Part 5

Muuten on kuten kullaki siain luku, nimitys ja jär- jestys ollut erilainen. Toiset ovat lukeneet 12, toiset 13, 14 ja 17:ki siaa ja vielä sitteki aina sivumenneet sivunta-sian, joka ei ole ennen miksi erityiseksi siaksi katsottu, vaan muuksi nimukasta saaduksi välisanaksi. Tämänki oikialle sia'arvolle pantua olisivat enimmän lukiat saaneet 18 siaa. Waan miten kokonaista 4 siaa enemmän kun meillä nykysessä osotteessa? Sillä mahdilla, että ovat kahdeksi, välistä kolmeksiki, erottaneet meiltä yhdeksi luetun ja muuten heiltäki yhdellä tavalla kirjotetun sian. Niin on nimennästä saatu erityinen accusativus eli accus totalis, jaksinnasta instructivus, instrumentalis, descriptivus eli adverbialis, pidännästä locativus superesse, mediativus jne. Waan senlainen yhden sian usiammaksi erotus meistä ei näytä soveliaaksi, jos kohta toisinaan onki sanalla yhdessä siassa usiampaa osatusta, esimerk. pidäntä sialla sanoessa: mies seiso laivalla, purjehtii laivalla, montako isäntää (omistajata) on laivalla. Samalla lailla, kun tätä näiden eriosotustensa mukaan 3:meksi tehdä, sopisi melkein itsekutaki siaa, esimerk. hallintaa sanelmissa: laivan kulku, laivan hinta, laivan teko, usiammaksi jaella ja samalla lailla olisivat Greikalaiset genitivus-siastansa saaneet vähintäi kaksi, Latinalaiset ablativus-siastansa viisin kuusinki erityisiä sioja. Sitä he eivät kuitenkan tehneet, sillä sioja lukivat he erityisistä päätteistä, ei joka erityisestä, osotuksesta, ja luulemma heidän siinä ei erehtyneen. Ettei accusativus-siaakan tarvitse nimennästä erottaa, siitä saamma jonkun toisen kerran vasta erittäin laasua.

Ne taasen, joilla on vähemmin sioja, ovat muutamissa meidän sioissa löytyviä nimukoita välisanoiksi arvelleet. Niin kaikkiki meidän sivuntasian ja toiset jaksintasianki sanoja. Että nämätki ovat varsinaisia nimukkasioja, ei toki vielä tarvinne'kan parempata osotusta, ennen kuultua, mitä ne, jotka heitä välisanoina pitävät, sioilla ymmärtänevätkän.

Nyt muutamista sioista kummassaki luvussa erittäin:

Yksikössä.

Nimentä löytään nykyjään alkuluennostaan usein lyhennettynä eli muutettuna. Wesi, valkan, huone mahtovat alkuansa olla vete, valkame, huonehe, osottava e jotai epävakaista, lyhyttä puoliäänikettä, ei e eikä i, vaan kummanki vaihilla.

Kohdinnan alkuperänen pääte näyttää olleen ta (tä) ja missä nyt sanotaan siltaa, vettä, valkanta, huonetta, muinen sanotun siltata, metetä, valkameta, huoneheta. Ykstavuisissa ja usiampi kun kakstavuisissa sanoissa on tämä pääte vieläki tavallinen ja paikon kakstavusissaki.

Sivunta kuuluu eripaikoilla sillati, sillate, sillaten; sillahti, sillahte, sillahten, sillatti sillatte jne.

Jaksinta on senlainen täysinäisnä ja jatkosanan saadessa, ilman lyhennettävä niin että lopulta e heitetään poies ja muullaki muutteella.

Wajanta toisin: sillata', vedetä', elota', huoneheta' jne.

Monikossa.

Nimentä näyttää tulleen yksikön kohdintasiasta sillä tavalla että e on a (eli ä) päätteen siaan pantu. Alkusesti mahto olla siltate, vetete, valkamete, huonehete jne. Siltäänsäki käytetään usein yksikön kohdintasiaa monikollisesti esimerk. sanelmissa: on metsässä puuta (puita), viisi hevosta (hevoset), lato miestä (miehiä) laivohinsa. Ilman tätä, näin nykyjään lyhennettynä löytyvää monikon nimentää, taisi ennen vanhaan olla toinenki, josta paikon hallinta ja ylehensä muut monikon siat ovat johdettuna.

Hallinta äskenmainitusta kadonneeksi ajatellusta monik. nimennästä johdettu kuuluu siltojen, vesien, elojen, valkamien, huonehien ja muuten monellaki tavalla, josta ehkä vasta tulemma lausumaan.

Kohdintaan ja sitä seuraaviin siohin sopii monikossaki, mitä niistä yksikköluvussa mainittiin.

Satuja.

1. Jalopeura ja Kettu.

Jalopeura vanhoillaan ei voinut enää metsän kapeita ajamalla tavata, jonka tähden hänen piti uusi keino miettiä, millä elatusta saada. Pani tien viereen maata ja teeskelihen sairaaksi. Ja sano, kun näki jonkun sivukulkevan, "voi vaivanen kun päätäni kivistää ja polttaa sisuksiani! Tuskin onkan minusta huomisen näkiätä, niin anna siis anteeksi, jos mitä olen sinua vaston rikkonut. En tahtoisi tuntoni vaivalla täältä erota." Näin sano hän, vaan moni sivukulkevista surkutellen astu lähemmäksi katsomaan, jos millä voisi lievittää hänen viimmesiä tuskiansa ja ilmanki mielisuosioansa osottamaan. Ja jalopeura söi heidät suuhunsa, jalan liikuttamatta kauan sillä keinon eläen. Niin tuli viimmen kettuki paikalle. Hällenki piti jalopeura vanhan puheensa ja kysy viimmen, mitä arveli, kun ei lähemmäksi luotunut. Kettu vastasi kielellänsä:

"Jälkiä oudostun; moni mennyt on, ei palannunna" Tuhmalle tuli vahinko, sen viisas opiksi otti.

2. Hevonen.

Wanha laiska hevonen veti suolakuormaa ja vierähti muutamassa paikassa kuormanensa veteen. Jällen ylös päästyä havatsi hän kuormansa paljo kevenneen, sillä suoloja oli veteen sulanut. Sepä hyvä, arveli hän ja pani mieleensä toisteki sillä tavalla kuormiansa kevennellä. Niin toisella kertaa jommoistaki pellavakuormaa vetävä hyppäsi hän mielen taiten itsestänsä veteen. Waan pellavat vettyneenä painovat paljo entistänsäki enemmin.

Niin on palkkaki pahalla, kuni työnsäki typerät.

Suomen kansan Sanalaskuja.

1. Kovin kielti Wäinämöinen, epäsi suvannon sulho, atroa poron perästä, Lapin maasta taikinoa.

Tällä verraillaan kaikkia tapauksia, joista ei mitänä nähdä syntyvän, jos kohta ken yrittäisiki. Alkuansa mahtaa tämä sanalasku, ynnä monen muun, olla jostai pitemmästä runosta, joka nyt, paitsi näitä sanoja, on tullut unhotuksiin, taikka ei vielä kerätyksi saatu.

2. Lintu laulaa kielellänsä, kurja kuki kurkullansa.

Ei pidä parempata keltään toivoa, kun saada voipi. Jopa siinäki itsekunki tekemistä, saantoansa myöten työt toimitella.

3. Niin on hännätön hevonen, kuni pirtti porstuaton tahi piika pintilätön, esiliinaton emäntä.

Näyttää mitä talonpoikanen rahvas paikon emäntiensä ja tyttöjen somuudeksi vaatii.

4. Nuorra naista kiitetähän, vanhana sotaurosta.

Ei yksi, eikä toinen ikä ole itsestänsä kiitettävä, vaan sen mukaa, mitä kultaki iältä vaaditaan.

5. Petäjäinen peikoleipä lapsen laihana pitävi, kaitana miniän kasvon, pojan kasvon joukeana.

Niin toki nähdäänki erittäin näillä pohjasilla mailla. Talonpoikanen rahvas katsoo usein lihavuuttaki kaunistavaksi, ei aina muistaen toista sanalaskuansa: sika lihavasta kaunis on. Sentähden vertailevat laihat ihmiset tällä sanalaskulla itsiänsä ja samate sopii se ilmanki kaikenlaisen voimattomuuden kuvailemiseksi, jonka syytä auttaa ei voi.

6. Rikkahat hyvin elävät, köyhät kiljuen perässä.

Tämä kyllä onki tosi. Rikkaampain esimerkki vetää usein köyhempiäki samaan laatuun etsimään niin vaatteissa, kun muussaki elämän kohdassa. Waan kummalla on syy toista moittia rikkaillako, jotka esimerkeillänsä turmelisivat toisia, vaan köyhillä, jotka, ajattelematta mikä heille käyttää, tunkevat rikasten jälkiin?

7. Sykysyinen suuri kakku kevähäksi keiattapi.

Sentähdenpä pitäisiki syksystä aikain katsottaman, et- tei liian tavaroita meneteltäisi. Eläjänki talon pitäisi aina muistaa, että köyhempiäki aikoja saattaa tulla ja näiden varaksi talteen panna, mitä saattaa.

8. Monta vääreä vakoa kiviteillä kynnetähän; monta vääreä valoa lakiteillä lasketahan.

Toivoisimma maamme ja Suomen kansan kunniaksi jälkimmäisen puolen tästä sanalaskusta valheeksi, emmekä voi oikein ymmärtääkän, miten se voisi tosi olla.

MEHILÄINEN W. 1836.

Huhtikuulta.

Neitsen rosvo.

Tuoll' on neitoset kisassa, Kaunokaiset karkelossa, Noilla Wäinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla. Kullervo Kalevan poika, 5 Sinisukka äiön lapsi, Sinisukka, hienohelma, Hivus keltanen koria, Kengän kauto kaunokainen, Lähtiäksensä käkesi, 10 Hyvällä ison orilla, Noien neitojen kisahan, Kaunokaisten karkelohon.

Hyppäsi hyvän selälle, Hyvän laukin lautasille, 15 Ajo päivän, ajo toisen, Ajo kohta kolmannenki. Niin päivänä kolmantena Pääsi neitojen kisahan, Kassapäien karkelohon, 20 Noille Wäinölän ahoille, Kalevalan kankahille.

Ken ihanin impyista, Kassapäistä kaunokaisin, Sen hän koppo koprihinsa, 25 Itse tuon sanoiksi virkki: "Elkäte sinä ikänä Ilmottako immet milma; Ettei äiti ääntä saisi, Emo etsivä olisi, 30 Jos ma vuoenki viruisin, Tahi kaksi kalkettaisin, Tuolla Tuomivaaran päällä, Kasvaisi'n kataikossa." Ajavi kahattelevi 35 Immen itkevän keralla, Ajo Wäinölän ahoilta, Kalevalan kankahilta.

Niin etsi emo tytärtä, Wanhin lasta vaikerteli; 40 Etsivi kisasioilta, Noilta karkukankahilta: "Ettekö nähny mun tytärtä, Kuullut kullan lapsukaista?" Niin sanovi poika pieni, 45 Lapsi lausu ja pakasi: Oli täss' eräs uroita, Kullervo Kalevan poika, Sinisukka äiön lapsi, Sinisukka, hienohelma, 50 Hivus keltanen koria, Kengän kauto kaunokainen; Koppo neien koprihinsa, Pani laukin lautasille. Niin itse ajohon lähti 55 Immen itkevän keralla, Sanan virkki, noin nimesi: "Elkäte sinä ikänä Ilmottako immet milma; Ettei äiti ääntä saisi, 60 Emo etsivä olisi, Jos ma vuoenki viruisin, Tahi kaksi kalkuttaisin, Tuolla Tuomivaaran päällä, Kaukana kataikossa." 65

Niin emo sanoiksi virkki, Äiti ääntäen panevi: "Woi polonen päiviäni, Onneton olelmiani! Sinne meni siitelmäni, 70 Sinne kannettu katosi."

Itse eillehen menevi, Astua tihuttelevi, Tuonne Luomimaaran päälle, Kataikkokankahalle, 75 Kujerrellen kuusikossa, Kaikkuen kataikossa: "Tule tänne tyttäreni, Lähe pois polonen lapsi, Miehen tuhmasen tulilta, 80 Warattoman valkioilta; Tule turvihin emosi, Oman vanhemman varohin."

Lapsi lausuen pakasi, Tytär varsin vastaeli: 85 "Emminä emoni pääse, Kun et tulle päästämähän; Olin ma kisakeolla, Noilla karkukartanoilla, Niin tuli eräs uroita, 90 Sinisukka äiön lapsi, Otti mun oron selälle, Pani laukin lautasille; Ajoa kahattelevi, Saloja samottelevi, 95 Yöt, päivät piättelevi, Wuorokauet kantelevi, Marjoilla menettelevi, Mustikoilla mustuttavi, Wilussa viluttelevi. 100 Pakkasessa paistelevi. Wet lähe oma emoni, Jouvu kaunis kantajani, Lähe lapsesi otolle, Tyttäresi lunnahille, 105 Näiltä paikoilta pahoilta, Waaramailta vaikioilta."

Niin emo sanoiksi virkko, Itse innon lausueli: "Lähen mä lapseni otolle, 110 Tyttäreni lunnahille; Tuon Ukon tuliset nuolet, Kannan vaskiset vasamat." "Oi Ukko yli jumala, Tahi taatto taivahinen! 115 Jouvuta'pa jousi moinen, Kaari kaunehin valios, Pane vaskinen vasama Tuon tulisen jousen päälle, Niin työnnä tulinen nuoli, 120 Ammu vaskinen vasama, Ammu kautta kainalojen, Halki hartiolihojen, Tuo paha Kalevan poika. Laske lapseni polonen, 125 Auta tielle tervehenä."

Se Ukko yli jumala, Itse taatto taivahinen, Jopa jousen jouvutteli, Katso kaaren kaunehimman, 130

Tuon tulisen jousen päälle, Niin lyönti tulisen nuolen, Ampu vaskisen vasaman, Ampu kautta kanalojen, 135 Halki hartiolihojen, Tuon pahan Kalevan poian.

_Toisintoja_. v. 5. Ikutiera Lieron poika, Tiivun tihku äiön lapsi. v. 21,22. Noille Wäinön kankahille, Ammon raatuille ahoille. v. 29—34. Ettei etsisi emonsa, Eli äiti tietä saisi, Jos ma vieläki viruisin, Wuosikausia kahenki, T, T, p. Kaukana kataikossa. v. 47. O. t. uroita yksi. v. 112, 113. Katson ma Ukolta kaaren, Panen vaskisen vasaman, Ammun surman suusta halki, Pahan leuoista levitän.

_Jälkimaine_. Tämä muinasaikain runo on täydellisinnä Kellovaaran kylästä, Wenäjän Kemijoen varrelta, kirjotettu. Loppupuolta laulaja ei sanonut oikein samoilla sanoilla osaavansa, joilla äitin sitä ennen oli laulelevan kuullut, vaan muisteli kuitenki sillä tavalla Kalevan pojan käyneen, mielestänsä mentyä, mitä vielä erittäin tytöstäki olisi ollut lausumista. Enkä ole sitä muiltakan laulajilta vielä saanut.

Moni on sanonut olevan näissä runoissa paljo outoja sanoja, jonka tähden koemma muutamia senlaisiksi arvatuita, nykysessä runossa löytyviä, selvittää: v. 1. kisassa s.o. hypyssä eli tansissa, v. 2. karkelossa yksi kun kisassa, v. 6. äiön, ukon, vaarin, äiän. v. 9. kauto, varmasten päällinen, perota, förföti. v. 10. käkesi, aiko, valmisteli, sonnusteli. v. 11. ison, isän. v. 20. kassapäien, kaunistukkain. v. 23. impyistä, neitsyistä. v. 25. koprihinsa, kourihinsa. v. 26. virkki, lausu, puhu. v. 28. milma, minua, v. 30. emo, äiti. v. 31. viruisin, jorottelisin, makaisin, viipyisin. v. 32. kalkettaisin y.k. viruisin, v. 35. kahattelemi, menee joutuen. v. 36. immen, neitsyen, v. 40. vaikerteli, valitellen kyselee, v. 46. pakasi, puhu, lausu, sano. v. 47. eräs, muutama, joku, yksi, monas, monias, moniahta, monikas, monikahta. v. 68. polonen, onneton, vaivanen, raukka, koito, katala, v. 69. olelmiani, olojani, päiviäni, elämätäni. v. 70. siitelmäni, sikiöni, lapseni, v. 73. tihuttelevi, menee (tekee jokai) viriästi, hellittämättä, v. 80. tulilta, elopaikoilta. v. 95. samottelevi, kuljettelee. v. 102. vet, tosi. v. 105. lunnahille, lunastukselle, v. 113. vasamat, nuolet, piikit, v. 116. moinen, hyvä, kelpaava. v. 117. valios, valikoitse.

Härjän ampuja.

Läksi Lauri laitumelle, Meni turmio metälle: "Anna nyt jalo Jumala, Tuo varsin vakainen luoja, Anna ampujan aloa, 5 Pyssyn pyytäjän ereä!"

Niin tuli salon sisälle, Kulki korven kainalohon, Siinä ennätti eränsä, Sattu luotsi saalihinsa: 10 "Liekö ahmo tahi ilves, Waiko korpikontikainen."

Pisti ruutia pivosen, Puolen koproa kopisti, Puisti putkensa sisähän. 15 Luotti luoin liukkahasti, Päälle ruutien rutosti, Anto pyssyn pyykähellä, Pahat jauhot paukkahella. Olipa ahmo tahi ilves, 20 Tahi korven kontikainen, Jo nyt kaatu kaunihisti, Kuusen juurehen kumohon; Kaatu korven kainalohan, Riitavaaran rintasuolle. 25

Kävi kohta kahtomahan, Wikevästi viipotteli: "Woi polonen päiviäni! Häiykö härän se tuotti, Lempo lehmän kannetuisen, 30 Wääräsäären väilähytti; Kun on juuri julkisesti Tuohon kaatunut kumohon, Kompastunut kuoliaksi." Läksi Lauri laitumelta 35 Allapäin, pahoilla mielin, Matin matkalla tapasi. Huusi Matti matkan päässä: "Tule tänne tuttavani! Sanomahan saalistasi — 40 Ahmanko Jumala anto, Ilveksenkö maan isäntä?"

Lauri varsin vastoapi: "Ei ollut ahmo, eikä ilves; Ammuin korpikoppeloa, 45 Mehtomuoria mänösin."

"Etkö nähnyt härkeäni, Koukkusormea tavannut; Katehessa on kauan ollut, Kontion kotitiloilla." 50

"Hiis on nähnyt häkkiäsi, Lempo lehmäsi vasoja."

Tuli turmio metältä, Huuru hurjalta viralta, Häiy härän ammunnalta; 55 Akka päältä arvelepi, Waimo varsinki sanopi: "Mi lie tullut miesparalle, Kun on huuru huolissansa, Miesparka pahoilla mielin; 60 On kun Tuonelta tulisi, Manalalta matkoaisi, Wähän kuollutta parempi, Kaonnutta kaunihimpi." Oli aikoa vähäsen, 65 Piti tuuman tultuansa Akan kanssa kahenkesken, Sano ainosen asian: "Hävitin härän Matilta, Kaasin korven kainalohon, 70 En luullut häiyä häräksi, Katoin korven kontioiksi."

Sitte kielsi kiivahasti, Warotteli vaimoansa, Puhumasta kellenkänä. 75 "Ei piä Eskolle sanoa, Ollille ei ollenkana, Eikä virkota väheä, Emännälle ensinkänä; Tuosta Tahvo tietä saisi, 80 Marketta mahin pitäisi."

Woiko vaimo vaiti olla, Akka suunsa aukomatta; Mutso munalle sanopi, Kuren kaula kauemmaksi; 85 Tuli se Ollille tutuksi, Siitä ilmi Eskollenki.

Matti mielellä pahalla Hakemass' on härkeänsä, Eläintänsä etsimässä; 90 Sunna kulki suorämehet, Kontiona korpinotkot, Karhuna pahimmat paikat, Waan ei löynnyt härkeänsa, Palasi pahoilla mielin, 95 Nuuksun lammelle nuristen. —

Olli aamulla sanopi Kaiken mahtinsa Matille, Wielä neno viisahasti, Olli Mattia opetti: 100 "Ala sie astua kylälle, Wiikiölle viipotella, Eikö saisi suinimiestä. Ota Yrjänä yheksi, Tuomas toiseksi valios; 105 Miestä kaksi kahtomahan, Kolmansi kohottamahan, Neljäs tietä neuomahan, Tuonne korven kainalohon, Riitavaaran rintasuolle, 110 Ahon puolelle puroa."

Läksi Matti marsimahan, Alko astua kylälle, Wiipotella Wiikiölle:

"Ain' on nähty nuita näitä, 115 Kyllä kuultu kummiaki, Täm' on kumma kuulematta, Näkemättä näihin asti — Lauri härkäni hävitti, Ampu varsin vainajaksi, 120 Tuonne korven kainalohon, Riitavaaran rintasuolle." "Lähe nyt Yrjänä yheksi, Tuomas toiseksi tulepi, Koonnutta kahtomahan, 125 Hävinnyttä härkeäni."

Miehet lähtevät metälle, Käyvät korven kainalohon, Riitavaaran rintasuolle; Tuoss' on härkä turvillansa, 130 Kuusen juuressa kumossa. Katellahan, käännellähän: "Tuost' on luoti luiskahtanna, Tinapalli paiskahtanna, Saanut juuri julkisesti, 135 Mennyt sisähän sivusta, Syössyt syämehen syvälti."

Kulu aikoa vähäsen, Kulu tuskin puoli kuuta, Jopa Matti mahtavasti 140 Käski Lauria lakihin, Saatti tuonne Saastamoista, Lieksan keskelle ketoa, Kupehelle kuulun järven. Tuolla Lauri tuomittihin, 145 Saastamoinen saatettihin, Härkä maksaa Matille, Ruunun sakko päälle saaha.

Lauri laista tultuansa, Härkäpeus hävittyänsä, 150 Alko Tahvolla tapella, Eessä Eskon leimahua: "Te sen saattia sanoiksi, Te sen ilmi ilmottia; Te oletta vielä viekkahammat, 155 Kun koko kyläni miehet. Kaikki naiset naapurini."

Nousi tuosta juttu toinen, Keräjissä uuet käynnit; Lauri laissa voitettihin, 160 Taasen saatihin sakolle.

Sitte sieltä tultuansa Ei hän tahtonut tapella, Toiste lähteä toralle.

Sanain selvityksiä nykyseen runoon: v. 5. aloa s.o. osaa, saalista, v. 6. ereä y.k. oloa. v. 10. sattu, yhty, tuli luoksi, tykö. v. 11. ahmo, ahma, osma, komppi, metsässä elävä pienemmän koiran suuruinen, ruoanahne, otus. v. 12. kontikainen, kontio, ohto, karhu. v. 15. puisti, pudisti; putkensa, pyssynpiippunsa. v. 16. luotti, lähetti, työnti, pani. v. 17. rutosti, äkisti, terävästi. v. 18. pyykähellä, ääntää, paukkua. v. 27. vikevästi, terävästi, joutuen, viipotteli, juoksi pitkillä askeleilla, v. 31. väilähytti, väläytti, vilautti. v. 45. koppeloa, naarasta metsoa (metsästä), v. 46. mehtomuoria y.k. koppeloa, v. 49. kadoksissa, eksyksissä. v. 52. vasoja, vasikoita. v. 54. huuru, polonen, vaivanen, raukka. v. 58. mi, mikä. v. 78. mirkata, lausua, v. 84. mutso, pulskia vaimo, muori, v. 91. sunna, sutena, v. 98. mahtinsa, voimansa, tietonsa. v. 103. suinimiestä, syynimiestä. v. 116. kummiaki, ihmeitäsi. v. 130. turvillansa, kuonollansa, nokallansa, v. 140. mahtavasti, isosti, röykkiästi, pöykkiästi. v. 144. kuulun, mainion, ulompanasi tutun, v. 152. leimahua, teiskaella, loiskia, teparrella, tepastella. v. 153. saattia, saatitta, v. 154. ilmottia, ilmotitta. v. 157. naiset, vaimot. v. 164. toralle, tappelolle, riidoille.

Suomalaisista.

Ettei nykynen Suomi aina ole Suomen kansalta asuttu, on varsin epäilemätön asia; epätietosemmat olemma siitä, miltä paikoilta, mitä teitä ja minä aikoina ensimmäisiä Suomalaisia maahan tuli ja mitä ihmisiä maassa heitäki ennen asukseli. Näistä aineista otamma nyt itsekustaki vähin tarinoitaksemme.

Ensiksi missä oli Suomen kansan alkuperänen koti? — Sanoisimma Asiassa, mutta siitä tiedosta emme tulisi paljo entistä viisaammaksi, jos emme kerällä armellenkan voisi osottaa niitä seutuloita eli maisemia, joilla he Asiassa asuivat. Sillä Asian satakansanen maaosa, länttä vasten Punamerestä, Keskimerestä ja Euroopan itäsiltä rajoilta Turkin ja Wenäjän maasta alkava juoksee pituuttansa tuhatki penikulmaa itään ja koilliseen, lemeyttänsäki pohjasesta etelään eli Jäämerestä Indiamereen 800 penikulman paikoilla ulottuen. Niin mitä jälkiä lähtisimmä Suomalaisten alkukotia Asian avaralla mailla hakemaan ja onko meillä ees minkälaisia johdajohdattavaisia jälkiä? On tosiaanki, vaikkei paljo tuntuvampia, kun että niiltä kyllä voisi mies eksyäki. Senlaisina jälkinä pidämmä esinnä vanhanaikuisten histori oitsiain lauseita, joista kuitenki opimma, Euroopalaisten kansain Asiasta nykysille asemillensa tulleen, vaikka muuten ne kyllä vähä antavatki tästä asiasta tietoja. Osottavampia viittoja, saamma Suomen kielestä ja sen muiden kielten rinnoin tutkimasta. Sillä etäällä ulompana Suomesta löydämmä vieläki usiampia kansoja, jotka kielensä vuoksi ovat Suomen heimolaisia ja mailman aikoina samasta pesästä lähteneitä, kun Suomalaisetki. Näitä heimokansoja myöten tulee meidän Suomalaisten alkukotia etsiessämme kulkea ja sen ohessa seurata niitä maisemia, joita myöten esivanhempaimme, kerran liikkeelle saatua, olis ollut sovelias ja luonnollisin edemmä siirtyä ja viimmen tänne peräytä. Niin näitä tiedustelemaan lähtiessä virkamma vähän esinnä

_Suomalaisten nykysistä asunnoista ja erittäin rajoista_.

Suomalaiset nykyään asuvat muotoansa kolmiloppisessa, pian saareksi verrattavassa maassa, jonka on pohjana eli alana, lännestä itään, Suomenlahti, Nevajoki, Laatokan meri ja Svirijoki; itäkoillisena sivuna, eteläkaakosta pohjasluoteesen, Anuksen maa ja Oniegameri, Wuigojärvi, Wienameren Oniegalahti ja Kantalahti ynnä Lappi (Imandra, Nuotta ja Enari järviensä kanssa); länsiluoteisena sivuna, etelälounasta pohjaskoilliseen, Pohjanlahti, Tornion, Muonion ja Tenon joki. Etelästä pohjaseen eli alasivun keskipaikoilta, Haminan ja Wiipurin kaupunkien tienoilta Utsujokeen, joka on viimmenen huippu pohjan alla, taitaisi linnun lentää tulla 100 penikulmaa ja 75 Turun edustalta Oniegameren eteläpäähän, jotka tämän kolmilopenalasivussa ovat, toinen länteen, toinen itäänpäin, äärimmäisiä paikkoja. Kumpanenki sivu suorinta ei tekisi täyttä 110:tä penikulmaa ja yhteen lukein koko maan rajat ei kolmeakan sataa penikulmaa, vaikka, paljo enemmän mutkinensa. Lähdemmä nyt eritellen näitä rajoja muutamin mutkinensaki tunnustelemaan.

Penikulmain ja virstain luku Mitä suorinta tavallista Ala- eli eteläsivussa. suuntaa tietä tietä