Part 4

LEENA (Tytön äänellä). Yskä.

VÄNNI. Tää on niin yskäistä aikaa, tää juhannuksen aika.

(Äänettömyys)

LEENA (Rykäsee). Yh-hy-yh-hyh!

VÄNNI. Yskäistä... yskäistähän tämä on tämä aika... Jokos ne on poikineet kaikki teidän lehmät?

LEENA. En minä tiedä.

VÄNNI. Meillä on vielä se punikki poikimatta... Mutta kohtapa se sekin poikii.

(Äänettömyys.)

LEENA (Rykii taas). Yh-hy-yh-hy-yh!

VÄNNI. Kovapa on yskä sinussakin.

(Kääntää kätensä taakseen, se sattuu Leenan käteen ja hän alkaa sormellaan hutkuttaa sen kämmentä.)

LEENA. Ei saa kutkuttaa!

VÄNNI (Vilkaisee taaksensa). Kohta... kohta se viimeinenkin lehmä poikii. (Nojaa selkänsä Leenan selkään) Mukavapa tämä onkin tässä istua!

LEENA. No... ei saa!

VÄNNI (Kääntyy viereen istumaan). Ka mitäpäs tämä pitkittäen paranee... Jos kerta rakastaa niin pitää rakastaa järkiään, eikä istua koko ikäänsä selätysten... Niin jotta rakastatkos sinä minua?

LEENA. Rakastan.

VÄNNI. No mikäs siinä on sitte enää esteenä kun vain itse Jutikka tulisi. (Huutaa) Jutikka... Onko se Jutikka siellä.

JUTIKKA (Vastaa). Täällä tulee.

(Ulla, Saku ja Niku saapuu.)

VÄNNI. Ka!... Tässäpä nämä ovat vierasmiehetkin, jotka voivat todistaa, jotta asia on peruuttamattomasti vahvistettu.

NIKU. Niin on.

SAKU. Niin... Luja on liitto.

ULLA (Leenalle). Tulehan kun minä sanon. (Vie käspuolesta pitäen kiireesti pois) Tule sukkelaan!

JUTIKKA (Saapuu). No miten se on asia?

VÄNNI. No se on päätetty... Ja tässä ovat vierasmiehetkin. Saavat todistaa, jotta se sinun velkasi saa olla perimättä minun kuolemaan asti kun vain korot maksat.

JUTIKKA (Ihmeissään). No hyvästihän se asia sitte päättyikin. (Muuttaa ääntään) Ne nää nuoret tytöt aina alussa vähä reistailevat, mutta ajan oloon ne sitte ottavat ja viisastuvat... Johan minä sen sanoin sinulle.

VÄNNI. Hyvästihän tämä päättyi... (Pyyhkii hikeä otsaltaan) Hyvästi päättyi tämä asia.

JUTIKKA. Minäpä tästä lähdenkin sitte viemään eukolle sanan, niin on asia ihan selvä. (Lähtee. Leena palaa, istahtaa kivelle.)

VÄNNI (Istahtaa Leenan viereen). Tämä onkin ihana päivä.

LEENA. Onhan tuo.

VÄNNI. On tämä ihana päivä!... Kasvavat nuokin toukoviljat hyvästi. Eikö mennä vähä kävelemään?

LEENA. Minnekä.

VÄNNI. Ka vaikka mentäisi katsomaan sitä Mikko Juoperin mutasuota... Se kaupittelee sitä. Ja tarvitaanhan se talossa oma suo, josta saa mutaa.

LEENA. No mennään vain.

(Lähtevät. Saku, Niku ja Ulla nauravat.)

NIKU. No kyllä nyt Vänni viisastuu, kun sitä rokka-Leena vuodenkaan lempii.

SAKU. Tule... Mennään kertomaan sakin pojille!

NIKU. Mennään. (Menevät.)

JUKKA (Saapuu. Lyö Ullaa olalle). No-han?

ULLA. Niin tarttui ukko kuin tappura tervaan... Katsohan: lapiolla näyttelee tuolla suon mutaa kultaselleen. (Nauravat.)

JUTIKKA. Oikea lintu sinä, Ulla, olet! Kultaiset korvarenkaat pitää sinun kerran saada palkaksesi... Ja nyt sen kun Pirkalle sana ja tänä iltana sitä pitää kokolla iloa olla... Tule, Ulla, Fedasikin on tullut kaupungista ja odottaa sinua Teerisen Matin uudessa tuvassa. (Tarttuu Ullan käsivarteen, vie, laulaen):

Ja nyt on meillä Juhannus. Ei huolen haituvaa.

(Ulla yhtyy)

Viulu soi ja joka neito armahansa saa.

JORRI (Tulee vanhahkon Hessu mustalaisen kanssa, jatkaen puhettaan. Hessulla on nuorallinen tiukuja olan yli). Vai vielä sinä olet toki yhä leskenä... Täällä nyt menevät kaikki naimisiin niin jotta yksi ryske vain kuuluu... Mutta paras se on, että pysyt poikamiehenä... Ei siitä Ellastakaan sinulle mitään etua olisi.

HESSO. Ka menisipä tuo eukko jo mukina... menisi velihopea... Oma on hevonen ja omat on reslat, ja hyvät on tiuut hevosella. Mutta ei ole vain sattunut sopivaista.

JORRI. Eihän niistä akoista sopivaa saa... Senpä tähden tässä minunkaan ei tule otetuksi.

HESSO. Menisi, menisi vaimo, veli-hopea. Ja taitaa vaeltaakin näillä mailla Ella?

JORRI. Ka tätähän se Jutikan tyttöä toimittaa Jukalle.

HESSO. Omat... omat on, veli, reslat ja hevoset ja puukkoja tiukukauppa rahaa tuottaa. Puuttuu vain puhemiestä... Etkö taitaisi sinäkin siksi sopia? (Tarjoaa nuuskaa.)

JORRI. Enpä minä ole sinä ollut... Minä olen aina naimisiin joutumista pelännyt! (Nuuskaa. Aivastaa) Pakana kun on väkevää!

HESSO. Mieti nyt asiaa veli-hopea. Ei ole muuta sopivaa miestä näillä mailla ja hyvin on nirpukas ottaa Ella. Ja kolkko se on talvella eukotta ajella.

JORRI. Ka voipi- (Aivastaa) voi- (Aivastaa) Tuo pakana kun aivastuttaa... Voipihan tuota miettiä sitäkin. (Lähtöä tehden) Vaikka syömäänhän tästä on lähdettävä. Huttu jähtyy. Tule sinne ruokapaikkaan vaihtamaan poikien kanssa puukkoja. Siellä on hyviä puukko- ja piippuhuijareita.

HESSU (Lähtee). Kernaasti tulen veli... Ja siellä sitte lähemmin Ellasta sovimme. (Viulun soittoa vasemmalta.)

ULLA (Oikealta, puiden lomassa. Kuuntelee). Se On Feda. (Heittää lentomuiskun. Korjaa kutrejaan ja nauhojaan) Noin nauha ihanaksi... Ja kutri pois korvan taakse. (Katsoo peiliin) Nyt olet ihana, Ulla!

FEDA (Tulee oikealta, kultaiset korvarenkaat näpissä, käsi kohona. Laulaa, läheten askel askeleelta, korvarenkaita näytellen):

Kaupungista minä kullalleni ostan kultaiset korvarenkaat. Tyttöni kaunihin polvelleni nostan ja hellät laulut minä hälle laulan.

Ulla, minun iltojeni ilo ja kaunis kukka minun poluillani.

ULLA (Lähestyy, tarjoaa korvalehtensä). No tuohon!

FEDA (Suutelee korvalehteä). No siihen suutelo!

ULLA. Ei kun rengas... No!...

FEDA (Rengasta korvaan pannessaan):

Ja yhdessä ajan minä kultani kanssa ja tiut ne ihanasti soivat. Tyttöni silmät ne hellästi loistaa ja kuu jo tähdet maita hopeoivat.

ULLA. No kas niin... Toiseen korvaan toinen rengas. (Kääntää toisen korvansa.)

FEDA (Rengasta pannen). Kultaan minä vielä kerran tyttöni puen ja hopeaisiin helyihin hevoseni... Ja yhdessä ajamme sitte talvisiakin teitä ja vapaa vihuri viheltelee ja minä kultaani näin... (Suutelee nopeasti)

ULLA (On olevinaan kova). No!... Joko on isältä lupa?

FEDA. Ei ole mutta tulee... Kohta ovat tuhannet täydet. (Nostaa Ullaa) Kas näin, sinä minun oma Ullani... Näin minä nostan tyttöäni...

ULLA. Heitähän nyt... heitä nyt. (Kaivaa pikkuista pyöreää peiliä taskustaan) Kyllä sinä olet hyvä Feda! (Katsoo peiliin, korjailee renkaitaan ja kutrejaan ja hyräilee sanatonta äskeistä säveltä. Äkkiä.) Olenko minä kaunis, Feda?

FEDA. Sinäkö? (Yrittää ottaa kiini.)

ULLA (Pakenee). No... no!... Siivolla!... Istu nyt tuohan kivelle.. (Komentaen) No heti!

FEDA. No täytyy totella, kultaseni, sinua. (Istahtaa) No-hon!

ULLA. Nyt sormet silmille... Hyvästi... jotta et näe... Et saa katsoa! No kun niin mielesi tekee. No! (Suutelee nopeasti ja livahtaa pakoon.)

FEDA (Kotvan kuluttua). Vielä... Ulla... Ulla!... Tahi minä otan sormet silmiltä pois!

ELLA (Saapuu, huudahtaen). Feda!... Ja sormet silmillä istuu yksinään.

FEDA (Hämmästyy). Minnekäs se Ulla meni!

ULLA (Metsässä). Kuk-kuu... kuk-kuu!

FEDA. Sinä vallaton... sinä iloinen keväinen käkeni. (Yrittää lähteä.)

ELLA. Elähän mene... Tuliko Hesso tänne?

FEDA. Hesso tuli... Ja kuule Ella. (Lyö olalle) Hessulla on nyt jo oma hevonen ja Hesso on heittänyt juomisen pois. Sinä et saa hylkiä Hessua, Ella.

ELLA (Ynseänä). No-oo!... Ikään kun en minä muita saisi.

FEDA. Sinun tähtesi sepäksi opetteli Hesso. Kauhavan puukkoja takoo, niillä ja tiuilla rahaa kokoaa ja sinua rakastaa Hesso. (Tarttuu käsipuoleen) Tule Ella!... Mennään etsimään Hesso sinulle.

ELLA (Väkistelee mennessänsä). Eläkä nyt vie väkisin!.. (Kauvempana) Eh sinä!

SAKU (Tulee Heilinensä, iso rinkelivyyhti kaulassa, hanuri kädessä). Tule istu tähän pölkylle... Tää on joesta tuotu pölkky... Katkaise tästä rinkeli... no. Minulla on vielä toinen vyyhti huomiseksi.

HEILI (Taittaa rinkelin). Suurkiitosta!

SAKU. Nyt se saa Jukkakin sen Pirkan... Se sitä rakastaakin kovasti (Vetäsee sävelen) Entäs onkos sillä sinun sisarellasi jo sulhanen... Annilla?

HEILI. Ei sillä vielä!...

SAKU. Siellä Räyringissä olisi sillekin hyviä poikia... Sekin Leppäahon Oska...

HEILI. Mhyy!

SAKU. Siellä Räyringissä ovatkin pojat parempia kuin täällä Tastulassa, mutta Tastulan tytöt taas ovat Räyringin tyttöjä paremmat... Onko se rinkeli hyvää?

HEILI. On.

JORRI (Tulee, heittäytyy tyytymättömänä mahalleen nurmikolle). Pilaavat naimisiin menolla koko elämän.

SAKU. Mikä sinulle tuli, Jorri?

JORRI (Kuin itsekseen nuristen). Leenankin villitsivät, jotta heitti hutun palamaan pohjaan! Pilasivat koko Juhannuksen.

SAKU. Elä ole milläsikään, Jorri... Minä annan rinkeliä.

(Tukkilaisia saapuu.)

NIKU. Jorri!... Nouse pois, Jorri, siitä tieltä!

HÄKKI. Jor-ri!... Nouse pois... tytöt tulevat kohta! (Potkaisee hiljaa kylkeen) No Jorri... Nouse pois! (Jorri painaa päänsä nurmeen.)

PUHURI. Ei se nouse... Vieretetään se syrjään.

HÄKKI. No! Vieritetään, pojat, pölkky pois!

TOISET (Vierittäen). Hoi!... hoi hoi... Vielä kerta. No-oin!

(Tytöt saapuvat juhlapuvuissa, poikia joukossa.)

JORRI (Itsekseen, mahallaan). Huomenna ei enää ole rokan keittäjääkään.

HÄKKI. Mitä se Jorri nurisee?

SAKU. Jorri suuttui kun Leena vietiin... Jukka on tuolla. (Huutaen) Jukka! Tule tänne! Täällä ovat jo tytöt!

JUKKA (Ohi mennen). Kohta tulen. Pirkan vaan käyn kutsumassa. (On kompastua Jorrin jalkoihin) Äs, sinä pötkylä!... Nouse jo hitolla ylös siitä!

HÄKKI. No nyt ne ilot alkavat, kun Vännikin on akan saanut. Viulut soimaan ja tytöt tanssimaan!

SAKU. Vänni tulee!

VÄNNI (Saapuu hikeä pyyhkien). Lämpimiksi löi nämäkin ilmat nyt. Kun antaisi tämmöisiä ilmoja vielä enemmän, niin tulisi siitä tuota karjan ruokaa.

HÄKKI. No Vänni!... Mitens ne kaupat vetelevät?

VÄNNI. Ka mikäpäs niillä on... Onhan se punakkaposkinen tyttö... vaikka se ääni on vähän Jaakopin ääni niin kuin leski-ihmisellä. (Naurua. Jorri kohottautui istualleen.)

HÄKKI. Se on yskä vain tytössä.

TOISET. Yskä... yskä se on.

VÄNNI. Ka tottapa se lie yskä. (Raapii korvallistaan) Tuhatta markkaa näet tahtoo se Juoperin Mikko mutasuostaan, vaikka muta haisee paljaalle ruosteelle!

PUHURI. Vai tuhatta!

VÄNNI. Tuhatta... Se on rahalle ahne se Mikko.

JORRI. Sieltäpä se meidän Leenakin tulla pölähtää vielä!

TUKKILAISET. Hei!... Leena!

HÄKKI. Meidän Leena! Ja majaako jo muuttaa!

LEENA (Tulee hernesäkki vasemmalla olalla. Toisella olalla muuta kantamusta ja kattila kädessä. Heittää, tavarat maahan). Kokosin nuo vähät kapineet ja ruuan jäännökset pois, kun tässä oma talous on tulossa, ja niissäkös oli kantamista. (Hamettaan suuttuneena levitellen) Ja nuo pahan hengen rytkyt vielä, vieraat hameet, en heitä paremmin sano, kun niissä ei sovi kunnolla juoksemaan, vaan kaikki kintut jo niihin sotkeutuvat, ja olin jo vähällä jäädä Känsälän pojan hevosen jalkoihin. Mutta pelastuipa hänestä toki vielä. (Vännille) Joko sinä Vänni söit? (Vänni katsahtaa vihaisesti) Kuule Vänni!

YKSI TYTÖISTÄ (Huudahtaen). Jutikkalan Pirkka tulee!

TOISET TYTÖT. Pirkka!... (Pyöräyttelevät Pirkkaa.)

SAKU. Nyt kun vain Jukka tulisi!

VÄNNI (Itsekseen). Tässä on tainnut olla mustalaisen peli!

LEENA (Jatkaa äskeistä). Etkö sinä Vänni kuullut?... Joko sinä söit... (On langeta hameeseensa) No pahan hengen rykäle tuo hame!... Sehän se mustalaisen tyttö villitsi tällä tavalla kuvattelemaan Ikäänkuin tämä Vänni nyt ei olisi huolinut ilman näitä vieraita hamerytkäleitä!... Niin, joko sinä Vänni söit?

VÄNNI (Myrtyneenä). Tässä on tehty jutku!

JUKKA (Saapuu). Terve pojat ja terve tytöt!

TUKKILAISET. Terve!

JORRI. Onko sinulla, Jukka, antaa tupakkaa?

JUKKA (Viskaa tupakkakukkaron). On! Siinä on sinulle tupakat, Jorri... Ja nyt iloitaan kun on meidän Leena rikkaan isännän miehekseen saanut... Nostetaan pojat Leenaa!

MIEHET. Nostetaan, (Nostavat) Eläköön!

LEENA (Hämmästyy, yrittäen siunailla). Senkö!

MIEHET (Nostavat). Eläköön!

LEENA. Senkö täyteistä!

MIEHET (Nostavat). Elä-köön!

LEENA (Ankarana). Senkö täyteistä tämä nyt on tämmöinen peli... Toisen miehen morsianta keikuttavat ja hypittävät... Ikään kun se nyt vanha akka punniten enää paraneisi!

VÄNNI (Julmistuen). Tässä on harjoitettu petosta... Mutta minä puran kaupat!

LEENA (Silmät suurina). Häh!

VÄNNI (Ärjäisten). Minä puran kaupat!... Ja pois lähden jo koko sakista!... Pitäkää akkanne!

LEENA. Mitä? (Vilkuilee neuvotonna.)

HÄKKI. Se hylkää sinut.

VÄNNI (Poistuen). Heittiöt!... En paremmin sano!

LEENA (Hätäillen). Vänni!... Vänni hoi... Kuule Vänni!...

VÄNNI (Metsään häviten). Enkä kuule!

LEENA. Entäs vierasmiehet?... Häh! (Rientää jälestä) Kuule Vänni! (Loitoten) Niinkö luulet saavasi vietellä naisen ja sitte sen hylätä (Naurua. Etempää) Vänni... Vänni hoi!

HÄKKI. No nyt se ilo alkaa!

VÄNNI (Metsässä, huutamalla aivan). Ja ruunun miehillä minä panetutan kiini kaikki jotka ovat petoksessa osalla olleet... Ja Jutikan talon pitää mennä että naukuu. (Naurua.)

LEENA. Entäs vierasmiehet?... Häh? (Naurua) Entäs vierasmiehet? (Naurua.)

JUKKA. Tästä tulee vielä lemmon himphamppu!... Mutta tuli mikä tuli! Nyt on juhannus, eikä se tukkipoika osaa surra arkenakaan! Tanssimaan nyt tytöt ja pojat... Pidetään aikanansa iloa, sillä huomenna me jo olemme päivää vanhemmat... päivää lähempänä me hautaa ja pölkky merta ja sahaa! Tanssitaan!

KAIKKI. Tanssitaan... Tanssitaan!

HÄKKI. Piiriin tytöt ja pojat... Ottakaa kukin parinne! Tule sinä, Maiju, minulle.

NIKU. Tule Elli minulle...

JUKKA (Nostaa Pirkan kättä). Ja tämä tyttö on nyt tämän pojan.

JORRI. Ja Viitalan Antin tyttö Sakun. (Heili tulee.)

SAKU. Niin on... Osaatko sinä Heili tätä tanssia?

HEILI. Eikö tuota osanne!

JUKKA. Tule Jorrikin tanssiin... Ota vaikka Hessu pariksesi niin et tarvitse pelätä pikiytymistä.

JORRI. Ka tule Hessu... niin hytkytetään!

HESSU. Hytkytetään veliseni!

JUKKA. No nyt!

(Laulavat, piiri pyörii):

Kevät kukkia kasvattaa ja armas armasta lempii ja onnettansa se olla saa joka arkana empii.

(Parittain polkan tahdissa)

Siksi tanssimme että heiskuu, kepeänä se tyttö leiskuu pojan reippahan kainalossa ja ai jai jai kainalossa. Ja pois on huolet ja murheet.

(Kertaavat loppuessa laulaen polkan säveltä sanoilla: "ralla, ralla, ralla, rallaa" ja tanssivat polskaa.)

JORRI (Toisten jo tauottua, hytkyttelee Hessun kanssa paikoillaan hiljaa, kädet toistensa olalla. Hessulla piippu suupielessä). Kyllä tään nyt jo, Hessu, näkee, jotta ei tästä pyykistä moni mies nahkaansa naimatonna pelasta.

Neljäs näytös.

Metsä. Mustalaisleiri. Lapsivitvi. Ella souvattaa sitä nuorasta. Junnu nukkuu nurmikolla. Vyön kude meneillään.

ELLA (Laulaa):

Tuuti lasta, tuuti, aa! Tuuti pikkarainen! Vapahana heilahtaa vitvi, nuku vainen. Ihanasti tiuku soi, vilkkuu kaunis illan koi. Tuuti, aa, tupukkaa! Nuku unta rauhaisaa!

Hei! Nouse jo, Junnu, makaamasta ja tule lasta tuudittamaan, niin saan kutoa vyötä tässä. (Nykäisee kylestä) Hei, Junnu! Nouse ja souvata Juijun lesken lasta tässä. Heitti siihen pienoisensa, pyysi minun liekuttamaan.

JUNNU (Virutteleiksi pitkällään). Nukkuukos se?

ELLA. Nukkuu... Äiti itse povuulle lähti... Liekuta pienoista nuorasta tuosta.

JUNNU. Ka joutaa tästä liekuttamaan. (Liekuttaa. Järeällä äänellä):

Tuu... tuu... tuu... tuu! Aa... aa... aa ..-. aa!

JORRI (Saapuu Hessun kanssa. Hessulla puukkokimppu kädessä, hopeahelyt kaulassa). Tuommoista siitä tulee jos menet naimisiin... Saat ruveta souvattamaan... Niin jotta minä puhemiehenä jo ajoissa varotan sinua... jotta et sitte minua syytä!

HESSU (Nostaa peitteen lapsen silmiltä). Tää on, taitaa, Juijun lapsi.

JORRI. Niin jotta peräänny nyt, Hessu, aikanansa... tästä Ellan kaupasta!

ELLA (Vyötä kutoen). Eh!... Siinä on puhemies!... Kun alkaa jo vetää vastakynttä!

JORRI. Ka sittenpähän ei syytä... kun tunnollisesti tekee!... Ja mikäs hänen, Hessun, on yksinäänkin eläessä!

ELLA. Eh sinä, vanha poika!... Et sinä ymmärrä, mitä se on vaimo miehen reessä! Monet huolet hälventää ja monet paidat pesee miehellensä... Tyhjä se on vaimotta miehen reki ja autio on eukotta teltta. Eh, sinä Jorri!

JORRI. Onpa siinä eukossa elättämistäkin.

ELLA. Sinä et, Jorri, älyä miten se asia on. Kyllä se eukko itsensä elättää ja huolen pitää miehestäänkin.

JORRI. Ja sitte vielä riitelee... ja laittaa lapsia... Niin jotta elä usko, Hessu, mitä tää Ella kehuu.

ELLA. Paljoko Hessu maksoit hevosesta?

HESSU. Puoli kolmatta sataa rahassa ja parin vielä puukkoja annoin.

JORRI. On se sitte hyvä hevonen.

HESSU. Seitsenvuotias on hepo... Lihava on ja vähillä heinillä talvella elää.

JUNNU. Onko se miten iso?

HESSU. Yksitoista korttelia vuohosesta sä'än rajaan... Iso on ja lihava ruuna, harja tuuhea ja lautaset leveät.

JUNNU. Hyvä hevonen on.

JORRI. Hyvä on... Pätisi tämän Hessun sillä poikamiehenäkin ajella.

(Leiriin, töytää joukko mustalaislapsia, ollen hevosilla; toiset ovat hevosina, toiset ajavat, piiska kädessä. Yksi ryömii nelinkontin, toinen ratsastajana sen selässä. Hälinää ja huutoa. "Hei" huudahduksia).

ELLA. Sikiöt... Sikiöt siinä... Ah mitä elämää pitävät, pakanat!... Ettekö jo asetu siinä siivommalle ja heitä sitä huutamista. Ettekö herkeä häjyt. (Tukistaa yhtä) Eh sinä!

TUKISTETTU. Voi... voi!... Elä tukista!

ELLA. Annan minä teille toisillekin. (Lapset pakenevat, kun hän niitä hapuilee) Annan minä teille, kun vain kenen kiini saisin.

JORRI. Tuommoista siitä tulee Hessu... Niin jotta ajattele, ennen kun otat tään Ellan... Kun aikanaan pitää varansa, niin sitte ei ole katumista.

ELLA. Niin kun et itse, Jorri, olisi lapsena ollut... Ei, Jorri! Lapsessa on vanhemman turva ja eukossa miehen onni ja ilo... Sinä et vain älyä sitä.

HESSU. Ka kun tällä Ellalla itsellään ei ole vastaan, niin mitäpäs näistä Jorrin vastustelemisista... Panemme hynttyyt yhteen rekeen!

ELLA. Mitäs sinä, Junnu, sanot siihen?

JUNNU. Ka mitäpä sanot. Eihän näihin Jorrin estelyihin ole uskomista. Ja terve ja hyvä mieshän tää on, Hessu... Hyvä oli entisellekin vaimollensa.

HESSU. Ei oltu Ellin kanssa yhtään kertaa torasilla.

ELLA (Kokoo vyön kudoksen). No tulehan tänne syrjään vähäsen, niin saan rauhassa kysellä vähäsen. (Menevät.)

JORRI (Itsekseen). Eihän se uskonut minun sanojani... On taas yhtä miestä vähemmän maailmassa.

LEENA (Tulee Ullalle riidellen). Sinun, pahan hengen, villitystähän se oli kaikki... Mikä hätä minulla olisi ollu tukkilaisille emännöidessä. Ja olisi niitä ollut tarjolla semmoisiakin, jotka eivät olisi peräytyneet! No olisi kyllä ollut... Vaikka olisin Jorrin ottanut, niin ei olisi ollut mikään hätä eläessä... Mutta nyt saa jututa ja käräjöidä ennen kun saa asian kunnolla päättymään ja menettää vähät varasi vieraille miehille ja tuomareille.

ULLA. No ota Jorri... Tuossahan se on.

LEENA (Huomaa Jorrin. Itsekseen). Sekö pahuus senkin siihen heitti!

ULLA. Ota nyt!

JORRI (Haparoi hatun eturaivollensa). Enpä minä mene naimisiin. (Ryhtyy puhelemaan Junnun kanssa.)

ULLA. No nyt sen kuulit!

LEENA (Räkättää). Mhyy!... Ikäänkuin nyt sinustakin vielä huolisi kuka... Kasattunut vanhapoika!... Tokko lie ihmiskirjoissakaan enää!

ULLA. Elä nyt suutu Leena.

LEENA (Suuttuu). Suutun kyllä... Uhallakin suutun, enkä lepy enää sinä ilmoisna ikänä. Ja vallesmannilla panetan mustalaisetkin kiini!

ELLA. Mikä riita ja elämä täällä on!

LEENA. Mikä!... En paremmin siunaa!

JORRI. Se tää Leena vain katuu... kun ei leskenä pysynyt.

ELLA. Elä sinä huoli, Leena... Tehdään vain uudet taiat, niin kyllä Vännin sydän sulaa. Ja rakkautta on vielä talossasi enemmän kuin rikkautta...

LEENA. Onhan sitä!... Saa tässä olla ja elää häväistynä... Mutta sen minä sanon jotta nähdä siinä pitää Jukan ja jokaisen, joka siinä on osalla ollut, jos ei vain Vänniä laki ja oikeus pane pysymään asiassa loppuun asti. Minä juttuan asian keisariin ja sinatyöriin asti.

ELLA (Rauhottelee). Tulehan, Leena, tänne telttaan... Tule tänne, kultaseni, niin supatetaan kahden kesken... Selviää se asia silloin... Tule kulta-Leena tänne. (Tarttuu käsipuoleen.)

LEENA (Mennessään). No elä nyt siinä kynkästä revi ja kisko... Osaan minä itsekin mennä. (Häviävät telttaan.)

ULLA (Lyö näppiä). No nyt ne vasta alkavat ilot!

JORRI. Ka semmoistahan siitä tulee!

JUTIKKA (Saapuu tuohtuneena). Eikös sitä Vänniä näy täällä?

ULLA (Viattomana). Ei... Vänniäkö?

JUTIKKA. Kun se kuului aikoneen tänne tulla tohtoroittamaan tällä Junnulla hevostansa. (Kävelee harmissaan) No voi minua poloinen poika! Mihin leikkiin piti joutuakin näiden tukkilaisten tähden!... Nyt uhkaa Vänni myöttää talot ja vielä vetää vastuuseen petoksesta!... Kun häntä saisi edes itseään puhutella! (Pyyhkii hikeä) Ihan tässä löylyssä jo hikoaa ihminen.

ULLA. Annahan kun minä katson kättäsi isäntä.

JUTIKKA (Närkästyneenä). Mene siitä!... Samassa köydessä sitä sinäkin olet... Ruunun kyydillä pitäisi lähettää mustalaiset pois koko Tastulasta. (Lähtee) Kun nyt vielä saisi mistä sen Vännin kiini! Jos hän vielä sopisi asian!

JUNNU. Tästä taitaa tulla iso ötäkkä vielä.

JORRI. Ka selviäisipä se jos Jukka heittäisi tämän Jutikan tytön ja ottaisi vaikka sen Antti Viitalan toisen tytön. Se on Vänni kova mies.

ULLA. No sieltähän sitä Vänniä nyt tuodaan. (Telttaan) Ellaa... Vänni tulee.

HÄKKI (Taluttaa Nikun kanssa Vänniä, joka voihkaa). Pahasti... pahasti taisi nyt käydä Vännille... Koskeeko se yhä.

VÄNNI. Koskee se... (Voihkaa) Taitaa olla koko selkä poikki. (Ähkää.)

ELLA (Teltan ovella). Herra isä avita!... Mikä sille Vännille tuli?

VÄNNI. Ka hevosen jalka oli kipeä, niin se lankesi tänne tullessa ja kaatoi kärryt... (Ähkää) Ja selkä taisi katketa!

ELLA (Touhuten). Rientäkää avuksi Vännille ystävät!... Nouda sinä, Ulla, sidettä tänne. (Tuo penkin. Ulla lähtee telttaan, palaa oitis) Pankaa Vänni siihen pitkällensä!... Nosta sinä Niku jalasta. (Nostavat) Niin! Tule, Junnu, kopeloi miten on Vännille käynyt. (Junnu kopeloi selkää.)

VÄNNI. Kopeloi... kopeloi, Junnu... Jos osaisit vetää selän sijoillensa... (Ähkää. Ulla puhelee Ellalle) Voi miten se koskee... Ei niin kovasti... Voi... voi!... Oi!... Mitenkä sille on siellä käynyt.

JUNNU. Se on sijoiltansa niukahtanut... Kun olisi viruttaa jaloista!... Tulisitte avuksi miehet!

ELLA (Viittaa Ullalle). Ei... Pahemmaksi selkä siitä tulee... Kun olisi hyvä hieroja mistä saada! Se se lykkisi lihat paikoillensa.

JORRI. Ka hieroohan se Leena!

HÄKKI. Niin... Onhan se Leena.

VÄNNI (Ähkien). Vaikka tulisi mistä apu.

ULLA. Leena... Leena hoi!... Tule hiero!... Muuten Vänni kuolee kohta.

LEENA (Hämmästyy). No paha henkikö siihen Vänniin nyt meni... kun se on tuolla tavalla kuolemassa! Sivutko siltä ovat sijoiltaan menneet?

HÄKKI. Sivut ovat nyrjähtäneet... Hiero, Leena.

LEENA (Voitokkaana). Näin se käy, kun mies pahalle hengelle ohjakset antaa ja hylkää laillisesti kihlatun morsiamensakin... Johan minä sanoin silloin, jotta et siitä pitkälle potki, kun jo rangaistus tulee... Ja niinpäs tulikin jotta tupsahti... (Kopeloi selkää) Mistä se selkä on poikki?

VÄNNI. Joka paikkaan koskee... Kun saisi sijoillensa vielä... (Leena alkaa hieroksia.)

JORRI. Onhan tää Leena hyvä hieroja... Kyllä tää selän parantaa.

HÄKKI. Kyllä... Parantaa tämä! (Ryhtyy Nikun kanssa puhelemaan.)

LEENA. Kun sitä eläisi ihminen ristityiksi, eikä antaisi lihan ja maailman viettelyksille tilaa sydämessänsä, niin moni onnettomuus jäisi tulematta... Mutta tottapa se ei se vanha Aatami anna... Rupeaako se auttamaan?

VÄNNI. Helpottaa se jo... Menisit, Junnu, suinaamaan sen hevosen jalkaa, vieläkö siitä kalu tulee.

JUNNU (Lähtee). Tule Ella avuksi... Ulla, souvata pienokaista!

JORRI. Hyvä... hyvä muijahan tämä Leena on... Ei ollut Leenan sopissa moittimista, vaikka se ei niihin liikoja lihoja tuhlannut...

LEENA. Helpottaako?

VÄNNI. Hyvää se tekee... Jo se alkaa vähä vetreytyä... Kun vain se hevosen jalka paraneisi!... Sehän se ruoja kaatoi liikatessaan.

JORRI. Ja onhan tällä Leenalla vielä rahojakin... Eikös niitä ollut yli neljä sataa silloin?

VÄNNI. Mistä se Leena on niin paljon koonnut?

JORRI. Ka tämä on ahkera ihminen, tämä Leena.