Part 3
465-469. Pojat penkiltä puhuvat, Naiset kaikki karsinasta: "Mik' on tullunna tulonen, Kosk' ei puhu puolinkana, Waikk' oli illalla ilonen!"
470—479. Ajo kyytillä kylähän, Aina asti Anttoselle. Sitte kahto kartanolta, Pian pirtin ikkunasta: Mari istupi isona, Pöykkiänä pöyän päässä, Pää on pantu palmikolla, Kulta kaulassa kaluna, Kuultaruunuki rakettu, Korvat kullankarvaseksi.
480—492. Puhu vielä Wiion Yrkkö Muistutteli muien kuulten: "Onko hyvä Haapalaista, Kahtoasi kartanolta, Kun on saanut semmoseksi,
Mieli mennynnä pahaksi, Saanut suuki surkiaksi, Huuli venynyt veneeksi, Toinen puoli puohtimeksi, Wesi silmistä sirupi, Nenä räsä riesuapi, Niinkun hete Heinäkuussa, Lähe lämminnä kesänä."
493—502. Mari kiljasi kivasti: "Se parahaksi pahalle, Keskitieksi kehnommalle; Enkä huoli höyhöstäsi, Weinaristasi valita, "Joll' on monta morsianta, Saattapi satoja olla, Ellijä enimmät puolet, Annijaki aikalailla, Wielä Liisoja lisäksi.
503—506. Kerran kävi Hekkalassa, Kulki konna koukkuinensa, Taisi sillonki takasi Kyllä kyytillä palata."
507-511. Niinpä Mari mahtavasti Kyllä haukku Haapalaista, Kun ei oikein osannut Puhutella Pulkkilassa, Riitan kanssa rinnustella.
512—517. Wielä naiset naurelivat, Paljo piiat pilkkasivat: "Mene syömähän Sameli, Poika riepu pöyän päähän, Kun olet selvennyt surusta."
518—526. Sanopi Sameli riepu: "Jos oisi köyttä joutavaista, Jonka sitoisin simuhin, Solmiaisin suolilleni, Ettei nälkä näissä häissä Panisi nyt näin pahasti; Kun en muistanut kylässä Syöä iltaista esinnä, Enkä ottanut evästä.
527—538. Pääsisin mä piilosalla, Käyä uunilla osaisin, Saisin ma pa'asta paistin, Kupin uunin kukkulalta, Warkahin vetäisin poies, Kulettaisin kartanolle Siinä söisin sormillani, Kourillani koitteleisin, Mitä pannussa parasta, Kosk' ei kanssa kahvelia, Eikä luona lusikkata, Pöytäveistä vieressäni."
539—550. Sitte Wielä viikon päässä Saneli Sameli riepu, Ite laulo Launolassa: "Oisin ottanut emännän, Kumppalikseni komian, Warsin sievän vaimokseni Jok' ois neuonut nevalle, Talon töihin taivutellut, Toimitellut tervateille, Poies vienyt viinateiltä; Waan jo veivät viekkahammat, Etevämmät ennättivät.
551—559. Jo on souttu suoveteni, Kalalampini kaluttu, Walkamani vilkutettu. Jo on souttu — soutakohot — Selv' on souta souttu ranta, Ennen tehty tie parempi. Jo on souttu — soutakohot — Soleamp' on soutakseni, Kepeämpi käätäkseni."
_Jälkimaine_. Näistä runoista, jotka ehkä lukianki mielestä lienevät somaluontosija, lauletaan edellistä laajalta Wenäjän Karjalassa. Laatuansa on se vanhanaikuisia. Jälkimmäinen on Pulkkilan kappelista Siikajoen pitäjätä. En tiedä, vieläkö sitä nykyjäänki siellä muisteltanee, sillä se on minulle kirjotettuna tullut. Sen vaan tiedän, että se somuutensa puolesta ei ansaitse heti unhotuksiin tulla. Ilman kenenkän ymmärtämäisen mieltä pahottamatta kuvailee se asioita, miten ne luonnollisesti tapahtuivatki. Sanoin muka ymmärtäväisen, sillä niitäki löytyy, jotka millon mistä, kullon kusta, ilman aikojaan saavat mielensä pahaksi. Mitä oikiassa kelpo naururunossa oppineiltaki vaaditaan, runoilijan ei itsiänsäkän säästävän, sen asian on nykysen runon laatia, "pölyhousu Haapalainen" taikka "Sameli riepu", kuni hän toisessa paikassa nimitäksen, aika hyvästi omin järkinensä älynnyt. Ei kestään toisesta puhu hän senlaisilla moitinta- ja pilkkasanoilla, kun itsestänsä v. 200—206, 219—228, 289—302, 396—403, 484—511. Hekkalan Mariasta, johon runo erittäin koskee, ei lausuta pahempata, ettei kyllä valitettavasti monestaki tytöstä käy pahempia lauseita. Melkein lukisin koko runon hälle kunniaksi, koska siinä ei ole voitu hänen arvoansa suuresti millään alentaa, sillä epäilemättä, jos vaan muuten olisi mitä pahaa hänestä tietty, ei olisi sitä mainimatta heitetty. Ja panisin vaikka veikan, hänen, jos vieläki eläisi, ei suuttuvan, jos konsa runo eissä laulettaisi. Paljo ei puutu, ettei tämä runo sopisi varsin osotteeksi eli näytteeksi, miten laadullinen naururuno muiltaki kansan runoilloilta olisi toimitettava. Sihen vaatisimma ennen muita, ei ketään senlaisilla sanoilla naureltavaksi, että siitä hänen nimensä, armonsa ja kunniansa tulisivat turmelluksi, jota vaston emme luule haittaavan, jos pienempiä naurunaineita lystillisesti kuvaillaan ja kerroillaan, ei sopimattomilla, riettasilla, sanoilla, vaan somilla, siisteillä, lausumilla. Sen suatsemma itsestämme, sen teemmä toiselle vanhan sanalaskun mukaan, joka kuuluu: minä muita, muut minua, palkatta panettelevat. Wielä paremmin luonnistuu senlaisissa runoelmissa, ei ketä erittäin nimittää, vaan ilman kehnoille tavoille ja huonoille käytöksille naurella. Senlaista naurelmata osottaa sanalasku: puhu miestä päiväkausi, ellös nimeä nimitä.
Warsinko tarvinneekan tämä runo erityisiä selvityksiä; koen kuitenki panna muutamia:
v. 5—9. Yli koko Suomen maan on pojilla tapana, kesäsinä öinä juoksennella tyttöjä tervehtimässa (juosta yöjalassa, kulkea yökengässä). Näillä juoksuilla useinki ei tarkoteta mitään erittäin siistitöntä elämätä, vaan enemmin tilasuutta saada poikain tyttösensä, sulhojen morsiantensa kanssa keskinäisistä asioistansa tuumailla. Monastiki sattu näillä matkoilla kaikenlaisia syrjätapauksia, joita sitte jälkeen laulellaan eli ilman naurellaan. Miten Sameli rievun yöjalassansa kävi, kertoo runo m. 116—243.
v. 12—14 ja 319—328. Luettelee muutamia tavallisimmia kihlavärkkilöitä. Niin antaaki näillä seuduin tahi toista myöten lähettää poika tytöllensä kulta- eli hopiasormuksia kaksin kolmin, samate huiviloita ja viisin kuusin eli usiampiaki hopiarahoja (kovia riksilöitä). Kun toisinaan kihloja vielä jollai vaate'kcrrallaki lisätään, niin nousevat nämät lahjat välistä sadan ja kahdenki sadan rupilan verosiksi. Tyttö sulhoon mieltyvä ottaa ne vastaan, muuten työntää jällen. Wastaan otettua kihlat lähtee sulho morsiamen kotiin ruokaverolle. Siksi vedättää hän sinne toisinaan kahdella, kolmellaki, hevosella ruokavärkkiä ja syöttää heimon, jolle sitä varten erityiset kutsut laitetaan. Kihlattuna lähtee tavallisesti muutamaksi viikoksi morsian sulhonsa kotiin, jota sanotaan mennä olemaan eli, epäsomasemmalla sanalla, mennä _housuviikoille_. Tätä aikaa käyttää hän valmistellaksensa kaikenlaisia antimia, kintaita, sukkia, vöitä, lakkiloita, paitoja ja muita vaatteita, häiden aikana heimolle ja paikoin itsekullenki kutsuvieraalle lahjoteltavaksi, jotta kyllä sopiiki häneen toinen puoli sanalaskusta: _työstä työhön morsianta, unesta unehen lasta_. Paitsi näitä häävalmistelmia tulee hän tällä ajalla mastasen elinpaikkansa ja aivotun miehensä mielenlaadun paremmin tuntemaan. He makaavatki nyt yksillä oljilla, vaan kumpanenki puettuna, josta lieneeki tälle ajalle jälkimmäinen nimensä tullut. Wälistä, ehkä hyvin harvon, luopuu tämän olemisen jälkeen toisien taikka toinen puoli kihlaliitostansa. Jos morsian purkaa, tulee hänen saadut kihlansa takasiantaa ja monasti ruokaverokulutki sulholle palkita. Sulhasen purkaessa pitää tavallisesti morsian hyvänänsä, minkä kerran on saanut.
v. 23—26. Siikajoki on toinen pitäjäs Oulusta etelään päin kulkevilla. Ilman Pulkkilata on sillä 4 muuta kappelia, Revonlahti, Paavola, Frantsila ja Piippola. Hekkalan taloon luetaan kirkolta noin 4 virstaa [Wirstoilla tästäkilähin aina ymmärrämmä Wenäjän virstoja eli 10:nettä osaa penikulmasta. Ruotsin virstoja sitä vaston nimitämmä neljännykseksi.] ja yhtä suuntaa Wiionaholle eli Wiiolle (v. 105) ei täyttä kahta mirstaa. Molemmat ovat ne niin erittäin kutsuttua Pulkkilan kylää, vaan Anttosen talo (v. 260) on Launolan kylää, 5:den virstan päässä toiselle suunnalle kirkolta. Kestilä (v. 78) on viimmenen kestikimaripaikka Pulkkilata Säräsniemen kirkolle Paltamon pitäjätä mennessä.
v. 173. Mistähän meikäläisetki tiennevät aasilla pitkät korvat olevan?
v. 277. Anna oli eräs vanhempi vaimopuoli puhe'miehen verosta päältä tyttöä puhutteleva.
v. 305, 310—314, 321. Tämmöset kiitospuheet ei toki kaikitse naistenkan silmissä kovin miestä ylennä. Koiruudellako lie runoiliaki ne tässä tilassa Annan suuhun sovittanut?
v. 368. Ämmäksi ja paikon äiäksi ja enoksiki sanotaan koskiputouksia.
v. 378. Morsiamet tavallisesti kayvät omasta ja toisinaan vieraistaki likimmäisistä pitäjistä apua, saaden mitä mistäki, villoja, pellavia, vaatetta, ruokavärkkiä, rahaa jne häitensä ja uuden taloutensa hankkeeksi. Tälle kululle oli nyt Mari saanut (mennyt morsian merolle).
v. 445. Millä verolla Haapalaista tässä Karjalaiseksi nimitetään, sit' en tiedä. Pitäisikö olla'ki Haapalainen?
v. 447. Köyryojan kylään luetaan Anttosen talosta 15:ta virstan ja kirkolta 2:den penikuorman paikoilla.
v. 456—460. Pitäjiin ja kappeliloita Pulkkilan kirkon ympärillä, Paltamo ja sen kappeli Säräsniemi koilliseen päin, Haapajärvi Pyhäjokea etelään, Siikajoen emäkirkko länteen, Tyrnävä Liminkata luoteesen ja Oulujoki, jolla tavoteltanee Utajärven kappelia Muhosta, pohjaseen. Onki maassa tavallinen ulkopitäjistäki käydä isoja häitä katsomaan.
Satuja.
1. Paimen ja Ahti.
Paimen jokirannalla veistelevä pudotti veitsensä joteen. Kauan vahinkoansa törmällä itkevän kuuli Ahti, ui luoksi, sukelti pohjaan ja toi sieltä kultaveitsen paimenelle. "Ei se se ollut", sano paimen ja Ahti toiste pohjaan upoten toi hopiaisen. Ei sitänä omistaen, toi Ahti kolmannella kerralla oikian veitsen, jonka paimen ilolla omaksensa tunnustit Ahti kiittäen paimenen rehellisyyttä anto hänelle kaikki kolme veistä. Asia tuli pian toisille tutuksi. Niin ajatteli muutama toinen paimen; "miksi ei minullenki voisi yhtä onnellisesti sattua?" Meni jokiayräälle, nakkasi veitsensä jokeen ja rupesi vahinkoansa itkemään. Ahti toi taasenki kultaveitsen joesta ja kysäsi: "tätäkö itket?". "Aivan sitä," vastasi paimen ja vikasi kätensä veistä tavottamaan. Waan Ahti ei suuresti tämän paimenen rehellisyyttä kiittävä ui matkohinsa ja jätti hänen ilman omaaki jokeen mielentaiten nakattua veistänsä.
Rehellisyys maan perii.
2. Hepo ja Härkä.
Härkä kiitti onnelliseksi hevoista, joka aina appeilla eläen sai enimmät aikansa joutilasna olla. Hänen itse siitä vaston, viheliäisimmän elävän kaikista, piti pureksella kuivia olkia ja joka päivä raskaimmissa töissä olla. Niin tuli sota ja sinne sai hevonenki. Waan sodasta takasi tuli hän vähissä hengissä, kolmella jalalla, silmäpuolena ja muuten pahasti raadeltuna. Näin surkiassa tilassa tapasi hänen härkäki ja sano: "siinäkö se hevosen onnellisuus oliki, jota aina kiitin! Oikein ajatellen en hevoscn kanssa vaihtaisikan eloani."
Jonka on kello kaulassa, sen on pää painossa.
Suomen kansan Arvutuksia.
1. Onni puussa, jänne maassa, jäsenetön puuhun nousi, lihakönttä kuusen alla.
2. Metsässä syntynyt, korvessa kasvanut, seinällä seisova, naulalla nukkuva, polvella laulava, pöyällä pörisevä.
3. Kaksi meillä, kaksi teillä, kaksi kaikella kylällä.
4. Susi surma saksalainen, Saksan maita matkustapi, syöpi poiat Pohjolasta, miehet Karjalan tiloilta.
5. Hukka uia ulluttapi, sula eellä, jää jäleltä.
Osviittoja. Onni s.o. eläva, (lintu, orava); jänne s.o. ampuja eli jousi; jäsenetön s.o. nuoli eli vasama; lihakönttä s.o. ammuttu, kuollut (lintu, orava). 5. Kantele. 3. Kuu ja aurinko. 4. Sota (ulkomailla). 5. Sukkula eli syöstäin (kangasta kutoessa).
Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Paha on paljo tyttäriä, poikia pahempi paljo; pellon pieneksi jakavat, isän maansa ilkiäksi.
Tämä jo näyttääki usiammassa paikassa toteen käy- vän. Poika tuskin ripille päässyt anastaa maan lisältänsä, joka vielä hyvästi kaikenlaisiin töihin ja toimintoihin kykenevä tulee lapsensa elätettäväksi, joutavaksi ja vaan kuolemaan toivotettavaksi hyljyksi. Jos poikia on usiampia, riitelevät he keskenänsä paremmasta isännysedusta, perinnön jaosta ja sanalaskua myöten jakauvat isänsä pellon pieneksi taikka keräjissä köyhtyneinä heittävät sen peräti ja lähtevät kululle. Sitte kyllä on
Hyvä toiste tullaksensa, Kaunis kaaputellaksensa, Isän entisen tuville, Wanhan taaton valkamille, Jossa kaikki puut puhuvat, Mäet, männyt muistelevat, Elelmistä entisistä, Ihanimmista iloista.
Meidän seuduilla ei vielä kuitenkan ole oikein totuttu sillä tavoin elämään — hyvä jos ei millonkan totuttaisi.
Wielä olen tavannut vanhoja, harmajapäitä ukkoja viiden ja kuudenki kymmenen vuotisia poikiansa lapsiksi kutsuvan ja näiden vanhaa isäänsä lapsellisesti lähestyvän. Hämehessäki muistan muinen senlaisen ukon sade'päivänä kaluja pihalta suojaan korjatessa lausuneen: "ei tule ihmistä noista lapsirievuista, kun noin ovat kaikki kalut huiskin haiskin sateen alle jättäneet." Näistä lapsirievuista oli sillon vanhin 60, nuorin 40 vuotinen.
Mitä tästä sanalaskusta tyttärihin koskee, sen ymmärtäköön lukia Hekkalan Marian runosta ja sen 15 märsystä alkain.
2. Johi' juojalle tulepi: eli kintahat katopi, eli koira kengät syöpi.
Wieläpi monta tuhmempataki; katso Oulun Wiikko- Sanomista, 1829, N:o, 2. Toinen taasen souti illan tullen kivelle veneensä. Älyämättä kivellä olevan souti jännitti yhdessä kohti kaiken yön, ei heittäen, jos ryypyn otto-ajaksi, soudantoa. Aamulla päivän valetessa sattu tulla toinen vene siltä suunnalta, kunne'ka hänen matkansa piti. "Sano veikkonen, missä jo olenkan, kun polonen olen pitkän yön eksyksissä soudellut. Piti kirkolle mennä, pitkältäkö tästä sinne vielä onkan?". "Niin pitkältä, vastasi toinen tähän humalaisen kysymykseen, ettet ikinäsi sillä soudulla sinne ennätä" ja autti hänen kiveltä.
Sano sanalasku koiran kengät syövän, vaan söipä ennen mutamalta nukkuessaan hiiriki kengän. Liekö ollut humalassa hänki, sitä en tiedä, vaan unesta herättyänsä hiiren työtä oudostuva kerto hän siitä toiselle sanoen: "mitä aamistaneekan, kun yöllä söi hiiri kenkäni. Oletko vielä konsa kummempata kuullut?" "Ei se niinkän kumma ole, arveli toinen, kummemmaksi katsoisin, jos olisi syönyt kenkä hiiren." Ja sihen pääty se tarina.
3. Kuuro päiveä kulupi, hyvä hetki heiattapi, köyhän miehen kenkiessä, vaivasen vatustaessa.
Meneeki varattomalla eli köyhällä usein alkeessa sama aika, mikä varalliselta työn täyttäessä. Huoneensa lämmitteeksi pitää hänen puut metsästä hankkia, eine'ruokansa vedestä eli petäjästä, juhta peltonsa kyntämiseksi kylästa ja samate siemen kylvöksi. Hänen näitä vielä hankkiessansa on jo rikas lämmittänyt huoneensa, syönyt eineensä, kyntänyt ja kylvänyt maansa. Saksan, Wenäjän, Ruotsin ja muilla vakautuneillä kirjakielillä olisi usein jo koko sivu kirjotettu, suomalaisen vielä ensimmäisiä sanoja ajatellessani — Yhtä tavottelee seuraavaki:
4. Waivasen vara ve'essä, toisen vaivasen kylässä, autuahan aitassansa.
5. Toki tunnen tullin panna, hankkia venehen hangan, vaikkei kaartana venettä.
Moni moittii toisen töitä ja laitoksia, vaikkei itsessä olisi sinne'päinkän tekiätä. Eikä ole'kan mikän mahdoton asia, huonommanki paremman töissä moitinnon aineita löytää, jota nykynen sanalaskuki kuvailee. Itsiämmeki taidamma vielä monasti saada tullinpanioiksi ja hanganhankkioiksi verrailla, koska vasta saamma tilasuutta, monen meitä paremman tekosista suomalaisista kirjoista ajatuksiamme ja lauseitamme ilmituottaa.
6. Synti puuron purennasta, kaksi ilman nielennästä.
Taitaisi toivoa lukia tässä selvitettäväksi, miten puuroa pitäisi syödä, syntiä tullen, jos puret, syntiä, jos ilman purematta nielet. Waan työläs on meidän selvittää, mitä itse emme älyä. Yritimmä kyllä kerran koitteeksi ilman synnittä puuroa syödä, vaan siitä syömisestä ei paljo ollut vatsalle hyvää, jotta toiste yrittäisimmä. On monta muutaki toimitusta elossa siitä laadusta, ettet tiedä, teetkö, heitätkö tekemättä. Kaikkia niitä verraillaan tällä sanalaskulla.
7. Katumoiksi vaimo kaunis, sitä kaikki kauloavi; huoliksi hyvä hevonen, sitä rikas riitelevi.
Tällä sanalaskulla osotetaan, olla parahan, kohtuuteen tyytyä. Muuten en juuri muista ketään vaimonsa kauneutta moittineen, jos ei kerran Wenäjän puolella, Miinoan kylässä, muutamata ukkoa, joka noin 60:nen vuotisena oli sattunut 15:ta vuoden vanhan piikatytön naimaan. Hän naimisestaan ja erittäin vaimonsa nuoruudesta ja kauneudesta lausuu, sanoen:
"Hairahin Polonen poika, Kun nain naisen nuorenlaisen Nuorenlaisen, kaunokaisen; Äiä on miestä Miinoassa, Paljo poikia kylässä.
Kerran pistimme pihalle, Läksin aamulla varahin, Akan luota astumahan; Katso tuoll' on toinen miesi Seinän alla seisomassa.
Minä kiljasin kivasti: "Mit' olet aamulla varahin Seinän alla seisomassa?" "Ilman aitoja kohennan, Kut on kaatut kallellehen."
Waanpa syy tähänki valitukseen ei ollut niin vaimon kauneus, kun ukon oma hulluus. Ken käski hänen siinä iässä nuoria tyttöjä silmäelemään, semminki ollen, kuten puolestansa vaimoki hänestä kertoen lausuu:
"Sain miehen minäki viimmen, Tuli toivottu toveri; Oisi ukko, mi parahin, Waan on vähän vanhanlainen,
Iho ilkiän näkönen, Kasvot menty kaitaseksi, Nokka nossut korkialle, Hampahat sitäi pahemmat Puolet aikojain puretan."
Arvattavasti saisi toki äskennaidulla vaimolla olla muuki työnä, kun puolet aikojaan ukkoansa puretella.
Jos hyvä hevonenki on huoliksi, sitä, itse näihin aikohin asti hevosetonna ollut, niin en tiedä sanoa, jos kohta tunnenki muutamia, joilla on, sekä hyvistä että pahoista hevosista huolta, siksikun taas myödyksi eli vaihotuksi saavat.
8. Ken mitä teki kesällä, vielä tahto talvellaki.
On yksi kun jos sanoisit: mihen tapaan kerran harjautuu, siitä on vaikia luopua. Katseltakoon siis, ettei kesätyöksi oteta, mikä talveksiki ei auta. Muuten vaan miksi ei taitaisi käydä kuni muinen heinäsirkan. Hän lauleli kaiken kesänsä työtönnä ja oli talvella nälkään kuolta. Hädässään kävi hän muurahaiselta apua hakemaan. "Anna veikkonen jotai einehen apua; en ole suuruksen suremata viikkokautena nähnyt" "Mitä sä kesällä teit, kysy toinen, kun nyt niin tyhjä olet?" "Mitä mä kesällä tein — laulelin," vastasi sirkka. "Niin miks et nyt siis tansi, sano muurahainen, ei laulusta tanssimatta." — Montako heinäsirkkaa Suomessa?
MEHILÄINEN W. 1836.
Maaliskuulta.
Wedenkantaja Anni.
Änni tytti, aino neiti, Läksi vettä lähteheltä. Ei oo vettä lähtehessä; Kulta on kansi kuivahtanna, Walahtanna vaskilaita, 5 Tinapohja tilkahtanna, Lehti päälle langennunna.
Anni tytti, aino neiti, Tuosta eistyvi etemmä; Meni mäen, meni toisen, 10 Astu kohta kolmannenki. Iski silmänsä itähän, Käänsi päätä päivän alle; Katso pursi purjehtivi, Satalaita laiehtivi, 15 Mies puhas perässä Purren, Toinen mies nenässä purren, Sulho purren partahalla: "Tules tytti purteheni, Wyövaski venoseheni!" 20 "Enkä tule, enkä huoli; Eipä työntänyt emoni, Warustellut vanhempani, Tätä neittä purtehesi, Tyttöä venosehesi." 25
Nousi mies perästä purren, Mies toinen nenästä purren, Sulho purren partahalta, Koppa neien purtehensa, Wyvasken venosehensa. 30
Niin neiti kujertelevi, Wyövaski valittelevi, Sulkkuparran suun eessä, Kultaparran parmahilla, Wenosessa vierahassa, 35 Karjalaisen karpalossa.
Näki taattonsa vesillä, Wanhempansa valkamoilla: "Tule taatto lunnahille, Oman tyttösi otolle!" 40 Emmä joua, tyttö raukka; Lohi kultanen kutevi. Kultasissa kupluskoissa. Itse eillehen menevi.
Neitonen kujertelevi, 45 Wyömaski valittelevi, Sulkkuparran suun eessä, Kultaparran parmahilla, Wenosessa vierahassa, Karjalaisin karpalossa. 50
Näki maammonsa vesillä, Oman äitin lainehilla: "Tules maammo lunnahille, Oman lapsesi otolle!" "Emma joua, lapsiraukka; 55 Siika kultanen kutevi Kultasissa kupluskoissa." Itse eillehen menevi.
Neitonen kujertelevi, Wyövaski valittelevi, 60 Sulkkuparran suun eessä, Kultaparran parmahilla, Wenosessa vierahassa, Karjalaisen karpalossa. Näki veikkonsa vesillä, 65 Emon lapsen lainehilla: "Tules veikko lunnahille, Oman sikkosi otolle!" "Emmä joua, sikko raukka; Lahna kultanen kutevi 70 Kultasissa kupluskoissa." Itse eillehen menevi.
Neitonen kujertelevi, Wyövaski valittelevi, Sulkkuparran suun eessa, 75 Kultaparran parmahilla, Wenosessa vierahassa, Karjalaisen karpalossa.
Näki minnänsa vesillä, Weljen mainion valkamoilla: 80 "Tules minnä lunnahille, Natoraukkasi otolle!" "Millä mä sinun lunastan! Ei mitä minusta liene." "On sulla sinervä uuhi; 85 Sillä sä minun lunastat."
Ei mitänä minnän uuhi; Ei neittä laseta'kana Wenehesta vierahasta, Karjalaisen karpalosta. 90
Neitonen kujertelevi, Wyövaski valittelevi, Sulkkuparran suun eessa, Kultaparran parmahilla: "Kun et laske lunnahitta, 95 Etkä laske lunnahilla, Polen puhki uuen purren, Halki Haapasen venehen, Tallan poikki puiset teljot, Katajaiset kaaret katkon." 100
"Hot polet puhki uuen purren, Halki Haapasen venehen, Tallat poikki puiset teljot, Katajaiset kaaret katkot; Puilla pursi paikatahan, 105 Orasilla ommellahan, Neuloilla teräsnenillä, Katajilla kaunehilla."
Polki puhki uuen purren, Halki haapasen venehen, 110 Poikki puiset teljolauat, Katajaiset kaaret katko; Itse päasevi pakohon, Tuli tielle tervehenä, Weip' on vettä taatollensa 115 "Ota vettä taattoseni!"
Noin taatto sanoiksi virkki: "Enk' on ota, enkä huoli; Mene portto tästä poies, Tulen lautta tuonnemmaksi, 120 Et ollut veen kannannassa, Olit sulhosen etsossa, Punapaulan puujelossa, Kautokengän katselossa," Wei hän mettä maammollensa: 125 "Ota vettä maammoseni!"
Noin maammo sanoiksi virkki: "Enk' on ota, enkä huoli; Mene portto tästä poies, Tulen lautta tuonnemmaksi, 130 Et ollut veen kannannassa, Olit sulhojen etsossa, Punapaulan puujelossa, Kautokengän katselossa." Weip' on vettä veikkollensa: 135 "Ota vettä veikkoseni!"
Noin meikko sanoiksi virkki: "Enk' on ota, enkä huoli; Mene tästä portto poies, Tulen lautta tuonnemmaksi, 140 Et ollut veen kannannassa, Olit sulhasen etsossa, Puna paulan puujelossa, Kautokengän katselossa." Wei hän vettä minnällensä: 145 "Ota vettä minnoseni!"
Noin minnä sanoiksi virkki: "Tuota vuotin tuon ikäni, Puhki polveni halasin, Naon vettä juoakseni." 150
Anni tytti, aino neiti, Meni aittahan mäelle, Heittihenp' on kuolemahan, Kaatihen katoamahan. Tuli taatto nostamahan: 155 "Nouses poies, Anni tytti, Anni tytti, aino neiti; Nouse nuorra kuolemasta, Werevänä vieremästä, Kauniina katoamasta!" 160 Anni tytti, aino neiti, Hänpä tuon sanoiksi virkki: "Enk' on nouse, enkä huoli; Wirhu olit virkannalta, Karhu olit karjunnalta, 165 Susi suusi auonnalta."
Meni maammo nostamahan: "Nouses poies, Anni tytti, Anni tytti, aino neiti; Nouse nuorra kuolemasta, 170 Werevänä vieremästä, Kauniina katoamasta!"
Anni tytti, aino neiti, Tuonpa hän sanoiksi virkki: "Enk' on nouse, enkä huoli; 175 Wirhu olit virkannalta, Karhu olit karjunnalta, Susi suusi auonnalta."