Part 21

He päättivät, että koska kuningas oli mennyt kansalliskokoukseen, hekin lähtisivät sinne liittyäkseen kuninkaan saattueeseen.

He keräsivät kaikki sveitsiläiset, jotka tavattiin, lisäksi parikymmentä kansalliskaartilaista, ja viiden sadan miehen vahvuisena joukkona he laskeutuivat puutarhaan.

Käytävän sulki ristikkoportti, jota sanottiin kuningattaren portiksi. Sen lukko aiottiin murtaa, mutta lukko kesti.

Joukon väkevimmät alkoivat kiskoa irti ristikkokankea ja onnistuivatkin yrityksessään. Mutta näin syntyneestä aukosta pääsi ulos vain mies kerrallaan.

Oltiin noin kolmenkymmenen askelen päässä Royal-sillan ristikkoportille sijoitetusta pataljoonasta.

Ahtaasta aukosta pujahti ulos ensiksi kaksi sveitsiläistä. Molemmat suistuivat maahan, ennenkuin olivat astuneet neljääkään askelta. Kaikkien toisten täytyi hypätä heidän ruumiittensa yli.

Joukkoa vastaan tuiskahti luotisade. Mutta koska sveitsiläisten helakanväriset asetakit tarjosivat hyvän maalitaulun, osuivat luodit etupäässä juuri heihin. Kun kaksi aatelismiestä sai surmansa ja yksi haavoittui, kaatui samaan aikaan kuusi-seitsemänkymmentä sveitsiläistä.

Surmansa saaneet aatelismiehet olivat de Carteja ja de Clermont d'Amboise. Haavoittunut aatelismies oli de Viomesnil.

Marssiessaan maneesille päin joukko sivuutti erään vartioston, joka oli sijoitettu puiden alle laituripengermälle. Vartiosto tuli esille ja laukaisi kiväärinsä: kaksikymmentä sveitsiläistä kaatui.

Pakeneva joukko, joka kahdeksallakymmenellä askeleella oli menettänyt kahdeksankymmentä miestä, suuntasi kulkunsa Feuillants-portaille.

Choiseulin herttua näki heidät kaukaa ja juoksi miekka kädessä heitä turvaamaan, uhmaten Royal- ja Tournant-siltojen tykkejä.

»Kansalliskokoukseen!» huusi hän.

Ja arvellen, että häntä seurasivat ne neljäsataa miestä, jotka vielä olivat hengissä, hän riensi edellä käytäviin ja saapui portaille, joista pääsi istuntosaliin. Alimmalla portaalla hän tapasi Merlinin.

»Mitä te täällä, onneton, paljastettu miekka kädessä?» sanoi hänelle kansanedustaja.

Herttua silmäili ympärilleen: hän oli yksin.

»Pankaa miekka tuppeen ja menkää kuninkaan luokse», kehoitti Merlin. »Vain minä olen nähnyt teidät, kukaan siis ei ole nähnyt teitä.»

Kuinka oli käynyt joukon, jonka herttua oli luullut seuranneen jäljestä?

Tykki- ja kiväärituli oli ravistellut sitä kuin pyörretuuli kuivia lehtiä ja ajanut sen Orangerie-pengermälle. Siellä pakenijat hyppäsivät Ludvig XV:n torille ja suuntasivat askelensa Garde-Meublea kohden, päästäkseen sitä tietä bulevardeille tai Champs-Elyséesille.

Herra de Viomesnil, kymmenkunta aatelismiestä ja viisi sveitsiläistä pujahtivat Venetsian lähetystötaloon, joka oli Saint-Florentin-kadun varrella ja jonka portin he huomasivat olevan auki. He pelastuivat! Mutta muu joukko pyrki Champs-Elyséesille.

Ludvig XV:n patsaan juurelta jyrähti kaksi tykinlaukausta, ja niiden haulipanokset hajoittivat joukon kolmeen ryhmään.

Yksi ryhmä pakeni bulevardeille ja kohtasi matkalla santarmiston, joka oli tulossa Capucines-piirin pataljoonan kanssa.

Pakolaiset luulivat pelastuneensa. Herra de Villiers, santarmiston entinen ajutantti, juoksi kädet koholla muuatta ratsumiestä kohden ja huusi: »Apuun, ystävät!»

Ratsumies tempasi pistoolinsa ja ampui hänen päänsä puhki. Tämän nähdessään kolmekymmentä sveitsiläistä ja yksi aatelismies, joka oli entinen kuninkaan hovipoika, pakenivat meriministeriön taloon. Siellä he neuvottelivat, mitä olisi tehtävä.

Sveitsiläiset päättivät antautua ja nähdessään kahdeksan sanskulotin lähestyvän he laskivat kiväärit jalalle ja huusivat: »Eläköön kansa.»

»Haa, petturit!» vastattiin heille. »Te antaudutte, koska huomaatte olevanne satimessa. Te huudatte eläköötä kansalle, koska luulette sen huudon pelastavan teidät! Ei, ei armoa!»

Ja samassa kaksi sveitsiläistä kaatui, toinen piikin lävistämänä, toinen luodin surmaamana.

Heti katkaistiin heidän kaulansa, ja päät pantiin kahden piikin kärkeen.

Sveitsiläiset raivostuivat kahden toverinsa surmaamisesta, kohottivat jälleen kiväärinsä ja laukaisivat kaikki yhtaikaa. Kahdeksasta laukauksesta seitsemän kaatui kuolleena tai haavoittuneena. Sitten sveitsiläiset ryntäsivät isoon porttikäytävään suojaa hakeakseen, mutta joutuivat tykinsuun eteen.

He peräytyivät. Tykki siirtyi sitä mukaa. Miehet kasaantuivat pihan nurkkaan. Tykki käännettiin, sen piippu suunnattiin miehiin päin ja laukaistiin. Kahdeksastakolmatta kaatui kolmekolmatta.

Savun sokaistessa laukaisijain silmät aukeni pieni portti viiden jäljelle jääneen sveitsiläisen ja entisen hovipojan takana.

Kaikki kuusi syöksyivät sisään tästä portista, joka heti sulkeutui heidän jälkeensä. Isänmaanystävät eivät huomanneet tätä salaluukun tapaista porttia, joka oli riistänyt heiltä kuusi uhria. He luulivat surmanneensa kaikki ja poistuivat, laahaten tykin mukanaan ja huutaen voittoaan.

Toisessa ryhmässä oli kolmisenkymmentä sotilasta ja aatelismiestä. Sitä johti Forestier de Saint-Venant. Champs-Elyséesin sisäänkäytävän kohdalla miesjoukko saarrettiin kaikilta tahoilta. Päällikkö tahtoi myydä henkensä niin kalliisti kuin mahdollista. Kolmenkymmenen miehensä etunenässä, hänellä miekka kädessä, miehillä pistinkiväärit, hän ryntäsi kolmesti kokonaista pataljoonaa vastaan, joka oli sijoittunut patsaan juurelle. Näissä kolmessa hyökkäyksessä hän menetti viisitoista miestä.

Viidentoista eloon jääneen kanssa hän yritti päästä erään aukeaman yli ja sitä tietä Champs-Elyséesille. Yhteislaukaus kaatoi häneltä kahdeksan miestä. Seitsemän jäljelle jäänyttä hajaantui eri suunnille. Heitä ajettiin takaa, ja santarmisto hakkasi heidät maahan.

Herra de Saint-Venant etsi suojaa Ambassadeur-kahvilasta. Silloin muuan santarmi karautti ratsunsa hyppäämään yli ojan, joka erotti jalkakäytävän kadusta, ja ampui pistoolilla poloista päällikköä selkään.

Kolmas ryhmä, jossa oli kuusikymmentä miestä, ohi päässyt Champs-Elyséesille ja suuntasi kulkunsa Courbevoieen vaistomaisesti, kuten kyyhkyset lentävät lakkaansa ja lampaat pyrkivät tarhaansa. Courbevoiessa sijaitsivat näet kasarmit.

Ratsastavan santarmiston ja kansan ympäröimänä tätä ryhmää lähdettiin kuljettamaan kaupungintaloon, missä heidät luultiin saatavan turvaan. Pari-kolmetuhatta raivopäätä, jotka olivat sulloutuneet Grève-torille, riisti vangit saattajiltaan ja teurasti heidät.

Muuan nuori aatelismies, ritari Charles d'Autichamps, pakeni palatsista Echelle-kadulle, pistooli kummassakin kädessä. Pari miestä yritti häntä vangita. Hän ampui molemmat. Rahvas otti hänet kiinni ja laahasi häntä Grève-torille, missä aiottiin hänet juhlallisesti teloittaa.

Mutta miehen onneksi unohdettiin tutkia hänen taskunsa. Hyödyttömien pistoolien tilalla, jotka hän oli viskannut menemään, hänellä oli veitsi. Hän väänsi sen auki taskussaan ja odotti sopivaa hetkeä sitä käyttääkseen. Kun hän saapui kaupungintalon edustalle, surmattiin siellä paraikaa vangiksi saatuja kuuttakymmentä sveitsiläistä. Tämä näky kiihdytti niiden uteliaisuutta, jotka vartioivat nuorukaista. Hän iski veitsellään kaksi lähinnä seisovaa miestä kuoliaiksi, pujahti sitten väkijoukkoon kuin käärme ja katosi.

Ne sata miestä, jotka saattoivat kuningasta kansalliskokoukseen ja jotka Feuillants-pihalla riisuttiin aseista, ne viisisataa, joiden vaiheet juuri olemme kertoneet, ne harvat pakolaiset, jotka, kuten Charles d'Autichamps, pelastuivat kuin ihmeen avulla, olivatkin ainoat, jotka pääsivät pois palatsista.

Kaikki muut oli surmattu, mikä eteisessä mikä portailla, mikä sisähuoneissa tai kappelissa.

Yhdeksänsataa ruumista, aatelismiesten ja sveitsiläisten, virui Tuileriein seinien sisällä!