työtä, tulee vielä suuremmaksi ja siis heidän ylläpitonsa taakka tulee pienemmän joukon hartioille. Tämä kolmas orjuuttamiskeino on myös hyvin vanha ja tulee käytäntöön kahden edellisen kanssa, sulkematta niitä pois kokonaan. Ei yksikään näistä orjuuttamiskeinoista ole lakannut olemasta. Kaikki kolme keinoa voidaan verrata ruuveihin, jotka kiristävät työmiesten niskoille pantua lautaa. Perus- eli keskimäinen ruuvi, jota paitsi eivät voi pysyä toisetkaan ruuvit, on se, joka ensiksi kiinni väännetään eikä milloinkaan irroiteta -- se on persoonallinen orjuus, ihmisten orjuuttaminen miekalla tappamisen uhkauksella. Toinen ruuvi, joka kiinnitetään ensimäisen jälkeen, on ihmisten orjuuttaminen maan ja ravintovarastojen riistämisellä, jota riistämistä tukee tappamisen uhka. Kolmas ruuvi on ihmisten orjuuttaminen vaatimalla heiltä rahamerkkejä, joita heillä ei ole, ja sitä tukee myöskin tappamisen uhka. Kaikki kolme ruuvia ovat kiinnitettyinä, ja kun yhtä tiukennetaan, niin silloin toiset vaan löyhtyvät. Työmiehen täydelliseksi orjuuttamiseksi tarvitaan kaikki kolme ruuvia, kaikki kolme orjuuttamiskeinoa, ja meidän yhteiskunnassamme käytetään aina kaikkia näitä kolmea keinoa.

Me olemme kaikki lapsellisesti vakuutetut siitä, että persoonallinen orjuus on poistettu meidän sivistyneestä maailmastamme, että sen viimeiset jäännökset ovat hävitetyt Amerikassa ja Venäjällä, ja että nykyään on orjuutta olemassa ainoastaan raakalaiskansojen keskuudessa. Me unohdamme ainoastaan pienen seikan -- ne sadat miljoonat vakinaista sotaväkeä, jota paitsi ei ole yhtäkään valtakuntaa, ja jonka poistettua välttämättömästi sortuu jokaisen valtakunnan koko taloudellinen rakenne. Ja mitä muuta ovat nuo miljoonat sotilaat, kuin hallitsijoittensa persoonallisia orjia? Eivätkö nämä ihmiset ole pakoitetut täyttämään herrojensa koko tahtoa kidutusten ja kuoleman uhalla, joka uhkaus niin usein pannaan täytäntöön? Eroitus on vaan siinä, että näitten orjien alistumista ei nimitetä orjuudeksi, vaan sotakuriksi, ja että toiset olivat orjina syntymästään alkaen kuolemaan asti, mutta nämä ainoastaan pitemmän tai lyhemmän ajan n.k. palvelusajan. Persoonallinen orjuus ei ole suinkaan poistettu meidän sivistyneissä yhteiskunnissamme, vaan yleisen asevelvollisuuden kautta se on enentynyt viime aikoina, ainoastaan jonkun verran muuttuneessa muodossa. Eikä se voikaan hävitä, sillä niin kauan kuin toinen ihminen tulee orjuuttamaan toista, tulee olemaan persoonallistakin orjuutta, sitä, joka miekan avulla ylläpitää maa- ja vero-orjuutta. Saattaa olla, että tämä orjuus, s.o. sotaväki, on hyvin tarpeellinen isänmaan puolustukselle ja maineelle, mutta tuo sen hyöty on enemmän kuin epäillyttävä, sillä me näemme, kuinka usein se onnettomien sotien kautta saattaa isänmaan orjuuteen ja häpeään. Mutta aivan epäilemätöntä on tämän orjuuden tarkotuksenmukaisuus maa- ja vero-orjuuden ylläpitämiseksi. Jos irlantilaiset tai venäläiset talonpojat valloittavat maat omistajiltaan, niin tulee sotaväki ja ottaa ne takaisin. Jos rakentaa viina- tai oluttehtaan, eikä suorita aksiisiveroa, niin tulevat sotamiehet ja sulkevat tehtaan. Jos kieltäytyy maksamasta veroja, niin on sama seuraus.

Toinen ruuvi on ihmisten orjuuttaminen ottamalla heiltä maat ja siis heidän elatusvarastonsa. Tämä orjuuttamiskeino on niinikään ollut aina olemassa, missä ihmiset ovat olleet orjuutettuja, ja muuttipa se muotoansa miten paljon tahansa, se on olemassa kaikkialla. Välistä koko maa kuuluu hallitsijalle, niinkuin Turkinmaalla, ja 1/10 sadasta otetaan kruunulle, välistä osa maasta ja siitä kannetaan veroa, välistä koko maa kuuluu muutamille henkilöille ja siitä otetaan osa työstä, niinkuin Englannissa, välistä taas suurempi tai pienempi osa kuuluu suurille maanomistajille, niinkuin Venäjällä, Saksassa ja Ranskassa. Mutta siellä, missä on olemassa orjuuttamista on myöskin olemassa maan anastamista orjuuttamisen kautta. Tämän orjuuttamisen ruuvi löyhtyy tai kiristyy sen mukaan kuin toisia ruuvia kiristetään. Niinpä Venäjällä, kun persoonallinen orjuus ulottui työmiesten enemmistöön, oli maaorjuus tarpeeton, mutta persoonallisen orjuuden ruuvi löyhtyi Venäjällä vasta silloin kun maa- ja vero-orjuuden ruuvit kiristettiin. Kaikki kirjoitettiin kuntien kirjoihin, vaikeutettiin toiseen paikkaan muuttaminen, anastettiin tai jaettiin maat yksityisille henkilöille ja sitten päästettiin "vapauteen". Englannissa esim. on vallalla etupäässä maaorjuus, ja kysymys maan tekemisestä kansanomaisuudeksi on ainoastaan siinä, että vero-orjuuden ruuvi olisi kiristettävä, että maaorjuuden ruuvi löyhtyisi.

Kolmas orjuuttamiskeino, veron avulla, on niinikään ollut olemassa ja meidän aikanamme, samallaisten rahamerkkien levitessä eri valtakunnissa ja valtion vallan kasvaessa, se on vaan saanut erityisen voiman. Tämä keino on meidän aikanamme niin kehittynyt, että se pyrkii jo astumaan toisen keinon -- maaorjuuden sijalle. Me olemme muistimme aikana nähneet Venäjällä kaksi ylimenoa orjuuden toisesta muodosta toiseen. Kun maaorjat vapautettiin ja tilanomistajille jätettiin oikeudet suurimpaan osaan maata, niin tilanomistajat pelkäsivät kadottavansa valtansa orjien yli, mutta kokemus osoitti, että heidän tarvitsi vaan päästää käsistään persoonallisen orjuuden vanhat kahleet ja tarttua toisiin -- maaorjuuden. Talonpojalta puuttui leipää elatukseksi, mutta tilanomistajan hallussa oli maa ja viljavarastot, ja niin jäi talonpoika entiseen orjuuteen. Seuraava ylimeno oli se, kun hallitus veroillaan kiristi hyvin tiukalle toisen ruuvin, ja työmiesten enemmistö tuli pakoitetuksi myymään itsensä orjuuteen tilanomistajille ja tehtaisiin. Ja uusi orjuuden muoto pani kansan vielä lujemmalle, niin että 9/10 Venäjän työväestä tekee työtä tilanomistajien ja tehtaili joitten luona ainoastaan senvuoksi, että heitä pakoittaa siihen kruunun- ja maaverojen vaatimus. Se on siihen määrin silminnähtävää, että, jos hallitus yhtenä vuonna ei perisi suoranaisia, välillisiä ja maaveroja, kaikki työt vierailla pelloilla ja tehtaissa pysähtyisivät. Yhdeksän kymmenettä osaa Venäjän kansasta pestataan veronkannon aikana ja verojen vuoksi.

Kaikki kolme orjuuttamiskeinoa ovat aina olleet olemassa, mutta ihmiset eivät ole taipuvaisia niitä huomaamaan, niin pian kuin ne saavat uutta puolustusta. Ja kummallisinta on että juuri sitä keinoa, johon nykyään kaikki perustuu, sitä ruuvia, joka kaiken kannattaa, juuri sitä ei huomatakaan.

Kun vanhaan aikaan koko taloudellista yhteiskuntajärjestystä kannatti persoonallinen orjuus, eivät suurimmatkaan nerot voineet sitä nähdä. Xenofonin, Platon, Aristoteleen ja roomalaisten mielestä ei voinut olla toisin, ja orjuus oli heidän mielestään välttämätön ja luonnollinen seuraus sodista, joita paitsi ei voinut ajatella ihmiskunnan olemassa oloa.

Samalla tavalla keskiajalla ja aina viime aikoihin asti ihmiset eivät nähneet maaomistuksen ja siitä johtuvan, keskiajan koko taloudellista järjestystä kannattavan orjuuden merkitystä. Ja aivan samoin nytkään ei kukaan näe eikä edes tahdo nähdä sitä, että nykyaikana ihmisten enemmistön orjuus perustuu rahassa suoritettaviin kruunun- ja maaveroihin, joita hallitukset kantavat alamaisiltaan viranomaisten ja sotaväen avulla -- niitten samojen viranomaisten ja sotaväen, joita näillä veroilla ylläpidetään.

XXI.

Ei ole kummallista, etteivät orjat itse, jotka ammoisista ajoista asti aina ovat eläneet orjuuden alaisina, huomaa asemaansa, että he pitävät orjuuden tilaa ihmiselämän luonnollisena ehtona ja orjuuden muodon muutosta helpoituksena. Ei ole kummallista sekään, että orjain omistajat välistä vilpittömästi aikovat vapauttaa orjia, löyhentäen toista ruuvia, kun toinen jo on tiukalle kiristettynä. Niin hyvin toiset kuin toisetkin ovat tottuneet asemaansa ja toiset -- orjat, tuntematta vapautta, etsivät ainoastaan helpoitusta tai vaikkapa vaan orjuuden muodon muutosta, toiset, orjain omistajat, tahtoen salata vääryyttänsä, koettavat antaa erityistä merkitystä niille orjuuden uusille muodoille, joita he entisten asemesta käyttävät ihmisiä orjuuttaessaan. Mutta kummallista on se, mitenkä tiede, niin kutsuttu vapaa tiede voipi, kansan elämän taloudellisia oloja tutkiessaan, olla näkemättä sitä mikä on kansan kaikkien taloudellisten olosuhteitten perustana? Luulisi olevan tieteen tehtävänä etsiä ilmiöitten yhteyttä ja niitten yhteistä syytä. Mutta poliittinen taloustiede tekee juuri päinvastoin. Se koittaa huolellisesti salata ilmiöitten yhteyttä ja niitten merkitystä, välttäen vastausten antamista kaikkein yksinkertaisimpiin ja oleellisimpiin kysymyksiin. Niinkuin laiska, vikuroiva hevonen se kulkee hyvin ainoastaan alamäkeä, kun ei tarvitse vetää, mutta niin pian kuin täytyy vetää se heti hypähtää tiepuoleen, teeskennellen että sillä on asiata mennä jonnekin syrjään. Niin pian kuin tieteelle tarjoutuu jokin totinen, oleellinen kysymys, alkavat heti tieteelliset tuumailut kysymykseen kuulumattomista asioista, joilla ei ole muuta tarkotusta, kuin kääntää huomio pois kysymyksestä.

Kysytään, mistä tulee se luonnoton, järjetön, eikä ainoastaan hyödytön, vaan vahingollinen ilmiö, että toiset ihmiset eivät voi syödä eikä tehdä työtä muuten kuin toisten tahdon mukaan. Ja tiede vastaa aivan tosissaan: se tulee siitä, että toiset ihmiset ovat työn ja ruokkimisen määrääjinä -- semmoinen on tuotannon laki.

Kysytään mitä on omistusoikeus, jonka nojalla toiset ihmiset anastavat itselleen toisten maan, ravinnon ja työaseet. Tiede vastaa tosissaan: tämä oikeus perustuu työnsä suojelemiseen s.o., että toisten ihmisten työn suojeleminen ilmenee toisten työn anastamisessa.

Kysytään mitä on raha, jota kaikkialla lyöttää ja painattaa hallitus, s.o. valta, jota niin suunnattomissa määrin väkisin peritään työmiehiltä ja valtiovelkojen muodossa pannaan tulevien työmiesten sukupolvien niskoille. Kysytään eikö nämä rahat verojen ollessa viimeiseen ropoon asti ryöstönalaisia, vaikuta niitten ihmisten taloudelliseen asemaan, jotka veroa maksavat. Ja tiede vastaa tosissaan: raha on samallainen tavara, kuin sokeri ja karttuuni, ja eroaa toisista tavaroista ainoastaan siinä, että sitä on mukavampi vaihtaa. Verojen vaikutuksia kansan taloudellisiin olosuhteisiin ei ole minkäänlaisia. Tuotannon, vaihdon, rikkauksien jakaantumisen lait ovat erittäin, ja verot ovat erittäin.

Kysytään eikö se vaikuta taloudellisiin olosuhteisiin, että hallitus oman mielensä mukaan voi nostaa ja laskea hintoja ja, kohottamalla veroja, orjuuttaa kaikki maata vailla olevat ihmiset. Tiede vastaa tosissaan: ei ollenkaan! Tuotannon, vaihdon, rikkauksien jakaantumisen lakeja käsittelee poliittinen taloustiede, veroja ja yleensä valtiotaloutta toinen tiede, finanssioikeus.

Kysytään vihdoin, eikö se asianhaara, että koko kansa on hallituksen orjana, että hallitus voi mielensä mukaan saattaa häviöön kaikki ihmiset, riistää kaikki ihmisten työn tuotteet, vieläpä temmata itse ihmiset pois työstään, ottamalla ne sotilasorjuuteen, -- eikö se ollenkaan vaikuta taloudellisiin oloihin. Tähän ei tiede edes ota vaivakseen vastata, vaan sanoo: se on aivan erikoinen asia, se on valtio-oikeutta. Tiede aivan tosissaan tutkii kansan taloudellisen elämän lakeja, jonka koko meno ja toiminta riippuu orjuuttajan tahdosta, pitäen tätä orjuuttajan vaikutusta kansan elämän luonnollisena ehtona. Tiede tekee sitä samaa, mitä tekisi eri isännille kuuluvain persoonallisten orjain elämän taloudellisten olosuhteitten tutkija, jos hän ei ottaisi huomioon isännän tahdon vaikutusta näitten orjien elämään, isännän, joka mielensä mukaan pakoittaa heitä tekemään sitä tai tätä työtä, mielensä mukaan ajaa heitä paikasta toiseen, mielensä mukaan ruokkii heitä, tai on ruokkimatta, tappaa heitä, tai jättää henkiin.

Tekee mieli otaksua tieteen tekevän tuota tyhmyydestä, mutta kun vaan syventyy asiaan ja ottaa selvää tieteen päätelmistä, niin tulee siihen vakuutukseen, ettei se tapahdu tyhmyydestä, vaan suuresta viisaudesta.

Tällä tieteellä on hyvin määrätty tarkotus ja se saavuttaa sen. Tarkotus on ylläpitää taikauskoa ja valhetta ihmisissä ja siten estää ihmiskunnan pyrkimystä totuuteen ja onneen. Jo kauan sitten on ollut olemassa hirmuinen taikausko, joka on tehnyt ihmisille milt'ei enemmän vahinkoa, kuin pahimmat uskonnolliset taikauskot ja tätä taikauskoa ylläpitää kaikin voimin ja koko harrastuksellaan niin kutsuttu tiede. Tämä taikausko on aivan uskonnollisten taikauskojen kaltainen. Se vakuuttaa, että, paitsi ihmisen velvollisuuksia toista ihmistä kohtaan, on olemassa vielä tärkeämpiä velvollisuuksia oleteltua olentoa kohtaan. Jumaluusopilla on tuona oleteltuna olentona Jumala, poliittisilla tieteillä -- valtio. Uskonnollinen taikausko on siinä, että uhrit, välistä ihmiselämän, joka uhrataan oletellulle olennolle, ovat välttämättömät, ja ihmiset voidaan ja täytyykin pakoittaa niihin kaikin keinoin, yksin väkivallallakin. Poliittinen taikausko on siinä, että paitsi ihmisen velvollisuuksia toista ihmistä kohtaan, on olevassa tärkeämpiä velvollisuuksia oleteltua olentoa kohtaan, ja uhrit, hyvin usein ihmiselämän, joka uhrataan oletellulle olennolle -- valtiolle, ovat niinikään välttämättömiä ja ihmiset voidaan ja täytyykin pakoittaa niihin kaikilla mahdollisilla keinoilla, yksin väkivallallakin. Tätä taikauskoa, jota ennen ylläpitivät eri uskontojen papit, ylläpitää nyt niin kutsuttu tiede. Ihmiset ovat syöstyt mitä kauheinpaan orjuuteen, pahempaan, kuin milloinkaan on ollut, mutta tiede koettaa vakuuttaa ihmisiä, että se on välttämätöntä.

Valtion täytyy olla olemassa kansan onneksi ja täyttää tehtävänsä: hallita kansaa ja puolustaa sitä vihollisia vastaan. Sitä varten valtio tarvitsee rahaa -- ja sotaväkeä. Rahaa täytyy kaikkien valtion kansalaisten toimittaa. Ja senvuoksi ovat kaikki ihmisten keskinäiset suhteet arvosteltavat valtion välttämättömien olosuhteitten näkökannalta.

Minä tahdon auttaa isääni maanviljelystyössä -- sanoo yksinkertainen oppimaton mies -- tahdon mennä naimisiin, mutta minut otetaan ja lähetetään Kasaaniin sotapalvelukseen kuudeksi vuodeksi. Minä olen päässyt sotapalveluksesta ja tahdon kyntää maata ja elättää perhettäni, mutta 100 virstan alalla minua ei päästetä kyntämään muuten, kuin että maksan rahaa, jota minulla ei ole, niille ihmisille, jotka eivät osaa kyntää ja vaativat maasta niin paljon rahaa, että minun täytyy antaa koko työni heille. Minä sittenkin saan jotain säästetyksi ja tahdon antaa tuon säästöni lapsilleni, mutta silloin tulee veronkantaja ja ottaa minulta säästöni. Minä saan taas vähän ansaituksi ja minulta taas otetaan kaikki. Koko minun taloudellinen toimintani on riippuvainen valtion vaatimuksista, ja minusta näyttää, että minun ja veljeni aseman parantumisen täytyy riippua meidän vapautumisestamme valtion vaatimuksista. Mutta tiede sanoo: teidän käsityksenne johtuvat tietämättömyydestänne. Oppikaa tuntemaan tuotannon, vaihdon ja rikkauksien jakaantumisen lait, älkääkä sekoittako toisiinsa taloudellisia ja valtiollisia kysymyksiä. Ilmiöt, joihin te viittaatte, eivät ole teidän vapautenne sortamista, vaan ne ovat niitä välttämättömiä uhrauksia, joita te yhdessä toisten kanssa teette oman vapautenne ja oman onnenne hyväksi. Mutta minultahan on otettu poika ja aijotaan ottaa kaikki poikani, sanoo taas yksinkertainen ihminen, -- otettu ja ajettu luotisateeseen johonkin maahan, josta me emme ole milloinkaan kuulleet puhuttavankaan ja semmoista tarkotusta varten, jota emme voi ymmärtää. Ja maatahan, jota meidän ei anneta kyntää ja jonka puutteessa kuolemme nälkään, pitää väkivallalla hallussaan ihminen, jota emme milloinkaan ole nähneet ja jonka hyödyllisyyttä emme edes voi käsittää. Mutta verojen suorittamiseksi on veronkantaja väkisin ottanut lehmän minun lapsiltani, ja nämä verot tietääkseni menevät sille samalle veronkantajalle sekä kaikellaisille komiteeain ja ministeristöjen jäsenille, joita en tunne ja joitten hyödyllisyyteen en usko. Milläs tavalla kaikki tuo väkivalta voi turvata vapauttani ja koko tuo paha tuottaa minulle onnea?

Voipi pakoittaa ihmisen olemaan orjana ja tekemään sitä, mitä hän pitää itselleen pahana, mutta ei voi pakoittaa häntä luulemaan, että, kärsiessään väkivaltaa, hän on vapaa, ja että se silminnähtävä paha, jota hän kärsii, on hänen onnensa. Se näyttää mahdottomalta. Mutta juuri se on saatu aikaan nykyään tieteen avulla.

Hallitus, s.o. aseelliset ja väkivaltaa harjoittavat ihmiset, päättävät, mitä he tarvitsevat väkivallan alaisilta. Niinkuin englantilaiset fidshiläisten suhteen, he päättävät, paljonko he tarvitsevat työtä orjiltansa, paljonko he tarvitsevat apulaisia tuon työn kokoamiseen, ja ottavat apulaisiksensa sotamiehiä, maanomistajia ja veronkantajia. Orjat luovuttavat työnsä ja samalla uskovat, etteivät he anna sitä senvuoksi, että heidän isäntänsä sitä tahtovat, vaan senvuoksi, että heidän vapautensa ja onnensa vaatii palvelemaan ja kantamaan verisiä uhreja jumaluudelle, jota nimitetään "valtioksi", ja että, tätä jumaluuden palvelusta lukuunottamatta, he ovat vapaita. He uskovat sitä senvuoksi, että niin ovat ennen puhuneet uskonto ja papit, ja nyt puhuu tiede ja oppineet. Mutta kun vaan herkeää sokeasti uskomasta sitä, mitä puhuvat papeiksi tai oppineiksi itseänsä nimittävät ihmiset, niin semmoisen väitteen järjettömyys tulee silminnähtäväksi. Ihmiset, jotka tekevät toisille väkivaltaa, vakuuttavat heille sen olevan välttämätöntä valtiolle. Valtio taas on välttämätön ihmisten vapaudelle ja onnelle. Siitä johtuu, että väkivallan tekijät tekevät ihmisille väkivaltaa heidän vapautensa hyväksi ja pahaa heidän onneansa varten. Mutta ihmisille on järki annettu sitä varten, että he ymmärtäisivät, mikä on heidän onnensa ja vapaasti siihen pyrkisivät.

Se, minkä hyvyyttä ihmiset eivät käsitä ja mihin heitä pakoitetaan väkivallalla, ei voi olla heille onnena, sillä onnena voi järjellinen olento pitää ainoastaan sitä, minkä hän järjellään siksi käsittää. Jos ihmisiä himo tai tyhmyys vie pahaan, niin kaikki, minkä voi tehdä, on se, että koittaa kehoittaa heitä siihen, mikä on heidän todellinen onnensa. Voipi vakuuttaa ihmisille, että he tulevat onnellisemmiksi, jos he kaikki rupeavat menemään sotapalvelukseen, jos heiltä riistetään maa, jos he antavat koko työnsä verojen suoritukseen, mutta niin kauan kuin ei kaikki ihmiset pidä sitä onnenaan eivätkä senvuoksi tee sitä mielellään, ei sitä saa sanoa ihmisten yhteiseksi onneksi. Ainoa, mikä todistaa, että joku työ tuottaa onnea, on se, että ihmiset vapaasti sitä tekevät. Ja semmoisia töitä on ihmiselämä täynnä.

Jos esim. kymmenen työmiestä perustavat tynnyritehtaan, yhdessä työskennelläkseen, niin he sitä työtä tehdessään epäilemättä tekevät itselleen onnea antavaa työtä, mutta ei mitenkään voi ajatellakaan, että nämä työmiehet, väkisin pakoitettuaan yhdennentoista ihmisen työkuntaansa, voisivat väittää, että heidän yhteinen onnensa on oleva onni myöskin tuolle yhdennelletoista.

Sama on asianlaita, jos esim. talonpojat päättävät mukavuudekseen kaivaa lammikon. Niille, jotka katsovat tuon lammikon olemassa oloa suuremmaksi asiaksi, kuin siihen uhrattua työtä, tulee sen kaivaminen onneksi, mutta sille, joka pitää tuon lammikon olemassaoloa vähempänä hyvänä, kuin viljan korjuuta, jossa hän on myöhästynyt, ei lammikon kaivaminen voi olla onnea. Samoin on laita teitten, kirkkojen tai museoitten rakentamisen ja kaikkien yhteiskunnallisten ja valtiollisten toimien. Kaikki nämä toimet voivat olla onnena ainoastaan niille, jotka pitävät niitä onnena ja sen vuoksi vapaasti ja mielellään niitä täyttävät. Semmoiset toimet taas, joihin ihmisiä pitää ajaa väkisin, juuri tuon väkivallan vuoksi eivät voikaan olla yhteisiä ja onnea antavia.

Kaikki tuo on niin selvää ja yksinkertaista, että, jos ei ihmisiä olisi niin kauan aikaa petetty, ei tarvittaisi mitään selityksiä. Otaksukaamme, että me asumme maalla ja että me, kaikki asukkaat, olemme päättäneet rakentaa sillan suon yli. Me olemme suostuneet suorittamaan kultakin talolta vissin määrän rahaa, hirsiä tai päivätöitä. Me olemme siihen suostuneet senvuoksi, että tämän sillan rakentaminen on meille suuremman arvoista, kuin sen vaatimat kulungit. Mutta meidän joukossamme on ihmisiä, joille on edullisempaa olla ilman siltaa, kuin panna siihen rahaa, tai jotka ainakin luulevat sen olevan heille edullisempaa. Voiko nyt näitten ihmisten pakoittaminen sillan rakentamiseen saada aikaan sen, että se tuottaa heille onnea? Silminnähtävästi ei, sillä nämä ihmiset, jotka pitävät vapaaehtoista osanottoaan sillan rakentamiseen epäedullisena, tulevat siten pitämään sitä epäedullisempana, kun se tulee pakolliseksi. Otaksukaamme, että me, kaikki poikkeuksetta, olemme suostuneet rakentamaan tämän sillan ja luvanneet vissin määrän rahaa tai työtä kultakin talolta, mutta sitten käy niin, että muutamat osanottajista eivät suoritakaan sovittua summaa, koska heidän olosuhteensa ovat sillä aikaa muuttuneet ja heille onkin nyt edullisempaa olla sillatta, kuin panna siihen rahaa, tai ovat he muuten luopuneet tuumasta, tai vaikkapa suorastaan luottavat siihen, että toiset ilman heidän uhrauksiaankin rakentavat sillan, jota hekin sitten saavat käyttää.

Voiko näitten ihmisten pakoittaminen ottamaan osaa sillan rakentamiseen saada aikaan sen, että heidän pakolliset uhraukset tuottavat heille onnea? Silminnähtävästi ei, sillä, jos he eivät ole täyttäneet lupaustansa muuttuneitten olosuhteitten vuoksi, kun uhraukset sillan rakennukseen ovat käyneet heille raskaammiksi, kuin sillan puute, nuo pakolliset uhraukset tulevat heille sitä suuremmaksi onnettomuudeksi. Jos taas kieltäytyneillä on ollut aikomuksena käyttää hyväkseen toisten työtä, niin heidän pakoittamisensa uhrauksiin tulee vaan rangaistukseksi heidän aikeestaan, ja aije, joka ei ole ollenkaan todistettu, tulee rangaistuksi ennen kuin se on pantu täytäntöön. Mutta kummassakaan tapauksessa ei pakoittaminen osanottoon vastahakoiseen työhön voi antaa heille onnea. Niin on asianlaita silloinkin, kun uhrauksia on tehtävä kaikille ymmärrettävän, silminnähtävän ja epäilemättömän hyödyllisen asian hyväksi, niinkuin on silta suon poikki, jonka yli kaikkien on kuljettava. Kuinka paljon suuremmaksi vääryydeksi ja järjettömyydeksi tuleekaan miljoonien ihmisten pakoittaminen semmoisiin uhrauksiin, joitten tarkotus on käsittämätön ja usein varmasti vahingollinen, niinkuin ovat sotapalvelus ja verot. Tiede taas väittää, että se, mikä kaikista näyttää onnettomuudelta, on yhteinen onni. On muka ihmisiä, pikkuinen vähemmistö, jotka yksin vaan tietävät, mikä on yhteinen onni, ja, vaikka kaikki muut ihmiset pitävät tätä yhteistä onnea onnettomuutena, tuo vähemmistö pakoittaa siihen kaikki muut ja pitää sitä yhteisenä onnena.