Part 5

"Oivallisesti, sir -- ei kukaan paremmin. Minä teen parhaani, tohtori Hextall. Luottakaa minuun."

"Hyvä! Lynne Courtissa minä äsken kuulin jotakin, joka tekee levottomaksi", jatkoi Hextall. "Mahdollisesti se ei merkitse mitään -- mutta saattaa myös merkitä paljonkin. Minä uskon sen teille." Hän kertoi palvelijalle, mitä poika oli nähnyt. Ja kuullessaan mainittavan neiti Brockin nimen, Fowler väläytti silmiään ja hymyili ymmärtävästi.

"Ah, aivan niin, sir!" hän huudahti. "Minua ei tuo tieto hämmästytä. Olen nähnyt ennenkin Kestevenin ja tuon kotiopettajattaren keskustelevan kaikessa rauhassa. Tuollaisessa suuressa talossa, sir, jossa on viljalti soppia ja nurkkia ja jossa kuljeskellaan kaikkina aikoina -- asioilla ja muuten -- joutuu tutustumaan kummallisiin asioihin. Oh, niin -- minä en ole hämmästynyt! Mutta se osoittaa, että Kesteven on käynyt siellä salaisesti senjälkeen kun hän ja isäntä jättivät Queen-Anne-kadun."

"Nähtävästi", myönsi Hextall. Hän ei voinut keksiä mitään asiallista sanottavaa, mutta joku vaisto sai hänet pidättämään Fowleria. "No", jatkoi hän lyhyen äänettömyyden kuluttua, "en voi muistaa mitään sanottavaa, Fowler. Pitäkää silmät auki -- tutkikaa kaikkea mitä voitte -- ja sähköttäkää heti kun minua tarvitaan. Minä katson, mitä sillä aikaa voimme tehdä."

"Hyvä on, sir; luottakaa minuun", vastasi Fowler. "Jos ilmenee jotakin epäilyttävää, niin kyllä lähetän tiedon heti."

Hextall tervehti, palasi vaunulleen ja jatkoi matkaansa. Ennenkuin hän pääsi Lontooseen, halusi hän useamman kerran käskeä ohjaajaa kääntämään takaisin Lynne Courtiin. Hän olisi voinut helposti selittää takaisintulonsa, ja silloin hän olisi ollut paikalla Darrell Tressin ja tämän seuralaisen palatessa illalla, kuten he varmasti tekisivät. Mutta hän pelkäsi herättävänsä liikaa hälinää ja Kestevenin epäluuloja; sitäpaitsi, olihan Paquitalla kykenevät henkivartijat. Hän siis lopultakin päätyi kotiinsa aprikoiden, mikä tulisi olemaan seuraava kehitysaste tässä omituisessa salaisuudessa, johon hänet oli vedetty niin äkkiä ja ihmeellisellä tavalla. Hän olisi mielellään vaihtanut ajatuksia John Smithin kanssa, ja pari kertaa soittikin tälle puhelimella -- kerran Smithin huoneustoon Adelphi-rakennusryhmässä ja kerran hänen kerhoonsa. Mutta Smith ei ollut kotona eikä kerhossakaan, eikä hän saanut mitään tietoja.

Sinä yönä erään potilaan tilan paheneminen sai Hextallin valvomaan kello kolmeen asti; tästä johtuen hän seuraavana aamuna heräsi tavallista myöhemmin. Hän heräsi makuuhuoneensa oven ulkopuolelta kuuluviin ääniin; hetkistä myöhemmin, kovan koputuksen jälkeen, ovi aukeni ja sisään astui John Smith. Ja kädessään kantoi Smith kahta sähkösanomaa.

"Sinun palvelijattaresi otti tämän vastaan minun saapuessani ovellesi", sanoi hän lyhyellä tavallaan, samalla ojentaen vaaleankeltaisen kirjekuoren Hextallille. "Niinpä minä toin sen sinulle. Luehan -- minulla on verrattain hyvä aavistus sen sisällöstä."

Puolinukuksissa repäisi Hextall kuoren auki ja luki. Sähkösanoma oli lähetetty kylän toimistosta kello kahdeksan. Ja se sisälsi:

"Kesteven löydettiin varhain tänä aamuna täältä kuoliaaksi ammuttuna. FOWLER."

Mutisten hämmästyksestä lykkäsi Hextall sähkösanoman Smithille. Mutta Smith silmäsi siihen miltei välinpitämättömästi.

"Fowlerilta -- tietenkin", hän sanoi. "Aivan niin! Ammuttu kuoliaaksi? Aivan niin -- mutta kuinka? Mutta katso nyt minun sähkösanomaani, Hextall. Tämä on hoitajatar Palliserilta. Hän, kuten huomaat, on täsmällisempi tiedonannoissaan. Katso!"

Smith ojensi toisen sähkösanoman, ja Hextall, joka nyt oli täydellisesti valveilla, luki sen sisällön yhdellä silmäyksellä.

"Kesteven murhattiin viime yön kuluessa Lynne Courtin kuusistossa."

VIII

SELVÄ MURHA

Hextall viskasi sähkösanomat takaisin Smithille ja hyppäsi vuoteeltaan. Nyt hän oli jo täydellisesti valveilla ja hänen aivonsa ponnistautuivat kiivaasti pohtimaan näiden merkillisten uutisten esille asettamaa pulmaa. Syntyvien ajatusten ja tunteiden joukosta pakottautui yksi järkähtämätön vakaumus esille.

"Minun on mentävä heti Lynne Courtiin!" sanoi hän ryhtyessään pukeutumaan. "Se on varma!"

"Entä sinun päivätyösi?" huomautti Smith. "Sekin on otettava huomioon."

"Minä tiedän. Onneksi minä voin ilman vaikeutta saada apua eräältä lääkäriltä tässä vieressä. Taivaan nimessä, Smith! mikä tavaton yllätys! Luultavasti sinun Palliserisi tietää, mitä hän kirjoittaa?"

"Jos hoitajatar Palliser sanoo, että Kesteven on murhattu, on hän murhattu", vastasi Smith. "Hän tarkoitti painostaa sitä asiaa minulle, ettei tarvitsisi epäillä kuolemaa itsemurhasta tahi tapaturmasta johtuneeksi. Hän on viisas nainen ja hän pääsee asioista selville parissa minuutissa. Seuraavana tehtävänä on Kestevenin murhaajan selville saaminen. Kuulehan -- minä lähden mukaasi."

"Hyvä -- hyvä!" huudahti Hextall kiirehtien pukeutumistaan. "Sehän on suuri huojennus."

"Niin on myöskin Styler -- joka on ulkona autossa. Ja kun meistä kumpikaan ei ole saanut aamiaista, niin minä pistäydyn ilmoittamassa palvelijallesi, että me aterioimme yhdessä kiireesti. Meidän on päästävä Lynne Courtiin mahdollisimman pian."

Jäätyään yksin tulvahti Hextallin mieleen muisto, joka nostatti kauhun väreet hänen ruumiissaan. Hän muisti Paquitan sanat, jotka hän oli lausunut kaikella vakavuudella, istuessaan nojatuolissa ja purkaessaan huoliaan hänelle.

_"Minä olen monasti joutunut kiusaukseen ampua hänet! -- Minä olisin kerran sen voinut tehdä, eikä kukaan olisi sitä koskaan tietänyt!"_

Oliko eilis-iltana mahdollisesti tapahtunut jotakin sellaista, joka olisi saattanut tytön epätoivoon; oliko hän epätoivoissaan ehkä tappanut miehen, joka oli aiheuttanut niin paljon harmia? Niin saattoi olla -- ja kuitenkin sitä oletusta vastusti tosiasia, että Hextall oli hänet jättänyt tarkan valvonnan ja huolenpidon alaiseksi; näytti siis mahdottomalta, että hän voisi tehdä mitään noiden kahden naisen tietämättä, jotka hän oli jättänyt tytöstä huolehtimaan. Hän muisteli uudestaan Fowlerin sähkösanoman sisältöä. "Löydetty ammuttuna täältä", ilmoitti Fowler. "Murhattu Lynne Courtin kuusistossa", sanoi hoitajatar Palliser täsmällisemmin. Se siis oli ulkona, poissa talosta. Sen jälkeen Hextall tunsi itsensä iloisemmaksi -- hän ei voinut pitää todenmukaisena, että Paquita olisi voinut karata hoitajattariltaan ulos yöllä. Kuitenkin painosti häntä Lynne Courtiin mennessä raskas huoli, ja hän oli pakotettu itselleen tunnustamaan mielenkiintonsa Paquitaan johtuvan siitä epäilemättömästä tosiasiasta, että hän oli korviaan myöten häneen rakastunut.

Kukaan kolmesta ei matkalla paljoakaan puhunut ennenkuin he saivat näkyviinsä korkealla kuusimetsäisellä mäenrinteellä seisovan Lynne Courtin. Kun he kääntyivät kylään mäen juurella, nykäisi Smith autonkuljettajaa.

"Katsohan", sanoi hän Hextallille. "Styler ja minä emme ainakaan halua tulla sinun mukanasi taloon. Minä tunnen tämän paikkakunnan -- täällä on maantien varrella hyvä majatalo -- me poistumme sen luona ja odotamme tapahtumain kehitystä. Ajakaa _Lynnen Vaakunaan_", jatkoi hän kääntyen ohjaajaan. "Me pysähdymme sinne."

Majatalon edustalla he näkivät Fowlerin puhumassa virkapukuiselle poliisikomisariukselle. Nähtyään Hextallin astui hän nopeasti esille ja avasi vaunun oven.

"Iloitsen, että tulitte, sir", sanoi hän. "Minä juuri nyt lähetin teille toisen sähkösanoman -- neiti Tressiltä. Hän pyysi teitä tulemaan tänne."

"Voiko neiti Tress hyvin?" kysyi Hextall.

"Kyllä, sir -- tietenkin poissa suunniltaan. Kaikki ovat suunniltaan. Minä myös samalla lähetin sähkösanoman herra Tressiltä hänen lainopilliselle neuvonantajilleen. Siinä pyydetään jotakuta heistä heti saapumaan tänne ja tuomaan etsivä mukanaan. Mutta, niinkuin minä jo sanoin tälle komisariukselle, minä luulen, että tarvitaan koko lauma etsiviä tämän jutun selvittämiseen!"

"Hextall", sanoi Smith, "meidän lienee paras mennä majataloon ja kuulla mitä Fowlerilla on kerrottavaa. Mahdollisesti komisarius tulee mukanamme? No nyt", jatkoi hän hetkistä myöhemmin, kun oli sijoituttu yksityishuoneeseen, "ehkä te, Fowler, kerrotte meille tapahtuman tärkeimmät tosiasiat. Oletan teidän ne tuntevan?"

Fowler, joka oli vaihtanut muutaman sanan Stylerin kanssa kahden kesken, loi Smithiin kunnioittavan katseen.

"Niin, minä tiedän mitä tapahtui, sir", rastasi hän. "Minä tunnen ne ulkonaiset seikat, joita te ehkä nimitätte tosiasioiksi, sir. Mutta niiden ohella on paljon muuta, sir!"

"Kertokaa meille selvät tosiasiat, olkaa hyvä", sanoi Smith.

"Hyvä on, sir, se kävi näin", vastasi Fowler. "Minä saavuin Lynne Courtiin kello seitsemän tienoissa eilen illalla, odottamaan herra Tressin kotiin palaamista. Hän saapui kello kymmenen. Herra Kesteven oli hänen seurassaan. He olivat ajaneet autolla Brightonista; ohjaajalta minä sain kuulla, että he olivat aterioineet siellä hotelli Metropolissa. Ja he toivat herra Tickellin mukanaan."

"Kuka", kysyi Smith, "on herra Tickell?"

"Herra Maurice Tickell, sir. Minä en voi määritellä -- tarkemmin. Hän on herra, joka on vieraillut herra Tressin huoneustossa Queen-Anne-kadulla, mutta täällä hänen en luule koskaan olleen." Komisarius liitti sanasen. "Hän ei ole ollut", virkkoi hän. "Sen tosiasian minä sain tietää isännöitsijältä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun herra Tickell vieraili Lynne Courtissa."

Smith viittasi Fowleria jatkamaan.

"Niin, sir", jatkoi Fowler pudistaen päätään, "herra Tress oli nähtävästi aterioinut melko ylellisesti -- ymmärrättehän? Minä saatoin hänet heti vuoteeseen. Hän oli aina tuossa tilanteessa helposti hoidettavissa, sir -- hän ei milloinkaan: riitele tahi melua -- ja kun huomasin hänen nukahtaneen, ilmoitin minä neiti Tressin hoitajattarille, että hän oli saapunut -- arvelin parhaimmaksi antaa neiti Tressille siitä tiedon."

"Ilmoittivatko he hänelle?" kysyi Hextall.

"Kyllä, sir; hoitajatar Palliser ilmoitti hänelle. Ja myöskin, että herra Kesteven ja Tickell olivat talossa; minä arvelin, että oli parasta antaa hänen tietää kaikki. Minä odotin hänen huoneensa ulkopuolella hoitajatar Palliserin ilmoittaessa hänelle. Hoitajatar Palliser sanoi neidin rauhoittuneen kuultuaan herra Tressin nukkuvan. Sitten minä poistuin. Herra Mountain -- se on isännöitsijä -- kertoi minulle noiden toisten menneen biljardihuoneeseen, johon heille oli viety voileipiä ja viskiä ja soodavettä. Minä katsahdin sisälle -- omaksi huvikseni. He pelasivat pyramidia."

"Kumpikin selvinä?" kysyi Smith.

Fowler katsoi Hextalliin merkitsevästi hymyillen.

"Minä en ole nähnyt heitä koskaan muunlaisina, sir", vastasi hän. "Herra Kesteven oli liian viisas edes vieteltäväksi juoppouteen, enkä minä ole nähnyt herra Tickellinkään juovan juuri paljoa. Ei; he vain huvittivat itseään ja söivät välillä voileipiä. Ja he olivat edelleen siellä biljardihuoneessa, mutta ei enää pelaten, vaan istuen ja tupakoiden, kun herra Mountain liikkui tavallisella iltatarkastuksellaan. Herra Kesteven sanoi hänelle, ettei hänen tarvitsisi odottaa, sillä hän kyllä sammuttaisi valot. Sellaista oli tapahtunut usein ennenkin -- hänellä oli tapana istua myöhään ylhäällä -- niin Kestevenillä oli, täällä ja kaupungissa. Niinpä Mountain meni vuoteeseen. Ja kun hän oli noussut ylös aamulla -- kello kuusi -- tapasi hän biljardihuoneen valot yhä palamassa, ja yksi nurmikolle päin aukeavista oviakkunoista oli auki --"

"Kokonaan auki -- vai vähän raollaan?" kysyi Smith.

"Se oli vähän raollaan, sir. Minä näin sen itse muutamia minuutteja myöhemmin, sillä Mountain huomautti minulle siitä. Minä olin noussut tavallista aikaisemmin ja käynyt katsomassa herra Tressiä, joka nukkui sikeästi, jonka jälkeen menin alas saamaan kupin aamuteetä, kun Mountain kutsui minut biljardihuoneeseen ja näytti minulle ikkunaa. Hän on hieman levoton sellaisissa asioissa. Seisoessamme tuon akkunan ääressä viittasi yksi puutarhureista kentän toiselta puolelta kuusiston laidalta meille. Me saatoimme eroittaa, että hän oli jostakin kuohuksissaan, ja heti kun hän oli viitannut meille läksi hän juoksemaan luoksemme, ja me menimme häntä vastaan. Hän asuu eräässä majassa puiston laidassa aivan tämän kylän ulkopuolella ja saapuu joka aamu työhönsä kuusikkoon. Me saatoimme nähdä, että jokin asia sai hänet hätäilemään, ja hän purkikin sen esille meitä lähestyessään. 'Tuolla edempänä kuusikossa makaa eräs herra kuolleena!' sanoi hän. 'Se on herra Kesteven. Ja hänen kasvoillaan on verta!' Silloin Mountain ja minä kiirehdimme miehen seurassa, ja hän vei meidät suoraan paikalle -- pienelle aukeamalle, missä oli yksinkertainen istuin. Kesteven makasi sen vieressä, ja hän oli varmasti kuollut, kylmä ja kankea. Me huomasimme heti kuinka hänet oli murhattu -- ammuttu ohimon läpi. Silloin me ryhdyimme asianmukaisiin toimiin."

"Minkä luontoisiin?" kysyi Smith. "Mountain lähetti puutarhurin noutamaan kylästä poliisia ja lääkäriä, ja hän jäi ruumiin luokse siksi ajaksi kun minä menin taloon kertomaan asiasta herra Tressille ja herra Tickellille", vastasi Fowler. "Kun minä oletin herra Tressin tuohon aikaan aamulla olevan hieman uneliaan, menin ensiksi herra Tickellin huoneeseen. Mutta hän ei ollut siellä!"

Poliisikomisarius, joka oli seurannut Fowlerin kertomusta hyväksyvän näköisenä, rykäisi, puisteli päätään ja hymyili. Oli ilmeistä, että hän oli vetänyt omat johtopäätöksensä juuri tuosta palvelijan äsken mainitsemasta tosiasiasta.

"Hän ei ollut siellä", kertoi Fowler, "ja, hänen vuoteessaan ei oltu maattu. Mutta minä huomasin yhden asian -- en voinut olla sitä huomaamatta. Hän oli peseytynyt ja ajellut partansa ennenkuin hän oli lähtenyt!"

"Peseytynyt -- ajellut partansa!" huudahti Smith. "Mitä -- yölläkö?"

"Yöllä tahi varhain aamulla, sir, milloin se lienee tapahtunutkin", vastasi Fowler. "Hän oli tullessaan tuonut vain pienen matkalaukun, ja se virui siellä hänen huoneessaan avattuna. Hänen parranajovehkeensä olivat pukeutumispöydällä, eikä hän edes ollut vaivaantunut pyyhkimään partaveistään. Tuon kaiken minä huomasin yhdellä silmäyksellä, kuten te mahdollisesti määrittelisitte, sir, ja minä suljin ja lukitsin oven ja --"

"Toivottavasti ei kukaan ole käynyt siellä sen jälkeen?" sanoi Smith.

Poliisikomisarius näytti avainta. "Sitä ei ole tehty, sir", huomautti hän juhlallisesti. "Minä olen huolehtinut siitä. Se on siinä kunnossa, mihin Fowler sen jätti."

"Jatkakaa, Fowler", määräsi Smith, "Mitä te sitte teitte?"

"Minä herätin lakeijat, sir, ja menimme takaisin kuusistoon; olin nimittäin päättänyt, etten herättäisi herra Tressiä toistaiseksi. Mennessäni ohitse tuli hoitajatar Palliser neiti Tressin huoneesta, jolloin minä kerroin hänelle, mitä oli tapahtunut. Hän tuli kuusistoon seurassamme. Tietenkin me katselimme ympärillemme, mutta me emme koskeneet mihinkään, kunnes lääkäri ja poliisi saapui. Kun he hetkistä myöhemmin tulivat, ottivat he asian johdon huolekseen. Ja minä rohkenen sanoa", lopetti Fowler katsahtaen seuralaisiinsa, "komisarius osaa teille kertoa lopun paremmin kuin minä".

Kuulijat kääntyivät äänettöminä komisariukseen, jolloin tämän olento muuttui tärkeännäköiseksi.

"Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kerron teille, herrat, mikä jo on yhteistä omaisuutta", huomautti hän. "Mutta tietysti minä en voi, asian tällä asteella ollen sanoa, mitkä minun omat vaikutelmani ja johtopäätökseni ovat, vaikkakin minä saatan niihin viitata. Me löysimme ruumiin siitä paikasta ja siinä asennossa, kuin herra Fowler tässä jo ilmoitti, ja lääkäri sanoi olettavansa, että mies oli ollut kuolleena jo muutaman tunnin. Aluksi me epäilimme sitä itsemurhaksi, mutta pian huomasimme, ettei niin voinut olla, koska lähettyviltä ei löytynyt asetta. Ihminen ei voi ampua itseään ja vapautua revolverista. Sitäpaitsi tämä mies oli saanut surmansa silmänräpäyksessä. Me toimimme ruumiin sieltä pois, käskin aidata köydellä aukeaman ja jätimme miehen vartijaksi. Sitten me lääkärin kanssa tarkastimme ruumiin. Hän voi teille ilmoittaa, mitä hän löysi; minä kerron teille, mitä minä löysin. Minä en löytänyt mitään. Ei jälkeäkään mistään -- paitsi nenäliinaa ja kynsisaksia."

"No?" huomautti Smith tyynesti. "Entä sitten?"

Komisarius näytti pahastuneelta, kun hänen draamallinen ilmoituksensa ei tehnyt mitään vaikutusta.

"Siellä ei oikeastaan ollut mitään, mikäli asia koskee ruumista", vastasi hän hieman nyreissään. "Sitten saapui eräs lakeijoista ilmoittamaan minulle, että yksi herra Tressille kuuluvista polkupyöristä oli kadonnut yöllä. Ja tietenkin minä silloin näin, miten asiat olivat. Luonnollisesti! Ja siitä seurasi, että me toimitimme herra Tickellin perään hälytyksen. Ennen iltaa luulemme saavamme hänet käsiimme."

"Ah!" huudahti Smith nousten tuoliltaan. "Te arvelette, että Tickell on murhaaja?"

"Niin minä teen!" vastasi komisarius äreästi. "Hänet me toimitamme silmukkaan!"

Smith nyökäytti päätään levollisesti. Sitten hän viittasi Hextallia ja Styleriä seuraamaan itseään ulos.

IX

SAIPPUAKUPPI

Lakimies meni edellä kylän raitille ja kääntyi Lynne Courtin portille päin. Hän oli ilmeisesti syvissä aatoksissa, eikä kumpikaan hänen kumppaneistaan häirinnyt häntä, mutta äkkiä hän pyörähti heidän puoleensa.

"Hextall!" lausui hän. "Kaikkein ensiksi meidän on päästävä varmalle pohjalle. Nyt täytyy nuoren Tressin jo varmasti olla selvinnyt humalastaan. Lähdetään taloon Sinun on mentävä hänen puheilleen ja kerrottava hänelle, että sait tiedon tapahtumasta, ja kun lisäksi olit huolissasi hänen sisarensa terveydentilasta, kiiruhdit tänne ja toit mukanasi erään ystäväsi, josta saattaa olla hyötyä. Sillä välin te, Styler -- mutta tulkaahan tänne, annan teille ohjeet."

Hän vei sihteerinsä syrjään ja piti hänen kanssaan lyhyen neuvottelun, jonka jälkeen Styler kääntyi palaamaan majataloon. Smith tuli takaisin Hextallin luokse, ja yhdessä he ripeästi astelivat kuusikon lävitse Lynne Courtille.

Darrell Tress ehätti heitä vastaan pengermälle. Smith silmäili häntä arvostelevasti ja jupisi nopeasti seuralaiselleen:

"Tämän miekkosen kasvoista on helppo lukea. Heikko -- hyvänluontoinen -- hyvin helposti johdettavissa -- luonnollisesti perin riippuvainen muista ihmisistä. Hän on kovin hyvillään tulostamme -- arvaa meidän ottavan vastuunalaisuuden hänen hartioiltaan. Tunnen tämänkaltaiset nuorukaiset, ja se, että joku ampui tänä aamuna kuulan Kestevenin kalloon, oli -- tekisi mieleni väittää -- hänen tähänastisen elämänuransa oivallisin tapaus. Hextall, meidän on koetettava kääntää tämä mies uudelle ladulle ja tehdä hänestä yhteiskunnan kunnollinen jäsen."

Näkyi varsin selvästi, että Darrell oli hyvillään ja että hänen mielensä keventyi, kun hän näki Hextallin. Hän pudisti vieraan kättä tarpeellista lämpimämmin ja lausui hänet tervetulleeksi samalla tavoin kuin haaksirikkoutunut tervehtii pelastajaansa.

"Oi, olenpa totisesti kovin kiitollinen siitä, että tulitte, tohtori!" puhkesi hän muitta mutkitta puhumaan ilmeisesti aavistamattakaan, mikä Hextallin oli sinne tuonut. "On niin lohdullista, kun täällä on joku -- lähetin noutamaan asianajajaani ja pyysin häntä tuomaan muassaan etsivän, mutta he eivät voi ehtiä tänne ihan heti. Täkäläiset poliisit ovat tietystikin käyneet käsiksi asiaan, mutta --"

"Tässä on ystäväni herra John Smith Middle Templestä", esitteli Hextall, vetäen Smithiä eteenpäin. "Herra Smithin mieltä kiinnittävät tällaiset jutut, ja hänestä saattaa teille olla hyötyä."

Darrell pudisti Smithin kättä yhtä ylenpalttisen sydämellisesti.

"Olette tavattoman ystävällinen", ylisteli hän. "Olen teille äärettömän kiitollinen. Me talonväki olemme luonnollisesti kaikki ihan sekaisin, mutta poliisit ovat jo sentään lähettäneet eri puolille ympäristöön kuulutuksia siitä Tickell-heittiöstä, joten --"

"Luuletteko Kestevenin ampujaksi Tickelliä?" pisti Smith väliin.

"Johan toki! Varmasti luulen!" vastasi Darrell. "Kukapa muu sitten? Nähkääs, en tiedä Tickellistä tuskin mitään -- olen tavannut hänet vain kilpa-ajoissa ja muissa sentapaisissa tilaisuuksissa -- Kesteven esitteli hänet minulle -- ja joitakuita kertoja hän on ollut asunnossani pelaamassa korttia. Olenpa taitanut olla suunnaton aasi, ymmärrättehän, tällaisissa asioissa mutta nyt sain järkyttävän läksytyksen, jumaliste! ja nyt teen käännöksen, totisesti teen, lempo soikoon! ja parannan tapani ja muuta semmoista, ymmärrättehän. Ja kuulkaahan, en ole vielä kertonut sitä poliisille, mutta tiedättekö, Kestevenillä oli eilen illalla taskussaan koko joukko rahaa -- tukuittain! -- ja minulle mainittiin, että kun hänen taskunsa tänä aamuna tutkittiin, olivat ne tyhjät, hitto vieköön -- tyhjät! Nähkääs, Hextall, olimme Boulognessa päivän tai pari, Kesteven ja minä, ja meillä oli vietävänmoinen onni -- tavaton! -- ja toimme sieltä aika lailla rahaa, ja eilen illalla olivat sekä minun että hänen omat voittonsa Kestevenillä -- totisesti! -- hänellä lienee ollut viisi- tai kuusituhatta puntaa seteleinä, Ranskan ja Englannin. Ja Tickelliin yhdyimme Brightonissa, jonne jäimme syömään päivällistä, ja hän lähti mukaamme tänne, ja hitto soikoon, se lurjus tappoi kunnon Kesteven-poloisen niiden rahojen tähden, sen voisin vannoa! Mutta hän ei ole voinut ennättää varsin pitkälle, vai mitä? Ja varmasti joku nappaa hänet kiinni. Mutta ettekö halua lähteä katsomaan sitä paikkaa, missä hän teki tekonsa, hiisi vieköön! -- senkin kunnoton koira!"

Hextall jätti Smithin Lynne Courtin nuoren isännän seuraan ja meni itse sisälle taloon ja sitten suoraa päätä Paquitan huoneeseen. Sen oven ulkopuolella hän kohtasi hoitajatar Palliserin.

"Onko teillä mitään ilmoitettavaa?" tiedusti hän vietyään hoitajattaren syrjemmälle.

"Ei mitään, sir", vastasi nainen kerkeästi. "Neiti Tressillä oli oikein rauhallinen yö, ja hän voi varsin hyvin tänä aamuna. Hänellä ei luonnollisesti ollut aavistustakaan koko tapahtumasta, ennenkuin kerroimme hänelle siitä. Aluksi hän säikähti, mutta tuntuu nyt olevan koko hyvällä tuulella."

Kun Hextall kuuli sen, keventyi hänen mielensä äärettömästi, ja hän viivytteli hetkisen.

"Kuulitteko mitään, mikä olisi tämän tapahtuman yhteydessä?" tiedusti hän. "Esimerkiksi laukauksen?"

"En mitään", vakuutti hoitajatar. "Yö oli hyvin rauhallinen. Neiti Tress häiriytyi kuullessaan herrojen saapuneen, mutta hän rauhoittui Fowlerin ilmoitettua, että herra Tress oli sikeässä unessa vuoteessaan. Hoitajatar Hicks nukkui neiti Tressin makuukamarin viereisessä pienessä vierashuoneessa, ja hänen sanojensa mukaan kului yö erittäin hyvin -- neiti Tress nukkui heräämättä aamuun saakka."

"Sepä hyvä!" sanoi Hextall. "Kehoitan häntä pysymään tänään omissa huoneissaan; hänen ei pidä lainkaan mennä alakertaan. Pitäkää siitä huoli!"

Sittenhän meni Paquitan arkihuoneeseen. Tyttö istui avonaisen ikkunan ääressä uutterasti ommellen jotakin koruompelusta. Tohtorin astuessa sisään hän ponnahti iloisesti huudahtaen pystyyn ja riensi häntä vastaan. Hextall ei malttanut olla pitämättä hänen kättään omassaan hieman kauemmin kuin lääkärin velvollisuus olisi vaatinut.

"Jo täällä!" kummasteli Paquita. "Mutta vasta juuri äskenhän teille sähkötin."

"Kuulin uutisen ensimmäiseksi herättyäni tänä aamuna ja lähdin heti", selitti Hextall, saattaen tytön takaisin tuoliinsa. "Olin peloissani -- teidän tähtenne."

Paquita pani kätensä ristiin helmaansa ja pudisti päätään.