Part 11

... Eikä hänen pitäisi tulla liian myöhäänkään kotia, niin että täytyisi mennä työpajan läpi ja mahdollisesti tapaisi Ellingin. Tämä ikäänkuin pyöri Maisan ympärillä alituisesti nyt näinä päivinä, milloin Maisa vain tuli kotiin, -- puolin sanoin vihjaillen hänestä ja työpajastaan, -- Ellinghän aloittaisi siellä työn lokakuun kahdentenakymmenentenä päivänä, muuttopäivänä -- -- --

-- Hän makasi ja väänteli ja heittelehti kaiken yötä, ja seuraavana aamuna oli hän aikaisin ylhäällä ja meni suutari Lövstadin luo Siltakadulle, ennenkuin meni Tranemille, saadakseen toisen kenkänsä korjatuksi, -- Maisa ei tahtonut teettää sitä kotona, sillä hän ei tahtonut tavata Ellingiä.

Hän oli nähnyt aamulla sekä rouvan että neidit. He olivat tervehtineet häntä sangen ystävällisesti, muuta hän ei voinut huomata, ja olivat selittäneet, mitä tuli ommella. -- Heillä oli työtä vielä koko seuraavaksikin viikoksi -- arveli täti Rask.

Mutta tuntui kuin olisi rouva ollut suorastaan kärtyisä tänään, -- Lena ei osannut tehdä mitään hänen mielikseen, -- oli lämmittänyt huoneita aivan kuin keskellä talvea, -- ja sitten olivat ikkunat olleet liian kauan auki, niin että huoneet olivat aivan kylmät... Ja neiti Raskin ei ollut onnistunut myöskään keittää hyvää kahvia aamiaiseksi.

Kas, nyt tuli rouva Torp...

Maisa hätkähti tämän nähdessään; mutta rouva Torp nyökkäsi aivan välinpitämättömänä; -- ei lainkaan näyttänyt siltä kuin olisi tämä ajatellut Maisaa, -- hän vain pani hatun ja nahkakaulurin eräälle tuolille ruokasaliin ja meni suoraan äidin luo kamariin.

Maisassa heräsi pieni toivon kipinä, -- ehkä kaikki voisi mennä ohi...

Oli rauhoittavaa istua näin ikäänkuin kaiken ulkopuolella, sillaikaa kuin heillä oli omat puuhansa ja kun he näyttivät kokonaan unohtaneen hänet... Hän istui ja kuunteli ovikellon soidessa, kuka tuli, ja kuka meni...

Ja nyt tuli Signe jälleen pois ja otti päällysvaatteet ylleen, hän puhui vielä varsin innokkaasti:

"Torp sanoo, ettei hän milloinkaan -- milloinkaan, äiti! -- ole kuullut mainittavan hänen nimeänsä tämän asian yhteydessä ennenkuin nyt tänään sanomalehdessä. Mutta Schoulla on aina ollut niin käsittämättömän paljon tuttavuuksia, -- ja tietysti hänet nyt vedettiin esille juuri ratkaisevassa silmänräpäyksessä..."

Varmaankin joku asia kokonaan täytti heidän ajatuksensa, -- Signellekään ei oltu tarjottu viiniä eikä suklaata --

Mutta Maisan mieltä ei tuo kiinnittänyt; tänään hän oli iloinen saadessaan istua koko päivän omassa nurkassaan, -- ehkäpä paha sää menisi ohitse.

-- Lehdissä oli varmaan ollut jotain, josta he eivät pitäneet, jotakin tästä valtioneuvoskysymyksestä...

Theodor, juristi, viipyi kauan äidin luona hämärätunnilla; ja sitten, kun lamppu sytytettiin, istuutui Arna Maisan luo kirja kädessä.

Hän käänsi lehden toisensa perästä -- se meni nopeaan -- ja katsoi yhtämittaa muualle...

"Todellakin toivoisin, että Schousta tulisi valtioneuvos!" -- pääsi häneltä; näytti siltä kuin ei lukeminen oikein olisi kiinnittänyt hänen mieltään tänä iltana, -- ajatukset olivat varmaankin Grottebakkenilla.

Niin, Arnalla oli Jakobinsa, ei ollut ketään, joka olisi tahtonut riistää tätä häneltä! -- -- --

-- -- Ei oltu mainittu enää sanaakaan Maisasta Tranemeilla; -- ja viikko oli mennyt, päivä toisensa jälkeen, joitten kuluessa Maisa ajatteli paljon jännittyneenä ja levottomana istuessaan ompelemassa. Hän oli ollut hiljainen ja taipuvainen, koettanut keksiä sellaista, mikä imartelisi rouvaa, ja voittanut vaatimattomuudellaan puolelleen täti Raskin. -- Hän oli koettanut tehdä itsensä pieneksi ja huomaamattomaksi ja unohdetuksi, -- oli tullut aikaisin ja tehnyt työtä niin kauan kuin suinkin sai luvan tehdä, -- hän oli hämmästyttänyt heitä saamalla työt valmiiksi paljon ennen kuin he olivat voineet odottaakaan ja ollut niin kunnollinen ja ymmärtäväinen ja hyvä -- ja iloinen sitäpaitsi...

Ja kaiken tämän ohella istunut kuin kuolemaan saakka pelästynyt eläin ja koettanut keksiä keinoja selviytyäkseen pulasta.

Vain yksi keino oli: ehkä hänet unohdettaisiin, -- ehkä Tranemit rupeaisivat pitämään hänestä ja luottaisivat häneen, niin että he mieluimmin tahtoivat unohtaa asian.

Tänään oli lauantai ja viimeinen päivä, jolloin hänen piti olla siellä -- -- jos sekin nyt kuluisi niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, -- niin näkisi hän auringon paistavan, vaikkapa olisikin pilkkoisen pimeätä hänen mennessään kotiinsa illalla! --

Maisa istui ja ompeli hyvin innokkaasti heidän pukujansa -- niiden piti tänään valmistua; -- säpsähtäen levottomasti joka kerran oven avautuessa, peläten rouvan tulevan; -- hän tiesi koko päivän missäpäin taloa tämä liikuskeli --

Aamupäivä oli jo kulunut, Maisa oli laskenut kaikki puolet tunnitkin aina kellon käheästi lyödessä; -- ja iltapäiväkin oli samoin mennyt aina teeaikaan saakka.

Rouva oli lähtenyt vierailuille; häntä odotettiin kotiin, mutta häntä ei kuulunut; -- kello kävi jo seitsemättä --

Jospa rouvalla kuitenkin olisi muuta ajattelemista! -- Pitihän nyt ratkaistaman, tulisiko hänestä valtioneuvoksetar vai ei...

Hän oli silloin ollut niin kiivas sen vuoksi, että oli levoton Antonin tähden; -- mutta sen jälkeen oli hän saanut niin paljon muuta ajattelemisen aihetta; varmaankaan rouva ei muutoin olisi voinut olla niin ystävällinen Maisalle nyt koko ajan; -- -- Tranemit pitivät hänestä, siitä Maisa oli varma.

Jospa... jospa rouva ainoastaan maksaisi! Maisa oli näkevinään rouvan hymyilevän ja sulkevan puoleksi silmänsä, ikäänkuin tahtoen sanoa, että oli unohtanut asian.

Jospa Maisa pääsisi kunnialla kotia! --

Kone seisahtui rouvan tullessa sisään --

Hän oli myöhästynyt, oli käynyt niin kaukana. Onko täällä käynyt vieraita?... Onko isä kysynyt minua?...

Hän tuli täysin purjein Maisan luo:

"Niin, Maisa, tiesin kyllä, että kävisi hyvin, -- vihdoinkin olen saanut kootuksi rahat teille kunnollista ompelukonetta varten!... Aina kolmekymmentäkolme taalaria!... Minulla on ollut sellainen homma, etten voi sitä sanoakaan, saadakseni tavata kaikkia näitä perheitä. -- Ja nyt iltapäivällä olen sitten ajanut ympäriinsä -- viimeksi aina kauas Jürgenseneille.

"Mutta nyt on teillä sitten ainakin jotain varmaa itsellenne, Maisa! -- -- Ja tästä jää vielä vähän jäljelle rahaa, niin että saatte hiukan kapioihinkin... Kaikki soivat niin mielellään tämän rahalahjan teille, niin melkeinpä ensimäisestä sanasta olivat he valmiita antamaan... Täytyy sanoa, että he suurella mielenkiinnolla seuraavat aikeitanne, Maisa!

"Ja kun sisareni maanantaina käy siellä luonanne ja sanoo matamille, että jos tuo suutari nyt oikein kauniisti osaa pyytää, niin saa hän kyllä myöntävän vastauksen... ja sitten voidaan heti kuuluttaa, ja teistä voi tulla suutarin emäntä jo jouluun mennessä."

Maisan silmissä maailma musteni ja päätä pyörrytti; -- hänestä tuntui, että hänet ikäänkuin oli pistetty pussiin; rouvahan oli käynyt kertomassa asian kaikissa perheissä.

Hän istui hiljaa ja hymyili typerästi voimatta vastata... Seinäkello näytti seitsemää, mutta ei lyönyt tuolla epämiellyttävällä, käheällä äänellä, ja Maisasta tuntui, että hän itse ikäänkuin koetti koettamistaan vetää henkeä keuhkoihinsa ja oli tukehtumaisillaan -- --

* * * * *

Maisa oli kuumeessa koko yön, nousi aina vähänväliä istumaan sänkyynsä ja tuijotti eteensä ja mietti.

Kaikki näytti pimeältä... Saattoi olla yhtä hyvä heittäytyä suoraan Aker-jokeen, -- kulkea sen mukana aina sen laskukohdalle saakka... sinne ruoppauslaitoksen luo -- keskelle tuota inhoittavaa mutaa, jota ruopattiin, -- -- kravut saisivat kernaasti pureutua häneen kiinni, ja ankeriaat kiertyä hänen ympärilleen, -- niin olisi yhtä hyvä kuin nytkin.

-- Maisan piti nyt sunnuntaiaamuna pukeutua; mutta hän huomasikin istuvansa pyyheliina kädessä tuolilla sängyn vieressä, edessään seisomassa Dorthe, kuuromykkä, hiljaisena ja pelästyneenä, kasvoilla surullinen ilme; hän tunsi kyllä, että nyt olivat Maisan asiat varsin huonosti.

Maisa ei jaksanut pukea ylleen, vaan heittäytyi sänkyyn ja teki merkkejä Dorthelle, että hänen päänsä oli niin kipeä, niin kipeä.

Hän oli pitkänään koko sunnuntaipäivän raskaassa, epämiellyttävässä horrostilassa, -- hänellä oli epäselvä ajatus nousta ylös iltapäivällä hämärän seuduissa; oli niinkuin olisi ollut helpompi silloin, kun ei oikein näkisi itseään selvästi; -- mutta hän jäi yhä makaamaan...

Vain eräs ajatus yhä palautui selvästi hänen mieleensä: hän tahtoi heti muuttaa tästä talosta ja asettua asumaan Martha Mon luokse Hammersborgiin.

Hänen sydämessään oli kuitenkin hämäränä välkkynyt pieni toivonkipinä... voimakkaampana kuin hän itsekään oli osannut ajatella. -- -- Mutta nyt ei ollut enää mitään, mitään keinoa päästä pulasta!

Hän näki äidin edessään -- -- ja nuo pitkät tummat piilipuut, jotka ikäänkuin lakaisivat pilviä ylhäällä sairaalan puutarhan yläpuolella, -- -- nyt ne lakaisivat hänet pois -- pois harmaitten pilvien mukana...

Muuan ajatus heräsi hänessä, hän hypähti ylös ja alkoi pukeutua.

Siihen aikaan, jolloin Maisa tiesi Kielsbergin menevän ulos ja jolloin he aina tapasivat, hiipi hän alas portista.

-- Kaikki oli nyt lopussa, -- Kielsbergillä ja hänellä ei milloinkaan enää tulisi olemaan mitään yhteistä...

Hän kulki huomaamattaan tavallista tietään.

"Ihmettelenpä, mitä oikeastaan olette tehnyt, Maisa?" huusi Kielsberg kärsimättömästi Maisalle jo kaukaa Siltakadulta, -- "tuskinpa olen nähnyt teitä kokonaiseen viikkoon!"

"Ei tee luonnollisesti mitään, vaikka odotankin, minullahan on niin paljon joutilasta aikaa, arvelette varmaankin?... Voin päästä lääkäriksi kymmenen vuoden kuluttua! Mutta jollen saa nähdä teitä useammin, voin yhtä hyvin heti paikalla ottaa kotiopettajan paikan kaukana Romsdalenissa. Tehän ette tule milloinkaan, -- annatte minun kulkea ja odottaa ja odottaa... Niinkuin minä en juuri teidän vuoksenne uskaltaisi aloittaa uutta talvea velkoineen ja kaikenkaltaisine vaikeuksineen..."

Kielsberghän tiesi niin hyvin, että kun Maisa ei tullut määrättynä aikana, niin hän ei päässyt, täytyi istua ja ommella kauemmin kuin tavallisesti.

-- "Mutta tiedättekö, mitä tänään on tapahtunut, Maisa?" hän katsoi Maisaa aivan läheltä silmiin. -- -- "Sanonkohan teille sen?... Minä nautin siitä aivankuin olisi makea karamelli suussani", sanoi hän ja maiskautti suutaan; Maisa tunsi niin hyvin tuon hänen tapansa. -- -- -- "Niin, tänään tukkukauppias Tranemista -- _ei_ ole tullut valtioneuvos, -- _eikä_ rouva Tranemista valtioneuvoksetar...

"Siksi tuli nimittäin pääkonsuli Schou -- niin!

"Näin toimituksessa sähkösanoman, jossa sanottiin, että nimitys on tapahtunut eilen. -- Sangen harmillista Tranemeille -- vai mitä luulette? -- etenkin rouvalle ja hänen ranskalaisille muodeilleen? -- Ja tuolle inhoittavalle poikanulikalle viisitaalareineen... Epäilenpä hiukan, että juuri minun sanomalehtikirjotuikseni on osaltaan vaikuttanut asian ratkaisuun. Viittasin tässä eräänä päivänä konsuli Schouhun, kirjoitin että hän juuri on mies, jota koko liikemiesmaailma kunnioittaa. --

"Niin, ehkäpä me kaksi, Maisa, kun asiaa oikein ajatellaan, olemme tehneet hänestä valtioneuvoksen! virkahti Kielsberg avomielisen iloisesti. -- Sillä tehän aina sanoitte pitävänne noista Schouista... Seitsemän kertaa kostettiin Kainille, seitsemän ja seitsemänkymmentä kostetaan Lameckille! -- -- Tämä herra Anton -- --

"Kas niin, -- kas niin, Maisa? -- onko kuulijakuntani niin äänetöntä tänään... ei mitään kättentaputuksia... ei mitään suosionosoituksia?... Liian väsynyt ja rasittunut, pikku raukka! -- --

"Mutta tehän olette niin hirvittävän vakava!"... Kielsberg huomasi nyt vasta kumartuessaan Maisan puoleen katulyhdyn valossa, että hän näytti kalpealta ja hämmentyneeltä --

He olivat kävelleet pimeään iltamyöhään saakka, -- olivat pysähtyneet silloin tällöin jonkun katulyhdyn luona, -- ja tulivat nyt hitaasti takaisin tähtitaivaan kaartaessa yli talojen...

"Maisa", sanoi hän huolestuneena ja tarttui hänen käteensä. -- "Mikä teidän on?... Oletteko jälleen levoton kotiopettajapaikan vuoksi?... Peloissanne, etten minä voisi selviytyä?... Että minun täytyisi matkustaa pois?..."

Hän kohtasi aran katseen ja tunsi Maisan sormien kouristuksentapaisesti, levottomasti värähtävän hänen tarttuessaan Kielsbergin käteen ja pusertaessa sitä.

Yht'äkkiä painautui hän kiihkeästi Kielsbergin rintaa vastaan, kätkien kokonaan kasvonsa niin ettei tämä lainkaan nähnyt niitä -- ja riuhtaisi samassa itsensä irti kiiruhtaen pitkin katua ja portista sisään --

"No, mutta Maisa... mutta Maisa... odottakaahan... Kuulkaahan toki!..."

VII.

"Matami Ellingsen... matami Ellingsen!" -- huudettiin keittiön ovelta.

Ihan varmasti täytyi tämän olla kotona; pesusoikkohan oli keskellä puoleksi pestyä lattiaa...

"Matami Ellingsen!"

"Vai niin... ai, ai, ai!... Mikä on?"

Matami oli heittäytynyt hetkeksi sänkyyn. -- "Vai niin -- tehän siellä olettekin, Jörgine, -- tuli hiukan valittavasti -- tuon lattianpesun tähden saan kärsiä alituiseen; rintani käy siitä kipeäksi; -- se on vaivannut minua aina siitä saakka kun jouduin naimisiin..."

Hän oli varsin laiha nainen, punertavan ruskeat hiukset kammattuina nutturalle ja peitettyinä pitsillä, hame oli vielä ylhäällä lattianpesun jälkeen; pienillä, vilkkailla silmillään, joita ympäröi kärsivät, kahvinruskeat kasvot paksuine, tiheine kulmakarvoineen katseli hän ovella seisovaa Jörgineä.

"Sepä ikävää... niin, sitten kai ei kannata puhua teidän kanssanne, matami Ellingsen?"

"Näette, miten on laitani", -- kuului surullisesti. -- "Jos tahdotte kenkiänne, niin saatte tulla, myöhemmin, -- Ellingsen ei ole kotona -- --

"Voi!" -- puhkui hän jälleen... "Näettehän etten voi antaa teille minkäänlaisia tietoja, -- en ole ottanut niitä vastaan enkä -- saatte olla kiltti ja tulla uudestaan, -- kuuletteko... Ellingsen on tänään kaupungilla pohjanahkaa ostamassa.

"-- Uh, tätä lauantaipäivää, jolloin täytyy pestä lattiat", sanoi matami itsekseen ja heittäytyi jälleen sänkyyn.

Jörgina tiesi, mitä merkitsi suutari Ellingin pohjanahan osto, -- sen vastauksen ymmärsivät kaikki naapuristossa asuvat sangen hyvin.

"Niin, minulla olikin nyt vallan toista asiaa teille tänään, matami Ellingsen... Sisareni Andrina vihitään huomenna; -- ja harsoa ja morsiuskoristetta olisi vähän laitettava, -- ja hänen leninkinsä pusero on suorastaan hullunkurinen, -- ja siksi arveli äiti, että kysyisimme, tahtoisitteko te, matami Ellingsen, olla niin erinomaisen kiltti ja tulla meitä auttamaan."

Matami nousi puolittain istumaan.

"Andrina? -- kas vain, vihitäänkö hänet todellakin...?"

"Vihitään, perämies Eriksenin kanssa."

"Eriksenin -- Eriksenin? vai niin -- --. Onko hän tästä kaupungista?"

"On kyllä."

"Kas vain, niinkö!"

"Niin, he menivät kihloihin joulun jälkeen; -- ja nyt tahtovat he mennä naimisiin, ennenkuin hän jälleen lähtee merille..."

"Vai niin, huomenna on siis häät purjeen tekijän luona!..."

"Ja äiti arveli --"

"Niin, kyllä tulen; -- on kai parasta, että tulen niin pian kuin mahdollista?"

Matami seisoi nyt keskellä lattiaa.

"Huh, huh tätä lattiata... jospa sitä ei olisi, niin..." -- hän katsoi siihen melkein kuin olisi unohtanut sen.

"-- Olisi erinomaista, jos voisitte tulla nyt aamupäivällä, niin että saisimme työskennellä päiväaikaan."

"Minunhan täytyy saada joku hoitamaan pientä tyttöraukkaani, jonka hampaita särkee" -- sanoi matami ymmällä. -- "Katsokaas, lähteä kesken lattianpesun pienen lapsen luota, kun mies on poissa..."

Hän neuvotteli nähtävästi paremminkin itsensä ja omantuntonsa kanssa kuin Jörginen, ja tyytymättömyyden ilme näkyi hänen kasvoillaan.

-- "Voittehan ottaa jonkun sijaanne tänne vain täksi päiväksi, matami Ellingsen!"

-- "Näin perheenäidin ei sovi juosta noin vain kotoaan -- -- -- Niin niin -- ottaa joku sijaani, sanotte -- vain tämän kerran..."

"Voisitte tosiaankin auttaa meitä suuresti tänään, emme tiedä, miten selviydymme muuten."

"Voisinhan saada läkkisepän Annan tänne täksi yhdeksi kerraksi, -- jos hän on vapaana... Odottakaa hiukan" -- --

Kädenkäänteessä teki Maisa tulen hellaan, asetti täysinäisen vesikattilan sille, -- kiiruhti kamariin, missä lapsi oli, korjaili sen vuodetta -- ja päästi hameensa alas ottaen samalla hatun ja takin ylleen.

"Jääkää te vain tänne, Jörgina, tapaan Annan kyllä tähän aikaan, -- jollen, niin en tiedä, mihin menisin! Vanha Olina on tänään kotona." -- -- --

-- Oli aivan kuin lääkäri olisi tullut taloon, kun Jörgina tuli kotiin matami Ellingsenin kanssa, jonka sanottiin käyttelevän neulaa erittäin näppärästi ja jota voitiin kutsua kaupungin hienoimpiinkiin perheisiin; nämä tunsivat tämän niiltä ajoilta, jolloin hän oli istunut heidän luonaan ompelemassa.

... Niin, tuo pusero oli todellakin leikattu niinkuin -- matami Ellingsen ei tahtonut sanoa millä lailla, nähdessään sen Andrinan yllä... mutta ei haitannut, koska se oli liian laaja; pahempi olisi ollut, jos se olisi ollut liian ahdas --

"Siihen tulee kyllä oikea kuosi -- näettekö matami Jes?... Morsiamen ei tosiaankaan tarvitse olla huolissaan, -- se käy kuin tanssi... Se teidän perämiehenne on kai hyvin kaunis, Andrina?"

Matami tuli sisään tuoden tarjottimella aamupäiväkahvia ja vehnäleipää; -- kaikki olivat jälleen hyvällä tuulella.

"Ja miten kruunataan morsian? -- Myrttiseppele luonnollisestikin; -- mutta entä hiukset? Teidän pitää kähertää niitä ainakin edestä ja ohimoilta..."

Purjeentekijän luona oli ollut kovin painostava mieliala; he olivat olleet niin huolissaan tuon lähestyvän juhlahetken vuoksi, mutta nyt he tunsivat itsensä niin turvallisiksi, kun matami Ellingsen oli tullut, tämä oli niin selvillä kaikesta ja osasi asettaa kaikki kuntoon.

Koko iltapäivä aina myöhään yöhön ommeltiin ja juotiin kahvia ja juteltiin, siksi kunnes morsiamen ylle oli kokeeksi puettu morsiusleninki ja huntu ja pantu papiljotit yöksi hänen tukkaansa; -- oli kuin olisivat he tunteneet matami Ellingsenin jo monta vuotta...

"Ja sitten pitää teidän mennä nukkumaan, ettekä saa ajatella liian paljon perämiestänne, niin että olette kaunis huomenna," -- sanoi hän hyvästiksi ja kiiruhti kotiin. --

-- Vanha Olina tuli häntä keittiössä vastaan. -- "Elling on tullut kotiin", ilmoitti hän hiljaa...

"No olipa hyvä, että olet tullut, Elling", sanoi matami ystävällisesti astuessaan sisään. -- "Olet kai saanut jotain syötävää? -- Sanoin, että Olina valmistaisi sinulle lämmintä ruokaa."

"Niin -- minäkö, -- ei suinkaan minusta kannata huolehtia."

"Minun täytyi mennä purjeentekijä Jesin luo, -- Andrina vihitään huomenna; he eivät tienneet, miten korjata tämän leninkiä, -- eikä käynyt päinsä suututtaa heitä myöskään."

"Eipä suinkaan, eipä suinkaan, -- enhän minä puhu mitään, en mitään; -- on vain niin kummallista, niin. Hohhoi!" -- Elling istui uneliaana, juotuaan kaiken päivää, nyrkki paksussa mustassa tukassaan ja katsoi alas pöytään. Matala, synkännäköinen otsa oli tummissa rypyissä ja kulmakarvat yhteenpuristettuina.

Hän antoi molempien nyrkkiensä vaipua alas pöydälle...

"Hoh-hoi! -- kun vain pääset lentämään häkistä, niin olet niin perin onnellinen."

"Etkö tahdo jotain syötävää, ennenkuin panet maata, -- täällä kaapissa on vielä eilistä lientä."

"On kovin ystävällistä kysyä niin, -- he he. -- Ei kiitos. -- -- -- Minä tässä istun ja mietiskelen, kun on semmoista miettimistä, niinkuin onkin -- niin --"

"Ooh, voisit sen sijaan tehdä töitäsi, Elling", sanoi Maisa kärsimättömästi -- "niin tekisit jotain hyödyllistä, -- ja minun ei tarvitsisi valehdella ihmisille ja nähdä vihaisia kasvoja sinun ollessa poissa työpajasta!"

"Minähän vain kysyn, miksi niin teit?" -- toisti mies itsepäisesti. --

"Olet nyt juopotellut jo tiistaista lähtien!"

"Aivan niin, niin niin, olet aivan oikeassa, -- enhän minä sano mitään, en mitään, -- -- ja sinä olet saanut niin paljon enemmän oppia kuin minä, niin että minä kyllä väittelyssä joudun tappiolle... Minä vain kysyn minkä vuoksi? Täytyyhän saada kysyä, vai mitä?... Sillä minä oikein mietin sitä -- --" Hän hymyili itsekseen ja pudisti päätään... "kun sitten tulee kotiin niin" -- --

"Ei kai siinä ole mitään pahaa, että koetan vähän ansaita lisää silloin kun voin, Elling, -- sillä minunhan täytyy tehdä velkaa sekä leipurille että kauppiaalle, niin että aivan hävettää."

"Kas niin... Aivan niin, hei vaan!... Nyt se kuullaan!" -- Elling nojasi otsaansa molempiin nyrkkeihinsä ja jäi istumaan sillä tavoin puolitorkuksissa Maisan hoidellessa pikku tyttöä uunin luona.

Elling nosti pari kertaa päätään...

-- "Minä ponnistelin ja tein työtä vähintään kolme neljä vuotta... oliko sinulla kenties jotain muistutettavaa minua vastaan silloin?"

"En nytkään sanoisi mitään, Elling, jos sinä vain olisit hiukan säännöllisempi etkä joisi."

"Minä istuin niin ahkerana ja uskollisena lestin ääressä, -- mutta sitten kyllästyy alituisesti vetämään ja vetämään tuota pikilankaa, -- kyllästyy niin, että olisi valmis kiertämään sen kaulansa ympäri. Niin, etkö luule minun istuneen ja ajatelleen sitä, he he he, -- kiertäisi sen nelinkertaiseksi ja kerrassaan lopettaisi kaikki. -- -- Mitä sinä siitä välittäisit? -- Pääsisit vain suutarin häkistä jälleen maailmalle, ja voisit ryhtyä ompelemaan -- -- Olisit varmaankin hyvin iloinen silloin." --

"On häpeä, Elling, että juot itsesi noin juovuksiin. -- Ja kyllä kai tiesit, kenen otit; en ollut minäkään niin halukas... Enkä muuta tiedä kuin että teen työtä ja ponnistelen täällä sinun kanssasi niin paljon kuin voin... Pikku tyttöraukka!" -- huokasi hän ja katsoi nurkkasänkyyn päin, "on hyvä, ettei hän ymmärrä mitään."

"Hu-m-m," -- mies istui hetken ja murisi... "Niin, sinä saat kyllä asian kääntymään niin, että onnettomuus jää sinun puolellesi... Enkä minäkään sano kerrassaan mitään siitä." -- Hän pudisti raskaasti päätään --

"Olenko sanonut sinulle yhtäkään pahaa sanaa sinun tullessasi kotiin tuollaisena?"

"Ehei, ei, eipä ei, -- sinä olet kyllä yhtä kiltti, olenpa selvä taikka juovuksissa, oletpa kyllä!"

"On hyvä, että huomenna on sunnuntai", sanoi Maisa sovittavasti; hän oli riisunut leningin yltään ja seisoi nyt alushameessa ja yönutussa. -- "Koetahan päästä sänkyyn nyt, Elling, jollet tahdo jäädä istumaan koko yöksi siihen pöydän ääreen...

"Älä vain tule lähelleni juovuksissa ollessasi, sanon minä."

Mies asetti jälleen kädet pöydälle eteensä ja painoi päänsä raskaasti niitä vastaan.

"Niin, minä olen onnellinen, oikein onnellinen".

-- Hui -- miten humalaisena Elling istuikaan, juopuneen kyyneleet silmissä. -- Maisa seisoi ja katsoi häntä nyrpistäen ylähuultaan:

"Kas niin, koetahan nyt saada saappaat jalastasi, -- minä autan sinua." -- -- --

* * * * *

Matami Ellingsen otti väliin kotiin työtä; toisinaan ompeli hän palvelustytöille tai naapurien matameille. Mutta paljoa ei hän ehtinyt tehdä, sillä päivät kuluivat pikkulasta hoitaessa ja talousaskareissa; -- ja tämä ei ainoastaan merkinnyt sitä, että asetti padan tulelle; hänen täytyi useimmiten myöskin huolehtia siitä, että oli jotain pataan pantavaa, ja se täytyi hankkia lainaamalla ja velkaa tekemällä.

Hänellä oli nyt ommeltavana matami Valsethin, väkipyöräntekijän vaimon pumpulileninki. Mutta paljoakaan ei sillä tavoin ansainnut; -- enempää kuin kaksi markkaa tai puoli taalaria ei hän voinut pyytää sellaisesta yksinkertaisesta puvusta.

Olihan hyvä, että Maisa oli siistinyt kamarin, sillä hän näki, että matami Valsethin silmät olivat auki hänen tullessaan sisään; muilla talonasukkailla oli niin paljon muistuttamista Maisan suhteen sen vuoksi, ettei tämä voinut olla aivan kuin nuo toiset, jotka eivät milloinkaan olleet tehneet muuta kuin seisoneet pesusoikon ääressä koko ikänsä!

Matami Valsethillahan ei ollut mitään makua, -- hän tahtoi myöskin saada kapan hameeseensa, koska sellainen nyt oli muodissa; ja matami Ellingsen näki kyllä, että hän hiukan loukkaantui; mutta hän sai hänet vihdoinkin vakuutetuksi siitä, ettei kappaa sopinut tehdä tuosta paksusta, jäykästä arkipäiväisestä kankaasta. -- Ei, siitä täytyi tehdä leninki, jossa oli kiinteä pusero ja koristeompelua. Kun hän nyt tulisi koettelemaan, saisi hän itse nähdä, kuinka se sopi hänelle.