Part 4

Tiedän, että _mannaa_ kootaan nykyään runsaasti Kalabriassa, ja Josefus kertoo, että hänen aikanaan sitä oli yhtä runsaasti Arabiassa. Senpävuoksi paholainen saattoi minulta kysyä, _mikä siinä oli ihmettä Mooseksen aikana? Israelilaiset näkivät hänen aikanaan vain sen, mitä noiden maiden alkuasukkaat näkevät meidän aikanamme_. Sillä tavoin paholainen pelasi shakkia minun kanssani ja luovuttaen talonpojan luuli voittavansa minulta kuningattaren, käyttäen hyväkseen rehellisiä pyrkimyksiäni. Sillä aikaa kun minä rakentelin järkeni rakennusta, koetti se järkyttää uskoni perustuksia.

Kumminkaan ei tällaisilla eikä muillakaan yrityksillä ollut sitä menestystä minuun nähden, että ne olisivat minua vähääkään taivuttaneet uskottomuuteen tai jumalankieltämisen toivottomiin väitteisiin. Muuten olen näinä monina vuosina ollut sitä mieltä, ettei näitä ole koskaan esitettykään. Ne, jotka ovat väittäneet uskonnon olevan ihmisen erotuksena eläimestä, ovat ehkä puhuneet ja kehittäneet periaatetta, joka on yhtä opettavainen kuin toinenkin. Epikuroksen tunnettu oppi, joka kieltää Jumalan kaitselmuksen, ei ollut ateismia, vaan suurenmoinen ja ylevä käsitys Jumalan majesteetista, jota hän piti niin ylhäisenä, ettei se välittänyt näin alhaisten luotujen vähäpätöisistä toimista. Stoalaisten opettama välttämättömyyden laki ei ole muuta kuin Jumalan tahdon järkähtämättömyys. Ne, jotka ovat tähän asti kieltäneet Pyhän hengen jumaluuden, ovat saaneet vain vääräuskoisina tuomionsa, mutta ne, jotka nykyään kieltävät Vapahtajamme (vaikka ovat enemmän kuin vääräuskoisia), eivät sittenkään ole edes ateisteja, sillä vaikka he kieltävät kolminaisuuden kaksi persoonaa, tunnustavat he kuitenkin niinkuin mekin, että on vain yksi Jumala.

Se kelvoton mies ja paholaisen sihteeri, joka laati kunnottoman kirjoituksensa _Kolmesta petturista_, ja joka tosin oli vailla kaikkea uskontoa eikä ollut juutalainen, ei turkkilainen eikä kristittykään, ei sittenkään ollut varsinainen ateisti. Myönnän, että jokaisella valtiolla on oma Machiavellinsa ja joka aikakaudella Lukianoksensa, joista tavallisten ihmisten ei ole hyvä mitään tietää, mutta ei kehittyneempienkään pitäisi liian äkkiä tuomiotansa langettaa. Ne ovat saatanan kaunopuheisuuden edustajia ja voivat helposti johtaa harhaan heikon ja ennakkoluuloisen uskovaisen.

Tunnustan tutkineeni niitä kaikkia enkä voinut löytää niistä mitään, mikä olisi heikontanut uskoani. Kuitenkin on ihmisiä, joita tuulen henkäyskin horjuttaa tässä kohden. Muistan erään lääketieteen tohtorin Italiasta, joka ei voinut täysin uskoa sielun kuolemattomuutta senvuoksi, että Galenus sitä epäili. Ja Ranskassa tutustuin erääseen toiseen mieheen, jumaluusoppineeseen ja muuten etevään, joka samassa kohdassa, oli niin takertunut kolmeen Senecan riviin, etteivät kaikki meidän vasta-annoksemme, jotka otimme sekä raamatusta että filosofiasta, voineet hänen erehdyksensä myrkytystä poistaa.

On olemassa sellaisia henkilöitä, jotka voivat uskoa merimiesjuttuja, mutta epäilevät Paavalin todistuksia, ja niinikään summakaupassa hyväksyvät Aelianuksen tai Pliniuksen tarinoita, jotavastoin raamatun kertomuksissa herättävät kysymyksiä ja esittävät vastaväitteitä, ollen uskomatta enempää kuin mitä pitävät tavallisten ihmisten kirjoitusten veroisena.

Tunnustan kyllä, että raamatun kertomuksissa on sellaisia, jotka käyvät runoniekkaan tarinoitten edelle ja oikullisesta lukijasta tuntuvat samantapaisilta kuin _Gargantua_ tai _Bevis_. Etsittäköönpä kaikki menneen ajan tarinat samoin kuin nykyajankin merkilliset mielikuvitusjutut, ja vaikea on sittenkään löytää yhtään, joka kelpaisi Simsonin aseenkantajaksi. Ja kuitenkin tämä kertomus on hyvin mahdollinen, jos otamme huomioon Jumalan avun tai vaikkapa edes Kaikkivaltiaan pikkusormen kosketuksen.

Onhan mahdotonta, ettei joko ihmisten keskusteluissa tai Jumalan erehtymättömässä äänessä ilmestyisi heikon käsityskykymme kannalta epäjohdonmukaisuuksia, ristiriitoja ja säännöttömyyksiä. Voisinpa itsekin esittää tuollaisen luettelon epäilyksiä, joita ei ole vielä milloinkaan ajateltu eikä tietääkseni pohdittaviksi otettu, ja joita ei voi ensikuulemalta ratkaista. Eivätkä ne ole haaveellisia ja tuulesta temmattuja kysymyksiä ja vastaväitteitä, sillä minä en voi myöntää jumalallisissa asioissa olevan mitään vähäpätöistä.

Voin lukea kertomusta kyyhkysestä, joka lähetettiin arkista eikä enää palannut, silti kysymättä, kuinka se löysi kumppaninsa, joka jätettiin arkkiin; samoin kertomusta Latsaruksesta, joka herätettiin kuolleista, tahtomatta urkkia, missä hänen sielunsa sillä aikaa oleskeli. Enkä liioin kysele, saiko hänen perillisensä laillisesti pitää sen omaisuuden, jonka hänen kuolemansa sille toimitti, ja menettikö hän itse, vaikka palautettiinkin elämään, kaiken oikeutensa entiseen omaisuuteensa.

En kiistele siitä, oliko Eeva otettu Aadamin vasemmasta kyljestä, sillä en ole vieläkään varma, mikä on ihmisen oikea puoli ja onko mitään sellaista eroitusta luonnossa. Uskon, että hänet sommiteltiin Aadamin kylkiluusta, mutta en välitä kysymyksestä, kellä ylösnousemuksessa on tuo sama kylkiluu. Samoin jätän kysymyksen siitä, oliko Aadam kaksineuvoinen kuten rabbiinit väittävät tekstin kirjaimen mukaan, sillä minusta on järjenvastaista, että olisi olemassa kaksineuvoisia, ennenkuin oli nainen, eli kahden sukupuolen yhtymä, ennenkuin tuo toinen oli luotukaan. Ja aivan samanarvoinen on kysymys, luotiinko maailma syksyllä, kesällä vai keväällä, koska se luotiin kaikkien niiden kestäessä. Sillä millä kohtaa taivasta aurinko milloinkin onkaan, ovat nuo neljä vuodenaikaa todellakin aina olemassa. Tuon valonlähteemme luonnon mukaista on eroittaa vuoden eri ajat toisistaan, mutta nehän ovat yhtaikaa olemassa eri osissa maapalloa ja vuorotellen sen joka osassa.

On olemassa joukko jonninjoutavia kysymyksiä, ei ainoastaan filosofiassa, vaan myös jumaluusopissa, joita itseänsä kykeneviksi kuvittelevat miehet esittävät ja käsittelevät, mutta jotka eivät suinkaan ansaitse joutohetkiemme huomiota, saatikka vakavaa tutkimista. Ne ovat asioita, jotka soveltuvat vain _Pantagruelin_ kirjastoon tai sidottaviksi Tartaretuksen kirjaan _De modo cacandi_.

Nämä saivartelut eivät kuulu niille, jotka tutkivat näin vakavaa salaperäisyyttä. Sitten on toisia, joita yleisemmin kysellään ja otetaan tarkastettaviksi, mutta joiden todenperäisyys on minun nähdäkseni helppo ja mahdollinen.

On naurettavaa siirtää tai hukuttaa Noakin yltyleinen vedenpaisumus Deukalionin erikoiseen tulvaan. Se, että kerran oli vedenpaisumus, ei näytä minusta niin suurelta ihmeeltä kuin se, että ei alinomaa ole. Kuinka kaikenlaiset eläimet, eikä ainoastaan ne itse, vaan niille tarvittavat ruokavaratkin voitiin sovittaa yhteen ainoaan arkkiin ja kolmensadan kuutiokyynärän tilaan, se on oikealla tavalla tutkivalle järjelle näyttäytyvä hyvinkin toimeensaatavaksi.

On olemassa eräs toinen salaperäinen asia, josta ei kerrota raamatussa ja joka on vaikeampi ymmärtää ja on saanut kirkkoisän turvautumaan ihmeeseen. Ja se on tällainen: Kuinka maailman eri osat ja toisistaan erilliset saaret saivat ensin ihmisasutuksensa, vieläpä joutuivat tiikerien, pantterien ja karhujen asumapaikoiksi? Onhan hyvin kummallista, että Amerikassa oli runsaasti peto- ja vahingollisia eläimiä eikä kuitenkaan tuota niin tarpeellista eläintä: hevosta. Mitä tietä myöten nuo, ei ainoastaan linnut, vaan vaaralliset ja inhottavat pedot, pääsivät sinne ja kuinka siellä oli eläimiä, joita ei ole tässä kolmen mantereen muodostamassa vanhassa maailmassa, senhän kaiken täytyy olla hyvin kummallista meistä, jotka oletamme vain yhden arkin olleen olemassa ja eläinten levinneen Araratin vuorelta alkaen edemmäksi. Ne taas, jotka tästä päästäkseen tahtovat väittää vedenpaisumuksen olleen vain paikallisen, siirtyvät sellaiseen perusteeseen, jota ei voi millään tavoin hyväksyä. Enkä sitä ole hyväksymättä ainoastaan pyhän raamatun päinvastaisen ilmoituksen johdosta, vaan oman järkenikin perustuksella, sillä minä pidän luultavana, että maailma oli yhtä kansoitettu Noakin aikana kuin nykyään. Ja minun mielestäni oli 1500 vuotta yhtä riittävä aika maailman kansoittamiseen kuin 4000 vuotta siitä lähtien on ollut meille.

On toisiakin väitteitä ja yleisiä päätelmiä, jotka ovat raamatusta johdetut ja joihin yleisesti uskotaan kuten raamatun sanaan, mutta joille silti en milloinkaan kavaltaisi järkeni vapautta. Minusta on yleisesti hyväksytty se väitös, että Metusalem eli kauimmin Aadamin lapsista. Kuitenkaan ei kukaan kykene sitä todistamaan, kun taas minä voin tekstistä päättäen osoittaa, että asian laita saattoi olla toisinkin. Eikä raamatusta saa aivan täyttä varmuutta siitä, että Juudas hirtti itsensä, vaikka se yhdessä kohdassa näyttääkin niin kertovan ja erään epämääräisen sanan vuoksi on aiheuttanut sentapaisen käännöksen, mutta sitten toisessa paikassa raamattu selvemmillä sanoilla tekee sen epätodenmukaiseksi ja näyttää kumoavan. Yleisesti uskotaan ja pidetään varmana, että esi-isämme vedenpaisumuksen jälkeen rakensivat Baabelin tornin suojellakseen itseään toiselta vedenpaisumukselta. Kuitenkin on raamatussa ilmoitettu heillä olleen toisenkin aikomuksen. Sitäpaitsi se on epätodenmukaista tornin paikasta päättäen, joka näet oli Shinearin tasangolla. Nämä eivät ole uskonasioita, ja senvuoksi saa niistä vapaasti keskustella.

Sitten on vielä toisia, vieläpä tekstistä itsestään helposti johtuvia asioita, joissa (suotakoon anteeksi) en huomaa johdonmukaisuutta. Roomalaiskatolinen kirkko päättelee hyvässä uskossa, että on olemassa suojelusenkeleitä, ja johtaa tämän mielipiteen Pietarin saamasta vastauksesta, kun hän koputti eräälle ovelle: _»Ei se ole hän, vaan hänen enkelinsä.»_ Tämähän oli (saattaisi joku sanoa) hänen _lähettinsä_ tai joku hänen luotaan tullut, sillä sitähän alkuperäinen sana merkitsee ja sitä myös epäilevä ystäväpiiri saattoi tarkoittaa. Esitin kerran tämänlaisen selityksen nuorelle jumaluusoppilaalle, jonka oli tehtävä selkoa tästä kysymyksestä. Muistan, että hänen fransiskaanilainen vastaväittäjänsä ei enää siihen vastannut, vaan sanoi ainoastaan, että _se oli uusi eikä suinkaan luotettava selitys_.

Nämä ovat vain ihmisten päätelmiä ja heikkoja mielijohteita Jumalan sanasta, sillä sellaisena pidän pyhää raamattua. Kuitenkin, jos se olisi ihmistyötä, en voisi sanoa muuta kuin että se on erikoisin ja etevin teos mikä luomisesta asti on aikaan saatu. Jos olisin pakana, en olisi sitä lukematta. Enkä voi olla yhtymättä Ptolemaioksen mielipiteeseen, ettei hän pitänyt kirjastoansa täydellisenä ilman sitä. Turkkilaisten koraani (puhun vapaana ennakkoluuloista) on huonosti koottu teos, sisältäen joutavia ja naurettavia filosofisia erehdyksiä, joille ei edes kannata nauraa ja joita puolustetaan ilmeisillä viisasteluilla, käyttäen hyväkseen tietämättömyyttä, halveksien yleisesti pätevää tietoa ja karkoittaen kaiken opetuksen. Jälkimäinen uskonto on hankkinut jalansijaa vain aseilla ja väkivallalla; edellinen sensijaan on itsestänsä levinnyt yli koko maan piirin.

On sangen huomattavaa, mitä Philo ensiksi pani merkille, että Mooseksen laki pysyi voimassa 2000 vuotta ilman vähintäkään muutosta, jotavastoin näemme muiden valtioitten lakien muuttuvan olojen mukaan. Vieläpä semmoisetkin, jotka ovat väittäneet olevansa jostakin jumalasta kotoisin, ovat hävinneet jättämättä jälkeä tai muistoa. Uskon, että paitsi Zoroasteria on useita kirjoittajia ennen Moosesta kohdannut ajan yleinen kohtalo. Ihmisten kätten teoilla on ikänsä kuten tekijöilläkin; vaikka ne saattavatkin jäädä elämään tekijöittensä jälkeen, kestävät ne kuitenkin vain määrätyn aikansa. Mooseksen laki vain on liian kova ajan hampaalle eikä voi hävitä muuten kuin siinä yleisessä tulipalossa, jossa kaikki tuhaksi muuttuu.

Olen kuullut jonkun syvästi huoaten valittavan Ciceron hävinneitä rivejä ja toisten yhtä katkerasti ruikuttavan Aleksandrian kirjaston paloa. Omasta puolestani luulen maailmassa olevan sellaisia liian paljon ja voisin aivan tyynesti katsella Vatikaanin paloa ja tuhkaa, jos vain voisin, kuten moni muukin, toivoa saavani takaisin Salomonin kirjoittamat hävinneet lehdet. En tahtoisi olla vailla _Eenokin pilareita_, vaikka niillä olisi monta lähempääkin tekijää kuin Josefus ja vaikkei niissä olisi mitään tarunomaista.

Muutamat ihmiset ovat kirjoittaneet enemmän kuin toiset ovat puhuneet. Niinpä Pineda mainitsee useampia kirjoittajia yhdessä ainoassa teoksessa kuin mitä koko maailmassa tarvittaisiin. Kolmesta suuresta Saksassa tehdystä keksinnöstä on kahdella hankaluutensakin, ja kysymyksenalaista on, eivätkö niiden haitat ole suuremmat kuin hyöty ja mukavuus.

Ei ole vain pelkkää minun alakuloista mietiskelyäni, vaan paremmatkin päät ovat toivoneet, että saataisiin aikaan yleinen kokous, ei sovittamaan yhteen uskonnon sovittamattomia erilaisuuksia, vaan kaiken tiedon ja opin avuksi ja hyödyksi palauttamaan sen siihen, missä se alunpitäin oli, nimittäin muutamiin harvoihin ja kunnollisiin teoksiin, ja samalla tuomittaisiin poltettaviksi nuo miljoonat kaikennäköiset kyhäykset, jotka ovat syntyneet vain häiritsemään ja harhaan johtamaan heikompia oppineiden joukossa ja ylläpitämään kirjanpainajien ammattisalaisuuksia.

Minun täytyy ihmetellä, että samarialaiset poikkeuksena kykenivät rajoittamaan uskontonsa viiteen Mooseksen kirjaan. Minua hävettää juutalaisten rabbiinien selitykset Vanhasta testamentista, samoin kuin heidän jyrkkä vastahakoisuutensa Uutta testamenttia kohtaan. Ja todellakin on enemmän kuin ihmeteltävää, kuinka tuo halveksittava ja turmeltunut Jaakobin suku, joka kerran oli niin halukas taipumaan pakanalliseen taikauskoon ja niin helposti tarttui naapuriensa epäjumaliin, nyt niin itsepäisesti ja taipumattomalla uskolla kiintyy omaan oppiinsa ja odottaa mahdottomia ihan kirkon silmäin alla pysyen jäykkänä, niin ettei ole toivoakaan heidän käännyttämisestään. Se on tullut heissä paheeksi, vaikka se olisi hyvä meissä. Sillä se, mikä pahassa asiassa on itsepintaisuutta, on hyvässä asiassa vain lujuutta. Ja tässä kohdassa minun täytyy moittia omia uskolaisiani, sillä ei ole mitään uskoa niin häilyvää, epävakaista, kuin kristittyjen; eikä ketään, joka niin usein muuttaisi mielipiteitään ja siirtyisi, ei vain kristinuskon muihin muotoihin ja lahkoihin, vaan vieläpä aivan luonnottomiin ja tavattomiin juutalaisten ja muhamettilaisten käsityksiin. Niinpä moni saattaa tyytyä siirtymään _Vapahtajan_ nimestä pelkkään _profeetan_ nimeen ja vanhasta uskosta, että hän on tullut, siirtyi uuteen odotukseen, että hän vasta tulee.

Kristuksen lupaus on, että hän kokoaa meidät kaikki yhteen laumaan, mutta miten ja milloin tämä yhdistäminen tapahtuu, on yhtä peitettyä minulta kuin viimeinen päivä. Neljästä uskonnonhaarasta meillä on niukka osa. Tunnustan, että olemme saaneet eräitä lisiä, mutta ne ovat kuitenkin pieniä verrattuina vastustajien saamiin voittoihin. Ja edellisetkin on saatu vain kapinallisten pakanain taholta, joiden jumalattomuus on kielteistä laatua, he kun kieltävät Kristuksen siitä syystä, etteivät koskaan ole hänestä kuulleet. Mutta juutalaisten uskonto on nimenomaan kristinuskon vastaista, ja muhamettilaisuus on kummankin vastustaja. Sillä turkkilaista, ainakin nykyisessä mahtiasemassaan, on aivan toivotonta koettaa käännyttää. Jos se valtakunta hajoaa, saattaisi olla jotakin toivoa, vaikka sekin on hyvin epätodennäköistä.

Juutalaiset ovat uppiniskaisia kaikissa vaiheissaan. Tuhannenviidensadan vuoden vaino on heitä vain vahvistanut erehdyksissään. He ovat jo kärsineet kaikkea, mitä voidaan yrittää heitä vastaan, kärsineet huonon asian vuoksi, kunnes vihamiehensä ovatkin heidät ihan kironneet.

Vainoaminen on epäsuora ja kelvoton uskonnon levittämisen tapa. Sitä ovat kiihkoiset hurskaat onnettomuudeksi kyllä harjoittaneet eikä ainoastaan oikean uskonnon vahvistamiseksi, vaan myös tukeakseen vääriä harhaoppeja ja eriskummaisia mielipiteitä. Se oli uskomme ensimmäinen kulmakivi ja perustus. Kukaan ei voi paremmalla oikeudella kerskata vainoista ja pitää kunnianaan lukuisampien marttyyrien rohkeutta. Sillä puhuaksemme suoraan, he ovat todellisia ja melkein ainoita urhoollisuuden esimerkkejä. Ne esimerkit, joita saadaan taistelukentiltä tai otetaan sotilaselämän toimista, eivät useinkaan ole oikeastaan urhoollisuuden, vaan pikemmin uhkarohkeuden ilmauksia, jota parhaimmissakin tapauksissa voidaan pitää sekarotuisena urheutena.

Jos tarkoin tutkimme niitä seikkoja ja vaatimuksia, joita Aristoteles esittää oikeasta ja täydellisestä miehuudesta, tapaamme sitä hänen kannaltaan vain nimeksi hänen hallitsijassansa Aleksanterissa ja yhtä vähän roomalaisessa kuuluisuudessa, Julius Caesarissa. Ja jos joku on tuollaisella helpolla ja toimeliaalla tavalla saanut jotakin niin jaloa aikaan, että on ansainnut tuon nimen, ovat kuitenkin marttyyrit heidät voittaneet kärsimyksissä ja paljon kauheammissa asioissa, ollen paljon sankarillisempina oikeutetut vaatimaan itselleen tuota kunniakasta arvonimeä. Ei ole minkä hyvänsä rehellisen uskovaisen voimissa päästä niin pitkälle ja kulkea taivaaseen liekkien kautta. Ei jokaisella ole uskoa niin täydessä mitassa eikä niin rohkeata ja päättävää mieltä, että voisi kestää näin kauheita kidutuksia ja tuskia, vaikkapa hän rauhallisemmalla tavalla todellisesti kunnioittaa Vapahtajaansa ja vaikka hänellä epäilemättä on usko, joka kelpaa Jumalan edessä.

Samoin kuin ei kaikkia, jotka kuolevat sodassa, voi sanoa _sotamiehiksi_, samoin en myöskään oikeudenmukaisesti voi niitä, jotka kärsivät uskon tähden, sanoa _marttyyreiksi_. Konstanzin kokous tuomitsi Johan Hussin kerettiläisenä; hänen omien kannattajiensa kesken nimitetään häntä marttyyriksi. Se, joka sanoo, ettei Huss ollut toista enempää kuin toistakaan, loukkaa sillä arvatenkin kummankin jumalaa. On varmasti monta, jotka maan päällä ovat julistetut pyhimyksiksi, mutta eivät silti ikinä tule olemaan pyhiä taivaassa. Ja samoin on eräiden laita, joiden nimet ovat historiassa ja marttyyrien luetteloissa, mutta jotka eivät Jumalan silmissä ole niin hyviä marttyyreita kuin viisas pakana Sokrates, jonka kuolemaan oli syynä niin perustava uskonnon käsitys kuin Jumalan ykseys. Minä olen usein säälinyt sitä onnetonta piispaa, joka kärsi antipodien vuoksi, enkä kuitenkaan voi muuta kuin moittia _häntä_ sellaisesta hulluudesta, että hän pani henkensä alttiiksi niin mitättömän asian vuoksi, samoin kuin moitin _niiden_ tietämättömyyttä ja hupsuutta, jotka tuomitsivat hänet.

Uskonpa, että omatuntoni ei minua syytä valehtelijaksi, jos sanon, ettei ole monta elävää ihmistä, jotka ylevästi pelkäävät kuolemaa vähemmän kuin minä itse. Ja kuitenkin, sen siveellisen velvollisuuden vuoksi, joka minulla on Jumalan käskyä kohtaan, ja luonnollisen harrastuksen johdosta, jolla pyrin säilyttämään olentoani ja henkeäni, en tahtoisi tuhoutua jonkin ulkonaisen menon, poliittisen mielipiteen tai joutavan asian tähden. Sitäpaitsi ei uskoni ole niin vääjäämätön, ettei se taipuisi tuollaisten syiden edessä ja suostuisi asioissa, jotka eivät kuitenkaan ole julkijumalattomuutta.

Senpä vuoksi on sekä maallisissa että uskonnollisissa asioissa viisaus oikea hapatus ja hiiva. Ilman sitä on poltettavaksi antautuminen selvää murhaamista ja (pelkään) ainoastaan siirtymistä tulen kautta toiseen tuleen.

En voi todistaa enkä liioin jyrkästi kieltää, että ihmeet ovat loppuneet, saatikka määritellä niiden loppumisen aikaa ja hetkeäkään. Raamatusta näkee selvästi, että niitä tehtiin Kristuksen jälkeenkin, emmekä voi kieltää, että niitä jatkui apostolien ajankin perästä. Lisäksi ne uudelleen esiintyivät kansojen kääntymisessäkin monia vuosia myöhemmin, jollemme ala epäillä niitä kirjoittajia, joiden todistuksia emme kumoa silloin kun ne käyvät yhteen omien mielipiteittemme kanssa. Siksi voi niissäkin kertomuksissa olla jotakin perää, joita jesuiitat kertovat ihmeteoistansa Intiassa. Soisinpa, että ne olisivat tosia tai että niistä saataisiin muittenkin todistuksia kuin heidän omasta kynästään heruneita. Helpostihan saattavat uskoa noita ulkomailla tapahtuneita ihmeitä juuri ne, jotka päivittäin näkevät suurempia ihmeitä kotonaan, nimittäin ehtoollisen näkyväisten ainesten muuttumisen Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Sillä veden muuttaminen viiniksi, jonka Jeesus toimitti Kaanaassa, tai kivien muuttaminen leiviksi, jota saatana vaati häneltä erämaassa, ansaitsevat tuskin tähän verrattuna ihmeteon nimeä. Tosin ei ole, puhuaksemme totuudenmukaisesti, yksikään ihme toistansa suurempi, sillä ne ovat kaikki Jumalan käden erikoisia ilmiöitä, hänelle kun kaikki on yhtä helppoa: yhtä helppoa luoda maailma kuin jokin yksityinen luontokappale.

Sillä onhan sekin ihme, että aikaansaa jonkin ilmiön, ei ainoastaan vastoin luontoa tai sen yli, vaan myös ennen luontoa. Ja luonnon luominen on yhtä suuri ihme kuin tehdä luonnonvastaista tai siitä riippumatonta. Määrittelemme liian ahtaasti Jumalan voimaa, jos rajoitamme sitä omien kykyjemme mukaan. Minun mielestäni Jumala voi tehdä kaikkea, enkä siis voi ymmärtää, kuinka hän töissänsä toimittaisi mitään ristiriitaista, mitä en silti uskalla kieltää. En voi ymmärtää, miksi Jumalan enkeli olisi haastanut Esraa palauttamaan mennyttä aikaa, jos se kerran ei ollut itse Jumalankaan vallassa, — että Jumala olisi määrännyt kuolevaisen suorittamaan, mitä hän itse ei voi toimeenpanna. En tahdo sanoa, ettei Jumala voi, mutta hän ei tahdo toimittaa monta asiaa, joita väitämme hänelle mahdottomiksi. Tämä on mielestäni toki säädyllisimmin sanottu, mutta siinä en silti väitä olevan mitään ristiriitaista, sillä tarkoin puhuen Jumalan voima on sama kuin hänen tahtonsakin, ja ne molemmat, kuten kaikki muukin, muodostavat vain yhden Jumalan.

Uskon senvuoksi, että ihmeitä on ollut, enkä kiellä, että nykyisetkin ihmiset vielä voivat niitä tehdä. Mutta minulla ei ole mitään luottamusta niihin, jotka luetaan kuolleitten tekemiksi. Ja se on minut aina saanut epäilemään pyhäinjäännösten tehoa, tutkimaan niiden luita ynnä tarkastelemaan pyhimyksien pukujen ja kaikenlaisten esineitten, vieläpä Kristuksen itsensäkin muka omistamien esineiden alkuperää. En voi ymmärtää, kuinka risti, jonka Pyhä Helena löysi ja jolla Kristus itse kuoli, kykenisi ketään henkiin herättämään. En usko lainkaan Konstantinuksen välttyneen putoamasta ratsunsa selästä tai karttaneen vihamiestensä kepposia siitä syystä, että hänellä ohjaksissaan oli niitä nauloja, joilla Vapahtajan kädet oli ristiin naulittu. Minusta on _hurskaiden valheiden_ joukkoon kuuluvaa eikä paljoakaan parempaa kuin pyhitetyt miekat ja ruusut, että Baldwin, Jerusalemin kuningas, lähetti genualaisille palkaksi heidän avustaan sodassa Johannes Kastajan tuhkaa. Ne, joiden mielestä pyhimysten sielun pyhyys jättää heidän ruumiiseensa jonkin pyhän vaikutteen ja ominaisuuden, pitävät ihmeitä luonnollisina eivätkä suinkaan lievennä epäilystä.

Yksi syy, jonka vuoksi niin vähän kunnioitan pyhäinjäännöksiä, on luullakseni se, että yleensä niin vähän ja epäillen välitän muinaisjäännöksistä. Sillä se, mitä todella ihailen, on parempaa kuin muinaisuus, nimittäin iäisyys, ja se on Jumala itse. Ja vaikka häntä ehkä nimitetään _päiviltä vanhimmaksi_, ei häntä kuitenkaan voi nimittää muinaiseksi, sillä hän oli, ennenkuin maailma oli, ja on jäävä sen jälkeen, eikä kuitenkaan ole vanhempi kuin se, sillä hänen vuosissaan ei ole mitään asteikkoa. Hänen aikansa on ikuisuutta, joka on paljon enemmän kunnioitettavaa kuin muinaisuus.