Chapter 3

LALLI (Syvästi liikutettuna.) Voi Kerttuseni! ... kaunis kultani! Nyt olen onnellinen! Minulle On taivas taasen maahan vaipunut Ja autuaiden autuus taivaan kanssa! Voi Kerttu, kuinka onnelliseksi Nyt tunnen tänä hetken' itseni! Sa lemmit mua, mitä minulta Siis voisi puuttua? Ei pienintäkään!

KERTTU (Hyökkää seisomaan. Itsekseen). Haa! Suonissani jäähtyy vereni! Hän ompi jumalaloin pakana! Rinnoilla pakanan mä lepäsin!

LALLI. Niin olen sua ikävöinnyt Kerttu, Kuin kevät-yönä luonto ikävöitsee Auringon nousemista. Hartaasti Nyt pilvein pitäjätä väkevää Mä kiitän tästä ilohetkestä!

KERTTU (Itsekseen). Hän pilvein pitäjätä kiittelee! Voi kauhistusta!

LALLI. Tuokioksikaan Et ole mielestäni eksynyt, Vaan kaiken matkan kuluessa olit Sä mulle tähtenä, min perille Mä ikävöitsin jälleen ehtiväni. Mut armas kultain! Lienetkös sä koskaan Mua muistellut mun poissa ollessani?

(Aukaisee laukun.)

KERTTU. Jos sinua ma olen muistellut? Juur' usein olen...

LALLI (Ottaa laukusta kultakääryt). Nämät sanasi Ne sydäntäni virkistyttävät Kuin öinen kaste kasvin janoavan. Nää kääryt tervetuliaisiksi Ma annan sulle. Katsos Kerttuni! Ne ovat arvoisat ja loihtu-voima Niiss' asuu runsas.

KERTTU. Loihtu-voima!

LALLI. Oikein. Ne kolme vuotta ovat rippuneet Seinässä huoneen Yli-Jumalan, Ja syntysanat niihin lukenut On Vienan nerollisin tietäjä. Ne ostin, että niitä turvakses Sa kantaisit.

KERTTU. Kuin? Turvakseni! (Itsekseen.) Hirmu!

LALLI. Ei niitä kantaissasi sinua Voi mikään tapaturma kohdata,

KERTTU. Ei kulta ole multaa parempi!

LALLI. Sen ilokseni tiedän, ett'et laske Sa kultiin samaa arvoa kuin naisten On toisten tapa niihin laskea. Mut nämät vitjat -- eivät kiillostansa Ne lainaa arvoansa -- muista se! Nyt aika ompi aivan levotoin Ja vaarat kaikkialla piilevät Kuin Kivuttaret yöllä -- sempätähden Näät eriskummalliset loihtu-vitjat Sull' ovat tarpeesen! -- Ah, armaani. Ma tuskakseni olen havainnut Ne tuhotyöt, kuin poissa ollessani Nuo kristikoirat ovat tehneet täällä.

KERTTU. Nuo kristikoirat! Taivaan Jumala!

LALLI. Sä ällös pelkää Kerttu! Huoletta Sa ollos aivan, sillä kotia Jo saapui Lalli! -- Sangen tylysti He ovat seutujamme pidelleet, Mut hirveästi heille kostamme! -- Tuo karsikkoimme pilaaminen -- sekin On luultavasti heidän ilkitöitään? Vai kuinka?

KERTTU. Ilkitöitään!

LALLI. Viattomaks Mä tiedän sinun, Kerttu, enkä ai'o Sinua syyttää siitä, minkä teki Mun poissa ollessani väkivalta. Vaan tunnethan sa varjopuitten arvon Ja ymmärtänet, että kovasti Tuo puitten surma mua suututtaa. Te käärmeen sikiöt ja synnyttämät! Mun miekkain vertanne on maistanut Ja himoo juoda sitä enemmän!

KERTTU. Voi! Oletko sa, Lalli, saastutettu Myös kristityllä verelläkin! Haa!

LALLI. Kuink' oli? Saastutettu? Hourun tapaan Sa puhut nyt! Hyv' onni oli se, Ett' Tuoni kitansa sai täpö-täyteen!

KERTTU. Kristittyjäkö?

LALLI. Lemmon-sikiöitä Jos sujuupi se paremmin!

KERTTU. Siis olet Sä kristittyä verta vuodattanut!

LALLI. Niin... Ansiokseni voin sanoa Sen tehneeni!

KERTTU. Oi kovan onnen lasta! Oi päivää synkeätä! ... sanomata -- Saastaista!

LALLI. Kerttu kultain...

KERTTU. Minua Sä ällös sillä tavoin puhuttele -- Murhaaja-ilkiö!

LALLI. Niin sanoa. En sallis kenkään muun! Mut olkoothan Ne sanat sinun suussas' sallitut, Kosk' en ma taida sinuun suuttua, Jos lausuisitkin mitä tahansa! Täss' ovat vitjat -- ole iloinen Nyt!

(Yrittää tarttua Kertun käteen.)

KERTTU (Vetäikse takaisin.) Ällös lähesty! Vaan tiedä, hurja, Ett' olen myöskin minä kristitty!

(Äänettömyys.)

LALLI. Kuink' oli? Kristitty?... Et sanonut Sa kristitty?

KERTTU. Niin sanoin onnetoin Sä Herran hylkäämä!

LALLI. Haa...aa! Kristitty!

KERTTU (Itsekseen). Voi, kuinka muuttuu hänen muotonsa Nyt suojaa mua Herra Jumala!

LALLI. Haa...aa! Kristitty! Oi kovan onnen lasta! Oi päivää synkeätä! -- Sanomata -- Saastaista!

KERTTU. Ällös siitä synkisty. Minua taivaan armo...

LALLI. Taivaan armo! --

KERTTU. Myös sinuakin voipi kohdata Tää armo, jos vaan katuvaisella Sä sydämellä vastaan-otat sen. Ah, mikä ilon-ilo ois se mulle Jos sinä kristin uskoon kääntyisit! Ei löydy onnea, ei autuutta, Ei iloa, ei rauhaa, toivoa Sen opin ulkopuolia! -- Kuitenkin Ma olen liian halpa julistamaan Mitk' ovatkaan ne runsaat siunaukset. Joit' tämä pyhä oppi tarjoo meille, Mut löytyy muuan hurskas mies ja pispa -- Hän voipi nämät kaikki selittää Sinulle ihanasti! Menkämme Siis hänen luoksensa! Voi rientäkämme. Ah Lalli! uuteen armon elämään Hän sinun johdattaa ja suloisuus, Jok' ennen oli sulle tuntematon, On sydämehes samoava! Luovu! Voi luovu synkeästä uskostas Ja tunnusta jo sitä Jumalaa, Joll' yksin ompi valta Jumalan! Niin kaikki taasen hyväks muuttuvat, Uudesti koittaa onnen kuutamo Ja lemmen päivä meille, samassa Kuin este, joka meidät eroittaa On kumottu!

LALLI. Haa! Este! Eroittaa! (Itsekseen.) "Sa koston kotonasi löydät." -- Nyt Jo tajuan ma ennustusten lauseet!

KERTTU. Sun rikoksesi, Lalli, ovat suuret Kun sinä kristittyä vertakin Jo olet vuodattanut, mutta Hän, Jok' kaiken mailman virheet sovitti Ja kuolemallaan meidät lunasti, Hän voipi sinuakin armahtaa Ja armahtaakin...

LALLI. Vaiti mieletön! (Itsekseen.) "Sun oman pirttis orrelta." -- Niin tosin!

KERTTU. Sä ällös suutu, Lalli, mutta mieti Mun sanojani tyystin tyvenellä Mielellä! (Polvistuu Lallin eteen.) Sydämeni pohjasta Ma rukoilen: äl' ole suutuksissa! En voi mä näistä armon asioista Niin puhua kuin tässä tarvis ois, Mut lähtekämme luoksi Henrikin, Tuon pyhän pispan! Hän ne selittää Niin suloisesti, että mielestäs On vihan vimma kauas pakeneva Ja lemmen henki sijaan astuva! (Koroittaa kätensä Lallia kohden.) Oi Lalli, kuule nöyrää pyyntöäni Ja tarkkaa rukoilevaa ääntäni!

LALLI. Pois tyköäni vaimo!

KERTTU. Hennotko Mun nöyrää rukoustan' evätä? Ett' toki, Lalli!

(Hetken äänettömyys.)

LALLI. Miss' on Ilmari?

KERTTU (Itsekseen.) Ah!

LALLI. Etkö kuullut? Miss' on Ilmari?

KERTTU. Poikamme...

(Hän nousee seisomaan.)

LALLI. Poikamme niin...

KERTTU. Ilmari...

LALLI. Hän aivan...

KERTTU. Lapsemme...

(Vetäytyy oveen päin.)

LALLI. Hän onko kuollut? Haa! kurja! Sinun onnettomuus perii!

KERTTU. Hän elää...

(Vetäytyy yhä oveen päin.)

LALLI. Sinun äänes vapisee... Kuink' onkaan lapsen laita? Vastaa suoraan!

KERTTU. Hän ompi terve...

LALLI. Terve! -- Konna paha! (Polkee jalallansa lattiaan.) Ma kohta muruiksi sun muserran, Ell'et jo vastaa, miss' on Ilmari, Mun päivieni ilo?

KERTTU (Lähellä ovea). Kasvatiksi Ma annoin hänen pispa Henrikille.

(Menee ulos ovesta.)

LALLI Nyt mitä kuulin! Pispan kasvatti! Mun Ilmarini pispan kasvatti! Haa! vaimo kavala! Nyt Hiitehen Sun syöksen, syvimpähän syvyyteen! Hän pakeni! -- Jos vaikka Tuonelaan, Niin Lalli ryntää sinne -- kostamaan!

(Menee.)

KOLMAS NÄYTÖS.

(Paikka sama kuin edellisessä Näytöksessä.)

Ensimäinen Kohtaus.

TAIMO ja KAKSI LALLIN RENKIÄ.

TAIMO (Hioo miekkaansa.) RENGIT (Istuvat joutilaina syvissä mietteissään).

TAIMO (Itsekseen.) Voi mitä aikoja! mitkä ajat! -- Ei ole enää mikään vanhoillansa, vaan kaikki asiat, suuret kuin pienetkin, ovat nurinniskoin niinkuin teurastettu härkä! Elämä on monen vaivaloisuutensa tähden minustakin kadottanut melkein kaiken arvonsa. -- Hukka on erinomattain tämän talon perinyt. Kaikki mököttävät allapäin pahoilla mielin ja silmät kuopissaan kamalasti tuijottelevat! -- (Ensimäiselle rengille.) Mitä sinä ajattelet, kunnoton, lattiaan kun tirkistelet? Taikka ajatteletko ensinkään?

ENSIMÄINEN RENKI. Ajattelen niitä kuin olen kuullut ja nähnyt.

TAIMO. No todistappas esimerkillä, ettäs ymmärrät ajatella!

ENSIMÄINEN RENKI. Sitäkin ajattelen kuinka tyytyväisesti ja rauhallisesti tuo mustatakki muukalainen, jonka meidän miehet murhasivat, meni kuolemaan.

TAIMO. Hän oli munkki! Sellaisia näin paljon Vienan maalla. Niitä löytyy siellä kosolta!

ENSIMÄINEN RENKI. No löytyköön vaan, mutta eriskummallisia sanoja hän lausui eikä hän pelosta huutanut eikä irvistellyt.

TAIMO. Oisi kyllä huutanut, sinä tomppeli, mutta meidän miehet tukitsivat hänen kurkkunsa köydellä ja kyllä hän irvisteli, julmasti irvistelikin, mutta sitä et nähnyt, kun rippui hän ylhällä puussa. -- (Toiselle rengille.) Entäs sinä? Mitäs sinä mietit?

TOINEN RENKI. Tuota meidän emännän hiljaista kärsivällisyyttä mietin. Hän on paljon muuttunut viime aikoina ja varmaan on hänessä joku väkevä, pyhä henki vaikuttamassa.

TAIMO. Sitä et saa sinä mietiskellä, mies! Se on isännän asia. Kuuletko että minä kiellän sinua sitä ajattelemasta?

TOINEN RENKI. Kyllä kuulen.

TAIMO. No hyvä! Mutta vielä parempi ehkä saattais olla, että rupean teille kertomaan hauskoja matka-muistelmiani Vien...

ENSIMÄINEN RENKI (Keskeyttäen). Äläpäs Taimo! Sinä olet niitä jo useasti kertonut ja -- anna anteeksi -- me luulemme, että sinä ... vaikka oletkin paljon kulkenut mies ... että sinä -- niin sanoakseni -- ongit omiasi ja pistelet valheita...

TAIMO. Minäkö pistelen valheita, sinä kirottu heittiö! -- Pois täältä laiskurit! -- Työhön! työhön! -- sanon minä. Ettekö tiedä että minä isännän poissa ollessa olen niin hyvä kuin isäntä itse!

(Molemmat rengit menevät. Taimo sysää heitä takaa.)

Toinen Kohtaus.

TAIMO (Yksin). Voi mitä aikoja! mitkä ajat! -- Tuollaiset ovat nyt miehet ja naiset kurjat viheliäiset vielä tuhatta hullummat! He kallistavat päätänsä ja huokaavat: "Oi Ukko Jumala! Oi Herra Kristus!" -- Jospa sentään olisin päässyt sotaan, mut isäntä ei enää kärsi niitä, joita hän ennen on kärsinyt. Minä en enää kelvannut hälle seuraajaksi. Ohhoh! Aikani kuluksi hion nyt miekkaani, sillä toivon kuitenkin, että minullekin vielä paremmat päivät koittavat!

(Ensimäinen lähettiläs tulee.)

Kolmas Kohtaus.

TAIMO ja ENSIMÄINEN LÄHETTILÄS.

TAIMO (Itsekseen). Ken ollee tuokin vieras? Kiivaasti Hän katsoo minua -- tai miekkaani; En tiedä kumpaista.

ENSIMÄINEN LÄHETTILÄS. Sa olet Lalli?

TAIMO. No entäs jos ma oisin?

ENSIMÄINEN LÄHETTILÄS. Sinulle Ma Lounais-Satakunnan miehiltä Tuon terveisiä...

TAIMO. En! En ole Lalli! Ma tosin olen Lallin kanssa käynyt Ain asti Vienaan sekä siellä nähnyt Niin armottoman monta kummitusta Ett' ei tää illan hetki riittäisi, Jos niistä kertoilemaan rupeisin -- Ma olen Taimo kauas-kulkia Ja puolen-mailman-halki-retkeiliä!

(Lalli, täydessä sota-asussa, tulee.)

Neljäs Kohtaus.

EDELLISET ja LALLI.

TAIMO (Itsekseen). Ois vielä vähän saanut viipyä! Nyt tuli aivan kesken puhettani.

LALLI (Lähettilästä huomaamatta). No mitä uutta täällä kotona?

TAIMO. Ei mitään uutta, hyvä isäntä.

LALLI. Siis kaikk' on vanhoillaan?

TAIMO. Sen näette.

LALLI. Hm ... hänkin?

TAIMO. Kuka hänkin?

LALLI. Emäntä.

TAIMO. En ole häntä tänään nähnyt, mutta Ma luulen, taikka luulemattakin Mä tiedän, että hänen tilansa On kovin kurja!

LALLI (Osoittaa tuskallista levottomuutta).

TAIMO (Itsekseen). Hitto periköön! En viisaan tavalla nyt puhunut. Mut lausettani koen korjata. (Ääneen.) Kysyä teiltä ehkä uskallan Kuink' onnistuipi sota-retkenne?

LALLI. Se hyvin onnistui. -- Me perkasimme Vihollisista kaikki Euran seudut. Mut ovatko ja tulleet takaisin Ne, jotka tiedusteluun lähetin Ma Aurajoen tienoille? Kas siellä Vast' onkin oikein sutten koti-pesä!

TAIMO. He eivät vielä ole palanneet.

LALLI. Kentiesi ovat menneet surman kitaan.

TAIMO. En usko sitä, koska urhookkaammat Ja parhaat miehet lähetitte sinne. Ei liene Sorri käynyt pauloihin -- Häll' onkin syytä välttää ansoja! -- Ja Kitkasta me taaskin tiedämme, Ett'ei hän ole eilen syntyneitä!

LALLI (Huomaa lähettilään. Taimolle). Ken on tuo outo mies?

TAIMO. Hän vastatkoon Jos taitaa -- itse siihen kysymykseen! En tunne häntä enemmän kuin lintu Veljensä tuntee. Tuskin niinkään paljon.

ENSIMÄINEN LÄHETTILÄS (Lallille). Ma Lounais-Satakunnan miehiltä Tuon sulle terveisiä! Sinnekin Jo ehti nosto-kehoituksesi Ja jalo sotahuutos. Aseissa Me olemme ja valmiit noudattamaan Sun käskyjäsi. -- Minkä vastauksen Saan kotiin kumppaneilleni mä viedä?

LALLI. Sen sanot heille, että ryhtyneet Me sotatoimiin kiivaast' olemme Ja että vihollisten parvia Jo muutamia ompi voitettu. Myös kerro, että paljon väkeä On tänne kaikkialta samonnut. -- Kell' ompi henki, jonka pyhittää Hän tahtoo sankar-töillä jaloilla Ja ansiollisilla -- tulkoon tänne! Kell' ompi verta suonissaan sen verran Kuin lapsella on silmä-terässänsä, Hän tulkoon sitä tänne tarjoomaan Pyhiksi vapautemme lunnahiksi! Ken sauvan nojassa viel' liikkua Voi, vanhuutensa kaunistukseksi Hän astukohon tietä kunnian Ja vaipukohon kuolon uneen vasta Kuin vapaaks voitti rakkaan isänmaan!

ENSIMÄINEN LÄHETTILÄS. Me tulemme! Taas jääkää hyvästi!

LALLI. Kuun poika ynnä poika Pohjantähti Opastajina olkoot sinulle!

(Ensimäinen lähettiläs menee.)

TAIMO (Itsekseen). Mä näin tuon miehen naamasta, ett' oisi Hän mielellänsä kuullut puheitani. Ja kumppaleistansa mä päätän samaa. (Hieroen käsiänsä yhteen.) O! jospa olisivat täällä jo Nuo Lounais-Satakunnan kelpo miehet!

LALLI. Taas voiman hengen olen kansassa Ma uudestansa saanut syttymään. Jo tuikkaa joka silmä rohkeutta Ja joka sydän sykkii miehuudesta! Taas luottamust' on miesten mielissä, Joiss' äsken epätoivo hallitsi, Ja pelon henki meni pelon tietä! En epäile -- me voiton viimein saamme Ja maamme pelastamme rakkahan... (Itsekseen.) Vaan voiton kodissani josko saanen, En ole siitä varmaa... En ... en ole! (Taimolle.) Sä mennös tuomaan tänne emäntä!

TAIMO. Sen toimen...

LALLI (Keskeyttää kiivaasti). Toimen sen?

TAIMO Sen toimitan!

(Hän menee.)

Viides Kohtaus.

LALLI (yksin). Haa! Miks' en viipynyt ma sodassa Ja hurjan verikisan melskeessä! Ei kotona mun ole hyvä olla! Kuin miekan kärki silmät kotilaisten Mun silmihini purra pistävät Ja heidän sanans' ovat myrkkyä Mun mielelleni. Minun pitäisi Taas mitä joutuisimmin lähtemän Pois, taisteluun!

(Taimo, Kerttu, kädet sidottuna selän takana, ja kaksi vartiaa tulee.)

Kuudes Kohtaus.

LALLI ja TULLEET.

LALLI (Itsekseen). En toki luullutkaan Ett olisi hän vaalentuva noin! Haa! Haahmon haamussa mun onneni! (Taimolle.) Kuin monta vuorokautta olinkaan Mä viime retkelläni?

TAIMO. Suokaapas Ma luen ... yksi ... kaksi ... kolme ... neljä... Niin neljä, hyvä isäntä.

LALLI. Vai neljä! (Itsekseen.) On mansikankin kukka kestävämpi Kuin kukat hennot naisten poskilla! (Katsoo tuijottaa Kerttuun. Ääneen.) No vaimo parka, kovast' eksynyt! Viel' yhä maistuvatko sinulle Nää hulluutesi tuimat päivät, taikka Jo ehkä tuntuvat ne karvahalta? Sull' ompi ollut aikaa tarkastella Mitk' ovat seuraamukset tämän uskon, Jonk' otit elämäsi ohjeheksi, Sa houru! Kärsimykset ankarat Ja pilkka -- parhaimmat sen tuotteet ovat! Jo jälleen laskenetkin arvoa Sun isiesi pyhään uskohon, Jok' ompi selvä niinkuin taivaan sini Ja kirkas niinkuin vedet lähtehissä! (Kerttu on ääneti.) Et vastaa! (Äänettömyys.) Vaimo uppiniskainen Et ai'o vastata! (Kerttu on yhä ääneti.) Haa! Näyttämään Sa vaadit minua, ett' oikeus Mull' ompi saada suustas vastaus!

KERTTU (Hiljaisuudella). Min tähden vastaisin, kun tiedät sen, Ett' en mä luopua voi uskostani, Mut kuolla voin...

LALLI (Kiivaasti vartioille). Te kehnot! Oletteko Mun käskyjäni tyystin noudattaneet?

ENSIMÄINEN VARTIA. Olemme...

LALLI. Tarkkaan huolta piditte Ett'ei hän saanut maata?

ENSIMÄINEN VARTIA. Isäntä! Voi! onko hän sen muotoinen, ett' oisi Hän maannut!

LALLI. Ainoastaan murkinaksi Te hälle ... vähän...

TOINEN VARTIA. Kiivas isäntä! Voi, onko hän sen muotoinen, ett' oisi Hän syön...

LALLI (Keskeyttää vihalla, polkein jalallansa lattiaa). Vait! Vait! Jos halpa henkesi Viel' arvost akanan on sinulle! Taas vaimo määrättyhyn asemaan! Sen jälkeen laittakatte luunne täältä!

(Vartiat vievät Kertun muutaman seinässä olevan renkaan tykö ja sitovat hänen selän takana sidotut kätensä siihen. Rengas on niin ylhäällä, että Kerttu jää seisomaan.)

TAIMO (katsoen vartia-miehiin. Itsekseen). Jo päivän helle noille raukoille Nyt laski! Mutta siltä näyttääpi Kuin minulle se oisi nousemassa!

LALLI (Luo silmänsä yhtäpäätä Kerttuun ja vartioihin. Nämät hiipivät työnsä toimitettuaan, visusti pois. Lallin vielä samassa asemassa ollessa tulee toinen lähettiläs).

Seitsemäs Kohtaus.

LALLI, KERTTU, TAIMO ja TOINEN LÄHETTILÄS.

TOINEN LÄHETTILÄS (Lallille, joka paikastansa liikahtamatta tuimasti katsoo lähettilääsen). Ma Lapin Kihlakuntalaisilta Ja heidän rajalaisiltansa tuon Sinulle, Lalli, tämän sanoman: Ei löydy enää meidän seuduillamme Yht' ainoaakaan Kristin-uskovaista. Niin tuiman teimme pyhän kostotyön Ja suurta voittojuhlaa Manatar Ja kaikki Tuonen väki viettivät. Vaan mitä enemmän on tehtävä, Se olkoon sinun sanottavaa Lalli!

LALLI. Te surmasitte kaikki kristityt?

TOINEN LÄHETTILÄS. Niin teimme.

LALLI. Kaikki?

TOINEN LÄHETTILÄS. Kaikki säälimättä!

LALLI. Se vasta oli oivallisest' tehty! Kuin koski väylässänsä liikkuupi Ja tulvassansa kaikki musertaa Ja pyörteissänsä särkee, samaten Myös koston koski täällä liikkukohon, Niin runnellen ja yhtä ankarana! -- Vast' aljettu on tämä koston toimi Ja pelastuksen työ, mut uutterasti Jos yksin voimin sitä jatkamme, Niin loppuun onnellisehen sen saamme.

TOINEN LÄHETTILÄS. Sun puhees tarkoituksen käsitän. Täss' yksityisten kihlakuntain puuhat Ja hankkeet eivät auta. Yksin neuvoin On asia ajettava. Eikö tämä Sun ajatukses ollut?

LALLI. Oli.

TOINEN LÄHETTILÄS. Missä Kokous-paikka on?

LALLI. On täällä. Tulkaa Siis tänne! Tulkaa kaikki! Kaikkia Tää toimi koskee, samoin vanhusta Kuin nuorukaista!

TOINEN LÄHETTILÄS (joka salaa katselee Kerttua). Kyllä tulemme. Ennenkuin aurinko on ehtinyt Viidesti nousta taivaan kiireelle Me täällä olemme! -- Taas hyvästi! (Itsekseen.) En kodikseni tätä huonetta Ma soisi sinä ilmoisn' ikänä, Ja köyhää mökkiän' en vaihettais Tään pulskan talon kaikkeen rikkauteen!

(Menee.)

TAIMO (Itsekseen). Kas nytpä kuutioita karttuu mulle! (Hieroen käsiänsä yhteen.) O! jospa olisivat täällä jo Nuo oivalliset urhoot Lapista Ja heidän rajalaisensa!

LALLI (Taimolle). En jaksa Sun hulluuttasi nähdä! Lähde täältä!

TAIMO (Itsekseen). No niin ... nyt tuli minun vuoroni! (Ääneen, mennessänsä.) Aurinko tänään oli sapessa -- Millainen myrsky täällä syntyneekään!

(Menee ulos ovesta.)

Kahdeksas Kohtaus.

LALLI ja KERTTU.

LALLI (Luo silmänsä Kerttuun ja katsoo häntä hetken. Hellästi). Voi Kerttu! Sun on varmaan paha olla! Nuo kovat köydet syövät kättäsi Ja seisoa et jaksa kauemmin. Mist' olisitkaan jättiläisten voimaa Sa heikko nainen saanut, kukkana Kun lemmittynä kasvoit, vaurastuit. Ja hellän huolen lasna ylenit. Ei oma emos sua tuntisi Jos sinun näkisi noin muuttuneena! Ah, puhu Kerttu! (Äänettömyys.) Näkevänäsi Et mua ole!

KERTTU (Hiljaan). Herran avulla Voin pilkan katkerankin kantaa.

LALLI. Pilkka! Ei ollut puheessani pilkkaa, vaimo! En julkee, kurja, sua pilkata Kun surkuttelemattakaan en voi Ma olla! -- Hourauksistasi luovu Ja anna järkes valon uudestansa Sun mieltäs sameata valaista! -- Miks'et sä onnellisna tahdo elää Ja arvossa ja kunniassa? Miksi Sä hylkäät osan, jota tarjona Ei ole yhdelläkään naisella Lapista asti Suomen lahtien rantaan? Ken toinen eikö soisi mielellänsä Niin olla arvon helmassa, kuin sinä Ain olet ollut! -- Taikka puuttuiko Sinulta jotain, jota halusit Omakses saada? Eikö alati Sun tahtoasi ole noudatettu Ja pyytämäsi, jopa pienimmätkin, Ne koska jäivät suostumusta vailla? Vaan kuinka hellyyttäni palkitset Ja rakkauttani? -- Mut kuitenkin Voi kaikki vielä toisin muuttua Jos muutat mielesi ja Ilmarin Taas saatat kotia. -- Sä näännyt, Kerttu.

(Kiiruhtaa Kertun luo ja avaa hänen siteensä, mutta kuullessansa ääniä ulkoa sitoo hän ne uudestaan.)

Se ei käy laatuun! Herkkä-mielisyyttä Jos meidän miehet kerta näkisi Mun osoittavan, mahtavuuttani Se vahingoittais. Sit' en menettää Ma saa, kun isänmaamme pelastus On minun toimeni. Kaikk' arvoni Mä tähän toimeen tyystin tarvitsen.

(Kitka ja Sorri seuraajinensa tulevat.)

Yhdeksäs Kohtaus.

EDELLISET ja TULLEET.

KITKA (Heittäytyy huolellisna rahille).

SORRI. Totuuden lausui huhu onneton!

LALLI. Siis muukalaisten rakentama linna?

SORRI On valmis. Peloittavana se seisoo Suuss' Aurajoen. Ukko nuolillansa Sen särkeköön!

LALLI. Me valloitamme sen!

SORRI. Sa Hiiden linnat kaikki helpommin Voit valloittaa kuin tämän! Kivestä Sen seinät ovat, ovet rautaiset!

LALLI. Jos vaikka teräksestä valettu Ois tämä paholaisten varustus, Sen toki perin-juurin kukistamme! Me emme millään muulla keinolla Voi saada heitä täältä poistumaan.

SORRI. Niin onnettaret meitä auttakoot! Vaan erään toisen seikan sinulle Nyt kerron, Lalli. Koti-matkalla Jo ollessamme kovaan kiistahan Me vihollisten kanssa jouduimme. He palasivat ryöstö-retkeltä -- Kiivaasti siinä oteltiin, mut voitto Jäi meille. Neljätoista vangiksi Me saimme; heistä neljä suomalaista.

LALLI. Haa! Lemmon voima! Kavaltajain luku Ain eneneepi päivä päivältä!

SORBI. Muut surmasimme, nämät säästimme. Nyt tuomitkamme heitä!

LALLI. Kuolemaan Tuskallisimpaan!

SORRI. Mitäs Ahteenpää Sä sanot siihen -- oma veljesi On näitten kavaltajain joukossa?

ENSIMÄINEN TALONPOIKA. Ma sanon niinkuin Lalli -- kuolemaan!

SORRI. No entäs sinä Korpi, poikasi Kuin samaan tuomioon on vikapää?

TOINEN TALONPOIKA. Sä erhetyt. Ei minun lapseni Vois' isänmaataan pettää enkä ai'o Mä petturille isäks ruveta!

LALLI. Nyt puhuit, Korpi, miehen tavalla. Ken pettää kotimaansa, hänellä Ei ole isää, eikä äitiä. Ei veljeksiä eikä sukulaista. Hän on kuin juoksu-koira turvatta, Siks' että hylkäsi hän hoitajansa Ja petti holhojansa luottamuksen, Ja samaten kuin isän-murhaaja Hän ei voi missään löytää lepoa, Mut kirouksia kaikkialla! Kuolo On hälle tottakin vaan sula armo, Ei rangaistus.

(Lalli menee. Toiset seuraavat häntä, Kitka huoaten.)

Kymmenes Kohtaus.

KERTTU (Yksin. Ensin hiljaan, sitte korkealla äänellä.) Vert' ompi vuotanut Ja verta yhä vielä vuodatetaan! Ei veljet enää säästä veljiänsä, Ei isä poikaansa, ei poika isää! Ah! Verta! Verta! Se on helmasana Nyt ihmisillä, siihen lauseesen On kielen kaikki mehu yhdistynyt!

(Ulkoa kuuluu sama laulu, kuin Ensimäisen Näytöksen ensimäisessä kohtauksessa on laulettu ja sen ohessa katkeria valitushuutoja.)

Oi mitkä katkeruuden, tuskan huudot! Ne ovat kuolevaisten huudot! Herra Jumala! kuinka kauan suvaitset Sa viisaudessasi näin hirmuista, Näin kauhistavan julmaa menetystä! Tee surkeudelle vihdoinkin jo loppu Ja poista raivon henki kansasta! Oi armon Herra! kuule minua!

(Hän menee tainnoksiin. Laulu ja valitushuudot vaikenevat. Pispa Henrik tulee.)

Yhdestoista Kohtaus.

PISPA HENRIK ja KERTTU.

PISPA HENRIK (Lähestyy Kerttua). Mun armas lapsein! missä tilassa Sun kohtaankaan!

KERTTU. O Herra Jumala, Te täällä!

PISPA HENRIK Paljon olet muuttunut Ja vaalentunut! Kärsimykses kovat Minua huolettavat!

KERTTU. Minusta Ei puhumista!

PISPA HENRIK. Lohdutusta tulin Ma tuomaan sinulle.