Part 13

"Minä tiedän", vastasi Smith. "Ja se onkin varsin mielenkiintoinen vanha paikka. Käskekää ajurin pysäyttää Cornhillin puoliväliin -- lopussa kävelemme. Ja nyt", lisäsi hän rattaiden lähdettyä liikkeelle, "antakaa minulle jäljennös, jotta saan virkistää muistiani!"

Styler otti esille muistikirjansa ja avasi sen sivun, johon hän oli jäljentänyt todistuksen. Smith tarkasti sitä hitaasti ja miettivästi heidän ajaessaan Cityyn päin ja kiinnitti vihdoin sihteerinsä huomiota muutamiin kohtiin.

"Kas niin, Styler! Punnitkaamme tätä kohta kohdalta. Tämä on todistus avioliitosta, joka solmittiin St. Eanswythen kirkossa, Lontoon Cityssä, lokakuun kuudentenatoista päivänä 1904 -- siis lähes kymmenen vuotta sitten. Vihittävät olivat nuorimies Edward Charleston Legette ja neito Maud Eleanor Rivers. Molemmat olivat täysi-ikäisiä. Sulhasen osoitteeksi on ilmoitettu Metropole-hotelli, Charing Cross, ja morsiamen Broom Lodge, Alnwickin lähellä, Northumberlandissa. Sen mukaan täytyi toisen heistä, sulhasen, hankkia lainmukainen asunto St. Eanswythen seurakunnassa, minkä hän saattoi helposti tehdä vuokraamalla huoneen kolmeksi viikoksi ja jättämällä sinne matkalaukun. Meidän on mahdollisesti selvitettävä, minkätähden nämä ihmiset valitsivat juuri tämän Cityn seurakunnan vihkimäpaikakseen, Styler; minusta tuntuu, että heillä oli siihen joku painava syy. Mutta tässä on todistus siitä, että vihkimisen suoritti asianmukaisesti Gervase Bright, kirkkoherra, Anthony Dentonin ja Sarah Giddinsin ollessa saapuvilla. Minun mielestäni Anthony Denton ja Sarah Giddins olivat ja saattavat vieläkin olla -- sillä siitä ei ole täyttä kymmentä vuotta -- kirkon vahtimestari tai suntio ja siivoojatar tai penkkiovien avaaja. Sen nojalla arvelen herra Legetten ja neiti Riversin viettäneen häänsä hiljaisesti ottamatta ystäviään vihkimisen todistajiksi. Ja ennen kaikkea toivon pastori Gervase Brightin vieläkin olevan siellä kirkkoherrana tai ainakin elossa ja hyvissä sielun voimissa, jotta hän voisi kertoa meille jotakin."

Ajuri seisautti vaununsa keskelle Cornhillin meluisaa hyörinää, ja Smith opasti heti kumppaninsa sokkeloisille pihoille, kujille ja kapeille käytäville, pujottelehtien rakennusten välitse, joista jotkut olivat uusia, toiset taas huomattavan vanhoja. Styler yleensä kerskui tuntevansa Lontoon erittäin hyvin, mutta nyt hänen oli tunnustettava, että hän oli joutunut oudolle alueelle ja ettei hän ollut tiennyt niillä seuduin olevan kirkkoa.

"Cityssä on joitakuita vanhoja kirkkoja, Styler, piilossa tämäntapaisissa syrjäisissä kolkissa", huomautti Smith. "Ne ovat somia vanhanaikaisia rakennuksia, ja sunnuntaisin niihin kokoontuu seurakuntaa alulle toistakymmentä. Ja nyt olemme perillä", jatkoi hän heidän käännyttyään kahdennestakymmenennestä kulmauksesta ja saavuttuaan vähäiselle aukiolle, jossa yksinäinen plataani kohosi aidatulla nurmiläikällä harmaiden muurien ympäröimänä. "Tässä on St. Eanswythen, marttyyrineidon, kirkko, ja tuolla luultavasti on pappila. Meidän --"

Läheisestä kujasta juoksi sanomalehtipoika, kiljuen täyttä kurkkua.

"Keskipäivän lisälehti! Lynne Courtin murhajuttu! Huomiotaherättävä käänne! Lisälehti!" Smith sieppasi pojalta liuskan ja viskasi hänelle muutamia kuparikolikoita.

"Otaksuttavasti se on ainoastaan Tickellin juttu", virkkoi hän epäillen. "Mitäpä muuta --"

Seuraavalla hetkellä hän sysäsi paperin Stylerin silmien eteen. Ja Styler unohti kaiken muun tuijottaessaan mustaan otsakkeeseen.

LYNNE COURTIN JUTTU

KADOKSISSA OLLUT OPETTAJATAR NEITI BROCK LÖYDETTY MURHATTUNA HYDE PARKISSA.

XXII.

SELVITYSTÄ NEITI BROCKISTA

Smith luki hätäisesti ne muutamat rivit, joita tuskin huomasi lehteä painoon pantaessa saapuneiden viimeisten tietojen sarekkeelta, luovutti lehden Stylerille, murahti ja kääntyi astelemaan vanhaan kirkkoon päin. Styler levitti lehden ja luki:

"Tänä aamuna kohta päivän valjettua löydettiin Reformaattorin puun läheltä Hyde-puistosta, nuoren, ilmeisesti teräaseella surmatun naisen ruumis, joka todennäköisesti oli virunut paikallaan jo muutamia tunteja. Nyt on vainaja tunnettu neiti Brockiksi, kotiopettajattareksi, joka katosi Lynne Courtista kohta John Kestevenin nimellä tunnetun miehen murhan jälkeen."

Styler rypisti sanomalehden taskuunsa ja lähti esimiehensä jälkeen, joka heti osoitti kirkon vieressä olevan kirkkoherranviraston ovea.

"Yksi asia kerrallaan, Styler ", sanoi Smith. "Ensin suoritamme sen tehtävän, jonka tähden olemme Cityyn tulleet, ennenkuin edes keskustelemme neiti Brockin kuolemasta. Mutta yksi huomautus kuitenkin: Jos neiti Brock todella on murhattu, silloin jutussa luullakseni ilmenee arvaamattomia käänteitä, ja meidän on kenties aloitettava tutkimuksemme uudelleen alusta alkaen. Ja -- kukapa tietää? -- ehkä saamme jonkun tärkeän tiedon täältä."

Smithin lähetettyä käyntikorttinsa käskettiin hänet ja Styler vanhanaikaiseen vierashuoneeseen, jonka seiniä peittivät kirjahyllyt. Pian saapui sinne heidän luokseen pappi, jonka nähdessään Smith heti tunsi pettymystä. Sillä St. Eanswythen kirkkoherra oli verrattain nuori mies ja hänestä huokui eräänlainen uransa alussa olevan sielunpaimenen tuntu, minkä vuoksi Smithin päähän heti pälkähti, ettei tämä mies ollut solminnut sitä avioliittoa, josta hän ja Styler olivat hankkimassa tietoja.

"En tiedä", alkoi Smith, käyden suoraan käsiksi asiaan, "onko minulla kunnia puhutella pastori Gervase Brightia?"

Kirkkoherra pudisti hymyillen päätänsä.

"Pastori Bright kuoli kaksi vuotta sitten. Minä olen hänen seuraajansa."

"Mieltäni pahoittaa kuulla, että pastori Bright on kuollut", valitti Smith. "Olisin halunnut tavata erikoisesti juuri häntä erään virka-asian tähden. Mutta tämän kirkon palveluksessa oli aikaisemmin kaksi henkilöä, jotka ehkä ovat vielä elossa -- Anthony Denton-niminen mies ja Sarah Qiddins-niminen nainen?"

"Suntio ja siivoojatar", vastasi kirkkoherra. "Myöskin he ovat kuolleet. Minä itse hautasin heidät."

Smith ravisti päätään ja otti esille Stylerin todistusjäljennöksen. "Sepä kova onni", vastasi hän. "Olisin tahtonut puhutella jotakin niistä henkilöistä, jotka olivat henkilökohtaisesti saapuvilla, kun tässä, kuten näette, pastori Bright-vainajan kirjoittaman vihkimätodistuksen jäljennöksessä mainittu avioliitto solmittiin. Te ette luonnollisestikaan tiedä siitä mitään?"

Kirkkoherra, joka vilkaisi jäljennökseen, kohotti kulmakarvojaan ja huudahti vilkkaasti:

"Ohoo, niinköhän!" sanoi hän naurahtaen. "Mutta kummallista kylläkin käytiin minulta tiedustamassa tätä samaa vihkimistä -- antakaahan kun katson vielä -- niin, Edward Charleston Legetten ja Maud Eleanor Riversin vihkimistä -- ihan äskettäin -- toissapäivänä, täsmällisesti sanoen."

"Niinkö todellakin?" huudahti Smith. "Mutta kuulkaahan! Minusta -- ja sihteeristäni herra Styleristä -- se on hyvin mielenkiintoista. Saanko kysyä, kuka teiltä sitä tiedusteli? Voin vakuuttaa, etten kysy sitä pelkästä uteliaisuudesta."

Kirkkoherra, joka oli jo pannut merkille Smithin käyntikortin osoitteen korkean lakitieteellisen luonteen, vastasi empimättä.

"Tiedustaja oli nuori rouvashenkilö. Luullakseni osaan kuvailla häntä. Hyvin hoikka, jokseenkin sievä, vaaleatukkainen, harmaasilmäinen -- kenties silmät olivat hiukan siniselle vivahtavat -- rauhallisesti puettu, käytökseltään ujo ja hillitty. Satutteko ehkä tuntemaan hänet kuvaukseni nojalla?"

Smith katsahti Styleriin, ja he kumpikin pudistivat päätään. Sitten Styler veti taskustaan sanomalehden ja ojensi sen Smithille, joka näytti sitä ällistyneelle kirkkoherralle.

"Kuvauksenne tuntuu meistä hyvin sopivan tässä mainittuun onnettomaan nuoreen naiseen", virkkoi Smith. "Siitä näette, kuka hän oli. Sattuiko hän ehkä mainitsemaan teille nimensä?"

Perin tyrmistyneenä kirkkoherra otti sanomalehden Smithin kädestä ja luki itsekseen lyhyen uutisen Hyde-puistossa tehdystä löydöstä. Senjälkeen hän ojensi lehden takaisin, pudistaen päätään.

"Ei!" vastasi hän. "Hän ei ilmaissut nimeään. Hän pyrki puheilleni -- niin, se oli toissapäivänä kello neljän vaiheilla iltapäivällä -- ja näytti vihkimätodistusta --"

"Todistusta?" kertasi Smith, vilkaisten Styleriin. "Alkuperäistä todistustako eikä tämäntapaista jäljennöstä?"

"Niin, todistusta -- tavallista vihkimätodistusta -- jonka edeltäjäni, pastori Bright, oli asianmukaisesti kirjoittanut ja allekirjoittanut", vakuutti kirkkoherra. "Hän halusi verrata sitä avioliittoluettelon vastaavaan merkintään. Hän teki sen -- minun nähteni. Ja samoin kuin tekin oli hänkin ilmeisesti pahoillaan siitä, että pastori Bright ja vihkimisen molemmat todistajat ovat kuolleet."

"Neiti Brock, epäilemättä", jupisi Smith. "Mutta mitähän hän lienee hakenut -- saammeko tarkastaa sitä luetteloa?" lisäsi hän, äkkiä katkaisten oman lauseensa. "Tahtoisin mielelläni nähdä vihittyjen käsialoja."

Kirkkoherra otti luettelon esille kassakaapista, ja pian Smith ja Styler kumartuivat lukemaan merkintää ja tarkastamaan nimikirjoituksia. He molemmat olivat huolellisesti tutustuneet muutamiin Kestevenin kirjoittamiin ja olivat uteliaita näkemään, oliko hänen ja todistuksessa mainitun miehen käsialoissa yhtäläisiä piirteitä. Mutta tuntemattoman Edward Charleston Legetten käsiala ei lainkaan muistuttanut Kestevenin kirjoitusta. Ja Maud Eleanor Riversin nimikirjoituksesta -- hienoa, italialaista käsialaa -- ei käynyt ilmi mitään muuta kuin se, että sen oli kirjoittanut hyvän kasvatuksen saanut nainen.

Pian he poistuivat St. Eanswythen rauhalliselta alueelta luvattuaan hyvin uteliaalle kirkkoherralle antaa hänelle asiasta lisävalaistusta sitä mukaa kuin sitä ilmaantuisi ja palasivat yhdessä Cornhillin tungokseen. Mutta ennenkuin he ehtivät pois hiljaisilta kujilta, taputti Smith sihteerinsä käsivartta.

"Styler!" sanoi hän. "Neiti Brock näytti kirkkoherralle epäilemättä samaa todistusta, jota Kesteven niin huolellisesti säilytti takkinsa salataskussa. Siispä juuri neiti Brock tunkeutui Darrel Tressin asuntoon ja otti sen."

"Niin päättelin, sir, heti kun kirkkoherra siitä kertoi", vastasi Styler. "Nyt olen aprikoinut, mitähän varten hän tahtoi nähdä luetteloa."

"Sitä en minäkään jaksa tällä hetkellä käsittää", tunnusti Smith. "Mutta siihen hänellä epäilemättä oli hyvä syy. Ja nyt, Styler, lähdemme taaskin ajamaan -- Kensingtoniin. Käskekää ajurin viedä meidät sille talolle -- tai sen lähelle -- johon näitte neiti Brockin toissa-iltana menevän!"

Heidän laskeuduttuaan ajurin rattailta hiljaisen kadun kulmassa, Victoria-tien ja Kensington-aukion välillä sijaitsevien yhtä hiljaisten liikeväylien muodostamassa verkossa, Styler vitkastelematta ohjasi kumppaninsa eräälle talolle, joka silminnähtävästi oli täysihoitolarakennuksia. Ja heidän astellessaan sen ja katukäytävän välillä olevan pienen puutarhan poikki avautui ovi ja siitä ilmestyivät Darrell Tress ja Hextall ilmeisesti harmistuneen ja huolestuneen, hyvin suulaasti juttelevan emännän seuraamina. Nähdessään uudet tulijat näytti viimeksimainittu ärtyneenä peräytyvän takaisin taloon, mutta Hextallin sanat pysähdyttivät hänet.

"Ei mitään hätää", sanoi tohtori rauhoittavasti. "Nämä herrat hoitavat tätä juttua herra Tressin puolesta. Ja koska me voimme kertoa heille kaikki teiltä saamamme tiedot, eivät he vaivaa teitä."

"Ja siitä olen totisesti hyvilläni!" riemuitsi nainen. "En ole saanut hetkisenkään rauhaa tästä aamusta kello seitsemästä alkaen, kun poliiseja, etsiviä ja sanomalehtiherroja on juossut kimpussani. Koska se nuori nais-parka oli tämän herrasmiehen palveluksessa, olin luonnollisesti mielihyvin valmis kertomaan hänelle kaikki, mutta nyt tiedätte yhtä paljon kuin minäkin, ja --"

"Juuri niin", keskeytti Hextall, viitaten vastatulleita vetäytymään takaisin! "Emme tällä kertaa enää kiusaa teitä. Tule, Smith", jatkoi hän, tarttuen asianajajan kainaloon ja taluttaen häntä poispäin. "Olemme saaneet kaikki saatavissa olevat tiedot, ja minä voin kertoa ne sinulle. Tuo nainen on tulemaisillaan hulluksi tämän jutun tähden -- meidän saapuessamme oli siellä kolme miestä."

"Ja jos ne miehet olivat etsiviä, on joku heistä epäilemättä tarkastanut neiti Brockilta jääneet tavarat", virkkoi Smith.

"Niin on -- ainakin poliisit ovat", myönsi Hextall. "Mutta he eivät löytäneet mitään. Eikä emäntäkään tiedä juuri mitään. Mutta jotakin hän sentään kertoi. Nimittäin", jatkoi hän kaikkien neljän poistuttua puutarhasta ja seisahduttua ryhmäksi portin edustalle, "että neiti Brock oli saapunut tänne joku päivä sitten iltapäivällä -- samana päivänä, jona hän katosi Lynne Courtista. Hän oli aikaisemmin, kaksi vuotta takaperin, asunut täällä kuukauden päivät ja oli niin ollen tuttu talossa. Hän ilmoitti emännälle tarvitsevansa taaskin asuntoa ja valitsi seurustelusalin kerroksesta kaksi huonetta. Matkatavaroita hänellä ei ollut muassaan -- niiden piti muka tulla myöhemmin, mutta niitä ei ole kuulunut. Hän pysytteli sisällä seuraavaan päivään saakka, mennen sitten ulos iltapäivän keskivaiheilla. Hän palasi kello kahdeksan illalla, ja kohta sen jälkeen tuli hänen luokseen rouvasihminen, joka varmastikin oli rouva Renton. Sen me luonnollisesti tiedämme -- Stylerhän näki rouva Rentonin saapuvan."

"Kello kahdeksan ja kaksikymmentäviisi, täsmällisesti", huomautti Styler. "Neiti Brock meni sisälle kello kahdeksan ja viisitoista."

"Rouva Renton viipyi neiti Brockin luona jonkun aikaa", jatkoi Hextall. "Siitä ei emäntä tietenkään osaa kertoa mitään, koska vierailussa ei ollut mitään epäilyttävää. Mutta hän itse päästi rouva Rentonin sisälle ja näki hänet taaskin hänen poistuessaan, joten ei ole lainkaan vaikea todeta, että kävijä oli rouva Renton, mitä asiaa hänellä sitten lieneekään ollut."

"Hän ei intäkään, ettei hän ollut täällä", tokaisi Smith. "Jatkahan!"

"Koko eilispäivän oli neiti Brock kotosalla", pitkitti Hextall. "Seitsemän seuduissa illalla hän sai sähkösanoman. Tuntia myöhemmin hän lähti ulos. Emännän palvelija, joka oli ulkosalla asioilla, näki neiti Brockin heti hänen tultuaan talosta. Hänen seurassaan oli mies -- kookas, vanhahkon näköinen mies, mikäli palvelija muisti. Palvelija näki heidät puhelemassa tuolla kadunkulmassa. Katua myöten lähestyi ajuri, mies huusi sitä, he nousivat molemmat rattaille ja ajoivat pois. Ja senjälkeen ei neiti Brock palannut eikä emäntä kuullut hänestä mitään, ennenkuin tänä aamuna saapui poliisi kertomaan, että hänen ruumiinsa oli löydetty Hyde-puistosta."

"Mistä saattoi hänen löytäjänsä arvata, kuka hän oli?" kummasteli Smith.

"Sähkösanoma löytyi hänen käsilaukustaan", selitti Hextall. "Minä näin sen -- Tress ja minä menimme poliisilaitokselle, heti kun kuulimme tapahtumasta. Sähkösanomasta ei paljoa viisastu. Sen sisältö oli yksinkertaisesti: 'Asuntosi kohdalla tänä iltana kahdeksan.' Allekirjoitusta ei ollut."

"Panitko merkille, mistä se oli lähetetty?" kysyi Smith.

"Kyllä. Regent-kadulta -- neljännestä vaille kahdeksan."

"Sähkösanoma on luonnollisesti poliisien hallussa", sanoi Smith.

"Niin tietysti -- kaikki on heidän hallussaan. Ja muuten", lisäsi Hextall, "he löysivät hänen laukustaan jotakin, mitä sinä varmasti pidät tärkeänä -- summan ranskalaisia seteleitä."

"Ahaa!" äänsi Smith. "Se on merkittävä tosiaankin!"

"Hänellä oli mukanaan hyvä joukko rahaa. Mutta sähkösanomaa lukuunottamatta ei minkäänlaisia papereita", jatkoi Hextall. "Mikä murhan vaikutin lieneekin ollut, ainakaan se ei ollut ryöstö. Hänen rahansa ja arvoesineensä olivat kaikki koskemattomina. Mutta poliisit väittivät kuitenkin, että merkeistä päättäen hänen taskujaan ja vaatteitaan oli tarkastettu."

"Ahaa! Vai niin!" huudahti Smith, katsahtaen Styleriin. "Niinpä tietenkin. No niin, tässä seisominen ei hyödytä mitään. Muita tietoja ette kai emännältä saanut?"

"Emme", vastasi Hextall. "Mutta mitä aiot tehdä?"

Ennenkuin Smith ennätti vastata, pyörähti kadunkulmasta heihin päin ajuri ja vaunujen ikkunasta näkyivät Fowlerin kasvot. Nähtyään isäntänsä hän pysäytti ajurin, hypähti maahan ja riensi Darrellin luokse perin huolestuneen näköisenä.

"Voitteko te ja tohtori Hextall tulla kotiin, sir?" virkkoi hän. "Teitä tarvitaan siellä."

XXIII

SMITHIN SELOSTUS ASEMASTA

Darrell Tress, joka Hextallin ja Smithin puhellessa oli seisonut synkkänä ja äänettömänä, hätkähti ja katsahti kamaripalvelijaansa epäluuloisesti.

"Mitä nyt, Fowler?" kysyi hän. "Onko jotakin muuta vinossa? Olen tulemaisillani sairaaksi tästä! Mitä on tapahtunut?" Fowler loi ryhmän muihin jäseniin laajasisältöisen katseen. "Walters, sir", sopersi hän.

Darrell säpsähti uudelleen -- tällä kertaa rajusti. Hän kääntyi Hextallin puoleen, ja hänen kasvonsa kävivät kalpeiksi.

"Walters!" huudahti hän. "Mitä --"

Hän katkaisi lauseensa äkkiä, yhäti tuijottaen Hextalliin. Ja Hextall alkoi nopeasti puhua palvelijalle.

"Mikä hätänä, Fowler?" tiedusti hän. "Mitä Waltersista?"

"Luultavasti hän on mennyt sekaisin, sir", vastasi Fowler. "Ainakin siltä näyttää. Senjälkeen kun te ja herra Tress olitte tänä aamuna lähteneet, saimme tietää, miten neiti Brockin oli käynyt, sir -- muuan poika tuli myymään sanomalehtiä ja minä ostin yhden. Ja vähän senjälkeen tapasin Waltersin eteissalissa itkemässä ja valittamassa. Sitten hän alkoi höpistä kaikenlaista kummallista, hyvin sekavasti. Sen verran minulle selvisi, että hän oli rakastunut neiti Brockiin ja että tämän äkillinen kuolema oli pahasti järkyttänyt hänen tasapainoansa. Hän puhui -- vimmaisen hurjistuneena, sir -- murhasta ja revolvereista enkä muista mistä kaikesta, ja vihdoin hän jupisi jotakin sellaista, että hän ilmoittaa poliiseille kaikki, mitä tietää, ja äkkiä, ennenkuin ennätin häntä estää, hän sieppasi hatun päähänsä ja syöksyi ulos huoneistosta sanoen, ettei hän enää pidä asioita omina tietoinaan, vaan menee Scotland Yardiin. Ja siksi arvelin tulla teitä hakemaan, sir -- tiesin, minne olitte menneet."

Hextall viittasi Darrellia nousemaan odottavan ajurin vaunuihin ja kääntyi puhuttelemaan Smithiä.

"Seuraa heti perässä Tressin huoneistoon Stylerin ja Fowlerin kanssa!" pyysi hän hiljaa. "Saatatte olla siellä hyödyksi. Minä menen sinne suoraapäätä Tressin seurassa -- haluan keskustella hänen kanssaan."

Vaunujen lähtiessä liikkeelle Darrel vaipui niiden nurkkaan, ähkäisten epätoivoisesti.

"Kaikki on hukassa, Hextall!" valitti hän. "Se aasi on varmasti mennyt etsivään osastoon ja kertonut siellä kaikki Paquitasta ja hänen unissakävelystään. Ja nyt tullaan vangitsemaan hänet!"

"Ei sen todistuksen nojalla minun luullakseni", rauhoitti Hextall häntä. "Tarvittanee toki varmemmat perusteet, ennenkuin mennään niin pitkälle."

Mutta vaikka hän koettikin saada äänensä mahdollisimman vakuuttavaksi, ei hän suinkaan ollut rauhallinen tämän äkillisen ja odottamattoman käänteen johdosta. Hän ei tietenkään ollut lainkaan otaksunut sellaista mahdolliseksi. Mutta nyt hän oivalsi, kuinka luonnollisesti kaikki oli käynyt. Walters oli epäilemättä salaisesti rakastanut kotiopettajatarta; tieto rakastetun traagillisesta kuolemasta oli järkyttänyt hänet pois suunniltaan, ja hän oli heti alkanut mielessään hautoa katkeria kuvitteluja salaperäisen tapahtuman johdosta, jolloin yksi vaikutelma varmasti esiintyi selvänä hänen ajatuksissaan -- nimittäin se, että hän oli todella nähnyt Paquitan revolveri kädessä Kestevenin murhayönä. Ja se vaikutelma johti uusiin kuvitteluihin -- otaksuttavasti hän oli huomaavinaan jonkun ovelasti järjestetyn murhasuunnitelman, jonka yksi uhri oli Kesteven ja toinen neiti Brock; heti hän oli unohtanut luvanneensa pitää asian salassa ja pysyä vaiti sekä syöksynyt umpimähkään kertomaan poliiseille kaikki tietonsa.

"Ikävä tilanne", jatkoi Hextall oltuaan vähän aikaa vaiti, "mutta en usko poliisien vangitsevan sisartanne sen nojalla, mitä Walters voi ilmaista siitä yöstä. Mutta yhtä kaikki minua peloittaa, että meidän on oltava valmiit kuulusteluihin."

Darrell murahti harmistuneena. Hän alkoi valitella toisten väliintulosta: hän oli poistunut Lynne Courtista sen vuoksi, että Kestevenin juttu oli kiinnittänyt siihen yleisön huomion, ja nyt hän saisi Lontoossa kestää vielä kiusallisempaa huomiota. Hänen olisi pitänyt, arveli hän, noudattaa ensimmäistä vaistomaista ajatustaan ja viedä sisarensa ja veljensä mannermaalle.

"Sitä olisitte tuskin voinut tehdä", sanoi Hextall. "Teitä vaaditaan todistajaksi vielä monta kertaa, kuten käsitätte. Emmekähän me aavistaneet asioiden kehittyvän tällaiseen suuntaan emmekä kuvitelleet, että Walters oli rakastunut opettajattareen. Ehkä hän ei sittenkään ole mennyt poliisien puheille."

Mutta kun he tuntia myöhemmin olivat pohtimassa asioita Smithin ja Stylerin seurassa Darrellin huoneessa hänen Queen-Anne-kadun varrella sijaitsevassa asunnossaan, ilmoitti Fowler kaksi vierasta, jotka sisälle ohjattuina osoittautuivat New Scotland Yardin miehiksi. Huoneistosta lähdettyään Walters oli mennyt suoraapäätä poliisilaitoksen keskusasemalle ja kertonut kaikki. Ja nyt viranomaiset halusivat tietoja. Noudattaen tavanmukaista virallista varovaisuutta he kyselivät asioita asteittain. He tiedustivat, oliko Walters täydessä tolkussaan, olivatko hänen väitteensä oikeat, oliko hänen ilmaisemastaan tapahtumasta mitään sen enempää kertomista.

"Hän mainitsi jo selostaneensa näkemänsä teille, herra Tress, ja myöskin teille, tohtori Hextall", virkkoi vanhempi vieraista. "Te niin ollen tunnette yksityiskohdat yhtä tarkoin kuin mekin. Teidän täytyy myöntää, että tämä todistus saattaa sekoittaa neiti Tressin Kestevenin kuoleman yhteyteen. Hän oli liikkeellä niillä seuduin revolveri kädessään --"

"En ole ikinä kuullut unissakävijän ampuneen täysin valveilla ollutta henkilöä!" keskeytti Smith ivallisesti. "Tekisi mieleni väittää, ettei lääketiede tunne ainoatakaan sellaista tapausta! Koko juttu on tuiki järjetön. Se osoittaisi --"

Etsivä hymyili vieläkin ivallisemmin kuin Smith.

"Hetkinen!" pyysi hän, kohottaen sormeaan. "Emme me tiedä neiti Tressin kävelleen unissaan. Siitä ei Walters puhunut mitään. Hän kertoi ainoastaan tämän: 'Sinä ja sinä yönä, siihen ja siihen aikaan, näin neiti Tressin tulevan sen kuusikon suunnalta, josta Kestevenin ruumis myöhemmin löydettiin, ja hänen kädessään oli revolveri!' Ymmärrättekö? Jos mies löydetään jostakin paikasta kuoliaaksi ammuttuna ja todistetaan jonkun henkilön olleen sen paikan läheisyydessä muassaan revolveri suunnilleen kuoleman aikana -- niin mitä sitten? Mikäli me tunnemme asioita, on neiti Tressillä saattanut olla syytä ampua Kesteven. Emmekä me tiedä, että hän on unissakävijä."

Hextall oli kuiskaillut Smithin kanssa ja kiinnitti nyt vieraiden huomiota itseensä.

"Neuvoteltuani herra Smithin ja ystävämme herra Tressin kanssa katson parhaaksi kertoa teille kaikki, mitä tiedän", virkkoi hän. "Herra Tress on luonnollisesti hyvin huolissaan sisarensa turvallisuudesta eikä suinkaan halua, että näyttäisimme koettavan salata mitään. Saattanen sen vuoksi ilmoittaa teille omasta kokemuksestani tietäväni, että neiti Tressillä on unissakävijän taipumuksia, ja olevani ehdottoman varma siitä, että hän liikkui unissaan silloin, kun Walters hänet näki."

Sitten hän kuvasi yksityiskohtaisesti kokemuksensa ja näkemänsä ollessaan viimeistä yötä Lynne Courtissa; tahtoen esittää koko totuuden hän kertoi revolverin löydöstä ja siitä, että sen yksi panos oli ollut tyhjä. Etsivät kuuntelivat äänettöminä, eivätkä heidän kasvonsa vähääkään värähtäneet, ja kun he eivät vastanneet heti Hextallin lopetettua, kävi Darrell maltittomaksi.

"Kuulkaahan!" puhkesi hän äkkiä puhumaan. "Tahdon tietää, miten asiat ovat! Olemme kertoneet teille kaikki tietomme -- ainakin tohtori Hextall kertoi; emmekä osaa kertoa enempää, koska emme tiedä enempää. Ja nyt tahdon tietää -- aiotteko vangita sisareni."

Vanhempi etsivä hymyili.

"Emme ainakaan tällä hetkellä, herra Tress", vastasi hän. "Ilmoitinhan teille, että tulimme tiedustelemaan, ja sen olemme tehneet. Nyt meidän on vain palattava selostamaan työmme tuloksia. Jos tarvitsemme sisartanne vielä -- lisäkuulusteluja varten, käsitättehän", lisäsi hän, katsahtaen Smithiin -- "no niin, otaksuttavasti tapaamme hänet milloin hyvänsä täältä tai Lynne Courtista".