Part 6

"Ei!" oli kaikkein jäykkä vastaus. "Lunta on nyt kovin paljon ja uutta tulee yhä. Ainakaan neljääntoista päivään ei mikään inhimillinen olento pääse vuorten yli. Joka nyt sinne menee, menee varmaan kuolemaan. Paraimpanakin aikana, kesäkuukautena, nämä molemmat solat ovat vaikeat ja vaaralliset. Hullutusta olisi lähteä yrittämäänkään."

Lähdin kuitenkin seuraavana aamuna omin silmin tarkastelemaan. Astelin yleensä luodetta kohden. Kun he tämän näkivät, muuttivat muutamat mielensä ja tarjoutuivat seuralaisikseni. Ja useissa vaarallisissa paikoissa minulla olikin heistä paljon hyötyä. Siellä täällä pilkisti vähän polkua lumen alta, mutta enimmäkseen kävimme pitkät matkat hankea myöden pitkin sellaisen jyrkänteen reunaa myöden, että huimasi, kun kurkisti sivullensa. Eilisestä seikkailustani olin käynyt varovaisemmaksi ja hyvinkin nyt tiesin, että tuo valkea viattomuuden kuva, tuo puhdas lumi, on mitä petollisin ystävä. Joka paikassa, missä oli lunta, oli myös hankaluuksia. Jäätyneen lumen liukkaalle pinnalle emme hevin uskaltaneet jalkaamme sovittaa, vaan täytyi astua alas rantaan, joka tällä kohtaa oli ihan jää- ja lumisillan peitossa. Menimme sen ylitse, mutta toisella rannalla tuli vähän päästä samallainen este ja täytyi taas palata takaisin. Tätä tekoa saimme tehdä kumminkin kuusi eri kertaa. Mutta joka kerta täytyi ensin astua jyrkkää rantaäyrästä alas rantaan ja samoin taas toisella puolen ylös. Jäässä oli vaarallisia rairoja eikä ollut hyvä kauvaa viipyä yhdellä kohtaa. Kulku oli tietysti myös hyvin hidasta. Suuntasimme matkamme Kuti-virrasta pohjoista kohden erästä sen lisäjokea, _Kambelshio'ta_, seuraten ja leiriydyimme 3,985 metrin korkeudessa.

Kun oli vielä päivää, menin vuorille metsästämään Himalaijan kivikauriita, _thar_ ja _ghural_(Ghuralit asustavat alempana, ovat tavallisesti laumoissa, paitsi vanhimmat koirakset, jotka oleskelevat enimmiten yksin. Auringon laskun aikoina näkee niitä n. 8-9 yhdessä laitumella. Thar eli Tharo, koiras, ja Jahrdo, naaras, on varsinainen ylä Himalaijan kivikauris. Se on harvoin 2,000 metrin, mutta usein 4,400 metrin korkeudessa. Jota korkeammalla se oleilee, sitä tuuheakarvaisempi ja pitkäsarvisempi sen sanotaan olevan. Jyrkimmillä vuorillakin se merkillisen ketterästi kapuelee.). Nousin 4,450 metrin korkuiselle vuoren huipulle niillä paikoin, missä _Tongsu_ niminen vuorivirta laskee Kutiin. Tämän jyrkän ja lyhyen lisäjoen lähteet lienevät n. 300 metriä ylempänä kuin päävirta, jotenka siinä siis onkin koko mahtava putous. Kalliot ovat salpietarin raottelemia, ja tharot kuuluvat siellä halukkaasti viihtyvän.

Retkeilyni oli niin hupainen, että seuraavana aamuna lähdin auringon nousussa uudelleen samallaiselle retkelle. Aioin sen ohessa nousta jollekin korkealle huipulle saadakseni selville pääsyä Himalaijan ylitse joko nyt kohta tai jonkun ajan odotuksen perästä, jos lunta olisi ylön paljon. Nousin sitten 4,750 metrin korkeuteen vaivalloisen kiipeämisen perästä. Ammuin tharoa, mutta tämä vaan haavoittui ja lähti juoksemaan laajaa lumikenttää myöden ylöspäin; minä perässä. Lumikenttä tuntui loppumattomalta, ja kun hengästyneenä lopultakin pääsin huipulle, oli kauris silmikannon päässä.

Näköala huipulta oli tosiaan hämmästyttävä. Joka puolella taivasta vaan sekä lunta, lunta loppumattomiin asti, ehkä satojen penikulmien etäisyyteen. Tuolla oli _Jolinkan_ huippu yli 5,600 metriä. Kuti-virran molemmin puolin oli lähes 6,000 metrin korkuisia huippuja. Valkea lumipeite näytti toisin paikoin ikäänkuin vihriäiseltä; ne olivat jäätiköitä ja vuorivirtojen lähtökohtia. Palattuani leiriin, lähdimme kello 2 aikaan päivällä paluumatkalle Kutille.

Päivä oli ollut kuuma ja lumi oli nyt löyhempää astuskella kuin eilen. Useita lumisiltoja oli kadonnut. Olimme tulleet virran rannalle ja pari miestä jo lähti lumisiltaa myöden menemään ylitse, mutta äkkiä he kuulivat kummallista pauketta jalkainsa alla. Miehet rupesivat lujasti huutamaan ja huitomaan, ja juoksivat nopeasti takaisin. Kiireesti käännyin minäkin ja paraiksi, sillä silta laukesi samassa ja romahti syvyyteen pauhulla, joka ukkosen jyrinän tavoin monikertaisesti vuorissa kaikui. Mahtavat, äsken kiinteät jäämöhkäleet vyöryivät hurjassa virran raivossa alaspäin ja syöksyivät kauhealla voimalla seuraavaa siltaa vastaan, niin että se vapisi tuosta rajusta ryntäyksestä.

Kolmen päivän matkan päästä samaa tietä, jota olimme menneet, saavuimme taas Garbjangiin.

* * * * *

Poissaollessamme oli t:ri Wilson palannut ja menin häntä tervehtimään. Istuimme kiinalaisilla matoilla, joimme juuri teetä, ja söimme _khapatia_, kun yht’äkkiä koko talo vapisi ja huojui, ja tee, maito ja ruoka-astiat alkoivat sinkoilla kuin päättömät kanat sinne tänne.

Otin kellon ja kompassin ja tarkastin sysäysten aikaa ja suuntaa. Maanjäristys oli hyvin kova aaltomainen liike etelälounaasta pohjoiskoiliiseen suuntaan 4 min. 2 sek. ajan, 5,20-5,24 i.p.

"Olisi ollut viisainta mennä ulos, ja ihmeellistä, oli että talo pysyi pystyssä," arvelin isännälleni katsellessa savensekaista teetämme (kaikki katon rapinki oli nimittäin iljennyt alas).

"Ainakin tee on pelastettu!" riemuitsi tohtori, joka koko ajan oli pitänyt teekannua lujissa nyrkeissään polviensa välissä.

Samassa syöksyi joukko pelästyneitä ihmisiä huoneeseen.

"Sahib, Sahib, mihinkä se meni"? huudettiin miehissä minulle.

"Mikä se?" kysyin innostuneilta kysyjiltä.

"Henki, joka maan alla on herännyt ja oikoo ruumistansa ja valmistaa suurta onnettomuutta."

"Parempi, että hän oikoo omaa ruumistansa kuin meidän," nauroin tohtorin kanssa hämmästyneille vieraillemme.

Kun sitten selitin mihin suuntaan maanjäristys oli käynyt, rauhoittuivat he, arveltuansa sen menneen Himalaijan toiselle puolen.

Shokalaisten mielestä maanjäristyksen vaikuttaa paha henki, joka jättiläiskäärmeenä asuu maan alla. Rytinä ennen maanjäristystä on pahan hengen haukottelemista herätessään, ja täräykset ovat hänen ruumiinsa oikomista. Täydellisesti herättyään syöksee hirviö johonkin vissiin suuntaan, tekee suurta vahinkoa ja tappaa ihmisiä, puhumattakaan, että se kauhua tuottaa niin ihmisille kuin eläimille y. m.

Näissä hulluissa kuvitteluissa on kuitenkin hupaista huomata sitä Shokalaisten havaintoa, että maanjäristys "syöksee" ja kulkee johonkin suuntaan; samoin ovat he havainneet myös raskaan ilman-painon ennen maanjäristystä, jättiläinen on näet ennen heräämistänsä tuskan hiessä.

Muutaman kuukauden päästä palattuani taas ihmisten viljoille sain tietää, että kova maanjäristys oli juuri samana päivänä tuntunut koko Intiassa ja varsinkin Kalkutassa tehnyt tavattomia vahingoita.

Heti Garbjangiin palattuani teetin itselleni teltan tiibettiläistä mallia ja sinikoristeisen. Tämän samoinkuin ruumiin-mukaisen nepalilaisen pukuni teki sama juoppo räätäli. Olin antanut hänelle vaatekankaan, mutta en saanut häntä ottamaan mittaa, ja odotettuani kuusi päivää, jolla aikaa hän joka päivä piti minulle "salaam-serenaatia", saaden siitä maan tavan mukaan aina kolikoita, ylisti tilaansa ja lupasi lupaamistansa, tartuin miehen korviin ja pudistelin häntä pikkuisen. Mies lupasi illaksi vaatteet valmiiksi; ja oikein: puku tuli ja sopi erinomaisesti aivan kuin olisi mitan mukaan tehty. Mies oli tietysti neroa täynnä.

— —

Eräänä päivänä kun käyskentelin kylän autiolla ulkopuolella, tuli vastaani kolme miestä paljastetut sapelit kädessä. Ne heiluttivat kömpelösti aseitansa ja huusivat rajusti "rupija, rupija!" (rahat, rahat!). Luulin heitä rosvoiksi ja heistä piittaamatta jatkoin kävelyäni. Tämän nähtyänsä rupesivat miehet laukkaamaan kylään. Palattuani sainkin tietää, että nämä ryövärien näköiset miehet ne juuri toivat minun rahojani Almorasta, ja että Anti Ram Sali minun tilauksestani lähetti rahani "rikottuina" 1,800 rupia hopeata, kahden ja neljän _annan_ kappaleina (i rupia 16 annaa). Suuri osa yöstä kului niiden laskemiseen ja rulliin käärimiseen (10 rupia rullaan).

Keskellä Kali-jokea aivan Garbjangin kylän alapuolella on kaksi suurta kalliomöhkälettä. Nämä ovat kyläläisten alituisena "silmämääränä". Jota syvemmällä ne ovat vedessä, sitä enemmän on lumi sulanut Kumaonissa Jolinkan, Lumpija, Mangshan ja Lippu ja Nepalin _Tinker_-solista, ja sitä helpompi on niistä silloin pääsy. — Minun siellä ollessani olivat nuo kalliot kuivilla, vaikka tosin vesi yhtä mittaa nousi.

Pitkän ja yksitoikkoisen odotusaikani kuluessa sattui jokunen puoliksi hupainen, puoliksi harmillinen tapaus.

Sittenkun Jong Pen Taklakotista kerran oli saanut vihiä minun matkasuunnitelmastani, vaanivat hänen urkkiansa tarkoin kaikkia minun toimiani. Niitä kulki joka päivä Garbjangin ja hänen olopaikkansa välillä vieden aina uutisiansa meiltä; ystäväni ilmoittivat myös aina minulle, milloinka uusi urkkia oli saapunut. Eräs sellainen tiibettiläinen rehjale tunkeutui kerran minun huoneeseeni asti ja puhutteli minua röyhkeästi. Koetin alussa kohdella häntä ystävällisesti. Mutta hän kävi yhä hävyttömämmäksi ja näyttääksensä mikä pöpö hän oli, julisti hän kaikkien saapuvilla olevien Shokalaisten kuullen, että se maa, jonka päällä minä nyt olin, on Tiibetin eikä ensinkään Englannin aluetta. Englantilaiset olivat tänne tunkeutuneet ja ainoastaan Tiibettiläisten armosta saivat täällä olla. Englantilaiset tiesi hän olevan pelkuria raukkoja, pelkäävät Tiibettiläisiä ja ainoastaan Shokalaisparkoja he uskaltavat ahdistaa.

Tuo meni mielestäni jo liian pitkälle ja olisi ollut epäviisas- takin jättää noin pöyhkeitä sanoja rankaisematta. Iskin siis miehen hiuspalmikkoon kiinni, pyöritin siitä toisella kädelläni muutaman kerran ja toisella taoin miehen selkä- ja pää-puolta. Kun päästin hänet, heittääntyi vaivainen maahan ja kädet pystyssä pyysi armoa. Päästääkseni kerran Tiibettiläiset erehdyksestänsä, pakotin miehen kielellänsä nuolemaan kengännauhojani. Sen tehtyänsä aikoi mies mennä käpälämäkeen, vaan minä pyöräytin häntä vielä kerran palmikosta ja potkasin pihalle.

Mutta urkkia ei vielä niin vähällä päässyt. Kun hän solui rappuja alas, osui Khanden Sing siihen, ja kun hän oli kuullut minun sanovan "je admi bura krab (tuo on hyvin huono mies)," karasi Khanden Sing kuin kissa hänen kimppuunsa. Vihattu Tiibettiläinen sai nyt oikeaan ja vasempaan, niin että tempun ties, aikoipa kivittääkin häntä ja olisi laahannut häntä palmikosta pitkin pihaa, ellen minä olisi ehtinyt väliin.

— —

Omituinen laitos on Shokalaisilla _rambang_, josta jo edellä olen maininnut. Rambang on kokous- eli seurustelupaikka, jossa seudun naima-ikäinen nuoriso kokoontuu tuttavuutta tekemään, mutta öisin. Joka kylässä on ainakin yksi sellainen. Rambang on seudun arvokkainten miesten suojeluksen alaisena, ja nämä pitävät rambangia hyödyllisenä laitoksena avioliittojen rakentamiselle.

Rambang-huoneet ovat joko kylässä tai vähän ulompana kahden kylän välillä. Isäntäväkeni seurassa kävin useissakin tällaisissa huoneissa ja ne olivat minusta erittäin mukavia; arvelen myös, että rambang on järkevä ja Shokalaisille sopiva laitos. Keskellä huonetta oli suuri tuli ja sen ääressä yli ympäri seiniä istui parittain miehiä ja naisia iloisesti keskustellen ja muuten sangen siivosti ja siveästi; naiset kehräsivät villoja. Myöhemmällä kuitenkin laulelivat alakuloisia ja surunvoittoisia säveleitänsä. Shokalaisilla, niin miehillä kuin naisillakin, on pehmeät sointuisat äänet ja säveleet tuntuivat tulevan sydämmestä. Luonteeltansa itämaalainen shokalaislaulu hivelee kyllä länsimaalaisenkin korvaa, ei tosin taiteellisesti muodostuneella tekniikalla tai nopeilla vaihteluilla, vaan tunteellisuudellaan ja todellisuuden kuvaamisellaan. Enimmän miellyttivät minua vuorolaulut, joita poika ja tyttö yhdessä erältänsä lauloivat. Kaikkien laulujen pohjana oli valittava sävel, ja äänen aaltoileminen niissä on niin salaperäisen viehättävää, että se väkisinkin vie mukanansa ja liikuttaa. He laulavat ainoastaan silloin kuin heitä haluttaa laulaa, ei koskaan muita miellyttääksensä, ainoastaan tunteittensa tulvan paisuessa.

Heidän rakkaudenlaulunsa alkavat tavallisesti tunteellisella esityksellä ja muuttuvat sitten vasta oikein lauluksi. Tahti on säännötön, ja vaikka laulussa onkin jonkinlaista poljentoa, rytmiä, laulaa kukin laulaja kuitenkin niin persoonallisesti omituisella äänenväreellä, että se kulloinkin tuntuu melkein uudelta laululta. Ensi- kertaa kuullessa shokalaislaulua on juurikuin kuulisi jotakin tila- päisesti sepitettyä. Lähemmin tarkatessa huomaa kuitenkin, että eräät aiheet, vaihtelut ja väreet alinomaa toistuvat, eikä vain yhdessä laulussa, vaan kaikissa. Sama valittava väre on kaikissa perusaiheena, ja se lienee ikivanhaa syntyperää. Eri tahti ja kunkin laulajan oma persoonallisuus antavat laululle sen omituisen luonteen.

Muuan omituisuus on shokalauluissa, samoinkuin monissa muissa itämaalaisissa sävelmissä, se, että niissä ei ole sopusointuisaa loppua, laulu loppuu äkkiä keskellä säveltä, omituisesti räikeällä äänen painolla. Ainakin minun korvaani se tuntui pahalta. Samallaisia katkoloppuisia ovat useasti heidän karkelonsakin soittoineen. Mitään tyydyttävää selitystä tähän en saanut. Eihän laulaja jaksa iankaiken laulaa, sanottiin, eikä sillä ole väliä kuinka hän lopettaa. Äkillinen laulun ja soiton (ja karkelon) lopettaminen pidettiin sopivana myös sen vuoksi, että kuulia siten pikemmin joutui luonnolliseen tilaansa, jos sävel häntä olisi hurmannut. Erittäin viehättävää oli näissä lauluissa se puoli, että laulaja ei koskaan koettanut laulaa korkeampia ääniä kuin mihin hänen äänivaransa riittivät.

Miesten laulelut olivat valittavampia ja tunteellisempia kuin naisten ja ajatuksen puolesta vaihtelevampia kuin naisten vilkkaat, enemmän yksijonoiset tunteiden kuvailut. Rakkauden laulujen sanat olivat enimmästään tilapäisiä ja meidän sivistyksemme mukaan verrattain keveitä; mutta heidän kotimaansa omituisissa oloissa ne eivät minua oudoksuttaneet, vaikkei minun niitä tässä sovikaan esittää. Laulaessaan laulaja tavallisesti nostaa valkean huppuliinansa tai turpaaninsa kulman korvansa kohdalle.

Kaikki polttivat tupakkaa, kukin pari samasta piipusta. Valkea alkoi vähitellen hälvetä ja huonetta valaisi nyt ainoastaan muutamat tervakset, seinänrako pihtinä. Aamupuoleen rupesi seuraa unettamaan ja kaikin menivät yhä parittain ja vaatteet päällä olki- ja heinävuoteille makaamaan. Pitkässä rivissä sitten rauhassa maattiin, kun minä palasin asuntooni.

Näissä kokouksissa on shokalaistytöillä säännöllisesti tilaisuutta seurusteluun nuorten miesten kanssa. Ja sillä aikaa kun tyttö puuhaa valintaansa, puuhaa hän myös ahkeraan tulevan kotonsa varalta, rukkinensa j.n.e. Kun nuori pari vihdoin aikoo mennä naimisiin, lähtee kosia parhaassa puvussaan aiottuun appelaansa vieden muassaan viiniä (_khökti_), kuivattuja hedelmiä, erinkaltaisia leivoksia (_ghur_ ja _miseri_) ja paistettuja maisia. Jos ylkä katsotaan kelvolliseksi, saa hän hyvän kohtelun tytön vanhemmilta ja häntä kestitetään mitä parhaiten. Asia päätetään nyt ja ylkä maksaa apellensa jonkun summan, joka vaihtelee 5-100 rupin välillä, sillä niin on maan tapa kunnon perheiden kesken. Tuota summaa sanotaan "maitorahoiksi", koska se muka vastaa tytön kasvatukseen pantuja kustannuksia.

Häät ovat hyvin yksinkertaiset. Hääkakko, _delang_, leivotaan ja kummankin perheen kutsutut vieraat syövät sen. Jos ylkä tai morsian kieltäytyy syömästä dclangia, ei naimisesta tule mitään. Jos kaikki syövät siitä, mutta sitten syntyy riitaa, kutsutaan kaikki häävieraat todistamaan, että avioliitto on tapahtunut. Usein kuitenkin jätetään koko hääkakon syönti sikseen, ja avioliitot pidetään silti uskollisesti ja ovat sentään onnellisia.

Avioliiton rikoksesta rangaistaan rikollinen piiskalla ja kaikki väki hyökkää vanhempain huoneeseen ja ryöstää sieltä kapineet, tavarat ja viljavarat. Eläimet tavaroineen otetaan myös ja annetaan loukatulle korvaukseksi. Välistäin tapahtuu, että rikoksellisen viattomat sukulaisetkin saavat kyläläisiltä selkäsaunan, joskus kuoliaaksi asti. Nämä ankarat menot ylläpitävät pienen yhteiskunnan tavat puhtaina ja kunniallisilla, vaikka ne ovatkin kyllä alkuperäisiä. Harvoja lapsia syntyy avioliiton ulkopuolella, paitsi joitakuita rambanglapsia, mutta sellaisen lapsen syntymä pidetään sellaisena häpeänä, että sitä asiaa ei taideta ottaa todistukseksi rambangin yhteiskunnallista arvoa vastaan.

KYMMENES LUKU.

Hautausmenot. — Polttaminen. — Sielun lähtö, lepo, ilo ja muunnos. — Kalliita menoja. — Uhria. — Pyhä luola. — Ero. — Jännittävä hetki. — Silta rikki.

Kuolema seuraa kun sielu menee pois ruumiista ja senvuoksi vainajain henkiä ja muistoa suuresti kunnioitetaan Shokalaisten kesken. Garbjangissa olin hautajaismenoja omin silmin näkemässä.

Mies oli kuollut tapaturmaisesti. Hänen tuttunsa kutsuttiin paikalle. Ruumis voideltiin voilla ja puettiin parhaaseen pukuunsa. Taivutettiin niin paljon kuin mahdollista kahden kerroin vääräksi ja pantiin jonkimmoisille paarille sekä peitettiin sinikeltaisella ja sitten valkoisella vaatteella. Auringon nousussa lähdettiin polttopaikalle. Edellä kävi kymmenkunta vaimoa valkeissa vaipoissa, joiden kulmat oli kiinni paarissa. Niissä oli, paitsi muita, vainajan vaimo ja tyttäret, jotka itkivät ja huusivat: "oh bajo! oh bajo! (o isä! o isä!)"; muutkin itkivät ja valittivat ääneensä. Kun vainaja oli ollut paikkakunnalla hyvin suosittu mies, otti koko kyläkunnan väki osaa murhesaattoon. Kaksi miestä kantoi paaria ja muilla miehillä oli kädessään tulisoihtu tai tervaksia. Ruumis vietiin virran reunalle. Siinä miehet avopäin tekivät kivistä ja puista suuren röykkiön, johon jätettiin uunimainen avoin kohta toista metriä korkea ja suu tuuleen päin. Vainajan vaimo ja tyttäret yhä valittaen ja hunnutettuina sytyttivät tulen paarien ääreen. Kun uuniin oli pantu poltinaineita, nosti kaksi vainajan läheisintä ruumiin paarilta uuniin, sittenkun hänen kultaiset korvarenkaansa, hopeiset vyönsä ja rannerenkaansa oli otettu pois. Oksia pantiin ruumiin päälle, voiruukku viereen ja viiniä kaadettiin pään päälle ja sitten sytytettiin rovio kaikkien äänetönnä ollessa.

Savupilvi nousi pian roviosta, tuli teki tehtävänsä, ja jotka olivat sattuneet koskettamaan vainajan ruumista, pesivät saastutuksen pois virrassa. Sitten palattiin kotiin, vaimot yhä valittaen ja vainajan vaatteita y.m. tavaroita kantaen.

Naisten tehtäväksi jäi nyt huolehtia, ettei vainajan sielulla olisi ikävä siellä, mihin hän joutui. Oljista y.m.s. tehty tytti puettiin vainajan vaatteisiin ja koristuksiin, männynoksainen turpaani päähän. Tulen sammuttua kokoilivat vainajan omaiset palamatta jääneitä luunnikamia ja ne pistettiin tytin vaatteiden alle.

Sukulaisten kesken pidettiin nyt vasta maahan-paniais-kestit: nisuja ja riisiä laitettiin ruoaksi, lammas päivää kohden teurastettiin ja maljoja kallistettiin, ja juotiin paitsi viiniä (khökti), ohrasta, nisusta ja riisistä tislattua väkevää nestettä (_tsahn_) sekä eri kasvien siemenistä puserrettua mehua (_anag_). Talon naisväki itkien piiritti tyttiä huutaen vainajaa palaamaan. Toinen joukko naisia lakit surun merkiksi nurin päin päässä, karkeloksi somasti ensin tytin ympäri, sitten ulos huoneesta mäelle ja taas sisälle, jossa miehetkin pitkäveteisesti ja juhlallisesti piiriä kiersivät. Tätä menoa kesti koko päivän, enemmän tai vähemmän meluten sen mukaan kuin tsahnin vaikutus kulloinkin tuntui.

Hautausmenoja kesti kolme neljä päivää ja joka päivä tuotiin tytin eteen riisiä, nisusta, viiniä y.m., kunnes arveltiin vainajan sielun saaneen näistä kyllänsä, ja oli ryhdyttävä muuttamaan häntä tytistä lampaaseen tai jaakkiin. Kauppias Gobarian tointa on, että nykyään käytetään tähän uhriksi lammasta jaakin sijasta, jonka hankkiminen on täällä verrattain kallista ja on sitä paitsi järjetöntä tuhlausta. Miesvainajalle valitaan uros, naiselle päinvastoin, lapsukaisille ei pidetä näitä temppuja ensinkään. Monet hartaat Shokalaiset eivät tällöin tyydy yhteen uhrilampaaseen vaan teurastavat useampia.

Kun oli useita päiviä syöty ja karkeloittu sisällä, kokoonnuttiin rumpujen päristessä mäelle. Tytti vietiin nyt ulos johonkin kauniiseen paikkaan metsässä, ruokaa pantiin hänelle eteen, ja sitten taas meuhattiin. Valkeissa vaipoissa naiset karkeloivat tehden mitä somimpia liikkeitä ruumiilla ja päällä ja taivutellen kumpaakin polveansa vuorotellen melkein maahan asti. Tahti oli ensin hitaampaa, mutta kiihtyi yhä ja loppui ihan jyrkästi. —

Iltapäivällä temmelsivät miehet samalla tavoin, mutta heidän rajut hyppynsä olivat meikein sotatanssia, miekka oikeassa ja kilpi vasemmassa kädessä. Muutamat nuorukaiset olivat koko mestareita aseiden sukkelassa ja taitavassa käyttelemisessä: salaman nopeudella säilät sälähtelivät pään päällä ja selän takana. Siinä oli yksin, kaksin ja kolmin tehtyjä temppuja soiton mukaan, jolloin soittotaituritkin parastansa pannen pulikalla ja kämmenellä rymylaatikkoansa paukuttivat.

Kaikista sominta ja täydellisintä oli miesten yksinkarkelo. Rummunlyöjä täristi konettansa säännöttömästi ja haaveellisesti, hitaasti tai nopeasti aivan mielensä mukaan, mutta karkeloitsia sittenkin pysyi hänen kanssaan samassa tahdissa ja aivan merkillistä oli nähdä, kuinka saman ihmisen eleet toisinaan olivat niin vitkaisia, että niitä tuskin silmä erotti, toisinaan taas niin nopeita, että ei ollut helppo erottaa, olivatko liikkeet käsien vai jalkojen liikkeitä. Garbjangissa ollessani olin seitsemissä hautajaisissa ja yhdessä sotatanssissa, johon noin 30x3 miestä otti osaa. Se kesti koko päivän ja osan yötäkin soihtujen valossa.

Pyssyjen paukkuessa ja ihmisten kirkuessa ja viheltäissä tuotiin vihdoin uhrilammas saataville tytin tykö. Pitkiä värillisiä nauhoja oli kiedottu sen sarviin liehumaan. Aivan eläimen sierainten edessä pidettiin hyvänhajuista santelipuuta, että muka tässä tuoksussa vainajan sielu suvaitsisi mennä tytistä lampaaseen asumaan. Vainajan tamineet sälytetään nyt lampaan päälle, joka nyt arvattavasti on sama kuin vainaja. Lammasta syötetään ja juotetaan yllin kyllin ja naiset tätä vaalivat ja hyväilevät niinkuin ainakin semmoista, joka sisältää ja kätkee rakkaan vainajan hengen.

Mutta pian alkaa toinen meno. Meteli ja parkuna paisuu uudelleen. Eläinparkaa lyödään ja lykätään, ta'otaan ja temmotaan mistä vaan kukin kiinni saa. Sen helyt ja kamsut raastetaan pois ja puolikuolleena elukka lopuksi ajetaan ulos kylästä, jolloin Jumlit (Shokalaisten naapurikansa) päästävät väsyneen ja vaivatun eläimen päiviltä ja ollen viisaampia kuin taikauskoiset naapurinsa, syövät suuhunsa sielun sisältäjän.

Uhrijaakille tehdään samat temput kuin uhrilampaalle. Jaakkia hosutaan ja raastetaan korkealle kalliolle, huudetaan hänelle, että nyt on jo kylliksi häntä holhottu, huvitettu, syötetty ja juotettu, mene nyt menojasi ja jaakki jätetään oman onnensa nojaan. Silloin tulevat tavallisesti Tiibettiläiset, ajavat jaakin äyräästä alas (heidän muka uskontonsa kieltää ottamasta jääkin verta) ja kun se siinä on pudonnut pirstaleiksi, rientävät Tiibettiläiset kokoomaan lihat keitettäväksensä.

Surun ilmauksia on, että miehet käyvät murheaikana avopäin, jopa ajelevat hiuksetkin päästänsä, jotenka kaljupäät ovat Shokalaisista erittäin murhemielistä miehiä; naiset tällöin laittavat lakkinsa nurinpäin päähänsä.

Vielä on mainittava muuan uhritapa. Vainajan muistoksi kätketään hänen aseitaan ja tavaroitaan luoliin korkeille vuorille, eikä yksikään rosvo ryöstä näitä pyhiä paikkoja. Vuosisatojen kuluessa on tällä tavoin karttunut vainajien uhritavaroita vuoriluoliin, eikä kukaan vieras niihin pääse. Kun ilmaisin haluavani kerran päästä sellaiseen luolaan, pyysivät Shokalaiset kohteliaasti minua luopumaan aikomuksestani, ettei muka onnettomuus kohtaisi kaikkia shokalais-sukuja, jos joku vieras heidän pyhät uhripaikkansa näkisi. Heidän taikauskonsa tähden ja rettelöiden välttämiseksi luovuinkin sitten siitä tuumasta.

— —

Vihdoinkin tuli lähtöpäiväni, oikeastaan lähtöilta. Shokalaisia oli kokoontunut asuntoni ympärille ja isäntäni _Tseheram_ vaimonsa ja lapsiensa kanssa jätettiin hyvästi.