Part 2
Waan nämät aineet, jotka kuitenki ovat siitä arvosta, että sietävät laviammalta tutkittaa ja lausuttaa, kun tässä osassa sihen tilaa olisi, heitämmä toistaseksi, nyt vaan mainiten, että ukkoa ei rukoiltu ainoasti kylväjiltä sateen tähden, vaan myös moninaisissa muissa tiloissa, metsä-, meri- ja sotamiehillä, taudeissa, karjan menestykseksi jne, josta kyllä hamatsemma, että häntä pidettiin yli muiden voimallisna Jumalana, sillä monissa näissä tiloissa olisi löytynyt lähempiäki erityisiä haltioita ja auttajoita, jos muuten olisivat kyllä voimallisiksi arvatut.
Näin siis päättäisimmä, esi'isillämme aikoinansa olleen pääjumalana ukon eli luojan ja tämän käskyläisinä muita alhasempia niink. Tapio, Ahti, Lempo, Hiisi, Tuoni, Kalma, Louhi, Mielikki, Luonnottaret, Kuuttaret, Päivättäret, Otavattaret, Tuulettaret, Suvettaret, Etelättäret, Syöjättäret, Tuonettaret jne, jota vaston senlaiset kun Kaleva, Wäinämöinen, Ilmarinen, Lemminkäinen, Joukahainen, ehkä toisinaan jumalain verosina pidettynä, mieltä ei lueta kun muiksi muinasten Suomalaisten urhollisiksi sankareiksi. Näistä itsekustaki toiste enemmän.
[1] Luoda kiviä s.o. panna erille jostai eli johon paikkaan; l. verkkoa, kangasta, p.e. nimeksi eli aluksi; lehmä loi vasikan, käärme l. nahkansa, pani erille luotansa; luo ojaa, löylyä, pane erille maasta, kiukaasta; luo vene vesille, salmen poikki, pane erille rannasta, rannasta rantaan; se on luotu minulle, erille pantu millua vasten. Samate sanoissa luoma, luoko, luoto, luoti, tuode, luonto, luonne, luola, loitto (luoitto), luopuoa jne.
[2] Woimaa eli mahtia osottavasta pääsanasta tai (tain, taida), joka itse nyt on kielestämme hävinnyt, vaan josta vielä löytään johtosanoja niink. taitaa, taito, taika, taimi, taima, tainta, taipua (samate k. voipua sanasta voida), taintua, taistella jne, joissa kaikissa on joku voiman eli mahdin osotus. Niin lienee latinan kielinen taivon nimitys _firmamentum_ ja ruotsin kielinen fäste myös alkunsa saaneet.
[3] Suomalaiset paikka paikoin Wenäjän puolella tuskin ymmärtäisivät, mitä tavottelisit sanoessa Jumala loi kaiken maailman, sillä luomista he siinä kohdassa sanovat tekemiseksi eli laatimiseksi. Muutamista Uutta Testamenttiä Repolan papin luona Greikasta Suomeksi käätessäni, siten paremmin oppiakseni, millä sanoilla heidän puheensa mukaan hän sitä kaännettäväksi tahto, käytin sanaa luoda äsken mainitussa osotuksessa, joka hänelle, ehkä muuten sel- välle, lapsesta olleelle suomalaiselle näytti oudoksi ja jonka hän ainaki oikasi, sanoen tehdä eli laatia. Muuten on sana maailmaki heillä oudonlainen, jota he vaan ilmaksi nimittävät.
Satuja.
Ukko ja Kuolema.
Wanha köyhä ukko hakkasi puita metsässä. Alko kantamuksen saatua kotiin astua. Wäsymällään laski puut maahan, valitti vanhuuttansa, köyhyyttänsä ja kaikkea viheliäisyyttänsä, sanoen viimmen: "voi jos toki kerran kuolemaki tulisi!" Kuolema sattu paikalle ja lausu: "tässä olenki, miksi kutsuit?" Ukko vähän hämmästyneenä vastasi "enkä miksikän, jos et tahtoisit vähäksi matkaksi katamustani ottaa. Kun polonen juuri olin uupua."
Elohon elävän mieli, miehen mennehen manalle.
Kontio ja Hiiri.
Kontio nukku korvessa ja lauma hiiriä piti ympärillä menoa. Wiimmen heräsi kontio ja sai muutaman, kovin rohkiasti aivan seljälle hypänneen, kynsiinsä. Hiiri rukoili armoa, pyysi anteeksi rikostansa, vahingosta tällä kerralla näin onnettomasti sattuneen, jota hän ei konssa toiste tekisi. Wielä lupasi hän kaikella kunnialla muistaa, jos nyt hengissä pääsisi. Kontio, ehkä suuttunutki, laski hänen viimmen irti, sanoen: "yksipä ollet syöden, kun säästäenki; mene matkohisi mokoma." Ei aikoja, niin muutamana päivänä kontio eräteillänsä puuttuu verkkoon, eikä päässyt vapaaksi, jos millä yritti. Kovin tuskautuneena tapasi hänen hiiri ja olko arvelematta verkon pauloja poikki järsiä. Sillä pääsi kontio pian vapaaksi. Waan hiiri lausu: "pidit minua pilkkana, etkä toivonut mitänä hyvää, mutta näetpä voivan hiirenki hyvä hyvällä palkita."
Ei niin köyhää, ettei toista auta, ei niin rikasta, ettei apua tarvitse.
Linnut, Nelijalkaset ja Yöleikko.
Oli muinen sota linnuilla nelijalkasten kanssa. Jos millä puolella voitolla oltiin, sillä puolella pyöri yöleikko, lintunen seassa lintuna, hiirenä nelijalkasten joukossa. Wiimmen rauhanteossa ei kumpanenkan puoli tuntenut häntä omaksensa, sanoen aina suurimman hädän aikana hänen toisella puolella nähneensä. Niin päätettiin yksituumasesti ajaa pois hän mailta ilmoilta. Siitä ajasta asti ei ole yöleikko päiväsaikana tohtinut silmänsä näyttää.
Pah' on syöä siemenensä, maansa petteä pahempi.
Suomen kansan Arvutuksuia.
1. Suuton söi, käsitön ampu, vesilinnun vempeleltä, haapanan havun selältä.
2. Mies ollut alusta ilman, ilman loppuhun elävä, ei ehi sinä ikänä, pääse päivikuntinensa, viien viikon täyttäväksi.
3. Pikku lintu liinahäntä läpi seinän lentelevi.
4. Tupa tuuti, lakka laulo, mies tuuti tuvan sisässä, jonk' on suussa Suomen lukku, Tapion rahat takana.
5. Suurempi sukua suurta, kuninkaita korkiampi, lattialla tallatahan, kuni koiroa pahinta.
_Osviittoja_. 1. Suuton, käsiton s.o. aurinko eli päivä; söi, ampu s.o. sulatti; vesilinnun, haapanan s.o. lumitykyn; vempeleltä, havun selältä s.o. oksalta eli lyngykseltä. 2. Kuu. 3. Pikkulintu s.o. neula; liinahäntä s.o. silmäystä eli lanka neulan perässä; seinän s.o. vaatteen; lentelevi s.o. kulkevi. 4. Tupa s.o. oravan pesä; lakka s.o. puun latva; laulo s.o. heilu eli hahisi; mies s.o. orava; lukko s.o. maan pidentä eli verot; Tapion s.o. metsän; rahat s.o. ravara. 5. Päiväpaiste.
* * * * *
Paljo ilmanki tässä osassa puhetta Suomen kieleen koskevista aineista ollunna, pelkäämmä, sitä vielä lisätessämme, jo heti työmme alussa lukian kyllästyneenä lennettävän, jos minne'ki, mehiläisemme. Sentähden lykkäämmä tulemaksi kuuksi koko kielen seikan nöyrimmällä anomuksella ja toivolla, itsekunki siksi armahtavaisesti kohtelevan tätä talven pakkasissa pyrivätä mehiläistä ja erittäin senlaisia saamia, kun Aigypto, Polyneisia, Indo, Greikalaiset, metsakko, karjakko, opisto, kasta, toisinto, kirjamellinen jne. Sillä toivolla lähdemmä nyt kuumme täytteeksi selvittämään muutamia.
Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Anna kättä käyvän miehen, suuta ulkovan urohon.
Käyvällä ja ulkovalla ymmärretään toisinaan köyhää ja koditonta, toisinaan muuten kulkevaista, tuntematonta. Edellisessä tapauksessa kehottaa sanalasku, köyhiäksi ja varattomia hyvin kohtelemaan; jälkimmäisessä, varalla pitämään, ettei tuntemattomiakan tylysti vastaan oteta, josta vaan katumus saattaisi seurata.
2. Parempi pajussa maata, kuni paimenen sivussa, orpolapsen kainalossa.
Tällä sanalaskulla olen kuullut naimatta jäänetten tyttöin itsiänsa toisinaan lohdutteleman ja epäilemättä olisiki hyvä, jos he sen, vaikka aina, mielessänsä pitäisivät. Waan valitettavasti runoa myöten
Kyll' on niitäki kylissä Tyttäriä tyhmempiä, Jotk' ei o'ota ollenkana Puhe'mieheltä puhetta.
Kesällä kenossa kaulan, Talvella takana silmin, Katselevat, kääntelevät, Kenen keksiä pitäisi; Mies olla mikä' hyvänsä, Talon laiska juoppolalli, Eli köyhä kestin poika, Elikkä rahaton renki, Joka vaan vihille veisi Waikka vaskisormuksella; Jos vuoen, kahen perästä Korjan perä on kotona, Talon turkki tuiskun suoja, Läpilauta lapsen likka, Käsivirkka kätkyn soutu, Penkki, pankko pöytä lauta.
(Korhonen).
3. Niin on niittyin asiat, kun on niityt aialliset.
Koskee erittäin talon, jos toisinaan muihinki, toimihin. Sen nyt tietääki jokanen, menestyvän työt sitä myöten, miten niitä huolella ja uutteruudella toimitetaan.
4. Syöpi leivän survosenki, kun on meistä mielin määrin, omin ottamin urosta.
Sanalasku päättää köyhemmenki suodun ja mielen- myötäsen miehen olevan paremman, kun muka rikkaan pakolla otetun. Miten lienee, heitän peräti naisten huoleksi, itse tuumailla ja arvaella.
MEHILÄINEN W. 1836.
Helmikuulta.
Tauti.
Surma hiihti suota myöten, Tauti talvitietä myöten. Noin puhuvi suuri Surma, Aika Tauti arvelevi, Illalla talon takana, 5 Talon aittojen takana: "Kenenkä tapan talosta — Tapanko ukon talosta?"
"Jos tapan ukon talosta, Taitavi kalat kaota, 10 Lohimurkkinat mureta, Nuotat tulla tukkuloihin, Wenehet vesille jäähä; En tapa ukkoa talosta."
Surma hiihti suota myöten, 15 Tauti talvitietä myöten. Noin puhuvi suuri Surma jne. "Kenenkä tapan talosta — Tapanko akan talosta?"
"Jos tapan akan talosta, 20 Lyhenevi lehmän lypsi, Maion kantajat katovi, Maitokupit kuivettuvi, Ravistuvi voirasiat; En tapa akkoa talosta." 25
Surma hiihti suota myöten Tauti talvitietä myöten. Noin puhuvi suuri Surma jne "Kenenkä tapan talosta — Tapanko pojan talosta?" 30 "Jos tapan pojan talosta, Haviävi halme'maani, Kaskikirvehet katovi, Elopurnoset putovi, Jyvälaarit laukiavi; 35 En tapa poikoa talosta."
Surma hiihti suota myöten, Tauti talvitietä myöten. Noin puhuvi suuri Surma jne "Kenenkä tapan talosta — 40 Tapanko tytön talosta?" "Jos tapan tytön talosta, Häviävi hääveroni, Wähenevi kihlavärkit, Jääpi sulhoset surulle. 45 Poikaset pahoilla mielin; En tapa tyttöä talosta."
Surma hiihti suota myöten, Tauti talvitietä myöten. Noin puhuvi suuri Surma 50 jne. "Kenenkä tapan talosta Tapanko talosta minnän? Jos tapan talosta minnän, Saapi mies on toisen naisen; Saapi naisen naimisella, 55 Ehk' ei lapselle emoa."
_Toisintoja_. v. 4—6. Ajatteli aika Tauti, Talon keskitanterella. v. 7—9. kenen tappanen t. T. talosta vaarin? J. t. talosta vaarin. v. 8—9. T. talon isännän? Tappaisin t. i. v. 10—11. Taitaisi talo hävitä, Pian mennä pieni maani v. 19—20. T. talosta muorin? J. t. t. m. T. talon emännän? J. t. t. e. Tappanen talosta vaimon? J. t. t. v. 21—22, L. lehmilykky, Maitomaljaset k. Katoneeko suuri karja, Levinneekö lehmiläavä. v. 23. Pienenevi piimäamme. v. 33—34. Hävinneekö h. Katonevi kaskikirves. v. 34. Jyväpurno puonneeki. v. 41-42, T. talosta neien? J. t. talosta neein. v. 43—44. Hävinneekö h. vähenneekö k. v. 45. Saapi s. s. Tullaan s. s. v. 46. Jää pojat pahoilla m. v. 54. Jäähään lapset itkemähän, Pienoset pisartamahan Ostolla orihin saapi, Uuen naisen naimisella.
Hekkalan Maria.
Jo nyt joutu naimavuosi, Wihkivuosi mnmmeseltä, Joill' ei ole ennen ollut, Eikä saanchet osansa.
5—14 Pojat nuorena nopiat Elelimät öillä ensin, Maan kun joutu manhemmaksi, Ettei jaksa yöjalassa Kyllä kutkia kylällä, Otettama on uusi ncuo, Uuet kihlat ostettamat, Monet kihlat kirkkaimmat, Kaunihimmat kaulamärkit, Kultasormukset soria???
15—20 Tyttärill' on työlähampi, Aina outo outettama, Eikä tule toi sinänsä, Maikka malmoa pitäpi, Käypi toimo työlähäksi, Ajatukset ahtahaksi.
21—26 Tuumailimat tuosta kerran Kaksi kaunista tytärtä, Sisarukset Siikajoessa, Kuulut Pulkkilan kylällä, Alapuolella asumat, Heiteltynä Hekkalahan.
27—41. Riitta ensin rintavasti Sanopi sanalla tuolla Marialle mahtamasti: "Mikä neuoksi hyväksi, Mikä neuon antajaksi; Nuoret kaikki korjatahan, Minä vanhanen vakainen. Tulen vielä tuommoseksi, Kun tuo taivahan mäkärä Alla pilvien asuva. Joko Yrkön yksinäisen, Rahattoman rannistani, Wiimmen ottanen omaksi, Kun ei tulle kumminkana Tarjoksi talollisia."
42—59. Mari sanopi samalla: "Otan minä, vaikka mistä; Mull' on miellä muille asti, Paljo ihtessä piteä, Paljo on pantuna rahoja, Lukon taaksi tallittuna. Rahat annan arkustani, Talo ensin ostetahan, Sitte maata muokatahan, Jotta syömmä selvän leivän, Ruisleivän runsahimman. Wiel' on lehmä Lehtikorva, Joka lypsäpi lujasti, Wasikan tekepi toisin. Kaks on lammasta kotona, Jotka joutuen kerihten, Syksyt kuon syylinkiä, Talvet vanttuja vatustan."
60—65. Riitta aivan riski suusta, Kieli kerkiä sanoissa, Sano vielä toisen kerran Marialle mahtavasti: "Laita sulhanen sinulle, Elikkä ennätän esinnä."
66—75. Mari varsin vastoapi: "Ei ole minulla vielä Miestä tiettyä tulossa; Sulhanen sinulla ompi Laita ihtesi vihille. Sin' olet elänyt enemmin, Kohta täytät talven tullen Wiisikymmentä visusti, Minä vuotta viisitoista Olen nuorempi sinua"
76—87. Tuli poika Pulkkilahan, Joutu tuolta Siikajoelta, Keski Kestilän kylästä, Pölyhousu Haapalainen, Mainittava mestariksi, Opit kaikki ottanunna Hän oli oiva ompelia, Warsin vaatetten tekiä, Wielä seppä sen mokoma, Häylyvä hätävarassa, Kylän tarvetten takoja; Tuli tuonne Pulkkilahan.
88—91. Riitta Hekkalan havahti: "Jo on poika Pulkkilahan Tullut oiva ompelija, Raatali rahan keriä"
92—95. Mari heti nauratellen Sano: "terve tultuasi! Joko olet ompelijaksi Toki kerran kerkinynnä!
96—101, Käski lähtiä kotiinsa Tekemähän taitavasti Ensin turkki tuulen suoja, Sitte röiy sievänlainen, Wielä pelsi pehmiämpi, Jolla vietäisi vihille."
102—107. Illan tultua ilosen Lähti poika kulkemahan, Walmisti vaeltamahan. Wielä Wiiolle menepi, Näki Yrkön yksinänsä Kartanolla kahtelevan.
108—111. "Mitä Yrkkö yksinäsi Siinä seisot siirtymättä, Ajattelet ahkerasti, Kallistellen kartanolla?"
112-115. "Miel' on mennä Hekkalahan; Joko lienevät levolla." "Sinne se minunkin tieni, On tahottu ompelohon."
116—119. Lähti kohta kulkemahan Yhtä tietä Yrkön kanssa; Astu poika ahkerasti Tuonne Hekkalan talohon.
120—123, Sitte tuonne tultuansa, Päästyänsä matkan päähän, Kohta koitteli ovia, Oisko lukkohon lukittu.
124—137. Naiset arvahin asian — Jo on pojat joutunehet; Naisten syän sylkähtäpi, Mieli hyppäsi hyväksi. Wielä neuoit vierahia, Opetit oven takoa: "Ovipieless' on avainki Piilosalla pistettynä; Ota, aukase avia Avamella oikialla, Siirrä salpa koukerolla, Jousi potkase takasin, Loirat oikein osoa Solikoia sormellasi."
138—143. Otti oikian avamen, Jolla aukasi ovia, Siirti salvan koukerolla, Jousen potkasi takasin, Loirat oikein osasi Solikoia sormellansa.
144—153. Mari sänkynsä levitti, Paljo peittoja panepi, Sanopi sanalla tuolla: "Riisu vieras vikkelästi Poies kintahat käsistä, Lakki laske arkulleni, Kengät keskilattialle; Wilu siell' on seisoessa, Painu tänne pakkasesta, Siirry peittojen sisälle."
154—159. Poika nöyrä neuottua Teki, oikein osasi, Pani sänkyhyn samalla, Syltä kaulahan kamahti, Anto suuta suikiasti, Näppärästi neitoselle.
160—165. Mari esteli esinnä, Sanopi sanalla tällä: "Oisit kyllä oiva poika, Kaunis kaikessa siassa, Waan on kontittu kovasti, Juoniteltu juomariksi."
166—175. Poika varsin vastoapi: "En ole juonut julkisesti, Enkä varkahin varonut; Kun tahot kuulla kontimiestä, Paljo on minulla niitä, Jotka vissinki vihavat. Ota aasi oivallinen, Pitkäkorva kumppaliksi, Sitä ei kontita kovasti, Juonitella juomariksi."
176—179. Mari lausu lempehestsi "Elä suutu suottakana, Waikkapa valehtelevat, Panettelevat pakanat."
180—183. Siinäpä Samu samalla Tutummaksi tulla tahto, Rohkiammaksi ruveta, Likemmäksi liittäytä.
184—193. Mari aina estelepi, Sanopi sanalla tällä: "Enkä huoli ensinkänä Tulla kanssasi tutuksi, Kun et laita laaullensa, Anna kihlat kukkorosta, Kultasormukset kuleta, Kääri ketjut kaulahani, Siitä tulisin tutuksi, Likemmäksi liittähyisin."
194—206. Riitta varsin valvovainen Yrkön kanssa kaunihisti, Kuultuansa kuihkutuksen, Alko äystätä isosti. Haukku Riitta Haapalaista, Sanoen sanalla tällä: "Sinä olet sika Siikajoelta, Kehno Kestilän kylästä, Mont' on mennyt mennävuonna, Wiety viimmessä kesänä, Parempata paiskattuna, Saatettu sotaväkehen, Etelähän ennätetty."
207—211. Alko ajoa pihalle, Takaperin tanhualle, Wielä kiitti vierestänsä Totiseksi toista miestä, Hyvin Yrkköä ylisti.
212—228. Samu nousi näppärästi, Saapi lakkinsa samassa, Kintahat ja kenkänsäki. Lähti ulos juoksemahan, Waan ei osannut ovehen, Lankiapi lattialle. Pelko paino pitkäksensä, Pää se paukahti kivehen, Sormet poikki portahasen, Lakki lenti lietehesen, Toinen kinnas kiukahalle, Toinen sattu salvamehen, Kengät keskelle lakia.
Ei malta häässä maata, Kauan olla oikiana, Yli kynnyksen kytäsi Takaperin tanhualle.
229—238. Mari nousi nopiasti, Ite pistäysi pihalle, Otti kiini olkapäästä, Pani kaulahan kätensä, Lausu aivan lempehesti: "Elä kulta kumminkana Pane mieltäsi pahaksi Noista töistä tuhmimmista, Mielettömistä menoista; Tule vielä toinen kerta!"
239—243. Waan ei tohtinut takasin Poika siirtyä sisälle, Meni siitä matkohinsa, Itku silmiä sitopi, Weet poskille putosi.
244—256. Mari se sisälle saapi, Pani maata paikallensa, Siallensa siirtäyty. Sitte nurku nukkumatta Riitta rukan rintavuutta, Suupalton pauhinata: "Kun et vaivanen varonut, Ajot pois pojan parahan, Minun heitit Hekkalahan, Yrjänän ite piätit; Minun aikani asunto, Päivät pitkäksi tulevat, Itkun tuottapi ikävä."
257—271. Kesän oli kekkiänä; Tuli sitte talven tullen, Lähti Launolan kylältä, Astu Antti Anttoselta, Taitava talon isäntä. Waunut vyöryvät kujalla, Kiesit kiersi kartanolla, Helisi hevosen kello, Kovin kuulu kulkusetki, Sulhanen oli ohjilla, Mies on kaunis kahtannolta, Pulskia punamerinen, Waattchet komin koriat', Napit kullan kiiltämäisct, Hopiasta hohtavaisct.
272—276. Mari luulepi lujasti, Ett' on vieras Wiipurisla, Saanut Saksan kaupungista, Eli tullut Lukhulmista, Nuohtin poika rohkiampi.
277—280. Anna astupi tupahan, Eellä ennätti sanoa: "Ota oikia osasi, Taitava talon isäntä!"
281—286. Mari vielä muistelepi: "Mun on haiku Haapalaista, Jonk' on sormus sormessani, Jonka kanssa kaiken talven Aina valvoin valpahasti Öillä yksillä olilla."
287—302. Anna haukku Haapalaista, Kieli kerkiä panepi: "Totteletko toljaketta, Höyhenkengän höynäystä! Elä huoli huitarista, Kovin konnankoukkusesta, Jok' on ruma ruumihilta, Partaki pahannäkönen, Eik' ole mieltä muille asti, Eikä ihtessä piteä. Laaustaan on aivan laiska, Syöpi ruoan runsahimman, Juopi viinan kun vetenä Ihmisiltä ilkiästi, Aina pirtissä asupi, Pötköttäpi pöyän päässä."
303—314. Toista kiitti kielevästi: "Ollut nuorena nopia, Wiel' on virkku vanhanaki, Kaunis kaikissa tiloissa, Talon töihin taitavampi: Kaikki kyllä kaunihisti Laittelepi laaullensa, Aina akkainki asiat. Nametass' on naisten luona, Leivät leipopi leviät, Pa'at kaikki kahtelepi, Kaikki kulkepi koatki.
315—348. Täll' on sini silmäripset, Tällä kulta kulmakarvat, Tällä vaattehet verasta, Jotka näyttävät näkyvän.
319—322. Täll'on kihlat kirkkahimmat, Kultasormukset soriat, Jotka ennen aikonansa Osti Oulun kaupungista."
323—328. Anna kukkaron avasi, Otti lantit lakkarista, Jotka työnti tyttärelle. Hyvin helisi hopiat, Kultasormukset kulisi, Kahlisivat kahmaloissa.
329—331. Kohta annettiin asia, Saatettiin sana kylälle, Julki kaiken kirkkokunnan.
332—355. Sinä päivänä samana Tuli sanoma Samulle, Ett' on Mari morsianna. Säikähti Sameli riepu, Weri ohtahan osasi, Niinkun pilvi päivän päälle. Sylkäytti syänaloa, Wärähytti varpahia, Tahto puheta punanen, Waikk' oli valkiaverinen. Eikä sitte ensiyönä Saanut unta silmillensä, Ajatteli aikojansa: "Mikä mielessä Marilla, Kun ei huolinut minusta, Waikka kaiken vaivan kanssa Kannan kalua kokohon! Minä otan ompelolla, Takomalla talvikauet, Weän värkkiä kokohan, Wielä viljoa metästä, Ansoistani aikalailla, Parahite pauloistani, Satimistani samate."
356—368. Aina arveli Sameli, Wielä muisti muinosetki: "Sinne sortu sormukseni, Sinne värkkini väheni, Kaikki kulu kintahani, Kaikki kenkäni keveni, Yöjalassa juostessani, Warsin kauan valvomassa, Talvikauen tarpoessa. Sauoin varsin vaikiasti, Sukset tarttu takkalahan, Tahon puota pyörtehesen, Aina mennä ämmän alle."
369—378. Sitte ensilauantaina Lähti poika polkemahan, Walmisti vaeltamahan, Kylyn jälkehen kylästä. Juoksi yöllä yksinänsä Heti kohta Hekkalahan, Waan ei löytänyt Maria, Eikä saanut sormustansa — Mari oli poissa Pulkkilasta Mennyt morsianverolle.
379—381. Hakaroipi Haapalaista, Kulkkuperä kuivettupi, Pakottaa pahon syäntä.
382-389. Sitte kuuli korkialta Saarnastuolista sanoman, Marin vietävän vihille, Iän kaiken istumahan, Asumahan Antin kanssa. Ain' on haiku Haapalaisen, Aina yölläki unissa, Aina päässä päivänäki.
390—393. Kauan häitä hankittihin, Monet viikot morsianta, Suuri aika sulhasmiestä. Mari sano sulhaselle: "Joko viimmen joutunemma, Joko lyönemmä lähöksi; Toisinaan tulepi konna, Pylyhousu pöyän päähän, Isotellen ilkiästi, Humalaisna hullupäanä, Tuopi pian tullessansa Wielä villin viimmesenki, Kun on ollut ensimmäisnä, Waan ei virkata mitänä."
404—411. Wiimmen vietihin vihille, Päästettihin perjantaina. Kaikki kulki kahtomahan Kauan häitä hankituita, Monen miehen morsianta, Kuulusinta kukkapäätä, Suurta riemua suloista, Suurta viulun vingutusta.
412—116. Waan ei pojat puoletkana Mahu salihin sisälle, Eikä pääse pyörimähän; Kansa seiso kartanolla, Alla akkunan pihalla.
417—423. Annettihin akkunasta Wiinaryppy vierahille, Punssikuppi kuhtutuille; Kaikki tuli tuppurihin, Nurkkavilpat viimmeseksi, Että tahtomat tapella Rannin pojat rantehella.
424—431. Martti neuo neitosia, Tykö puhu tyttärille, Olla loukossa lujassa, Ett' on kuja kuhtutuilla, Sola sievästi rakettu. Kahto sitte kartanolle, Täällä pojat pyörimässä, Tanteretta taistelevat.
432—439. Martti puhu poikasille, Kovin könnistö köpisi: "Ettekö luule ensinkänä Tulevan tilintekoa, Kun ette siirry sinnemmäksi Kokonansa kartanosta, Että pääsisi pihalla Kuhtuväki kulkemahan."
440—448. Pojat nakkasit napahan, Lumipallon palliohon, Muutamat ne muistelivat Naurusanoilla Samua: "Ei ole sattunut Sameli, Kahtomahan Karjalainen, Kenpä saattaisi sanoman, Kulettaisi Köyryojahan; Siell' on ollut ompelossa."
449—460. Kulkupoika kuuliainen, Aivan joutusa jalalta, Saattapi sanan kylälle, Kulettapi Köyryojahan: "Astu heti Anttosehen, Lähe Launolan kylähän! Siell' on monta muualtaki, Sinne on Siikajoelta, Tullut paljo Paltamosta, Oulujoelta osannut, Kyttäriä Tyrnävältä, Haapajoelta halulla."
461-464. Taasen säikähti Sameli, Muoto muualle menepi, Rupiapi ruskiaksi, Ohtavierus ouostupi.