Part 14

5. Tekevä toranen vaimo, talon vaimo tappelia.

Ei pahaa, ettei hyvää matkassa.

6. Tauitta vanha kuolee, tuuletta pölhö kaatuu.

Kuvailee ei olevankan vanhoilla pitkän elämän toivoa.

7. Söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei kestä vaate'rievut.

Sanotaan nälkäisistä, kun ruokaan käsiksi pääsevät.

8. Talon kautta talvitietä, naurishalmehen kesällä.

Sillä tavalla kuki työnsä laittaa, millä näkee paremman olevan.

9. Syöpi toukat senki kielen, jok' ei puhu polvenahan, selvitä sinä ikänä, kuulu kullan valkiana.

Wedetään kielailta puheliailta niitä vasten, jotka soimaavat heitä paljo puhumasta.

MEHILÄINEN W. 1837.

Lokakuulta.

Wanhoja Lauluja.

1.

Kauan malkio makasin, Wiikon utra uinuelin, Nokisilla nuotioilla, Hiilisillä hiertimiltä; Nousen pois nokinen poika Nokisilta nuotioilta, Hiilisiltä hiertimiltä, Syli syttä hartioilla, Waaksa varrelta nokea.

2.

En tieä Polonen poika Polosiksi päivikseni — Illalla isäni kuoli, Aamulla talo hävisi, Jäini, kun jäniksen poika, Jäälle jääkällehtämähän, Suolle soikellehtamahan, Palolle papattamahan. Parahiks' on paita pantu Lapselle isättömälle, Pojalle emottomalle, Marsin vanhemmattomalle.

3.

En tieä Polonen poika Polosiksi päivikseni, Kunne luomme luotu poika, Kunne aivottu ajamme; Joutaisi jokii sulata, Saisin verkkoni vesille — Ei ole verkosta veroa, Werkko viety vierahalle.

4.

Mipä tässä millitsekse, Kuka tässä kummitsekse; Kun ei kanna suo varista, Suo varista, maa jänistä, Pelto pieniä kanoja, Nurmi nuorta morsianta!

Mipä tässä millitsekse, Kupa tässä kummitsekse; Kun ei maito mahosta joua, Piimä pitkähäntäsestä! Jo olen orrelle osattu, Palasetta partahalle; Harvoin näiss' on hauit käyty, (Harvoin hauki vierahina) Siika ei sinä ikänä, Lohen poik' ei polvenahan; Harvon on kuultu kuikan ääni, Harvon kaakkurin kakatus.

_Jälkimaine_. l:ssä. malkio, utra, mähäosanen, onneton, vaivanen, raukka edl.; uinuelin, pidin unta; nuotio, kahden päällitysten pannun hongan välissä palava tuli metsäsillä yösioilla. — 3:ssa. luomme, ajamme, luon itseni, ajan itseni. — 4:ssä. villitsekse, milläkän tavalla elää, voipi olla; kummitsekse, kullakan tavalla tulee aikaan (kumminkan elaä).

Pohjanmaan Surkeudesta.

[Talonpojalta Benjami Seppäseltä, joka asuu Kiannalla Ruhtinansalmen ja Pispajärven kyläin välillä, v. 1833 kirjotettu, ansionsa vuoksi kyllä präntättävä. D. on pidetty, koska meikäläiset juhlallisimmissa puheissaan sen mielellään antavat kuulua ja alkukirjotuksessa, jonka Kiannan Lukkari Eerikki Bisi oli Seppäsen suusta paperille saanut, sama d oli luettava.]

Nyt on Suomea suruista Julkinen Jumalan vitsa, Kova aika kohdainuinna, Kahden aivan ankarimman Waivan alle vaatinunna: 5 Yksi tauti tappavainen, Toinen nälkä näännyttävä. Josta laulan laulun pienen, Aivan surkean sanelen, Yli maissa muisteltavan. 10

Kuinka taitanen todella Minä suuren surkeuden, Ilmoittaa asian suuren, Laulun lailla toimitella, Ruveta runon tapahan 15 Sanoja sovittamahan, Joka en sanoja saata Pannakaan paperin päälle, Enkä ollenkaan osoa

Panna kättä pännän päähän? 20 Totta laulan laatuistani, Sanat suomeksi sovitan, Niinkuin yksin ymmärtänen, Opettamatta osannen. Koska vuotta Woidellusta 25 Jo tuhat jälelle jääpy, Ja yli sadan kahdeksan Kolmekymmentä kulunut, Wielä kolme kirjotettu Päälle kolmenkymmenenki, 30 Sillon alko aika kallis, Taudit aivan ankarimmat, Kovat koko Suomenmaassa, Raskahimmasti rajuta: Monet taudit muuttuvaiset, 35 Lavantauti laatuinensa, Kulkeva kova Koleri, Punatauti tarttuvainen, Jotka monta maanpovehen Kaasit kyllä kymmeniä, 40 Tuhansia turpehesen; Saatit aivan surkiasti Monta lasta vanhemmista Orvoksi, isättömäksi, Monta vanhaa varatointa 45 Turvasta tuettomaksi.

Olis vielä viimmesetki, Wielä vissillä tavalla, Kurjimmalla kuolemalla, Kaikki nälkä näännyttänyt, 50 Kaikki kaatanut kumohon, Jos ei julkinen Jumala, Isä aivan armollinen, Oisi kautta Keisarimme, Ruhtinaanne rakkahimman, 55 Huvettanut, huojentanut, Tämän näljän näännyttävän. Witsa ankara, vihanen, Yli maassa mainitussa Piti päälle pitkän ajan, 60 Aivan kurjasti kulutti Entiset elovaramme, Teki kaikki tasaseksi, Isotki talonisännät Kerjäläisten kaltasiksi; 65 Josta sitten kaikki kansa Aivan pitkiltä pitivät Waellusta vaivaloista. Sillon kuulu kurja ääni, Ani vaikia valitus, 70 Puhe leivän puutoksesta, Näljän pelvosta pahasta, Kuolemasta katkerasta, Kansan kärsimän majoissa, Majoissa ja matkateillä; 75 Josta pappimme parahat, Oikiat opettajamme, Aina saattivat sanoman Kirjain kautta kiiruhusti Esivaltamme etehen. 80 Sillon kuulu Keisarille Suomesta hätäsanoma, Näljän vaivasta valitus; Joka kohta kuultuansa, Saatuaan hätäsanoman, 85 Anto käydä itsellensä, Sydämellehen syvältä, Tämän suuren surkeuden. Kohta riensi rakkahasti Alammaistensa avuksi, 90 Niinkuin oikia isäntä, Tarkka haltia talonsa. Laitti viljan muilta mailta, Elon tuotti tuonnempata, Kiiruhusti kulkemahan 95 Ravinnoksi riutuville. Täyttäpi tässä sanansa, Mitä eellä ennusteli, Koska allensa aneli, Omaksensa meitä otti. 100 Lupasi lujasti sillon, Saneli sanoilla näillä: "Minä tahdonmielelläni Täytteä tässäki maassa Makasiinit mainittavat 105 Hädän varaksi hyväksi." Joista sitten kruununmiehet, Palveliat parahimmat, Kohta kansalle jakovat Elatuksensa etehen; 110 Joista kaikki kerjäläiset, Huonommatki horjuvaiset, Saivat einehen apua. — Waikka kuulu kuollehia, Tullehia Tuonelahan, 115 Ei ole kuultu kuitenkana Näljän kautta nääntyneitä. Siitä tunnemma todeksi, Kuinka on eläntä kaunis Sulosessa suosiossa, 120 Hallussa hyvän isännän, Alla vallan armollisen, Joka ei soisi yhdenkänä, Huononkahan horjuvaisen, Tulla turmasta tuhohon, 125 Wahinkohon voittomaalla. Josta kaikki kuulusalle Kiitos olkoon Keisarille Aina meitä auttamasta! Sanokaame Suomalaiset 130 Onnentoivotus Hänelle: Aivan armias Jumala, Iankaikkinen Isämme, Suo sa vuosia satoja, Ilosia, armahia, 135 Ruhtinalle rakkahalle! Anna Hällä aina olla Sydän aivan armollinen, Alimmaisille avoinna! Anna suuri suosiosi, 140 Ollaksensa onnellisen, Aina siunatun Sinulta, Sekä sotatanterilla, Että rauhan riemutöissä! Wielä taivahan talossa 145 Siunaa siellä sulollasi. Ilollasi iäisellä, Kirkkahalla kruunullasi!

Mutta aina muistakaame Kuningasta korkiata, 150 Sitä kaikkivaltiasta, Jok' on tehnyt taivahatki, Kaikki meret, manteretki, Kuulusat kuninkahatki, Esivallat valmistanut! Hälle suusta Suomalaisten Soikohon tämä sanoma, Tämä kiitos kuulukohon: "Herra kiitetty olkohon, Isäin Jumala! Lässä ja kauas soikoon Ääni kaunis tai: Kiitetty ylistetty Herran neuo ain! Jost' on meille tehty Apu armias näin" j.n.e.

* * *

Wielä nyt sanon sanoja, Muutamia muistuttelen, 160 Suomessa surullisille, Murehissa murtuneille, Alla vitsan vaipuneille: Elkääte nyt kuitenkana Totisesta toivostanne 165 Syöskö teitänne syvältä, Herran pelvosta hyvästä Aivan pelkohon pahahan! Elkää kuitenkan epäilkö Armiaan Isän avusta! 170 Totta on tämäki vitsa Julkinen teko Jumalan — Etsiväinen etuamme, Onneamme, autuuttamme, Neuovainen nöyryytehen, 175 Kehottava kärsimähän. Muistakaate mitä muinen Sano Herra Saalemissa, Juudassa Jumalan henki, Miehen kautta kaunihimman: 180 Että jäänehet jälille Siinä Herran Sionissa Pitäisit Pyhät oleman. Josta syystä syntejämme Muistakaame muinosia, 185 Joilla aina ansatsimma Raskahimman kangastuksen, Jotka syöksivät syvältä Meidät alle armottoman, Walitettavan vahingon. 190 Pyytkäme parannus tehdä, Katumuski kiiruhusti; Siitä taivahan talossa Enkelit ilottelevat, Herrakin hyvillä mielin 195 Taudit poies poistelepi, Witsansa vähentelepi, Keventää kovan kätensä, Wielä siunaa Sionissa, Auttapi asunsiansa 200 Surkialla Suomenmaalla; Wielä' antaa armostansa Kesät kaikki kaunistavat, Wiljavuodet viljasimmat, Isän maalla ilmestyä; 205 Täyttäpi surusen Suomen Herra aivan armollinen Itse suurella ilolla.

Jo nyt lauluni lopetan, Poies puuttuvat puheeni, 210 Jot'en jaksane jutella, Enkä yksin ymmärrellä, Wihasuutta Herran vitsan. Eipä taito taitavana Ylös voine ymmärteä, 215 Eikä armon avaruutta Selväksi ulos sanoa Taida kieli kerkeänä.

Täm' on laulu laulettuna Alla ajan surkehimman, 220 Kun ei yöllä ollenkana Unta silmät ottanehet; Enkä löytänyt lepoa. Kuullessani kuolevilta, Että jääviltä elohon, 225 Sairahilta surkehilta, Aivan kurjan kuikutuksen, Waikian malitusäänen.

_Jälkimaine_. Tuota kukana ei kummastelle, jos talonpoikasen tekemässä runossa kehnompiaki paikkoja löytyisi ja semmoisia sanasopunsa vuoksi luulisimma nykysessä olevan vv. 45, 128, 169, 199, 202, joissa sanat: vanhaa, olkoon, elkää, siunaa, antaa eivät tee oikein soivata runoa, ellei niitä äännettäisi: vanha, olkon, elkä, siuna, auta, taikka kolmitamuisesti: vanhoa, olkohon, elkeä (elkä'ä), siunoaa, antapi, vaan jommoisina ne eivät mahdu nykysiin paikkohinsa. — Muuten pidämmä tätä runoa mielensä ja järkensä puolesta hyvin ansiollisena ja osottavana millä kannalla Kristillisyyden tunto ja sitä seuraava mielenlaatu on näillä Pohjanki mailla rahvaassa elämä. Erittäin kiittäisimmäki Kiantalaisia näillä seuduin oppinsa ja taitonsa puolesta niissä asioissa. Mainittava asia on seki, ettei Kiannalla vielä ole ilmestynyt semmoisia erikoita uskon asioissa, joita täällä kerettiläisten nimellä tutaan ja joiden kanssa kylläki sopimattomasti oikiat jumaliset, herännet ihmiset usein seotetaan. Olisiko siihen syynä, mitä Hengellisissä Sanomissa, 1837, siitä asiasta kerrotaan.

Mielellämme olisimma tässä Seppäsen runossa lukeneet jonkun kiitossanan niillenki varakkaammille maaveljillemme Eteläsuomessa, jotka mainittuna surkiana aikana eivät säästäneet varojansa millä voivat taudin ja näljän kanssa Pohjosessa taistelevien maamiestensä hätää lievittää ja jolla apuunrientämisellänsä todistivat, että

Waikka vuosituhansia Mont' on vaipunut välihin, Alkaen ajasta siitä, Jona pienestä pesästä, Ylen köyhästä kodista, Entiset esiisämme, Suvun Suomen suurentajat, Haarausivat hajalle, Yksi sinne, toinen tänne, Kolmas kunne'ki osasi; Niin on Wielä veljeyden Tunto muisto muuttumaton.

Waan nykysempä runon teentäajalla Seppänen ei vielä tainnut tietä'kän heidän lahjoistansa, koska enimmäksi osaksi joutuivat vasta myöhemmin tänne hätälaisten avuksi.

v. 35—41. Kolera ei Suomessa ollenkan näyttänytse, kun ainoastaan valtamaatien seuduilla Pietarista Turkuun saati, juuri nimeksi muutamissa Hämeen kylissä ylempänä. Waan Pohjanmaalla olivat vielä Kolerataki kuolettavammat Lavantauti ja Punatauti liikkeellä. Paikka paikoin kaasivat joka viidennen eli kuudennen hengen, niin kuin Sotkamossa ja Paltamossa. Wähän lauhkiampia olivat Hyrynsalmessa ja Kiannolla, ei kuitenkan niin, ettei olisi sielläki ollut surkeutta jäämään asti. Niin esimerk. Tormuan talosta Kiannolta, ei kaukana Seppäsen paikalta, kuolivat toinen toisensa perästä koko talon väki, 10 elikkö 11 henkeä, ettei jäänyt, kun muuan pieni lapsi jälille.

v. 50. vuonna 1832 ei monessaki kohti saatu mitä riihessä käyttää. Jonka tähden tuli suuri nälkä maahan, että ilman ulkoavutta kyllä olisiki muutamin paikoin nälkään kuoltu.

v. 65. Moniki näljältä ahdistettu lähti perehinensä talosta, usiammat Wenäjän Karjalaan, toiset omaan maahan, Savoon, Hämeeseen ja muualle.

Jotta yhdestä katovuodesta niin suuri hätä lovesi näille seuduin, taitaa monestasi näyttää kummaksi. Syy siihen oli, että edellisetki vuodet olivat vähän niukemmat ja ettei täällä vielä ole oikein totuttu (jos konsa totuttanee) hyvinä vuosina kehnompain varoja säästämään. Ne harvat, jotka sen ovat tehneet, niillä kyllä aina on kokenut olla'ki eloa, vaikka usiampaaki katovuotta on jäletysten ollut. Waan enimmät ovat antaneet vuoden tuoda, vuoden viedä, vuoden toisen toiviossa.

Yhteiset, jakamattomat metsät, maiden ja tilusten siitä seuraava arvottomuus (jonka tähden niitä usein myöskennelläänki ja vaihetellaan, kun hevosia muualla) ovat mielestämme suureksi osaksi syynä tämmöiseen huolettomuuteen.

Suomen Kielen Lausukoista.

Kuolan kaupungissa mennä talvena ollen ja Lappalaisia odottaen, joiden puhetta myöten piti tulla minua sieltä Suomen puolelle Inarijärven seuduille viemään, vaan eivät kyllä hopusti tulleet, kävi oloni siellä melkiän pitkäksi ja ika'väksi. Pian kylläytyneenä Wenäjän kieleen, jonka oppimalla esinnä toivoin ajan joutusammasti kuluvan, mietin jokai toista huvempata askaroimista, niin viimmen päätymä Suomen Lausukkain käsiksi, joista kyllä jo ennenki olin monasti sinne tänne ajatellut, ehkei suuresti mitänä paperilla näkyvätä saanut. Waan koska onki yhden ikävä sitä laatua, että usein ikävyttää ja rasittaa toisiaki, niin jo edeltä varaten pyydän anteeksi lukiolta, kun tällä, ja kentiesi jos vielä toisellaki kuulla tulen heille entistäniki ikämämmäksi. Ilmanki ovat kieleen koskevat kirjotukset semmoisia, joita harvat rakastavat lukea. Mutta toisella mielellä ovat ne kuitenki tarpeellisia ja niin verrattavat maaruokkoon, joka myös kyllä on vaivaloinen, vaan jota ilman maa ei kanna suotuja hedelmiä. Suomenkielisten Lausukkain opissa on päämaalimme selvimmällä ja lyhimmallä tamalla saada kaikki ohjot niin osotetuksi, ettei jäisi yhtänä Lausukkasanaa, jota ei ulkokielinenki helposti osaisi käyttää. Sen ohessa olemma ahkeroinneet saada kaikki Lausukat yhteistä lakia seuraamaan, kosk'ei löydykän niissä semmoisia erotuksia toinen toisensa rinnalla, kun esimerkiksi Latinalaisissa Praes. amo. amas, emo, emis; Perf. amavi, emi,; Fut. amabo, emam edl. Emme kuitenkaan pidä sopimattomana, usiampiaki käytelmiä (Conjugationes) Suomen Lausukkasanoille, vaan ainaki pitäisi samassa niiden synty ja suku toinen toisensa kera selvitettämän. Sitä työtä olemma seuraavissa lehtilöissä yrittelevät, hymin jo alkaessaki sen tieten, että ei ole'kan yrityksemme kaikille otollinen, vielä vähemmin täydellinen. Waan kun nähtäisi itse perustuski kelpaavaksi, jo tuosta sitte aikaa voittain saattaisi syntyä parempiki ja täydellisempi rakennus.

* * * * *

§. 1. Kerroimma mennämuoden Maaliskuun Osassa sanain kolmeen pääosaan jakauman eli olevan Nimukoita, Lausukoita, Mäliköitä. Lausukoita olivat kaikki sanat, joilla taisi toista käskeä, taikka jotai tapähtumata menneestä, nykysestä eli tulevasta ajasta lausua. Niin esimerk. sanat nostaa, tulee, soi, sataa, mahtaa edl ovat Lausukoita, sillä kaikilla niillä taitaan toista käskeä siihen työhön, oloon eli tilaan, jota itsillä niillä sanoilla mietitään ja kaikilla voidaan jotai ajallista tapahtumata lausua. Käskevällä tavalla sanot: nosta', tule', soi', sada', mahda' ja lausuvalla tavalla nostaa, tulee, soi, sataa, mahtaa nykysessä eli tulevassa ajassa, vaan menneessä: on nostanu, tullu, soinu, satanu, mahtanu. Sanoja: minä, itse, meri, lauta, väärä, korkia, ei sovi ollenkan sillä tavalla käyttää, kun eivät ole'kan Lausukoita, vaan Nimukoita. Samate myös sanoja: jo, eli, asti, kohta, että, toki ei sovi Lausukkain tavalla käyttää s.t.s. jotai niillä käskeä eli tapahtuvan tahi tapahtuneen lausua, sillä ne kaikki ovat Wäliköitä.

§. 2. Ehkä ylehensä semmoisia, kun vasta sanomasta pääsimmä, ei kaikki Lausukat kuitenkan ole yhtä Muotoa, vaan jakauvat kahteen eri Muoton (Formae). Toisilla lausutaan jotai tehtävän, toisilla jotai tehtäväksi suattavan ja sitä myöten on Lausukoilla seuraavat kaksi Muotoa: Tehtävä Muoto (F. Activa), Saattava Muoto (F. Passiva) Edellistä Muotoa, ovat sanat: nostaa, soutaa, arvaa, jälkistä: nostetaan, soudetaan, arvataan.

§. 3. Tehtävän Muodon Lausukat ovat kolmea Lajia (Genus), kukali niiden työ, toimi, mieli eli tarkotus a) koskee muihin, b) vaarantaa itseä tekiätä, c) on olollansa pysähtyvä, ei muihin, eikä itseen tekiähän koskeva. Nämät kolme Lajia nimeltänsä ovat:

Muunnehtuma Laji (G. Activum), Itsehtyvä Laji (G. Reflexivum l. Medium), Oleutuva Laji (G. Neutrum).

Muunnehtuvaa Lajia ovat sanat: nostaa, muuttaa, kastaa, siirtää, joiden kaikkein mieli eli tarkotus on tekiästa muunne uloutuva, siihen aineesen nimittäin, jota nostetaan, muutetaan, kastetaan, siirretään.

Itsehtyvä Laji on kahta Syntyä (Species):

Liite'synty (Sp. Composita), Johde'synty (Sp. Derivata).

Liite'syntyä ovat: nostaksen, muutaksen, kastaksen, siirräksen; Johde'syntyä, jossa on kolme pukua, ovat sanat: nostauu, nostautuu, nostauntuu, muuttauu, muuttautuu, muuttauntuu, kastauu, kastautuu edl. Kumpasessaki Synnyssä ja Johde'synnyn kussaki Puvussa on Lausukan mieli eli tarkotus jälle kääntyvä itseä tekiätä kohti, taikka toisin sanoen: nostaksen, nostauu, nostautuu, nostauntuu edl, yksikun sanottaissa: nostaa itsensä, joista kahdesta sanasta nykyään tavallinen nostaksen ensialkuansa onki yhdeksi liittäynyt.

Oleutuvaa Lajia ovat Lausukat: jää, nousee, kääntyy, seisoo, pala'a, istuu, tuulee, joiden mieli ja tarkotus ei liikuta itseä tekiätä, eikä ulollista ketänä, vaan oleutuu, seisottuu eli pysähtyy sillänsä.

§. 4. Kussaki lausukassa erotetaan kahtalainen Aika (tempus).

Menevä Aika (T. praeteriens i.e. Praesens et Futurum)

Mennyt Aika (T. Praeteritum).

Menevässä Ajassa ovat sanat: nostaa, nostetaan, seisoo; Menneessä: nostanu, nostettu, seisonu.

§. 5. On myös vaariotettavaa kahdeksan Tapaa (Modus), joita myöten kuki Muoto, Laji, Synty ja Puku Lausukkasanoissa käytetään. Nämät tavat ovat:

Lausuntatapa (M. Indicativus), Arvelotapa (M. Consessivus), Kerrontatapa (M. Historicus), Ehdontatapa (M. Subjunctivus), Toivontatapa (M. Optativus), Käskentätapa (M. Imperativus), Nimentätapa (M. Infinitivus), Mainintatapa (M. participialis).

Lausuntatapa suorastaan lausuu jotai tapahtuvan eli tapahtuneen, esimerk. nostaa, on nostanu.

Arvelotapa arvelee (epäelee, myönnyttää) jotai tapahtuvan eli tapahtuneen, esimerk. nostanee, lienee nostanu.

Kerrontatapa kertoo, mitä jona toisena aikana oli tapahtuva eli tapahtunu, esimerk. nosti, oli nostanu.

Ehdontatapa ehdottelee jonkun toisen asian turvassa, keralla, mainimalla eli ajattelemalla mitäkuta tapahtuvan eli tapahtuneen, esimerk. nostaisi, olisi nostanu.

Toivontatapa toivoo, suopi, suatsee jotai tapahtuvan) tapahtuneen, esimerk. nostaohon, olkohon nostanu.

Käskentätapa käskee, kehottaa, yllyttää, esimerk. nosta', ole' nostanu.

Nimentätapa ainoastaan nimittää ilman tarkemmin määräämättä jotai tapahtuvata eli tapahtunutta, esimerk. nostaa', olla' nostanu.

Mainintatapa myös ilman tarkemmin määräämättä mainii jotai tapahtuvan eli tapahtuneen, ollen siinä Nimentätamasta erotettu, että käyttää Lausukkasanan Mainikkain tavalla, koska Nimentätapa sitä vaston pukee ne pian Perukkasanain muodolla, esimerk. nostava, nostanu.

§. 6. Mitäkuta asiata sanotaan yhden eli usiamman toimittamaksi ja siitä saapi Lausukkasanoillenki kaksi Lukua (Numerus), jossa ovat;

Yksikkö (N. Singularis), Monikko (N. pluralis).

Yksikössä ovat sanat: nostaa, ilmauu, seisoo, Monikossa: nostavat, ilmauvat, seisovat.

§. 7. Niin Yksikössä, kun Monikossa lausutaan tapahtumista kolmeen kohtaan: omansa tekiän kohtaan, kerallisen (keralausujan, kanssapuhujan) kohtaan eli jonkun muun läsnä eli poissa olevan kohtaan. Siitä siis Lausukoille syntyy kolme kohtaa (persona) kummassai Luvussa, jotka ovat:

Omakohta (I. persona), Kerakohta (II. persona), Warsikohta (III. persona).

Omakohdassa ovat sanat: nostan, seison, nostamma, seisomma; Kerakohdassa: nostat, seisot, nostatta, seisotta; Warsikohdassa: nostaa, seisoo, nostavat, seisovat.

Ensimmäisissä kuudessa Tavassa erotetaan joka kohta toisestaan ja sanomma niitä sentähden yhteisellä nimellä Kohdallisiksi Tavoiksi (Modi personales); jälkimmäisessä kahdessa Tamassa, Nimennässä ja Maininnassa, Kohtia ei eroteta, vaan siotetaan niitä Nimukka-sanain lailla ja siitä saapi niille nimensä Sialliset Tavat (M. Casuales).

§. 8. Nämät kuusi asiata ovat siis itsekussaki Lausukassa muistettavat: Muoto, Lasi, Tapa, Aika, Luku, Kohta ja Itsehtyvässä Lajissa vielä Synty ja Puku. Niin esimerk. on sana nousee Oleutuva Tehtävä Lausukka, Lausuntatavan Menevässä Ajassa, Yksikän Warsikohdassa.

§. 9. Kullaki Lausukalla löytyy, taikka ajattelemma löytyvän Warren (Radix), joska muut erityiset käytelmäpaikät samasessa Lausukassa yhteistä lakia myöten ovat johdettavat. Semmoisia Warsia Lausukkoihin: kantaa, ristii, uskoo, kylmää ovat Perukkanimennät: kanta, risti, usko, kylmä ja Lausukkoihin: turvaa, varjoaa, savuaa, kehrä'ä Kohdintasiat Perukoista turva, varjo, savo, kehrä. Waan Lausukoilla vie, tuo, nostaa, katsoo, ei löydy muita, kun ajatellut varret: vie, tuo, nosta, katso, jos lienevätki nämät muinen Perukoita olleet. Ylehensä tavataan Warsi Tehtävän Muodon Lausuntatavassa ja Yksikön Warsikohdassa, raamatussa ja muussa kirkkokielessä enimmiten sillänsä muissa kirjoissa joko sillänsä eli pääte'äänikkeen pidentämällä eli liitteen pi, vi, yhdistämällä. Niin ovat Lausukoilla: luo, nai, kaataa, ilmauu, ilmautuu, ilmauntuu, lukee, juoksee, alenee, taritsee, arva'a, kehrä'ä helposti havattavat varret luo, nai, kaata, ilman, ilmautu, ilmauntu, luke, juokse, alene, taritse, arvaa, kehrää. Näistä Lausuntavarsista johdetaan esinnä muut erityiset Tapavarret, joista sitte omituisten Kohta eli Siapäätetten lisäämällä saadaan muut käytelmäpaikat (Kohdat, Siat) kussaki Tavassa. Tämä muiden Tapavarsien johdelma Lausuntavarressa käypi sillä tavalla, että Lausuntavarsi niissä saapi erityiset jatkokset, jonka ohessa se toisinaan muutamien jatkosten edellä muuttaa eli peräti menettää päätteensä. Semmoisia Warsijatkoksia Tehtävässä muodossa ovat: isi, j, ka, ko, ma, mainen, minen, ne, nu, ta, ti, va. Kerakkeilla[9] m, v alkavaiset eivät tee minkänlaista muutosta Lausuntavarren päätteessä, vaan ne, jotka alkavat ainoilla[10] i, j, k, n, t, toisinaan tekevätki joista sekä muista yhteisistä vaariottamisista Lausukkain käytelmässä seuraavissa §) 10, 11, 12, 13, 14, 15 kohta saamma tilan täydellisemmästi kertoa.

§. 10. Seuraava i lyhentää Warsipäätteen [1] ja yhteenjuoksuttaa kanssansa:

I. Pitkät päätteet: aa, ie, no, uu, yy, ää, yö, Pitkiksi kasikkeiksi: ai, ei, oi, ui, yi, äi, öi.

II. Pitkät päätteet: ai, oi, ui, äy, Ainasovuiksi: aji, oji, uji, ävi. [2]

III. Lyhyet päätteet: a, o, u, y, ä, ö, Epäveros. kaksikkeiks: ai, oi, ui, yi, äi, öi.[3]

IV. Lyhyet päätteet: e, i Äänikkeeksi: i. [4]