Part 11

Sigurd oli nimeltään muuan mies ja Hauk oli toinen; he olivat Haalogalannista ja kävivät usein kaupparetkillä. He olivat eräänä kesänä lähteneet lännen puolelle Englantiin. Mutta Norjaan palattuaan he purjehtivat pohjoista kohti rannikkoa pitkin, ja Pohjois-Möressä he joutuivat Olavi kuninkaan miesten seuraan. Kun kuninkaalle kerrottiin, että sinne oli tullut Haalogalannin miehiä, jotka olivat pakanoita, kutsutti kuningas perämiehet luokseen; hän kysyi, antaisivatko he kastaa itsensä, mutta he vastasivat siihen kieltävästi. Sitten kuningas puhui heille monella tavalla, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä; silloin hän uhkasi surmauttaa tai teloittaa heidät, mutta he eivät taipuneet siitäkään. Hän käski nyt panna heidät rautoihin ja piti heitä luonaan jonkun aikaa, ja he saivat olla kahleissa. Kuningas puheli heille usein, mutta se ei auttanut. Eräänä yönä he olivat kadonneet, niin ettei kukaan saanut tietoa heistä tai siitä, miten he olivat päässeet tiehensä. Mutta syksyllä he saapuivat pohjan puolelle Tjottan[104] Haarekin luo; tämä otti heidät suopeasti vastaan, ja siellä he viipyivät hänen luonaan hyvässä hoivassa.

Tapahtui keväällä eräänä kauniina päivänä, että Haarek oli kotosalla talossaan ja muutamia miehiä hänen kanssaan, ja aika tuntui hänestä pitkältä. Sigurd puhui hänelle kysyen, haluttiko häntä lähteä hiukan vesille ajan ratoksi. Se tuntui Haarekista sopivalta. He kävivät sitten rantaan ja vetivät vesille kolmihangan; Sigurd otti talaasta purjeita ja varusteita, jotka kuuluivat purteen, niinkuin heidän tapansa usein oli ottaa purjeet mukaansa, kun lähtivät huvittelemaan. Haarek astui purteen ja sovitti peräsimen kohdalleen. Sigurd ja hänen veljensä lähtivät täysissä aseissa, niinkuin olivat tottuneet käymään kotona talonpojan luona. He olivat molemmat väkeviä miehiä; mutta ennenkuin astuivat purteen, he heittivät siihen muutaman voipytyn ja leipäkorin ja kantoivat ison olutsangon veneeseen. Päästyään ulommaksi saaresta veljekset kohottivat purjeen, mutta Haarek piti perää; niin jouduttiin nopeasti saaren lähettyviltä. Silloin veljekset kävivät peräpuolelle, missä Haarek istui. Sigurd haastoi Haarek talonpojalle:

"Nyt sinun on valittava tässä muutamista ehdoista: ensimmäinen on se, että sallit meidän veljesten päättää matkastamme ja kulustamme, toinen on se, että sallit meidän sitoa sinut, ja kolmas se, että me voimme surmata sinut."

Haarek huomasi, minkälainen hänen tilansa oli. Hän ei voinut vetää vertoja, muuta kuin toiselle veljeksistä, jos he olivat samaten varustetut; sen vuoksi hän valitsi sen, mikä tuntui hänestä sopivimmalta, että salli heidän päättää matkasta. Hän vannoi heille valoja siitä ja antoi sanansa vakuudeksi. Sitten Sigurd siirtyi peräsimeen ja ohjasi etelään päin rannikkoa myöten; sitä veljekset tarkoin karttoivat, etteivät kohtaisi ihmisiä, mutta he saivat erittäin hyvän tuulen.

He eivät keskeyttäneet matkaa, ennenkuin saapuivat Trondhjemiin ja Nidarosiin asti ja löysivät siellä Olavi kuninkaan. Sitten kuningas kutsutti Haarekin puheilleen ja kehoitti häntä kastattamaan itsensä, mutta hän puhui vastaan. Tästä kuningas ja Haarek keskustelivat useana päivänä, toisinaan monen miehen kuullen, toisinaan kahden kesken; mutta he eivät päässeet yksimielisiksi. Mutta lopulta kuningas virkkoi Haarekille:

"Nyt saat lähteä kotiin, enkä minä tahdo ensityökseni tehdä sinulle mitään pahaa. Yhtenä syynä on se, että olemme läheisiä sukulaisia, ja toisena se, että voisit sanoa minun vanginneen sinut kavaluudella. Mutta tiedä se varmasti, että aion kesällä saapua sinne pohjan puoleen vainoamaan teitä haalöigejä. Saatte silloin tuta, kykenenkö rankaisemaan niitä, jotka nousevat kristinuskoa vastaan."

Haarek sanoi olevansa tyytyväinen, että pääsi sieltä pois niin pian kuin mahdollista. Olavi kuningas antoi hänelle hyvän purren, jota kymmenen tai kaksitoista miestä souti kummallakin laidalla, ja varusti sen aluksen mitä parhaiten kaikenlaisilla tarpeilla. Olavi kuningas antoi Haarekille mukaan kolmekymmentä miestä, ripeitä ja hyvin varustettuja urhoja.

Tjottan Haarek lähti pois kaupungista niin pian kuin saattoi; mutta Hauk ja Sigurd jäivät kuninkaan luo ja antoivat molemmat kastaa itsensä. Haarek jatkoi matkaansa, kunnes saapui kotiinsa Tjottaan. Hän lähetti sanan ystävälleen Öivind Kinnrivalle ja pyysi sanomaan tälle, että Tjottan Haarek oli tavannut Olavi kuninkaan, mutta ei ollut alistunut ottamaan vastaan kristinuskoa; sen Haarek myöskin pyysi kertomaan hänelle, että Olavi kuningas aikoi kesällä lähteä sotajoukkoineen heitä vastaan ja että heidän silloin oli meneteltävä varovaisesti, ja hän kehoitti Öivindiä niin pian kuin suinkin saapumaan hänen luokseen.

Mutta kun nämä sanomat tuotiin Öivindille, sanoi hän olevan varsin välttämätöntä ryhtyä sellaisiin tuumiin, ettei kuningas pääsisi voitolle. Niin Öivind lähti niin pian kuin suinkin liikkeelle keveällä purrella ja muutamia miehiä hänen kanssaan. Mutta kun hän saapui Tjottaan, otti Haarek hänet hyvin vastaan, ja heti kävivät molemmat haastelemaan pihan toiselle puolen. Mutta kun he ovat keskustelleet tuokion, saapuvat sinne Olavi kuninkaan miehet, jotka olivat saattaneet Haarekin pohjan puolelle, ottavat Öivindin vangiksi, kuljettavat hänet kerallaan alukseensa ja lähtevät sitten pois. He eivät keskeytä matkaa, ennenkuin tulevat Trondhjemiin ja tapaavat Olavi kuninkaan Nidarosissa.

Öivind vietiin sitten Olavi kuninkaan puheille. Kuningas kehoitti häntä ottamaan vastaan kasteen toisten lailla. Öivind vastasi siihen kieltävästi. Kuningas pyysi leppein sanoin häntä ottamaan vastaan kristinuskon ja sanoi hänelle monta hyvää syytä, samaten piispakin. Öivind ei antanut taivuttaa itseään. Silloin kuningas tarjosi hänelle lahjoja ja suuria maatuloja, mutta Öivind torjui kaikki. Sitten kuningas käski kantaa sisään astian täynnä hehkuvia hiiliä ja panna sen Öivindin vatsalle, ja pian repesi häneltä vatsa. Silloin Öivind puhui:

"Ottakaa astia päältäni; tahdon sanoa muutaman sanan, ennenkuin kuolen."

Niin tehtiin. Silloin kuningas kysyi:

"Tahdotko nyt, Öivind, uskoa Kristukseen?"

"En", virkkoi tämä, "minä en voi saada kastetta; olen henki, jonka lappalaisten taiat ovat luoneet ihmishahmoon, kun isäni ja äitini eivät muutoin saaneet lasta".

Sitten Öivind kuoli, ja hän oli ollut mitä taikataitoisin mies.

Seuraavana keväänä Olavi kuningas antoi varustaa laivansa ja miehensä. Silloin kuninkaalla oli itsellään Kurki, jonka hän oli vähää ennen rakennuttanut Nid-joen partaalla, ja hänen laivastonsa oli suuri ja komea. Mutta valmiiksi päästyään hän ohjasi laivastonsa ulospäin vuonoa pitkin pohjoiseen Haalogalantia kohti, ja kaikkialla, missä noustiin maihin, hän piti käräjiä ja käski kansan ottaa vastaan kasteen ja oikean uskon. Ei ollut kellään voimaa puhua häntä vastaan, ja niin tehtiin kaikki maa kristityksi siellä, missä hän retkeili. Olavi kuningas asettui Tjottan Haarekin luo; silloin tämä kastettiin kaikkine miehineen. Erottaessa Haarek antoi kuninkaalle suuria lahjoja ja rupesi hänen miehekseen, ja hän sai kuninkaalta maita ja läänitysmiehen arvon.

Raud Väkeväksi nimitettiin erästä talonpoikaa, joka asui Godössä siinä vuonossa, joka on Salpte[105] nimeltään. Raud oli perin rikas mies, ja hänellä oli monta alustalaista; hän oli mahtava mies, häntä seurasi suuri joukko lappalaisia, niin pian kuin hän tarvitsi heidän apuaan. Raud oli innokas uhraaja ja erittäin taikataitoinen. Hän oli Vaagarin[106] Tore Peuran hyvä ystävä, molemmat olivat mahtavia päälliköitä.

Mutta kun he saivat kuulla, että Olavi kuningas liikkui laivastolla pohjan puolella Haalogalannissa, kokosivat he luokseen suuren sotajoukon, määräsivät laivoja lähetettäviksi ja saivat paljon väkeä. Raudilla oli iso alus, jossa oli kullatut päät; siinä laivassa oli kolmekymmentä väliruumaa,[107] ja se oli suuri samassa suhteessa; myöskin Torella oli iso alus. He suuntasivat laivastonsa etelään Olavi kuningasta vastaan. Mutta hänet kohdatessaan he ryhtyivät taisteluun; siitä sukeusi ankara ottelu, ja siinä syntyi pian suuri mieshukka ja se kääntyi haalöigeille tappioksi; heidän aluksensa raivattiin puhtaiksi, ja sitten heidät valtasi pelko ja kauhu. Silloin Raud soudatti purtensa ulapalle ja käski nostaa purjeen. Raudilla oli aina myötätuuli, minne hyvänsä hän halusi purjehtia, ja se johtui hänen loitsutaidostaan. Lyhintä on sanoa Raudin matkasta, että hän purjehti kotiinsa Godöhön.

Tore pakeni maihin, ja siellä he riensivät pois aluksista. Mutta Olavi kuningas seurasi heitä, ja myöskin hänen miehensä riensivät laivoista ja ajoivat heitä takaa ja surmasivat heidät; olipa taasen kuningas ensimmäisenä, niinkuin aina, milloin sellaista toimitettiin. Hän näki, missä Tore juoksi, ja tämä oli perin nopeajalkainen. Kuningas riensi hänen jälkeensä Vige koiransa seuraamana. Silloin kuningas sanoi: "Vige, ota kiinni Peura!" -- Vige juoksi Toren jälkeen ja karkasi häneen kiinni. Toren täytyi pysähtyä. Silloin kuningas lennätti keihäänsä Torea kohti, ja Tore tapaili koiraa miekallaan ja iski siihen ison haavan; mutta samassa tuokiossa lensi kuninkaan keihäs Toren käden alitse tunkeutuen hänen lävitseen ja työntyen ulos toiselta puolen. Siihen Tore heitti henkensä, mutta Vige kannettiin laivoille. Olavi kuningas antoi armon kaikille miehille, jotka sitä pyysivät ja suostuivat ottamaan vastaan kristinuskon.

Olavi kuningas suuntasi laivastonsa pohjoista kohti rannikkoa pitkin ja kastoi kaiken kansan siellä, missä retkeili. Salpteen saavuttuaan hän aikoi lähteä vuonoon Raudia etsimään, mutta vuonoa pitkin pyyhälti ulospäin myrskysää ja kova tuuli, ja kuningas odotti siellä viikon verran, ja sama myrsky kävi vuonosta päin, mutta ulkopuolella oli navakka tuuli purjehtia pohjoiseen pitkin rannikkoa. Niin kuningas purjehti aina Åmdiin asti, ja siellä kaikki kansa alistui kristinuskoon. Sitten hän pyörsi jälleen etelää kohti. Mutta kun saavuttiin Salpteen, raivosi myrskysää ja ankara hyrsky pitkin vuonoa. Kuningas odotti siellä muutamia öitä, mutta sää pysyi samanlaisena. Silloin hän puhui Sigurd piispalle ja kysyi, saattoiko tämä keksiä mitään keinoa sitä vastaan. Piispa sanoi tahtovansa koettaa, antaisiko Jumala apuaan paholaisen vallan voittamiseksi.

Sigurd piispa otti nyt messupukunsa, kävi kuninkaanlaivan keulaan, käski sytyttää kynttilöitä ja kantoi esiin tuohuksia, asetti ristiinnaulitun kuvan keulaan, luki siellä evankelioita ja monta muuta rukousta ja pirskoitti vihkivettä yli koko laivan. Sitten hän kehoitti irroittamaan köydet ja soutamaan vuonoon. Kuningas käski silloin huutaa toisille laivoille, että kaikki soutaisivat hänen jälkeensä. Mutta kun airot alkoivat liikkua Kurjella, niin se eteni vuonoon, eivätkä ne, jotka soutivat, tunteneet vastassaan mitään tuulta; ja sellaiseksi jäi vanaveden ala, että siinä oli aivan tyyntä, mutta hyrsky vihmoi niin tiheänä molemmin puolin, ettei näkynyt tuntureita vuonon kummallakaan sivulla. Niin souti alus toisensa jälkeen tyvenessä, ja he kulkivat siten kaiken päivää ja seuraavan yön ja saapuivat hiukan ennen päivänkoittoa Godöhön. Mutta kun he joutuivat Raudin talon edustalle, kellui hänen suuri aluksensa rannassa. Olavi kuningas kävi heti taloon miehineen, ryntäsi siihen tupaan, missä Raud nukkui, ja hänen miehensä murtivat sen auki ja hyökkäsivät sisään. Silloin Raud joutui vangiksi ja sidottiin, mutta muista miehistä, jotka olivat sisällä, surmattiin muutamia ja toisia vangittiin. Sitten kuninkaan miehet kävivät siihen tupaan, missä Raudin alustalaiset nukkuivat; siellä muutamia surmattiin, toisia sidottiin, toisia piestiin.

Kuningas käski sitten tuoda Raudin eteensä ja kehoitti häntä alistumaan kasteeseen. "Silloin", sanoi kuningas, "en tahdo riistää sinulta omaisuuttasi, vaan rupean kernaammin ystäväksesi, jos taidat siivolla käyttäytyä".

Raud huusi vastaan sanoen, ettei hän koskaan usko Kristukseen, ja haastoi herjasanoja Jumalasta. Kuningas suuttui silloin ja sanoi, että Raud on saava surkean lopun. Sitten kuningas käski ottaa hänet ja sitoa selin salkoon, pistää puupalan hänen hampaittensa väliin ja siten avata suun. Sitten kuningas otatti kyykäärmeen ja pistätti sen hänen suuhunsa; mutta käärme ei tahtonut käydä suuhun, vaan kiemurteli pois, sillä Raud henki vastaan. Silloin kuningas käski ottaa väinönputken ja pistää sen Raudin suuhun, mutta toiset kertovat, että hän otti torvensa ja työnsi sen hänen suuhunsa; siihen tungettiin käärme ja hehkuva rautatanko pistettiin perään. Silloin käärme meni Raudin suuhun ja sitten kaulaan ja kaivoi itselleen tien siitä puhki; niin Raud heitti henkensä.

Olavi kuningas otti sitten ylettömän paljon kulta- ja hopeatavaraa ja muuta irtaimistoa, aseita ja kaikenlaisia kalleuksia; kuningas kastatti kaikki miehet, jotka olivat seuranneet Raudia, mutta ne, jotka eivät suostuneet, hän surmautti tai kidutti heitä. Sitten Olavi kuningas otti sen laivan, joka oli ollut Raudin, ja ohjasi sitä itse, sillä se oli paljoa suurempi ja komeampi alus kuin Kurki; keulassa oli louhikäärmeen pää, mutta perässä koukero ja pyrstö, ja se oli runsaasti silattu. Sitä purtta kuningas nimitti Käärmeeksi, sillä kun purje oli nostettu, niin se näytti louhikäärmeen siiviltä; tämä oli Norjan kaunein alus. Olavi kuningas teki koko sen vuonon kristityksi ja lähti sitten tiehensä etelään päin, ja sillä matkalla tapahtui paljon, niinkuin on kirjoitettu muistiin tarinain mukaan, että peikot ja maahiset ryhtyivät ottelemaan hänen miestensä ja toisinaan hänen itsensäkin kanssa. Mutta me tahdomme ennemmin kirjoittaa niistä tapahtumista, että Olavi kuningas saattoi Norjan kristityksi, tai niistä muista maista, jotka hän johdatti kristinuskoon. Olavi kuningas saapui samana syksynä sotajoukkoineen Trondhjemiin, ohjasi laivastonsa Nidarosiin ja asettui sinne talvimajoihin.

* * * * *

Nyt tahdon lähinnä kirjoituttaa tarinan Islannin miehistä.

Kun Olavi Trygvenpoika oli ollut kaksi talvea Norjan kuninkaana, oleskeli hänen luonaan muuan saksilainen pappi, nimeltään Tangbrand. Hän oli luonteeltaan väkivaltainen ja murhamies, mutta hyvä hengellinen ja ripeä toimissaan; hänen hillittömyytensä vuoksi ei kuningas kuitenkaan halunnut pitää häntä luonaan, vaan antoi hänelle toimeksi lähteä Islantiin kääntämään sitä maata kristinuskoon. Hän sai kauppalaivan ja saapui sillä Islantiin. Tangbrand julisti siellä kristinuskoa, ja hänen sanojaan seuraten moni päällikkö ja heidän väkensä antoivat kastaa itsensä, mutta siellä oli useita, jotka puhuivat häntä vastaan. Torvald Veile ja Veterlide runoilija sepittivät herjauslauluja Tangbrandista, mutta hän tappoi molemmat. Tangbrand viipyi Islannissa kolme talvea ja koitui kolmen miehen surmaksi, ennenkuin lähti pois.

Samana syksynä, jolloin Olavi kuningas palasi pohjan puolesta, niinkuin ennen on kirjoitettu, saapui Islannista Nidarosiin Kjartan; hänen äitinsä isä oli Egil Skallagriminpoika, jota on sanottu lupaavimmaksi niistä miehistä, jotka ovat syntyneet Islannissa. Hänen kerallaan oli monta muutakin päällikköä, ja nämä olivat kaikki pakanoita, niinkuin useat muutkin, toiset mahtavia, toiset eivät. Silloin saapui Islannista myöskin kelpo miehiä, jotka olivat saaneet kasteen Tangbrandilta. Olavi kuningas otti ilolla vastaan Gissur Valkean sekä tämän vävyn Hjalte Skjeggenpojan, jotka olivat kristittyjä, ja he viipyivät hänen luonaan. Mutta ne Islannin miehet, jotka omistivat laivoja ja olivat pakanoita, koettivat päästä purjehtimaan pois, niin pian kuin kuningas saapui kaupunkiin, sillä heille oli kerrottu, että kuningas pakotti kaikki miehet kristinuskoon; mutta sää oli epäsuotuisa ja ajoi heidät takaisin Nidar-saarelle. Nyt kerrottiin Olavi kuninkaalle, että siellä oli islantilaisia muutamilla aluksilla, kaikki pakanoita, ja he aikoivat karttaa kuningasta. Silloin hän lähetti heidän luokseen miehiä kieltäen heitä lähtemästä pois, mutta käski heitä asettumaan kaupungin rantaan; he tekivät niin, mutta eivät kantaneet mitään maihin laivoistaan.

Sitten tuli mikonmessu; sitä kuningas antoi viettää suurellisesti ja laulatti messun juhlallisesti. Islantilaiset tulivat saapuville ja kuuntelivat kaunista laulua ja kellonsoittoa. Mutta kun he palasivat laivoilleen, kertoi kukin, mitä hän ajatteli kristittyjen menoista. Kjartan ylisti niitä, mutta useimmat muut moittivat. Mutta totta on, niinkuin sanotaan, että "monta on kuninkaalla korvaa": se kerrottiin kuninkaalle. Silloin hän lähetti heti samana päivänä erään miehen Kjartania noutamaan ja kutsutti hänet luokseen. Kjartan lähti muutamain miesten kera kuninkaan puheille; tämä otti hänet suopeasti vastaan. Kjartan oli miesten rotevimpia ja komeimpia ja taitava puheissaan. Mutta kun kuningas ja hän olivat haastelleet muutamia sanoja keskenään, kehoitti kuningas Kjartania ottamaan vastaan kristinuskon. Kjartan sanoo, ettei tahdo evätä sitä, jos saa kuninkaan ystävyyden. Kuningas lupaa hänelle täyden ystävyytensä, ja tästä he nyt sopivat keskenään. Seuraavana päivänä Kjartan kastettiin ja Bolle Torlakinpoika, hänen sukulaisensa, ja koko heidän seurueensa; Kjartan ja Bolle olivat kuninkaan kesteinä, niin kauan kuin kantoivat valkoisia vaatteita,[108] ja kuningas oli perin suopea heitä kohtaan.

Olavi kuningas asteli eräänä päivänä rantakujalla, mutta muutamia miehiä tuli häntä vastaan, ja se, joka etumaisena kulki, tervehti kuningasta. Kuningas tiedusteli tältä mieheltä hänen nimeään; hän nimitti itseään Halfrödiksi. Silloin kuningas virkkoi:

"Oletko runoilija?"

"Osaan runoja sepittää", tämä sanoo.

Sitten kuningas puhui: "Varmaankin otat vastaan kristinuskon ja rupeat sitten minun miehekseni?"

Hän vastaa: "Ehdon tahdon panna sille, että annan kastaa itseni, -- jos sinä, kuningas, itse viet minut kastettavaksi; yhdeltäkään toiselta mieheltä en ota sitä vastaan."

"Sen teen", vastaa kuningas. Sitten Halfröd kastettiin, ja kuningas vei hänet kasteelle. Nyt kuningas kysyi Halfrödiltä:

"Tahdotko nyt ruveta minun miehekseni?"

Halfröd vastaa: "Olin ennen Haakon jaarlin miehiä; nyt en tahdo ruveta avuksi sinulle enkä kenellekään toiselle päällikölle, ellet lupaa, ettei minulle tapahdu sellaista, että karkoitat minut luotasi."

"Niin on minulle kerrottu, Halfröd", sanoo kuningas, "että sinä et ole niin viisas ja älykäs, ettei voi odottaa sinun tekevän sellaista, jota en millään muotoa siedä".

"Surmaa minut sitten", virkkaa Halfröd.

Kuningas haastoi: "Sinä olet juonikko-runoilija,[109] mutta minun mieheni sinun pitää nyt olla."

Halfröd vastaa: "Mitä annat, kuningas, minulle ristilahjaksi, jos minun pitää käyttää Juonikko-runoilijan nimeä?"

Kuningas antoi hänelle miekan, mutta se oli ilman huotraa. Kuningas sanoi: "Sepitä nyt runo miekasta ja anna 'miekan' soida joka säkeessä."

Halfröd lauloi:

Yksi on miekka, mi miehen miekkarikkaaksi muutti; miekkain mittelijälle miekkoja kosolta karttuu.

Ei miekan puutetta synny -- vastaan ma kolmea miekkaa miekkain herra, jos huotran miekalleni ma saisin.

Silloin kuningas antoi hänelle huotran. Halfrödin runoista otamme tietoja ja todisteita siihen, mitä on kerrottu kuningas Olavi Trygvenpojasta.

Tänä samana syksynä saapui Tangbrand pappi Islannista Olavi kuninkaan luo ja kertoi, ettei hänen retkensä ollut onnistunut; hän sanoi, että islantilaiset olivat häntä herjanneet ja muutamat tahtoivat hänet surmata, ja arveli, ettei ollut odotettavissa sen maan rupeavan kristityksi. Olavi kuningas kiivastui ja vihastui niin silmittömästi, että kutsutti koolle kaikki islantilaiset, jotka olivat kaupungissa, ja sanoi sitten, että heidät surmattaisiin kaikki. Mutta Kjartan ja Gissur ja Hjalte sekä toiset, jotka olivat silloin ottaneet vastaan kristinuskon, kävivät hänen luokseen ja sanoivat:

"Et suinkaan sinä, kuningas, aio syödä sanaasi, sillä sinä sanot, ettei yksikään mies ole voinut tehdä niin paljoa saattaakseen sinut suuttumaan, ettet antaisi heille anteeksi, kun he suostuvat kastettaviksi ja luopuvat pakanuudesta. Nyt tahtovat kaikki Islannin miehet, jotka ovat täällä, kastattaa itsensä, mutta kyllä kai me keksimme keinon siihen, että kristinusko voittaa alaa Islannissa; täällä on monta mahtimiesten poikaa Islannista, ja heidän isänsä tukevat varmaankin hyvin sitä asiaa. Mutta Tangbrand käyttäytyi siellä, niinkuin täällä teidänkin luonanne, ylimielisesti ja surmasi miehiä, eikä sikäläinen kansa sietänyt sellaista."

Silloin kuningas kallisti korvansa näille puheille; nyt kastettiin kaikki islantilaiset, jotka olivat siellä. Sittemmin Olavi kuningas lähetti Islantiin Gissur Valkean ja Hjalte Skjeggenpojan saattamaan sen maan kristityksi ja antoi heille mukaan erään papin nimeltä Tormod ja muita hengellisiä, mutta pidätti luonaan panttivankeina neljä Islannin miestä, jotka olivat hänen mielestään mainioimpia. Ja niin kerrotaan Gissurin ja Hjalten matkasta, että he saapuivat Islantiin ennen altingia ja lähtivät käräjille, ja niillä käräjillä määrättiin kristinusko laiksi Islannissa, ja sinä kesänä kastettiin kaikki kansa.

Leiv, Puna-Eirikin poika, hänen joka ensimmäisenä asutti Grönlannin, oli eräänä kesänä saapunut Norjaan. Hän lähti Olavi kuninkaan luo ja otti vastaan kristinuskon. Sitten Olavi kuningas lähetti Leiv Eirikinpojan Grönlantiin levittämään oikeata oppia. Hän otti merellä laivamiehistön, joka ajelehti avutonna hylyllä, ja sitten hän löysi Viinimaan[110] ja saapui samana kesänä Grönlantiin asettuen Brattalidiin isänsä Eirikin luo. Sen jälkeen Leiviä sanottiin "onnekkaaksi", mutta hänen isänsä Eirik arveli, että ne kaksi seikkaa tasoittivat toisensa, että Leiv oli pelastanut laivamiehistön ja että hän oli toimittanut Grönlantiin "tuhontuojan", nimittäin papin.

* * * * *

Olavi kuningas oli joka suhteessa Norjan suurin urheilija niistä, joista on olemassa kertomuksia; hän oli väkevämpi ja kätevämpi kuin yksikään toinen, ja siitä on monta tarinaa kirjoitettu. Yksi on se, että hän nousi Smalsarhornille[111] ja kiinnitti kilpensä vuoren huipulle, ja toinen se, että hän auttoi henkivartijaansa, joka oli edellä kiivennyt vuorelle, niin ettei voinut päästä ylös eikä alas; mutta kuningas kävi hänen luokseen ja kantoi hänet kainalossaan alas tasangolle. Olavi kuningas astui airoja pitkin laidan ulkopuolitse, kun hänen miehensä soutivat Käärmettä, ja hän kisaili kolmella miekalla, niin että yksi oli aina ilmassa, ja hän sai aina kiinni kädensijasta. Hän iski yhtä voimakkaasti kummallakin kädellä ja lennätti kaksi keihästä samalla haavaa. Olavi kuningas oli miesten iloisimpia ja perin hilpeä, leppeä ja alentuvainen, erittäin kiivas kaikissa asioissa, hyvin antelias ja huomattava ympäristössään, muita urhoollisempi taistelussa, mutta sangen julma, kun oli vihoissaan, ja vihollisiaan hän kidutti kovin: muutamia hän poltatti tulessa, toisia jätti hurjien koirien revittäviksi, toisia käski silpoa tai heitätti alas korkeilta vuorilta. Näistä syistä hänen ystävänsä olivat hänelle hartaasti uskolliset, mutta viholliset häntä pelkäsivät; hänen menestyksensä oli suuri siitä syystä, että toiset noudattivat hänen tahtoaan rakkaudesta ja ystävyydestä, mutta toiset pelosta.

Haalogalannista palattuaan Olavi kuningas rakennutti Laden luona suuren laivan, joka oli paljoa isompi kuin toiset alukset, joita silloin oli maassa; ja siellä on vielä alustahirret, joten sen voi nähdä. Torberg Lovenlyöjä oli nimeltään se mies, joka oli laivan runkoseppänä; mutta siellä oli työssä myöskin monta muuta miestä, muutamat puita kaatamassa, toiset niitä veistämässä, toiset nauloja iskemässä, toiset hirsiä kuljettamassa. Kaikki tarpeet olivat tarkoin valitut. Laiva oli sekä pitkä että leveä ja suurista hirsistä, ja siinä oli korkeat laidat.