Part 15

§ 11. Seuraava j yhteenjuoksuttaa kanssanssa lyhettynä:

I. Pitkät päätteet: aa, ie, uo, uu, yy, aa, yö, Pitk. kaksikkeiksi: ai, ei, oi, ui, yi, äi, öi,

II. Pitkät päätteet: ai, oi, ui, äy, Ainasovuiksi: aji, oji, uji, ävi. [5]

III. Lyhyet päätteet: o, u, y, ö, Epäveros. kaksikkeiksi: oi, ui, yi, öi.[6]

IV. Lyhyet, päätteet: a, ä, e, i Äänikkeiksi: i [1]

§. 12. Seuraavat k, n, t liitetään Warteen sillänsä paitsi tavuilla he [1], le, ne [2], re, se [3], 'a, 'ä päätyvihin varsihin [4]. Niissä muuttuvat pääte'äänikkeet e, a, ä lyhyiksi i, o, e, joita jonkun täysikerakkeen jälkeen ei millään merkitä, paitsi sillon, koska seuraavat kerakkeet k, t itset jälle menehtyvät (k. § 14), jossa tilassa ne vaihtuvat edellisiksi. Puolihon (') jälessä muuttumat o, e seuraaviksi kerakkeiksi n, t ja kerakkeen k edellä t:ksi. Ainasovut ln, rn, sn muuttuvat äänen somemmuuden vuoksi ainasovuiksi ll, rr, ss, ehkä sn kuitenki toisilta sillänsäki pidetään.

[9] _Aina_, littera; _äänike_, vocalis; _kerake_, consonans. Johdesanoja: ainallinen, ainasto, ainastollinen edl. — Ainoja on ennen nimitetty: bokstavi, puustavi, puostavi, puokstavi, puostavi, puostava, kirjanenä, nenä, kirjain, kirje edl. Se muuten paraski nimitys näistä kirjain ei ole soma semmoisissa käytteissä, kun esimerk. kirjaimellinen kirjotus, kirjotti kirjan latinan kirjaimilla edl, jonkatähden pitäisi johonkuhun sopivampaan uuteen yhdyttämän ja sentähden olenki nimityksen _aina_ tässä valinnut. Äänetön (consonans) on myös sopimaton nimi, jonkatähden sitä olen kerakkeeksi nimittänyt ja kaksiäänikettä (diphtongus) olen mainiva kaksikkeeksi.

[10]. Warsipäätteet ovat taikka pitkiä taikka lyhyitä s.t.s. Warren pääte'tavut äännetään taikka kahdelta taikka yhdeltä äänikkeeltä. Pitkiä ovat päätteet kaikissa yksitavuisissa ja oi-päätteisissä usiampitavuisissa Warsissa, lyhyitä muissa. Lyhyet päätteet erotetaan kolmeen lajiin: a) päätyvät ne tavuilla he, le, ne, re, se; b) tavuilla 'a, 'ä; c) jollai muulla yksiäänikkeellisellä tavuella. Koska Puolihota (') 'a, 'ä; päätteissä ei kaikitse kirjoteta ja saman päätteen edellä aina käypi joku äänike, niin on sillä tavoin vieretysten sattuvat kaksi äänikettää muutamilta luettu pitkäksi päätteeksi. Kuitenki ovat ne oikioista pitkäpäätteisistä erotettavat, joita vaan kaikki yksitavuiset ja oi-päätteiset usiampitavuiset Warret ovat.

1) Nämät aji, oji, uji lyhenevät tavallisesti pitkiksi kaksikkeiksi ai, oi, ui; toisin ainasovuiksi ae, oe, ue; aei, oei, uei; aje, oje, uje; ajei, ojei, ujei. Esimerk. sojisi, tavallisesti soisi (Sav. Karj.); soesi, soeisi, sojesi, sojeisi (Turussa Uudella maalla edl).

2) Toisin äänikkeiksi a, o, u, y, ä, ö; aj, oj, uj, äj, öj. Esimerk. antaisi toisin antasi (Sav. Karj.); annaisi (annajsi) (Tur. Uudm.).

3) Toisin kaksikkeiksi ei, e; i-i kaikissa, vaan e-i ainoastaan korollisissa tavuissa, harvon korottomissa, eikä koskaan korottomissa he, le, ne, re, se päätteisissä. Esimerk. karsisi toisin karseisi (Häm. Tur.); anelisi t. aneleisi; imisi t. imeisi.

4) Toisin k. §. 10. II. 2. Esimerk. naji tavallisesti nai t. nae, naei, naje, najei (Häm. Tur. edl). .

5) Toisin äänikkeiksi o, u, y, ö. Esimerk. uskoi t. usko (Sav. Karj. Kaj.). Itsehtyvissä Lausukoissa, jotka päätyvät tavuilla tu, ty edelläkäyvillä a'u, e'u, e'y, i'u, i'y, o'u, u'u, y'y, ä'y, ö'y katoo toisia puhe'tapoja myöten pää'te'äänike ja t seuraavan i edellä muttuu s:ksi. Esimerk. ilmautui (ilmautu) t. ilmausi (ilmaut'i).

(1). a, ä, e, i oikeimmin lyhenevät puoliäänikkeiksi: o, e, i, e, joista a) i:ssä syntynyt jälkimmäinen e toisia puhetapoja myöten pysyyki, juosten seuraavan j kanssa kaksikkeeksi ei eli äänitteeksi e (karsi t. karsei, karse). Edelliset o, e, i katovat myötänsä, paitsi Puolihon (') ja kerakkeen (t) jälessä, joiden kanssa toisin vaihtuvat kerakkeeksi s. Niin tapahtuu b) Puolihon (') jälessä kaikitseki (esimerk. arva'i t. arvasi), vaan c) kerakkeen t jälessä ainoastaan sillon, koska edelliset vierusainat ovat joitakuita l, n, r, aa, ie, ii, ou, uo, uu, yy, yö, äy, ää, öy, (esimerk. souti t. sousi.) Myös d) pysyy o kaksitavuisissa varsissa, joiden edellisessä tavuessa on joku äänikkeistä a, e, i. Semmoisissa se seuraavan j kansa tekee kaksikkeen oi eli äänikkeen o (esimerk. lauloi t. laulo). Waan e) jos a edellisessä tavuessa on seurattuna joltai muulta ainalta, kun yksinäiseltä l, n, r, u yhteenjuoksee o-j kutentahansa joko kaksikkeiksi oi eli äänikkeeksi o, i (esimerk. laittoi, laitto, laitti).

1. Seuraavan k, n, t edellä muuttuvat varret teke, näke varsiksi tehe, nähe (esimerk. tehkö).

2. Kolmetavuisissa ne päätteisissä varsissa muuttuu keraketten k, t, edellä lyhetty pääte e kerakkeeksi t, jonka ohessa edellinen n katoo, esimerk. yletkö, ylettä. Samalla lailla katoo n kerakkeen t edellä muissa tapauksissa, esimerk. sanoissa muuatta, tuta, käätä.

3. Päätteissä kse katoo k myötänsä ja s. seuraavan kerakkeen k, n, t kanssa yhtyy kun muissaki _se_ päätteisissä varsissa. Samate katoo t kaksitavuisissa tse päätteisissä varsissa, vaan kolmi ja usiampitavuisissa varsissa, joissa eritapoja myöten ts vaihteleksen ainojen ht, tt, ss, h kera, muuttuu ts seuraaviksi kerakkeiksi n, t ja k:n edellä t:ksi. Warsi _seiso_ tekeypi eritapoja myöten varreksi seise jonkun kerakkeista k, n, t seuratessa, esimerk. seisonut t. seissyt.

4. Seuraavan t edellä menehtyy kuitenki toisia puhetapoja myöten pääte'äänike a, e, ä niistä tavuilla ta, te, ta päätyvistä varsista joiden päätteen edellisessä tavuessa on pitkä äänike avoina eli kerakkeilta h, l, n, r, s seurattuna, esimerk. kaatata t. kaatta. Samalla tavalla tunteta t. tutta (lentätä t. lettä). Itsehtyvissä Lausukoissa, joiden varret päätyvät tavuilla tu, ty edelläkäyvillä a'u, e'u, e'y edl (K. §. 11. III. 2) katoo toisia puhetapoja myöten pääte'äänike u, y, esimerk. antaututa t. antautta.

(Lisää ja loppu toista).

Satuja.

1. Harakka.

Ylpiäluontonen harakka löysi riikinkukon sulkia ja tekeysi mielestään koriaksi niitä päällensä pukien. Semmoisena jo pitiki itsensä ei muita riikinkukkoja kehnompana, joiden parveen lensiki, entiset toverinsa ja ystävänsä omasta suvusta ylenkatsoen. Waan riikinkukot kuitenki tunsivat hänen harakaksi tavoiltaan ja karkotit hänen seurastaan, kun ensin olivat sulkansa hyvin pois nykkineet. Häveten lähti hän jälleen toisten harakkain parveen, vaan nämätkän ei enää suanneet häntä joukossaan, kun ennen parempana muka ollessaan oli heidät ylenkatsonut. Niin täyty hänen kaikilta hyljättynä elää yksinänsä.

Ei pitäisi laina-vaatteilla herraksi ruveta.

2. Janis ja Warpunen.

Kotka hätäytti jänistä ajamalla, jotta tämä viimmen ei enää älynnyt, mihen paeta, vaan kellistyi paikalle ja huokui raskaasti. Sen näki varpuinen lähellisestä puusta ja rupesi pilkkaamaan sanoen: "no, Jussi rukkaseni, kunne'ka nyt muinen keviät jalkasi heitit tahi minkätähden et juokse? Ei sinussa taida kuitenkan kotkalle vastustajata olla." Waan hänen toista onnettomuudessaan niin pilkaten tuli kotka havatsematta ja söi esiksi hänen itsen.

Siksi toista pilkkaat, kun sattuu omaan nilkkaan.

3. Humala ja Kataja.

Humalamvarsi nousi maasta, kääreysi lähelliseen katajaan ja kasvo sen rankaa ja oksia myöten vähässä ajassa aina latvaan saati. Sitte siitäki ilmaan kohoten rupesi pilkkaamaan katajata ja sano: "voi sinuaki! siinä, kasvat, kasvat, jos sataaki vuotta, etkä pääse sen korkuiseksi, kun mi nä sadassa päivässä." "Niin kyllä onki, vastasi kataja, suuri erotus meidän välillä siinä asiassa, vaan on se vielä toinenki erotus: yhtä liukkaan (pikasesti) kun kasvoit, talven tullen jälle kadotki, minä talvesta en ole millänikän."

Joka kiukkaan nousee, usein kiukkaan lankeaaki.

Suomen kansan Armuutuksia.

1. Hirsi alla, hirsi päällä, vähä vaahtea välissä.

2. Hyppii, koppii, yhteen suppuun supristaksen.

3. Häntä eellä, pää takana.

4. Ikenetön, akanaton, aitan parvessa.

5. Iski tulta Ilmarinen, välähytti Wäinämöinen.

_Osviittoja_. 1. Nuotio. 2. Kylpyvasta. 3. Puntari. 4. Woi. 5. Ukontuli.

Suomen kansan Sanalaskuja.

1. Ei lupaus taloa hävitä.

Niin toisinaan sanotaan, mutta paljoa paremmin sanottu on: lupaus on velkaa pahempi ja ennen mies maansa syöpi, ennen kun sanansa syöpi. Sillä luvata ei pidä, mitä ei täytetä'ki.

2. Ei ole huuten huokiampi, eikä parkuen parempi.

Sanotaan niille, jotka yhtäläiseen kipujansa, vaivojansa eli muuta onnettomuutta valittavat.

3. Ei ole aina Antin tuulet, viel' on tuulet Tuomahanki, Pietarin perän takana.

Ellös sentähden ylen ihastuko yhdestä pahasta päästyäsi, koska taitaaki toisia lähestyä.

4. Ei näöltä voita syöä.

Ei kauneudesta yksin ole apua, jos ei muuta hyvää keralla ihmisessä löydö.

5. Leikki se kun leipä loppuu, se tuska kun tupakka loppuu.

Useinki tapahtuu, ettei tähellisemmistä asioista pidetä samaa huolta, kun tyhjistä, joutavista.

6. Hiljaa härkä kyntää, tasasen jälen tekee.

Hätäileminen, ylenjouduttaminen tahtoo monasti pilata töitä.

7. Kyllä maalla majaa on.

Näyttää kuitenki toisinaan, kun ei olisi kylliksi, joka taitaa siitä tulla, että kaikki ei tyydy pienempään, kohtuulliseen majaan. Makedonian mainio kuningas, Suuri Aleksandro, vielä lassa ollen, rupesi itkemään, kuultuansa tähdetki taivahalla olevan täytetyitä ihmisiltä eli muilta elämiltä, samatekun tämä meidän asuttamamme maaki. Opettajan kysyessä, mitä itki, vastasi poika sitä itkevänsä, kun vielä ei ollut tämäkän maa kokonaan hänen allansa ja niitä kuitenki löytyisi usiampia, joihin ei millään pääsisi. Suurenko majan maalla jätti semmoinenki mies toisille ihmisille? —

8. Kyllä elävä kuolevansa tuntee.

Woi jos useimmin muistaisiki kuolevansa!

MEHILÄINEN W. 1837.

Marraskuulta.

Wanhoja Lauluja.

1.

Ei tuosta emo torunna, Kun ma maion maahan kaasin, Lehmät metsähän levitin.

Ei tuosta emo torunna. Kun särin pari patoa, Poltin paian palttinaisen.

Eikä tuostana torunna, Kun tein kehnon kehrävarren, Wäärän värttinän rapasin.

Waan tuosta emo torupi, Kun ma nain typerän naisen, Toin tuhman tulenpuhujan, Pahan paian ompelian, Kehnon langan ketreäjän — Pahan paian ompelevi, Päälle päärmehet tekevi; Kehnon langan ketreävi, Päiksi pellavat tuhovi.

2.

Noin kuulen emon sanovan, Waimon vanhan lausuelman: "Miniä on minulle tuotu, Koan kokka, saunan salva, Sylttysukka, kalttokenkä, Penkin pestyn hiereliä, Lattian ripottelia, Tuvan uuen turmelia; Toi toran pereheseni, Surun saatto leipähäni. Parempi olisi ollut, Parempi oripolosen, Tuoa Tuonetar tupahan, Manatar tähän majahan, Kun tuoa toruja nainen, Saaha riski riiteliä."

Ei ollut orihin syytä, Ei vikoa liinaharjan; Sen ori kotihin tuopi, Liinaharja liuvuttapi, Ku on pannahan pajuille, Korjahan kohotetaan, Liitetähän listehille.

3.

Walehia lasten laulut, Tyhjiä tytärten virret.

Kolme Sanaa Savon Puolesta.

Joka lassa lastatahan, Miessä mielehen tulepi; Sananlasku sangen selvä, Wanhemmilta valmistettu, Meiltä mielehen otettu. 5

Minä miessä nuorempana Kävin kerran Kokkolassa, Kuulin siellä Kainulaisen Maani miehiä manaavan, Sanovan Savon sioiksi; 10 Minä en virkkanut mitänä, Wasta annan vastauksen.

Tulin taas Turusta kerran, Kuulin hullun Hämäläisen Savon miehiä sanovan, 15 Roimahousuiksi hokevan, Pitäjäksi pieksukengän. Sanon sihenki sanani, Muutamaisen muistuttelen, Waikk' on vuosia välihin 20 Jäänyt kyllä kymmenenki.

Piäs vähän, pinkkapöksy! Kuin sanon pari sanoa: Ei ole maata miehetöntä, Kirvehetöntä kyleä; 25 Ei sieä sian nimeä Ylisummahan sanoa. Kuka se ei kuuta tunne Itäpuolta täytyväksi, Luotehelta loppuvaksi, 30 Sanonet sitä siaksi.

Sekasin on seurakunta, Tuon nyt tietävät tytötkin. Eikös hulluja Hämeessä, Kataloita Kainussakin? 35 Samati Savossa kanssa. Waan samassapa Savossa, Jos on joukko joutavia, Miehiä mitättömiä, Niin on toisia toella 40 Ymmärryksen ystäviä, Isäntiä ihtestänsä, Renkiä rehellisiä, Jotka kyllä joutomiehet Panevat pykäystöille, 45 Eli neuovat nevalle, Laittavat lapion kanssa, Ojankot oivalliset, Kannon vääntäjät väkevät, Nevan kuokkiat kovimmat; 50 Jost' on leipämme levinnä, Sahtikannumme sakonna, Puuropata paisununna.

Mitäs naurat, nappipöksy! Rohkenee tuo roimahousu 55 Pieksukenkiä piteä, Saa tuo saappahat pyhäksi.

Jo sanon sanani toisen: Savoss' on samati vielä Melkiöitä mestaria; 60 Harvon on haettu Hämeestä, Harvon Kainusta katottu, Käsitöihimme ketänä. Niinpä taasenki tapahtui Johik kumma Suonenjoilla, 65 Savonmaassa mainittava — Mies on teettänyt tapulin, Opinkäymätön osannut, Kellotornin kelvollisen, Jok' on kaikelta kohalta, 70 Juuri julkinen rakennus.

Kukas kummaksi sanookaan, Jos ne teettävät tapulin, Jotka kouluja kokevat Monen mestarin tykönä; 75 Eipä hän opissa ollut, Ei toisen tekevän nähnyt, Eikä keltänä kysynyt, Kuinka pannahan perustus, Kuinka seinät seisonevat, 80 Kuinka pylvähät pysyvät.

Siin' on kellot kelvolliset, Korotettu korkialle; Ei se heilu, hemmahtele, Soittaessa sinne tänne; 85 Sen on lattiat laviat, Sen on sillatkin siliät; Ei sen rappuilta ramaha, Eikä portailta putoa; Astumet on aivan selvät, 90 Käsipuut on käyttävillä. Sen on tiennyt teettäjäkin, Mitä muinen Muosekselle Ilmotti isä Jumala: Käsipuut hän käski panna, 95 Koskas korkeita rakennat, Etteipä verenvikoja Tapaturmasta tulisi.

Sama mies on saanut taion, Ymmärtänyt ihtestänsä, 100 Uurimakarin mahinkin; Ihte tehnyt työkalunsa, Wärkkitaatinsa takonna, Ilman käymättä kylässä; Joilla taitapi takoa 105 Semmoisetkin seinäkellot, Joissa tiuku tiiman päästä Heliästi hellittäpi.

Tämä kunnia tulepi Ollin poika Pietarille, 110 Jok' on syntynyt Savossa, Kasvanut kotokylässä, Olli Konttisen kotona. Monta muuta mustapäätä Saattapi Savossa olla; 115 Sillä se sana syäntä Wielä nytkin vihlasepi, Koko maata miehillensä Sanoa Savon sioiksi. Sanon vielä viimmeseksi 120 Kohta kolmannen sanani: Eipä kaikki Kainulaiset, Puoletkana Pohjalaiset, Eikä myös Etelämiehet, Pääse päälle sittenkänä, 125 Tule selväksi sepäksi, Waikka vissin viisi vuotta Useinkin ovat opissa Toisen mestarin tykönä. Rakastetut rantalaiset! 130 Elkää nyt pahaksi panko; Kelpomiehet keskimailla. Wielä vioiksi sanoko, Jos on jotakin sanottu, Maamme puolesta puhuttu; 135 Saa siltä hymin piteä Itsekukin kunniansa, Kellen kunnia tulepi.

Monta maassa, maa monessa, Niin ennen isät sanoivat; 140 Sen on Keisarin Senaati, Sen on herrat Helsingissä, Hyvin tuntenna toeksi, Koska palkkiot panevat, Laittavat rintaritalit, 145 Samati Sovon ukoille, Niinkuin muille muuallaki, Aina ansion perästä.

Tänne tulevat Turusta Wielä Wiikkosanomatkin, 150 Wanhanaikaset asiat Annetaan Avisan päällä Tulla meillenki tutuksi.

Koska nyt sanoa kolme Savolaisist' on sanottu, 155 Kyll' on siinä kerraksensa; Eipä se laiska lukia Kato kaikkia tätänä.

_Jälkimaine_. Paavali Korhosen tekemä runo Rautalammilta, noin viisitoista vuotta sitte.

Suomen Kielen Lausukoista.

(Lisää ja loppu viimme lehteen).

§ 13. Jos varressa ei ole jotakuta äänikkeistä a, o, u, niin muutetaan raidoissa a), c), e), löytyivät jatkokset ja kohtaliitteet toisiksi raidoissa b), d), f), löytyviksi:

a b c d e f

ka kä a ä hotten hötten ko kö han hän ma mä ma mä hat hät mma mmä mainen mäinen hatten hätten ta tä nu ny ta tä hon hön vat vät va vä hot höt vatten vätten

S.t.s. äänikkect a, o, u muuttamat äänikk. a, ö, y.

§ 14. Jos pääteäänikkeen edellä jossa kussa varressa käypi yksinäiset kerrakkeet k, p, t eli raidoissa a), c), e) olevat kerakesovut ja sama varsi saapi jonkun kerakkeen pääte'tavuensa lopettamaan, niin muuttuvat samat k, p, t, ja niiden mukaset kerake' sovut toisiksi raidoissa b), d), f) löytyviksi.[11]

a b c d e f

k (j, v) tk tk (t) t d hk h (hk, hj, hv) p v ht hd (h) kk k lp lv lt ll lk l (lj, lv) nt nn nk ng mp mm rt rr vk r (rj, rv) pp p st st (ss) sk sk (s) rp rv tt t (tt)

Sama muutos tahahtuu kerakesovussa tt kohtaliitteen _hän_ edeltä, vaan k liitteen hon edellä toisin pysyy, toisin menehtyy, paitsi kaksitavuisissa varsissa, joissa se myötänsä on pysyvä.

§ 15. Koska keraketten k, t jatkosten alkupäästä kadottua (k. §. 14) seuraava äänike tulee vieretysten jonkun varren pääteäänikkeen kanssa olemaan, vaihetetaan toisia puhetapoja myöten raidoissa a), c), e) oleeat äänikkeet toisiksi raidoissa b), d), f) löytyviksi.

a b c d e f

aa oa,oo ää eä,ee äe äi (uo) (öä,öö,yö) (ää) ea ia,ee öä öö öe öi (öö) eä iä,ee ae ai (aa) ao oo, uo ia ii cc ei,ie,ii eo io iä ii ie ii eö iö oa oo,uo oe oi (oo) oo uo ua uu uc ui (uu) äö eö (öö,yö) yä yy ye yi (yy) öö yö

Aivan samalla lailla vaihetetaan äänike'sopuja tavuilla 'a, 'ä päätyvissä Lausuntavarsissa[12] ja kaikissa niissä johtovarsissa, joissa pääte'äänikkeet a, ä pysävät säilyksissä. Wielä päälliseksi muuttuvat a'a, ä'ä toisinaan ainasovuiksi aja, äjä, esimerk. hala'aa t. haloaa, haloo (haluo), halajaa; keträ'ää t. ketreää, ketree (ketröää, ketröö, ketryö), keträjää.

§ 16. Waariottamalla, mitä §§. 10—15 yhteen sattuvain ainain muutoksista ja muista on luettava, voidaan helposti käyttää itsekutaki Suomen kielen Lausukkaa ensin Tavoittain ja sitte Luvuttain että Kohdittain tahi Siottain. Tehtävässä Muodossa saapi Arvelotapa varsijatkoksen _ne_, Kerrontapa j, Ehdontatapa isi, Toivontatapa _ko_, Käskentätapa ka, Nimentätapa 1. _ta_, 2. _ti_ 3. ma 4. minen, Mainintatapa va.[13]

Tapavarret Tähtävässä Muodossa.'

I. II. III. Lausunta Luo Nai Kapaloi Arvelo Luone Naine Kapaloine Kerronta Loi Naji Kapaloji Ehdonta Loisi Najisi Kapalojisi Toivonta Luoko Naiko Kapaloiko Käskentä Luoka Naika Kapaloika Nimentä 1. Luota Naita Kapuloita 2. Luoti Naiti Kapaloiti 3. Luoma Naima Kapaloima Maininta Luova Naiva Kapaloiva

Toisintoja. Kerronta: Naji t. nai (näe, naei, naje, najei), kapaloji t. kapaloi (kapaloe, kapaloei, kapaloje, kapalojei (k. §. 11. II. 1). Ehdonta: Najisi t. naisi (naesi, naeisi, najesi, najeisi); kapalojisi t. kapaloisi (kapaloisi, kapaloeisi, kapalojesi, kapalojeisi (k. §. 10. II. 2).

IV. V. VI. Laus. Kaata Etsi Antautu Arv. Kaatane Etsine Antautune Kerr. Kaatoi Etsi Antautui Ehd. Kaataisi Etsisi Antautuisi Toiv. Kaatako Etsikö Antautuko Käsk. Kaataka Etsikä Antautuka Nim. 1. Kantata Etsitä Antaututa 2. Kaatati Etsiti Antaututi 3. Kaatama Etsimä Antautuma Main. Kaatama Etsimä Antautuma

Toisintoja. Kerronta: Kaato, kaati, kaasi (k. §. 11. IV. 3. c, d, e): Etsei, etsi (§. 11. IV. 3. a); Antautu, antausi (§. 11. III. 2). Ehdonta: kaatasi, kaadaisi (§. 10. III. 3 ja §. 14); Etseisi, etsisi (§. 10. IV. 4); Antautusi (antauduisi) (§. 10. III. 3). Nimentä l. kaatta, antautta 2. kaatti, antautti (§. 12. 4).

VII. VIII. IX. Laus. Teke Sanele Juokse Arv. Tehne Sanelle Juosse Kerr. Teki Saneli Juoksi Ehd. Tekisi Sanelisi Juoksisi Toiv. Tehkö Sanelko Juosko Käsk. Tehkä Sanelka Juoska Nim. 1. Tehtä Sanelta Juosta 2. Tehti Sanelti Juosti 3. Tekemä Sanelema Juoksema Main. Tekevä Saneleva Juokseva

Toisintoja. Arvelo: Juosne (§. 12). Ehdonta: Saneleisi: sanelesi (§. 10. IV. 4) — Tehne, Tehkö edl k. §. 12. 1.

Laus. Alene Taritse Hala'a Arv. Alenne Tarinne Halanne Kerr. Aleni Tariksi Halasi Ehd. Alenisi Taritsisi Hala'aisi Toiv. Aletko Taritko Halatko Käsk. Aletta Taritka Halatka Nim. 1. Aletta Taritta Halatta 2. Aletti Taritti Halatti 3. Alenema Taritsema Hala'ama Main. Alenema Taritseva Halaava

Toisintoja. Lausunta: Tarihte, taritte, tarisse, tarihe (§. 12. 3); Haloa, haloo, haluo, halaja (§. 15). Kerronta: Hala'i (§. 11. IV. 3. 6). Ehdonta: Aleneisi, alenesi; Taritseisi, taritsesi (§. 10. IV. 4); Hala'asi halajasi, haloaisi, haloasi edl. (§. 10. III. 3. ja §. 15).

§. 17. Kunki Tavan Warresta saadaan omituisten päätettensä lisäämällä Kohdat eli Siat samassa Tavassa kohdallisissa Tavoissa (§. 7) ovat mainitut päätteet seuraavasta osotteesta nähtävät.

Tavat Yksikössä Monikossa Ok. Kk. Wk. Ok. Kk. Wk.

Lausunta n t *(a) mma(b) tta(c) vat(d) Armelo n t *(a) mma(b) tta(c) vat(d) Kerronta n t †(a) mma(e) tta(f) vat(g) Ehdonta n t †(a) mma(e) tta(f) vat(g) Toimonta ni(h) si(i) hon(k) me(l) te(m) hot(n) Käskentä ni(h) si(o) hon(p) me(q) te(r) hat(s)

Tähtilö * merkitsee pääte'äänikkeen pidennettävän, jota ei kuitenkan tehdä pitkäpäätteisissä eikä tavallisesti niissäkän 'a, 'ä päätteisissä varsissa, joiden edelliset vierusainat a, ä pysyvät muuttumatta (§. 15), Ristilö † merkitse vartta ei millänä lisättävän.

Toisintoja, a) pi, vi, *pi, *vi. b) mme. e) tte, tten. d) vatten, *vat, *vatten. e) mme, ma. f) tte, tten, ja. g) vatten, t, *t. h) n; Toivontatavassa kahden äänikkeen välissä toisilta k kaikitse kadotetaan, i) s. k) ho, on, o. l) ma, mme, mma. m) ta, tte, tten, tta. n) hotten, ot, otten. o) s, e'; tavallisimmasti poisheitetään koko kohtapääte ynnä edellisen äänikkeen, jossa tilassa äänikkeet e, a, ä päätteissä he, le, ne, re, se, 'a, 'ä jälle tulevat entiselle arvolleen, p) an. q) ma, ame, amme, amma. r) a, i, ta, tte, tten, tta, ate, ata, atte, atten, atta. s) hatten, at, atten. Niin tässä, kun Yks. Wkohdassa on muutamien tapa vetää h ainojen k, g väliin varsipäätteessä ka.

Lausuntatapa. (varsi: kaata).

Yks. kaadan, kaadat, kaataa(a) Mon. kaadamma(b) , kaadatta(c), kaatavat(d).

[Kerakkeesta d tässä Lausukassa k. §. 14.]

Toisintoja, a) kaatapi, kaatavi, kaataapi, kaataavi b) kaadamme, c) kaadatte, kaadatten. d) kaatamatten, kaataavat, kaataavatten.

Arvelotapa, (v. kaatane).

Yks. kaatanen, kaatanet, kaatanee(a), Mon. kaatanemma(b), kaatanettac), kaatanevat(d).