Part 3
Heti kun syventyy katselemaan tuon ikuisuuden salaperäisyyttä, missä kaikki, mitä tapahtuu, lienee jo ennenkin tapahtunut, tuntuu päinvastoin paljoa uskottavammalta, että meillä on ollut lukemattomia tietoisuuksia, jotka nykyinen elämämme peittää verhoonsa. Jos nuo tietoisuudet ovat olleet olemassa ja jos kuoltuamme jokin tietoisuus eläisi, pitäisi toistenkin elää, sillä ei ole mitään syytä, jonka vuoksi myöntäisimme maan päällä hankituille niin suuren etuoikeuden. Ja jos kaikkien elämä jatkuu ja ne kaikki heräävät samalla kertaa, mitä tulisi pienestä muutaman minuutin kestäneestä maanpäällisestä tietoisuudesta näihin ikuisiin olevaisuuksiin uponneina?
Ja muuten, jos se unohtaisikin kaikki entiset olevaisuutensa, mitä tulisi siitä kuolemanjälkeisen ikuisuutensa loppumattomien lisäjuoksujen ja sivuvirtojen joukossa -- vähäpätöinen, mureneva saari, jota kaksi rajatonta valtamerta alituisesti jäytäisi? Se pysyisi siinä, heikkona ja satunnaisena, vain sillä ehdolla, ettei se hankkisi enää mitään lisää, pysyisi aina suljettuna, eristettynä ja rajoitettuna, kaikille tajuamattomana ja kaikesta välinpitämättömänä, kuulumattomien salaisuuksien, satumaisten aarteiden ja näkyjen keskellä. Ja siellä sen pitäisi aina vaeltaa mitään kuulematta ja näkemättä, ja se olisi varmasti pahin kuolema, pahin kohtalo, mikä saattaisi osaksemme tulla.
Kaikilla tavoin meitä siis ajetaan yleistietoisuuden tai muuttuvan tietoisuuden otaksumia kohti, joita nyt lähdemme tarkastelemaan.
4. luku.
Teosofinen otaksuma.
Mutta ennenkuin ryhdymme käsittelemään näitä kysymyksiä, sopinee ehkä tutkia kahta mielenkiintoista, joskaan ei uutta, niin kuitenkin uudistettua ratkaisua henkilökohtaisen jälkielämän ongelmaan. Aion puhua uusteosofisista ja uusspiritistisistä teorioista, -- luullakseni ainoista, joista voipi vakavasti keskustella.
Ensimäinen, melkein yhtä vanha kuin ihminenkin, mutta muutamissa maissa sangen voimakas virtaus on nuorentanut ja tuonut valoon opin jälleensyntymisestä eli sielunvaelluksesta.
Emme saata kieltää, että oppi jälleensyntymisestä on kaikista uskonnollisista otaksumista hyväksyttävin ja loukkaa vähimmin järkeämme. Sillä on puolellaan -- jota seikkaa ei saa jättää huomioon ottamatta -- kaikkein vanhimpien ja yleismaailmallisimpien uskontojen kannatus, niiden, jotka kieltämättä ovat ihmiskunnalle hankkineet suurimman määrän viisautta, ja joiden totuuksia ja salaisuuksia emme vielä ole tyhjentäneet. Todellisuudessa koko Aasia, josta tulee melkein kaikki, mitä tiedämme, on aina uskonut ja uskoo vieläkin sielunvaellukseen.
"Ei ole olemassa", sanoo sattuvasti Annie Besant, uuden teosofian merkillinen apostoli, "mitään filosofista oppisuuntaa, jolla olisi takanaan yhtä suurenmoinen, älyllisyyttä yhtä runsaasti uhkuva menneisyys kuin jälleensyntymisopilla. Ei ole toista, jolla samassa määrässä kuin sillä olisi tukenaan kaikkein viisaimpien miesten painava mielipide; ei ole toista sellaista, kuten Max Müller on selittänyt, mistä ihmiskunnan suurimmat filosofit olisivat samassa määrässä yhtä mieltä."
Kaikki tuo on aivan oikein sanottu. Mutta nykyisten epäuskoisten mielipiteitten kumoamiseksi tarvittaisiin muita todisteita. Olen turhaan hakenut yhtä ainoata sellaista nykyaikaisten teosofiemme parhaista julkaisuista. Kaikki rajoittuu toistettuihin, jyrkkiin vakuutuksiin, jotka leijailevat ilmassa. Suuri, pääasiallinen ja miltei ainoa todiste, johon he vetoavat, on vain tunne-elämän alalta. He väittävät, että heidän oppinsa, jossa henki toisiaan seuraavissa elämissään puhdistuu ja kohoo nopeasti tai hitaasti ponnistustensa ja ansioittensa mukaan, on ainoa, joka tyydyttää vastustamatonta oikeusvaistoa, joka meissä piilee.
He ovat oikeassa, ja tältä kannalta heidän haudantakainen oikeutensa on paljon korkeampi kuin kristittyjen raakalaistaivaan tai hirmuisen helvetin, missä ikuisesti palkitaan tai rangaistaan useimmiten lapsellisia, auttamattomia tai satunnaisia vikoja ja hyveitä. Mutta se on kuitenkin, toistan sen, vain tunteellinen todiste, jolla todisteiden asteikossa on sangen alhainen paikka.
II.
Saatamme tunnustaa, että muutamat heidän otaksumansa ovat perin kekseliäitä, ja se, mitä he sanovat "kuorien" tai "elementaalien" tehtävästä spiritistisissä ilmiöissä, voi olla melkein yhtä hyvää kuin ne kömpelöt selityksemme, joissa puhutaan "fluidumeista" tai hermoista. Kenties ja epäilemättäkin he ovat oikeassa väittäessään, että kaikki ympärillämme on täynnä erilaisia, eläviä muotoja ja tyyppejä, tajullisia ja lukemattomia, "eroten yhtä paljon toisistaan kuin ruohonkorsi tiikeristä ja tiikeri ihmisestä", jotka lakkaamatta pyöriskelevät ympärillämme ja joitten lävitse vaellamme niitä huomaamatta. Me kuljemme äärimmäisyydestä toiseen.
Jos kaikki uskonnot ovat liiaksi kansoittaneet maailmaa näkymättömillä olennoilla, olemme me taas ehkä tyhjentäneet sen liiankin tarkoin ja hyvin mahdollisesti jonakin päivänä huomaamme, ettei erehdys olekaan sillä puolella kuin nyt luullaan. Tai niinkuin sir William Crookes eräällä mielenkiintoisella sivulla sanoo:
"Ei ole epätodennäköistä, että on olemassa toisia sellaisilla aisteilla varustettuja olentoja, etteivät niiden elimet vastaakaan niitä päivänsäteitä, jotka meidän silmämme tajuaa, vaan kykenevät käsittämään sellaisia värähdyksiä, jotka jättävät meidät välinpitämättömiksi. Tällaiset olennot eläisivät todellakin sellaisessa maailmassa, joka ei olisi samanlainen kuin meidän. Kuvitelkaa esim. minkälainen käsitys meillä olisi meitä ympäröivistä esineistä, jos silmämme, sen sijaan että tuntevat päivänvalon, tajuaisivat vain sähköisiä ja magneettisia virtauksia. Lasi ja kristalli muuttuisivat silloin läpinäkymättömiksi kappaleiksi, metallit olisivat enemmän tai vähemmän läpikuultavia, ja ilmaan ripustettu sähkölanka olisi pitkä ja ahdas reikä, joka kulkisi läpäisemättömän, tiheän aineen läpi. Toimiva sähködynamokone muistuttaisi tulipaloa, kun taas magneetti toteuttaisi keskiajan mystilliset unet, ollen ikuisena lamppuna palaen kulumatta ja minkäänlaista polttoainetta vaatimatta."
Kaikki tämä ja monet muutkin seikat, joita he vakuuttavat, olisivat, jollei juuri hyväksyttäviä, niin kuitenkin huomionarvoisia, jos nuo luulot esitettäisiin sinä, mitä ne ovat: -- vanhoina otaksumina, jotka periytyvät inhimillisen jumaluusopin ja metafysiikan ensi ajoilta. Mutta heti kun ne muutetaan ehdottomiksi ja opillisiksi vakuutuksiksi, käyvät ne pian sietämättömiksi.
He lupaavat meille toiselta puolen, että henkeämme harjoittamalla, aistejamme ja ruumistamme hienostamalla pääsemme elämään niiden kanssa, joita sanomme kuolleiksi, ja meitä ympäröivien korkeampien olentojen seuraan. Tuo kaikki ei mielestäni johda juuri mihinkään ja lepää perin haurailla perusteilla, liian hämärillä todisteilla, jotka ovat otetut hypnoottisesta unesta, aavistuksista, mediumi-tilasta, harhanäyistä y.m.
On sangen hämmästyttävää, että ne heistä, jotka sanovat olevansa "kaukonäköisiä", yhteydessä ruumiittomien henkien ja muitten jumaluuksia vielä lähempänä olevien maailmoitten kanssa, eivät esitä meille mitään vakuuttavaa. Me pyydämme muuta kuin mielivaltaisia teorioita "kuolemattomasta kolmiluvusta", "astraaliruumiista", "pysyväisestä atomista" tai "Kama-Lokesta". Koska heidän aistimisensa on terävämpää, heidän käsityskykynsä hienompi, henkinen ennakkonäkemyksensä syvempi kuin meidän, miksi he eivät ohjaa tutkimustaan vielä liian niukkoihin syntymistä edeltävän muiston ilmiöihin, joita tosin vastustetaan, mutta jotka saattaa hyväksyäkin -- mainiten nämä umpimähkään monien muiden joukosta. Me emme pyydä muuta kuin vakaumusta, sillä kaikki se, mikä lisää jotakin ihmisen merkitykseen, ulottuvaisuuteen ja kestävyyteen, tulee ottaa hyvillä mielin vastaan.
[Saadakseen tarkan selon uusteosofisista virtauksista ja sen ensimäisistä ilmaantumisista sopii lukea tohtori Hodgsonin varsin huomattava selonteko, jonka hän julkaisi puolueettomana ja huolellisen kiertokyselyn perusteella _Society for Psychical Research_ nimisen seuran erikoisesti Intiaan lähettämänä. Siinä hän paljastaa perin taitavasti kuuluisan rouva Blavatskyn ja koko uusteosofisen esikunnan ilmeiset ja usein karkeatkin petokset. (_Proceedings, III. Hodgson's Report on Phenomena connected with Theosophy_, s. 201-400.)]
5. luku.
Uusspiritistinen otaksuma. Henki-ilmestykset.
I.
Teosofien ulkopuolella on tehty puhtaasti tieteellisiä tutkimuksia jälkielämän ja jälleensyntymisen sekavilla aloilla. Uusspritismi, psychismi eli kokeellinen spiritualismi on syntynyt Amerikassa 1870. Sir William Crookes, nerokas mies, aukaisi useimmat niistä teistä, joiden päässä hämmästyen keksittiin aineen tuntemattomia ominaisuuksia ja tiloja, ja järjesti jo seuraavan vuoden kuluessa ensimäiset täysin tieteelliset kokeet. Ja jo vuosina 1873-74 hän sai ilmi mediuminsa neiti Cookin avulla aineellistumisilmiöitä, joita parempia tuskin on saavutettu.
Mutta varsinkin _Society for Psychical Research_ (S.P.R.) nimisen seuran perustamisesta alkaa uuden tieteen varsinainen kukoistus. Tämä seura, joka perustettiin Lontoossa neljättäkymmentä vuotta sitten, Englannin kuuluisimpien tiedemiesten sitä kannattaessa, on pannut alulle, kuten tiedetään, epätavallisen sielunelämän ja aistimiskyvyn tieteellisen tarkan tutkimuksen. Tämä tutkimus tai ainesten kokoilu, jota johtivat Gurney, Myers ja Podmore ja jatkoivat heidän seuraajansa, on tieteellisen kärsivällisyyden ja tunnokkuuden mestarinäyte. Se ei hyväksy ainoatakaan tosiseikkaa, jota eivät vahvista jäävittömät todistajat, kirjoitetut todisteet, vakuuttavat mielipiteiden yhtäläisyydet, sanalla sanoen: useimpien niiden todenmukaisuutta saattaa tuskin kieltää, paitsi jos etukäteen, ennakkoluulojen perusteella, epäisi inhimilliseltä todistukselta kaiken todistusarvon ja tahtoisi tehdä mahdottomaksi kaiken siitä johtuvan vakaumuksen ja varmuuden.
[S.P.R:n tutkimusten tarkkuus on niin suuri, että seura on alituisesti hyökkäysten esineenä spiritistisen sanomalehdistön puolelta, joka nimittää sitä: "Tosiseikkojen vaimentamisseuraksi", "Petossyytösten yleistämislaitokseksi", "Yhdistykseksi, joka pelottelee tunneherkkiä henkilöitä ja hylkää kaiken sellaisen ilmestyksen, joka ihmisille tulee valon ja tiedon korkeimmilta olinpaikoilta."]
Näistä "ylitavallisista" ilmiöistä, jollaisia ovat kaukonäköisyys, ajatuksen siirto, aavistukset j.n.e., käsittelemme vain niitä, jotka kuuluvat haudantakaiseen elämään. Ne saattaa jakaa kahteen ryhmään; 1) varsinaiset ulkokohtaiset vapaaehtoiset näyt eli suoranaiset ilmestykset; 2) mediumin välityksellä aikaansaadut ilmestykset, olkootpa sitten esillemanattuja henki-ilmestyksiä, jotka jätämme syrjään niiden usein epäilyttävän luonteen vuoksi, tai yhteyksiä vainajain kanssa automaattisen kielen tai kirjoituksen välityksellä.
[Olisi kuitenkin epäoikeutettua väittää, että kaikki nämä ilmestykset ovat epäiltäviä. Mahdotonta esim. olisi kieltää kuuluisan Katie Kingin, neiti Cookin toisen minän, todellisuutta, kun sellainen mies kuin William Crookes kolmen vuoden aikana ankarasti tutki ja tarkasti hänen tekojaan ja toimiaan. Mutta elämän jatkumisen kannalta ja vaikka Katie King väittikin olevansa entisiä syntejään sovittamaan maan päälle palannut vainaja, on hänen ilmestyksillään vähemmän arvoa kuin sen jälkeen saaduilla tiedonannoilla. Joka tapauksessa ne eivät ilmaise mitään haudantakaisesta elämästä; ja Katie, niin nuori ja eloisa, jonka suonenlyönnit saattoi laskea, jonka sydämen kuuli sykkäilevän, joka valokuvattiin, joka jakeli läsnäoleville hiuskiharoitaan, joka vastasi kaikkiin kysymyksiin, ei ole sanonut sanaakaan toisen maailman salaisuuksista.]
Pysähdymme hetkeksi näihin erikoisiin yhteyksiin vainajien kanssa. Niitä ovat kauvan tutkineet miehet sellaiset kuin Myers, t:ri Hodgson, sir Oliver Lodge, filosofi William James, pragmatismin isä; ne ovat vaikuttaneet heihin syvästi, saaneet heidät melkein uskomaan, ja meidän kannattaa siis niihin kiinnittää huomiota.
[Hyvin suurta huomiota herättäneessä teoksessa ("Raymond eli Elämä ja kuolema") on sir Oliver Lodge äskettäin tehnyt selkoa yhteydestään poikansa kanssa sen jälkeen, kun tämä oli kaatunut maailmansodassa. _Suom_.]
Mitä ensinmainittuihin ilmiöihin tulee, on luonnollisesti mahdotonta mainita tässä yleisestikään niistä silmäänpistävimpiä, ja viittaan _Proceedings_-julkaisun selosteluihin. Riittänee, jos mainitsemme, että tiedemiehet sellaiset kuin sir W. Crookes, R. Wallace, R. Dale-Owen, Aksakow, Paul Gibier j.n.e. ovat todenneet ja tutkineet useita vainajien ilmestymisiâ. Gurney, eräs tämän uuden koulun klassikoita, mainitsee kaksisataakolmekymmentäyksi tällaista tapausta; ja sitten S.P.R:n _Journal_ ja erityiset aikakauskirjat ovat lakkaamatta luetteloineet uusia.
Näyttää siis todistetulta, siinä määrin kuin tosiasian voi varmentaa, että jokin hermo- tai henkielämän muoto, jokin kuva, olemassaolon myöhästynyt heijastus, kykenee kestämään jonkun aikaa, irtautumaan ruumiista, elämään kauemmin kuin se, kulkemaan silmänräpäyksessä äärettömiä välimatkoja, esiintymään eläville ja joskus olemaan yhteydessäkin heidän kanssaan.
Muuten täytyy tunnustaa, että nuo ilmestykset ovat hyvin lyhytaikaisia. Ne esiintyvät joko tarkalleen kuoleman hetkellä tai heti sen jälkeen. Niillä ei näytä olevan pienintäkään uuden tai ylimaallisen elämän tietoisuutta, joka eroaisi sen ruumiin elämästä, mistä ne ovat peräisin. Päinvastoin niiden henkinen tarmo, juuri silloin kun sen odottaisi olevan puhtaimmillaan, koska se on päässyt aineen kahleista, näyttää paljon mitättömämmältä kuin ollessaan aineen verhoama. Nämä enemmän tai vähemmän hämmentyneet, usein joutavien huolien kiusaamat haamut, vaikka tulevatkin toisesta maailmasta, eivät koskaan ole tuoneet meille yhtään asiallista tietoa siitä maailmasta, jonka salaperäisen kynnyksen yli ovat astuneet. Pian ne häipyvät ja katoavat ainiaaksi.
Ovatko ne toisen olemassaolon ensimäisiä säteitä vai tämän viimeisiä? Käyttävätkö kuolleet näin, paremman puutteessa, hyväkseen äärimmäistä sidettä, joka heidät meihin yhdistää ja saattaa heidät aistiemme tajuttaviksi? Jatkavatko he sitten eloaan meidän ympärillämme, mutta eivät enää pääse, ponnistuksistaan huolimatta, ilmaisemaan itseään meille eikä antamaan aavistusta läsnäolostaan, koska meillä ei ole niiden tajuamiseksi tarpeellista elintä, -- samoin kuin meidän ei ponnistuksillamme onnistuisi antaa sokeana syntyneelle pienintäkään käsitystä valosta ja väreistä? Siitä emme tiedä mitään emmekä vieläkään tiedä, saatammeko mitään päätellä noista eittämättömistä ilmiöistä.
Niillä olisi merkitystä vasta silloin, kun olisi mahdollista todeta tai manata esiin sellaisten olentojen haamuja, joiden kuolemasta olisi kulunut vuosikausia. Silloin olisi lopultakin saatu tuntuva, tähän asti aina välttyvä todistus siitä, ettei henki riipu ruumiista, että se on syy eikä seuraus, että se voi olla olemassa, pitää itseään yllä, toimia elimittäkin.
Suurin kysymys, mitä ihmiskunta on itselleen tehnyt, olisi näin, jollei ratkaistu, niin ainakin jossakin määrin selvinnyt, ja silloin voisi ainakin puolustaa henkilökohtaista, kuolemanjälkeistä elämää, vaikkapa se vielä olisikin alun ja lopun salaisuuden vankina. Mutta niin pitkällä emme vielä ole. Toistaiseksi on mielenkiintoista todeta, että kummituksia, haamuja ja aaveita todellakin on. Vielä kerran tiede siis vahvistaa ihmiskunnan yleisen uskomuksen ja opettaa, että tällaista uskomusta, niin mielettömältä kuin se aluksi näyttääkin, kannattaa huolellisesti tarkastella.
6. luku.
Yhteys vainajien kanssa.
Spiritistit ovat tai luulevat olevansa yhteydessä kuolleitten kanssa sen välityksellä, mitä he nimittävät automaattiseksi puheeksi ja kirjoitukseksi. Se saadaan aikaan haltioitumis- eli oikeammin _trance_-tilassa olevan mediumin välityksellä, käyttääksemme uuden tieteen oppisanastoa. Tuo tila ei ole hypnoottista unta, ei näytä hysteeriseltä ilmiöltä ja liittyy usein, kuten esim. mediumi Piperissä, mitä parhaimpaan terveyteen, täydelliseen henkiseen ja ruumiilliseen tasapainoon. Se on pikemmin jonkin toisarvoisen "subliminaalisen" persoonallisuuden tai tietoisuuden enemmän tai vähemmän vapaaehtoista ilmenemistä taikka spiritistisen teorian puolella oltaessa sitä, että kysymyksenalaisen henkilön ottavat haltuunsa eli, kuten Myers sanoo, "sielullisesti anastavat" jotkin toisen maailman voimat.
[Kun aletaan tutkia näitä ylitavallisia ilmiöitä, ihmetellään usein: Miksi käytetään mediumeja, miksi noita usein epäilyttäviä, aina epätyydyttäviä välittäjiä? --- Siksi, ettei tähän saakka ole keksitty keinoa olla niitä ilman. Jos hyväksyy spiritistisen teorian, hakevat ruumiittomat henget, jotka ympäröivät meitä joka puolelta, ja jotka meistä erottaa vain kuoleman tiheä ja salaperäinen väliverho, päästäkseen yhteyteen kanssamme, sen kohdan, missä vastustus molempien maailmoiden välillä on pienin, ja tapaavat sen mediumissa, vaikkei tiedetä miksi, samoin kuin ei tiedetä, mistä syystä sähkövirta kulkee kuparilankaa pitkin, kun taas lasi- tai porsliininuppi sen pysäyttää. Jos toiselta puolen tunnustaa ajatuksensiirto-teorian, joka on uskottavin, niin toteaa, että ajatukset, tarkoitukset tai suggestiot useimmissa tapauksissa eivät siirry alitajunnallisesta alitajunnalliseen. Tarvitaan elimistöä, joka samalla kertaa ottaa vastaan ja ilmaisee, ja tällainen elimistö on mediumi. Miksi? Toistan vielä: siitä emme tiedä mitään, samoin kuin emme tiedä, miksi joku esine tai esineryhmä saa vaikutusta langattoman lennättimen konsentrisista aalloista, jotka taas eivät vaikuta toisiin. Tässäkin haparoidaan, samoin kuin melkein kaikkialla eittämättömien, mutta selittämättömien ilmiöiden alalla. Ne, jotka haluavat saada tarkempia tietoja mediumi-teoriasta, saattavat hyödykseen lukea William Crookesin mainion, 29 p. tammikuuta 1897 pitämän puheen, hänen ollessaan S.P.R.-seuran puheenjohtajana.]
Haltioitumistilassa olevan ihmisen henkilöllisyys ja tavallinen tietoisuus ovat kokonaan hävitetyt, ja hän vastaa "automaattisesti" joskus puhumalla, useimmin kirjoittamalla, niihin kysymyksiin, joita hänelle tehdään. Voi sattua, että hän puhuu ja kirjoittaa samalla kertaa; äänen on joku henki ottanut haltuunsa, käden toinen, ja molemmat pitävät yllä toisistaan riippumatonta keskustelua. Harvemmin ovat ääni ja molemmat kädet yhtaikaa "lumotut" ja saadaan kolme erilaista ilmoitusta.
On selvää, että tällaiset ilmiöt antavat aihetta kaikenlaisiin petoksiin ja peijauksiin, ja epäluulo on aluksi voittamaton. Mutta on niitäkin, jotka tarjoavat sellaisia vilpittömyyden ja luotettavuuden takeita niin usein, niin pitkän aikaa ja niin pettämättömästi sellaisten tiedemiesten tarkastaessa, jotka ovat luonteeltaan ja arvoltaan täysin luotettavia ja ennen kaikkea niin epäilyyn taipuvia, että käy vaikeaksi osoittaa pienintäkään epäluuloa. Tässä en valitettavasti voi yksityiskohtaisesti tehdä selkoa eräistä täysin tieteellisistä istunnoista, esim. niistä, missä mediumina oli kuuluisa rouva Piper, jonka kanssa Myers, t:ri Hodgson, Pennsylvanian yliopiston professori Newbold, sir Oliver Lodge ja William James ovat työskennelleet useita vuosia.
[Nämä kysymykset petoksesta ja teeskentelystä tulevat luonnollisesti ensimäiseksi mieleen näitä ilmiöitä tutkimaan ryhtyessä. Mutta jos vähänkin tutustuu kolmen tai neljän suuren mediumin elämään, tapoihin ja menetelmiin, joista aiomme puhua, riittää se poistamaan pienimmätkin epäilykset. Kaikista mahdollisista selityksistä olisi se, joka vetoaisi vain petokseen ja silmänkääntämiseen, epäämättä kummallisin ja vähimmän totuudenmukainen. Muuten voi saada lukemalla Richard Hodgsonin selonteon "Observations of certain phenomena of trance" (_Proceedings_, VIII) ja J.P. Hyslopin tiedonannot (_Proceedings_, XIII) selon noudatetuista varokeinoista, jotka ovat menneet niin pitkälle, että on käytetty erityisetsiviäkin sen seikan varmentamiseksi, ettei esim. rouva Piper, tavallisen järjen mukaan ja inhimillisesti, saattanut mitään tietää ilmaisemistaan tosiseikoista. Toistan sen, että heti kun on hiukankin syventynyt tähän tutkimukseen, epäluulot katoavat jäljettömiin, ja pian pääsee varmuuteen siitä, ettei arvoituksen ratkaisu suinkaan piile petoksessa. Kaikki tuon meissä piilevän mykän, salaperäisen ja tukahutetun persoonallisuuden ilmaisut kestävät vuorotellen saman koetuksen, ja ne, jotka kuuluvat taikasauvan alaan, jättämällä muut mainitsematta, ovat juuri tällä hetkellä samassa epäilyn kiirastulessa. Tuskin viisikymmentä vuotta sitten pidettiin nykyään tieteellisesti luokitettuja hypnoottisia ilmiöitä samoin petollisina. Tuntuu siltä, kuin ihminen vastenmielisesti tunnustaisi, että hänessä piilee enemmänkin ilmiöitä kuin hän on luullut.]
Toiselta puolen juuri noiden yksityiskohtien kasautuminen, yhteensattuminen ja epätavallinen luonne synnyttävät ja vahvistavat vähitellen sen vakaumuksen, että nyt ollaan aivan uuden epätodenmukaisen, mutta varmasti havaitun ilmiön edessä, ja että joskus on vaikea sitä sijoittaa yksinomaan maallisten ilmiöiden joukkoon. Näille "yhteyksille" pitäisi omistaa erikoistutkielma, joka kuitenkaan ei mahtuisi tämän tarkasteluni puitteisiin. Tyydyn siis suosittelemaan niille, jotka haluaisivat tietää enemmän, sir Oliver Lodgen kirjaa _The survival of Man_ ja etenkin S.P.R:n _Proceedings_-julkaisun kahtakymmentäviittä paksua nidettä, eritoten William Jamesin selityksiä ja muistutuksia Piper Hodgsonin istunnoista (osa XXIII), samoin kuin nidettä XIII, missä Hodgson tutkii ja erittelee niitä tosiseikkoja ja väitteitä, joihin voi vedota vainajain esiintymisen puolesta tai sitä vastaan, ja lopuksi Myersin pääteosta: _Human personality_.
II.
Haltioitumistilassa olevien mediumien lumoojina tai valtoihinsa ottajina ovat erilaiset heidän kanssaan läheisessä yhteydessä olevat henget, joille uudessa tieteessä annetaan tuo sangen sopimaton ja kaksimielinen nimitys "kontrollit". Niinpä käyvät rouva Piperin luona vuorotellen Phinuit, George Pelham tai P.G., Imperator, Doctor ja Rector. Rouva Thompsonin, toisen hyvin kuuluisan mediumin ottaa valtaansa etenkin Nelly, kun taas kuuluisimmat ja vakavimmat henkilöt lumoavat pappismies Stainton Mosesin.
Jokainen näistä hengistä säilyttää loppuun asti perin selväpiirteisen luonteensa, joka ei heikkene, ja joka muuten useimmiten ei millään lailla riipu mediumin luonteesta. Niistä Phinuit ja Nelly ovat eittämättömästi miellyttävimmät, omintakeisimmat ja elävimmät, toimeliaimmat ja etenkin puheliaimmat. He tavallaan keskittävät yhteydenpidon, tulevat, menevät, ovat kiireissään, ja jos läsnäolevista joku haluaa pyrkiä yhteyteen kuolleen sukulaisensa tai ystävänsä sielun kanssa, kiiruhtavat he sitä hakemaan, löytävät sen näkymättömästä joukosta, tuovat sen mukanaan, ilmoittavat sen saapuneen, puhuvat sen nimessä, välittävät tai niin sanoaksemme kääntävät kysymykset ja vastaukset. Sillä näyttää siltä, kuin vainajien olisi hyvin vaikea keskustella elävien kanssa, ja ikäänkuin ne tarvitsisivat siihen erikoisia taipumuksia ja erikoisten olosuhteiden myötävaikutusta.