Chapter 8

POOL FLIDA. Joka silmänräpäys on kallis! (tarttuu hänen käteensä). Skule kuningas, särkekäämme kaikki sillat, tapelkaamme kuin sudet ja luottakaamme taivaasen!

SKULE KUNINGAS (matalalla äänellä). Taivas ei luota minuun; enkä minäkään uskalla luottaa taivaasen.

POOL FLIDA. Lyhyeksi tuli sudenkettojen tarina (menee ulos taka-alalta).

SKULE KUNINGAS. Minä hallitsen satoja älykkäitä päitä, tuhansia aseellisia käsivarsia; mutta en ainoatakaan rakastavaa, uskollista sydäntä. Se on kuninkaallinen köyhyys, se; ei enempää, eikä vähempää.

BOORD BRATTE (taka-alalta). Ulkona on kaukaa tulleita, jotka pyytävät teitä puhutella, herra.

SKULE KUNINGAS. Ketä ne ovat?

BOORD BRATTE. Vaimo ja pappi.

SKULE KUNINGAS. Antakaa vaimon ja papin tulla.

(Boord menee; Skule kuningas istuu miettien oikealle; vähän päästä tulee murhevaatteihin puettu vaimo sisään; hän on puettu pitkään kaapuun, päähineesen ja tiheään huntuun, joka peittää kasvot; pappi seuraa häntä ja jää ovelle seisomaan).

SKULE KUNINGAS. Kuka sinä olet?

VAIMO. Muuan, jota olet rakastanut.

SKULE KUNINGAS (ravistaa päätään). Ei ole ketään, joka muistaa semmoista. Kuka olet, kysyn minä?

VAIMO. Muuan, joka sinua rakastaa.

SKULE KUNINGAS. Silloin sinä varmaan olet kuolleiden joukkoa.

VAIMO (lähestyy ja lausuu hiljaa ja sydämmellisesti): Skule Boordinpoika!

SKULE KUNINGAS (nousee huudahtaen). Ingeborg!

INGEBORG, Tunnetko minut nyt, Skule!

SKULE KUNINGAS. Ingeborg -- Ingeborg!

INGEBORG. Oo, suo minun katsoa sinuun, -- katsoa sinuun kauvan, kauvan! (tarttuu hänen käsiinsä, hiljaa.) Sinä ihana, rakastettu, kavala mies!

SKULE KUNINGAS. Pane pois huntu; katso minuun niillä silmillä, jotka kerran olivat kirkkaat ja siniset kuin taivas.

INGEBORG. Ne silmät ovat olleet sateinen taivas kaksikymmentä vuotta; sinä et niitä enää tuntisi, etkä saa niitä enää koskaan nähdä.

SKULE KUNINGAS. Mutta äänesi on raitis ja suloinen ja nuori, niinkuin silloin!

INGEBORG. Olen sitä käyttänyt ainoastaan kuiskatakseni sinun nimeäsi, painaakseni sinun suuruutesi nuoreen sydämmeen ja rukoillakseni syntisten Jumalalta armoa meille molemmille, jotka olemme rakastaneet rikoksellisesti.

SKULE KUNINGAS. Niinkö olet sinä tehnyt?

INGEBORG. Olen ollut hiljaa, kun en puhunut rakkauden sanoja sinusta; -- sen vuoksi on ääneni pysynyt raittiina ja suloisena ja nuorena.

SKULE KUNINGAS. Siitä on kulunut kokonainen elämä. Jokaisen kauniin muiston siltä ajalta olen menettänyt ja unohtanut --

INGEBORG. Se oli oikeutesi.

SKULE KUNINGAS. Ja sillä aikaa olet sinä, Ingeborg, sinä hellä, uskollinen vaimo, istunut kaukana pohjassa, jäisessä yksinäisyydessä ja koonnut ja pannut talteen!

INGEBORG. Se oli minun onneni.

SKULE KUNINGAS. Sinut olen voinut jättää, voittaakseni valtaa ja rikkautta! Jos sinä olisit seisonut vaimona rinnallani, olisi minun ollut helpompi tulla kuninkaaksi.

INGEBORG. Jumala on ollut hyvä minulle, niin ett'ei niin ole tapahtunut. Semmoinen luonto kuin minun tarvitsi suuren rikoksen herätäksensä katumukseen ja parannukseen.

SKULE KUNINGAS. Ja nyt sinä tulet --?

INGEBORG. Antero Skjaldarbandin leskenä.

SKULE KUNINGAS. Isäntäsi on kuollut!

INGEBORG. Paluumatkalla Jerusalemista.

SKULE KUNINGAS. Hän on siis sovittanut Vegardin murhan.

INGEBORG. Sen vuoksi ei jalo isäntäni ristiä ottanut.

SKULE KUNINGAS. Eikö sen vuoksi?

INGEBORG. Ei; minun rikokseni hän otti vahvoille, armaille olkapäilleen; sitä hän läksi pesemään Jordanin virrassa; sen vuoksi hän verensä vuodatti.

SKULE KUNINGAS (hiljaisesti). Hän on tietänyt kaikki?

INGEBORG. Ensi hetkestä saakka. Nikolaus piispa on sen myös tietänyt; sillä hänelle minä ripitin; ja oli vieläkin yksi, joka oli saanut sen tietää, vaikka minulle on selittämätöntä millä tavoin.

SKULE KUNINGAS. Kuka?

INGEBORG. Vegard Væradal.

SKULE KUNINGAS. Vegard!

INGEBORG. Hän kuiskasi pilkallisen sanan minusta isäntäni korvaan; silloin veti Antero Skjaldarband kalpansa ja surmasi hänet paikalla.

SKULE KUNINGAS. Hän puollusti sitä, jonka minä petin ja unohdin. -- Ja miksi minua nyt etsit?

INGEBORG. Sinulle uhratakseni viimeisen.

SKULE KUNINGAS. Mitä tarkoitat?

INGEBORG (osottaa pappia, joka seisoo ovella). Katso häntä! -- Pietari, poikani, lähesty!

SKULE KUNINGAS. Sinun poikasi --!

INGEBORG. Ja sinun, Skule kuningas!

SKULE KUNINGAS (puoleksi hurjistuneena). Ingeborg!

PIETARI (lähestyy vienosti liikutettuna ja heittäytyy polvilleen Skulen eteen).

INGEBORG. Ota hänet! Hän on ollut elämäni valo ja lohdutus kaksikymmentä vuotta; -- nyt olet sinä Norjan kuningas; kuninkaan pojan täytyy päästä perintöönsä; minulla ei ole enää oikeutta häneen.

SKULE KUNINGAS (nostaa hänet ylös hurjalla riemulla). Ylös sydämmelleni, sinä, jota niin palavasti olen ikävöinyt! (Likistää häntä syliinsä, päästää hänet taasen, katselee häntä ja syleilee häntä uudestaan). Poikani! poikani! Minulla on poika! Ha, ha, ha; kuka voi nyt minua vastustaa? (Menee Ingeborgin luokse ja tarttuu hänen käteensä). Ja sinä, sinä annat hänet minulle. Ingeborg! Sinä et peruuta, sanaasi? Annathan hänet minulle?

INGEBORG. Raskas on uhri, ja tuskin olisin sen voinut tehdä, ell'ei Nikolaus piispa olisi lähettänyt häntä luokseni tuomaan kirjettä ja sanomaa Antero Skjaldarbandin kuolemasta. Piispa, hän määräsi minulle raskaan uhrin rikokseni sovitukseksi.

SKULE KUNINGAS. Siis on rikos sovitettu; ja tästä lähin on hän yksistään minun omani; eikö niin, yksistään minun?

INGEBORG. Niin; mutta yhden lupauksen sinulta vaadin.

SKULE KUNINGAS. Taivas ja maa, vaadi, mitä tahdot:

INGEBORG. Hän on puhdas kuin Jumalan karitsa, nyt kun hänet lasken käsiisi. Vaarallinen on tie, joka johtaa kuninkaan istuimelle; elä anna hänen sielunsa turmeltua. Kuule sinä, Skule kuningas, elä anna lapseni sielun turmeltua!

SKULE KUNINGAS. Sen lupaan ja vannon!

INGEBORG (tarttuu hänen käteensä). Heti kun huomaat hänen sielunsa turmeltuvan, niin anna hänelle ennen kuolema!

SKULE KUNINGAS. Ennen kuolema. Sen lupaan ja vannon!

INGEBORG. Nyt palajan turvallisena pohjaan, Hoologalantiin.

SKULE KUNINGAS. Niin, sinä voit turvallisena palata.

INGEBORG. Siellä tahdon katua ja rukoilla, siksi kuin herra minua kutsuu. Ja kun tapaamme toisemme Jumalan edessä, niin tulee hän puhtaana ja syyttömänä äitinsä luokse!

SKULE KUNINGAS. Puhtaana ja syyttömänä! (kääntyy Pietariin.) Anna minun katsoa sinua! Niin, minä näen äitisi ja omien kasvojeni piirteet; sinä se olet, jota niin kipeästi olen ikävöinyt.

PIETARI. Isäni, suuri, jalo isäni; suokaa minun elää ja taistella teidän edestänne! Suokaa teidän asianne olla minunkin omani, ja olkoon sitten asianne mikä tahansa, -- minä tiedän kuitenkin, että taistelen oikeuden edestä!

SKULE KUNINGAS (ilohuudolla.) Sinä uskot minuun! Sinä uskot minuun!

PIETARI. Järkähtämättömästi.

SKULE KUNINGAS. Siis on kaikki hyvin; siis olen todella pelastettu! Kuule, laske pois papinkaapu; arkkipiispa irroittaa sinut kirkkolupauksestasi; kuninkaan pojan tulee kalpaa kantaa, käydä seisahtumatta edelleen valtaan ja kunniaan.

PIETARI. Teidän seurassanne, korkea isäni! Yhdessä me käymme!

SKULE KUNINGAS (likistää häntä rintaansa). Niin, yhdessä, me kaksi vaan!

INGEBORG (itsekseen). Rakastaa, uhrata kaikki ja tulla unohdetuksi, se oli minun tarinani. (Menee hiljaa ulos taka-alalta).

SKULE KUNINGAS. Suuri kuninkaan tyo on nyt Norjassa tehtävä! Pietari, minun poikani, kuule! Koko kansan tahdomme herättää ja koota yhdeksi; Vikeniläinen ja Tröndi, Hoologolannin mies ja Agdelainen, Ylämaan ja Sognin miehien, kaikkien pitää oleman _yksi_ suuri suku, -- arvaathan kuinka silloin maa vahvistuu.

PIETARI. Mikä suuri ja huimaava ajatus _se_ on -!

SKULE KUNINGAS. Käsitätkö sen?

PIETARI. Käsitän - käsitän! -- Selvästi --!

SKULE KUNINGAS. Ja uskotko siihen?

PIETARI. Uskon, uskon; sillä minä uskon teihin!

SKULE KUNINGAS (hurjasti). Hookonin Hookoninpojan täytyy kaatua!

PIETARI. Kun te sen tahdotte, niin on oikein, että hän kaatuu.

SKULE KUNINGAS. Se maksaa verta; mutta ei auta.

PIETARI. Ei se veri ole kadotettu, joka vuotaa teidän asianne hyväksi.

SKULE KUNINGAS. Sinun olkoon kaikki valta, kun saan valtakunnan perustetuksi. Sinä olet istuva kuninkaan istuimella, kultavanne otsalla, purpuraviitta valuen väljänä hartioiltasi; joka mies maassa on kumartava sinua -- (torven ääniä kuuluu kaukaa.) Haa! mikä se on! (huutaen). Birkebeinien sotajoukko! Mitä Pool Flida sanoi --? (rientää taka-alalle).

POOL FLIDA (tulee sisään ja huutaa). Nyt On hetki tullut, Skule kuningas!

SKULE KUNINGAS (hurjistuneena). Birkebeinit! Hookon kuninkaan sotajoukko! Missä ne ovat?

POOL FLIDA. Ne tulla vilistävät tuhansittain alas Ekebergiä.

SKULE KUNINGAS. Käskekää aseihin! käskekää, käskekää! Neuvokaa; missä käymme heitä vastaan?

POOL FLIDA. Kaikki kirkot ovat avoinna meille.

SKULE KUNINGAS. Birkebeiniä kysyn minä --!

POOL FLIDA. Heille ovat kaikki sillat avoinna.

SKULE KUNINGAS. Onnetoin mies, mitä olet tehnyt?

POOL FLIDA. Kuullut kuninkaani käskyä.

SKULE KUNINGAS. Poikani! Poikani! Minä onnetoin; minä olen menettänyt kuningaskuntasi!

PIETARI. Ei, te olette voittava. Niin suuri kuninkaan ajatus ei kuole!

SKULE KUNINGAS. Vaiti, vaiti! (torvenääniä ja huutoja lähemmältä.) Ratsaille; aseihin! Tässä kysytään enempää kuin miehen elämää ja kuolemaa! (Rientää ulos taka-alalta; toiset seuraavat jäljestä).

* * * * *

Katu Oslon kaupungissa.

(Matalia puurakennuksia kuistineen molemmin puolin. Taka-alalla P. Hallvardin kirkkomaa, jota ympäröi korkea portitettu muuri. Vasemmalla, muurin päässä näkyy kirkko, jonka pääovi on avoinna. On vielä yö; vähän päästä alkaa päivä koittaa. Hätäkello soi; kaukaa oikealta kuuluu etäisiä sotahuutoja ja sekaista melua.)

SKULE KUNINKAAN TORVEN PUHALTAJA. (Tulee oikealta, puhaltaa torveen ja huutaa). Aseihin! aseihin kaikki Skule kuninkaan miehet! (puhaltaa jälleen ja käy edelleen; hetken päästä kuuluu hän huutavan lähimmäisellä kadulla).

VAIMO (tulee ulos erään huoneen ovelle oikealle). Suuri armollinen Jumala, mikä nyt on?

KAUPUNKILAINEN (joka on vaan puoleksi puettuna astunut alas huoneesta toisella puolen katua). Birkebeinit ovat kaupungissa! Nyt saa Skule palkan kaikista pahoista teoistaan.

ERÄS SKULEN MIES (tulee muutamien toisten kanssa, kantaen kaapuja ja aseita käsivarsillaan, syrjäkadulta vasemmalta). Missä ovat Birkebeinit?

TOINEN SKULEN MIES (eräästä huoneesta oikealla). En tiedä!

EENSIMMÄINEN. Hys! Kuulkaa! -- He ovat varmaan Geitesillalla.

TOINEN. Siis alas Geitesillalle! (Kaikki rientävät ulos oikealle, eräs kaupunkilainen tulee juosten samalta haaralta.)

ENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN. Hei, naapuri, mistäs tulette?

TOINEN KAUPUNKILAINEN. Loojoelta; siellä on paha meteli.

VAIMO. Pyhä Olavi ja Pyhä Hallvard! Ovatko ne Birkebeiniä, vai ketä?

TOINEN KAUPUNKILAINEN. Birkebeiniä aivan varmaan; Hookon kuningas on muassa; koko laivasto laskee laitureille; mutta itse hän kävi maalle paraimpine miehineen Ekebergin niityllä.

ENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN. Nyt hän kostaa miestapon Lookan luona!

TOINEN KAUPUNKILAINEN. Luottakaa siihen!

ENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN. Kas tuossa, -- Siinä jo pakenevat Kevätketot!

(Joukko Skulen miehiä rientää paeten sisään oikealta).

ERÄS MIEHISTÄ. Sisään kirkkoon! Ei kukaan kestä Birkebeiniä vastaan, niin ne ovat rajuja tänä yönä! (Joukko rientää sisään kirkkoon, jonka oven sulkevat sisäpuolelta).

TOINEN KAUPUNKILAINEN (katsoo oikealle). Tuolla näkyy lippu kaukana kadun päässä, se mahtaa olla Hookon kuninkaan.

ENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN. Katsokaa, kuinka Kevätketot pakenevat!

(Uusi joukko tulee esiin oikealta).

ERÄS JOUKOSTA. Pelastakaamme itsemme kirkkoon ja rukoilkaamme armoa, (rientävät porttia vastaan).

USEAT KEVÄTKETOT. Se on suljettu; se on suljettu.

ENSIMMÄINEN. Mennään sitten ylös Martestokkelle.

TOINEN. Missä Skule kuningas on?

ENSIMMÄINEN. En tiedä. Pois, tuolla näkyy Birkebeinien lippu!

(Pakenevat kirkon sivutse ulos vasemmalle).

HOOKON (tulee oikealta, hänen lipunkantajansa, Gregorius Juhonpoika, Dagfinn Bonde ynnä useita muita miehiä seurassa).

DAGFINN BONDE. Kuulkaa sotahuutoa! Skule järjestää miehiänsä kirkkotarhan takana.

VANHA KAUPUNKILAINEN (huutaa huoneensa etukäytävästä Hookonille). Olkaa varoillanne, hyvä herra; Sudenketot ovat vihoissaan, nyt he taistelevat henkensä edestä.

HOOKON. Sinäkö se olet, vanha Guthurm Erlandin poika? Sinä olet taistellut sekä isäni että isoisäni puolella.

KAUPUNKILAINEN. Jumala suokoon, että voisin taistella teidänkin puolellanne.

HOOKON. Sinä olet siksi liian vanha, eikä tarvetta ole; miehiä tulee ympärilleni joka taholta.

DAGFINN BONDE (osottaa muurin yli oikealle). Tuolla tulee herttuan lippu!

GREGORIUS JUHONPOIKA. Herttua itse! Hän istuu valkoisella ratsullaan.

DAGFINN BONDE. Estäkäämme hänet pääsemästä ulos tämän portin kautta!

HOOKON. Puhalla, puhalla! (Torvensoittaja puhaltaa). Paremmin puhalsit, koiran penikka, kun puhalsit rahan edestä Bergenin sillalla!

(Torvensoittaja puhaltaa uudestaan, mutta kovemmin kuin ensin; paljo miehiä yhtyy joukkoon.)

ERÄS KEVÄTKETTO (oikealta, paeten kirkkoa kohti; yksi Birkebeini ajaa häntä takaa.) Säästä henkeni! Säästä henkeni!

BIRKEBEINI. En vaikka istuisit alttarilla! (lyö hänet maahan). Sinulla näkyy olevan kallis viitta; sitä voin käyttää. (Aikoo ottaa viitan, kirkaisee kovasti ja heittää miekan kädestään.) Herra kuningas! En lyö enää iskuakaan teidän puolellanne!

DAGFINN BONDE. Ja niin sanot tämmöisellä hetkellä.

BIRKEBEINI. En iskuakaan enää!

DAGFINN BONDE (lyö hänet maahan). No, nyt et enää tarvitsekaan!

BIRKEBEINI (osottaen kuollutta Kevätkettoa). Minä tarkoitin, että olin kylläksi tehnyt, kun tapoin oman veljeni (kuolee).

HOOKON. Hänen veljensä!

DAGFINN BONDE. Mitä! (lähestyy Kevätketon ruumista).

HOOKON. Onko se totta?

DAGFINN BONDE. Totta on.

HOOKON (liikutettuna). Tästä näkyy paraiten, mitä sotaa käydään. Veli veljeä vastaan, isä poikaa vastaan; -- Jumalani, kaikkivaltiaan kautta, tästä on loppu tehtävä!

GREGORIUS JUHONPOIKA. Tuolla tulee herttua täydessä tappelussa Knuutti jaarlin joukon kanssa.

DAGFINN BONDE. Sulkekaa häneltä portti, kuninkaan miehet!

(Muurin sisäpuolella tulevat tappelevat näkyviin. Kevätketot raivaavat itselleen tietä vasemmalle, ajaen Birkebeinit askel askeleelta taapäin. Skule kuningas ratsastaa valkoisella sotahevosellaan, paljastettu kalpa kädessä. Pietari käy hänen rinnallansa pitäen hevoista ohjista, vasemmassa kädessä korkealle kohotettuna ristiinnaulitun kuva. Pool Flida kantaa Skulen lippua, jossa sinisellä pohjalla on kultainen kirvehetön jalopeura.)

SKULE KUNINGAS. Lyökää kaikki maahan! Elkää säästäkö ketään! Uusi kuninkaan-alku on ilmestynyt Norjassa!

BIRKEBEINIT. Uusi kuninkaan-alku, sanoo hän!

HOOKON. Skule Boordin poika, jakakaamme valtakunta!

SKULE KUNINGAS. Kaikki taikka ei mitään!

HOOKON. Ajatelkaa kuningatarta, teidän tytärtänne!

SKULE KUNINGAS. Minulla on poika, minulla on poika! En ajattele muita kuin häntä!

HOOKON. On minullakin poika; -- jos minä kaadun, niin saa hän valtakunnan!

SKULE KUNINGAS. Surmatkaa kuninkaan lapsi, missä sen löydätte? Surmatkaa se kuninkaan istuimella; surmatkaa se, surmatkaa se kuningattaren sylissä!

HOOKON. Nyt lausuit oman tuomiosi!

SKULE KUNINGAS (lyö ympärilleen). Surmatkaa, surmatkaa kaikki. Skule kuninkaalla on poika. Surmatkaa, surmatkaa!

(Tappelu vetäytyy ulospäin vasemmalle).

GREGORIUS JUHONPOIKA. Sudenketot raivaavat itselleen tien!

DAGFINN BONDE. Niin, mutta ainoastaan paetakseen.

GREGORIUS JUHONPOIKA. Niin, taivahan nimessä, -- toinen portti on auki; sen kautta he pakenevat!

DAGFINN BONDE. Ylös Martestokkelle! (huutaa ulos.) Ajakaa takaa, ajakaa takaa, Knuutti jaarli! Kostakaa miestappo Lookon luona!

HOOKON. Te kuulitte sen; hän tuomitsi lapseni henkipatoksi, -- viattoman lapseni, Norjan valitun kuninkaan minun jälkeeni!

KUNINKAAN MIEHET. Niin, niin, me kuulimme sen!

HOOKON. Ja mikä rangaistus on määrätty semmoisesta rikoksesta?

MIEHET. Kuolema!

HOOKON. Siis kuolkoon hän! (nostaa kätensä valaan). Tässä sen vannon; Skule Boordin poika kuolkoon, missä ikänä hän tavataan pyhittämättömällä alalla!

DAGFINN BONDE. Jokaisen uskollisen miehen velvollisuus on hänet surmata.

ERÄS BIRKEBEINI (vasemmalta). Nyt Skule herttua pakenee!

KAUPUNKILAISET. Birkebeinit ovat voittaneet!

HOOKON. Mitä tietä?

BIRKEBEINI. Martestokken ohitse, ylös Eidsvoldille; useimmilla oli hevoset varalla kaduilla, muuten ei yksikään olisi päässyt hengissä.

HOOKON. Jumalalle olkoon kiitos avusta tälläkin kertaa! Nyt voi kuningatar vapaasti astua maalle laivastosta.

GREGORIUS JUHONPOIKA (osottaa oikealle). Hän on jo maalla, herra; tuolla hän tulee.

HOOKON (läheisimmille). Raskain tehtävä on jäljellä; hän on hellä tytär; -- kuulkaa, -- ei sanaakaan hänelle vaarasta, joka uhkaa lasta. Luvatkaa kaikki, niinkuin yksi mies, puollustaa kuninkaanne poikaa! mutta elkää hänelle mitään ilmaisko.

MIEHET (matalalla äänellä). Sen lupaamme!

MARGARETA (tulee rouvineen ja seurueineen oikealta). Hookon, isäntäni! Taivas on sinua varjellut; sinä olet voittanut ja olet vahingoittumatonna.

HOOKON. Niin, minä olen voittanut. Missä lapsi on?

MARGARETA. Kuninkaan laivalla, taattujen miesten käsissä.

HOOKON. Menkää sinne useampi (moniaat miehistä menevät).

MARGARETA. Hookon, missä on -- Skule herttua?

HOOKON. Hän on painunut Ylämaille.

MARGARETA. Hän elää siis! -- Isäntäni, saanko kiittää Jumalata siitä, että hän elää?

HOOKON (tuskallisesti taistellen itsensä kanssa). Kuule minua, Margareta; sinä olet minulle ollut uskollinen vaimo, olet minua seurannut hyvässä ja pahassa, sinun rakkautesi on ollut niin sanomattoman runsas; -- nyt täytyy minun tuottaa sinulle raskas suru; todella en tahtoisi; mutta minä olen kuningas, sen vuoksi _täytyy_ minun --

MARGARETA (kiihkeästi). Koskeeko se -- herttuata?

HOOKON. Koskee. Ei minua voisi kohdata tuskallisempi kohtalo, kuin täytyminen elää kaukana sinusta; mutta jos katsot, että niin pitää oleman sen johdosta, mitä nyt sinulle sanon, -- jos sinä mielestäsi tästä lähin et enää voi istua rinnallani, etkä enää voi minua katsella kalpenematta, -- niin, silloin erotkaamme -- eläkäämme erillämme toisistamme, -- enkä minä sinua siitä syystä soimaa.

MARGARETA. Erota sinusta! Kuinka voit sitä ajatella? Anna minulle kätesi --!

HOOKON. Elä siihen koske! -- Se oli juuri nostettu valaan. --

MARGARETA. Valaan?

HOOKON. Valaan, joka laski järkähtämättömän sinetin erääsen kuolemantuomioon.

MARGARETA (huutaa). Oo, isäni! Oo, isäni! (horjuu; pari naista rientää häntä nojaamaan.)

HOOKON. Niin, Margareta, -- kuninkaana olen tuominnut isäsi kuolemaan.

MARGARETA. Silloin on hän varmaan rikkonut pahemmin, kuin ottaessaan kuninkaan nimen.

HOOKON. Niin onkin; -- ja jos meidän nyt täytyy erota, niin tapahtukoon se.

MARGARETA (lähempänä ja voimakkaasti). Me emme voi koskaan erota! Minä olen sinun vaimosi, en mitään muuta maailmassa kuin sinun vaimosi!

HOOKON. Oletko kylliksi voimakas? Kuulitko ja käsititkö kaikki? Minä tuomitsin isäsi.

MARGARETA. Minä kuulin ja käsitin kaikki. Sinä tuomitsit isäni.

HOOKON. Etkö vaadi tietoa hänen rikoksestaan?

MARGARETA. Siinä on kyllä, että sinä sen tiedät.

HOOKON. Mutta minä tuomitsin hänen kuolemaan!

MARGARETA (lankee polvillensa kuninkaan eteen ja suutelee hänen kättänsä). Minun isäntäni ja korkea herrani, sinä tuomitset oikein!

(Esirippu laskee.)

VIIDES NÄYTÖS.

(Huone Nidaroosin kuninkaankartanossa. Sisäänkäytävä ovi on oikealla; likempänä samalla puolen akkuna. Vasemmalla pienempi ovi. Iltahämärä; Pool Flida, Boord Bratte ja useat Skule kuninkaan etevimmät miehet seisovat akkunassa katsoen ylöspäin.)

SEURUELAINEN. Kuinka punaiselta hohtaa!

TOINEN. Se ulettuu puolen taivahan yli, juuri kuin hehkuva kalpa.

BOORD BRATTE. Pyhä Olavi kuningas, mitä ennustaa tuommoinen hirmunmerkki?

VANHA KEVÄTKETTO. Se ennustaa totisesti suuren päällikön kuolemata.

POOL FLIDA. Hookonin kuolemata, hyvät Kevätketot, hän on ulkona lahdella laivastolla; me voimme odottaa häntä kaupunkiin tänä iltana; -- tällä kertaa on meidän vuoromme voittaa!

BOORD BRATTE. Elä luota siihen; nyt ei löydy paljo miehuutta väestössä.

VANHA KEVÄTKETTO. Se on luonnollista kyllä; Hamasta Oslon paosta saakka on Skule kuningas sulkenut itsensä sisään, eikä tahdo nähdä eikä puhua miestensä kanssa.

ENSIMMÄINEN SEURUELAINEN. Niitä on kaupungissa, jotka eivät tiedä pitääkö häntä elävänä vai kuolleena.

POOL FLIDA. Kuninkaan on tultava ulos, olkoonpa kuinka sairas tahansa. Puhuttele häntä, Boord Bratte, -- se koskee kaikkein pelastusta.

BOORD BRATTE. Ei se auta; olen jo ennen häntä puhutellut.

POOL FLIDA. Silloin täytyy minun itse yrittää, (menee ovelle vasemmalla kädellä ja kolkuttaa.) Herra kuningas, ottakaa johto omiin käsiinne; tällä tavoin ei käy kauvemmin.

SKULE KUNINGAS (sisältä). Minä olen sairas, Pool Flida!

POOL FLIDA. Voitteko muuta pyytää? Ettehän ole syönyt kahteen päivään; teidän täytyy vahvistaa ja ravita itseänne --

SKULE KUNINGAS. Minä olen sairas.

POOL FLIDA. Kaikkivaltiaan kautta, ei se auta. Hookon kuningas on laivastolla ulkona lahdella ja voi saapua Nidaroosiin joka hetki.

SKULE KUNINGAS. Lyökää hänet minun puolestani! Surmatkaa hänet ja kuninkaan-lapsi!

POOL FLIDA. Teidän täytyy itse olla muassa.

SKULE KUNINGAS. Ei, ei, ei, -- Onnenne ja voittonne on varmenpi, kun minä en ole muassa.

PIETARI (tulee oikealta; hän on aseissa). Levottomuus vallitsee kaupunkilaisissa; he kokoontuvat suuriin joukkoihin kuninkaankartanon edustalle.

BOORD BRATTE. Joll'ei kuningas heille puhu, niin he pettävät hänet pahimmalla hetkellä.

PIETARI. Puhukoon hän sitte heille. (Ovella vasemmalla puolen.) Isä! Tröndit, uskollisimmat miehesi, teistä luopuvat joll'ette anna heille rohkeutta!

SKULE KUNINGAS. Mitä sanoi runoilija?

PIETARI. Runoilija?

SKULE KUNINGAS. Runoilija, joka kuoli minun asiani edestä Oslossa. Ei voi antaa, jota ei itsellä ole, sanoi hän.

PIETARI. Siis ette tekään voi antaa pois valtakuntaa; sillä se on minun teidän jälkeenne!

SKULE KUNINGAS. Nyt minä tulen!

POOL FLIDA. Jumalalle olkoon kiitos!

SKULE KUNINGAS (tulee esiin ovesta; hän on vaalea ja laihtunut, hänen hiuksensa ovat kovin harmaantuneet). Elkää katsoko minuun! Minä en kärsi, että minua katsotte nyt, kun olen sairas! (Menee Pietarin luokse.) Ottaa valtakuntaa sinulta, sanot sinä! Suuri taivahan Jumala, mitä olin tekemäisilläni.

PIETARI. Oi, suokaa minulle anteeksi; -- tiedänhän että se, jota teette on oikein.

SKULE KUNINGAS. Ei, ei, ei tähän saakka; -- mutta nyt tahdon olla väkevä ja raitis, -- minä tahdon toimia.

KORKEITA HUUTOJA (ulkoa oikealta). Skule kuningas! Skule kuningas!

SKULE KUNINGAS. Mitä se on?

BOORD BRATTE (akkunalla). Kaupunkilaiset kokoontuvat; koko kuninkaankartano on täynnä kansaa; -- teidän täytyy heille puhua.

SKULE KUNINGAS. Olenko minä kuninkaan näköinen; voinko minä nyt puhua!

PIETARI. Sinun täytyy, ylhäinen isäni!

SKULE KUNINGAS. Hyvä, olkoon niin. (Menee akkunaan ja vetää uutimen syrjään, mutta heittää sen äkisti ja peräytyy peljästyksestä.) Tuolla välkkyy jälleen hehkuva kalpa päälläni!

PIETARI. Se ennustaa, että voiton kalpa on paljastettu sinun puolestasi.

SKULE KUNINGAS. Niin, jos vaan niin olisi, (menee akkunaan ja puhuu ulospäin). Tröndit, mitä tahdotte; -- tässä seisoo kuninkaanne.

ERÄS KAUPUNKILAINEN (ulkona). Lähtekää ulos kaupungista! Birkebeinit murhaavat teidät täällä.

SKULE KUNINGAS. Meidän kaikkien täytyy pitää yhtä. Minä olen teille ollut laupias kuningas; olen vaatinut ainoastaan pienen sotaveron --

MIEHEN ÄÄNI (alhaalta kansan keskeltä). Miksikä sitten sanot kaikkea verta, joka vuoti Lookalla ja Oslossa?

ERÄS NAINEN. Anna minulle minun sulhaseni takaisin!

ERÄS POIKA. Anna minulle isäni ja veljeni!

TOINEN NAINEN. Anna minulle kolme poikaani, Skule kuningas!

ERÄS MIES. Hän ei ole kuningas; sillä hän ei julistettu kuninkaaksi pyhän Olavin arkulla!

MONTA ÄÄNTÄ. Niin, niin, -- hän ei ole julistettu kuninkaaksi Olavin arkulla! Hän ei ole kuningas.

SKULE KUNINGAS (peräytyy uutimen taakse). Ei julistettu --! Ei kuningas!