Part 2

Hake raivopää poti haavojaan koko syksyn ja vielä talvenkin tullen; mutta joulun tienoissa kuningas Halvdan Musta oleskeli Hademarkissa.[9] Halvdan kuningas oli kuullut kaikista näistä seikoista, ja tapahtui eräänä aamuna, kun kuningas oli pukeutunut, että hän kutsutti Haarek Gandin ja sanoi, että tämän oli lähdettävä Hadelantiin ja tuotava hänen luokseen Sigurd Hjortin tytär Ragnhild. Haarek lähti matkalle, ja hänellä oli sata miestä mukanaan. Hän sovitti retkensä siten, että he saapuivat aamulla ani varahin järven poikki Haken taloon; siellä he asettivat vartijoita sen tuvan oville, missä väki nukkui. Sitten he kävivät siihen makuukammioon, jossa Hake makasi, murtivat oven ja veivät mukanaan Ragnhildin ja hänen veljensä Guthormin ja kaiken tavaran, mitä sieltä löysivät; mutta tuvan he polttivat sekä kaikki ihmiset, jotka olivat sisässä.

He pingoittivat teltan komeiden vaunujen ylle ja istuttivat niihin Ragnhildin sekä Guthormin; sitten he ajoivat jäälle. Hake nousi ja kulki kotvan heidän perässään. Mutta jäälle tultuaan hän käänsi miekkansa kahvan alaspäin ja painautui itse kärkeä vastaan, niin että terä tunkihe hänen lävitsensä; siinä hän sai surmansa ja haudattiin järven partaalle.

Halvdan kuningas näki ajettavan järven jäätä. Hän oli sangen teräväsilmäinen; hän näki telttakattoiset vaunut ja päätteli siitä, että miehet olivat suorittaneet tehtävän hänen mieltänsä myöten. Hän antoi silloin pystyttää pöytiä, lähetti väkeä laajalti ympäristöön ja kutsui luokseen paljon miehiä. Sinä päivänä oli suuret vieraspidot, ja niissä Halvdan sai Ragnhildin, ja tästä tuli sitten mahtava kuningatar.

Ragnhild kuningatar näki suuria unia; hän oli perin ymmärtäväinen. Sellainen oli eräs hänen unistaan, että hän oli seisovinaan yrttitarhassa ja ottavinaan paidastansa okaan. Ja hänen pidellessään se kasvoi niin, että siitä tuli suuri puu; tyvi työntyi alas maahan ja juurtui heti, mutta latva ulottui pian korkealle ilmaan. Sitten puu tuntui hänestä niin isolta, että hän kykeni vaivoin katsomaan sen ylitse, ja se oli varsin paksu. Puun tyvipuoli oli verenkarvainen, mutta runko kauniin vihreä ja oksat lumivalkoiset. Siinä puussa oli paljon suuria oksia, toisia ylempänä ja toisia alempana; ne olivat niin isoja, että tuntuivat levittäyvän yli koko Norjan, ja vieläkin laajemmalle.

Halvdan kuningas ei nähnyt koskaan unia. Se tuntui hänestä omituiselta, ja hän puhui siitä eräälle miehelle, jota nimitetään Torleiv Viisaaksi, ja tiedusteli, mitä sille olisi tehtävä. Torleiv kertoi, miten hän itse menetteli, kun halusi saada jotakin ennakolta tietoonsa: hän meni makuulle sikopahnaan, ja silloin kävi aina niin, että hän näki unta.

Kuningaskin teki niin, ja nyt hän näki tämän unen: hänestä tuntui siltä, että hänen tukkansa oli kasvanut kovin tuuheaksi; se oli täynnä kiharoita niin pitkiä, että toiset ulottuivat maahan asti, toiset polviin, toiset lanteille, toiset vyötäisille, toiset kaulaan saakka; mutta muutamat olivat vain puhjenneet päälaelle solmuiksi; hänen kiharansa olivat kaikenvärisiä, mutta yksi oli kaikkia muita kauniimpi, vaaleampi ja suurempi.

Hän kertoi unensa Torleiville, ja tämä selitti sen niin, että hänestä polveutuisi laaja perikunta ja se hallitsisi maita suurella kunnialla, eivät sentään kaikki yhtä suurella, vaan hänen suvustaan oli lähtevä mies, joka oli muita suurempi ja loistavampi. Ja sitä pidetään totena, että se kihara tarkoitti Olavi Pyhää.

Ragnhild kuningatar synnytti pojan; hänet valeltiin vedellä ja nimitettiin Haraldiksi. Hän varttui pian suureksi ja kauniiksi, hänestä tuli varhain aimo urheilija ja perin älykäs. Äiti häntä rakasti suuresti, isä taasen vähemmän.

Halvdan kuningas vietti jouluaan Hadelannissa. Jouluiltana, kuu miehet olivat istuutuneet pöytään ja saapuvilla oli paljon väkeä, sattui sellainen omituinen seikka, että pöydiltä katosi kaikki ruoka ja olut. Kuningas jäi istumaan suutuksissaan, mutta kaikki muut lähtivät kukin kotiinsa. Mutta saadakseen tietää, kuka tämän oli tehnyt, otatti kuningas kiinni erään lappalaisen, joka oli taikataitoinen, ja tahtoi pakottaa hänet ilmaisemaan totuuden. Hän kidutti lappalaista, mutta ei sittenkään saanut mitään tietoa tältä. Lappalainen anoi apua hänen pojaltaan Haraldilta, ja hän pyysi armoa miehelle, mutta ei saanut sitä. Harald auttoi hänet sitten tiehensä vastoin kuninkaan tahtoa ja seurasi itse mukana. He saapuivat erääseen paikkaan, missä muuan päällikkö parhaillaan vietti suuria pitoja, ja siellä heidät otettiin vastaan ilomielin, niinkuin heistä näytti. Ja kun he olivat viipyneet siellä kevääseen asti, virkkoi päällikkö eräänä päivänä Haraldille:

"Sinun isäsi mielestä tapahtui kovin suuri vahinko, kun talvella otin häneltä vähän ruokaa; mutta minä korvaan sen sinulle iloisella uutisella. Isäsi on nyt kuollut, ja sinun on lähdettävä kotiin. Sinä saat kaiken sen maan, mikä hänellä on ollut, ja sillä tapaa voitat itsellesi koko Norjan."

Ja niin olikin käynyt, kuin päällikkö ilmoitti; kun Halvdan kuningas eräänä suojapäivänä ajoi Randsfjordin jäätä, murtui se hänen altaan, ja siihen hän hukkui ja hänen kerallaan paljon väkeä. Mutta niin suosittu oli Halvdan Musta, että neljän valtakunnan suurmiehet tahtoivat saada hänen ruumiinsa haudatakseen sen omalle alueelleen; siitä odotettiin näet hyvää vuodentuloa sille paikkakunnalle. He sopivat asiasta niin, että ruumis jaettiin neljään osaan ja kukin haudattiin omaan kumpuunsa eri tienooseen.[10]

Harald peri kuningaskunnan isältään ollessaan kymmenen talven ikäinen; hän oli muita suurempi ja väkevämpi ja kauniimpi, perin viisas ja tarmokas. Guthorm, hänen enonsa, tuli henkivartion[11] päälliköksi ja sotajoukon "herttuaksi".

Halvdan Mustan kuoltua nousi moni päällikkö sitä valtakuntaa vastaan, minkä hän oli jättänyt jälkeensä. Mutta kun Guthorm herttua sai tästä tiedon, kokosi hän sotajoukon ja lähti liikkeelle kuningas Haraldin kanssa. Aina he saivat vastustajistaan voiton, ja kahden kuninkaan ja neljän päällikön kaaduttua Harald kuningas valtasi sukulaisensa Guthormin voiman ja toimekkuuden avulla suuren osan eteläistä Norjaa.

Harald kuningas lähetti miehensä noutamaan erästä neitoa nimeltä Gyda, Hordalannin[12] Eirik kuninkaan tytärtä; tämä oli kasvatettavana erään rikkaan talonpojan luona Valdersissa. Hänet kuningas halusi saada jalkavaimokseen, sillä hän oli hyvin kaunis ja ylevämielinen nainen. Perille saavuttuaan lähetit esittivät asian neidolle. Tämä vastasi, ettei hän tahtonut tuhlata impeyttään siten, että ottaisi miehekseen kuninkaan, jolla ei ollut hallittavanaan suurempaa valtakuntaa kuin muutamia fylkejä.

"Mutta minusta tuntuu kummalliselta", sanoo hän, "ettei ole sellaista kuningasta, joka valtaisi Norjan siten, että hän tulisi maassa yksinvaltiaaksi niinkuin kuningas Gorm Tanskassa tai Eirik Upsalassa".

Lähettien mielestä hän vastaa perin kopeasti, ja he tiedustelevat häneltä tämän vastauksen tarkoitusta; he sanovat, että Harald on niin mahtava kuningas, että kyllä kelpaa hänelle. Mutta vaikka hän antaakin heidän asiaansa toisen vastauksen kuin he tahtovat, ei heillä ole mielestään mitään tilaisuutta saada häntä mukaansa vastoin hänen omaa tahtoaan, ja he varustautuvat senvuoksi lähtemään takaisin kotiin. Kun he ovat valmiit, saatetaan heitä ulos. Silloin Gyda puhui läheteille ja pyysi heitä kertomaan kuningas Haraldille, että hän suostuu rupeamaan tämän vaimoksi vasta sitten, kun tämä ensin tekee hänen tähtensä sen, että laskee valtansa alaiseksi koko Norjan ja hallitsee sitä valtakuntaa yhtä vapaasti kuin Eirik kuningas Sveanmaata tai kuningas Gorm Tanskaa; "sillä vasta silloin", sanoo neito, "häntä voi minun mielestäni nimittää suurkuninkaaksi".

Lähetit palaavat nyt Harald kuninkaan luo ja kertovat hänelle neidon sanat; he sanovat häntä perin uhkarohkeaksi ja herjasuiseksi ja arvelevat luonnolliseksi, että kuningas lähettää suuren miesjoukon häntä noutamaan ja saattaa hänet häpeään. Silloin vastasi kuningas Harald, ettei tämä neito ollut haastanut pahoin tai käyttäytynyt niin, että ansaitsi siitä koston, vaan suuret kiitokset hänen tuli saada sanoistaan.

"Hän on muistuttanut minua asioista", sanoo kuningas, "jotka minua kummastuttavat sen vuoksi, etten ole ennen tullut niitä ajatelleeksi". -- Ja sitten hän lisäsi: "Ja sen lupauksen teen ja siihen otan todistajaksi Jumalan, joka minut loi ja vallitsee kaikkea, ettei tukkaani saa koskaan leikata tai sukia, ennenkuin olen vallannut koko Norjan veroineen ja väkineen -- tai muussa tapauksessa heitän henkeni."

Näistä sanoista kiitti Guthorm herttua häntä suuresti sanoen, että lupauksen täyttäminen on kuninkaallinen teko.

Tämän jälkeen Harald kuningas ja hänen sukulaisensa kokosivat suuren sotajoukon ja johtivat sen tunturien poikki pohjoista kohti. Saavuttuaan asutuille seuduille kuningas surmautti kaikki miehet ja poltti talot. Mutta kun kansa sen huomasi, pakeni jokainen, ken kykeni, toiset etäisempiin laaksoihin, toiset metsiin; mutta toiset anoivat armoa, ja sen saivat kaikki, jotka saapuivat kuninkaan luo ja rupesivat hänen miehikseen. Näin Harald valloitti valtakunnan toisensa jälkeen ja saapui aina Trondhjemiin asti. Siellä hän taisteli kaikkiaan kahdeksan kertaa tai useamminkin; mutta kahdeksan kuninkaan kaaduttua hän valtasi koko Trondhjemin.

Pohjoisempana Nauma-laaksossa[13] oli kuninkaina kaksi veljestä, Herlaug ja Rollaug. He olivat kolmena kesänä rakennuttaneet hautakumpua, joka oli tehty kivestä, kalkista ja hirsistä. Mutta kun kumpu oli valmistunut, saivat veljekset kuulla, että Harald kuningas kävi heitä vastaan sotajoukkoineen. Silloin kuningas Herlaug kannatti sinne runsaasti ruokaa ja juomaa, ja sitten hän astui kumpuun kerallaan yksitoista miestä ja käski luoda sen umpeen. Kuningas Rollaug nousi sille kummulle, jolla kuninkaiden oli tapana istua, käski pystyttää sille kuninkaan kunniasijan ja istuutui siihen. Sitten hän asetutti pieluksia jalkalaudalle, jolla jaarlien oli tapana istua. Hän heittäysi nyt kunniasijalta alas jaarlinpaikalle ja otti itselleen jaarlinnimen. Sen jälkeen kuningas Rollaug lähti Harald kuninkaan luo, luovutti hänelle koko valtakuntansa, tarjoutui hänen miehekseen ja kertoi kaiken menettelynsä. Harald kuningas otti miekan ja kiinnitti sen hänen vyöhönsä, ripusti kilven hänen kaulaansa, teki hänet jaarlikseen ja johti kunniasijalle. Sen jälkeen hän antoi Rollaugille Nauma-laakson fylken ja määräsi hänet sen jaarliksi.

Harald kuningas saapui sotajoukkoineen idän puolelle Vikeniin[14] ja majoittui Tunsbergiin, missä silloin oli kauppakaupunki; hän oli viipynyt neljä talvea Trondhjemissa eikä ollut sinä aikana käynyt Vikenissä. Hän sai siellä kuulla, että svealaiskuningas Eirik Emundinpoika oli tehnyt Vermelannin valtansa alaiseksi, kantoi siellä veroa kaikista metsäseuduista sekä laski Länsi-Göötanmaan ulottuvaksi pohjoisessa aina Svinesundiin[15] asti, niin että svealaiskuningas sanoi koko läntistä maata meren rannikolla omakseen ja otti siitä veroja. Kuningas Haraldille kerrottiin Svean kuninkaan sanoneen, ettei hän pysähtyisi, ennenkuin hänellä oli Vikenissä yhtä suuri valtakunta kuin ennen muinoin Sigurd Ringillä[16] tai tämän pojalla Ragnar Lodbrokilla. Kaikissa näissä fylkeissä olivat useat päälliköt ja monet muut taipuneet Svean kuninkaan alamaisiksi.

Tästä Harald kuningas pahastui suuresti; hän kutsui heti talonpojat käräjille ja syytti heitä maankavalluksesta. Muutamat talonpojat hankkivat itselleen todistajia, että he olivat syyttömiä, toiset suorittivat sakkoja, toiset saivat rangaistuksen; kaiken kesää ja syksyä hän retkeili sitten tässä fylkessä. Silloin hän sai talven tullen kuulla, että svealaiskuningas Eirik ratsasteli Vermelannissa vierailemassa henkivartijoineen.

Harald kuningas lähti itään päin Eida-salon[17] halki ja saapui Vermelantiin; hän antoi siellä kestitä itseään. Aake oli nimeltään muuan mies, hän oli Vermelannin mahtavin talonpoika, varsin rikas ja niihin aikoihin jo iäkäs. Hän lähetti miehiä Harald kuninkaan luo ja pyysi häntä pitoihin, ja kuningas lupasi tulla sovittuna päivänä. Aake pyysi myöskin Eirik kuningasta pitoihin ja sopi hänen kanssaan samasta päivästä.

Aakella oli iso kestitupa, joka oli jo vanha; hän teetti silloin toisen yhtä ison uuden tuvan ja koristutti sen kauniiksi. Sen tuvan hän käski verhota uusilla raanuilla, vanhan taas vanhoilla. Mutta kun kuninkaat saapuivat pitoihin, sai Eirik kuningas miehineen sijansa vanhassa tuvassa, Harald kuningas miehineen uudessa; ja niin olivat kaikki pöytäastiat jaetut, että Eirikin miehillä oli vanhat kipot ja sarvet, kuitenkin kullatut ja hyvin koristetut, mutta Haraldin miehillä oli kaikilla uudet kipot ja sarvet, kauniisti kullalla silatut; kaikki ne olivat kiiltäviksi silotetut, mutta juoma oli molemmilla puolilla perin hyvää.

Aake oli ennen ollut Halvdan Mustan miehiä. Mutta kun se päivä koitti, jolloin pidot päättyivät, valmistautuivat kuninkaat lähtemään, ja hevoset olivat matkakunnossa. Silloin Aake astui Harald kuninkaan luo ja toi mukanaan kahdentoista talven ikäisen poikansa, Obbe nimisen. Aake sanoi:

"Herra, jos se hyvä tahto, jota olen osoittanut teitä kohtaan pidoissani, on teistä ystävyyden arvoinen, palkitkaa silloin poikaani siitä; hänet luovutan teille palvelijaksi."

Kuningas kiitti häntä monin kaunein sanoin vastaanotosta ja lupasi hänelle vastalahjaksi täyden ystävyytensä; sitten Aake toi suuria lahjoja, jotka hän antoi kuninkaalle. Sen jälkeen Aake meni svealaiskuninkaan luo; Eirik kuningas oli silloin pukeissa ja lähtöön valmiina ja varsin pahalla tuulella. Aake otti muutamia arvokkaita esineitä ja antoi ne hänelle. Kuningas vastasi niukalti ja nousi ratsaille. Aake seurasi kuningasta tiellä ja puheli hänelle. Lähellä heitä oli metsä, ja tie kulki sen kautta. Mutta kun Aake saapui metsään, kysyi kuningas häneltä:

"Miksi järjestit minun ja Harald kuninkaan vastaanoton siten, että hän sai kaikesta parhaan? Tiedäthän, että olet minun mieheni."

"Minä arvelin", virkkaa Aake, "ettei teiltä, kuningas, eikä miehiltänne ole näissä pidoissa puuttunut hyvää vastaanottoa missään suhteessa. Jos siellä, missä te joitte, olikin vanha kalusto, niin se johtuu siitä, että te olette jo vanha; mutta Harald kuningas on nyt kukoistavassa nuoruudessaan, sen vuoksi annoin hänelle uuden kaluston. Mutta koska muistutit minua siitä, että olisin sinun miehesi, niin yhtä hyvin sinä olet minun mieheni." -- Silloin kuningas paljasti miekkansa ja antoi hänelle surmaniskun.

Kun Harald kuningas aikoi nousta ratsaille, käski hän kutsua Aake talonpojan luokseen. Mutta häntä etsittäessä muutamat riensivät sinne, minne Eirik kuningas oli ratsastanut; siellä he tapasivat Aaken kuolleena ja lähtivät sitten takaisin ja kertoivat sen kuninkaalle. Mutta tämän kuullessaan hän huusi miehilleen, että heidän oli kostettava Aake talonpojan puolesta. Niin Harald kuningas lähti ratsastamaan sitä tietä, jota Eirik kuningas oli ennen ratsastanut, kunnes molemmat huomasivat toisensa. Silloin kumpikin joukkue ratsastaa minkä ennättää, kunnes Eirik kuningas pääsee siihen metsään, joka erottaa Göötanmaan ja Vermelannin toisistaan. Nyt Harald kuningas kääntyi takaisin Vermelantiin; hän valtasi sitten tämän maan, mutta surmasi Eirik kuninkaan miehiä, missä vain tapasi heitä.

Harald kuningas retkeili laajalti Göötanmaassa vainonkilpeä kantaen, taisteli siellä monet kerrat Virran[18] molemmilla puolilla ja sai useimmiten voiton. Sitten hän laski valtansa alaiseksi kaiken maan Virran pohjoispuolella ja Veenerin länsipuolella sekä koko Vermelannin.

Sellaisia sanomia saapui maan eteläosasta, että Hordalannin, Rogalannin, Egdafylken ja Telemarkenin miehet kerääntyivät yhteen ja hankkivat sekä aseita että väkeä. Mutta saatuaan tämän tietoonsa Harald kuningas kokosi sotajoukon, työnsi laivat vesille, varusti sitten sotajoukkonsa valmiiksi ja lähti etelää kohti; hänellä oli paljon miehiä joka fylkestä. Mutta kun hän ennätti etelään Stadin[19] ohitse, sai Hordalannin Eirik kuningas tietää tästä. Hän oli myöskin kerännyt sen sotavoiman, mikä hänellä oli odotettavissa, ja lähti etelään päin kohdatakseen ne, joiden hän tiesi saapuvan idästä avukseen. Koko laivasto yhtyi sitten Jaederin pohjoispuolella ja laski Hafsfjordiin.[20] Siellä oli jo Harald kuningas laivastoineen. Nyt sukeusi heti suuri taistelu, sekä ankara että pitkällinen. Mutta se päättyi siten, että Harald kuningas sai voiton, ja siinä kaatui Hordalannin Eirik kuningas ja Sulke, Rogalannin kuningas, ja monta päällikköä.

Tämän taistelun jälkeen ei Harald kuningas kohdannut enää mitään vastarintaa Norjassa. Silloin olivat kaikki hänen pahimmat vihollisensa kaatuneet, mutta toiset olivat paenneet maasta, ja heitä oli suuri määrä, sillä silloin asutettiin laajoja autiomaita. Silloin asutettiin Jemtlanti ja Helsingelanti, mutta molemmat olivat sentään ennenkin osaksi Norjan miesten asumia. Siinä vainossa, jolloin Harald kuningas koetti laskea koko maan valtansa alaiseksi, löydettiin ja asutettiin maita ulkona meressä, Fär-saaret ja Islanti. Silloin siirryttiin myöskin Hjaltlantiin,[21] ja moni suurmies pakeni turvatonna kuningas Haraldia ja lähti länteen viikinkiretkille; talvisin he oleskelivat Orkn-saarilla tai Sudersaarilla,[22] mutta hävittelivät kesäisin Norjaa ja tuottivat maalle suurta vauriota. Mutta paljon oli myös niitä suurmiehiä, jotka liittyivät kuningas Haraldiin ja rupesivat hänen miehikseen ja asuttivat maata hänen kanssaan.

Harald kuningas oli nyt tullut koko Norjan yksinvaltiaaksi. Silloin hän muisti, mitä tuo ylevämielinen neito oli hänelle lausunut; hän lähetti siis miehiä häntä hakemaan ja nai hänet.

Harald kuningas oli vierailemassa Möressä[23] Ragnvald jaarlin luona; hän oli silloin vallannut koko maan. Siellä Harald kuningas kävi kylpemässä ja antoi sukia tukkansa, ja silloin Ragnvald jaarli leikkasi hänen hiuksensa, jotka olivat olleet lyhentämättä ja sukimatta kymmenen talvea. Siihen aikaan häntä sanottiin Harald Paksutukaksi, mutta nyt Ragnvald jaarli antoi hänelle lisänimen ja nimitti häntä Harald Kaunotukaksi; ja kaikki sanoivat hänet nähdessään, että se oli mitä sattuvin nimi, sillä hänellä oli tuuhea ja kaunis tukka.

Ragnvald jaarli oli kuningas Haraldin rakkain ystävä, ja kuningas kunnioitti häntä suuresti. Ragnvaldilla oli vaimona Hild, Rolv Nevjan tytär; heidän poikansa olivat Rolv ja Tore. Rolv oli suuri viikinki. Hän oli kasvultaan niin roteva, ettei yksikään hevonen kyennyt häntä kantamaan, ja sen vuoksi hän kulki jalan kaikkialla, missä retkeili; häntä nimitettiin Gange-Rolviksi.[24] Hän ryösteli paljon Itämailla.[25] Eräänä kesänä, palatessaan viikinkiretkeltä Vikeniin, hän kävi siellä rosvoamassa rannalla. Harald kuningas oli silloin Vikenissä; hän vihastui peräti kuullessaan tästä, sillä hän oli ankarasti kieltänyt rosvoamasta omassa maassa. Harald kuningas kuulutti sen vuoksi käräjillä, että hän tuomitsi Rolvin henkipatoksi Norjassa. Mutta kun Rolvin äiti sai tämän tietoonsa, lähti hän kuninkaan luo ja anoi armoa pojalleen. Mutta kuningas oli niin vihoissaan, ettei hyödyttänyt häneltä pyytää. Silloin Hild virkkoi:

"Karkuteille kaima Nevjan syöstään maasta, suvun suuren taimi: miks' niin ankara, herra? Onneton on riita hukan moisen kanssa: säästä ei laumaa, korpeen jos hänen täytyy juosta."

Gange-Rolv lähti sitten meren poikki Suder-saarille, ja sieltä hän purjehti etelään Vallantiin[26] ja hävitteli sitä ja valtasi itselleen suuren jaarlikunnan; sinne hän asutti paljon Norjan miehiä, ja sitä nimitetään sen jälkeen Normandiaksi.[27] Gange-Rolvin jälkeläinen viidennessä polvessa oli Viljalm Äpärä,[28] Englannin kuningas; hänestä ovat sitten kaikki Englannin kuninkaat peräisin.

Harald kuningas retkeili eräänä talvena Ylämaiden kestittävänä ja käski laatia itselleen joulupidot Toftarissa.[29] Jouluiltana saapui Svaase oven ulkopuolelle kuninkaan istuessa pöydässä ja lähetti kuninkaalle sanan, että tämä tulisi ulos hänen luokseen. Mutta kuningas suuttui tästä sanasta, ja hänen vihaisen vastauksensa vei ulos sama mies, joka oli tuonut viestin sisään. Mutta Svaase pyysi siitä huolimatta, että mies ilmoittaisi saman asian toisen kerran; hän sanoi olevansa sama lappalainen, jonka kuningas oli sallinut pystyttää kotansa mäen toiselle puolen. Kuningas kävi silloin ulos ja lupasi lähteä hänen kotiinsa ja astui mäen yli muutamain miestensä kehoittamana, kun taas toiset häntä varoittivat. Siellä kohosi seisomaan Snefrid, Svaasen tytär, naisista kaunein, ja kaatoi kuninkaalle kipon täyteen simaa. Mutta tämä otti vastaan kaiken ja samalla neidon käden, ja heti valtasi kuin polttava kuumuus hänen ruumiinsa, ja hän tahtoi omistaa neidon samana yönä. Mutta Svaase virkkoi, ettei se saisi tapahtua muutoin kuin väkipakolla, ellei kuningas kihlannut ja omistanut häntä lain mukaan. Kuningas kihlas Snefridin ja sai hänet omakseen ja rakasti häntä niin mielettömästi, että jätti hoitamatta valtakuntansa ja kaiken sen, mikä hänelle kuului. Ja he saivat neljä poikaa.

Sitten Snefrid kuoli, mutta hänen hipiänsä ei suinkaan muuttunut, vaan oli yhtä kukoistava kuin hänen eläessään. Kuningas istui aina hänen vierellään ja odotti, että hän virkoaisi henkiin. Kolme talvea hän sillä tavoin suri Snefridin kuolemaa, mutta kaikki kansa murehti hänen mielettömyyttään. Mutta tehdäkseen lopun tästä mielettömyydestä kävi Torleiv Viisas hänen avukseen. Hän menetteli siinä älykkäästi, koska ensin puhui kuninkaan mielen mukaan seuraavasti:

"Ei ole kummallista, kuningas, että sinä muistat niin kaunista ja suurisukuista naista ja kunnioitat häntä untuvilla ja korukankailla, niinkuin hän sinua pyysi. Mutta teidän kunnianne on kuitenkin vähempi kuin on soveliasta, koska hän makaa liian kauan samoissa vaatteissa, ja paljoa oikeampaa on, että hänet siirretään ja vaatteet vaihdetaan hänen altaan."

Mutta niin pian kuin hänet siirrettiin vuoteesta, levisi ruumiista mätä ja iljettävä haju ja kaikenkaltainen paha löyhkä; silloin kiiruhdettiin tekemään rovio ja hänet poltettiin. Mutta sitä ennen koko ruumis muuttui siniseksi, ja ulos ryömi käärmeitä ja sisiliskoja ja konnia ja kaikenlaisia inhoittavia matelijoita. Sitten hän hajosi tuhaksi. Mutta kuningas palasi järkiinsä ja antoi kaiken mielettömyyden mennä, hallitsi sitten valtakuntaansa ja sai voimaa ja iloa miehistään, ja he puolestaan hänestä ja valtakunta molemmista.

Kun Harald kuningas oli huomannut lappalais-naisen petoksen, suuttui hän niin, että karkoitti luotaan kaikki pojat, jotka tämä oli hänelle synnyttänyt, eikä tahtonut enää nähdä heitä. Mutta kolmas heistä, Gudröd Loistava, lähti kasvatusisänsä Kvinin Tjodolvin puheille ja pyysi tätä tulemaan hänen kerallaan kuninkaan luo, sillä Tjodolv oli kuninkaan hyvä ystävä. Sitten he lähtivät, ja saavuttuaan myöhään eräänä iltana kuninkaan luo he istuutuivat penkin alimpaan päähän ja pysyttelivät piilossa. Kuningas asteli permannolla ja tarkasteli lautsoja; mutta hänellä oli parhaillaan kestit ja sima oli sekoitettua. Silloin hän virkkoi hymisten nämä sanat:

"Monta on nyt simanjuojaa urhoa harmaapäistä saapunut tänne. Miksi teitä on liian paljon?"

Tähän vastasi Tjodolv:

"Päässä ol' iskut meillä, kalpain kisoissa saadut viisaan valtiaan kanssa. Silloin ei liikoja ollut."

Tjodolv otti hatun päästään, ja kuningas tunsi hänet ja otti hyvin vastaan. Silloin Tjodolv pyysi, ettei kuningas halveksisi poikiaan: "mielellään he olisivat parempaa äidinsukua, jos sinä olisit heille sellaisen antanut". Kuningas lupasi sen ja pyysi häntä pitämään Gudrödin luonaan, niinkuin tämä ennenkin oli ollut; mutta Sigurdin ja Halvdanin hän käski lähteä Ringeriikiin ja Ragnvaldin Hadelantiin. He tekivät niin kuin kuningas määräsi, ja kaikista tuli urheita miehiä ja aseiden käytössä hyvin harjaantuneita. Harald kuningas eli nyt levossa omassa maassaan, ja siellä vallitsi hyvä rauha ja vuodentulo oli runsas.