Part 5

Täyttä selkoa ei siitä puheesta saanut kukaan eikä siitä joka kohta täydelleen kuulunutkaan, sillä aina välillä liikkui Jussilan suu tyhjää niin kuin parturin sakset, kun hän tarkastaa mistä kohdasta kulloinkin olisi tukkaa kolhaistava.

Seuraavat kohdat tulivat selvimmin kuuluviin: -- Herra sinatööri, hmm, korkeasti kunnioitettava herra sinatööri, korkea... hmm... Kun meillä maanviljelysseur... tuotanoin, meillä Suomen maanviljelijöillä täällä nyt tällä hetkellä sen sanan puhtaimmassa merkityksessä... hm... on sellainen käsittämätön ja arvaamaton kunnia nähdä herra sinatööri joukossamme... hm... tässä matalassa majassa-a-amme kunnioittamassa meitä... ja kun sitäkin silmällä pitäen... hmhm... taikka tuotanoin, niinsanoakseni, sitäkin asianhaaraa silmällä pitäen, että sivistyskin täällä meillä vielä on niin kovin takapajulla, niin kuin Suometarkin sanan täydellisimmässä muodossa lausuu... hm... hm... tuotanoin sano... vaikka on tähänkin syrjäiseen kylään jo kauvan koulua hankittu niin kuin kipeä tarve vaatisi... taikka että minä olen jo tarjonnut ilmaista koulutonttiakin huhu... hm... mutta kansa on vielä kovin typerää tässä meidän rakkaassa isänmaassamme... hm... niin kuin jokainen todellinen isänmaan ystävä... hmm, tuotanoin... jokaisen isänmaan ystävän tosivelvollisuus on haikealla mielellä tuntea... hm... Ne valittavat aina menojen suuruutta... hm... noin sano... eivätkä ymmärrä käyttää nykyajan jaloimpia keksinnöitä hyväkseen, että saisivat maastaan parempia tuloja, että... hmm... taikka niin kuin tässä sivumennen saatan huomauttaa, että luujauhojen ja tuomaskuonankin hinta on melkoisesti laskenut... noin, tuotanoin sano... ja lähettävät vaan täältäkin lapsiaan kirkonkylän kouluun, vaikkei siellä olisi tilaakaan, eikä lueta edes sanomalehtiä... hmm... joka olisi jokaisen tosisivistyneen kansalaisen pyhä velvollisuus... Ja vaikka tämä meidän nuori ja innokas pastorimmekin näissä korkeissa, kansan yhteisen hyvän harrastuksissa koettaa parastaan, että me saisimme hänet täällä vielä kirkkoherranakin pitää ja kuntamme yhteisiä asioita johtaa... (Pastori alkaa tulla kovin levottomaksi.)... Niin, sanalla sanoen, kun ei sitä koulupakkoakaan oli vielä saatu täydelliseksi kun siellä säädyissä on ollut vastustajia... hm... joka olisi jokaisen köyhän kansamme todellisen ystävän... hm... niin sanoakseni korkein velvollisuus ja pyrintö... (Hälinä kamarissa alkaa tulla jo niin kovaksi, ettei puheesta enää kuulu juuri mitään.)... Ja kun, niin... hm... hmm... tuotanoin... niin kuin asian haarat tällä tukalalla hetkellä vaatisivat... että me paremmin ymmärtävät ryhtyisimme ponteviin toimiin... hm... ja lyhyesti sanoen uhraisimme isänmaan alttarille... niin... hm... uhraisimme... niin sanoakseni uhrais... taikka että me, herra sinatööri... niin me juomme...

Enempää ei kuulunut, sillä se lihava sahaherra töyttäsi ottamaan kauvan vaanimaansa viinilasia ja toiset perässä, huolimatta sinatööreistä, puhujista tai korkeista harrastuksista sen enempää. Senaattori kierteli partaansa ja katseli lattiaan, istuessaan siinä käsi pöydällä, toinen tuolin selkämyställä.

Puheenjohtaja oli koko ajan katsellut ikkunasta pellolle, mutta puheen loputtua kääntyi hän muuhun seuraan päin ja huomasi siinä päätään kääntäessään pöydällä edessään olevat kaksi lasia. Hän tarttui toiseen niistä ja kilahutti sitä naurahtaen ja jotain hiljaa virkkaen senaattorin lasiin, joka hajamielisen näköisenä kostutti omallaan hiukan huuliaan ja laski sen sitten takaisin pöydälle.

Samassa kumarteli jo pappikin lasineen heidän edessään.

-- Etevä mies kyllä muuten, vaikka on vähän tottumaton puheita pitämään, virkkoi hän anteeksipyytävällä hymyllä, niin kuin Jussilan puolesta.

-- Tahto on hyvä kumminkin, äännähti puheenjohtaja.

-- Herra sinatöörin malja, kuului samassa papin selän takaa Jussilan mielihyvää ja voitonriemua puhuva ääni, ja hänen sivullaan teki Mikkola jäykkiä kumarruksia juhlallisen näköisenä, lasi kädessä ja suutaan mutistellen. Ja kun hän sen oli saanut asetetuksi oikeaan kuntoon, laukesi sieltäkin lopulta kovin varovasti ja hitaasti "sinaatörin malja" kuuluviin, ja sitten peräytyi hän selkä edellä toisten joukkoon. Ja hänen hartaan vakava katseensa ja se tapa, jolla hän piteli lasia tukevasti kourassaan, äännähtäen jotain toisille takanaan seisoville isännille päätään kääntämättä, ilmaisivat selvästi hänen ajatuksensa siitä, että jotain erinomaisen tärkeätä oli tapahtunut, jotain jossa Jussila ja pappi ja hän itse kolmantena olivat senaattorin rinnalla keskipisteenä.

Puhe oli tehnyt mahtavan vaikutuksen moneen isäntämieheen.

-- On sillä Jussilalla sentään rohkeutta ja päävärkkiä, kuiskaili joku joukossa.

-- On totisesti! vielä sekin valtiopäivillä istuu, sanokaa minun sanoneeni...

Vaan lukkari, joka ovella oli kuunnellut Jussilan puhetta sikaarin hammasluutaan pureksien ja syleskellen, riensi lyömään tahtia soittajilleen ja antoi tulla "kaisermarssia" räikkyvällä voimalla ja jatkoksi lempeämpiä tanssikappaleita, sillä "fanfaareita" ei löytynyt vielä soittokunnan nuottivarastossa.

Päivällinen syötiin loppuun ja puheita pidettiin vieläkin, joskaan ne moneen eivät tehneet samaa vaikutusta kuin Jussilan puhe, sillä "konstiko se, että pappi osaa puhua".

Mutta alapihan tasaisella nurmikolla alkoivat kylän nuoret pistää tanssiksi, ettei hyvä soitto menisi hukkaan. Aluksi ei kukaan mielestään rohjennut alkaa, vaan kun piha-aita ja puut sen vieressä verhosivat sentään alapihaa päärakennukseen näkymästä, olivat mielet rohkaistuneet ja päätettiin, että tulkoot kieltämään jos tahtovat, eivät sakottane kumminkaan.

Ja aitovieressä istui nurmella rivi vanhempaa kansaa, miehiä enimmäkseen, poltellen tupakkaa ja keskustellen asioista, mitkä heidän mielestään olivat painavimpia.

-- Annas olla, millaisen se nyt tekee heinäajan, sanoi joku.

-- Eipä tiedä, vaikka tekisi hyvinkin sateisen, kun näin kauvan on ollut poutaa.

-- Kyllä melkein niin käy, että saadaan sieltä kuivuneilta kentiltä sateessa tyhjää kaihia.

-- Niinpä niin! ei tämä hyvältä näytä. Jos ei tästään parane, niin pula siitä on ensi talvena karjan rehusta, arveli joku.

-- Varjele jumala! tuumi eräs vanhempi mies. Niin ne alkoivat suuret nälkävuodetkin. Kuivuutta ensin, sitten liikaa sadetta. Ensimmäisenä lopetti karjan ruuan ja jätti syyskylvöt tekemättä, toisena nosti leipävartaat niin korkealle, että harvan käsi niihin ylettyi.

-- Ja paljoko jää säästöä raha-ansioistakaan! Kunnan menoja lisätään yhä vaan.

-- Niin tehdään, melkein joka kokouksessa.

-- Mutta jos pantaisi kerrankin kovalla vastaan. Lyötäisiin sulku eteen, vähennettäisi edes sitä pappilan liikaa upeutta. Kyllä vähempi riittäisi siinäkin, mutta aina myönnetään kaikki vaan.

-- Riittäisipä tosiaankin, mutta mene puhu siellä! Paikalla pappi suutii suun kiinni.

-- Ja kunnanmiehet vänkäävät sen kanssa yksissä tuumin.

-- Hätäkö niillä rikkailla. Ja niistä toimistaanhan ne saavat mitä niiltä meneekin, enemmänkin.

Niin tuumailivat siinä ukot, eivätkä rientäneet kotiinkaan, kun kerran oli vapaapäivä otettu, ja oli muutenkin hauska yhteen tultua jutustella ja tarjoilla toinen toiselleen piippuun.

Ja nuoret jatkoivat tanssiaan huolettomina. Käyttivät juhlapäivän tyystin hyväkseen hekin, norjentaen jäseniään, joilla taas oli kyllin aikaa talikon varressa ja auran kuressa jäykistyä.

9.

Hieno hämy on laskeutunut ylitse seudun, ilma viilennyt hiukan, ja lyhyt hiljaisuus, sellainen kuin se kesäyönä saattaa olla, vallitsee kuuman, kiireisen päivän perästä. Ei näy enää Jussilan pihallakaan liikkeellä ketään. Kello kalahtaa vaan silloin tällöin tarhassa, kun hyttyset tunkeilevat puolihorroksissa märehtivien lehmien kimppuun ja ne töykkivät niitä turvallaan kylistään pois.

Kärpäset ja paarmat ovat menneet levolle, samoin metsän laulajatkin kaikki. Rääkkä vaan vaeltelee halmeessaan huudellen kumppanilleen ja ylhäällä nummella käyskentelee kanervikossa kehrääjä, laskien väsymättömänä yksitoikkoista säveltään partaisesta nokastaan. Surviaiset parveilevat äänettömässä työssään pitkin kujaa, polkien ahkerasti ilmaa, ja kaukaa nummelta kuuluu jonkun yksinäisen renkimiehen pitkäveteinen laulu, kun hän siellä mietteissään astelee kivistä polkua, palaten saattamasta jotakuta naapurikylän tyttöä näyttelystä kotiin.

Kylässä maataan kaikkialla sikeässä unessa, mutta Jussilassa valvotaan vielä oikein joukolla. Ollaan iloisia ja tyytyväisiä näyttelyn hyvästä menestymisestä ja otetaan päättäjäisiksi "pieni lasi", niin kuin isäntä illalla oli kuiskaillen paraille ystävilleen ilmoittanut ja kieltänyt kotiin kiirehtimästä.

Miehet, oman kunnan isäntiä kaikki, ovat ottaneet haltuunsa salin, mutta kellä sattui olemaan emäntä seurassaan tai tytär, eli poika, joka ei vielä konjakkia veteen hämmentänyt, ne kaikin istuvat vertaistensa kanssa kamareissa, pääasiassa odottaen "isää lähtemään kotiin".

Isät eivät kuitenkaan ole ensi hopussa taipuvaisia heittämään hauskaa, puheliasta seuraa, vaikka heitä kamarin puolelta joskus salavihkaa siitä jo huomautetaankin ja joku suu siellä jo vääntyy pitkään haukotukseen.

Lasinotto käy sentään sellaisella tolkulla, että se on jommoisessakin sopusoinnussa luonnossa vallitsevan hiljaisuuden kanssa, ja tuskin päästää itseään kuuluviin edes oman talon pihamaalle. Jonkun harvan kerran voisi sieltä pihalla kulkija yksinkertaisen ikkunan lävitse kuulla jonkun äänekkäämmän sanan, naurun kohauksen tai lukkarin kakottavan yskinnän.

Vaikka useimmat miehistä ovatkin pikku pihkassa ja tutussa seurassa kyllä tottuneet kovaakin hammaspeliä pitämään, koettavat he tällä kertaa kielensä kantaa hillitä, sillä joukossa on kirkonmiehiäkin, pappi ja lukkari, joka viimeksimainittu vielä on kunnan raittiusseuran esimies, jos kohta yleisten asiain harrastuksen vuoksi onkin jäänyt seuraan ja sallii silmänsä katselevan sitä mitä toiset panevat suuhunsa.

Isäntä itse, Anton Jussila, siinä suurinta ääntä pitää, puhuu niin ahkerasti, että tasapaino seurassa on melkein kadota. On juuri kuin hän harjoittelisi päähenkilön osaa jossakussa suuressa näytelmässä, eikä antaisi pienten sivuasiain ollenkaan häiritä sitä kuvaa, minkä hän siitä tärkeästä henkilöstä on itselleen luonut. Hän istuu hetken yhdellä tuolilla, toisen toisella. Puhuu vähän aikaa tämän, kohta taas tuon kanssa ja välillä koko seuralle. Nousee äkkiä ylös ja kävelee edestakaisin lattialla, milloin levitellen käsiään, milloin asettaen ne lanteille, milloin mihinkin asentoon, ja aina sanainsa välissä kakistelee nenän ja kurkun yhtymäseutua, ja tuntuu olevan oppimaisillaan tämän uuden yskälajin jo yhtä hyvästi kuin kokouksen puheenjohtajakin päivällä avauspuheessaan oli sen tehnyt.

Mikkola on yhä sama jäykkäniskainen, miettivän näköinen ja harvasanainen mies kuin ennenkin, eikä häneen ole tämän päiväinen kokous jättänyt mitään edistyksen merkkiä, enempää kuin lasikaan vilkkautta. "Niin" ja "tjaah" tulevat yhtä kireästi hammasten välistä kuin päivälläkin ja pää kääntyy aivan entisellä jäykkyydellään, huolimatta siitä, että hän sen kääntökohtaa on koko lailla rasvaillut. Paitsi muutamia muita, vanhempia varakkaita ukkoja, jotka eivät asioita kuurra juuri sieltä eikä täältä, vaan purjehtivat aina tyytyväisinä myötätuuleen, kävipä se mistä päin tahansa, on seurassa vielä joitakuita nuoria, kunnallisissa asioissa puuhaavia ja eteenpäin pyrkiviä isäntämiehiä. Ne ovat sellaisia, jotka sitä mukaa toivovat kunnan luottamustoimissa kohoavansa kuin vanhemmat tieltä väistyvät, ja joilta suuriin uudenaikaisiin parannushommiin maatiloillansa kuluu rahaa ylitse tulojen. Sen vuoksi he kernaasti pyrkivät kunnallislautakuntaan, kaikenmoisiin rakennus- ja hoitokomiteoihin, pankkivaltuuskuntaan, kutsuntatoimistoon keväisittäin, ja muihin samanlaatuisiin toimiin, joista aina joku markka saattaa vuoden mittaan tipahtaa tarvitsematta itse kuokan tai kirveen varressa heilua ja pitää käsnäisiä käsiä. Ja silloin on parasta liittyä niihin miehiin, joiden ääni kokouksissa enimmin painaa ja joilla joka kolmas vuosi tapahtuvissa vaaleissa on suurin vaikutusvalta. Voi päästä valtiopäivämiehenkin valitsijaksi, tai muuhun tärkeään satunnaiseen toimeen, josta on niin hupaisa antaa lautakunnan esimiehelle lasku ja nostaa hyvin ansaitut rahat.

Nyt he istuvat Jussilan salissa papin ja muiden vanhempien miesten keskessä harvasanaisina, mutta hartaina myöntyjinä näiden puuhiin ja esityksiin, ja pitävät tilaisuutta erityisenä kunniana itselleen, jota ei ole jokaiselle suotu ja josta pitää jälestäpäin vastakunniaa osoittaa. Mutta täällä kuulemansa asiat julistavat he kyllä ehkä jo huomenna kotikylässä naapureilleen omina tarkkaan harkittuina mielipiteinään ja ainoina hyviin tuloksiin johtavina keinoina tämän raihnaisen maailman parannukseksi, ja niiden järkkymättömästä oikeudesta ovat he valmiit vaikka puskemaan päänsä lähimpään seinään -- ainakin sillä kerralla.

Jussila on kauvan aikaa puhunut koulun perustamisesta heidän kylään ja siitä asiasta hän on päättänyt tehdä valmiin tavalla millä hyvänsä.

-- Katsokaa, hyvät ystävät, touhuu hän käsiään levitellen, -- katsokaa herra pastori, näetkö, veli Mikkola, eikö se ole...

-- Suokaa anteeksi, keskeyttää pappi nousten seisaalleen ja tarttuen lasiinsa, -- suokaa anteeksi, isäntä, jos minä nuorempana miehenä teen pienen esityksen. Olemmehan niin paljon yhteisissä asioissa toimineet ja tulemme kai jumalan avulla vastakin toimimaan, ja tunnemme jo niin hyvin toisemme...

Jussila arvaa asian ja ottaa lasin käteensä hänkin.

-- Että nuo herra pastorit ja teitittelemiset tuntuvat minusta meidän kesken ikäviltä.

Sitten seuraa lasien kilistys, Jussila puristaa tyytyväisyyttä loistaen papin kättä ja niin ovat he veli ja veli.

-- Niin, mitä minun pitikään sanoa, eikä valehdella, alkaa hän uudestaan puhua. Niin, katsos hyvä veli, eikö se ole häpeä koko seurakunnalle, että kansa käyttäytyy niin kovin tyhmästi, niinkuin esimerkiksi juuri tänään itse kokouksen aikana tuolla vinnillä. Tirskutaan ja nauretaan niinkuin metsäläiset, mellastetaan ja vedellään leukoja juuri kun toiset parhaallaan tärkeistä asioista keskustelevat, eikä edes sen korkean vieraan läsnäolo heitä siitä pidättänyt. Eikö se ole selvää sivistyksen puutetta? Ei mitään muuta! Ja sentään on koulun vastustajia meidänkin kunnassa sellaistenkin miesten joukossa, joilta sitä ei ollenkaan odottaisi. Niinkuin tuo Kartanon ukkokin, kitupiikki. Hehheh, sen nimen hän kyllä ansaitsee, ei muuta mitään. Sanokaa vaan minun sanoneeni, älkääkä siinä naurako! Eipä suinkaan hänenkään luulisi sitä köyhyyden vuoksi tekevän, kun rahaa on niin että alimmaiset mätänevät.

-- Kuuluu olevan sata tuhatta, täydensi Mikkola, ottaen hyvän kulauksen samalla, kun kerran suunsa aukasi.

-- Oli mitä oli, eihän tuossa nyt vielä koko maailmaa ole, jatkoi Jussila, -- mutta ilman sitä samaa ukkoa hakattaisi jo meidän kylässä koulun nurkkaa että paukkuisi. Ajoi ja huhtoi keväällä, kun asia ensi kerran oli kysymyksessä, pitkin pitäjää ja sai villityksi tyhmät ihmiset vastaamme. Ja sillä se ne aina möllöttää, kun niitä suuria kulunkeja niiden korviin laulaa.

-- Kartanolla on paljon valtaa kansan kesken, sen olen huomannut, puuttui puheeseen pappi. -- Johtuneeko se sitten hänen rikkaudestaan, vai mistä, sitä en arvaa, mutta se valta on taitettava, silloin kun se sotii yhteistä hyvää vastaan. Muistattehan kuinka kovalle otti pappilan rakennusjutussa, eikä paljoa puuttunut, ettei hän vienyt voittoa meiltä.

-- Joku sellainen siitä on mahtanut ulkopitäjiinkin parjausjuttuja levitellä, sanoi lukkari, koska puheenjohtajakin tässä päivällä pisteli meidän rakennushommaamme.

-- Vai jo pistellään! No no, kyllähän nähdään vielä ketä he ovat pistäneet, tuumi pappi. -- Se on sulaa kateutta, ei mitään muuta. Ei suotaisi kai, että meillä olisi rakennukset ajanmukaisessa kunnossa, jommoiseksi nyt kirkkoherran virkatalo on tulossa. Kukapa siinäkin sitten isännöinee, kun se valmiiksi saadaan, lisäsi hän hetken vaitiolon jälkeen, syvään huokaisten.

-- Olisipa synti ja vääryys, jollei se mies siihen pääsisi, joka sen rakentamista niin tunnollisesti on valvonut, vastasi Jussila papin puoleksi kysyvään arveluun.

Ja samaa mieltä olivat kaikki.

Mutta pappi oli eteenpäin ajatteleva mies. Jollei onni potkaisisikaan kirkkoherraksi, vaan saisi eteenkinpäin isännöidä pienessä apulaisen puustellissa, ajattelee hän, ja jollei sattuisi saamaan kotvilleen isompaa paikkaa muualtakaan? Siinä kysymys, siinäkin. Hän on parhaallaan naimahommissa ja menossa pappien tavallista uraa, jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Ja senvuoksi päättää hän, että on parempi katsoa kuin katua.

-- Kyllähän kirkkoherran parasta nyt koetetaan kohtuuden mukaan katsoa, sanoo hän, mutta toista on apulaispahan kanssa. Kovin ahdas ja epämukava on hänen asuntonsa, eikä peltoakaan muuta kuin tuo pieni perunatilkku. Jos nyt sattuisi isoperheinen mies, niin kovin siinä kävisi elämä tukalaksi.

-- Onpa tosiaankin niinkuin pastori sanoo, myöntävät kaikki. Mutta tästä seurasta ei ole kukaan ollut osallisena siihen tyhmyyteen, että se on niin ahtaaksi rakennettu, ja siihen niin vähän maata lohkaistu. Vaan onhan asia korjattavissa, päättävät miehet. -- Jatketaan rakennusta ja otetaan peltoa lisää.

-- Veli ottaa siitä seikasta kirkonkokouksen heti ensi tilassa, kehottaa Jussila pappia, joka salaviistoon, silmä vilkuen on katsellut miehiä, vaikkeivät nämä kesäyön hämärässä ja itse hiukan konjakin hämärtäminä huomaa siinä katseessa muuta kuin tunnollista vakavuutta.

-- Niin, pastoori ottaa kokouksen vaan, vakuuttaa Mikkolakin.

-- Mutta ei huoli kuuluutuksessa tehdä aivan tarkkaa selkoa, mitä on kysymys. Kuuluuttaa noin vaan lyhyesti, että olisi tehtävä muutoksia, joitain pienempiä korjauksia tai muuta sellaista, neuvoo Jussila. -- Hm! ymmärtäähän veli... Jaa, se juttu menee kuin tupakka, mutta pahemmin on tämän koulun laita. Tällainen kulmakunta ilman koulua! Tallustaa täältä lasten viisi virstaa Syrjän koululle ja jos sielläkään sitten olisi edes säällinen opettaja! Viralta olisi pantava mokoma juoppolallu! Kirkolle taas tulee penikulma, ja on niitä sielläkin saakka meidän kylästä, ainakin meiltä yksi. Ja ajatelkaa, mitä tuollainen matka maksaa, kun Matin täytyy joka viikko häntä sinne kyyditä. Se ei olekaan mikään pieni kulutus, se.

Ja kun kellään ei ollut siihen mitään sanottavaa, jatkoi Jussila yhä:

-- Vaan kun minä puhun täällä kylällä heille koulusta, sanovat useimmat, että mitä ne lapset siellä oppivat, pahuutta toisiltaan ja elkiä, eivät mitään muuta. Mutta laitetaan koulu ensin ja siihen hyvä opettaja, niin näkevätpä mitä opitaan. Tästä minä otan kunnankokouksen vielä tänä kesänä. Uusi yritys vaan, ei siinä muu auta, ja niin totta kuin olen Anton Jussila, näytän maailmalle, että tässäkin kylässä vielä on koulu!

Hän löi innoissaan kämmentä pöytään että paukahti.

-- Vai onko teistä kellään mitään vastaan.

Ei ole, sanottiin yleisesti, eikä ollut viime kerrallakaan.

-- Ottakaa te valtakirjoja vahvasti, mutta hiljalleen, vähin äänin, noin vaan lypsäen, ja isoäänisiltä etupäässä.

-- Se tehdään.

-- Ja ensi syksynä rakennus alulle. Minä lahjoitan ilmaisen tonttimaan. Tuossa on hyvä paikka toisella puolella maantietä, tuossa kujan suussa, katsokaas.

Hän näyttää kädellään ikkunasta maantielle päin ja koko joukko siirtyi katsomaan.

-- Hyvä on paikka, sanottiin. Kuiva törmä ja hiukan sivulla kylästä niinkuin pitääkin.

-- Sanokaa kaikille, että Jussila lahjoittaa maan... ja viisikymmentä hirttä vielä.

-- Tuskinpa kehtaakaan enää kukaan vastustaa, huudahti pappi, ja samaa mieltä olivat muutkin.

-- Ja sanani pidän, jatkoi Jussila yhä ylenevällä äänellä.

-- Tontti ei maksa kunnalle äyriäkään, pankaa muistiinne se. Mutta sekakoulu siitä on tehtävä, naisopettajalla, lisäsi hän hetkisen päästä, aivan kuin olisi sen pannut ehdoksi lahjalleen.

-- Tietysti, sanoi pappi asiantuntijan äänellä. -- Ne ne aina ovat parempia.

-- Naisopettaja se pitää olla, lisäsi Jussila vielä painavasti, -- ettei satuttaisi miehisessä taas saamaan tuollaista viinaanmenevää hölöä kuin tuo yksi mokoma tuolla...

Uusi ajatus oli iskenyt hänen päähänsä, vaikka oli se jo joskus ennenkin hälväämällä ollut siellä jonkunlaisena hyvänä aavistuksena. Nyt siitä voisi todenteolla tulla jotain -- ja toisten ihaillessa ikkunoista vastaista koulunmäkeä, kallistui Jussila vieressään seisovaan pappiin päin ja kuiskasi tämän korvaan:

-- Meidän Hilmakin pääsee jo vuoden päästä seminaarista ulos...

Hän rykäisi merkitsevästi.

Se oli rohkea salahuomautus miehelle, joka istui puheenjohtajana kansakoulujen johtokunnassa, mutta Jussila rohkeni sen tehdä, luottaen molemminpuoliseen avun tarpeeseen ja äsken perustettuun veljeyteen.

-- Ei huoli pastori sentään levitellä asiaa, eikä hiiskua kellekään, vaikka tuon tulin sanoneeksi. En minä sillä erityisesti mitään tarkoittanut, lisäsi hän hätäisesti, kun toinen ei heti vastannut, vaan näkyi jääneen miettimään tuota huomautusta.

-- Sopisi mainiosti, vastasi pappi, matalalla äänellä hänkin. -- Se on terävä tyttö, teidän Hilma.

He siirtyivät sivummalle toisista ja keskustelivat kauvan aikaa hartaasti, melkein kuiskimalla keskenään.

Naisten puolella kamareissa on muun puheen ja haukotusten lomassa kosketeltu kuin heikkona kaikuna samoja asioita, jotka salissakin ovat keskustelun aiheena olleet, mutta lopulta on siellä alettu todenteolla hankkiutua hyvästiä heittämään ja arveltu, että pitäähän sitä jo lähteä kotiin aamukahvin keitolle.

10.

Jussilassa maataan aamulla pitkään, levähdetään eilisten ponnistusten päälle. Pisimmän unen ottavat isäntä ja emäntä, jotka viimeiseen olivat valveilla olleet, mutta muun talonväen on sentään Matti pannut liikkeelle jo tuossa kuuden aikana.

Pari miestä kylän salokulmalta on jo kotvan aikaa istuskellut väentuvan portailla, ihmetellen kuinka täällä kyläisissä kylissä on ihmisillä mainiosti aikaa maata. Mutta he ovat lipuista, lehtimajoista ja muusta talon siistitystä asusta lopulta tulleet siihen päätökseen, että joku juhla täällä on mahtanut olla eilen, on valvottu yötä ja senvuoksi nyt nukutaan liiemmäksi.

He saavatkin asiasta seikkaperäisen tiedon, kun säppi solahtaa auki porstuan ovessa ja tuvasta astuu portaille Matti, haukotellen ja tukkaansa pyyhkiellen.

Miehet ovat pyhävaatteissa ja sanovat olevan asiata isännälle, kirjan tekoa jotain, sillä tämähän se Jussila niihin parhaiten pystyy sellaisiin tällä paikkakunnalla.

-- Eipä sitten pysty kukaan, jollei hän, joka ei suurin muuta ennätä tekemäänkään kuin pännää pitelemään, vakuuttaa Matti. -- Mutta ette hänen puheilleen nyt pääse, ennenkuin tuossa murkinan aikana, sillä täytyyhän miehen levätä sellaisen puuhan jälkeen mikä hänellä eilen oli.

-- Vai niin on kova puuhamies!

-- No sekaisin siitä jo menisi heikomman miehen meininki, kun ensin huhtoo, komentaa ja järjestää koko sellaisen juhlan niinkuin sotaherra, touhuaa tänne, touhuaa tuonne, ja sitten vielä pitää puhetta ja selittää asioita niinkuin paraskin pappi, korkeitten herrain kuullen.

-- No eihän meillä hengen hätää ole asiamme kanssa, voidaanhan tuota odottaa. Vai sellaiset oli touhut. Mitä sitä nyt niin juhlittiin arkipäivänä?

-- Ettekö te tiedä? Täällähän oli maanviljelyskokous ja vieraita viidestä pitäjästä. Olihan siitä sanomissakin ilmoitettu.

-- Ei ole tullut niitä lehtiä tilatuksi, eikä satuttu muualtakaan kuulemaan. No jo siinä oli vieraita!