Part 5

LEENA (Kaikerrellen). Mitäpä näistä köyhän rahoista on ja muista ahkeruuksista jos ei säästää osaa... Vaikka omiapa ne viidettä sataa olivat... Mutta nyt viime viikolla toki sattui kuolemaan se sisar Kaisa ja siltä jäi niitä miehensä peruja neljättä tuhatta ja siihen vielä omat lehmät... Niin jotta onpa tässä nyt jo mitä toisellekin antaa... Vieläkö se kolottaa?

VÄNNI. Helpottaa se vain vähä kerrallaan... Niin jotta neljättä tuhattako jäi peruja Kaisalta sinulle?

LEENA. Ka siinäpä noita jäi kolmetuhatta kahdeksan sataa käteisessä. Ja eikä ole enää puutosta vaatteistakaan. Kun ovat omat rytkyt Kaisan vaatteiden lisänä, niin on siinä vaatetta, jotta omillaan pääsee hautaan asti... Ja hyvälypsyiset lehmäthän ne olivat ne Kaisan lehmät... Vieläkö jomottaa?

VÄNNI. Ei se enää jomota... Mitenkä monta niitä olikaan... lehmiä?

LEENA. Ka kaksi aikaiseen poikivaa nuorta lehmää ja siihen vielä pientä karjaa ja iso sika... Tulehan nyt Niku vetämään jaloista ja Häkki kainaloista, niin se nyrjähtänyt nivel menee tuossa paikkaa paikoillensa... Ota tästä näin Häkki. (Nikulle) Ota tuosta... tuosta nilkasta ja pidä varasi että et sivulle vedä... Nyt!... Hyvin tasaisesti. (Painelee miesten vetäessä selkää) Minä tässä painelen samalla.

HÄKKI. No! Vedetäänhän nyt. (Vetävät.)

LEENA. Ihan näet rusahti kun meni paikoillensa!... Nyt se on terve! (Vänni nousee istumaan, hieroo molemmin käsin sivujaan) Silmätkin tässä ovat pesemättä. Vaikka olisi märkä riepu, jolla heitä sipuisi. (Etsii riepua.)

JORRI. Se olisikin tää Vänni kuollut ilman Leenaa.

HÄKKI. Kuolluthan se olisi!

JORRI. Kuollut... Tämä Leena toki pelasti.

NIKU. Onnihan se on Vännille, että on Leena!

JORRI. Ka onni...

VÄNNI (Junnulle, joka palaa). Tuliko siitä jalasta vielä kalu?

JUNNU. Terve tuli jalasta... Vuohosimesta vain oli nyrjähtänyt... Sijoillensa vetäsin jalan Ellan kanssa!

LEENA (Pyyhkii märällä rievulla kasvojaan). Olisi... olisihan tässä nyt ottajiakin... Mutta mikäpä hätä tässä on yksinäänkin eläessä... Ei tarvitse kenenkään housuja pestä, eikä paikata ukon paitoja... Ja kun hyvilleen rupean niin avaan vielä oman kaupan kirkonkylään ja elän jotta keikahtaa siinä.

JORRI. Säästäväinen myöskin tämä Leena on.

HÄKKI. Onhan tämä!

JORRI. On.

VÄNNI. Ka mitäpäs siinä sitte on!... Kun on se hevosenkin jalka terve, niin pistäännytään tässä Leenan kanssa pappilassa... Tule pois Leena!

LEENA (Tekeytyy hämmästyneeksi). Hyvänen aika!... Väkisinkö se nyt jo vie!... Eikä tässä nyt enää itsellä sanan valtaa olekaan!

ELLA (Työntää). No mene, mene nyt siitä, kun Vänni on valmis... Mene, mene nyt, Leena!

LEENA. No tämä nyt vasta kyytiä on... Kun ei nyt siunaamaankaan jouda.

VÄNNI. Tottapahan pappi sitte siunaa... Tule nyt vain pois, niin pääsee huoletta ja voi alkaa ne heinätyöt.

ULLA (Työntää). Mene, mene nyt Leena!

LEENA (Mennessään). No tämmöiseen kyytiinkö tämä nyt päättyikin koko juttu!

ELLA. No siunatkoon siinä enää ihmistä moiseen joutumasta, kun selvisi tästä kunnialla!

JORRI. Tule pois Häkki ja Niku... niin ei sotkeennuta itse asiaan! (Lähtevät.)

ULLA (Ellalle). No Ella? Otitko sinä Hessun?

ELLA (Salaillen). No! siinä!... Kaikki sinun urkkia pitää... Aaa!... Siinähän se Fedakin on jo!

ULLA (Riemastuen, mennen vastaan):

Minun kultani kaupungista helyt kaunihit tuopi.

FEDA (Jatkaa):

Ja joen rannalla tuokkosesta kultansa maljan hän juopi.

(Heittää muiskun)

No nyt Junnu!... Täydet ovat lunnaat tytöstäsi ja sata on vielä kaupan päälle... Tuoss' on rahat, lue, Junnu!... Paljon rahaa, mutta enemmän arvoinen on tyttösi Junnu. Tule kun nostan sinua, kultaseni... Hei! (Nostaa) Kaunis olet kuin kukka aholla ja kepeä kuin mustalaisen mieli!... Silkistä minä sinulle kerran teltan teetän!

ULLA. En huoli minä silkistä, kun olet sinä minulla! Soitat mulle viuluasi, niin savuina haihtuvat huolet ja iloiten päivät vaeltavat.

JUNNU. Täydet ovat lunnaasi, Feda. Ja nyt! (Yhdistää kädet) Kestäköön lujana liitto! (Poistuu.)

ULLA. No nyt Feda... (Suutelee.)

FEDA. No nyt. (Yrittää suudella.)

ULLA. Ei enää... Ohoh... Hyvää aina tiputellen!

FEDA. Sinä iloinen lintunen... Mutta olkoon! Saan minä vielä sinut povelleni! Ja nyt Ella! Nyt kutsu tänne koko joukko ja kutsu koko kylän väki. Tänä iltana pitää leirillä iloa olla... No Ella! Mene ja hae oma Hessusi tänne iloille.

ULLA (Hoputtaa). Mene... mene Ella, hae Hessusi iloille oitis!

ELLA. Eh sinä!... Minkämoisen teet ilon remakan.

(Lähtee.)

FEDA. No kas niin! Tulepas nyt kultaseni, istu tänne vierelleni. (Istahtavat puun juurelle) Istu ja ole iloinen. Ulla... Komeat toin sinulle kihlat kaupungista. Hopeaisissa helyissä pitää tyttöni tänä iltana loistaa... Kah... Sieltä tulee Akun poika huiluinensa... Antaa pojan soitella meille ajan kuluksi. (Poika istahtaa kivelle, selin heihin ja soittaa huilua.)

FEDA (Antaa sormuksen).

ULLA (Panee sormuksen sormeensa. Ojentaa kätensä suudeltavaksi).

FEDA (Antaa rannerenkaan).

ULLA (Panee sen käteensä. Suutelee itse rannettansa. Saa toisen rannerenkaan. Suuteluttaa rannettansa. Saa kolmannen. Suuteluttaa poskeansa. Saa sormuksia. Suuteluttaa toista poskeansa. Saa kauniit nauhat. Syleilee Fedaa. Saa hopeaiset helyt, vyöt ja kaulanauhat ja suutelee Fedaa. Nousee. Ottaa muutamia tanssiaskelia. Feda sieppaa hänet vihdoin tanssista syleilyihin. Soitto lakkaa, soittaja poistuu.) No nyt Feda! Minä menen pukeutumaan helyihisi, nauhoihisi, keveämpiin hameisini ja illalla sitte!

FEDA. Illalla sitte tyttöseni! Pukeudu ihanaiseksi, kukkaseni. Minä menen, haen joukkoa koolle. Ella on apuna. Tukkilaisilla on tänään loppujuhla! Juhlikoot sen meidän mukana. Lähde siis sä, kultaseni!

(Heittää sormisuukon, saa saman vastaan. Lähtee.)

ULLA. Nyt minä olen kuin lintunen, joka on saanut kauniit sulat ja löytänyt keväällä viherjöivän varvun. (Menee telttaan.)

LAPSEN ÄITI (Tulee, vie lapsen vitvistä pois). Yksin näet ovat heittäneet lapsen siihen oman onnensa nojaan!

PIRKKA (Katselee). Minä en tiedä mitä varten Ella tänne kutsuu, kun täällä ei edes ketään ole... Sanoi Jukan olevan täällä. (Istahtaa. Huokaa) Oi joi! Minä jo luulen kaiken selkenevän, mutta nyt on kaikki entistä pahempana taaskin. (Miettii suruissaan) Ah!... Miksi minulle tämä suru piti tulla kannettavaksi! (Rautakangen soittoa.)

HUUTO. Työ loppui!... Loppiaiselle tukkilaiset!

PIRKKA (Pelästyen). Mitä!... Joko loppui tukin lasku!... Ja nyt siis lähtee Jukkakin pois. (Aikoo itkeä.)

JUKKA (Saapuu). Pirkka!... Jo nyt suret liika myöhään. Kaksi asiaa on nyt lopussa, nimittäin surut ja tukkityöt... Nyt jo päivä pilvestä pääsee ja huolistansa pojan heila.

PIRKKA (Suruissaan). Niin... Sinä jaksat olla iloinen!

JUKKA (Istahtaa rinnalle). Pakostakin tulet sinäkin iloiseksi, kun minä... (Näyttää rahatukkua) Mitäs tämä on, Pirkka?... Katso eikös se ole rahaa!... Noin. (Selailee seteleitä) Katsohan!

PIRKKA (Kääntäen katseensa maahan). Mistä sinä sait?

JUKKA. Keisari tekee rahaa tukkipojalle... Kuulehan kun luen. (Ottaa kirjeen taskustansa) Kirjoitin setälle, kuten sanoin, ja hän se nyt vastaa... Kuulehan. (Lukee) Kirjoitit että olet rakastunut. (Nykäsee kyynäspäällään) ja että mitä minä siitä arvelen... ja että... olet... Ja että tyttösi on kaunein kukka maailmassa.

PIRKKA (Hymähtäen). Hyi... Mitä sinä nyt kirjoitit tuolla tavalla!

JUKKA. Ja että hän on... hm... on iloinen kuin lintunen ja puhtaampi kuin enkeli!

PIRKKA. Voi, kun olet häjy! (Hyvillään. Nuhdellen).

JUKKA. Ja kun hän on sitä Jutikan sukua ja jos on äitiinsä tullut, niin on hän myöskin hyvä ja hellä... Ja siksipä puno sinä vain paula lujaksi. Sinä olet... No tätä minä en lue!

PIRKKA. Lue, lue vain... No mitä sinä olet?

JUKKA. Olet kunnon poika... Kas sitä setää! (Lukee) Ja kun minulla itselläni on näistä asioista kokemusta ja kun on näitä rahoja siunannut minulle, niin lähetän sinulle ne tarvittavat tuhannet. Ja nyt: Nyt maksa Jutikan velka Vännille ja ota tyttö itsellesi ja...

PIRKKA. Ihanko se on totta!

JUKKA. Elähän hätäile vielä. (Lukee) Ja kun otat hänet helluksesi, niin tee niin kuin minä tälle meidän muijalle teen, kuten tästä kirjeestä näet, eli toisin sanoen: anna hänelle oikein iloiset pusut! Niin, Pirkka... (Aikoo suudella) Anna hänelle!...

PIRKKA (Hypähtää pakoon. Veitikkamaisesti). Hyi sitä setää!... Kuka nyt kirjoittaa semmoisesta!

JUKKA. Pirkka!... Ettäkö en minä sinua kiini saisi, kun tästä ottamaan rupean... Kun setä käskee, niin totella pitää. (Lähtee kiini ottamaan. Alkaa leikkisä juoksu penkin ympäri.)

PIRKKA (Ilakoiden). Et saa... et saa... et saa...

JUKKA. Maltahan sinä... Ettäkö en saa... Ettäkö. (Sieppaa kiini) Kun... (Suutelee) kun setä käskee, niin... (Suutelee.)

JUTIKKA (Ankarasti). Mitä tämä elämä on... Pirk-ka!

ÄITI (Nuhtelee). Mitä sinä nyt Pirkka annat tuolla tavalla!

PIRKKA. Niin... kun se!

JUTIKKA. Sinun pitää muistaa, että vielä se on isä elossa ja se, joka näkee, taivaassa!

JUKKA. Kuulehan Jutikka!

JUTIKKA (Kovana). Minä en kuule nyt!

JUKKA. Kuulehan yksi sana!

JUTIKKA (Jyrkästi). Enkä kuule!

LOTTA. Kuule tuota nyt!... Et tuosta paljaasta kuulemisesta pahene!

JUTIKKA. Se vielä puuttuu, jotta rupeaa suorastaan hätyyttelemään... kun ensin on pannut pyörälle tytön pään ja nurin koko paikkakunnan! (Ankarasti) Ruunun miehille minä annan asian.

JUKKA (Näyttää rahatukkua). Katsokaa tätä!

JUTIKKA (Jyrkästi). Enkä kat.. (Huomaa) Mitä se on?... Se tukku?

JUKKA. Rahaa! Paljasta rahaa vain!

LOTTA. Kuulisit tuota nyt!... Mene tiedä mitä hän vielä sanoo... Onhan tämä reilu poika!

JUTIKKA (Lauhtuneena, mutta ynseästi). On!... Koko kylän on villinnyt... Mikä tästä vielä lopuksi perii!

JUKKA. Ei muu kuin hyvät häät ja iloinen elämä... Kuulehan Jutikka nyt!

JUTIKKA. No mitä.

JUKKA. Puhutaan loppu lyhyesti. Tässä on rahat! Maksa velka Vännille. Elä isäntänä konnullasi ja sano tuolle Pirkalle, jotta: mene, hyvä tyttö, sen tukkilaisen kelkkaan, kun se nyt sinut kuitenkin muutoin väkisin veisi!

JUTIKKA. (Selaillen rahoja). Mi... mitä?... Oikeaa rahaako tää on?

JUKKA. No keisarin on kuva ja päällekirjoitus ja rehellisellä pelillä on saatu joka penni. Mutta nyt ei ole enää aikaa saivarrella, sillä kohta täällä ilo alkaa. Nyt siis, Jutikka, sano sanasi pian!

JUTIKKA (Raapii korvallistansa). Ka, mitä sinä Lotta arvelet tästä?

LOTTA. Mitä minä nyt tästä... vanha ihminen! Oma asiansa Pirkan... tehköön itse mitä tahtoo!

JUTIKKA. Ka eihän tää Lotta sano vastustavansa... Jos tuo Pirkka kerran tahtoo!

JUKKA. Ja Pirkka (Avaa sylinsä.)

PIRKKA (Lennähtää syliin). Ja Pirkka tahtoo!

JUTIKKA (Ihmeissään). Mutta tämäpä nyt vasta hyvästi päättyi... Lempoko tässä oli välillä... Ja... Onkohan tämä ihan totta. (Tarkastelee rahoja.)

LOTTA. Onko se?

JUTIKKA. On... Totta tämä on... Oikeaa rahaa... Kun nyt vain löytäisi Vännin. No... olkoon nyt onneksi tyttö sinulle! (Lyö kättä Jukalle.)

LOTTA. Ka olkoon onneksi sinulle, Pirkka... Jo tuota saitkin surra... Tulehan tänne kun minä vähä supatan. (Vie Pirkan syrjään, korjailee sen pukua ja puhelee.)

JUTIKKA. Kun nyt sen Vännin saisi käsiinsä... Lotta, minä menen sitä Vänniä etsimään ja maksan sen velan.

SAKU (Tulee Heilinensä). Vänni ajaa tänne pappilasta... Se on panetuttanut itsensä Leenan kanssa kuulutuksiin. (Hämmästys.)

JUTIKKA. Mitä!... Leenanko kanssa!

SAKU. Yhtä aikaa satuimme sinne... Tulehan, Heili, nyt purkamaan näitä kihlatavaroita. (Rupeaa kyykylleen. Purkaa paketista huiveja ja kangasta Heilille.)

JUTIKKA (Katsoo). Sieltäpähän näkyy ajavan Vänni pappilasta päin... No johan nyt on koko maailma nurin narin menemässä, kun Vännikin on viisastunut!

JUKKA. Ei. Se on nyt jo oikein päin menemässä. Äsken se oli nurin, kun Jutikan tytär oli menossa Vännin rekeen... Tukit olivat ruhkassa, mutta se ruhka alkaa jo hajota. Käyn haen tänne tukkilaiset ja sitte se laukeaa koko ruhka. (Lähtee.)

HESSU (Saapuu Ellan kanssa). Tässä on entisen vaimo-vainaajan peruja sinulle... Tässä on hopeasolki... tässä hopeavyö... Ja tässä uutta... kaunein kihlahame, mitä on nähnyt mustalainen!... Pue yllesi, Ellaseni!

LOTTA. No meneekös se tääkin Ella jo miehelle!... Mene nyt!... Leski-ihminen sinäkin!

ELLA (Hametta pukien). Ka ei, hyvä emäntä, se vaimon ole hauska yksin vilussa värjötellä... Kaksin on reessäkin aina somempaa olla ja rattoisampi taipaleella... Kun itsekin leskenä olisit, niin arvaisit sen lesken mielen. Jos on paha miehelässä, niin on pahempi miehetönnä!

JUTIKKA. Ja mikäs tällä Hessullakaan on vielä eukkoa ottaessa!... Kun tässä kaikki muutkin akottuvat... Ja noin korean hameenkin osti vielä hilsullensa! .. No olkoon sitte onneksi Hessullekin!

ELLA (Ihailee hamettansa). Eh, kun ovat iloiset värit!... Pois menee suru sydämestä, kun on moinen hame yllä... Hyvän antoi kohtalo miehen minulle. (Taputtaa Hessua poskelle) Kovin olet, Hessu, hyvä Ellallesi... Kunpa vaan jatkuisi vuosia sinulle. Ei meiltä rakkaus kesken lopu eikä pane leipää halla. (Tukkilaiset tulevat pyhävaatteissa) Hei... Meidän pojat!

JUTIKKA. Siinäpähän ovat pojat.

JORRI. Tässä.

HÄKKI. Tässä ovat pojat!

JUTIKKA. Ja sieltä tulee tyttöjoukko... Tässäpä nyt markkinat tulevat! (Saapuu sekaisin kylän väkeä pyhäpuvuissa ja juhlapukuisia mustalaisia) Tässä... tässäpä markkinat alkavat!

JUKKA. No nyt on kaikilla heila... Ei puutu enää muuta kuin loppuilot, niin silloin on maailma vihdoinkin valmis... ja täydellinen ihmisonni.

SAKU. Puuttuu tästä vielä Vänni!

JORRI. Ka tuossapa tuo Vänni tulee Leenoinensa!

VÄNNI. Hyvästipä se lykästi siellä pappilassa... Tällä Leenalla on rikkaita sukulaisia kuollut joka kylässä... Siinä rovasti kun selaili niitä kirkon kirjojaan, niin huomasi, että se Ameriikassa kuollut rikas Aku Vintturi, jonka perillisiä itse kuvernööri etsii, onkin tämän minun Leenan entinen setä ja jotta se perintö jää tälle Leenalle... yli kolmekymmentä tuhatta.

LEENA. No mitä näistä nyt jo ilmoittelee... joutavista perinnöistä... Vaikka saatpa tuota nyt iloinen olla, kun sait minut omaksesi... Et tarvitse ihan paljasta eukkoa kotiisi viedä.

VÄNNI. Ka mitäpäs tässä on nurehtimista!

JUTIKKA. Ja tästä saat lisää rahaa... Minä maksan sen velkani sinulle.

VÄNNI. Sepä saa nyt olla perimättä aina minun kuolemaani asti... kun vain maksat korot jos jaksat ja sitte loput tälle Leenalle, kun minusta aika jättää.

JUKKA. Ei... Ota pois vain velkasi.

VÄNNI (Jyrkästi). Enkä ota... Kun Vänni kerran minkä sanoo, niin se pitää.

LEENA. Niin se pitääkin mies olla, jotta se ei turhia pyörähtele!... Semmoinen mies se kun eukollensakin lupaa rakastaa ja kuuliainen olla, niin se on sitä myös, eikä aina omaa päätänsä nosta!

JUTIKKA. No nythän on ihmeinen aika, kun ei enää rahakaan kelpaa ihmisille. (Feda saapuu.)

VÄNNI. Anna tuolle vävyllesi, jotta pääsee elämän alkuun... Sillä hyvä ja reilu miehen alku se on vaikka se on semmoinen kuin nää muutkin tukkilaisvetelykset.

FEDA. No se oli oikein tehty... Hurratkaa Vännille tukkipojat!

JUKKA. Nostetaan Vänniä.

MIEHET. Nostetaan! (Nostavat) Eläköön... Elä-

LEENA (Estää). Ettekö herkeä sitä viskomasta... Menkää matkaanne siitä! Keikutatte ja pudotatte vielä ja katkaisette taas sivut! Tule pois, Vänni, tänne minun suojiin. Ja siunaa jo itsesi näistä maallisista, kun olet kerran oman osasi saanut!

JUKKA. No heitetään Vänni kullallensa... Mutta missä se on se minun oma lintuseni! (Näyttää sormuksiaan) Pirkka! Katsoppas sinä näitä oman kullan kihlakaluja ja tule ja pistä pikkusormesi tuohon lemmen paulaan... Näin ovat ihanat kihlakalut. (Laulaa):

Kultani sormessa kihlasormus kerran kun kauniisti loistaa,

(Pistää sormuksen Pirkan sormeen. Useat jatkavat):

niin ei mikään, ei milloinkaan voi multa onnea poistaa. (Kertaavat:)

ULLA (Tulla helähtää helyissänsä):

Ja kultaiset kihlat ja punaiset nauhat kultani mulle jo osti. Hän minut silkkiseen telttaansa vei ja hellähän onnehen nosti.

USEAT (Kertaavat):

Hän minut silkkiseen telttaansa vei ja hellähän onnehen nosti.

VÄNNI. No nyt se on kaikilla tää kulta.

FEDA. Kaikilla on kulta, mutta minun kultani se on sittekin kaikista paras.

SAKU. Elä nyt.

LEENA (Vännille. Nyäisten). No kehu nyt sinäkin omaasi, Vänni!

VÄNNI. Ka mitäpä tää paras kehuen korjautuu! Ja nyt kun on kaikilla kulta ja minulla niistä kaikkein paras, niin nyt tanssitaan!

VÄKI. Tanssitaan... Tanssitaan... Tanssitaan!

JORRI (Kuin itsekseen). Ka iloitkoot nyt... Kyllä sitä aina tämmöisen ilon perästä rupeaa itkuakin kuulumaan...

FEDA. Tanssi sinä tyttöseni, kun sinun kultasi soittaa sinulle... Ihanintansa soittaa Fedasi sinulle. (Soittaa. Ulla tanssii yksinänsä jonkun sulavan liikkeen.)

SAKU (Tanssin lopussa Heilillensä). On se kaunis tuokin Fedan heili.

JUKKA. Ja nyt kaikki Ullan avuksi... Tanssitaan tukkilais- mustalaistanssi!

VÄKI. Hyvä!... Tanssitaan... Tanssitaan!

(Yleinen kaunis mustalaistanssin tapainen tanssi. Vanhemmat katselevat syrjässä seisten sitä.)

JUKKA (Tanssin lopussa). Näin ne loppuvat tukkityöt ja näin naimattomien ilot, kun kukin kultansa saapi!

JORRI (Menee näyttämön yli sen etupuolitse, kuin itsekseen puhuen ja pidellen piippua suunsa edessä, valmiina suuhun pantavaksi). Hyvä että minä toki pelastin oman nahkani tästäkin pesusta naimatonna!