Part 2

JUTIKKA. Hyvä toki, että ei itse Vänni sattunut kärriin ja tappanut itseään siinä rytäkässä!.. (Jorri tulee) Siinäpä tulee vähä mojakka mies!

JORRI (Saapuu mojakkana, lakki otsalla, olalla nuora, josta riippuu selässä palvattu lampaan jalka, edessä kaksi reikäleipää. Ripustaa nuoran orren päähän). On tässä talo hyvällä paikalla... Kenenkä talo tämä on?

LOTTA. Tämän Jutikanhan tämä on.

JORRI. Läksin tänä keväänä tälle tukkijoelle, niin arvelin pistäytyä taloon, kun sattui näin tienvarrelle.

LOTTA. Mhyy!...

JUTIKKA. Vai taloon poikkesit! (Lampaanjalkaa tarkaten) Paljonko tuommoisesta lampaan käpälästä maksoit?

JORRI. Ka toista markkaa. (Muuttaa puhetta, ryhtyen tupakan panoon) Saa nähdä miten nyt täällä onnistaa... Niillä toisilla tukkijoilla joutuivat kaikki miehet naimisiin... Ainoastaan yksi meni hukkumalla viime kesänä. (Pirkka palaa.)

LOTTA. Eikös tällä vieraalla itsellään vielä ole sitä eukkoa?

JORRI. Mitäpäs sillä tekee... Olisi vain lisänä syömässä... (Sakulle) Tukkilainenko sitä sinäkin olet?

SAKU. Tukki.

JORRI. Saa nähdä minkälaisia palkkoja ne nyt rupeavat maksamaan, kun on tämmöiset raha-ajat!

JUKKA (Saapuu). Saiskohan matkapojat näin hyvässä talossa niin kuin sitä yösijaa ja mahan täytettä rahan edestä?

JUTIKKA. Eipä tässä ole liikoja tiloja... Pienet suojat ovat ja iso oma joukko on.

SAKU (Jukalle). Se Vänni äsken morkkasi meitä... Se kosii tään ukon tytärtä!

JUTIKKA. Ja kuka näitä kirjattomia kulkijoita uskaltaa pitääkään... Jos lienevät mitä niitä Räyringin naisten pilaajia.

JUKKA. No kun ei, niin ei... Ei se mies koskaan sijaansa sure, vaan helluaan se ikävöi.. (Viskaa kengät olalleen) Sen kun kengät olalle... Ja kun, Pirkka, tulet tukkijoelle, niin peli siellä vinkuu ja kiikut heiluvat ja vettä ja iloa on köyhällekin antaa... He-hei!... Sielläpä on iloa taloon tulee... Ei nyt tässä talossa tupa tyhjänä haukottele, eikä leipä syöjäänsä itke.

Mustalaislapsijoukko töytää tupaan. Poika soittaa huuliharppua. Toiset ryhtyvät heti suorastaan hippasille, juoksennellen ympäri tupaa, ja huudahdellen: hippa! hippa! hippa! Lapsien perästä työntyy muu joukko alkaen touhuta ja puhella yhtä aikaa:

ELLA. Saitko sinä mitä Teeriseltä?

KAISA. Sain leivän ja kyrsän... Ja Junnulle sain Heikin vanhat housut... Maitoa ei antanut emäntä ja voin valehteli lopussa olevan.

ELLA. Valehtelee! Uudessa tuvassa sanoivat jotta äsken on kirnuttu Teerisellä... Ja vanhaa voita on hinkki aitassa jälellä... Ottakaa emännän suoloja vakasta ja alkakaa ruuan ääreen kokoontua ja siunatkaa kukin ruokahalunne, jotta ei liikoja kuluisi!

ULLA. Ota, Juiju, kattila tulelta ja kaada pois potaatti-vesi siitä...

JUNNU. Yhäkös ne ovat potaatit kiehumassa, vaikka jo äsken hoihkasit syömään tulla?

JUIJU. Sanka polttaa!... Antakaa rättiä tänne, tuokaa rättiä tänne! Antakaa räsyä rutosti tänne, muuten polttaa käden rakoille sanka pakana... Ota Ulla emännän rätti uuninkolosta.

ULLA. Siinä on emännän pyyhinriepu. Kaada vesi kuiviksi ihan... Katko, Juiju, sinä leipiä muruiksi. Minä otan padasta perunoita.

JUKKA. Niin sitä elää ja iloita pitää.

Eräs poika koettaa kätkeytyä Jutikan taa, joka seisoo keskellä tupaa. Toinen ahdistelee häntä, ottaaksensa hippaa. Niin kiertävät he Jutikkaa, joka hokee: Kah... kah... kah... Tämäpä vasta elämää on!

LOTTA (Alkaa hosua huivilla toisia hippasilla olijoita). Etkö sinä, Ella, kiellä noita pentuja jo... Särkevät jo koko talon muruiksi. (Huutaen) Ella... Ella hoi!

ELLA (Hosuu huivilla Jutikan ympäri juoksijoita). Ettekö jo herkiä pakanat siinä isännän ympäri juoksemasta!

TUKKILAISET (Työntyvät ovesta tupaan). He-hei!

HÄKKI. Täälläpä vasta oikea elämä alkaa!

(Eräs mustalaistyttö tukistaa muuatta poikaa.)

JUTIKKA (Siunailee). No jo nyt on koko talo nurin!

Toinen näytös.

Tukkijoella. Metsä. Iso kattila vivussa. Eräässä oksassa leipä. Käki kukkuu.

Jorri venyy ruohokossa mahallaan. Toiset lyövät korttia hänen hartioillaan.

HÄKKI. Nosta, Saku! (Saku nostaa) Ruutu valttia!

SAKU (Lyö kortin hartiaan). Noin sitä lähdetään!

PUHURI (Lyö). Ja eikä surra!

VEKI (Lyö). No ei!

NIKU. Kellä on maata.

HÄKKI. Minulla on. (Lyö) Nakki!

SAKU. Tikki!

NIKU. Pietti.

JORRI (Mahallaan, päätään kohottamatta) Piettikö tuli?... Sakulle?

SAKU. Piettihän tuo tuli... Tuli tuo häjy!.. (Lohduttautuen) Vaikka voitinpa minä eilen neljäkymmentä penniä.

LAULU METSÄSTÄ (Saku sekaa kortteja):

Kerta se näkyy punainen talo kaunihin koivikon takaa ja tapissieri kammarissa se kultani kerran makaa.

HÄKKI. Jukka laulaa...

NIKU. Hittoko sille Jukalle on nyt tullut! Se ei ole enää ihan ennallaan.

SAKU. Jukka on rakastunut.

HÄKKI. Elä nyt!... Jukkako?

NIKU. Kehen se rakastui?

SAKU. Pirkkaan... Vaikka se ei sitä itse sano.

HÄKKI (Jorrille, joka nousee istumaan) Hei!... Pöytä nousee istumaan (Naurua.)

NIKU. Kunhan ei lähtisi pöytä tästä vaikka hilsun hakuun (Naurua.)

JORRI (Istuu hattu silmillä, polvet pystyssä). Siihen Jutikan tyttöönkö se Jukka rakastui?... siihen jota se ukko Vänni kiertää?

SAKU. Siihen... Mutta voittaa se Jukka. Ei se tyttö Vännistä huoli.

JORRI. Onhan se Jutikalla siinä joutava tyttö... Mutta onpa sillä Vännilläkin paljon rahaa ja hyvä ori... se Löötin Antilta ostettu.

HÄKKI. Ori!... Sinä siinä olet ori. (Naurua) Ei se nyt tyttö hevosesta välitä.

JORRI. Ja ottaisi Jukka sitte vaikka sen Viitalan tytön... tahi sen Tostulan Jullun lesken. Sillä on neljä lehmää ja oma mökki.

SAKU. Elä jorise siinä joutavia!... Vanha mies!

HÄKKI. Saku suuttuu Viitalan tytöstä... Se jo sille viime pyhänä osti vyyhden rinkeliä.

KAIKKI TOISET (Nauraen). Sa-ku...

JORRI. Onko se totta Saku?

SAKU (Närkästyneenä). Haista halivilivoo! (Menee kojuun.)

NIKU. Ei Saku sano.

JORRI (Sakun lähtiessä kojuun). Saku lähtee silmiään pesemään... ensi pyhää varten.

HUUTO. Ruhka Niittykoskessa!

TOINEN HUUTO (Toisaalta). Ruhkalle miehet... Ruhkalle!

HÄKKI (Huutaa vastaan). Tullaan!... No lähdetään sitte miehet ja puretaan ruhka! (Lähtevät.)

JORRI (Pystyyn vääntäytyen). Pahan hengen pölkyt, kun eivät lepopäivääkään pyhitä. (Mennessään) Kulkevat vain ja vielä ruhkia tekevät!

JUKKA (Tulee, viskaa keksinsä maahan). Yö on taas valvottu, mutta ei se tämä työ väsytä, vaan tämä muu... Mutta hittopa heitä surkoon!... Jos tyttö menee, niin jäähän Jumalan ilma! (Istahtaa kivelle) Jumalan ilma ja tukkityöt.

LAULUA METSÄSTÄ:

Auki akkuna olla nyt joutaa. Minun kultani järvellä soutaa ja mä aattelen häntä nyt vain! Hältä viestin ma illalla sain.

JUKKA. Ei... ei ole tuo Pirkan ääni.

HUUTO METSÄSTÄ. Sa-ku... Viitalan Heili siellä laulaa!

LAULU:

Aalto ruuhta jo rantahan kantaa. Sulle, kultani, tahdon ma antaa mitä mulla nyt hellää on. Sinun tähtesi oon iloton.

JUKKA. Heili... Heili siellä laulaa Sakullensa, mutta ei kuulu minulle ehkä kullan laulu milloinkaan.

MIESTEN HUUTO. Ho... hoi!...

TOINEN PITKÄ HUUTO. Ruhka meni!

KOLMAS. Hu-raa!

JUKKA (Reipastuen). Hiis heistä ruhkista ja pölkyistä nyt! Ja hiis turhista suruista. Mikä tulee, se tulee.

ELLA (Saapuu). No!

JUKKA. No... Ella!

ELLA. Ja allapäin mies kuin päätautinen halsualaisen hevonen! Heitä nyt surut hitolle! Hyvä siitä tulee asiasta. (Huomaa leipävasun ja ryhtyy sieltä valitsemaan kannikoita säkkiinsä) Leipäkannikoita on toki vasussa... Herra siunatkoon leipävasua!... Onkohan nämä tukkilaisten?

JUKKA. Mätä vain säkkiisi... Toista se maa miehelle kasvaa... Saitko sinä mitä tietoja?

ELLA (lukee kannikoita). Neljä... viisi... kuusi... Sain... Kaikki tuon sinulle tiedot... Seitsemän, kahdeksan... Ja oikeat tiedot tuon sinulle Jukka... Suorastaan Pirkan suusta sain ne lämpimältään... Yhdeksän... kymmenen... yksitoista... Siunatkoon herra sitä vasua vielä kerran! (Sitoo säkin suuta kiini.)

JUKKA. No mitä se Pirkka sanoi?... Heitä nyt jo hiiteen se leipäsäkki!

ELLA. Pirkka sanoi että... Reikä näet on jo tuossa säkissä... Pirkka sanoi, jotta Vänni on uhannut ensin panna velan hakuun... sitte ajaa asian tuomioon... sitte ryöstätyttää talon ja ajaa perheen mieron tielle, jos ei tyttö hänelle taivu... Nyt näet että tarvitaan siinä Ellankin apua. Ja Ella ei sinua yksin heitä, sillä sinä olet Ellalle ollut hyvä.

JUKKA. Saakeli, että minulla ei ole tuota rahaa niin kuin on tuota köyhyyttä... että minä näyttäisin ukolle.

ELLA (Istahtaa nurmelle polvet pystyyn). Mutta Pirkka ei mene ukolle... Pirkka ennen tulee tukkijoelle, ennen kuin menee ikälopulle ukolle... Pirkka minulle niin itse sanoi. Ja terveiset lähetti sinulle... Ja rakasta sinä vaan Pirkkaa, niin kaikki käy niin kuin kortissa oli ennustettu. Kortti ei koskaan valetta sano.

JUKKA. Viis sinun korteistasi!... Mutta toista se on tämä mitä Pirkka puhuu... Tulimainen, jos minulla olisi nyt ne kymmenen tuhatta!

ELLA. Elä sinä hätäile!... Elä sure eläkä kiivastu tyhjän takia!... Aina se tyttö omansa etsii. Vasta vanhana akkana viisastuu tyttö niin, jotta ottaa vanhemmankin. Nyt hän on nuori. Luonto vetää häntä nyt paraaseen poikaan. Vuota sinä vain, Jukka. Kohta istuu tyttö tuossa polvellasi.

JUKKA. Istuu!... Mitäpä siitä istumisesta, kun menisi tytöltä isän talo... Ei... ei tässä nyt tuhmuus auta! Kunpa toisit koko kuormallisen älyä tänne.

JORRI (Vetää isoa leipäsäkkiä perästään, takaperin läheten, puhelee itsekseen). Siinä sitä on taas pojille uutta leipää... jotta kelpaa sitä popsia. Ja kun se tääkin viisaus leivästä tulee, niin oikeastaan tässä on säkillinen tätä tukkilaisen viisautta. (Kompastuu Ellan selkään)

ELLA. Uh... Sinä pakana, kun selkään tulet!... Yh!

JORRI (Kiroilee ylös nousten). Kehno!... En paremmin sano!... Kun on jo tietkin täynnä akkoja ja muita mustalaisia!

ELLA (Riitelemällä). Ei, tollo, taaksensa katso ja astuu suoraan toisen niskaan... Hyi, sinä, mokoma elävä!

JORRI (Puolustautuen). Selän oli siinä katkaista.. (Pitelee sivujaan) Istuu keskelle tietä!... Eikä ole Leenakaan kirkosta tullut, jotta hieroisi terveiksi sivut!

ELLA. Eh... Kun vielä on olevinansa.

JUKKA. Elä viitsi riidellä Ella!... Tulehan tänne, kun minä vähä sanon sinulle! (Menee.)

ELLA (Jorrille vihaisena). Eh, sinä vanha kuotus! (Menee.)

JORRI. Pääsipäs toki niin vähällä eroon akka-pakanasta... Mutta taisipa se sivuunkin sentään ottaakin se lankeaminen... Niin jotta saa toki hierottaa, kun Leena tulee. (Poistuessaan) On siitä joskus tuosta lankeemuksestakin etua ihmiselle!

SAKU (Saapuu Heilin kanssa). Ja tuleehan meille jo hyvä elämän alku: Nää tukkijoen tienestit kun lisää entisiin, niin voi jo ostaa lehmän ja mökin ja syksyllä sitte vietämme häät. (Ottaa konttinsa kiven takaa) Vai mitä Heili?

HEILI (Ujona). Miten vain...

SAKU. Leenakin on kirkossa nyt!... Tulehan, istutaan tähän kiven viereen... Tässä on pehmyt nurmikko.

HEILI (Istahtaa Sakun viereen). No, istutaan vain. (Saku suutelee) Et saa! (Pyyhkäsee kämmenselällä suunsa.)

SAKU. Juhannussa sitte jo mennään kihloihin ja syksyllä naimisiin. (Antaa rinkeliä) Täällä on vielä näitä viimepyhäisiä rinkelejä... Katkaise siitä itsellesi Heili... Minä annan täältä voita. (Avaa voirasian ja nuuhkasee sen sisustaa) Katkaise nyt vain, Heili!

HEILI (Tottelee, ujona). Olisipa tässä välttänyt muutenkin. (Haukkaa rinkeliä) Mistä sinä näitä ostit?

SAKU. Nikulan kaupasta. (Tarjoo askia) On täällä voitakin, jos haluat... rinkelin kanssa.

HEILI. En minä... Välttää tämä ilmankin...

SAKU. Tämä on hyvää, verestä voita... Saarukan emännän kirnuamaa... Ota nyt vain!

HEILI (Kaapaisee rinkelillä voita). No.

SAKU. Ota nyt enemmän.

HEILI (Kaapaisee vielä). No... Nyt jo välttää. (Rykäisy metsässä.)

SAKU. Perhana!... Sieltä tulee joku... Tule, mennään tuonne jokirannalle... Siellä ei ole ketään häiritsemässä... (Katsoo) Se on meidän Ruoka-Leena... Ota sinä se rinkelivyyhti! (Lähtevät vasemmalle. Saku riiputtaa konttia mukanaan.)

LEENA (Saapuu oikealta pieni hernesäkki selässä ja kaksi palvattua lampaan jalkaa kädessä. Heittää säkin kattilan luo). Siinä häntä nyt on hernettä muutamaksi päiväksi koko roikalle. (Tarkastelee lihaa) Kolme markkaa näet otti jalasta se Juoperi... Mutta onhan se hyvää rokkalihaa. (Haistelee) Suolaisellehan tuo haisee. Joutavatpa he siinä riippua. (Ripustaa lihat oksaan ja ryhtyy keittopuuhiin) Tulevatkin kohta miehet sieltä Harjukoskelta syömään... Joutaapahan jo ruveta siinä soppa vähän kerrassaan kiehumaan. (Katsahtaa kattilaan) Riittääkin tuota tuossa... niin että ei tarvitse vettä lisätä... (Poistuessaan) Ja syökööt vähemmän ja juokoot vettä suorastaan joesta viljemmältä.

PIRKKA (Saapuu, istahtaa kivelle, nypläilee arpaheinää ja hyräilee):

Pien' aalto rantaan rientää ja siihen nukahtaa. Vain haudan tyyneydessä mun syömein rauhan saa.

JUKKA (Saapuu, pysähtyy). Pirkka!.. (Pirkka luo katseensa maahan) Pirkka!

PIRKKA (Maahan katsoen). Hyvä päivä!

JUKKA. Niinkö minun olisi pitänyt tervehtiä sinua... minun lintuni ja minun pulmuni ja minun kuk... (Yrittää syleillä.)

PIRKKA (Keskeyttäen). No!.. (Lyö leikillä heinällä) Tuosta saat... telmäjä!

JUKKA. No niin!... Kukapa nyt enää surra osaisikaan!... Pääskynen se tuo kesän taloon ja tyttö ilot kullallensa... En uskonut sinun uskaltavan tänne tulla. (Levittää sylinsä taas) Annahan kun sylei...

PIRKKA (Asetellen). No... no!... no... no... no! Istuhan nyt tänne ja ole siivolla vähä aikaa. (Tekee tilaa vierellensä) No istu nyt tuohon noin!

JUKKA (Istahtaa). No istun sitten... Istun ja olen onnellinen, kun on kulta vierelläni... Mutta miksi olet taas suruinen, Pirkka?

PIRKKA (Suruisena). Niin... no!

JUKKA. No mitä, kultani?

PIRKKA (Huoaten). Ka tiedäthän sinä sen... Eikös se Ella sinulle jo puhunut?

JUKKA (Kuohahtaen). Ah!...

PIRKKA. Vahtii minua alituiseen, jotta näkisi minkä näköinen minä olen... Nytkin pääsin vain onnen kaupalla pois talosta ennen kun se ennätti tulla!

JUKKA. Ah, tätä köyhyyttä nyt! Miksi minun pitää juuri nyt köyhä olla!... Mutta odota, Pirkka! Kaikki voi vielä kirkastua!

PIRKKA. En minä muusta niin surisi, mutta äitiä on sääli... Se kun yhä vain valittaa, jotta kontu menee, jos en siitä huoli.

JUKKA (Kuin jatkaen omaa puhettansa). Odota vain eläkä sure... Kaksi vuoroa teen työtä tukkijoella: yöt ruhkalla ja päivät lautalla ja joka pennin säästän. Syksyllä sitte Ameriikkaan ja kun siellä ponnistaa yöt ja päivät hiilikaivoksessa ja kahdeksankaan taalaa, eli neljäkymmentä markkaa päivässä irrottaa, niin kohta siinä on koossa Vännin velka... Ja kun on kerran isän talo lunastettu, niin silloin on etäällä hätä... Itse me elämme vaikka paljaalla kalliolla, kunhan on taivasta sateen suojana palanen ja seinänä pikkunen ilman pieltä... Vai mitä, Pirkka?

PIRKKA (Huokaa, miettiessään). Niin!

JUKKA. Heitä siis surut hitolle! Ei se päivä ainiaaksi pilveen peity. (Kietoen kätensä vyötäisille) Sinä minun iloni ja minun onneni ja (suutelee) ja (suutelee) minun ystäväni...

PIRKKA (Estellen). Et saa!

JUKKA (Yrittää suudella). Minun!...

PIRKKA. Tsyt... Joku! (Hypähtää seisaalleen.)

JORRI (Selitellen). Tätäpä minä vain Rokka-Leenan kattilaa tulin katsomaan... jotta joko se soppa joutuu.. (Tarkastaa kattilaa) Ja johan se näkyy kiehuvan.

JUKKA. Se on oikein!... Pidä sinä Jorri vain rokasta huoli... Ja kule aina ummessa silmin, jotta et näe liikoja, Jorri!

JORRI. Ka mitäpä tässä on näkemistäkään!... Tuolla jokirannallakaan ei ole tällä kertaa muita pussaajia kuin Saku ja se Viitalan Antin tyttö.

PIRKKA. Onko Heili siellä!... Minä menen Heilin luo!

(Lähtee oikealle.)

JUKKA. Ja minä Sakun (Lähtee jaiestä.)

JORRI. Se on Heili täällä toisaalla päin... (Itsekseen) Ne menevät omalle rannalleen! (Tarkastaa lihat) On siinä Leenalla hyvää rokkalihaa nyt... Viime viikolla olikin jo Leenalla niin huono ruoka, jotta eikö nuo jo lienekin sen tähden ruvenneet pusuilla herkuttelemaan... koskapa on joka kiven takana jo hilsuttaja. (Sytyttää piippuaan ja astuu sen johdosta Leenan kanssa vastatusten) Kah...

LEENA. Herra isä siunaa sitä Jorria... Eikö sillä nyt ole enää silmiä päässä, kun tuolla tavalla töksähtää tulijaa vastaan!

JORRI. Onhan ne nää silmät... mutta sivut ovat kipeät, niin sitä sen tähden töksähtelee... Jos Leena ennen syöntiä joutaisi niitä vähä hieroa lykkimään...

LEENA. No voi, voi sitä Jorri-rukkaa, kun sen sivut ovat aina vain avun tarpeessa... Tukki-ruhkaako sinä nyt taas niin väänsit, vai pölkkyäkö nostit, jotta sivut vääntyivät?... Jorri-rukalta!

JORRI. Eipä se nyt ollut nostamista... Minä vain muuten ainoastaan lankesin.

LEENA (Kauhistuen). No ilmankos minä näin unta Jorrista, jotta Jorria uhkaa joku iso vaara ja jotta hyvä olisi silloin että olisi miehellä ystävä, joka toki kohentaisi... Koskiko se kovasti?... Ja mihinkä se nyt lankesi Jorri?

JORRI. Ka mustalaisen akkaan...

LEENA. Häh?

JORRI. Ka Ellahan se istui selin tuossa keskellä tietä tään Jukan kanssa, niin en älynnyt ja lankesin... Ja sitte arvelin, jotta tottapahan se Leena hieroo vielä tämän kerran.

LEENA. No johan se nyt ei Leena hieroisi tukkijoen parasta miestä!... Hieroohan se toki Jorrin!... Ja on siitä Leenasta ollutkin jo turva toiselle miehelle maailmassa, vaikka eipä ole vain Leena kenenkään kauppoihin kietounut, vaikka olisi sillä ottajia ollut... Kuule! Käy nyt pilko vähän keittopuita, niin minä sillä aikaa käyn huuhtasen nämä sinun alushousut... Tässä on kirves! Minä tulen sinun kanssa yhtä matkaa rantaan asti. (Lähtevät.)

ULLA (Syöksähtää oikealta). Eihän sitä Pirkkaa näy täällä. (Huutaa) Pirkka!... Jos olet täällä, niin elä tule... Vänni tulee!...

(Ryhtyy soppakattilaa hämmentämään.)

VÄNNI. Soppaako sinä keität?

ULLA. Soppaa... Minä olen nyt tukkilaisten emäntänä.

VÄNNI. Meilläkin siinä akat eilen keittivät lammaslihasoppaa... Niitä oli viime kesäisiä lammaslihoja, niin mitäpä heistä enää säästää... kun rupesivat matoutumaan... Eikös sitä Jutikkalan Pirkkaa ole täällä näkynyt?

ULLA. Pirkkaako?

VÄNNI. Niin... Sitä Jutikan tyttöä... Se on nyt minun hilsu.

ULLA. No näet nyt!... Kun Ulla ennusti sinulle, niin eikös tullut Pirkka hilsuksesi!

VÄNNI. Ka tulihan se.

ULLA (Tuo kapustalla soppaa). Kuule, Vänni! Koita tuosta, onko tässä sopassa suolaa! (Vänni maistaa kapustasta) Onko siinä?

VÄNNI. On se rasvaista soppaa. (Ryntäitään pyyhkien) Mutta puhutaan se asia loppuun: Eikös se Pirkka ollut täällä?

ULLA. Just'ikään oli tässä ja kotiinsa kiireellä lähti... Luuli sinun siellä odottavan.

VÄNNI. Tuota tytön viikaletta... kun nyt jo ennätti taas kotiinsa lähteä!

JUTIKKA (Saapuu). Onko se täällä?

VÄNNI. On se ollut, mutta kotiinsapa se on jo lähtenyt täältä... Ja tämä Junnu-mustalaisen tyttö on otettu tähän tukkilaisille siksi rokka-Leenaksi.

JUTIKKA. Mhyy!

VÄNNI. Tämä... tämä on nyt rokka-Leenana tukkijoella. Ja näkyypä tää osaavankin soppaa keittää.

JUTIKKA. Ka mikäs hänen on osatessa!... Entäs onko se Jukka niminen mies vielä täällä?

ULLA. Jukkako täällä!... Jukka lähti jo toissa päivänä Ameriikkaan... Ei se enää tämän puolen hilsuista huoli.

VÄNNI. Ka eipä hän niitä saisikaan!... Minä ostin Tunkarin Mikolta sen kotitalon velkakirjan ja syksyllä pannaan ryöstöön talo.

JUTIKKA. Ka mitäpä siinä sitte muuta kun lähdetään kotiin. Kun Pirkka ei kerran ole täällä.

VÄNNI. Ka tottapa hänet kotona tapaa! (Lähtevät.)

ULLA (Ottaa pari tanssiaskelta. Nauraa). Ukko on aina hauska lempiessään. (Viulun soittoa) Äs!... Feda! (Ryhtyy soppaa hommaamaan.)

FEDA (Tulee takaapäin, panee viulun kivelle. Suutelee takaa). Täälläkö sinä minun sirkkuseni... (Suutelee) Sinä minun keväinen käkeni. (Ulla ei ole tietävinäänkään) minun.. (Kiertää eteen) Miksi et luo minuun katsettakaan?... Oletko kylmennyt minulle? (Tarttuu käsivarteen, hellästi) Ulla!

ULLA (Muka ynseäksi tekeytyen). Joko on isältä lupa?

FEDA. Ah, se isä!

ULLA (Irrottaa käsivartensa). No kun ei, niin pysy sitte yhä erossa.

FEDA. Tuhat puuttuu lunnaista vielä... Mutta elä sinä sure, Ulla, sillä mustalaisen maailma on iloinen ja sen isänmaa on iso ja rikas... Katso sinä Ulla tätä sinun Fedasi viulua!... Siitä ne sävelet sinkoovat!... Kuukauden kun on kultasi vielä isossa kaupungissa soittamassa itsellensä keisarille, niin maksetut ovat lunnaat isälle ja hopeaiset helyt minä vielä ostan kullalleni ennen kuin teemme yhteisen teltan... Kuule miten ihanasti se Fedasi viulu vinkuu, Ulla! (Soittaa.)

ULLA (Tekee soiton mukana joitakin sulavia tanssin tapaisia liikkeitä). Mutta katso, eikö ole tyttökin ihana, jos on kaunis soittosikin!

FEDA. Ihana... ihana olet sinä Ullani... sinä mustalaisen morsian, ja iloinen on hänen elämänsä (Laulaa):

Kaunis kukka, kaunis lintu, kaunis linnun laulu on, mutta kahta kauniimpi on mustalaisen morsion.

(Ulla kertaa viime säkeet yhdessä, häviten kuin huomaamatta, heittäen lentomuiskun mennessänsä.)

Kah... Minnekä se lintu hävisi!... Tuuliko vei ihanan tytön... Ah... Isä-ukkonsa tulee sieltä!

JUNNU (Saapuu, tiukankaulain kädessä). Sampalta ostin nuo hevosen tiut... Kymmenen markkaa otti kahdesta tiuku-tusinasta!... Mutta saakoon Samppakin kerran kylliksensä!

FEDA (Lyö Junnua olalle). Kuule Junnu!

JUNNU. Ka niin kuin sanoin: Tuhat markka kun vielä tuot, niin tyttö on omasi.

FEDA. Ahne sinä olet Junnu, kuule... Ahne olet rahalle, kuten kuolema ihmiselle. Mutta ei se paljon ole semmoisesta tytöstä!

JUNNU. Ja kaupan tekijäisiksi vielä tusinan tiukuja ja äidille hopeaiset korvarenkaat!... Sanaansa ei peräytä Junnu.

FEDA. Kaikki olet sinä saava ja vielä paljon sen lisäksi... Niin että mitäs siinä sitte muuta on kuin kättä päälle vielä kerran.

JUNNU. No tuohon käteen. (Poistuvat käsikädessä) Mennään tästä Harjukosken kautta Jylhälle suoraan...

LEENA (Palaa, ripustaa housut kuivamaan). Joutavatpa ne tuossa riippua ja kuivaa... Jorrin housut... (Huokaa) Hyvä mieshän se Jorri on... Ja kun tässä minullakin on jo tätä ikää yli neljänkymmenen kahdeksan vuoden, niin mitäpäs minä enää valitsen... Mieshän se on Jorrikin... Eivätkä minusta enää tällä iällä sen paremmat herrat huoli... Missä hän nyt vain viipynee! (Huutaa) Jorri!... Jorri hoi!

JORRI. Hoi!

LEENA. Tule jo pian niin Leena hierasee ne sivut terveiksi ennen kun tässä tulee syömäaika. (Itsekseen, laitellen hieromasijaa) Vaikka tuossa nurmikolla häntä hieraista höyräyttää... (Tekee voileivän) Ja antaa hänelle vaikka voileivän, ennen kun muut tulevat... Ei tätä kallista voita kannata kaikilla syöttää.

JORRI (Saapuu piippu hampaissa ja halkotaakka selässä). Siinä on halot... Vaikka tästä paidan päältä hieroo Leena. (Riisuu takkinsa ja liiviinsä) Tulee se silläkin terveeksi... (Rupeaa mahalleen) Tässä onkin nurmikko lojua. (Vetelee savuja mahallaan venyen) Joko se Leena joutuu?

LEENA (Hääräten). No joko se nyt on mahallansa!... Kun minä olisin antanut tästä voilevän hierojaisiksi, niin ei tuo voi siliä!

JORRI. Ka voihan sen tässäkin syödä, voileivän... Anna tänne.

LEENA. Tässä on! Verestä leipää ja tuoretta voita. (Laskeutuu hieromaan. Jorri voitelee sormellaan voileivän ja ryhtyy syömään) Mistä kohti ne ovat kipeät sivut?

JORRI. Ne ovat vähä joka paikasta... niskasta kantapäähän asti.

JUKKA (Palaa). Taasko se Jorri hierottaa?

LEENA. Ka mikäpä sen Jorrinkaan muu auttaa kuin turvautua vain tämän Leenan apuun, kun vaiva rupeaa ahdistamaan, eikä apua eikä ystävää muualta mistään näy... Ja eikä se Leena oikealta mieheltä koskaan apuaan kiellä. Talvet hieroo ja kuppaa ja kesät keittää rokkaa tukkijoella ja sillä tavallapa tuo Leena vain leivissä pysyy ja vielä on köyhällekin kupponen kahvia antaa.

JORRI. Onhan tää Leena hyvä hieroja!... Ja hyvä voileipä tämä on.

LEENA. Kohentaisit, Jukka, vähä niitä puita kattilan alla... Ja hämmennä vähä sitä kattilaa, jotta eivät potaatit pohjaan pala... Vaikka eipä sitä monikaan sitte arvaa mikä turva se olisi Leenasta talossa kaikenlaisten onnettomuuksienkin sattuessa... Sillä eipä sitä kukaan tiedä, koska sitä jalkansa kiveen loukkaa ja saa sivunsa kipeiksi... Sitä kun onkin nykyään jo ansa ja paula joka polulla... Milloinhan on mitäkin estettä olemassa.

JORRI. Sieltä ylempää... Ihan sieltä likeltä niskaa hiero.