Part 12

Mutta kun alukseen laadittiin ulkolaudoitusta, sai Torberg välttämättömän asian lähteä kotitaloonsa, ja siellä hän viipyi varsin kauan. Ja kun hän palasi, oli laiva jo valmiiksi veistetty. Kuningas lähti heti illalla ja Torberg hänen kerallaan katsomaan, kuinka alus oli tehty, ja silloin sanoi jokainen, ettei konsanaan ollut nähty niin suurta tai niin kaunista sotapurtta. Kuningas palasi sitten kaupunkiin. Mutta varhain seuraavana aamuna hän saapui jälleen laivalle ja Torberg hänen mukanaan; sinne olivat sepät tulleet aiemmin, ja kaikki seisoivat toimettomina. Kuningas kysyi, miksi he niin menettelivät. He vastasivat, että laiva oli hakattu pilalle, ja joku lienee käynyt keulasta takasillalle asti iskien partaaseen loven toisensa jälkeen. Kuningas astui silloin luo ja näki sen todeksi ja sanoi heti valalla vannoen, että se mies oli kuoleman oma, jos kuningas saisi tietää, kuka kateudesta oli vahingoittanut purtta; "mutta se, joka tämän voi minulle sanoa, saa suuren palkan". Silloin virkkaa Torberg:

"Minä saatan sanoa teille, kuningas, kuka on tehnyt tämän työn."

"En voikaan odottaa keneltäkään paremmin kuin sinulta", sanoo kuningas, "että hänen onnistuisi päästä selville siitä ja sanoa se minulle".

"Minä tahdon sanoa teille, kuningas", hän virkkaa, "kuka tämän on tehnyt -- sen olen minä tehnyt".

Silloin kuningas lausuu: "Sitten sinun on sovitettava se niin, että se on yhtä hyvä kuin ennenkin; siitä riippuu sinun henkesi."

Tämän jälkeen Torberg kävi käsiksi ja hakkasi partaan niin, että kaikki lovet hävisivät. Kuningas sanoi silloin -- ja kaikki muutkin -- että laiva oli paljoa kauniimpi siltä laidalta, mistä Torberg oli hakannut; pyysipä nyt kuningas häntä tekemään niin molemmilla laidoilla ja kiitti häntä suuresti siitä. Niin Torbergista tuli laivan pääseppä, kunnes se oli täysin valmiina. Se oli sotapursi ja laadittu samantapaiseksi kuin Käärme, jonka kuningas oli tuonut mukanaan Haalogalannista; mutta uusi alus oli paljoa isompi ja kaikissa suhteissa huolellisemmin rakennettu. Tätä hän nimitti Suur-Käärmeeksi, mutta toista Pikku-Käärmeeksi. Suur-Käärmeessä oli neljäneljättä osastoa. Pää ja koukku olivat kauttaaltaan kullatut, ja partaat olivat yhtä korkeat kuin merialuksissa. Tämä on Norjan laivoista se, joka on ollut rakennettu parhaiten ja suurimmilla kustannuksilla.

* * * * *

Tanskan kuninkaalla Svein Kaksiparralla oli puolisona Gunhild, vendiläiskuninkaan Burislavin tytär. Mutta niinä vuosina, joista nyt on kerrottu, tapahtui, että kuningatar Gunhild sairastui ja kuoli,[112] ja vähää myöhemmin Svein kuningas sai puolisokseen Sigrid Ylpeän, Ruotsin kuninkaan Olavin äidin. Mutta Eirik jaarli Haakoninpoika ja hänen veljensä ja moni muu sukulainen olivat lähteneet Norjasta Olavi kuningasta pakoon, ja heidät oli otettu hyvin vastaan sekä Svitjodissa että Tanskassa. Eirik jaarli sai sitten vaimokseen Gydan, Svein kuninkaan tyttären, ja tämän sukulaisuuden vuoksi syntyi nyt suuri ystävyys Ruotsin ja Tanskan kuninkaiden sekä Eirik jaarlin kesken.

Vendiläiskuningas Burislav[113] valitti vävylleen Sigvalde jaarlille, että se sopimus oli rikottu, minkä jaarli oli laatinut kuningas Burislavin ja Svein kuninkaan kesken. Kuningas Burislavin oli määrä saada Tyre Haraldintytär, Svein kuninkaan sisar; mutta se avioliitto ei ollut edistynyt, sillä Tyre kieltäysi jyrkästi menemästä naimisiin pakanallisen ja vanhan miehen kanssa. Nyt kuningas Burislav sanoo jaarlille, että hän aikoo vaatia sopimusta täytettäväksi, ja pyytää jaarlia lähtemään Tanskaan ja tuomaan Tyre-kuningattaren hänen luokseen. Sigvalde jaarli ei kieltäytynyt siitä matkasta, vaan lähti Svein kuninkaan luo ja esitti tämän asian hänelle; puheillaan Sigvalde jaarli pääsi niin pitkälle, että Svein kuningas jätti sisarensa Tyren hänen haltuunsa; Tyren mukana seurasi muutamia naisia sekä hänen kasvatusisänsä, jonka nimi oli Åssur Agenpoika, mahtava mies, sekä muutamia muita miehiä. Kuningas ja jaarli sopivat siitä, että ne maatilat Vendinmaassa, mitkä kuningatar Gunhild oli omistanut, ne saisi nyt Tyre sekä sitä paitsi muita suuria maita huomenlahjaksi.

Tyre itki katkerasti ja lähti vastahakoisesti matkalle. Mutta kun hän ja jaarli olivat tulleet Vendinmaahan, valmisti kuningas Burislav häät ja sai kuningatar Tyren. Mutta niin kauan kuin tämä oli pakanain parissa, ei hän tahtonut ottaa vastaan ruokaa eikä juomaa heiltä, ja näin kävi seitsemänä yönä. Sitten tapahtui eräänä yönä, että kuningatar Tyre ja Åssur pakenivat pimeässä metsään. Lyhintä on sanoa heidän matkastaan, että he saapuivat Tanskaan; mutta Tyre ei uskalla millään muotoa jäädä sinne, koska tietää, että jos hänen veljensä Svein kuningas saa kuulla hänen olevan siellä, niin tämä lähettää hänet heti takaisin Vendinmaahan. Niin he kulkevat kaikkialla salassa, kunnes pääsevät Norjaan. Tyre ei keskeyttänyt matkaansa, ennenkuin he tulivat Olavi kuninkaan luo; tämä otti heidät suopeasti vastaan, ja heitä kohdeltiin siellä hyvin.

Tyre kertoo kuninkaalle kaiken tukalasta asemastaan ja pyytää häneltä neuvoa ja turvaa hänen valtakunnassaan. Tyre oli taitavasanainen nainen, ja kuningas mielistyi suuresti hänen puheeseensa; hän näki, että Tyre oli kaunis, ja hänen mieleensä johtuu, että tämä saattaa olla hyvä avioliitto; hän suuntaa puheen tähän ja kysyy, tahtooko Tyre mennä naimisiin hänen kanssaan. Mutta sellainen kuin tämän asema nyt oli, näytti hänestä vaikealta suoriutua siitä; ja toisaalta hän huomasi, kuinka edullinen avioliitto tämä oli, kun hän saisi niin kuuluisan kuninkaan, ja niin hän pyysi Olavia päättämään hänen puolestaan. Ja kun tästä oli puhuttu, sai Olavi kuningas Tyren. Nämä häät vietettiin syksyllä, kun kuningas oli palannut Haalogalannista. Olavi kuningas ja Tyre oleskelivat talven Nidarosissa.

Mutta keväällä Tyre kuningatar valitti usein Olavi kuninkaalle ja itki katkerasti sitä, että hänellä oli niin suuria maatiloja Vendinmaassa, mutta ei omaisuutta siinä maassa, niinkuin kuningattarille oli sopivaa. Väliin hän pyysi kaunein sanoin kuningasta hankkimaan hänen omaisuutensa ja sanoi kuningas Burislavin ja Olavi kuninkaan olevan niin hyviä ystäviä, että heti kun he toisensa tapaisivat, kuningas antaisi kyllä Olaville kaiken, mitä tämä pyytäisi. Mutta kun Olavi kuninkaan ystävät saivat kuulla tämän puheen, varoittivat kaikki häntä siitä matkasta.

Niin kerrotaan, että eräänä päivänä varhain keväällä kuningas asteli rantakujaa pitkin; mutta turulla häntä vastaan tuli muuan mies kantaen väinönputkia, jotka olivat merkillisen suuria siihen vuodenaikaan. Kuningas otti ison väinönputken käteensä ja kävi Tyre kuningattaren asuntoon. Tyre istui tuvassa itkien, kun hän astui sisään. Kuningas sanoi:

"Kas tässä tuon sinulle ison väinönputken."

Tyre löi sen luotaan kädellään ja virkkoi:

"Suurempia lahjoja antoi Harald Gorminpoika, mutta vähemmän hän pelkäsikin lähteä maasta omaisuuttaan hakemaan, ja se osoittautui todeksi, kun hän saapui tänne Norjaan ja hävitti suurimman osan tätä maata ja valtasi kaiken veroineen ja maksuineen; mutta sinä et uskalla kulkea Tanskan kautta minun veljeni, Svein kuninkaan tähden."

Olavi kuningas hypähti pystyyn näistä sanoista ja huusi kuuluvasti ja vannoi valalla:

"Minä en milloinkaan pelkää sinun veljeäsi, Svein kuningasta, ja jos me toisemme tapaamme, silloin hänen on väistyminen."

Olavi kuningas kuulutti vähää myöhemmin käräjät kaupunkiin. Hän teki silloin tiettäväksi rahvaalle, että halusi saada kesäksi sotaväkeä ja määrätyn luvun sekä laivoja että miehiä joka fylkestä; hän sanoi, kuinka monta alusta halusi siitä vuonosta. Sitten hän lähettää viestejä sekä etelään että pohjaan ja kutsuttaa miehiä koolle. Olavi kuningas antaa nyt laskea vesille Suur-Käärmeen ja kaikki toiset laivat, sekä isot että pienet; itse hän ohjasi Suur-Käärmettä. Ja kun miehiä otettiin miehistöksi, toimitettiin valinta niin tarkoin, ettei Suur-Käärmeellä saanut olla ainoatakaan kuuttakymmentä vuotta vanhempaa tai kahtakymmentä nuorempaa; kaikki olivat erikoisesti valitut väkevyyden ja rohkeuden perusteella. Siihen otettiin ensinnä Olavi kuninkaan henkivartijat, sillä sellaisiksi valittiin sekä oman maan että ulkolaisista miehistä kaikki ne, jotka olivat voimakkaimpia ja urheimpia. Niin miehet puhuivat, että ne, jotka Suur-Käärmeeseen valittiin, olivat yhtä paljon yläpuolella kaikkia muita miehiä komeudessa, väkevyydessä ja uljuudessa, kuin Suur-Käärme kohosi toisia aluksia korkeammalle. Torkel Nevja, kuninkaan veli, ohjasi Pikku-Käärmettä, Torkel Dyrdel ja Jostein, kuninkaan veljet, saivat Kurjen, ja molemmilla aluksilla oli perin hyvä miehistö. Yksitoista suurpurtta Olavi kuningas vei Trondhjemistä ja sen lisäksi kaksikymmentuhtoisia sekä pienempiä aluksia.

Olavi kuningas purjehti laivastoineen etelään päin rannikkoa pitkin; silloin pyrki hänen luokseen useita ystäviä, niitä suurmiehiä, jotka olivat valmiit lähtemään retkelle kuninkaan kanssa. Ensimmäinen heistä oli hänen lankonsa Erling Skjalginpoika, ja hänellä oli suuri skeidinsä;[114] siinä oli kolmekymmentä osastoa, ja se oli hyvin varustettu. Tulivat kuninkaan luo myöskin hänen vävynsä Hyrning ja Torgeir, ja kumpikin ohjasi isoa laivaa. Moni muu mahtimies seurasi häntä; hänellä oli maasta lähtiessään kuusikymmentä suuralusta. Olavi kuningas purjehti etelään Tanskan ohi Juutinrauman kautta, ja tällä matkalla hän saapui Vendinmaahan, haluten tavata kuningas Burislavin, ja he kohtasivat toisensa. He puhuivat siitä omaisuudesta, jota Olavi vaati itselleen, ja kaikki keskustelut kävivät rauhallisesti, ja nyt järjestettiin täysin ne vaatimukset, mitkä Olavi kuningas arveli itsellään olevan siellä. Hän viipyi siellä kauan sinä kesänä ja tapasi useita ystäviään.

Kuningas Svein Kaksiparta oli silloin naimisissa Sigrid Ylpeän kanssa, niinkuin ennen on kirjoitettu. Sigrid oli Olavi kuninkaan suurin vihollinen ja piti syynä sitä, että tämä oli rikkonut sopimuksensa ja lyönyt häntä kasvoihin. Hän yllytti kovin Svein kuningasta ryhtymään taisteluun kuningas Olavi Trygvenpoikaa vastaan ja sanoi siinä olevan kyllin syytä Olavi kuningasta vastaan, että tämä oli nainut hänen sisarensa Tyren "ilman sinun suostumustasi, eivätkä sinun esi-isäsi olisi sellaista sietäneet". Moisia sanoja Sigrid kuningatar käytti usein ja pääsi puheillaan niin pitkälle, että Svein kuningas oli täysin halukas neuvottelemaan tästä. Ja varhain keväällä kuningas Svein lähetti miehiä Svitjodiin svealaisten Olavi kuninkaan, vävynsä, sekä Eirik jaarlin luo ja käski sanoa heille, että Norjan Olavi kuningas oli liikkeellä sotajoukkoineen aikoen kesällä lähteä Vendinmaahan. Sellainen viesti seurasi mukana, että svealaisten kuninkaan ja jaarlin pitäisi kerätä laivastonsa ja lähteä Svein kuningasta tapaamaan, ja sitten he ryhtyisivät kaikki yhdessä taistelemaan Olavi kuningasta vastaan. Mutta Svean kuningas ja Eirik jaarli olivat täysin valmiit tähän retkeen ja kokosivat suuren laivaston Sveanmaahan; sillä he lähtivät Tanskaan ja saapuivat sinne niihin aikoihin, jolloin kuningas Olavi Trygvenpoika oli purjehtinut itään. Svean kuningas ja Eirik jaarli kävivät Tanskan kuningasta kohtaamaan, ja heillä oli nyt yhteensä määrätön laivasto.

Annettuaan sotajoukolle käskyn kokoontua Svein kuningas lähetti Sigvalde jaarlin Vendinmaahan vakoilemaan kuningas Olavi Trygvenpojan retkeä ja sommittelemaan siten, että Svein kuningas ja toiset pääsisivät tapaamaan Olavi kuninkaan. Lähti nyt Sigvalde matkalle ja saapui Vendinmaahan, purjehti Jomsborgiin ja sitten kuningas Olavi Trygvenpojan luo. He olivat usein ystävällisissä puheissa keskenään, ja jaarli saavutti kuninkaan suosion mitä suurimmassa määrin; jaarlin puoliso Astrid, Burislav kuninkaan tytär, oli Olavi kuninkaan hyvä ystävä, enimmäkseen heidän entisen lankoutensa vuoksi, koska Olavi kuninkaalla oli ollut puolisona hänen sisarensa Geira. Sigvalde jaarli oli viisas ja neuvokas mies, ja jouduttuaan keskustelemaan Olavi kuninkaan kanssa hän viivästytti suuresti tämän paluuta Itämailta ja keksi siihen monta erilaista keinoa. Mutta Olavi kuninkaan miehet ilmaisivat olevansa varsin tyytymättömiä siihen ja halusivat suuresti päästä kotiin, koska he olivat lähtökunnossa ja tuuli puhalsi suotuisasti. Sigvalde jaarli sai Tanskasta salaviestin, että nyt olivat Tanskan ja Svean kuninkaat sekä Eirik jaarli saapuneet yhteen sekä aikoivat purjehtia itään päin Vendinmaan rannikolle ja olivat sopineet, että odottavat Olavi kuningasta sen saaren luona, jonka nimi on Svåld,[115] sekä että jaarli toimittaa niin, että he siellä tapaavat Olavi kuninkaan.

Silloin ennätti Vendinmaahan epävarma huhu, että Tanskan Svein kuninkaalla oli sotajoukko liikkeellä, ja pian alettiin puhua, että varmaankin hän aikoi kohdata Olavi kuninkaan. Mutta Sigvalde jaarli virkkaa kuninkaalle:

"Ei Svein kuninkaalla liene aikomusta antautua taistelemaan teitä vastaan pelkästään tanskalaisten sotajoukolla, teillä kun on niin suuri laivasto. Mutta jos teitä epäilyttää, että matkalla on vainoa odotettavissa, niin saatan teitä miehineni, ja ennen sitä kyllä pidettiin hyvänä tukena, kun jomsviikingit seurasivat päälliköitä; minä saatan sinua yhdellätoista hyvin varustetulla aluksella."

Kuningas otti tämän tarjouksen vastaan. Tuuli oli silloin lievä, mutta suotuisa; kuningas antoi irroittaa laivaston ja puhaltaa lähtömerkin. Kohottivat nyt miehet purjeensa, ja kaikki pikkualukset kulkivat nopeammin, ja he laskivat ulos merelle. Mutta jaarli purjehti lähellä kuninkaanlaivaa ja huusi sinne kehoittaen kuningasta seuraamaan hänen jälkiään: "Minä tiedän tarkoin", hän sanoo, "missä väylä on syvin saarten salmissa".

Niin jaarli purjehti edellä aluksineen -- hänellä oli yksitoista laivaa -- ja kuningas purjehti lähellä suuraluksineen -- niitä oli myöskin yksitoista -- mutta koko muu laivasto laski ulos merelle. Mutta Sigvalde jaarlin purjehtiessa Svåldiin souti muuan pursi häntä vastaan. Siitä ilmoitettiin jaarlille, että Tanskan kuninkaan laivasto oli satamassa aivan heidän edessään. Silloin jaarli antoi laskea purjeet, ja he soutivat saaren suojaan.

Tanskan Svein kuningas, Olavi svealaisten kuningas ja Eirik jaarli olivat siellä laivastoineen; silloin oli kaunis sää ja kirkas auringonpaiste. Kaikki päälliköt kävivät nyt saarelle suuren seurueen kera ja näkivät, että merellä purjehti yhdessä paljon laivoja. Ja nyt he huomaavat perin suuren ja komean aluksen purjehtivan; silloin virkkoivat molemmat kuninkaat: "Tämä on suuri ja harvinaisen kaunis laiva, tämä voi olla Suur-Käärme."

Eirik jaarli vastaa sanoen: "Ei ole tämä Suur-Käärme."

Ja niin oli, kuin hän sanoi. Sen purren omisti Gimsarin Eindride. Vähäistä myöhemmin he näkivät toisen laivan purjehtivan, ja se oli edellistä paljoa suurempi. Silloin puhui Svein kuningas: "Arkapa onkin Olavi Trygvenpoika; ei hän uskalla purjehtia pää-keulaisella purrella".[116]

Silloin sanoo Eirik jaarli: "Ei tämä ole kuninkaan laiva; tämän aluksen ja purjeen tunnen, sillä purje on juomuinen; sitä alusta ohjaa Erling Skjalginpoika. Antaa heidän purjehtia; parempi on meille, että tämä alus puuttuu Olavin laivastosta, kuin että se on siinä niin hyvin varustettuna."

Hetkistä myöhemmin he näkivät ja tunsivat Sigvalde jaarlin laivat, jotka kääntyivät sinne saarta kohti. Sitten he huomasivat kolmen aluksen purjehtivan, ja niistä yksi oli suuri. Silloin Svein kuningas puhui käskien heitä käymään aluksiinsa; hän sanoo, että siellä purjehtii Suuri-Käärme. Eirik jaarli lausuu:

"Heillä on monta muutakin suurta ja komeata alusta paitsi Suur-Käärme; odottakaamme vielä."

Silloin sanoivat useat miehet: "Ei tahdo Eirik jaarli nyt taistella ja kostaa isänsä surmaa. Tämä on suuri häpeä, niin että siitä puhutaan kautta kaikkien maiden, jos me odotamme täällä niin suurella laivastolla ja Olavi kuningas purjehtii merelle aivan meidän ohitsemme."

Mutta puheltuaan tästä tuokion he näkivät neljän aluksen purjehtivan, ja yksi niistä oli perin suuri ja kullalla koristettu. Nyt Svein kuningas nousi ja sanoi:

"Korkealla on Käärme kantava minua tänä iltana; sitä minä ohjaan itse."

Silloin huusi moni, että Käärme oli mahtavan suuri ja kaunis laiva, ja ihana työ oli teettää sellainen alus. Mutta Eirik jaarli virkkoi niin kovaa, että muutamat sen kuulivat:

"Vaikk'ei Olavi kuninkaalla olisikaan suurempaa alusta, niin ei Svein kuningas sittenkään saisi konsanaan sitä häneltä pelkästään Tanskan laivaston avulla."

Nyt väki kävi aluksiin ja irroitti köydet. Mutta päällikköjen puhuessa keskenään siitä, mitä nyt on kerrottu, he näkivät kolmen perin suuren laivan purjehtivan ja viimeisenä neljännen, ja se oli Suur-Käärme. Mutta niistä suurista aluksista, jotka olivat edellä purjehtineet ja joita he olivat luulleet Suur-Käärmeeksi, oli ensimmäinen Kurki ja viimeinen Pikku-Käärme. Suur-Käärmeen nähdessään kaikki arvasivat -- eikä kukaan väittänyt vastaan -- että siellä taisi Olavi Trygvenpoika purjehtia. He astuivat nyt laivoihin ja valmistausivat soutamaan vastaan. Sellainen oli sopimus päälliköiden, Svein kuninkaan, Olavi kuninkaan ja Eirik jaarlin kesken, että kukin heistä valtaisi kolmanneksen Norjaa, jos surmaisivat Olavi kuninkaan; mutta se päälliköistä, joka ensimmäisenä nousisi Käärmeeseen, saisi kaiken sen saaliin, mikä sieltä otettiin, ja jokainen saisi ne alukset, mitkä hän itse raivaisi puhtaiksi. Eirik jaarlilla oli varsin suuri partaniekka,[117] jota hän oli tottunut käyttämään viikinkiretkillä; siinä oli "partaa" ylinnä kummassakin keulassa, mutta alapuolella paksu rautalevy, joka oli yhtä leveä kuin "parta" ja ulottui aina vesirajaan asti.

Sigvalde Jaarlin ja hänen miehiensä soutaessa näkivät Torkel Dyrdel Kurjesta ja myöskin häntä seuraavien alusten perämiehet, että jaarli ohjasi laivansa saarta kohti. Silloin hekin laskivat purjeensa, sontivat heidän jälkeensä ja huusivat tiedustellen, miksi he niin tekivät. Jaarli sanoi tahtovansa odottaa Olavi kuningasta: "Näyttää siltä, että tässä on tappelu tulossa." He antoivat silloin alusten lipua, kunnes Torkel Nevja tuli Pikku-Käärmeelle ja hänen kerallaan kolme muuta purtta, ja sama uutinen kerrottiin heillekin. Nyt hekin laskivat purjeensa, antoivat laivainsa pysähtyä ja odottivat Olavi kuningasta.

Ja kun kuningas purjehti saarta kohti, souti koko vainolaislaivasto ulos salmeen heidän tielleen. Mutta sen nähdessään miehet pyysivät kuningasta purjehtimaan pois ja karttamaan taistelua niin suuren joukon kanssa. Olavi kuningas vastasi kaikuvasti seisoessaan peräsillalla:

"Laskekaa purje; eivät minun mieheni saa ajatella pakoa; taistelua en ole koskaan karttanut. Jumala päättäköön hengestäni, mutta pakoon en milloinkaan lähde." Ja niin tehtiin kuin kuningas käski.

Olavi kuningas toitotutti kaikki aluksensa kokoon. Kuninkaan pursi oli keskellä laivastoa, ja sen toisella puolella oli Pikku-Käärme, toisella Kurki. Mutta ryhtyessään liittämään laivoja toisiinsa miehet sitoivat yhteen Suur-Käärmeen ja Pikku-Käärmeen keulat. Kuningas huomasi tämän, hän huusi kuuluvasti ja käski asettaa ison aluksen kauemmaksi eteenpäin, ettei se jäisi takimmaiseksi kaikista laivoista. Silloin vastaa Puna-Hukka:

"Jos meidän on sovitettava Käärme niin paljoa edemmäksi kuin se on toisia aluksia pitempi, niin käy työ tänään ylen ankaraksi keulapartailla."

Kuningas virkkaa: "Enpä tietänyt, että minulla on keulamiesten joukossa hukka, jota jänistää".[118]

Hukka vastaa: "Älä käännä siellä sillalla selkääsi sen enempää kuin minä keulaa puolustaessani."

Kuninkaalla oli kädessään jousi, hän sovitti vasaman jänteeseen ja tähtäsi sen Hukkaa kohti. Tämä huusi silloin:

"Ammu toisaanne, kuningas, missä nuoliasi paremmin tarvitaan; minkä teen, sen teen sinun tähtesi."

Olavi kuningas seisoi Käärmeen sillalla ylempänä muita. Hänellä oli kultainen kilpi ja kullalla silattu kypärä, ja hänet erotti helposti muista miehistä; hänellä oli lyhyt punainen nuttu rautapaidan päällä. Mutta nähdessään, että vihollisjoukot jakaantuivat ja päälliköiden kohdalle kohotettiin viirejä, hän kysyi: "Kuka on sen joukon johtaja, joka on juuri meitä vastapäätä?"

Hänelle sanottiin, että siellä oli kuningas Svein Kaksiparta tanskalaisineen. Kuningas vastaa:

"Niitä raukkoja emme pelkää, ei ole tanskalaisissa miehuutta. Mutta ketä päällikköä seuraavat ne viirit, jotka liehuvat oikealla sivustalla?"

Hänelle sanottiin, että siellä on kuningas Olavi svealaisineen. Olavi kuningas virkkaa:

"Parempi olisi svealaisten istua kotosalla uhrikuppejaan nuolemassa kuin nousta Käärmeeseen teidän aseittenne tutkaimitse. Mutta ken omistaa nuo isot alukset, jotka ovat tuolla tanskalaisten alahangan puolella?"

"Ne omistaa jaarli Eirik Haakoninpoika", hänelle ilmoitetaan. Silloin vastaa Olavi kuningas:

"Hänellä saattaa kyllä olla omasta mielestään hyvät syyt käydä meitä vastaan, ja siltä joukolta meillä on odotettavissa tuima taistelu; ne ovat Norjan miehiä niinkuin mekin."

Sitten kuninkaat jakautuivat soutamaan vastustajainsa kimppuun. Svein kuningas suuntasi laivansa Suur-Käärmettä kohti, mutta Ruotsin Olavi kuningas siirtyi ulommaksi ja käänsi keulansa Olavi Trygvenpojan laidimmaisia laivoja päin; ja toisella sivustalla oli Eirik jaarli. Nyt syttyi ankara ottelu. Sigvalde jaarli soudatti aluksensa toisten taakse eikä antautunut taisteluun.

Tämä taistelu oli tuiki tuima ja verinen. Suur-Käärmeen, Pikku-Käärmeen ja Kurjen keulamiehet heittivät ankkureita ja iskuhakoja Svein kuninkaan aluksiin ja voivat näin ahdistella niitä ylhäältä päin. He puhdistivat miehistä kaikki purret, jotka saivat pidätetyiksi lähettyvillään, mutta Svein kuningas ja ne, joiden henki säilyi, pakenivat toisiin laivoihin, ja sitten he siirtyivät aseiden ulottuman ulkopuolelle. Tämän joukon kävi, niinkuin kuningas Olavi Trygvenpoika oli arvannut.

Silloin svealaisten Olavi kuningas siirtyi tilalle, mutta niin pian kuin he saapuivat suuralusten lähelle, heidän kävi edellisten tavoin: he menettivät paljon väkeä ja muutamia laivoja ja poistuivat sitten loitommalle. Mutta Eirik jaarli laski purtensa Olavi kuninkaan äärimmäisen aluksen laitaan, puhdisti sen miehistä ja katkoi heti siteet; sitten hän siirtyi sen viereen, joka oli lähinnä, ja taisteli, kunnes sekin oli tyhjennetty. Nyt miehet alkoivat juosta pienemmistä pursista suuraluksiin, mutta jaarli katkoi jokaisen laivan siteet, kun se oli raivattu puhtaaksi, ja tanskalaiset sekä svealaiset siirtyivät silloin lentoaseiden ulottumiin ja työntyivät joka taholta Olavi kuninkaan aluksia kohti. Eirik jaarli sovitti aina purtensa pitkin laivaa ja taisteli lyömäasein, mutta koska hänen aluksellaan kaatui miehiä, nousi tilalle toisia, tanskalaisia ja svealaisia. Näin laulaa Haldor:

Miekkain tuimien kulku Käärmettä kohti siirtyi; helskyvin kultakeihäin urhot taisteli kauan.

Taiston tuoksinassa työntyi häntä vastaan miehiä Ruotsin ja Tanska kalvankantajoita.

Eirik jaarli oli aluksensa eturuumassa, ja sinne oli pystytetty kilpilinna. Siellä taisteltiin lyömäasein ja pistettiin keihäin ja sinkautettiin kaikkea, mikä aseeksi kelpasi; mutta muutamat ampuivat jousilla tai lennättivät aseita käsin. Niin ankara aseryöppy kävi Käärmeen yli, että tuskin saattoi suojella itseään kilvellä; niin tiheään lensi vasamia ja keihäitä, sillä joka taholta työntyi sotapursia Käärmeen ympärille. Olavi kuninkaan miehet olivat nyt niin raivoissaan, että hyppäsivät laivan partaalle yltääkseen vihollisiin miekaniskuin ja surmatakseen heidät, sillä useat eivät olleet laskeneet niin lähelle Käärmettä, että olisivat joutuneet mukaan lyömäleikkiin. Mutta moni Olavin miehistä vierähti silloin mereen, he kun luulivat taistelevansa tasaisella tantereella, ja niin he vaipuivat varusteissaan syvyyteen. Näin kertoo Halfröd:

Käärmeheltä hautaan haavoittuneet vaipui; väistyä mieli ei tehnyt, iskivät viime hetkeen.

Vaikka kuningas kallis purttaan ohjaisi vielä, urhoja moisia Käärme kaipaisi kulkiessaan.