Part 3

Harald kuninkaalla oli monta vaimoa ja monta lasta; niinpä kerrotaan, että naidessaan Ragnhild Mahtavan, Jyllannin Eirik kuninkaan tyttären, hän erosi yhdeksästä vaimosta. Kun hän oli neljänkymmenen vuoden ikäinen, olivat useat hänen pojistaan kasvaneet melko suuriksi; he olivat kaikki varhain varttuneita. Nyt kävi niin, että he olivat pahoillaan siitä, ettei kuningas antanutkaan heille mitään valtakuntaa, vaan asetti jaarlin jokaiseen fylkeen; heidän mielestään jaarlit eivät olleet suvultaan heidän veroisiaan.

Eräänä keväänä Halvdan Pitkäsääri ja Gudröd Loistava, Harald kuninkaan ja Snefridin poikia molemmat, lähtivät liikkeelle mukanaan suuri miesjoukko; he saapuivat yllättämällä Mören jaarlin Ragnvaldin taloon, saartoivat sen ja polttivat hänet sisään kuudenkymmenen miehen kera. Sen jälkeen Halvdan otti kolme suuralusta, jotka hän varusti matkakuntoon, ja purjehti sitten merelle länteen päin. Gudröd taas asettui pysyväisesti sinne, missä Ragnvald jaarli ennen oli vallinnut. Mutta saatuaan tästä tiedon Harald kuningas lähti heti Gudrödiä vastaan suuri sotajoukko mukanaan, eikä Gudrödillä ollut muuta keinoa kuin antautua kuninkaan valtaan, ja kuningas lähetti hänet sitten Agderiin. Mutta Harald kuningas asetti Ragnvald jaarlin pojan Toren Möreä hallitsemaan ja naitti hänelle tyttärensä Aalovin.

Halvdan Pitkäsääri tuli varsin odottamatta länteen Orkn-saarille, missä hallitsi Ragnvald jaarlin toinen poika Einar, jota sanottiin Turve-Einariksi, sillä hän käytti polttoaineena turvetta, koska saarilla ei kasvanut metsää. Einar jaarli pakeni heti saarilta, mutta palasi samana syksynä ja yllätti silloin Halvdanin. He kohtasivat toisensa, ja taistelu oli lyhyt, sillä Halvdan pakeni ja se tapahtui öiseen aikaan. Einar ja hänen miehensä makasivat teltoitta sen yön; mutta aamun koittaessa he etsiskelivät pakolaisia pitkin saaria, ja jokainen, ken löydettiin, sai surmansa. Silloin sanoi Einar jaarli:

"En tiedä, näenkö tuolla Rinan-saarella[30] miehen vaiko linnun; toisinaan se kohoaa pystyyn, toisinaan painuu maahan."

Sitten he lähtivät sinne, löysivät Halvdan Pitkäsäären ja ottivat hänet vangiksi. Silloin Einar jaarli kävi Halvdanin luo; hän piirsi verikotkan tämän selkään siten, että pisti miekan selästä sisään, viilsi kaikki kylkiluut poikki lanteisiin asti ja kiskoi ulos keuhkot. Se oli Halvdanin surma, ja näin oli Einar kostanut isänsä Ragnvald jaarlin kuoleman.

Mutta kun nämä sanomat saapuivat Norjaan, vihastuivat Halvdanin veljet suuresti ja sanoivat sen työn ansaitsevan kostoa, ja moni muukin vakuutti samaa. Harald kuningas kutsui paljon miehiä koolle, keräsi suuren laivaston ja lähti sitten Orkn-saarille. Mutta Einar jaarli jätti koko asian kuninkaan tuomittavaksi. Harald kuningas tuomitsi Einar jaarlin ja kaikki saarelaiset maksamaan kuusikymmentä markkaa[31] kullassa. Se oli talonpoikien mielestä liian paljon. Silloin jaarli tarjoutui maksamaan yksinään, mutta hänen piti sitten saada haltuunsa kaikki vapaamaa saarilla. He suostuivat siihen, eniten siitä syystä, että heillä oli köyhiä pikkutiloja; mutta rikkaat arvelivat, että he voisivat lunastaa maansa, niin pian kuin tahtoivat. Jaarli maksoi kaikki sakot kuninkaalle, ja tämä lähti sen jälkeen syksyllä pois saarilta.

Eirik, Harald kuninkaan ja Ragnhild Mahtavan poika, oli kasvatettavana _herse_[32] Tore Roaldinpojan luona Vuonoissa;[33] häntä Harald kuningas rakasti eniten pojistaan suoden hänelle runsaimmin kunniaa. Kun Eirik oli kahdentoista talven ikäinen, antoi Harald kuningas hänelle kaksitoista suuralusta, ja hän lähti sitten sotaretkelle. ensinnä Itämaihin, sitten etelään Tanskan kautta ja Friislantiin ja Sakslantiin,[34] ja hän viipyi sillä retkellä neljä talvea. Sen jälkeen hän purjehti länteen meren poikki ja hävitteli Skotlannissa ja Bretlannissa,[35] Irlannissa ja Vallannissa ja viipyi siellä vielä neljä talvea. Tämän jälkeen hän lähti pohjoiseen päin Finmarkiin[36] ja aina bjarmien maahan[37] asti, ryhtyi siellä suureen taisteluun ja sai voiton.

Kun hän palasi Finmarkiin, tapasivat hänen miehensä eräässä kodassa naisen, jonka veroista kauneudessa he eivät olleet nähneet. Hän nimitti itseään Gunhildiksi ja sanoi, että hänen isänsä astu Haalogalannissa[38] ja oli nimeltään Åssur Tote.

"Olen täällä", hän virkkoi, "oppimassa taikataitoa kahden lappalaisen luona, jotka ovat taitavimpia Finmarkissa. Nyt he ovat lähteneet eränpyyntiin, mutta molemmat haluavat naida minut, ja molemmat ovat niin viisaita, että seuraavat jälkiä kuin koirat sekä suojalla että hankiaisella; he ovat niin nopeita hiihtämään, ettei mikään pääse heiltä pakoon, ei ihminen eikä eläin, ja he osaavat kaikkeen, mitä ampuvat. Niinpä he ovatkin tuhonneet jokaisen, joka on saapunut tänne lähistölle; ja jos he vihastuvat, silloin maa pyörii heidän katseistaan, ja jos elävä olento sattuu heidän katseittensa tielle, niin se kaatuu hengetönnä maahan. Nyt teidän ei pidä millään ehdolla joutua heidän tielleen, mutta minä kätken teidät tänne kotaan; teidän on sitten koetettava, saammeko heidät surmatuiksi."

He suostuivat siihen, että hän piilotti heidät. Hän otti palttinasäkin, ja he arvelivat, että siinä oli tuhkaa; hän pisti kätensä siihen ja kylvi siitä kodan ympäri sekä ulkopuolelle että sisäpuolelle. Vähää myöhemmin lappalaiset palaavat kotiin; he tiedustelevat, mitä sinne oli tullut, mutta hän vastaa, ettei sinne ollut mitään tullut. Se oli lappalaisten mielestä omituista, koska he olivat seuranneet jälkiä aina kotaan asti, mutta sitten he eivät löydäkään mitään. Nyt he tekevät tulen ja laittavat ruokaa, mutta kun he ovat ravinneet itsensä, valmistaa Gunhild vuoteensa. Mutta niin oli käynyt kolmena yönä varemmin, että Gunhild oli nukkunut, molemmat miehet taas olivat mustasukkaisuudesta vartioineet toisiaan. Silloin hän sanoi:

"Käykää nyt tänne ja asettukaa kumpikin eri puolelle minua."

He tulivat tästä iloisiksi ja tekivät niin; hän kietoi käsivartensa kummankin kaulaan. He nukkuvat heti, mutta hän herättää heidät, ja jälleen he nukkuvat heti ja niin sikeään, että hän saa vaivoin heidät heräämään, ja jälleen he nukkuvat, ja nyt hän ei saa enää heitä hereille. Silloin hän kohottaa heidät pystyyn, mutta he nukkuvat edelleen. Sitten hän ottaa kaksi isoa hylkeennahkaa ja vetää ne heidän päänsä ylitse ja sitoo lujasti kiinni käsien alapuolelta. Sen jälkeen hän antaa merkin kuninkaan miehille; he rientävät silloin esiin ja käyvät asein lappalaisten kimppuun ja saavat heidät kaadetuiksi ja vetävät sitten ulos kodasta. Sinä yönä oli niin raju ukonilma, etteivät he voineet lähteä pois, mutta seuraavana aamuna he menivät laivalle, ottivat Gunhildin mukaansa ja veivät hänet Eirikin luo. Eirik purjehti sitten hänen kanssaan etelään Haalogalantiin; hän kutsutti siellä Åssur Toten puheilleen ja sanoi haluavansa saada tämän tyttären. Åssur suostui siihen, ja niin Eirik sai Gunhildin ja vei hänet kerallaan etelään.

Harald kuningas oli viidenkymmenen vuoden ikäinen, kun hänen pojistaan muutamat olivat täysikasvuisia ja toiset kuolleet. Moni heistä oli perin hillitön omassa maassa, ja toisilleen he olivat vihamielisiä; he karkoittivat kuninkaan jaarlit valtakunnista tai surmasivat heidät. Harald kuningas määräsi silloin suuret käräjät pidettäviksi maan itäosassa ja kutsui niihin ylämaalaiset. Niillä hän antoi pojilleen kuninkaannimen ja määräsi laissa, että jokainen hänen miespuolinen jälkeläisensä perisi kuningaskunnan isänsä jälkeen, mutta se, joka polveutui naisen puolelta hänen suvustaan, jaarlikunnan. Hän jakoi maan heidän kesken. Hän antoi pojilleen puolet tuloista näissä fylkeissä ja myöskin sen oikeuden, että he istuisivat kunniasijalla, askelta ylempänä kuin jaarlit, mutta askelta alempana kuin hän itse. Sitä sijaa halusi jokainen hänen pojistaan hänen kuolemansa jälkeen, mutta hän itse soi sen Eirikille, joka jäi isänsä luo ja jota Harald kuningas eniten rakasti; tröndit[39] taas soivat sen Halvdan Mustalle, Vikenin miehet ja ylämaalaiset mieluimmin niille, jotka heitä hallitsivat. Tästä koitui jälleen paljon eripuraisuutta veljesten kesken.

Ragnvald Rettelbeinillä, Harald kuninkaan ja Snefridin pojalla, oli Hadelanti; hän oppi taikuutta ja rupesi noidaksi. Harald kuningas ei suosinut noitia. Hordalannissa oli muuan velho nimeltään Vitgeir. Kuningas lähetti hänelle sanan ja käski hänen lopettaa taikomisensa. Hän vastasi, että myöskin Haraldin oma poika harjoitti sitä. Mutta kun kuningas kuuli tämän, lähti hänen neuvostaan Eirik Verikirves Hadelantiin. Hän poltti veljensä Ragnvaldin sisään kahdeksankymmenen noidan kera, ja sitä tekoa ylistettiin suuresti.

Harald kuninkaan poika Björn[40] hallitsi silloin Vestfoldia[41] ja asusti useimmiten Tunsbergissä, mutta liikkui harvoin sotaretkillä. Tunsbergiin saapui paljon kauppalaivoja sekä Vikenin puolelta ja pohjoisosista maata että etelänpuolelta Tanskasta ja Sakslannista. Björn kuninkaalla oli myöskin kauppalaivoja vierailla vesillä, ja hän hankki itselleen siten kalleuksia ja muita tavaroita, joita hän arveli tarvitsevansa. Hänen veljensä sanoivat häntä Kaupiksi; Björn oli älykäs mies ja tuntui lupaavalta päälliköltä; hän joutui hyviin naimisiin ja sai pojan nimeltä Gudröd. Eirik Verikirves saapui Itämailta sotalaivoineen ja paljon miehiä kerallaan; hän vaati Björn veljeltään niitä veroja ja maksuja, jotka Harald kuninkaalle tulivat Vestfoldista; mutta siihen asti oli ollut tapana, että Björn vei itse verot kuninkaalle tai lähetti miehiä niitä toimittamaan. Niin hän tahtoi edelleenkin käyvän eikä suostunut luovuttamaan veroja. Mutta Eirik näytti olevan ruokavarojen ja telttojen ja juoman puutteessa. Veljekset kinastelivat kiivaasti tästä, mutta Eirik ei päässyt tahtonsa perille ja vetäytyi pois kaupungista. Björn lähti myöskin illalla kaupungista Sæimiin. Eirik pyörsi takaisin, lähti yöllä Sæimiin Björnin jälkeen ja saapui sinne, kun he istuivat juomassa. Eirik saartoi talon, mutta Björn meni ulos seurueineen ja he taistelivat. Siinä kaatui Björn ja moni mies hänen kerallaan. Eirik otti sieltä suuren saaliin ja lähti pohjan puolelle. Tästä teosta Vikenin miehet pahastuivat suuresti, ja Eirikiä vihattiin siellä kovin; ja niin arveltiin, että Olavi Haraldinpoika kostaisi veljensä Björnin surman, jos saisi siihen tilaisuuden.

Eirik kuningas lähti seuraavana talvena Möreen ja asettui vieraaksi Sålveen.[42] Mutta tämän kuultuaan Halvdan Musta[43] lähti sinne sotajoukon kera ja saartoi talon. Eirik makasi eräässä ulommassa tuvassa ja pelastui metsään itse viidentenä miehenä, mutta Halvdanin väki poltti talon ja kaikki ne, jotka olivat sisällä.

Eirik toi Harald kuninkaalle tämän sanoman. Kuningas vihastui siitä ankarasti, keräsi sotajoukon ja lähti tröndejä vastaan. Mutta tämän kuultuaan Halvdan Musta kokosi sotajoukon ja aluksia ja lähti häntä vastaan. Silloin heidän välillään kulki miehiä. Muuan älykäs mies oli nimeltään Guthorm Sindre; hän oli silloin Halvdan Mustan seurassa, mutta ennen hän oli ollut Harald kuninkaan luona ja oli molempien hyvä ystävä. Guthorm oli suuri runoniekka ja oli sepittänyt runon isästä ja toisen pojasta. He olivat tarjonneet hänelle palkan siitä, mutta hän oli evännyt sen ja pyytänyt, että he lupaisivat täyttää erään pyynnön, ja he olivat luvanneet. Hän kävi nyt Harald kuninkaan luo ja hieroi rauhaa heidän kesken ja pyysi kumpaistakin täyttämään hänen pyyntönsä, nimittäin sen, että he sopisivat keskenään; mutta kuninkaat osoittivat hänelle niin suurta kunniaa, että sopivat hänen pyynnöstään. Moni muu viisas mies kannatti tätä asiaa hänen apunaan. Syntyi sopimus sellainen, että Halvdan saisi pitää koko sen valtakunnan, mikä hänellä oli ennen ollut, mutta jättäisi puolestaan Eirik veljensä rauhaan.

Ollessaan lähes seitsemänkymmenen vuoden ikäinen Harald kuningas sai pojan erään naisen kera, jonka nimi oli Tora Moster-stang. Hän oli suloinen ja kaunis nainen ja häntä sanottiin kuninkaan palkkapiiaksi; siihen aikaan olivat useat velvolliset palvelemaan kuningasta, sekä miehet että naiset, vaikka olivatkin hyvää sukua.

Oli tapa sellainen, että jalojen miesten lapsille valittiin tarkoin mies valelemaan heidät vedellä ja antamaan heille nimen. Mutta kun koitti se aika, jolloin Tora odotti synnyttävänsä lapsen, niin hän halusi lähteä Harald kuninkaan luo. Hän purjehti silloin pohjoiseen Sigurd Haakoninpojan,[44] Trondhjemin jaarlin aluksella; he olivat yötä rannassa, ja siellä Tora synnytti lapsen Hellenin[45] luona rantapaadella, ja se oli poikalapsi. Sigurd jaarli valeli poikaa vedellä ja nimitti hänet Haakoniksi isänsä mukaan. Se poika varttui varhain kauniiksi ja rotevaksi ja suuresti isänsä näköiseksi. Harald kuningas antoi pojan seurata äitiään, ja he oleilivat kuninkaankartanoissa pojan ollessa pieni.

Adalstein[46] oli silloin nimeltään se Englannin kuningas, joka oli äskettäin ottanut hallittavakseen kuningaskunnan; häntä nimitettiin voittoisaksi ja lujauskoiseksi eli kristityksi. Hän lähetti miehiä Norjaan Harald kuninkaan luo sellaiselle asialle, että lähetti astui kuninkaan eteen. Hän ojensi kuninkaalle miekan, jossa oli kullattu ponsi, ja myöskin koko huotra oli koristettu kullalla ja hopealla ja kallisarvoisilla jalokivillä. Lähetti tarjosi miekan kahvaa kuninkaalle ja sanoi:

"Tässä on miekka, jonka kuningas Adalstein pyysi sinua ottamaan vastaan."

Kuningas tarttui kahvaan, ja heti virkkoi lähetti: "Nyt otit sen niin, kuin kuninkaamme halusi, ja nyt sinun tulee olla hänen miehensä, koska kosketit hänen miekkaansa."

Harald kuningas ymmärsi nyt, että tämä oli aiottu pilkaksi, mutta hän ei tahtonut olla toisen mies. Kuitenkin hän muisti sen, mikä oli hänen tapansa, että joka kerta kuin kiivaus tai viha hänet valtasi, hän hillitsi itseään ensin, antoi sitten vihan haihtua ja tarkasti asiaa ilman suuttumusta. Nyt hän teki jälleen niin ja esitti asian ystävilleen, ja he katsoivat kaikki parhaaksi päästää lähetit vahingotta kotiinsa lähtemään.

Seuraavana kesänä Harald kuningas lähetti aluksen Englantiin ja pani Hauk Haabrokin perämieheksi; tämä oli suuri soturi ja kuninkaan hyvä ystävä, ja hänelle hän antoi mukaan poikansa Haakonin. Hauk purjehti sitten Englantiin kuningas Adalsteinin luo ja tapasi hänet Lontoossa; siellä oli silloin pidot ja komeat kestit. Hauk ilmoittaa miehilleen, miten heidän tulee järjestää sisäänmeno, kun he saapuvat saliin, hän sanoo, että sen on lähdettävä viimeisenä ulos, joka ensinnä käy sisään, ja että heidän tulee kaikkien seisoa yhtä pitkällä pöydän ääressä ja jokaisen pitää ottaa miekka vasemmalle kupeelle ja kiinnittää päällysviitta niin, ettei miekkaa näy.

Sitten he kävivät saliin; heitä oli kolmekymmentä miestä. Hauk astui kuninkaan eteen ja tervehti häntä. Kuningas lausui hänet tervetulleeksi. Silloin Hauk otti Haakon pojan ja nosti hänet kuningas Adalsteinin syliin. Kuningas katsoi poikaan ja kysyi Haukilta, miksi tämä niin teki. Hauk vastasi:

"Harald kuningas pyysi sinua kasvattamaan hänelle palkkapiian lapsen."

Kuningas vihastui peräti ja tarttui miekkaansa, joka hänellä oli vierellään; ja hän paljasti sen, ikäänkuin surmatakseen pojan.

"Polvellesi olet hänet ottanut", virkkaa Hauk, "nyt voit hänet murhata, jos haluat, mutta sillä et tuhoa kaikkia Harald kuninkaan poikia".

Sitten Hauk ja kaikki hänen miehensä lähtivät ulos, ja he menivät tiehensä laivalle ja purjehtivat merelle ja palasivat Norjaan Harald kuninkaan luo. Tämä teko miellytti häntä suuresti, sillä niin sanotaan, että se on arvoltaan vähempi, joka kasvattaa toisen lasta. Näistä asioista huomattiin, että kumpikin kuningas tahtoi olla toista suurempi, eikä näiden asioiden tähden kuitenkaan tehty mitään erotusta heidän arvossaan; kumpikin oli valtakunnassaan ylikuningas kuolinpäiväänsä saakka.

Kuningas Adalstein antoi kastaa Haakonin ja opettaa hänelle oikean uskon ja hyviä tapoja ja kaikenkaltaista sivistystä. Kuningas Adalstein rakasti häntä suuresti, enemmän kuin kaikkia sukulaisiaan, ja sitä paitsi häntä rakasti jokainen, ken hänet tunsi. Häntä nimitettiin sitten Adalsteinin-kasvatiksi. Hän oli mitä suurin urheilija, rotevampi ja väkevämpi ja kauniimpi kuin yksikään toinen; hän oli viisas ja älykäspuheinen ja hyvä kristitty. Kuningas Adalstein antoi Haakonille miekan, jonka ponsi oli kullasta, mutta terä oli kuitenkin parempi; sillä Haakon halkaisi myllynkiven silmään asti. Sitä sanottiin sitten Kivenpurijaksi; se on paras miekka, mikä konsanaan on tuotu Norjaan, ja Haakon omisti sen kuolemaansa asti.

Harald kuningas oli nyt kahdeksankymmenen vuoden vanha; hän kävi silloin niin raihnaiseksi, ettei mielestään enää kyennyt retkeilemään pitkin maata tai hoitamaan kuninkaan tehtäviä. Silloin hän johti Eirik poikansa kunniasijalleen ja antoi hänelle vallan koko maassa. Mutta kun Harald kuninkaan toiset pojat kuulivat sen, niin useat heistä ottivat itselleen täyden vallan omassa valtakunnassaan; siitä syntyi taasen uutta epäsopua heidän välilleen, ja siinä riidassa saivat muutamat heistä surmansa.

Harald kuningas eli kolme talvea sen jälkeen, kuin oli antanut Eirikille yksinvallan valtakunnassa. Hän kuoli tautivuoteeseen Rogalannissa ja on haudattu Haugariin Kårmtsundin[47] luo. Haugesundin luona on kirkko, mutta itse kalmiston luoteispuolella sijaitsee Harald Kaunotukan hautakumpu; kirkon länsipuolella on Harald kuninkaan lepokivi, joka sijaitsi hänen lepopaikkansa yllä kummussa; se on puoli neljättätoista jalkaa pitkä ja lähes kahden kyynärän levyinen. Keskellä kumpua oli Harald kuninkaan lepopaikka; hänen pääpuoleensa oli sovitettu kivi ja toinen jalkopuoleen, ja paasi oli asetettu niiden päälle, ja molemmin puolin oli laita täytetty kivillä. Ne kivet ovat nyt kalmistossa, jotka silloin sijaitsivat kummussa.

Niin puhuvat tietoisat miehet, että Harald Kaunotukka on ollut kaunein ja väkevin ja suurin kaikista miehistä, vieraanvarainen ja antelias väkeään kohtaan. Hän oli suuri sodankävijä ensi aikoinaan, ja se suuri puu, joka unessa näyttäysi hänen äidilleen ennen hänen syntymäänsä ja jonka tyvi oli verenkarvainen, mutta runko kaunis ja vihreä, selitetään nyt niin, että se ennusti hänen valtakuntansa kukoistusta; mutta kun puu latvaltaan oli valkoinen, merkitsi se, että hänestä oli tuleva vanha ja valkohapsinen. Puun oksat ja haarat ennustivat hänen jälkeläisiään, jotka levisivät yli koko maan, ja hänen suvustaan ovat Norjan kuninkaat aina sen koommin olleet.

Kuningas Eirik Verikirves otti Harald kuninkaan kuoleman jälkeisenä talvena valtaansa kaikki ne tulot, jotka kuninkaalla oli Keskimaassa, Olavi[48] taas idän puolella Vikenissä ja Sigröd,[49] heidän veljensä, piti kaikki Tröndelagenissa. Eirik oli tästä peräti vihoissaan, ja kerrottiin hänen aikovan väkipakolla yrittää, eikö hän saisi veljiensä keskuudessa yksinvaltaa koko maassa, niinkuin hänen isänsä oli sen hänelle antanut. Mutta kun Olavi ja Sigröd saavat kuulla tämän, käy heidän välillään lähettejä. Sitten he sopivat kohtauksesta, ja keväällä Sigröd purjehtii idän puolelle Vikeniin; nyt hän ja hänen veljensä Olavi tapaavat toisensa Tunsbergissä ja viipyvät siellä jonkun aikaa.

Samana keväänä Eirik varusti suuren sotajoukon ja laivaston ja lähti itään päin Vikeniin. Eirik kuningas sai niin hyvän myötätuulen, että purjehti yötä ja päivää, eikä hänestä joutunut mitään ennakkotietoa. Ja kun hän saapui Tunsbergiin, lähtivät Olavi ja Sigröd kaupungin itäpuolella olevalle mäelle ja järjestyivät siellä rintamaan. Eirikillä oli paljoa suurempi sotajoukko, ja hän sai voiton; mutta Olavi ja Sigröd kaatuivat molemmat, ja kummankin hautakummut ovat siellä mäellä, missä he saivat surmansa. Eirik lähti nyt Vikeniin, laski sen valtansa alaiseksi ja viipyi siellä pitkään kesällä. Trygve ja Gudröd[50] pakenivat Ylämaihin.

Eirik oli iso ja kaunis mies, väkevä ja tarmokas, suuri sodankävijä ja voittoisa, mieleltään kiivas, julma, tyly ja harvapuheinen. Gunhild Åssurintytär, hänen puolisonsa, oli kaunis, älykäs ja taikataitoinen, hilpeäluonteinen, ovela ja perin julma. Hänen toimistaan mainittakoon, että kun Halvdan Musta, Harald kuninkaan poika, kahta talvea varemmin sai äkkisurman ollessaan Trondhjemissa kesteissä, niin yleiseen kerrottiin, että Gunhild oli lahjonut erään taikataitoisen naisen antamaan hänelle surmajuoman. Nämä olivat Eirikin ja Gunhildin lapset: Gamle oli vanhin, Guthorm, Harald, Ragnfröd, Ragnhild, Erling, Gudröd, Sigurd Sleva. Kaikki Eirikin lapset olivat kauniita ja lupaavia.

Haakon Hyvän tarina.

(934-961)

Haakon Adalsteinin-kasvatti oli Englannissa, kun sai kuulla isänsä Harald kuninkaan kuolemasta; hän valmistautui silloin lähtemään heti kotiin. Kuningas Adalstein antoi hänelle väkeä sekä hyvät alukset ja varusti hänet kunnollisesti matkalle, ja hän tuli syksyllä Norjaan. Siellä hän kuuli veljiensä kaatuneen ja Eirik kuninkaan oleskelevan parhaillaan Vikenissä. Haakon purjehti nyt pohjan puolelle Trondhjemiin ja lähti Sigurd jaarlin luo, joka oli viisain mies Norjassa, ja tämä otti hänet hyvin vastaan, ja he tekivät keskenään liiton; Haakon lupasi hänelle suuren vallan, jos tulisi kuninkaaksi.

Sitten he kutsuivat koolle suuret käräjät, ja niillä Sigurd jaarli puhui Haakonin puolesta ja kehoitti talonpoikia ottamaan hänet kuninkaaksi. Tämän jälkeen Haakon nousi itse puhumaan; silloin miehet virkkoivat toisilleen, että siinä oli nyt Harald Kaunotukka tullut takaisin ja käynyt uudelleen nuoreksi. Haakonilla oli se ajatus puheessaan, että hän pyysi talonpoikia antamaan hänelle kuninkaannimen sekä lisäksi tukea ja apua pitämään kuninkaanvallan; mutta vastalahjaksi hän lupasi tehdä kaikki talonpojat vapaatilallisiksi ja antaa heille talot, joita he asuivat. Mutta tämä puhe herätti niin suurta suosiota, että koko käräjärahvas huusi ja sanoi, että hänet he halusivat kuninkaaksi; ja niin kävi, että tröndit ottivat Haakonin koko maan kuninkaaksi. Silloin hän oli viidentoista talven ikäinen; niin hän otti itselleen henkivartion[51] ja retkeili pitkin maata.

Ylämaihin ennätti sellainen sanoma, että tröndit olivat ottaneet itselleen kuninkaan, joka oli kaikessa samanlainen kuin Harald Kaunotukka paitsi siinä, että Harald oli orjuuttanut ja masentanut kaiken kansan maassa, mutta tämä Haakon tahtoi jokaisen parasta ja lupasi antaa talonpojille takaisin heidän vapaatilansa, jotka Harald kuningas oli heiltä ottanut. Tästä sanomasta tulivat kaikki iloisiksi ja jokainen kertoi sen toisille, ja se levisi kuin kulovalkea kuivassa ruohikossa aina maan itäisimpään kolkkaan asti. Useat talonpojat lähtivät Ylämaista Haakon kuningasta tapaamaan, toiset lähettivät viestejä, toiset sanan ja tunnusmerkkejä,[52] kaikki antaakseen tietää, että halusivat ruveta hänen miehikseen. Kuningas otti heidät kiitollisena vastaan.

Talven tullen Haakon kuningas lähti Ylämaihin ja kutsui koolle käräjät; kaikki, jotka voivat saapua, kokoontuivat silloin hänen luokseen, ja niin hän otettiin kuninkaaksi kaikilla käräjillä. Sitten hän lähti idän puolelle Vikeniin; siellä tulivat hänen luokseen hänen veljenpoikansa Trygve ja Olavi sekä useat muut ja kertoivat, mitä pahaa hänen veljensä Eirik oli heille tehnyt. Eirikin tylyys kasvoi myöskin, kuta enemmän kaikki halusivat voittaa Haakonin ystävyyden ja saivat rohkeutta puhua niinkuin ajattelivat. Haakon kuningas antoi Trygvelle sekä Olaville kuninkaannimen ja sen valtakunnan, minkä Harald kuningas oli myöntänyt heidän isilleen; mutta koska he olivat nuoria ja lapsellisia, asetti hän älykkäitä ja taitavia miehiä johtamaan maata heidän rinnallaan. Hän luovutti heille maan entisillä ehdoilla, niin että he jakaisivat verot jo maksut puoliksi hänen kanssaan.