Part 11

Amerikalaiset tupakkaa sekä purivat että polttivat. Ylevimmissä tiloissa kävi iso tupakkapiippu, Kalume nimeltään mies mieheltä ympäri, itsekuki muutamia savuja vetäen, sitte toiselle työntäen. Niin sotaan ruvetessä, niin rauhanki teossa ja kun oudot, tuntemattomat tapasivat toisensa, polttivat yhteisestä piipusta keskinäisen suosion osotteeksi, ikäskun eräissä toisissa kansoissa suolaa samasta syystä maistellaan toinen toisensa luona. Jumaliltaan neuoja kysyessä purivat ja polttivat tupakkaa okseelle asti ja toisissa tiloissa nielivät maksaansa kokonaisia tupakkatukkuja, sillä tavalla tunnottomiksi tekeyten.

Esinnä Euroopaan tultuansa tupakka muutamilta pidettiin hyödyllisenä aineena kaikkia tauteja ja kohtauksia vasten. Toiset tämän luulon tyhjäksi nähden taas ylen polkivat tupakkaraukkaa ja pianpa huusivat kaikenlaisia tauteja vaan sikiävän tupakasta. Niin kotvan riideltyä jo viimmen toki enimmiltä päätettiin, kerran tottuneilla ja muuten terveillä ihmisillä tupakasta, kohtuullisesti polttamalla eli nuuskana nautittuna, ei olevan suurta, ei hyvää eikä pahaa terveydelle. Riita'ajalla oliki jo tupakka ennättänyt levetä, että usiammissa maissa miehet ja muutamissa vaimotki polttivat eli kuitenki nuuskasivat, jonkalaista tupakoivaa vaan päätettiinki syyttömäksi, sillä vieläki sanotaan tupakka puruna nautittuna olevan maksalle vahingollinen. Ja kuinka tahonsa nautittuna tupakka ei ole terveellinen niille, jotka vaivataan liialta vereltä, päänpyörryttäjältä, rintakivuilta, reväsimilta ja muilta vatsavaivoilta, eikä ylen laihoillenkan, heikkokuntosille ihmisille taikka jotka paljo sylkielevät polttaissaan. Myös tulisi jokasenki varoa, ei yhtäläiseen poltella eli muulla tavalla tupakoita, eikä heti syömästä päästyä, joka tekee vatsan ruokia huvettamaan kehnoksi. Wasta tiiman eli puolentoista päätä olisi tottuneillaki piippu suuhun olettava ja sama aika syömisen edelläki pitäisi oikuutta myöten piiputta ottaman.

Terveyden hoidosta.

Kerran tupakan kautta tielle tultuamme terveydestäki keskustelemaan jo muistammaki alkuperäsen lupauksemme olleen, toisinaan senki puoltamisesta yhteiselle kansalle muutamia neuoja antaa. Eipä saanut esivanhempaimmekan Mehiläinen alti siitä asiasta huoleton olla, vaan panivat terveyden puolesta hanen välistä pitkillenki matkoille sanoen:

Mehiläinen, meiän lintu! Lennä tuonne liuottele Ylitse meren yheksän, Meri puolenkymmennettä. Siell' on luotonen meressä, Mesilampi luotosessa; Siinä heineä hyveä, Ruohoa monennäöstä; Niissä voitehet vakaiset, Kalsimet alinomaset. Ryvetä siipesi simassa, Kasta kaapusi vesissä, Höyräytä höyhenesi, Helevässä heinän päässä, Kukan kultasen nenässä.

Sitte tänne tullessasi, Saaha saavutellessasi, Lennä kuun kehrä myöten, Pä'ivän päärmettä samoa; Kuusi kuppia sylissä, Kymmenen kynän nenässä, Missä mettä, kussa mettä, Kussa voietta hyveä, Saaha miehen saamattoman, Ottoa osattomanki, Kipehille voitehiksi, Pahoille parantehiksi, Kansan kaiken katseluksi.

Niin miksi jo tätä Mehiläistä säästäisin? Menköönpä vaan hänki ja lennelköön tiedustelemaan, jos mitä matkainsa periltä olisi kansan kaiken katsehiksi saava. Ja koska sanotaanki "olevan orahassa oljen alun, varsassa hyvän hevosen", niin katsokoonpa ensityökseen, mitä miesorahan ja ihmisvarsain eli selvemmästi sanottuna lasten hyväksi olisi voittava, aikain äskensyntyneestä eikä heittäen kun viidentoista vuoden vanhana.

Äsken syntynyt lapsi otetaan lämpimään liinavaatteesen ja pidetään silmin pois päivänvalosta. Jos ei liiku eli muuten elämänsä ilmota ja ymmärtäväistä kätilöintä (lasten muoria, barnmoskaa) ei ole saapuvilla, niin tulee sitä seuraavalla tavalla henkiin pyytää.

Waalistunut ja heikko ollen lapsi, ei pidä napasuonta heti poikkileikata, vaan lämminnä pitää. Peräpuolta lyödään kerta keviällä kädellä; suu perkataan jälästä eli liitasta; lapsi pannaan äitin viereen lämpimiin vaatteisiin käärittynä; nenän alla pidetään etikkaa; käsiä, jalanalustia ja selkärankaa harjataan pehmiällä harjalla. Jos napasuoni alkaa tykkiä, leikataan ja sidotaan se 3 taikka 4 tuumaa navasta. Jos lapsen kasvot ovat punasit, huulet sinertävät ja pää ajetuksissa, pitää navasta ennen sitomista vähä verta tipahutella. Waan olisiko vahingosta napasuoni tullut katkastuksi eli epähuomiosta ennen aikaansa leikatuksi, niin pannaan lapsi heti kaulasta saakka lämpimänhaaliaan veteen, siinä harjaamalla että muulla keinolla henkiin pyydettävä, jonka ohessa välistä rintaa käsiläppiällä hierotaan, välistä ylös lämpimästä vedestä nostettuna pirskotetaan kylmällä. Sulan päätä kastetaan saksanviinaan ja saatetaan lapsen kitaan, eikä pidä ennen, jos tiiman päästä, heittää näitä kokeita lasta henkiin saada.

Lapsi elävänä syntynyt oli tapakuolleista henkiin saatu pidetään esinnä vähä aika puhtaassa raittiissa ilmassa, senjälkeen yli koko ruumiin haalianlämpimään saipuveteen kastetulla saksansienillä keviästi pyyhittävä. Samassa katsotaan, jos lapsessa löytyisi mitän vikaa eli loukkausta, joita kuitenkan ei pidä äitin huoliksi ilmottaa, vaan lääkärin eli ymmärtämäisen kätilöimen kanssa niistä keskustella. Wälistä on pää vino, pitkänomanen, jota ei kuitenkan pidä painelemalla ja likistämällä oikaista, koska luonto sen pian itsestänsä tekee. Likistämisistä ja painelemisista vaan lapsi taitaisi saada pahempia vikoja ja pian kuolta'ki, josta oikuutta myöten tultaisi rangastuksen alasiksi eli kuitenki tunnon vaivohin. Waarallinen on myös imiellä, painella ja puristella tyttölasten rintoja, jota sentähden ei pidä tehtää. Tavallisella mahilla jo heti synnyttyä tyttölapsille lemmen nostaa ja pojillenki muita tulevia onnia loihtia, on tuhma taika ja sitäi pahempi, jos lapsen kanssa sen ohessa jollai erinomaisella, rohkiammalla tavalla menetellään.

Pestynä pirostellaan lapsen poimuille mähä nihtiä ihoamista, verestymistä eli sierottumista vasten, napasuoni kiinnitetään uudelleen talitulla lapulla ja siteellä, lapsi puetaan eli kapaloitaan ja pannaan lämpimään vuoteesen äitinsä viereen, vaarinottamalla kuitenki, ettei yötäki siinä makuuteta, koska vaan taitaisi tukahtua. Nihdin siasta sierottumisille kelpaa hienot vehnä (nisu-) eli potakkajauhot, eikä sierottumisia ja verestymisiä niin ilmau'kan lapsen aina puhtaana pidettäissä.

Lapsenvaatetten pitää olla vuodenaikain mukaan lämpimäin, pehmiäin, avarain, eikä neuloilla, vaan nauhoilla kiinnitettäväin. Puettaissa varotaan lapsen pieniä jäseniä loukkaumasta ja jos lapsi kapaloitaan, jota kuitenkan ei pidä kaueinmin kun ensiviikkoina tehdä, niin tapahtukoon kapaloiminen vuoron oikialta puolelta vasemelle, vuoron vasemelta oikialle ja hellitettäköön aina kapalovyö lapsen imiessä eli syödessä. Käsivarret ja rinta pitää vapaaksi jätettää ja lapsi muutamia kertoja päivässä saada aivan irtasna maata. Pää peitetään puuvillakankaasta eli liinavaatteesta tehdyllä lakilla lapsen huoneessa ollen, ulkoilmassa villasella. Lakkeja kuni muitaki vaatteita pitää olla usiampia, sillä lapset hikoilevat runsaasti ja paaduttavat väleen yhdet; vaan aina tulee katsoa, että niin lakit kun mun muutettava puku on kuiva ja lämmin. Wanhemmaksi tullen laitetaan lapselle kolttu, joka vaan ei estä jäsenten vapaa liikuntoa; jalkoja varustellaan pehmeillä, väljillä kengillä eli pieksuilla nahasta. Kun pää alkaa hiuksiltaki peittyä, niin lakkia ei enempi tarvita, jos ei ulkona käyttäissä, jossa kylmän varoksi lämmin lakki pidetään, vaan päivänpaisteessa ja lämpimässä ilmassa kevyt olkinen eli muu aineinen lakki. Hiuksia ei leikata lyhemmäksl, kun kaksi tuumaa hiusmarrosta, kaula pidetään paljasna, paitsi kylmällä, sumusella säällä.

Lapsihuoneen tulee olla avaran, kuivan ja kohtuullisesti lämpimän. Wastasyntyneelle on lämmin kyllä tarpeellinen, vaan sitte lapsen paremmin ilmaa kärsimään totuttua, vähetään lämmintä, siksi ettei juuri palele'kan, Kaikkea ruihua, ryskettä ja hälinää vältetään, mikä mahdollinen, ettei lapsi unissa, taikka ilmanki säikähtäisi. Joka päivä taaskaan ja tuuletetaan huone, joksi ajaksi lapsi muutetaan toiseen. Joka päivä pitää myös lapsi kannettaa vähä aika olemaan, talvella raittiimmassa huoneessa, kesällä ulkoilmassa, ei kuitenkan hiostuneena eli muuten lämpimämpänä. Tällä tavalla harjautuu lapsi ulkoseenki ilmaan ja on sitte ikänsä raitis, virkiä ja kasautunut kovempiaki säiden muutoksia kärsimään.

Puhtaus, pesot ja kylvyt ovat juuri välttämättömiä tarpeita lapsella. Ne parahite estävät rohtumista ja muita vaimoja lapselta. Lapsi puetaan joka päivä puhtaasen, lämpimään paitaan ja muitaki vaatteita muutetaan aina kuten hiestymät, kostuvat eli hierouvat. Haalistuneessa virta-, joki eli sade'vedessä pestään lapsi niin usein kun hiereleksen, vaan ei hiostuneena. Soveliain pesoaika on aamusilla. Pestessä pyyhitään ruumista saksansienillä ja katsotaan, ettei napaside petä. Aikaa voittain totutetaan lasta kylmemmille pesoille, vaikk' ei ole'kan ylenkauan kertaansa vedessä pitämistä. Kylmä vesi, oikein käytetty, vahvistaa ruumiin. Ainaki pitäisi lasta kolmen vuoden vanhaksi niin kaksi kertaa viikossa pestä ja siitä kerran. Kivulaisille lapsille pitää vesi alusta lämpimämmäksi tehdä. Pesosta otettua lapsi kuivataan joutumiseen, ruumista hivutetaan kuivalla liinalla lämpimäksi, lapsi puetaan ja pannaan maata, jos ei jo ole sitänä vanhempi.

Mitä nuorempi lapsi, sitä suurempi unen tarve. Lapsen unta ei millänä pidä häirittää, vaan ei nukkumaanka ylimäärin pakottaa kovalla kiikuttamalla (soudulla, heiaamisella, kätkyttämisellä) taikka unettavaisilla rohdoilla eli lääkkeillä, jonkalaisia ovat valmusiirappi, sensetulsi, (essentia dulcis), väkevänhajuset kukat, paloviina, ollut ja muut senlaiset. Yhtä vaarallinen on pään kynsimisellä ja kutkuttamalla lasta unettaa. Kaikista niistä tulee lapselle vastasia kivulaisuksia, esimerk. halvuu, puistutusvikoja, kaaduttaja ja muita. Sensetulsi ja opioviinat, unettavaisina lääkkeinä lapselle tyrkytettynä, jo ovat lukemattomia ennen aikaansa multaan vieneet.

Terve, ravittu, kuiva ja lämmin lapsi kyllä ilman kaikkia niitäki tarpeensa nukkuu, jos semminki ei ahtailla, piukoilla kapaloilla vaivata. Mutta jos olisi tavallisella nukkuajallaan levoton, pitää se riisuttaa ja tarkon katseltaa, olisiko mitän pistävästä eli muuten vaivaamata, neuloja, tikkuja, pieniä eläviä ja muita senlaisina unen esteenä. Samalla tarkuudella vaarinpidetään, ettei umpi, vihleet, nälkä, märkä, vilu, lämmin, hierelmät ja muut senlaiset rasita lasta. Lääkkeitä vaankan ei pidä joka itkulla antaa, sillä niillä lapsen terveys usein peräti turmeltaisi, ettei enää olisikan lääkkeistä apua. Ynnä mitä jo nimitettiin, taitaa lapsen levottomuus helposti tulla itse ruoastaki, sen sopimattomuudesta eli ylenpaltisuudesta, joka myös on mielessä pidettävä ja autettava. Ravinneena lapsi nukutetaan ei seljällään, vaan kyljellään, levottomana toiselle kyljelle käännettävä. Erivuode lapsella, semminki yötisaikana, on jo senki vuoksi parempi, ettei tukahtuisi eli likistyisi. Ylen lämpimät peitteet ovat terveydelle vahingolliset, pää ja kasvot eivät tarvitse eikä pidä ollenkan peitettää. Paras on totuttaa lapsi kiikuttamatta nukkumaan. Kova liikutus kätkyessä eli käsissäsi on sopimaton ja vastaravinneelle vaarallinen. Wuodetta ei pidä, laittaa valkian, oven eli akkunan ohille, jossa uho olisi vahingollinen terveydelle ja päivän taikka tulen valo tekisivät sitä äiti katselevan lapsen kierosilmäksi. Jos soveliaammalle paikalle vuoteen siaa ei saataisi, niin pantakoon edes jotai estettä valoa eli uhoa masten.

Kahdeksan eli kymmenen tiiman paikoilla syntyajan jälkiin pitää lapsi äitin rinnalle pantaa, olkaan jos ei maitoa. Toisinaan maito ei ilmau kun kolmannella päivällä, eikä kaikitse vielä sillonkan. Kuitenki pitää lapsi rinnalle pantaa, sillä sen tyhjäki imentä jouduttaa maidontuloa ja venyttää nännit ulommaksi ja lapsella itsellä on imentä luonnollinen, mielentehty työ, jos mitän ei saa'kan. Maidon vielä puuttuessa annetaan lapsen ravinnoksi välimmiten teelusikallinen äskenlypsettyä maitoa seotettuna kolmella teelusikalla vettä eli enemmälläki, maidon väkevän ollessa, ja vähällä sokurilla. Taikka ravitaan lapsi vetisellä kauraliemellä maidon siasta. Syntyjäljen hitaammin lähtiessä lisätään vähäsen sokuria, jota äitiä imevä lapsi ei kuitenkan kaipaa, sillä äitin maito kyllä vatsanki tarpeeksi purkaa. Pahoin ja älyttömästi tehty on, lapselle heti synnyttyä vahmempia ruokia antaa, niink. velliä, raavan maitoa ja muita semmoisia, jotka sekä paikalla että vastaseksi saatavat kipuja. Wasta myöhemmin, vatsan paremmin vahvistuttua, saa lapsi niitäki nautita. (Lisää toiste).

Satuja.

1. Simpukka ja Kotka.

Simpukka rukoili kotkaa, lentämään opettamaan. "Jopa nyt peräti luonnottomia pyydät; vastasi kotka, millä lennät siivitön ollen?" Sihen ei tyytyvä simpukka yhä rukoili toista. Niin viimmen sieppasi kynsihinsä kotka, kohosi korkialle ilmaan ja laski sieltä toisen tahallansa lentämään. Waan simpukka suorastaan putosi alla sattumalle kalliolle ja kuoli paikalla.

Elä pyri pyytämähän kut' et voita kumminkana.

taikka

Luonnossansa mies lujempi, tavoissansa taitamampi.

2. Aarre.

Köyhä talonpoika kuolinvuoteellaan kutsu poikansa lähelle ja lausu: "Kohta taidanki erota teistä, jonka tähden teidät olen saapuville kutsunut ilmottaakseni, tuolla pellolla aarteen minulla kätkössä olevan. Sen kyllä löydättä, kun etsinettä." Enempätä ei saanutkan sanotuksi, niin nukku. Waan pojat heti lapio kädessä kaivovat yöt päivät peltoa aarretta etsien. Sitä kyllä eivät löytäneet, mitä käkesivät, mutta pelto kaivamisesta pehmiänä kasvo kolmenkertasesti tavallistansa suhten ja viimmen jopa luulivatki sitä aarretta kuolevan isänsä kuvaellen.

Mainiossa vaarin kullat, pellossa perihopiat.

taikka

Eistyvä elo viriän, laiskat itse lakastuvat.

3. Leiona, Lehmä, Wuohi ja Lammas.

(Phaedr. I. v.)

Lujatpa ei ole liitot mahtavain kera, Toki sen todistava lie satummeki pienonen. Lehmyt ja vuohi ja lammas, sortuja kärsivä, Kera leionan lehossa liittoon yhtyvät. Tavattuansaki kohta hirven aimosen, Neljäksi sen jakasi toki leiona lausuen: "Esikoisen vien m'osan, nimeni kun lie leiona, Ja toisen saan minä, kun olen näin urohollinen, Kolmannen ottava, kun ma lien väkevämpiki, Ja kenpä koskisi neljänteen, sen ei käy hyvin." Hävyttömyys koko hirven niin piti yksinään.

Suomen kansan Arvutuksia.

(Komministeri Liljebladin Lähettämiä Kiannalta.)

1. Tianen tikun nenässä Ruotsin kieltä mängistää.

2. Mink' on seipäät pitimmät, kunka sarvet korkiammat?

3. Mikä tiellä homman komma, mikä viurukka perässä, mikä nytty viurukassa, mikä soilotin sivulla, mikä kaari kaulan päällä, mikä läppä leuan alla.

4. Wiisi veljestä vetää neljää neitosta leviään lietsukkaan, leviästä lietsukasta laajaan lampeen, laajasta lammesta pitkään pönttöön, pitkästä päntöstä verolaukkuun.

5. Kulkee kun kujari, matkaa kun majuri, iän kaiken isvot alla, polven kaiken patvot alla.

_Osviittoja_. 1. Walkiainen päreessä. 2. Mielen seipähät pitimmät, savun sarvet korkeimmat. 3. Hevonen rekineen värkkineen ja mies reessä. 4. Lypsintä, pytintä, kirnunta, syöntä. 5. Wesi (virroissa ja koskissa).

Suomen kansan Sanalaskuja.

1. Waiva vaaralla eleä, vaiva vaaran liepehellä.

Jopa taisiki olla senlainen ihmiselämä, ettei vaivatonta paikaa löydy'kän, ja siinä kohdassa sanalasku kyllä on tosi. Waan ilman verraillaan sillä niitä, jotka yhä vaivojansa valitellen eivät konsa osaansa tyydy. Senlaisia on monta niistäki, joilla toisten nähden kaikissa on puuttumaton elo ja yltäkylläsyys, jota vaston usiampia alhasimmissa ja vajavaisimmissaki tiloissa näemmä aina onneensa tyytyvän.

2. Wiipyen erät paremmat, kauan ollen kaunihimmat.

Moni toivottaa sitä, tätä ja kutaki ilman vaivatta saamansa ja, jos saisi, luulisi niin onnellisimman olevansa. Waan tässä luulossaan erehtyvät. Jos kaikki mielentehty heti kynsissä olisi, niin sillä pian hyväki pahaksi muuttuisi, tulis kultaki kuluksi, hopia hylyksi saisi. Waan toimotuksilla ei nähtäisi missän loppua, yhdestä ruvettaisi toiseen, niin äärettömästi. Suurin onnemme on tosiaanki se, että vasta työllä, vaivalla ja yrityksillä saamma, mitä toivomma.

3. Ottelivat kerran sanoillaan kaksi miestä, köyhät kumpiki. Waan toinen kuitenki parempi olevinaan sai viimmen toisellensa lausuneeksi: "mikä sinä oletti mokoma; ei sinulla ole mitikanä, mitä taitelisit omaksesi sanoa." Sihen vastasi toinen: "on kyllä ja paljosi, ensksi reppu seljässäni, kädessäni saua ja sitte

Tie käyä, hako levätä, havun vierus viehkuroia."

4. Työlle saatto Wäinämöinen, lauloa lotasemahan.

Wedetään toisinaan laulajoilta niitä vastaan, jotka soimaavat, aikansa tyhjissä loruissa kuluttamasta, niin laulujansaki työksi vertaellen. Toiset taas toisellaki mielellä kuvaelevat tällä sanalaskulla, ei olevankan suuresti apua esi'isäimme työtaidosta, jos ei aikaa voittain itse paremmiksi opita.

5. Pah'on orja palkatonna, paha paljon palkan kanssa.

Muutamassa lossipaikassa lausuttavan kuultu sanalasku. Lossimies yliluomastaan ei tahtonut tutulta herralta maksoa ottaa, johon toinen lausu: "pal? on orja palkatonna jne," ja sen sanoessaan makso hänelle täyden palkan. Eikä vaan pidä'kän ketänä tyhjään vaivata, jos toisella puolella seki on paha, ylellisisti kaikista pienimmistäki vaivoista maksaa, kuten muutamilla rikkailla on tapana. Sillä vaan totutaan toisiltai ylimääräsiä vaatimaan ja asutaan nurjina, kun sitä aina ei saada. Niin on kohtuus tassäki asiassa katsottava.

6. Lempo suota souti, Hiisi hiihtäköön suloa.

Sanotaan välistä, kun mahdottomia töitä eteen sattuu.

7, 8. Missä koira vanhaneisi, jos ei juostessaan jälessä.

Itsekunki ikä kuluu työssään, sillä jäljessä juoksemistapa koiran työksi verrataanki. Toisella mielellä taasen sanotaan: Missä koira vanhaneisi, jos ei yksiä jälkiä juostessaan.

Sillä vertailee rahvas itsiänsä senlaisissa laitoksissa, joita usein pitää uudelleen tehdä eli parannella.

9. Käsi kaunihin tekevi, sitä silmä katselevi; suu sanan hyvän puhuvi, sitä mieli muistelevi.

Wertaus, kun kauneita laitelmia nähdään, eli kauneita lauselmia kuullaan.

10, 11. Ei saapa sioa katso, maata kuoleva valitse.

Muutamat sanovat: ei saapa sioa katso, toisit: ei syntymä s. k. yhdellä mielellä kumpasitki. Tällä sanalaskulla välistä armonalasetki itsiänsä kuvailevat, ei olevankan valitsimista, vaan ottaminen, jos mitä saavat; taikka toista sanalaskua myöten:

Käyä käsketyn pitävi, olla nöyrän neuottavan.

MEHILÄINEN W. 1836.

Elokuulta.

Immen Itku.

Immikkö aholla itki, Heinätiellä hellehteli, Kirjavaisella kivellä, Paukkovalla paaterella. "Mitä itket impi rukka, 5 Impi rukka, neito nuori; Taattoko pahon pitävi?" "Taattoni hyvin pitävi."

Immikkö aholla itki, Heinätiellä hellehteli, 10 Kirjavaisella kivellä, Paukkovalla paaterella. "Mitä itket impi rukka, Impi rukka, neito nuori; Maammoko pahon pitävi?" 15 "Maammoni hyvin pitävi."

Immikkö aholla itki, Heinätiellä hellehteli, Kirjavaisella kivellä, Paukkovalla paaterella. 20 "Mitä itket impi rukka, Impi rukka, neito-nuori; Wellikö pahon pitävi?" "Welleni hyvin pitävi." Immikkö aholla itki, 25 Heinätiellä hellehteli, Kirjavaisella kivellä, Paukkovalla paaterella. "Mitä itket impi rukka, Impi rukka, neito nuori; 30 Sikkoko pahon pitävi?" "Sikkoni hyvin pitävi." Immikkö aholla itki, Heinätiellä hellehteli, Kirjavaisella kivellä, 35 Paukkovalla paaterella. "Mitä itket impi rukka, Impi rukka, neito nuori; Sulhoko pahon pitävi?" "Sulhoni hyvin pitävi: 40 Eilen kihlo, eilen kuoli, Eilen kaiketi katosi, Äsken luotu maa majana, Musta multa kattehena."

_Toisintoja_. v. 1, 9, 17 jne Mutsonen metsässä itki. v. 5, 6; 13, 14 jne Mitä itket nuori mutso. v. 7. Taattosko p. p. v. 15. Maammosko p. p. v. 23. Welleskö p. p. v. 39. Miehesko p. p. v. 40—44. Mieheni pahon pitävi.

_Jälkimaine_. Nykysen runon aine tavallisessa puheessa olisi kyllä vähillä sanoilla toimitettu, vaikka laulaja siitä on kokonaisen virren saanut. Pianpa joutavaksi näyttää minusta koko runo, enkä vaan olisi sitä tähän pannutkan, jos naiset Wienan läänissä, jotka sen minulle laulovat, eivät olisi kauniiksi kiittäneet. Niin menköön heidän nimeltänsä ja vastatkoot itse, jos lukiat Suomessa eivät juuri pitäne'kän sitä muuna kun joutavana loruna.

Oudompia sanoja siinä ei taida olla'kan, jos ei seuraavat: paaterella s. o, paadella, latuskaisella kivellä: vellikö, velleni, velikö, veljeni; sikko, sisko, sisar; immikkö, impi, nuori vaimo, neitsi.

Waaraslahden Kaisa.

Onkos kuultu kummempata, Kun on kuultu Kuonanperästä, Waaraslahelta vähältä, Tyttärestä taitavasta, Kaisasta kaunihista, 5 Jonka on isä isäntä Laaullinen lautamiesi.

Äiti vähä äikkäpäinen Ei anna anelevalle, Eikä koske kulkevalle, 10 Tavaroitaan tarkka vaimo, Lapselleen vaan lallattaapi, Tyttärelleen noin puhupi: "Naitava oisit, nätti likka, Otettava oiva lapsi, 15 Kun sullen nyt sulhasia Jostai joutuva olisi."

Oli aikoa vähäsen, Tuli kihlat kiiätellen, Hämehestä hälle joutu, 20 Paiskattuna Pahkamäestä, Aappo Anttisen avulla, Jok' oli saatu saattajaksi, Puhemieheksi puhuttu, Pantu asian alkajaksi. 25

Waan eipä tyttö tyyrisnoukka Sille miehelle menisi, Toista toivopi tulevan, Mieheksensä muita saavan: "Jos ma saisin Savolaisen, 30 Nätin pojan naapurista, Avioksi Anttipojan, Kyntöläisen kumppaliksi; Toki koitan konstillaki, Eikö taiosta apua." 35

Jo otti akan avuksi, Wariksesta vanhan vaimon, Lehtomaalta leskieukon, Ruukkimahan ruumistansa, Loihtimahan luontoansa. 40

Tuli lähtö lähtehelle, Mänö mieletön pesolle, Hullu käynti huuhtomille. Siinä hullut huuhtelevat, Astuelevat alasti, 45 Lahtehellä liemuavat: "Mistäpä sä nyt mielelläsi Miehen ottava olisit?"

Kaisa mastahan kavahti: "Mistäpä minä mielelläni 50 Miehen ottava olisin! — Puhutusta paikastani, Sulle tietystä talosta, Nätin pojan naapurista, Armahimman Anttipojan." 55 Jo tuli näkemään Narikka, Sattu kuulemaan Kurikka; Narikalta nauru pääsi, Kurikalta kumma ääni. Liikku sitte puolet riksit, 60 Tolpat tukkuna mänivät; Tunki tuhma tyttö rukka, Narikalle niitä työnti: "Älä virka veikkoseni, Ilmoitele ihmisille, 65 Naapurille näitä töitä, Josta kummat kuulumassa, Olisi pahat pakinat, Yli kylän ystävillä, Kaisan kasvokumppalilla." 70 Mies se lupasi lujasti Suunsa luukkohon lukita: "Ei mäne minne'kän minusta, Ulommaksi ollenkana." Muuten ei ollut niistä töistä, 75 Tullut Antillen apua; Eipä luonto luikahtanut, Männyt mieli miehen päästä, Kokehilla konsturitten, Taikuritten tahtomalla; 80 Eikä Kaisa, kaunis tyttö, Kesakkona kelvannunna Anttipojan puolisoksi, Avioksi armahaksi, Waikka nuotki vanhat vaimot, 85 Alatalon allasnaamat, Rytköttäret, Rötköttäret, Kyllä toivoivat toella Kaisatytön kaupittavan, Kytkettävän Kyntölähän. 90