Part 5

[6] Gananderi puhuu erään, Hiisi nimisen, Kalevan pojan, 10 (vanhaa) penikulmaa itään päin Kajaanista, keskellä suota, rakentaneen suuren summattoman linnan hirmusesti isoista kivistä ja mullasta, sylenpitusilla sinne vievillä porrasvälillä eli pykälöillä. Katso Gan. Myth. Fenn. sivu 29. Nähtävästi puhuu Gananderi samasta linnasta, vaikk' emmä me minkäänlaisia rakentajan jälkiä ja merkkiä paikalla tavanneet.

Satuja.

1. Poika ja Äiti.

Mökkiläispoika varasti rikkaan talon kirjavasusta pienen kirjan ja toi sen äitillensä eikä salannutkan varastustansa. Äiti sano: "pahoin kyllä teit, että varastit, mutta ei nyt talo tuosta pienestä kirjasta häiviä, jonka tähden pidänki sen, enkä laita sinua häpiänalaseksi sillä, että ilmottaisin ja veisin takasin. Waan kuitenkan ei sinun pidä vasta mitään tuvasta ottaa." Sillä tavalla nuhteli äiti poikaansa ja saiki sitä usiasti tehdä, sillä useinki näpisteli poika pieniä kaluja ja toi ne äitillensä. Niin kasvo hän aikaa voittain julkiseksi varkaaksi ja joutu viimmen hirsipuuhun. Hirsipuusta sanotaan hänen vummesiksi sanoikseen lausuneen; "Äitiäni saan minä tästä hyvästäni kiittää. Jos hän olisi kurittanut minun, ensikerran pienen kirjan varastettuani, ja vienit kirjan jälle, niin toki en enää toiste olisikan semmoiseen työhön ruvennut, vaan kun hän ainoastaan nuhteli ja uhkasi, niin siitä vaan yllyin pahemmaksi."

Te vanhemmat! kasvattakaa lapsenne kurituksessa ja Herran pelvossa. Sillä joka yhden niistä pienimmistä turmelee, parempi hänen olisi, että myllynkivi ripustettaisi hänen kaulaansa ja hän viskottaisi meren syvyyteen.

2. Kaksi koiraa, vanha ja nuori.

Wanha koira neuo nuorempatansa ja lausu: "se ei ole ollenkan kaunis tapa, ihmisiä haukkua ja vielä pahemmin tehty on, ketänä purra." Nuori koira rupesi ajattelemaan, mikä kumma siinä oli, että nyt semmoisia kuuli vanhan lausuelevan, joka kuitenki ennen oli äkein kaikista ollut ja monta ihmistä pahasti purrut. Wähä mietittyänsä pian löysiki syyn: saarnaaja oli itse hampaaton ja muutenki vähävoimanen ketänä haukkumaan.

Niin ihmisetki usein harjottavat kaikenlaista pahuutta nuoruudessaan, vaan vanhemmallaan ei enää pahoin töihin kyetessä tekeyvät siivoiksi ja alkavat muita nuhdella.

taikka

Ei ole voista veitsettömän, hampahattoman lihoista.

3. Koira, Kukko ja Kettu.

Koira ja kukko matkasivat yhdessä taipaletta. Illan tultua rupesivat maata, koira puun juurelle, kukko oksalle. Aamupuolella yötä alko kukko tapansa mukaan laulaa. Sen kettu metsässä kuultua heti mietti, millä saada suuhunsa kukon. Sillä mielellä astu lähemmäksi puuta, rupesi kukkoa laulustansa kiittämään, sano niin sulosta aamuvirttä ei koskan ennen kuulleensa ja viimmen käski kukkoa luoksensa eineelle. Waan samassa heräsi koira, ja einehen tarpeessa hänki, söi paikalla ketun suuhunsa.

Toiselle kuoppaa kaivava usein itse kaatuu sihen.

4. Sääski ja Jalopeura.

Sääski riitautu jalopeuran kanssa ja jalopeura näytti hänelle hampaita, luullen paljosi sillä toista peljättävänsä. Maan sääski sano: "mitä kysyn minä kynsistäsi ja huolin hampaistasi, ruvetaampa tappeloon, niin näät, mikä apu sinulla niistä on." Samassa lensi riitakumppalinsa sieramiin ja pisti siellä niin kauan, että jalopeura tussissaan omilla kynsillään pahoin haavotti turpansa, vaan ei saanut kuitenkan sääskeä loukostansa lähtemään. Niin tuli sääski voittajaksi. Iloten ja riemuten lensi ulos; vaan parahillaan kerskatessa puuttu hämähäkin verkkoon.

Ei pidä pientäkän ylenkatsoa; eikä myös pidä onnestansa kenenkän ylen riemuta, vaan muistaa, että vahinkoi pian taitaa tulla.

Suomen kansan Arvutuksia.

1. Wiis herraa, jokanen kamariinsa eroaa.

2. Lyhyt akka lylleröinen, pitkänpaksu palleroinen, ikänsä työtä tekevi, ei saa kun silmuisen paian päälleen.

3. Uuhinen tuli kotihin, villat maata löyhyttävi.

4. Maan suka, veen hako.

5. Yöt leikkaa, päivät leikka; lastua ei saa.

_Osviittoja_. 1. Sormikas. 2. Harja (hiussuka). 3. Heinäkuorma. 4. Karhi eli Hara. 5. Kello.

Suomen kansan Sanalaskuja.

1. Oppien ne sepätki tulevat.

Eipä siis pidä oppia ylenkatsoa, taikka oppineen paljo opistansa kerskailla, koska toki muutki oppien voivat sepiksi päästä.

2. Pah' on mieli paitulaisen palanutta paitoansa.

Pahaksi kyllä tulee rikkaanki mieli vahingostaan.

3. Otavass' on orjan merkki, ei kuussa, eikä kukossa.

Niin taitaa orjilla ja vaivaisilla usein olla'ki otava merkkinä, koska vaan eivät joka yöksi pääse'kän huoneessa nukkumaan.

4. Kyllä vesi juomaksi, jos kivi leiväksi.

Woipi yhden rinnalla toinenki mahdoton asia tapahtua.

5. Joka tyynelle toruu, tatiolle (tasaselle) tappelee.

Kylläpä vaan pian toisinaan tappeloonki yhtyy, joka ilman syytä suuttuu ja toruu.

6. Joka kuusehen kurkottaa, katajahan kapsahtaa.

Ei pidä ylen korkialle pyrkiä, vaan pysyä siinä, mihen luonto ja onni on määrännyt.

7. Muut ne kaikki katosala, minä räukka räystäsala.

Wähäonnisen sanat, jolla ei ole kattoa päänsä päällä.

8. Muut miekkoset mieroa käyvät, minä raukka riihtä puin.

Onki muka ei kaikkein elo ja onni yhtäläinen.

MEHILÄINEN W. 1837.

Huhtikuulta.

Joukosen nainen.

Neito istu sillanpäässä, Laulo sillan lautasilla: "Jouten synnyin, jouten kasvoin, Jouten aikani elelin, Joko mennen Joukoselle; 5 Jouten Jouko syöttelevi, Jokiveellä juottelevi, Korttehilla kostuttavi, Sarasilla saattelevi, Heinäsillä heittelevi." 10

Pääty Jouko kuulemassa, Sillan alla seisomassa; Kussa kuuli, siinä kosjo, Kussa kosjo, siinä kihlo, Kussa kihlo, siinä otti. 15

Kolkko Kommin ikkunoa, Kosjo Kommilta tytärtä, Kommin nuorinta tytärtä: "Anna, Komini, tytärtäsi, Nuori neiti naisekseni, 20 Wastakasvava varaksi." "Äsken annan tyttäreni Kojon pojan puolisoksi, Kun ammut tähen taivahalta, Pilkan pilvien lomasta, 25 Yhen nuolen nostannalta, Yhen jalkasi sialta, Yksillä yrityksillä."

Ampu tähen taivahalta, Pilkan pilvien lomasta; 30 Kolkko Kommin ikkunoa, Kosjo Kommilta tytärtä, Kommin nuorinta tytärtä: "Anna, Kommi, tytärtäsi" "Äsken annan tyttäreni 35 Kojon pojan puolisoksi, Kun käyt nieklojen nenitse, Tallat rautatapparoita; Päivän nieklojen nenitse, Toisen rautatapparoitse.". 40

Tako rautaset talukset, Kävi nieklojen nenitse, Tallo rautatapparoita, Kolkko Kommin ikkunoa, Kosjo Kommilta tytärtä, 45 Kommin nuorinta tytärtä: "Anna, Kommi, tytärtäsi!" "Äsken annan tyttäreni Kojon pojan puolisoksi, Kun sa uinet umpilammin, 50 saanet sieltä suuren hauin, Suuren hauin, kultasuomun, Tahi kaksi pienemmäistä. Anopille antehiksi."

Siit' on uipi umpilammin, 55 Saapi sieltä suuren hauin, Suuren hauin, kultasuomun, Kolkko Kommin ikkunoa, Kosjo Kommilta tytärtä, Kommin nuorinta tytärtä: 60 "Anna, Kommi, tytärtäsi! Jo olen raatant työt tuhannet, Sa'at toiset toimitellut; Jo olen uinut umpilammit, Saanut sieltä suuret hauit, 65 Suuret hauit, kultasuomut; Kävin nieklojen nenitse, Talloin rautatapparoita; Ammuin tähen taivahalta, Pilkan pilvien lomasta." 70

Siitä anto tyttärensä, Tyttärensä nuorimpansa, Kojon pojan puolisoksi.

Koppo neien korjahansa, Murralti mutson rekehen, 75 Wiien alla villavaipan; Iski virkkua vitsalla, Ujoa kahottelevi, Ammon raattuja ahoja, Wäinämöisen kankahia. 80

Äiön siitä neittä neuo, Äiön orpoa opetti: "Kun tulet Kojon kotihin, Laai villaset hamehet Yhen villan kylkyestä, 85 Keitä otraset oluet Yhen otrasen jyvästä!"

Niin tuli jälille koiran; Mutso päätänsä kohotti: "Mip' on juossut tästä poikki?" 90 "Koir' on juossut tästä poikki."

Noin mutso sanoiksi virkki: "Woi milma orja raukka! Parempi minun olisi, Parempi olettelisi, 95 Koiran kulkian jälillä, Lumme'korvasen koissa, Kun korpin Kojosen reissä. Paremmatpa koiran karvat, Kojon pojan kutrisia." 100

Murti suuta, väänti päätä, Murti mustoa haventa; Iski virkkua vitsalla, Ajoa kahottelevi Selvällä meren selällä, 105 Ulapalla aukialla, Niin tuli hukan jälille.

Mutso päätänsä kohotti: "Mip' on juossut tästä poikki?" "Hukka on juossut tästä poikki." 110

Noin neito sanoiksi virkki: "Woi milma orja raukka! Parempi minun olisi, Parempi olettelisi, Hukan huhkajan jälillä, 115 Alakärsän ahkiossa, Kun korpin Kojosen reissä. Paremmatpa hukan karvat, Kojon pojan kutrisia."

Murti suuta, väänti päätä, 120 Murti mustoa haventa; Iski virkkua vitsalla, Ajoa kahottelevi Noita Pohjan kankahia, Lapin synkkiä saloja, 125 Niin tuli jälille karhun.

Mutso päätänsä kohotti: "Mip' on tästä poikki juossut?" "Karhu on juossot tästä poikki." Noin mutso sanoiksi virkko: 130 "Woi milma mutso raukka! Parempi minun olisi, Parempi olettelisi, Karhun kauhian jälillä, Kontion kivikolossa, 135 Kun korpin Kojosen reissä. Paremmatpa karhun karvat, Kojon pojan kutrisia."

Murti suuta, määnti päätä, Murti mustoa haiventa: 140 "Outa saat Kojon kotihin, Kojon määlle korkialle, Wiillät veitsellä lihoa, Koet vierrettä kauhasetta." Tultihin Kojon kotihin, 145 Kojon mäille korkialle; Weti miekkansa verisen: "Tahotko sa tuota syöä?" Pään mäkäsi mättähäksi, Silmät suolle karpaloiksi, 150 Hiukset kuiviksi kuloiksi; Wiilti korvat korpin syöä, Lihan linnuille rakensi, Rinnat leipo leipäsiksi, Nänniset kalakukoksi, 155 Anopille antehiksi, Kommin eukon kostitsoiksi.

Läksi luoksi anoppinsa; Päässä patsahan anoppi Sanomia tieusteli: 160 "Mitä tieät sanomia?"

Wirkki orja orren päästä, Paimen patjahan nenästä; "Elä kysy sanomia, Kun näin outoja unia." 165 Anto vävy kostitsoita; Emo syöpi, kiittelevi: "Emp' ole nuita ennen syönyt, Uuen vävyn tuomisia, Lapseni lähettämiä." 170

Wirkki orja orren päästä, Paimen patsahan nenästä: "Oi on, kukkijalkaseni! Ellös syökö kostitsoita; Jospa tietäisit vähäsen, 175 Ymmärtäisit pikkuruisen, Tok' et nuita söisi'känä, Uuen vävyn tuomisia."

"Sano, sano, orja rukka! Mi on tässä kostitsoina." 180 "Jos sanon, emäntä rukka, Tulet veellä miruttaatse." "Tulkohonpa jos kahesti; Syötän vuohen raatamatta, Sano, sano, orja rukka, 185 Mi on tässä kostitsoina." "Ompa naisen olkaluuta, Palakaisen pääpaloja; Söit sä tissit tyttäresi, Söit nännit oman sikiön, 190 Jota kauan kasvattelit, Itse rinnalla imetit." Jo tuli veellä viruttaatse Wieri hengeti emonen.

_Toisintoja_. v. 5, 6. Josko mennen joutavalle, I. joutava pitävi. v. 11, 12. P. Kojo k., Seinän a.s. v. 13—15. kussa Kojo, siinä kihla, K. kihla, s. otto. v. 20, 21. Nuorta neittä naiakseni, Wastakasvoista v. v, 25, P, p, sialta, v. 54, A. kostitsoiksi. v. 75. Rekehensä reutoeli. v. 79, 80. Noita Pohjan kankahia, Lapin synkkiä saloja. v. 82. Äiön orpanaa o. v. 84. L. villaista hametta, v. 87. Yhen otran syämestä. v. 88. N. t. revon jälille. N. t. jänön jälille. v. 89. Nosti mutso päätä reistä. v. 96. Revon reuhkajan reessä, Jänön jäätäjän jälillä, v. 98. K. tämän K. r. k. Kojon pojan puolisona, v. 103, Weti (Sivalti) v. v. v. 115. H. uusilla jäl. H. huutajan j. v. 116. A. askelilla. v. 141, 142. Elä huoli Hiien (Hiitten) huora, Uota saat Kojosen määlle. v. 142. K. kosken pyörtehesen. v. 143, 144. Weitsettä lihoa vuollat, K. verta k., Kun et kuule miun sanoa. Syötsä (Weistät) v. l., Saat sa (Apat) v. k. v. 149—155. Pani pään kosken kiveksi, Nänniset k. k. v. 162, 163. Akka on vanha lattialla, Noin akka sanoiksi virkki. v. 162—165. Wävy noin sanoiksi virkki: Äiän tieän sanomia, Jop' on kuoli tyttäresi (Hyvin tyttösi elävi). v. 163. Kosotsikka karsinasta. v. 170. Tyttären l. v, 175-177. Woi jos tietäisit, et söisi, v. 184 — Toisen syötän vaattiesta. v. 194 — Nousi tuosta kuolemasta, Itki päivän, itki toisen, Itkipä kohta kolmannenki: Wieri kyynel, vieri toinen, Wierkäi vetrehet veteni jne (k. Kalevala XXXI. 166 e.).

_Jälkimaine_. Tämä Wenäjän Karjalasta saatu runo on toisella tavalla ja vaillinaisemmasti jo ennenki präntätty kirjassa: Sehröters Finnisehe Runen, Kojoisen Poika. Myös luetaan yksiä paikkoja pian samalla tavalla Kalevalan runoissa, Lemminkäisen ja Ilmarisen kosiomisista.

_Osviittoja_. v. 1. Sillanpäässä, huoneen ovelta pihalle käyvä silta, v. 6. Jouko, Joukas, Joukonen, Joukahainen, Joukamoinen, Joukavainen. v. 16. Kolkko, kolkkasi, koppasi, kopisti, löi. v. 25. Pilkan, pilkun, tähden, v. 37. Nieklojen, neulojen, äimien, v. 38. Tapparoita, kirveitä. v. 62. raatant, raatanut, tehnyt, täyttänyt, v. 75. murralti, vei väkisin, pakolla, murtaen, m. 89. Mutso, nuori vaimo, v. 93. Milma, minua, v. 100. Kutrisia, tukkaa, hivussuortuvia. v. 102. Haventa, hivusta, partaa, v. 107. Hukan, suden, v. 115. Huhkajan ulvovan. v. 116. Ahkiossa, kehnossa reessä, v. 157. Kostitsoiksi, anniksi, antimiksi, kylälahjoiksi. v. 172. Kukkijalkaseni, kukka-ihanilla jaloilla, v. 188. Palakaisen, palvosen, polosen, onnettoman.

Runo Ollista ja Perehestansä.

Täss' on laki laulajoilla, Tienkäviän käsikirja, Jok' on koottu kokonansa Irstasista ihmisistä; Ensin Ollista alettu, 5 Joka halpoa hakepi, Ahnehtiipi aivan paljon, Eikä raski raukka syöä Evästänsä ensinkänä, Matkoillansa maalimassa 10 Waikkapa vaeltelepi, Rehellissä reisumiessä, Tuonne Pietarin perille; Eipä koske konttihinsa Wielä viikonkan perästä. 15 Oulun tiell' ei ollenkana, Syö siellä semminkänä, Ala lampahan lapetta, Wiillä lihaviipaletta; Säästäpi vaan särvintänsä, 20 Ruinuellen ruokiansa.

Mutta kuitenki on kumma, Kun joutupi jonkun kerran Kumppalinsa kursin alla; Jo sujupi suuri joukko 25 Sisähän sianlihoa, Syöpi kinkun kiukeloksi, Lappehesta läskin kaikki; Saapi sillon kumman kursin Wielä voivakkanenki, 30 Josta Antti aikalailla, Kerran noitu Nousiainen: "Kun tuo raski, raato, syöä Läskin kaikki, läyskäleuka." Kuinka kävi Kuopiossa, 35 Mainioilla markkinoilla, Wuonna neljättäyhellä Päälle kaheksan satoa: Oli kuulu kumppalina, Tiina Remes, reisumiessä; 40 Ei se säästä särpimiä, Eikä muitana emältä. Eipä viittä vuorokautta Kestänynnä kierrätellä, Lahmata sikolapehet, 45 Kun jo luina loukahteli, Kämähteli känttyränä, Alle kannun arkkusessa, Jotta Olli ouostuen, Kauhistuen kahtelepi. 50 Toki veistänsä vetäpi, Jukertapi junkiansa; Waan ei puukko pysty'känä, Liuskahteli linkkuveihti. Eihän luuhun, luullakseni, 55 Kenenkähän keihäs pysty, Eikä veihti verronkana.

Wasta virsi venyneeki, Laajenepi laulu kanssa, Noista sauista somista, 60 Jotka talossa tapahtu, Kuulusaksi kuhtutussa. Tytär ompi tuttavani, Mari tyttö mainiltava, Piika vähä piilompata 65 Kulkenunna Kiuruveiltä; Tuolt' on tuonut tullessansa, Kehnon konstin kourassansa, Jonka hän on Haikolasta Korvillansa kuulla saanut. 70

Lähti tuhma tyttö raukka Marin kanssa maalamahan, Tervalla tuhertamahan, Nuita paikkoja pahoja Pojan kehnon Kerjäläisen; 75 Josta Olli ouoksupi, Anni kanssa arka vaimo Pahoillansa paukuttapi, Tytärtänsä tyynemmäksi, Sanoillansa noin sätipi: 80 "Eipä ole ensinkänä, Kehnot konstit kellenkänä, Soveliaat sullenkana; Kun nyt kaunihin nimesi Tuolla lailla turmelitki!" 85

Wieläpä ite isäntä, Kyläkunnan kuulu miesi. Haki kerran hauikkaita, Aivan paljo paistikkaita, Naapurinsa naurismaasta; 90 Josta tora torpparissa, Larmi suuri Lassin luona, Holu nousi Honkamäässä. Lassi haukku Hautalaista, Kiivahasti kirkonmiestä; 95 "Sina oot käynyt sissimässä, Kantamassa kalmankuokka, Yökauet, yksin kaksin, Minun Nallin naurihita." Olli sano: "otti juutas 100 Sinun, Lassi, laukku'mahan! Millonka minä, miesirukka, Siellä kävin sissimässä!" Lassi sanopi samassa: "Kukas se kuitenki on käynyt 105 Waroen varastamassa?" Haki Lassi lautamiestä, Oikeutta Ollin päälle; Jopa Olli oivallaksen, Mielen kanssa kirkonmiesi, 110 Sai syyhyyn syyttömästi, Jannahtamaan Jauhiaisen.

_Jälkimaine_. Tämäki runo on ennenmainitun Iisakki Pieksiäisen tekonen. v. 6. Halpoa hakepi s. o. pyytää rahojansa liikuttelematta elää. v. 18. Lapetta, lapaa. v. 27. Kiukeloksi, jottei ole, kun paljas kiverä luu jälillä. v. 34. Läyskäleuka, pitkäläinen ja paksu leualtaan. v. 45. Lahmata, joutuvasti syödä eli jotai muuta toimittaa, v. 46. Loukahteli, kolahteli, kämähteli, komahteli. v. 52. Jukertapi, nävertää, vääntää Junkiansa, veistänsä. v. 69. Haikola, talo Kiuruveellä, v. 77. Anni, Ollin vaimo, talon emäntä. v. 80. Sätipi, torupi, tihiään puhuu. v. 88. Hauikkaita, hautonauriita. v. 93. Holu, puhe, napina — Holumäässä, Lassin torpassa. v. 96. Sissimässä, salasesti elelemässä, varastamassa, v. 99. Nallin, pienen, vähäsen miehen. v. 101. Laukkumahan, isomahan. v. 112. Jannahtamaan, vipuun eli jannakkaan käymään.

Tietoja Kiannan kappelikunnasta.

(Muualta saatu).

Kiannon eli Suomussalmen kappelikuntaa rajaupi Pohjoselta Kuusamoon ja vanhan Wenäjän maahan, idältä vanhaan Wenäjän maahan ja Kuhmon seurakuntaan, etelältä viimmeksi mainittuun seurakuntaan, ja Salmen emäkirkolle ja länneltä Puolangan kappelikuntaan ja Pudasjärven pitäjään. Tämä seurakunta on sangen lavia. Sen suurin pituus on idestä länteen 11 peninkuormaa, ja suurin leveys Pohjosesta etelään 10 peninkuormaa.

Maisemainsa suhteen on tämä kappelikunta monenlainen. Korkiat vaarat ja jylkyt kunnaat vaihtelevat synkkäin korpien ja karuin soiden kanssa, joiden surujen laveuden joku vähänen lampi joskus kaunistaa. Paitti lampivesiä on täällä paljo Enovesiä; Se suuri Kiantaselkä, jonka vedet alkunsa saavat Kuusamon rajajärvistä ja koskena vuotavat pari peninkuormaa tämän Seurakunnan sisällä, venyttää ittensä Pohjosesta etelään kuuden peninkuorman pituudelle ja kuvaa moninaiset lahdet ja erinäiset järvet, joiden rannoille enin osa Seurakunnan asumista ovat talottuneet. Nämät järvet ovat muinosina aikona olleet etäisesti kalaset, niinkuin myös mannermaat täytetyt kaikkinaisella mettän viljalla, erinomattain linnuilla, joita suuresa paljoudesa on saatu; mutta nyt rupiaa sekä veden että maan vilja väheneen. Se toinen suuri selkä, joka kaunistaa tämän Seurakunnan laviat maisemat, on Wuokinjärvi; se alkaa koskena muutamista lampivesistä vanhan Wenäjän rajamailta ja mukaupi sitten järvivesiksi idältä länteen viiden peninkuorman pituudelle. Senki rannoille ovat suuri osa Seurakunnan asumista asettauneet.

Tämän maan perivanhat asukkaat ovat epäilemättä Lappalaiset olleet; josta monet lampien nimet ja maisemat vielä todistusta kantavat; niinkuin Lapinlampi, Lapinniemi. On muuan saariki, jossa monta sammaltunutta kivirauniota vielä nähdään, joita Lapinraunioiksi mainitaan. Nämät Lappalaiset asuskelivat maakuopissa, joista vielä nytkin monta nähdään ja joita Lapinhaudoiksi mainitaan. He elelivät mettän riistalla ja kalalla, joista he vuosittain jonku osan möivät Meriläisille, jolla nimellä Muhos- ja Niskanjoen asuvia sillon mainittiin. Muutamat näistä Meriläisistä olit epäilemättä kaupantekiöitä ja taikka ostamalla eli pikemmin muihin Lappalaisilta tarvittaviin kaluihin vaihtamalla kokosit heiltä kaikenlaista mettän ja veden viljaa. Tästä keskinäisestä kaupanteosta tuli tuttavuus Lappalaisten ja Meriläisten välillä; niin että Meriläiset rohkenit matkustaa aina tänne ylimaihin Lappalaisten omisa majoisa kaupittemaan. Nähtyänsä tämän erämaan erinomattain viljavaksi mettän ja veden viljan suhteen, päätit muutamat rohkiat Meriläiset tulla tänne kesäksi asumaan. Keväillä, heti vetten auvettua, lähti muutamia Merimaan miehiä kotimaaltansa tänne venehin jokia myöten tarpeellisilla elatusneuvoilla matkustaan. Päästyänsä tänne, hakkasit he ensin huhtia, pyysit lintuja ja mettän riistaa. Kesän päälle kalastelit he, kylvit ja karhittit halmeitansa. Syksyn puoleen leikkasit ja puivat he vähät halmeensa, kalastelit, mettäsit ja vietit aikansa paraaksi hyödyksensä, siihen saakka, että he viime venetkululla riensit jällen kotimaillensa kootuilla tavaroillansa. Näin kertovat vanhat sanomat; ja että niihin asian alkua on ollut ilmiantavat muutamain maisemoin nimet: niinkuin Meriläissuo, Meriläisaho; jolla aholla vanhasta kerrotaan saunan olleen Meriläisiltä raketun, jossa he asuntoa pitivät; ynnä monta muuta asento- paikkaa, josta vanhat tarinat puhuvat. Heistä luullaan myös tämän maan nykysten asujatten perisyntynsä juontavan, joka luulo onki uskottava, jos puheen parsia ja vanhoja tapoja lähemmin tutkitaan; ehkä tavat ovat, aikuin kulussa, jo merimaasa muuttuneet ja kaupungin tapaan mukauneet. Ehkä muutamat myös luulevat jonku osan tämän Seurakunnan asuvista muinosina aikoina tulleen Pielisestä ja Savon maalta. Kuitenki luulisimma edellisemmän ajatuksen uskottavamman olevan; sillä e.m. Pardalan maalla, Niskakosken alla kuuluu vielä ikivanha Oikeuden tuomio löytyvän, josa Ruokosalmi, jota nyt Materonsalmeksi mainitaan ja Kiekinselkä on tämän maan alle kalavedeksi syynnätty; ja tuskin lienee paljo päälle sadan vuoden, kuin sieltä on täällä nuotan vedosa syksyllä kuljettu. Sanotaan myös vielä siihenki aikaan muutamia Meriläisiä tänne asumaan majauneen. Me mielimmä sentähden nyt ensin vähän lähemmin tutkia tämän maan Seurakunnan.

Nykysiä Asukkaita.