Part 15

Meidän tullessamme laamat lakkasivat rukoilemasta ja rämistivät rumpujansa. Kaikesta päättäen oli koko luostari liikkeellä. Munkkia tuli nuorta ja vanhaa joka kulmalta kamareistaan, ja joukko pikkumunkkeja ja munkin alkuja ilmestyi yliselle parvekkeelle uteliaina ja silmät selällään.

Munkit olivat epäilemättä virittäneet meille paulan. Käskin Khanden Singin olemaan varoillansa ja pysymään ovella. Itse laskin muutamia hopearahoja oikeanpuoliselle rummulle, riisuin kenkäni ja menin munkkien suureksi hämmästykseksi oikopäätä temppeliin. Rahastani ja menostani kummissaan seisoivat munkit ääneti paikoillaan. Vihdoin tuli ylilaama eli luostarin päämies, kumarsi syvään, pani peukalonsa päällekkäin ja pisti koko kielensä ulos suustaan osoittaen täten tyytyväisyyttään minun käynnistäni tervehtimään niitä monia jumalien ja pyhimysten kuvia, joita seisoi pitkin temppelin seiniä. Isommat olivat lähes parin metrin, muut noin metrin korkuisia. Muutamat olivat puusta sangen taiteellisissa verhoissa ja puvussa, muutamat kullatusta metallista. Toiset olivat istuvassa, toiset seisovassa asennossa, runsaammin tai yksinkertaisemmin koristelluilla ja erivärisillä jalustimilla. Monien päässä oli tuo vanhanaikuinen kaksireunainen lakki, jonkalaista Korean ylimykset vieläkin pitävät ja semmoisena seisoivat seinien komeroissa, verhoilla, leikkauksilla ja karkeilla maalauksilla koristettuina.

Pitkin kuvien jalustoja kävi hylly, jossa oli kaikenkokoisia kupariastioita. Näihin toivioretkeläiset munkkien kautta kuville uhrasivat kuivattuja hedelmiä, nisua, riisiä, _tsambaa_ ja _kuraa_.

Kattoa verhosi punainen villakangas, jonkalaista munkkienkin puku näytti olevan, ja katosta riippui sadoittain kaikenvärisiä silkki-, villa- ja pumpulikankaisia kaistaleita. Kattoa kannattivat neljä neliöön asetettua puupilaria, joissa oli niin rakennettu yhteinen alusta, että vaeltajani täytyi aina kääntyä vasemmalta oikealle päästäksensä kunkin kuvan tykö. Vastapäätä ovea oli seinässä komero ja siinä _Urgin_ eli _Kunjukhik_, "Jumala yksin" ja tämän edessä alttari mattoineen ja uhrilahjoja paljon enemmän kuin muiden kuvien edessä.

Laama osoitti sitä ja sanoi sen olevan hyvän jumalan. Minäkin siis sanoin "salaam" ja pistin pienen antimen sen uhriarkkuun. Tämä näytti hyvin miellyttävän laamaa, sillä heti hän otti hyvänhajuista pyhää vettä ja priiskoitti sillä minun käsiäni kannusta, jossa riippui pitkiä "rakkauden nauhoja" ja antoi minulle näistä yhden muistoksi. Useimmat toivioretkeläiset kulkevat polvillansa temppelin holvissa, mutta vaikka minäkin tavallisesti pidän maassa maan tapaa, en kuitenkaan uskaltanut tätä temppua koettaa, jos niin, niin epämukavassa asennossa olisi päälleni hyökätty.

Ylilaama selitti minulle kaikki kuvat ja heitti aina kourallisen riisiä kuvan päälle, kun hän sen nimen mainitsi. Koetin painaa nuo nimet mieleeni, mutta takaisin palattuani ja muistelmia kirjoittaissani en niitä enään muistanut. — Temppelistä vei käytävä luostarin asuttuun osaan.

Keskellä laattiaa paloi lamppuja, s.o. suuria kupariastioita, joissa sydän paloi voissa; lamppujen vieressä oli pitkulaisia rukouskirjoja, painettu sille sileälle ja keltaiselle paperille, jota Tiibetissä tehdään eräänlaatuisesta puunkuoresta. Kirjojen vieressä oli rumpuja y.m. soittimia. Eräs kaksoisrumpu oli tehty kahdesta ihmisen pääkallosta. Näkyvissä oli myös muuan hirvittävä naamari, jota käytetään juhlatilaisuuksissa, jolloin rummut tärisevät, huilut soivat, porokellot kilittävät ja jymykello pauhaa. Tällöin lienee meteli, laamojen vielä hurjasti hyppiessä, huumaavaa ja rukouksia tuskin kuuluukaan. Tätä rymyä en minä kuitenkaan saanut omin korvin kuulla. Kun laamat ovat temppelissä koko päivän, nauttivat he runsaasti teetä, jossa on voita ja suolaa seassa ja jota pikkumunkit heille kulhoissa kantavat. Tuntikausia ovat he polvillansa ja rukoilevat "jumalien jumalaa" kaikkien pyhimysten yhteyttä, joka on yhtynyt kolminaisuudeksi nimeltä _Kunjuksum_, s.o. kolme jumaluutta.

Muutamat selittävät tällä kolminaisuudella tarkoitettavan ilmaa, vettä ja tulta, jotka tiibettiläisen käsityksen mukaan kuvaavat puhetta, laupeutta ja elämää. Yksi budhalaisuuden pääoppia on käsky kunnioittamaan isää ja äitiä ja kielto tekemästä väärin lähimmäisellensä. Tiibettiläisten pyhissä kirjoissa (joita muuten on 800 nidosta nimellä _Kajar_) selitetään taivaan (devo) olevan vapaan kaikista ihmiselämän huolista, täynnä rakkautta ja riemua ja että siellä hallitsee jumala, jonka pääominaisuus on rajaton hyvyys ja tämän apuna on lukematon määrä opetuslapsia (khan-khab), joiden tehtävänä on laupeuden harjoittaminen ihmislasten joukossa. On erinkaltaisia onnen ja onnettomuuden välitiloja, kuin myös helvetti, jossa syntisten sielut vaivataan tulessa ja jäässä. "Jumala näkee ja tietää kaikki ja hän on kaikkialla, mutta me emme häntä voi nähdä, ainoastaan opetuslapset hänen näkevät ja saavat häntä puhutella", sanoi minulle vanha opastaja laama.

"Mitä huonoja ominaisuuksia tulee välttää?" kysyin oppaaltani, joka puhui vähän Hindustaninkieltä.

"Hekumaa, ylpeyttä ja kateutta", vastasi hän.

"Luuletteko joskus pääsevänne pyhimykseksi?" kysyin edelleen.

"Toivon. Mutta saastuttamaton sielu saa sitä varten vaeltaa 300 eri kertaa."

Samassa näytti äkkiä jokin pistäneen hänen mieleensä, hän tarttui kiireesti käteeni ja jaotti sormeni. Hän näytti kummastuneelta ja mumisi epäselviä sanoja. Kasvonsa kävivät totisiksi ja oikein juhlallisiksi ja käytöksensä muuttui matelevaksi. Hän syöksi ulos temppelistä arvattavasti ilmoittamaan havainnoitaan muillekin munkeille. Nämä kokoontuivat hänen ympärillensä ja heidän eleistään saattoi helposti huomata, että he olivat aivan ihmeissään. Tultuani pihalle, tahtoi jokainen koskea ja tutkia minun kättäni. Mitä tämä merkitsi, sain sitten kyllä muutaman viikon päästä tietää.

KAHDESKYMMENES VIIDES LUKU.

Jong Penin tiedot minusta. — Laamalahkoja. — Kansan taitamattomuus. — Laama-alkuja ja palvelialaamoja. — Taikakeinoja. — Erehtymättömyys. — Naimattomuus. — Kuvanveistäjiä. — Rukousmylly. — Nunnaluostaria. — lhmisenluisia kapineita. — Veren juonti. — Tauteja ja lääkityksiä. — Noituutta. — Haavuria. — Hieronta.

Ennenkuin lähdin luostarista, tiedustelivat munkit minulta kaikenkaltaisia Intian oloja, lääkitysasioita j.n.e. sekä olinko kuullut siitä nuoresta sahibista, joka suuren sotajoukon kanssa oli tullut Tiibetin rajan yli ja jonka Jong Pen oli voittanut ja tappanut.

Minä tietysti en ollut tästä mitään kuullut ja hauska oli saadani tietää, kuinka mainittu Taklakotin herra oli noin vaan ylimalkaan "myynyt karhun nahan ennenkuin hän oli karhun ampunut." Munkit pitivät minua hintulaisena lääkärinä, joka olin toivioretkellä Mansarovar-järvelle, ja ruskettuneet, kauvan pesemättömät kasvoni soveltuivatkin tätä luuloa vahvistamaan. Kovin uteliaita olivat tietämään parannetaanko Intiassa tauteja salaperäisillä keinoilla vai tavallisilla lääkkeilläkö. Minä puolestani myös halusin heiltä tietoja ja koetin aina kääntää puhetta itse kysyjiin.

Ennestään tiesin laamoja olevan eri lajia: punaisia, keltaisia, valkoisia ja mustia laamoja. Punaiset ovat vanhimpia ja niitä on enimmän. Näiden jälkeen keltaiset ovat valtiollisesti ja uskonnollisesti yhtä mahtavia kuin punaiset, mutta niitä on vähemmän. Valkoiset ja mustat laamat ovat luostarien työntekijöitä, maalaria, kirjanpainajia, savenvalajia ja koristelioita. He ovat myös palvelusveljiä, ruoanlaittajia ja paimenia, he myös toimittavat kirjurien ja pyövelin virkaa.

Luostarit ovat tavallisesti hyvin rikkaita, sillä Tiibettiläiset ovat sangen taika-uskoisia ja laamojen orjuuttamaa kansaa, ja laamat eivät suinkaan ole taitamattomia kaikilla keinoilla kiskomaan rahoja taitamattomalta kansalta. Laamat harjoittavat sen ohessa rahakauppaa, lainaten rahoja korkeata kuukausikorkoa vastaan. Ellei maksa seuraa määräpäivänä, otetaan lainanottajan tavarat takavarikkoon, mutta jos ei summaa ja sen korkoa siten saada kokoon, joutuu velkamies luostarin orjaksi.

Laamojen lihavat kasvot kyllä näyttivät, että he muutamista paastoistaan huolimatta yleensä eivät huoli mitään puutetta kärsiä ja epäilemättä viettävät he huoletonta, mukavaa ja osittain ylöllistäkin elämää, monestipa myös tuhlaavaista, hekumallista ja turmioon viepää oloa.

Suuremmilla luostareilla on vuotuista valtioapua. Suuria summia saadaan myös toivioretkeläisten uhreista ja heiltä otetaan kaikenlaisilla keinoilla, joita vähemmän uskonnollisessa maassa kuin Tiibetissä pidettäisiin luvattomina, jopa rikoksellisinakin. Jokainen Tiibetin tuntia tietää, että Tiibetissä varakkaita ovat ainoastaan kaupunkilaiset, dakut ja laamat ja että kaikki muu kansa on perin köyhää, munkit kun imevät itsellensä kaiken maan mehun ja ytimen. Kansa pidetään täydellisessä tietämättömyydessä ja harvoin tapaa maallikkoa, joka osaisi edes lukea, saatikka kirjoittaa. Kaikki täytyy tapahtua laamojen kautta. Laamatalot asukkaineen ja maineen ovat vapaat kaikista veroista ja maksoista, ja jok'ainoa laama ja laamanalku saa elinkautiseksi eläkkeekseen tsambaa, tilliteetä ja suolaa. Laamoiksi otetaan kaikista kansanluokista, olkoot sitte kunniallisia, ihmismurhaajia, varkaita tai roistoja, kaikki kelpaa laamojen veljeskuntaan. Yksi tai kaksi jäsentä kustakin tiibettiläisestä perheestä tekee luostarilupauksen ja joutuu "laamaksi" ja täten saavat munkit suuren vallan perheissä, niin hyvin vakinaisten kuin paimentolaisten joukossa. Tuskin laskee liikoja, jos sanoo, että Tiibetissä toinen puoli miehistä väestöä on laamoja.

Joka luostarissa on laamanalkuja (_khibbi_) sekä taitamattomia ja rappiolle joutuneita laamoja ylempien laamojen orjina, jotka toimittavat luostarin kaikki karkeammat työt. Näillä on puku ja ajeltu pää aivan samoin kuin ylemmillä laamoilla, mutta ovat vaan palvelioita eivätkä ota välitöntä osaa luostarin asioihin. Laaman- ja munkinalut otetaan jo nuorina laamataloihin ja opinnoissa heitä harjoitetaan kauvan vanhempien laamojen johdon ja tarkastuksen alaisina. Alemmat tunnustavat ylemmille rikoksensa. Monet tutkinnot onnellisesti suoritettuaan tulee heistä itse kustakin oikea laama, joka sana merkitsee "ylhäistä pappia". Toisinaan munkinalutkin ottavat osaa niihin eriskummallisiin uskonnollisiin menoihin, joita laamat puettuina eläinten nahkoihin y.m. hypyillä, lauluilla, kelloilla, torvilla, huiluilla ja rummuilla rymyten ja ruumistansa väännellen toimittavat.

Jokaisella isolla luostarilla on esimiehenä ylilaama, jota nimeä ei ole sekoitettava _Dalailaamaan_, päälaamaan, joka on budhalainen "paavi" Lassassa ja jonka sielu muka pääsee vaeltamaan toisesta ruumiista toiseen. Kaikki laamat syövät, juovat ja makaavat yhdessä, paitsi ylilaama, jolla on oma majansa.

Yhden kuukauden kunakin vuonna elävät laamat kokonaan erillään muista, harjoittavat hartautta eivätkä saa puhua luotua sanaa. He paastoovat 24 tuntia erältänsä, jolloin nauttivat ainoastaan hiukan teetä ja voita. Ei silloin myös nuuskata eikä syljetä, jotka muuten ovat yleisimpiä Tiibettiläisten tapoja.

Laamat tahtovat muitten ihmisten pitämään heitä erehtymättöminä ja tällä perustuksella he vaativat ja saavat kunnioitusta ja sokeata luottamusta kansalta, joka heitä elättää ja vaatettaa. Minä havaitsin laamojen yleensä olevan älykkäitä, mutta raakoja, julmia ja epärehellisiä; samaa sanoivat myös ne sorretut alkuasukkaat, jotka eivät mitään muuta mieluummin halua, kuin päästä vapaaksi laamojen ikeestä.

Laamat käyttävät hyödyksensä sitä suurta taitamattomuutta, jossa heidän on, onnistunut pitää kansaa, ja sen nojalla he väittävät omistavansa salaisia tietoja, joiden avulla he pystyvät parantamaan tauteja, saamaan ilmi murhaajia ja varkaita, muuttamaan virtojen suuntaa ja aikaansaamaan äkkinäisiä myrskyjä. He sanovat lumoavansa ne pahat henget, jotka tauteja synnyttävät. Totta onkin, että laamat, arvattavasti hypnotiseeraamalla, panevat potilaansa näkemään näkemättömiäkin ja havaitsemaan esineitä, joita todellisuudessa ei heidän lähellänsä ole. Täten on selitettävissä ne monet jutut Budhan ilmestyksistä, näyistä ja hengistä, joita tietämättömälle kansalle uskotellaan ja joilla kansaa pelotellaan säästöjänsä luostarille lahjoittamaan. — Henkien manaukset, villit tanssit ja tainnuksiin menemiset ovat tässä kohdin tärkeitä temppuja.

Laamanalut tekevät luostariin mennessään puhtauden lupauksen, jota ei kuitenkaan aina pidetä, harjoittavatpa vielä inhottavimpiakin paheita. Siksi onkin tavallisesti keski-ikäisillä laamoilla niin iljettävä muoto.

Kaikilla isommilla luostareilla on palveluksessaan yksi tai useampia kuvanveistäjiä ja piirtäjiä, jotka samoelevat piirikunnassaan ristiin rastiin, kapuelevat vaikeimmin päästäville paikoille ja hakkaavat kiviin ja kallioihin tuon iänikuisesti yksitoikkoisen ja kaikkialla esiytyvän tiibettiläisen rukouksen: "_Omne mani padme hun_!" Kerran onnistui minunkin muiden näkemättä vaivalla ja vastuksella saada haltuuni kaksi sellaista isohkoa kiveä, joissa on tuo sama kirjoitus.

Laamataiteilijat valmistavat myös n.s. rukousmyllyjä; nämät ovat koneellisia laitoksia, joilla Tiibettiläinen rukoilee jumalaansa veden, tuulen tai käsivoiman avulla. Isommat myllyt, joita vesi käyttää, asetetaan puron tai virran varaan sillä tavalla, että vesi pyörittää suuria pyöriä, joihin koko tiibettiläinen rukouskirja on kaiverrettu. Tuulella käytettävät rukousmyllyt ovat muutoin samallaiset kuin Shokalaisten, mutta näissä on useasti myös painetuita rukousnauhoja.

Käsivoimalla käytettävät rukousmyllyt ovat kahta lajia ja joko hopeata tai kuparia. Yksityisten käyttämät ovat noin 25 senttim. korkeita lieriöitä, joiden sisässä nopeata vauhtia pyörii ne rukousrullat, jotka rukoilia panee liikkeeseen painamalla lastaa lieriön päällä. Nelikulmaisesta lävestä lieriön kyljessä sopii nähdä kuinka nopeasti pyörä kiertää ympäri. Jokapäiväinen rukouspyörä on kuitenkin vähän toisellainen. Lieriössä on kaksi liikkuvaa pikku lieriötä ja niiden välissä on pyörä. Lieriön ja pyörän lävitse kulkee rautainen akseli. Lieriön ympärillä on rengas ja siinä ketjut ja ketjuin päässä pieni paino. Kun tähän painoon koskee käsin, vaikuttaa se jollakin tavoin sen, että lieriön sisäinen pyörä rupeaa liikkumaan, aina vasemmalta oikealle. Kun nyt tuo lyhyt rukous on kierretty tai kaiverrettu pyörään ja kun tämä käy lukemattoman monta kertaa ympäri, seuraa, että rukous pyörii yhtä monta kertaa ja rukoiltu siis on samoin niin monta kertaa. Vanhemmissa rukousmyllyissä on rukoukset käsin kirjoitettu eikä painettu. Lieriön ketjuun tai painoon on useasti kiinnitetty tenhottimia (amulettia) niinkuin malakiitti-, akhaatti-, luu- tai hopearenkaita. Näitä rukouskoneita on joka ainoassa tiibettiläisessä perheessä ja melkein jokaisella laamalla yksi. Ne kätketään tarkoin ja ulkolaisen ei ole niitä helppo saada. Tiibetissä matkustaissani sain niinä kuitenkin ostaa 12 kappaletta, joista kaksi on hyvin vanhaa. Rukousnauhaa laamat käyttävät samoin kuin katolilaiset; heillä on sitä paitsi muuan pronssinen rukouskapine, jota he rukoillessaan kääntelevät käsissään. Se on noin 10 senttim. mittainen, ympyriäinen sileä puikko, johon molemmin käsin tartutaan.

Tiibetissä on, samoinkuin muissakin budhalaisissa maissa, myös nunnaluostareita. Nunnat ovat enimmäkseen epämiellyttävän näköisiä ja huonossa arvossa, he ajelevat päänsä ja urheilevat taikauskolla juuri niinkuin munkitkin. Muutamissa nunnaluostareissa pidetään hyvää kuria, mutta useimpiin on munkeilla vapaa pääsy, ja seuraukset ovat sen mukaisia. Muutenkin ovat nunnaluostarien asukkaat oloissaan ja eleissään yhtä huikentelevaisia ja yleensä yhtä alhaisia ihmiskunnan edustajia kuin laamamunkitkin.

Muutamilla laamoilla on eräinä vuoden aikoina suurempi seurusteluvapaus naisten kanssa. Nämät ne ihmisen luista tekevät soittimia, ruoka- ja juoma-astioita. Näistä taitureista kerrotaan, että he juovat ihmisverta pääkalloista tekemistään maljoista.

* * * * *

Laamat kävivät puheliaiksi, ja heikon kielitaitoni sekä omain havaintoini avulla oli minun mahdollista saada tietooni muutamia yksityisseikkoja tavallisimmista taudeista ja laamojen parannustavoista.

He selittivät kuumeen olevan tautien syynä (eikä päin vastoin seurauksena) ja että kuumeen on ruumiiseen tunkenut paha henki. Sanoivat olevan hyviäkin henkiä, rikkauden ja onnen tuojia. Luolissa, rotkoissa y.m.s. paikoissa asuu muka sellaisia henkiä ja kun niitä käy kerran tervehtimässä, saa niiltä joko sairautta tai terveyttä; jälkimäisestä tulee kiittää, mutta jos menee toisen kerran terveisille suuremman palkinnon toivossa, rangaistaan häntä ahneudestaan sokeudella, rampaudella j.n.e. — Pahat henget ilmestyvät ihmisten tai erinkaltaisten eläinten tai petojen hahmossa, päätti eräs lihava koukkusormi laama.

Kun minä luettelin moniaita tauteja ja ruumiin epämuodostuksia sen mukaan kuin olin matkallani kuullut ja nähnyt, selitettiin kaikki vaan pahojen henkien kujeeksi ennen lapsen syntymistä. Paiseita ja leiniä vastaan ei tiedetty mitään keinoa.

Tiibettiläisten vatsat ovat yleensä huonossa kunnossa, ja kuinkapas toisin saattaisi ollakaan, kun juovat niin ylön änkensä likaista teetä hirveät paljoudet päivässä ja kun lisäksi niin kovin himoitsevat väkijuomia! Sellaiset sekoitukset turmelisivat jo nälkäkurjenkin vatsan. Kieli on tavallisesti kauttaaltaan valkoisessa talmassa. Surullisinta on, että tällaisessa alppimaassakin pahatauti mitä kauheinta tuhoa tekee.

Pahan hengen tarkoitus ruumiiseen tunkeutuessaan on vain veren janonsa sammuttaminen. Tämän poisajamiseksi tuodaan sentähden sairaan viereen joku pieni eläin, koira, lintu y.m. jos tauti on vähäpätöinen. Jos tauti on ankarampi, tuodaan lammas; vesimaljaa heilutellaan sairaan pään päällitse ja sitten se tyhjennetään eläimen päälle, johon paha henki on täten lumouksilla houkuteltu ja tietysti mielellänsä mennyt, jos hän on hyvällä päällä, lisäsi tiedonantajani.

Täten taudistunut eläin viedään teitten ristimykseen ja kuopataan siinä heti elävänä. Sillä aikaa kun paha henki täällä tyydyttää verenjanoansa, ehtii sairas parantua. Oksia ja orjantappuroita sitten siroitellaan tielle, ettei paha henki pääsisi palaamaan. Ja lopuksi saa laama runsaat lahjat, kun on osannut noitua pahan hengen pakosalle.

Tiibettiläiset ovat huonoja haavureita, kun eivät tunne ihmisruumiin anatomiaa ja kun heillä on niin kehnot kapineet ja kankeat sormet työhönsä. Joka mies on kuitenkin olevinansa haavuri. Leikkaukset, jotka muutoin tehdään tavallisella veitsellä, onnistuvat aina huonosti: potilas saa kauheasti kärsiä ja sittenkin tavallisesti kuolee käsiin.

Nyrjähtyneitä jäseniä osataan taidollakin paikoilleen vetää sekä myös luunkatkeamia sitoa. Eräästä Himalaijan sienestä tehdään tällöin salvaa, jolla särkynyttä paikkaa voidellaan. Tiibetin puhtaassa ja raittiissa ilmassa luuviat verrattain pian paranevat, mutta luut osuvat harvoin oikein kohdallensa ja seurauksena ovat epämuodostukset ja rustot.

Kuumeessa ja leinissä käytetään tosin myös Akonitum-lääkettä ja hieromista, jota naiset rajusti toimittavat. Tiibettiläisten kömpelöt sormet eivät tämmöiseen työhön oikein sovellukaan. Tavallista sarvinkuppausta käytetään myös menestyksellä.

Hyvin yleistä oli lapsilla kovin suuri vatsa, arvattavasti navan huonosta hoidosta pienenä. Muutamien lasten vatsa oli niin kovin venynyt, että he tuskin saattoivat seisoa. Vanhemmalla iällä tämä pöhötys tosin vähenee ja ruumis saa taas säännöllisen muotonsa.

KAHDESKYMMENESKUUDES LUKU.

Tiibettiläinen lääkitsiä. — Kamala parannuskeino. — Kummalliset mielipiteet lääkintätaidosta. — Tukkerin kylä. — Sotilaita ja ryöväreitä. — Pettyneitä toiveita. — Shokalaiset jättävät minut. — Kaikkiaan viisi miestä.

Tiibetiläiset parannuskeinot olivat minusta kyllä kummallisia, mutta vielä merkillisempiä olivat ne lääkitystavat, joita näin _Kutsia_ nimisessä paikassa. Tultuani leiriin, jossa oli neljättäkymmentä telttaa, näin joukon ihmisiä kerääntyneenä erään vanhuksen ympärillä, joka oli aivan alasti ja köysissä, tuskan hiki otsallaan. Pitkätukkainen, pitkä, punatakki mies oli polvillaan hänen vieressään ja rukoili innokkaasti rukousmyllyllään.

Lähestyin uteliaana, vaikka minua vähän koeteltiin estelläkin. Nähtävästi oli tässä tekeillä leikkaus ja kaikki katseliat seurasivat tarkasti lääkärin toimia. Tämä valmisteli raketteja, joita hän sitten kietoili silkkipaperiin. Ne olivat kartionmuotoisia, sytytin huipussa. Valmistettuansa näitä viisi, kuusi kappaletta, pantiin potilas, eli oikeammin sanoen uhri, istumaan. Sairas kärsi nähtävästi nivusleiniä. Lääkäri käski minun istumaan viereensä, nähdessään kuinka tarkoin ja uteliaasti minä hänen toimiansa seurasin.

Lääkäri käski nyt tuoda tulta. Saatuansa palavan kekäleen, heilutti hän sitä ilmassa ja noitui. Potilas tutkittiin nyt tarkoin ja joka kerta kuin punatakin luisevat sormet koskivat hänen kylkiinsä, parkui hän kovasti. Silloin osoitti lääkäri pahan olevan "tuossa". Hän pisti nyt lasisilmät päähänsä, hieroi miehen kupeita ja mittaili peukalollansa sekä tuikkasi palavalla kekäleellä aina sitä paikkaa, jossa peukalonsa viimeksi oli ollut. Alastoman miehen ihoon tietysti syntyi palohaavoja.

"_Murr, murr_!" (voita, voita!) ja hänelle tuotiin voita, jolla hän hieroi palohaavoja. Äsken mainitut raketit tuotiin nyt kunkin palohaavan päälle. Tämän perästä pantiin rukousmylly käymään ja rukousnauhansa kuulia lukien jupisi hän rukouksiaan, kurkisteli aurinkoon, nosti ja laski ääntänsä ja yritti nähtävästi päästä raivotilaan. Kuuliat seisoivat äänettöminä pelvon ja kauhun vallassa.

Nyt tarttui hän taas kekäleeseen ja puhalsi ilmaa keuhkoistaan niinkuin palkeilla, kunnes kekäle syttyi uudelleen. Katseliat olivat jännityksessä. Kaikki seisoivat pää kumarassa ja rukoilivat hartaasti. Lääkäri heilutti kekälettä ilmassa, sytytti sillä raketit, ja kun niissä arvattavasti oli salpietaria ja tulikiveä, paloivat ne heti, kovasti sähisten.

Viheliäisessä tilassa oli onneton potilas tällöin. Suu vaahdossa ja silmät päästä putoamaisillansa hän vaikeroi ja koetti päästä pois köysistä, mutta turhaan. Pari miestä hyökkäsi hänen kimppuunsa, lääkäri ja muutamat naiset puhalsivat vielä hehkuvia raketteja ja tuli tunkeutui yhä syvemmälle potilas-uhrin lihaan.

Kun miehen koko keskiruumis näytti olevan kipeä, päästettiin vihdoinkin hänen kätensä köysistä seläntakaa, mutta ne sidottiin sen sijaan yhteen etupuolelle, ja meidän merkillinen lääkärimme rupesi nyt taas peukaloimaan miestä, tällä kertaa selkäpuolelta. "_Hik, ni, sum_" (yksi, kaksi, kolme) lausui hän ja merkitsi peukalojansa pysähdyspaikat, hieroen niihin voita ja pystytti raketit päälle. Nyt nähtiin ja kuultiin taas samat temput, rukoukset, vaivat ja valitukset. Ja kun ei sairas vaan alkanut parantua, sytytettiin raketit uudelleen, sairaan ja minun vastaväitteistä huolimatta. Miehellä oli nyt palohaavoja ympäri koko ruumiinsa.

On tietysti tarpeeton sanoa, että sairas tämän parintuntisen rääkkäyksen perästä läheni loppuansa. Saadakseni muutamia havainnoita tältä tiibettiläiseltä mallilääkäriltä, joka näytti nauttivan suurta arvoa, lähetin hänelle pienen lahjan ja kutsutin hänet luokseni. Tästä hän ihastui ikihyväksi, saapui, eikä ensinkään peitellyt parannuskeinojaan ja kehotti minuakin niitä käyttämään. Hänen vakaumuksensa oli, että tuli parantaa melkein kaikki taudit, ja jos ei tuli, niin sitten vesi. Hänellä oli kuitenkin pieniä pakettia, joissa oli kaiken värisiä, muka vaikuttavia pulveria sairaille annettavaksi.

"Pelkään tämän potilaanne kuolevan," sanoin hänelle. — "Ehkä kyllä, mutta se on hänen syynsä eikä parannuskeinon. Ja mitä sillä sitten väliä on, kuolemmeko tänään vai huomenna!" sanoi mies ja meni matkaansa.

* * * * *