Part 10

Oli vanha sotamies, Ryöni nimeltä, joka kerran pyhäiltana muutamassa talonpirtissä yhtäläiseen jaaritteli muinasista, sekä tapahtuneista, että tapahtumattomista asioista. Saksanki sodassa oli ampunut vihollisen päämiestä vasemeen silmään, jotta luoti takaraivosta ulos käyden yhdellä vauhdillansa vielä kaato monta muutaki miestä. Kuningas tämän nähtyä oli siitä hänen kohta kotiinsa vienyt ja käskenyt puolisonsa antaa hänelle aika viinaryyppy sanoen: "tänä päivänä on Ryöni miehen työn tehnyt." Oli myös kuningas ostanut kivärin häneltä ja maksanut siitä kymmenen riisiä ja siaan toisen, pianpa pikkuista paremman, hänelle ilmaseksi lahjottanut. Toisen kerran lihan puutteessa oli soman keinon Ryöni keksinyt, lihaa kylliksi sekä itsellensä että muille saada. Tiettyänsä vesilintuin ahnaita sianlihalle olevan, sito pienen palasen pitkän pikinuoran päähän, niin rannalta ulomma viskoen. Heti tuli yksi linniusta ja söi lihan. Waan kovin rasvanen ollen tämä ei kauan pysynytkän linnun vatsassa, ennen kun kävi toista tietä ulos, niin lintu nuoraan puetettuna. Ulostulleen yhdestä nieli toinen ja niin yhä toiset, välistä viisin kuusinki sillä tavalla yhteen nuoraan puettuen, jotka kaikki arvattavasti olivat hänelle tulevia. Mitä muitaki tosijuttuja vielä pa'istessaan ja väen hartaasti kuunnellen, sano viimmen eräs toinen mies: "ja tuonlaisia, hyvät ystävät, kehtaatta kuunnella!" Sihen vastasi joku muista kuulioista, sanoen: "lupa koiran luuta purra, hirven hankea hypätä."

Muitaki tyhjiä, joutavia eli mielettömiä töitä ja tekiöitänsä olemma välistä kuulleet tällä sanalaskulla verrailtavan.

3. Lintu on luotu lentämähän, huolellinen laulamahan.

Sanoo yhtä luonnollisen, kun linnulla lennon, olevan laulannon huolellisella. Ja kenpä tuon ei toisinaan olisi itsessänsäki havannut, ei tyhjiä tamänkän sanalaskun kuvaelevan.

4. Ilossa ikä kuluvi, riemussa on reiahuvi.

Sanalasku, jota ilotiloissa useinki mainitaan, toisinaan kyllä muistamatta, ettei oo ilo ikuinen, eikä päivä päätymätön. Ja mitäpä vaan sillä muistamisella tehtäisikän? On niitä huolia tarpeeksi ilmanki, ettei muistelemisilla enännetä.

5. Empä tieä, tikka rukka, Kuta kuusta kolkuttanen, Kuta tammea takonen; Tuolla ois enempi puita, Tuolla äiä pökkelöitä, Tuolla toukkia paremmin.

Wanhan kulku'ukon sanat. Ei tiennyt mihen kylään sauansa varassa lähteä, toisessa parempiluontosia ihmisiä, vaan köyhempiä, toisessa varakkaampia, vaan ynsiämpiäki keralla, löytävä.

6. Kaikki kauhasen tekevi, vaan ei pontta puoletkana.

Tällä sanalaskulla verraillaan töitä, joita ken tahansa tavallansa tekeeki, vaan harvat niin, että tulevat oikein hyvin, kauniisti ja muodokkaasti valmiiksi.

7. Misä monta lääkäriä, siellä vaara ja mahinko, kulut, suuret kustannukset.

Päättäsinkö valeheksi koko tämän sanalaskun?

8. Pahon on tehnyt paljo nainut; ei tunne anoppiansa, eikä naisensa iseä.

Olen kuullut huikentelevaisille nuorille miehille sanottavan ja muutenki toisinaan sillä mielellä, jolla 7 Sanal. Helmik. Mehil., taikka, että onki paras kohtuuteen tyytyä, ei liikoja havitella.

9. Puilla suljen pienen portin, suljen suurenki veräjän, en sulje pahoja suita.

Hyvin ymmärrettävä ilman kaikitta selvityksittä.

10. Ain' on onni saanehella, ei aina ansannehella.

Lieneeki niin toisinaan, vaan epäilemättä kuitenki ovat usiammat valitukset, onnen ei ansion puoltavan, tyhjäkuntasia. Harvonpa ansiollisten miesten kuullaankan valittavan, vaan ilman pitävät hyvänänsä, mitä Jumala antaa parempataki, pahempataki, meidän mielestä.

MEHILÄINEN W. 1836.

Heinäkuulta.

Tuiretuisen Poika.

Poika tuhma Tuiretuisen, Lapsi kehjo Keiretuisen, Läksi viemähän vetoja, Maarahoja maksamahan. Rekehensä reutoaksen, 5 Kohennaksen korjahansa, Ajoa karittelevi, Matkojansa mittelevi, Noilla Pohjan kankaihilla, Lapin synkillä saloilla. 10

Neiti vastahan tulevi, Hivus kulta hiihtelevi, Noilla Pohjan kankaihilla, Lapin laajoilla saloilla. Poika tuhma Tuiretuisen, 15 Lapsi kehjo Keiretuisen, Jo tuossa piättelevi, Sanojaan sovittelevi: "Tule karjahan koria Hyvä lahja laitohoni!" 20

Neiti suksilta sanovi, Hiihtimilta hiioavi: "Surma tulko korjahasi, Mana matkalaiseksesi." Poika tuhma Tuiretuisen, 25 Lapsi kehjo Keiretuisen,

Itse eillehen menevi. Laski virkkua vitsalla, Helähytti helmivyöllä, Wirkku juoksi, matka joutu, 30 Tie vieri, reki ratsasi. Ajavi karittelevi Selvällä meren selällä, Ulapalla aukialla. Neiti vastahan tulevi, 35 Tinarinta riuoavi, Selvällä merenselällä, Ulapalla aukialla.

Poika tuhma Tuiretuisen, Lapsi kehjo Keiretuisen, 40 Matkoaan piättelevi, Sanojaan sovittelevi: "Tule neiti korjahani, Maan malio matkohini!" Neiti vastahan sanovi, 45 Tinarinta riitelevi: "Tulko Tuoni korjahasi, Manalainen matkohisi."

Poika tuhma Tuiretuisen, Lapsi kehjo Keiretuisen, 50 Itse eillehen menevi. Laski virkkua vitsalla, Helähytti helmivyöllä, Wirkku juoksi, matka joutu, Reki vieri, tie lyheni. 55 Ajavi kurittelevi, Ajo Wäinön kankahia, Ammon raattuja ahoja.

Neiti vastahan tulevi, Kautokenkä kaalelevi, 60 Noilla Wäinön kankahilla, Ammon raatuilla uhoilla.

Poika tuhma Tuiretuisen, Lapsi kehjo Keiretuisen, Hevostaan piättelevi, 65 Sanojaan sovittelevi: "Tule neiti korjahani, Alle viltin vieretäte!"

Neiti vastahan sanovi, Kautokenkä kantelevi: 70 "Wilu on olla viltin alla, Kolkko korjassu eleä."

Poika tuhma Tuiretuisen, Lapsi kehjo Keiretuisen, Avasi parahan arkun, 75 Kimmahutti kirjakannen, Katselevi, kääntelevi, Kultasuita sukkasia, Wöitänsä hopiapäitä. Niin meni rekehen neiti, 80 Korjuhan kohenteleksen; Itse laitohon laseksen, Alle miltin vieretäksen.

Poika tuhma Tuiretuisen, Lapsi kehjo Keiretuisen, 85 Jo tuossa lepäelevi Nuoren neitosen keralla; Käsi oron ohjaksessa, Toinen neitosen nisoissa. Siinä neitosen kisaili, 90 Tinarinnan riskaeli, Noilla Wäinön kankahilla, Ammon raatuilla ahoilla.

Niin neito sanoiksi virkki: "Lienetkö sukua suurta, 95 Isoa isän aloa?"

Itse tuon sanoiksi virkki: "En ole suurta, enkä pientä, Olen kerran keskimmäistä: Poika tyhjä Tuiretuisen, 100 Lapsi köyhä Keiretuisen; Waan mipä sinun sukusi — Oletko sukua suurta, Isoa isän aloa?" Neiti tuon sanoiksi virkki: 105 "En ole sukua suurta, Enkä suurta, enkä pientä, Olen kerran keskimmäistä: Tytär tyhjä Tuiretuisen, Lapsi köyhä Keiretuisen." 110 Poika tuhma Tuiretuisen, Lapsi kehjo Keiretuisen, Itse korjasta kohosi: "Woi Polonen päiviäni! Kun makasin maammon lapsen, 115 Siuotin oman sisaren, Tinarinnan riuahutin, Noilla Wäinön kankahilla, Ammon raatuilla ahoilla." Weitsin länkensä levilti, 120 Raoin rahno rahkehensa, Hyppäsi hyvän selälle, Hyvän laukin lautasille, Ajo päin sinistä merta, Alle aaltojen symien, 125 Päälle mustien muriem

_Toisintoja_, v. 1. P. tuhman Tuuliaisen. P. tyhjän Tuimetuisen. v. 2. köyhän Äietyisen. v. 1, 2. P. keion K. Toinen tuhman T. Kullervo Kalevan poika, Sinisukka jne. (K. Mehil. Huhtik.) Neitsen rosvo, v. 6—9 ja 49—52. v. 8. A. karettelevi. v. 9, 10. katso, v. 33,34 ja 57,58. v. 11,12. N. v. ajavi, Kassa kulta kuumottavi. v. 31½. Jalas patvinen patsasi, Kapla (Aisa) koivunen kalahti, Wemmel tuominen tutisi, v. 33,34. k. v. 9,10. v. 44. Reuote rekoseheni. v. 78, 79. K. kukkaroita, Weitsiä h. v. 91. L. riskaeli. v. 94. Neitonen (Niin siitä) s. v. v. 95. Oletko s. s. v. 102. Mipä on s. s. v. 110. Keutti pojan K. v. 114—117. Woi polosen p. Kun nauroin emoni l. Makasin sisarueni, T. riskahutin. v. 116. Sisareni siuottelin. v. 124—126. Ajavi tomuttel., Pimiäh. Pohj., Pohjan pitkäh. peräh., Miest. syöjäh. siah., Urost. upottajah., Kasakaksi kaupitaksen, Palkkoaksen paimeneksi. Emäntä pahantapanen, Se leipo leviän leivän jne (k. Kaleval, XIX: 136 ja edelle. Ajavi tomutt. Luotsi ainosen emonsa: Oi emoni, kantajani! Kunne käset piilem. jne (k. Kaleval, XVIII: 78 ja edelle.

_Jälkimaine_. Tämäki yksiä Kalevalan Runoja, kun ne Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kautta ei aikoja sitte präntätyt, on vielä, samatekun moni muuki, niistä erilleen jäänyt, koska on ollut vaikia arvata, mihen järjestykseen toisten luona olisi ollut tuleva. Wasta usiampain toivottavasti ilmautessa, ja nimistäki parempi selvä eli mukaisuus saatua, ovat kaiketse kaikki yhteen kokoon ja järjestykseen siotettavia. Tätä nykypuheista runoa ilman lauletaan kylläki monessa kohti Wienan läänissä, sekä miehiltä että naisilta, vaikka kuitenki erityisiä naisten lauluja luontoansa. Kellovaarasta, Jyskyjärveltä, Uhtuvalta, Wuonisesta, Lonkasta, Lapukasta, Latvajärvestä, Tsenasta, Wuokkiniemestä, Akonlahdesta ja muualtaki olen vähä erilailla, kuten kustaki, sitä muistoon kirjottanut.

W. 3, 4 ynnä v. 9, 10; 33, 34; 57, 58 antavat tilan arvella, kun olisi aikoinansa Pohjolan takoaki Wäinölään veroja maksettu, sillä sieltä, kulkema oli Tuiretuisen poika, eli ken liekän ollut, koska hänestä muillaki nimillä runossa mainitaan. Sisarensa (v. 59—62) näyttää jo kotvan syntymä- paikoiltaan poissa olleen, sillä ilman veli hänen kyllä olisi sievästi tuntea tainnut. Waan veljen verovientimatkallansa arvelemma kauppaasi pitäneen, koska lieneeki senlaista tavarata ollut, mitä v. 75—79 nimetetään. v. 58, 62, 93, 119 ja samanlaiset muissaki runoissa saattavat ajattelemaan, maassa ennen Suomen kansan tuloa ei kaskiviljelön olleen tavallisen, sillä ilman toki ei olisikan mainittavana asiana pidetty, jos Wäinölän seuduilla raattuja ahosia tavattiin, v. 113 ja seuraavista nähdään, minä suurena kauhistuksena senlaisia asioita sillonki pidettiin, joista v. 115,116 nimitetään.

_Sanoja_. v. 2. kehjo, huoleton, vähäarvonen. v. 5. vetoja; veroja. v. 5. reutoaksen; nakkaa eli siottelee itsensä huolettomasti. v. 6. kohennaksen; kohentaa eli ylentää itsensä, nousee. v. 12. hiihtelevi; kävelee suksilla. v. 14. saloilla; isoissa, vanhoissa metsissä, v. 20. laitohoni; laitarekeheni. v. 24. mana; Tuoni, manalainen, v. 29. helmivyöllä; Helmisellä siimalla eli letillä (letkulla), v. 31. rotsasi; rotisi (ratisi, ritisi, rutisi, rytisi, rätisi, rotisi. Toista lajia samasta äänisuvusta ovat: latisi, litisi, lotisi, lutisi, lätisi, lötisi ja taasen erilajia: natisi, nitisi, nutisi, nytisi. Kielessämme on usiampia sukuja senlaisia ääniosottelevia sanoja ja itsekussaki suvussa taas usiampia lajia, jonka asian Sanakirjain kirjottajain tulisi älytä), v. 34, ulapalla; etäämpänä meren selällä, v. 36. riuoavi; kulkee (liikkuu) vihasemmin eli vikevämmin. v. 44 reuote k. v. 5. v. 58, raattuja; tehtyjä, hakatuita, viljeltyjä, v. 60. kaalelelevi; kahlaa, astelee syvässä (lumessa). v. 68. viltin; peitteen (katteen) nahasta eli muuska aineesta, veltin; vieretäte; vieretä (käännä) itsesi. v. 76. kimmahutti; aukasi kimisten eli soiden. v. 81. laseksen; laskee itsensä. v. 88. oron; orin, orhin, orosen. v. 89. nisoissa; nisissä, rinnoilla. v. 91. riskaeli; raiskasi, häväsi, pahotutti. v. 115. maammon; mamman, äitin, emon. v. 116. siuotin; hätäsesti (vahingossa) koskin eli pitelin. v. 117. riuahutin; väsäytin, uuvutin, makasin (eli yksi kun siuotin). v. 121. rahno; repi, revei, raateli. v. 126. murien; mutain, ryönäin. Toisinnoissa. v. 31½ patvinen; visanen, visamainen, pahkainen; patsasi k. rotsasi. v. 44. valio; valittu, paras, ylimys. v. 114—117. nauroin; häväsin, pilkkasin.

Montaki sanaa taidan toisinaan tulla selvittämään ei kannalleen eli pahemminki erehtyvä, sillä itsekuki selvittää asian toiselle omaa älyämistänsä myöten, vaan mistä tietäisin kaikkein sanain mielen itse oikein hoksanneeni? Jopa sentähden ensimmäisillä kuilla varoime koko työhön ruveta. Waan sitte, itseä selvitystä hyödylliseksi katsova, vanhan järkeni mukaan en kuitenkan heittänyt työtä, vaikka ruvetessaniki tiesin en voivani täydellisesti toimittaa. Aina muissaki asioissa ylen vähä toimeen saataisi, jos täydellisyyttä laatiat odottelisivat. Pitää sentähden puolivalmiina ja vaan kykenevänäki puuttua töihin, joita tehdyksi tahdotaan, aina muiltaki apua toivoessa. Ja teitä, veljiäni Oulussa ja Wiipurissa juuri pyydänki apuun, sillä tavalla, että jossai lehtenne nurkassa ilmotatta ja oikasetta, mitä tiedättä väärin näissä selvitetyn olevan. En tuosta vähintäi pahastu, jos suuriaki erehdyksiä julkasetta, vaan mielelläni aina kiitän Teitä työstänne ja vaivastanne. Saman kiitoksen myös muiltaki saatta ja ansatsitta, jotka kielemme yhteistä hyvää katsovat.

Tupakkiruno.

Sattuipa siki Savossa, Savon saunassa tapahtui, Että morsian mokoma Suuttui kerran sulhasehen, Tuskastui tupakin tähen; 5 Tunnusti tupakin ruukin, Mahottomaksi manasi, Sanoi saatanan opiksi.

Sanoi myös sanoilla näillä: "Isännäll' on ihtellänsä 10 Puolitalvesta puhenna, Kysymys joka kylässä, Sievä toimi siemenista. Kun on saanut siemeniä, Jopa pälvehen pitäisi, 15 Tuonne tallin tunkiolle, Tehä taimet taitavasti, Panna pehut peitteheksi. Kohta on vaarilla varotus, Iso murhe muorillasi, 20 Kuinka kunnossa pysyisi, Ettei kuivaksi kuraha, Eikä pakkanen panisi.

Jospa taimet joutuisivat; Ukkoja ojantekohon, 25 Akkoja aianpanohon, Piiat pojat polvillensa, Joka kynsi kyykyllensä, Tainta maahan tunkemahan. Omat sitte sievät vielä 30 Kaikki vettä kantamahan. (Min'en vielä millonkana Koskenna korennon päähän, Ole ottanut olalle, Tuoani tupakki maalle; 35 Enkä koske kullonkana.) —

Heti kun heinä rupeepi Tupakissa tuntumahan, Koht' on kiire kitkeminen, Heinänperkaus perätön. 40

Kun ne joutuvat kukalle, Kukat kohta kuivamahan, Joita pojat polttelevat; Waari ei vanhoja anna, Ennen kun on kukat kaikki. 45

Ihte istupi isäntä Kylpyajat kynnyksellä, Hallan tuulta haistelepi, Kahtelepi kiikailepi, Onko näkeillä otava. 50 Jos on pouta Pohjosella, Wasta kiirut kiintiäpi; Wäki jos miten väsynyt, Muusta työstä tultuansa, Ei saa ennen maata mennä, 55 Kun on kumossa tupakki.

Wasta työ tytöiltä puuttui, Murhe muorilta väheni, Waan ei vielä vaarin vaivat Ole kaikki ollenkana; 60 Alas kankia katella, Warustella vaikkanoita. Wiel' on huolta hiieksiki, Kun on kuivana tupakki; Komisee se koivun pölkky, 65 Ennenkun on kukkarossa.

Nyt sen kuulit, kulta poika, Liekö tuosta liika vaiva! Onko sulla ymmärrystä, Heitä piippu helsinkihin; 70 Kylvä ennen kaurakappa, Osta okria nelikko, Josta jouluna olutta Joka henki juoa saisi." Tästä pitkästä puheesta 75 Suuttui viimmen sulhapoika, Kiskoi kihlansa takasin, Sanoi suulta julkialta: "Olin poika onnellinen, Että kuulin kunniasi, 80 Ihte ilmoitit tapasi; Sill' en nyt sinusta huoli, Ehkä omilla eväillä Warsin vaimoksi tulisit." Tämä morsian mokoma 85 Ei saanut sinä ikänä Puhemieheltä puhetta, Eikä suuta sulhaselta.

Jopa outti, jonka jaksoi, Kun ei kuulunut ikänä 90 Oikiata ottajata, Sai viimmen salamusikan.

Sitte kohta kortit osti, Alkoi pouata pojille, Emännille ennustella; 95 Tuli palkaksi tupakki. Talvet korjassa körötti, Kesät kulki kuokkimassa, Kuokkapalkalla kylissä.

Wiimmen suuttunut sihenki 100 Jopa vaihtoi vaattehensa, Kantoi kamlottiasunsa, Wietäväksi Wiipurihin,

Saaha lehtiä' leveitä, Wielä kerran virnaskoita. 105 Niin poltti polonen akka Tupakkia tuskissansa; Neuoi aina nuorempia, Ettei pahasti pitäisi Piippuväelle puhua; 110 Lapset vahvasti varotti Ettei taimet tallattaisi; Weipä vettäki välistä, Kantoi taimen kasteluksi; Warottipa varpusetki, 115 Taimitarhasta ajeli.

_Jälkimaine_. Tämän runon ynnä viisi muuta, nimitettynä Ruotipojan Runo, Kirjavaisen Kiitosruno, Naimaruno, Markkinaruno, Talkkousruno, sain syksyllä v. 1831 Juhana Ihalaiselta, rampa, kivulainen ruotimies Rautalammin pitäjässä. Jokapa ei ilman tietäisi, pian luulisi tämän Ihalaisen osallisemmalta pitäjänmieheltä, Korhoselta, tehdyksi. Sillä samalla luonnollisella mielenjuoksulla ja lystillisellä, toisinaan naurahtelevalla tavalla kertoo Ihalainenki asiansa ja aineensa halki.

Sekä ansionsa että tarpeensa suhten näiden runoin tekemästä ja kirjalle laittamasta tulin mainitulla kerralla kyllä vähä Ihalaiselle vaivoistansa maksamaan, eräänkö rupilan ainoastansa, muistaakseni. Ei hän kyllä sitä vähäksellyt, vaan kuitenki olisin mielelläni enemmän maksanut jos en itseki sillon olisi ollut pienillä matkarahoilla varustettu. Niin nyt jäljestäpäin parantaakseni ja jopa ilmanki, koska hän on köyhä ja luvunharras mies, antaisin hänelle yhden kappalen tästä Mehiläisestä ilmaseksi, jos joku Rautalammin kunnioitettavista papeista postin kautta sen hänelle toimittaisi ja päältäpäin panisi anomusrahatki 3 Rupil. 45 kop., sitte minulta maksettaviksi, kun siitä tiedon saisin. Itseni suorastaan ei sovi anoakseni.

Koska näiden runoin julkasemalla aina seki on oleva mielessämme, saada Suomen runolaatu tuo tuostaki tutummaksi ja uusille ilmautuville ruunolaatioille esimerkkiä hyvistä runoista, niin jo taasenki nimitämmä, mitkä runovärsyt edellisessä runossa sanasopunsa vuoksi kehnommiksi katsomina, varsin kehnoja ja kelpaamattomia siinä ei ole'kan.

Niin kehnompia mielestämme ovat v. 5, 18, 45, 56, 83, 109, koska niissä sanat: tähen, pehut, kukat, kumossa, omilla, pahasti alkavat, kuten kussaki, toisen, kolmannen eli neljännen runojatkon lyhytalkusesti. Wärsyissä 25, 43, 47 myös tavataan samanlaisesti: pojat, ajat, vaan mitäpä toisinaan äänelläänki, jotta kuuluvat pitkäalkusesti: poiat, aiat. Wärsyssä 50 sana näkeillä, niinkän ei haittaa suuresti, sillä runojatko siinä tulee kolmilyhyeksi tavuista nä ke il, jonkalaisia kolmilyhyita jatkoja vanhain välistä näyttää suanneen. Wähä toisella tavalla kehnorakennollisia ovat v. 26, 37, 44. Minkätähden, sen annamma itse lukian arvata.

Ilman tupakasta puheen tulleen panemma vielä itsestämmeki muutamia sanoja sen arvosta ja ansiosta ynnä ensimmäisestä ilmaumisesta ja Euroopaan leviämisestä. Alkuansa on se Amerikasta Euroopaan tullut ja armeliaan nimensä saaneen Amerikan itäsellä edustalla olemasta luodosta Tabako josta olisi ensimmäisiä lehtejä peritty. W. 1560 olisi Franskan Ministeri, Juhana Nikoti, sitä Portugalista Franskan maahan tuonut. Hänestä ruvettiin tupakkaa muutamilta Nikotin yrtiksi (Nicotiana) kutsumaan. Waan Franskasta leveni tupakka pian Englandiin, Hollandiin, Saksaan, Ruotsiin, ja kaikkiin maakuntiin, niin Euroopassa, kun Asiassa ja Afrikassaki, jotta jo lukemattomilla tuhansilla käsillä on ainoastansa tupakasta työnsä ja suuret summattomat rahat sentähden kulkevat maasta maahan, kansoista kansohin ja merienki poikki monet tuhannet penikuormat kerrallensa. Potakat jotka pian samoina aikoina Amerikasta Euroopaan tuotiin, ehkä epäilemättäki paljo suuremmasta hyödystä, eivät vielä ole voineet niin ylehensä levetä, ettei voittaisi tupakka. Ja kuitenki on esivaltaki voiminensa potakkain leviämistä puoltanut. Jotta näämmäki tästä ansiottaman ansiollisen voittaneen.

Ruotsalaiselle papille, joka pohjasAmerikaan oli lähtenyt siellä löytyviä pakanoita, Indialaisia meidän uskoon kääntämään, olivat nämät tupakan alusta kertoneet, mitä seuraavasta tarinasta opimma. Pappi oli heidän päämiehensä yhteen paikkaan, Suskehannan virran alkuseuduille, nykysessä Pensylvanian maakunnassa, koonnut ja siinä heille lausuellut paratiisin omenapuusta ynnä kuinka yhden omenan syömisestä synti oli maailmaan tullut ja kuinka sitte viimmen Jumala lähetti oman poikansa maailmata synnin vallasta pelastamaan ja ihmisiä Jumalan kanssa jällen sovittamaan. Lopetettua kertomisensa näistä ja muista Kristinopin päätotuksista alkovat Indialaisetki puhua ja lausuivat: "kauniistipa kyllä oletki meille puhellut. Onki se pahoin tehty, omenia syödä; paljo paremmin tekee, joka niistä laittaa omenaviinaa. Suuresti kiitämmä sinua vaivoistasi, kun kaukasilta mailta olet tänne tullut meillenki kertomaan, mitä äitisi sinulle opetti. Ja ettet aivan tyhjänä meiltäkän menisi, niin kerromma nyt sinulle, mitä me äitiltämme olemma lausuttavan kuulleet. Meille on kerrottu, että esi'isillämme esinnä ei ollut muuta elatusta, kun mitä metsäelämistä ajamalla saivat. Waan kun metsä ei antanut mitänä, olivat kaikki nälkään kuolta. Kerran oli kaksi nuorta metsämiestä peuran tavanneet ja sitte tulen tehtyä lihaa paistamaan ruvenneet. Tätä toimittaissaan näkivät nuoren, ihanan vaimon alas pilvistä laskeutuvan ja istahtavan tuonne siniselle vaaralle, joka nytki on edessämme. Miehet arvelivat sopivan hänellenki jotai paististaan antaa ja veivät parahimman paikan, itse peuran kielen. Waimo, ihastuen heidän huolestansa häntäki kohtaan, söi vähäsen ja sitte lausui: 'tätä hyvää minulle ei teidän pidä suotta tehneen. Lähestykää kolmentoista kuuvaihen kuluttua tälle samalle paikalle, niin tapaatta jotai, josta teillä itsillä ja lapsillanne viimmesiin polviin asti on elatusta'."

"Määrätyllä ajalla menivätki miehet paikalle ja näkivät kasvuja, joita kenkän ei ennestään tuntenut, vaan, joita siitä aikain meillä on viljelty. Missä saman taivaallisen vaimon oikia käsi oli maahan sattunut, siitä kasvo maisia (Indian ohraa), vasemen käden alta papuja ja tupakka itse istumasialta."

Pappi vähän närkästynyt semmoisesta juorusta, jota Indialaisten näytti hänen oppinsa verosena pitävän, lausui kiivaammasti sanoen: "se mitä minä teille kerroin, on pyhää, järkähtämätöntä totuutta, vaan te sen siaan panetta maailman loruja ja tyhjiä valehia."

Näihin papin sanohin vastasivat sille Indialaiset: "näyttää meille, veljemme, kun et olisikan vanhemmiltasi oikein opetetuksi ja ihmisten kanssa elämään neuotuksi tullut. Etkö nähnyt, kuinka kauniisti me sinun tarinatasi kuulimma, niin miksi sinäi et kuule meidän?" Oliki Indialaisilla sillon tapana, jos kuinka mahdottomiaki kuulivat, ei sillä toisen mieltä pahottaa, että sanoivat hänen julkiseksi valehteliaksi, vaan aina sanoivat tähän laatuun: "emme epäile, veljemme, että uskotki itse, mitä kerroit, vaan meillä on se työläs uskoa (eli, meillä näyttää se mahdottomaksi)." Monta muutaki näiden Amerikan metsakkoin kaunista tapaa voisimma nimittää, jota nyt kuitenkan emme tee, koska siitä meillä Kristinuskovaisilla vaan pian olisi hämästystä ja koska itse aineemmeki, tupakankertomus, sitä ei vaadi, eikä suatse.